Maailman suurimmat markkinat – Chatuchak

Maailman suurimmat markkinat, Chatuchak

Se, mitä et löydä Chatuchak -markkinoilta, et vain ole vielä löytänyt sitä. Maailman suurimmat markkinat aka. Chatuchak, on yksi Bangkokin erikoisuuksista ja vierailemisen arvoinen paikka. Markkinat ovat avoinna ainoastaan viikonloppuisin.

Kävin muutama vuosi sitten ensimmäisen kerran markkinoilla ja taisin viettää muutaman tunnin siellä. Tällä kertaa meni hetkessä kolme tuntia ja tuntuu, että vieläkin jäi näkemättä asioita. Toki markkinat alkavat toistamaan itseään aika nopeasti, sillä monissa kojuissa myydään sitä samaa rihkamaa, mitä saa joka nurkalta, mutta aina tasasin käytävävälein sitä törmää mielenkiintoisiin kojuihin.

Maailman suurimmat markkinat, Chatuchak

Alueella on eri arvioiden mukaan 9 000-15 000 myyjää. Aivan käsittämätön määrä ja vielä poskettomampi on se tavaran määrä. Sitä helposti hullaantuu tuollaisessa ”ostosparatiisissa”. Tein itselleni selkeät osto-ohjeet (ei väärennettyjä vaatteitta) ja kauppalistan (shortsit, lounas, kahvi ja jälkkäri) ennen markkinoille menoa. Tämä hillitsi ainakin omaa ostokäyttäytymistä. Toki en löytänyt shortseja (jep niinkin voi käydä valikoiman laajuudesta huolimatta), mutta löysin paikallisen suunnittelijan kauluspaidan (kauluspaita, mikä parhain ostos reppureissulle).

Oma suosikkini Chatuchak -markkinoilla on vintage-kaupat, joita riittää isoksikin työmaaksi. Tuotteet ovat himpun arvokkaampia verrattuna uusiin Abidaksiin ja Puumiin, mutta tuotteet ainakin kestävät (esim Leviksen farkkuvalikoimat ovat todella laajat) ja ovat aitoja (näin ainakin haluan uskoa). Tällaisia vintage- ja kierrätyskauppoja toivoisi Suomenkin kauppakeskuksiin. Korkeat vuokrat taitavat olla suurin syy niiden puuttumiseen?

Maailman suurimmat markkinat, Chatuchak

Chatuchak -markkinoille on helppo saapua. Itse tulin Skytrainilla Siamin asemalta Mo Chitin asemalle, josta oli vain sadan metrin kävelymatka pääkallopaikalle. Sininen metrolinja tuo taas suoraan markkinoille. Kirjaimellisista suoraan. Crab-sovelluksen kautta voi myös katsoa skootteri- tai taksikyytiä alueelle. Alueelta löytyy useita ravintoloita, jotka ovat  osittain keskellä aluetta, mutta myös kojujen välissä. Paikan päältä löytyy useita pankkiautomaatteja, jos näyttää sille, että käteiselle on tarvetta. Osassa kojuja käy pankkikortti, mutta suurin osa ottaa vastaan ainoastaan kahisevaa.

Useat lähettifirmat myös tarjoavat palveluitaan alueella. DHL:n piste löytyy markkina-alueelta ja muilla firmoilla näytti olevan viereisessä kauppakeskuksessa omat pisteensä. 

Maailman suurimmat markkinat, Chatuchak, Bangkok

Markkinoilla vierailee arviolta 200 000 ihmistä päivän aikana. Ystäväni isää lainaten: ”Siellä missä ihmisiä, siellä myös taskuvarkaita!” Kannattaa tosiaan pitää kantamuksistaan huoli, sillä ahtailla käytävillä helposti saattaa ”törmätessä” lähteä lompakko taskusta vieraan matkaan.

Ennen kaikkea on hyvä muistaa, että maltti on valttia täälläkin! Se mitä et tiennyt tarvitsevasi, tuskin tulet tarvitsemaankaan.


