Hiukka ennen saapumista Rotoruaan autossa heräsi kysymys: ”Kuka pieras?”. No se en ollut minä. Rotorua on yksi Uuden-Seelannin vulgaanisimmista mestoista. Hajun puolesta muistuttaa pitkälti Suomen Varkautta mutta muuta yhtenäisyyttä en sitten löytänytkään. Pieni idyllinen kylä, josta ei kovinkaan hirveästi ennätetty nähdä, sillä saavuimme myöhään illasta ja aamupäivästä lähdettiin koko jengillä laskemaan koskea.

Koskenlasku oli niin huikeeta. Yhteensä 3 vesiputousta, joista yksi oli 7 metrinen. Jossain vaiheessa pinnan alla tuntui jo, että noustaankohan täältä lainkaan. Mutta etumiehenä löysin itteni ensimmäisten joukossa pinnalta tai sanotaanko, että kuivilta vesiltä. Päästiin myös hassuttelemaan koskella kun oppaamme leikitteli kumipaatin kanssa. Hullun touhua ja adrenaalin virtausta!

Rotorualta lähdettiin ajelemaan kohti Taupoa. Kiitos Virran Pete ja mahtava reissublogi viime vuodelta, ollaan päästy hiukka helpomalla suunnitellessa reittejä. Voittaa mukana olevan Lonely Planetin täysin. Tarkoitus olikin käydä matkan varrella paikallisten suosimalla vesiputouksella ja kuumilla lähteillä mutta kuuma ja kuiva kesä on tehnyt tehtävänsä ja paikka oli suljettu. Ja vartioitu. No tyydyttiin kuuman ja kylmän pohjaveden yhtymäkohdalla olevaan lähteeseen, joka sekin veteli viimeisiään. Olo lähteellä oli kuin olisi tehnyt kylpyvettä englantilaisittain: toinen jalka ui kuumassa, toinen kylmässä. Mitä ihmettä?

Taupolla ollaankin sitten osan kanssa hulluteltu oikein olan takaa. Huh huh! Siitä lisää heti kun saan kuvia laiteltua. Huomenna matka jatkuukin National Parkiin ja vuorossa 8 tunnin patikointi todellisissa valokuvamaisemissa. Tennarit tiukalle ja rakkolaastarit takataskuun!