Pitkät ja hitaat aamut ovat bravuurini. Nautin ajattomuudesta, siitä kun hetki pysähtyy eikä ajalla ole mitään väliä. On vain se hetki. Hetki, jossa omat ajatukset ovat vierelläsi ja kaikki muu on suljettu pois. Tietoisesti siirtänyt puhelimen pois käden ulottuvilta ja ottanut täyden pannullisen kahvia vierelle.

Hetken kuunneltuani hiljaisuutta, huomaan kuinka tunteet nousevat pintaan. Silmäkulmat alkavat kostumaan ja lihakseni jäykistyvät sykkeen noustessa. Huomaan haukkovani henkeä. Hetki menee ennen kuin tunnistan tunteen. 

Haikeus.

Huomaan herkistyväni asiasta kuin asiasta tällä hetkellä: SuomiLOVEn tarinat, hyväntekeväisyys, joulun yltäkylläisyyden kääntöpuoli, lumen peittämä Helsinki, huomioliiveissä tietä ylittävät päiväkotilaiset, yksinäisyys ja vähäosaisuus, postikortit ystäviltä. Jos on muuten ollut tukkoisuutta kehossa, niin kyynelkanavat ainakin ovat auki.

Lähteminen on aina yhtä vaikeaa minulle. Hetkellinen luopuminen ystävistä ja perheistä tekee tiukkaa. Tiedän, että itselleni tärkeät ihmiset ovat läsnä arjessani olin sitten Helsingissä tai maailman toisella puolen. Koti-ikävä on jo valmiiksi, vaikka reissuun on vielä reipas viikko. Sitä aina tässä vaiheessa kyseenalaistaa lähtemisen. Nimenomaan lähtemisen, ei reissussa olemisen. Ehkä se juuri kertoo niin läheisten kuin reissunkin tärkeydestä.
Luopuminen on jatkuvasti osa meidän elämää ja tätä hetkeä. Elämän haurauden ymmärtää vasta, kun sitä katsoo silmiin tai sen kohtaa. Hauraus tekee elämästä kaunista, mutta samaan aikaan se on riipaisevaa. Riipaisut osoittavat elämän realiateetit. Kaikki on niin pienestä kiinni.

Onneksi olemme kykeneväisiä katsomaan elämää pidemmällekin, kuin tähän hetkeen. Suunnittelemaan huomista ja miettimään seuraavaa vuotta. Haaveilemaan ja maalailemaan kuvaa tulevaisuudesta. Mieti jos emme tähän pystyisi. Eläisimme jatkuvasti kiinni tässä hetkessä. Tässä hauraassa hetkessä, jolloin kaikki voi olla ohi sekunneissa. Toisinaan kylläkin elämme liikaa hamassa tulevaisuudessa ja  ”sitten kun”-elämässä. ”Sitten kun valmistun, niin…” Entä jos sitä hetkeä ei tulekaan?

Elämä on näiden kahden ääripään kanssa tasapainottelua ja balanssin löytämistä. Meillä kun ei ole kuin tämä hetki elettävänä, mutta samaan aikaan tulisi suunnata katse tulevaisuuteen, jotta saamme elämälle suunnan sekä ajatukset muuallekin kuin elämän rajallisuuteen.

Näin reissun kynnyksellä sitä pysähtyy juuri miettimään kaikkia niitä tärkeitä asioita omassa elämässään, joista on kiitollinen. Pysähtyy tähän hetkeen sekä antaa ajatuksen myöskin tuleville päiville. Hetkelllinen haikeus varmasti muuttuu iloksi ja lämmöksi pian.

Lue edellinenLue seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *