Pitkät ja hitaat aamut ovat bravuurini. Nautin ajattomuudesta, siitä kun hetki pysähtyy eikä ajalla ole mitään väliä. On vain se hetki. Hetki, jossa omat ajatukset ovat vierelläsi ja kaikki muu on suljettu pois. Tietoisesti siirtänyt puhelimen pois käden ulottuvilta ja ottanut täyden pannullisen kahvia vierelle.
Onneksi olemme kykeneväisiä katsomaan elämää pidemmällekin, kuin tähän hetkeen. Suunnittelemaan huomista ja miettimään seuraavaa vuotta. Haaveilemaan ja maalailemaan kuvaa tulevaisuudesta. Mieti jos emme tähän pystyisi. Eläisimme jatkuvasti kiinni tässä hetkessä. Tässä hauraassa hetkessä, jolloin kaikki voi olla ohi sekunneissa. Toisinaan kylläkin elämme liikaa hamassa tulevaisuudessa ja ”sitten kun”-elämässä. ”Sitten kun valmistun, niin…” Entä jos sitä hetkeä ei tulekaan?
Näin reissun kynnyksellä sitä pysähtyy juuri miettimään kaikkia niitä tärkeitä asioita omassa elämässään, joista on kiitollinen. Pysähtyy tähän hetkeen sekä antaa ajatuksen myöskin tuleville päiville. Hetkelllinen haikeus varmasti muuttuu iloksi ja lämmöksi pian.