Vietin sunnuntai-iltana aika maagisen hetken Marina Bayn kuuluisalla suihkulähteellä. Joka ilta lähteellä esitetään valo- ja ääni-installaatiolla höystetty spektaakkeli. Ja nyt oikeasti tarkoitan spektaakkelia. Tietyt hetket jäävät vahvasti mieleen ja kun niitä ajattelee, nousee iho kananlihalle. Tietyt hetket tuntuvat ikuisuuksilta, kuin aika olisi pysähtynyt. Tietyt hetket pysäyttävät. 12 minuutin ajan olin sanaton. Tuijotin vain keskellä jokea olevaa suihkulähdettä, joka kertoi tarinaansa. Ympärillä leijaili tuhansia saippuakuplia. Taustalla soi Louis Armstrongin ”What a wonderful world”. Täydellinen hetki. Kaikkea sitä pieni ihmismieli pääsee näkemään ja kokemaan. Samalla tajusin kuinka rikas olen revityissä farkuissani. Onnellisuus on rikkautta ja onni on vain kaiken tämän sivutuote.

Lapsi on terve kun se leikkii. Näinhän meille on opetettu. Viikonlopun ajan poltteli halu mennä veirailemaan Universal Studiolla Sentosan saarella. Maanantain tullessa heitin repun selkään ja läksin Studiolle. Universal Studio Singapore ei ehkä ollut sitä mitä lähdin siltä hakemaan. Se oli enemmänkin huvipuisto, jossa hassuihin kostuumeihin pukeutuneet ihmiset villitsivät turisteja. Parhaiten mieleen jäi 3D, 4D, 5D (tai kuinka monta deetä nyt haluaa sanoa) teatteriesitykset. Transformers 4D -esitys tuntui parhaimmillaan samalta kuin laskuvarjohypyn vapaapudotus. WOU! Todellisuudentaju katosi täysin esityksen aikana. Yhtään Transformersia en ole vielä katsonut mutta joutuu kyllä Suomeen palattua ainakin yhden katsomaan, sen verran hullaannuin.

Vika ilta Singaporessa piti sisällään auringonlaskun Sentosan White Sandy beachillä. Rauhallista. Suurin osa turisteista oli jättänyt jo saaren. Mitä parhain tapa päättää viikko Singaporessa. Paljon jäi käteen tältä viikolta. Jätin tarkoituksella tiettyjä nähtävyyksiä seuraavaan kertaan. Palan halusta päästä takaisin Singaporeen.

Lue edellinenLue seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *