












Eilinen päiväretki La Bocan alueelle oli ehdottomasti parhautta. Matkareittiä kun suunnittelimme syksyllä, oli Kuuba kaikki kaikessa mulle. Kustannussyistä jouduin luopumaan ajatuksesta poiketa Kuubassa tällä reitillä. Harmitti ihan rutosti. La Bocan alue oli kuin pieni pala Kuubaa keskellä Buenos Airesia. Värit ja musiikki yhdistettynä vanhoihin päheisiin taloihin, joiden materiaalit olivat puuta, metallia ja kiveä kaikkea sekaisin, kuljetti ajatukset Kuubaan. Nyt tuntuu hyvälle, sain ”Kuubankin” tälle reissulle ympättyä. La Bocan alueelta löyty myös paikallisen potkupalloseuran Boca Juniorsin stadioni La Bombonera. Boca Juniorsin kirkkain tähti on muuten ollu itse Maradona. La Boca jää ehdottomasti parhaiten mieleen Buenos Airesista.
Eilen vietettiin vikaa iltaa Buenos Airesissa ja samalla Marjan läksiäisiä. Kaikki ei ollu vielä päässyt maistamaan kunnon argentiinalaista pihviä, joten lähdettiin jengillä nauttimaan vikan illan kunniaksi mehevät pihvit. Pihvien ja viinien suhteen täällä eletään ihan omissä fääreissä. Eilinen punaviini maistuu vieläkin kielen päällä sekä tuntuu ohimossa. Kaiken kaikkiaan Buenos Aires oli hyvä kokemus. Tietyt asiat, joihin ollaan Suomessa totuttu tehdään ihan toisin täällä. Ja niin pitääkin. Asioita voi vääntää ja kääntää moneen eri suuntaan ja lopputulos on kuitenkin sama. Kärsivällisyyttä ja ymmärrystä.
Nyt ollaan lentokentällä alottamassa 30 tunnin lentoa kohti San Franciscoa, jota jengi odottaa ihan kympillä. Ollaan kuultu niin paljon hyvää Friscosta, että seuraavat 5 päivää tulee varmasti olemaan jotain tähtitieteellistä. Fiilis on korkeella ja highway ykkönen siintää jo silmissä.
ajatteko highway ykkösen san franciscosta losiin?? ahh se on kaunis!! pysähtykää kattomaan merimursuja 🙂
-kata lähettelee pusuja!
Juu tarkoitus olis mennä rantaraittia pitkin losiin.
Terveiset Jyväskylään, pus!
oih, Bocan alue on miunkin yksi suosikeista BsAs:ssa! siistii että olitte siellä fiilistelemässä. toivottavasti tykkäsit Argentiinasta noin muutenkin!
terkkuja kaikille sinne!
Helmi tykkäsin!