Ensimmäinen viikko Thaimaassa – Bangkok

Terveiset Ranongin satamakylästä! Matka Ko Phayamin saarelle on lauttamatkaa vaille valmis. Saavuin aamusta ennen kukon kiekaisua Bangkokista Ranongiin, ja kolme tuntia myöhemmin pääsin vihdoin nauttimaan aamun ensimmäisen kupin kahvia, kun kahvilat avasivat ovensa. Bussimatkan piti kestää 10-12 tuntia, mutta olimmekin hyvissä ajoin perillä 9 tunnin matkustamisen jälkeen. En sanoisi, että yön aikana tuli nukuttua kovinkaan syvää unta, sillä samaan aikaan, kun näin unia, tiedostin erittäin hyvin istuimen käsinojan alaselässäni.

Bangkok oli reissuni aloitus kohde, jossa halusin viettää useamman päivän metsästäen shortseja (Suomesta oli vaikea löytää tähän aikaan vuodesta shortseja ja kesävaatteeni ovat varaston pohjalla) ja levätä pitkän lennon jäljiltä. Saksalainen reppureissaaja, johon törmäsin heti hostellissa, oli ensimmäistä kertaa Bangkokissa ja Kaakkois-Aasiassa. Hän kyseli, kuinka pitkään Bangkokissa kannattaa viettää aikaa.

Näin reissun alkutaipaleella en välttämättä suosittele paria päivää enempää Bangkokissa. Mieluummin ottaisin sen muutaman päivän ekstraa reissun loppupäästä, jos satut lentämään Bangkokista takaisin kotia. Rinkkaa tai matkalaukkua ei niinkään kannata täyttää reissun alkuvaiheessa, vaan jos on tarvetta ostaa tuliaisia, samat tuotteet odottavat varmasti sinua vuodesta toiseen Bangkokin markkinoilla.

bangkok
bangkok

Monen mielestä Bangkok on yksi kaaos. Itselleni se on enempi hallittu kaaos. Se on aina mihin vertaa. Jakartassa ja Hanoissa käyneenä, ne ovat kaaoksia. Singaporeen, joka on loistava lomakohde, jos haluaa siis lomailla aasialaisesta elämäntyylistä, on Bangkokiin verrattuna paljon sliipatumpia ja ehkä hieman hengettömämpi. Ja älkää ymmärtäkö väärin, rakastan Singaporea. Siellä on ainoastaan haastavampi löytää mielikuvia vastaavaa aasialaista menoa, kuten edullista katuruokaa ja hyvinkin epämääräisesti toimivaa liikennettä.

bangkok, pesojoonas,

Tälle reissulle otin tavoitteeksi löytää aikaa itselleni sekä miettiä suhdetta itseeni. Kulunut vuosi oli aika tapahtumarikas ja sain olla koko vuoden mahtavien tyyppien ympäröimänä. Parisuhde toi myös paljon rakkaudentäyteisiä hetkiä elämääni. Välillä olo tuntuikin aika täydelle ja toisinaan taas yksinäiselle. Enkä tarkoita, etteikö näillekin tunteille olisi oma paikkansa elämässä. Loppuvuodesta kun näin ystävääni, joka on pohtinut paljonkin yksinäisyyden tunteita ja sen eri tasoja ja muotoja. Häneltä tulee aiheeseen liittyen tämän vuoden puolella myös kirjakin, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Häneltä tuli ajatus, että ehkä reissun tuoma etäisyys arkeen, tuo minut lähemmäksi itseäni. Ja näinhän se varmasti on, kun ottaa etäisyyttä ja aikaa itselle, saa myös uutta ajateltavaa.

Bangkok,

Jos katson menneitä reissuja, niin sitähän ne ovat tehneet: tuoneet minut lähemmäksi itseäni. Varsinkin edellinen reissu, jolloin täytin 30 vuotta, oli yhdenlainen retriitti vuosikymmenykseltä toiselle. Voihan pojat! Vaikkei reissun päällä tule sen kummemmin ajateltua minkäänlaisia henkisiä matkoja nirvanaan, antaa maiseman vaihtaminen jo itsessään paljon uutta ajateltavaa. Sitä tiedostamatta tulee mietittyä, miksi jokin asia tehdään tietyllä tapaa tai miksi ajattelen jostakin asiasta kuin ajattelen. Kai aistit ovat reissussa eri tavalla vastaanottavaisia kuin tutussa ympäristössä, jossa teemme monia asioita autopilotilla.

Oli miten oli, en ota stressiä sen suhteen, jos en koe ”Aasian taikaa” ja tule ”uutena Joonaksena” takaisin Suomeen. Pääasia, että rusketusrajat löytyvät ja hymy on entistäkin leveämpi.