Vinaka Fiji!

Fidzi time alkaa olemaan lopuillaan. Viimeisimmät yöt on mennyt Barefoot ja South Sea Island resorteissa. Molemmat ovat australialaisten omistamia ja molempien saarien varustetaso oli aikaisempiin nähden korkeampi. Saaret muistuttavat enemmän turistikohteita sillä paikallisuus ja kylän tuoma yhteisöllisyys puuttuivat näistä. Liputan ja suosittelen ehdottomasti paikallisten omistamia resortteja, sillä kaikki rahat jäävät saarelle kylän ehostamiseen ja ylläpitämiseen.

Viimeiset kolme päivää aamusta iltaan, yöstä aamuun taivaalta on tullut vettä kovemmalla paineella kuin yhestäkään tämän reissun suihkuista, joissa ollaan käyty. Rinkan sisältä ei tällä hetkellä taida löytyä yhtään täysin kuivaa kangaspalaa ja haju muistuttaa lähinnä sienikastiketta. No huomenista ollaan jo Uudessa-Seelannissa ja pyykkäys hommissa.

Kaiken kaikkiaan Fidzi ylitti odotukset. Saarihyppely oli mun mieleen. Snorklaus on kova juttu. Meren elämä sai huolet, murheet ja ilot pois. Kaikki oli toisin pinnan alla. Kaikki meren alla jäi mieleen, tuliaiseksi itselleni. Mieleen jäi myös aitous ja nauru. Riippukeinu. Meri ja rannat. Helppous. Kyle Englannista ja Hollanin tyttäret. Rusketusrajat ja aurinkorasvalla lotraaminen. Rosvopaisti. Mike Montanasta. Biitsimatsit. Tauoton kaatosade ja rapu. Ristiseiska. Kylän rouvat, lapset ja elämä. Hyvä mieli, hyvä ruoka. Oma aika.

Kiitos Fidzi! Olit juuri niin lämmin kuin odotinkin sun olevan. Matka jatkuu. Uusi-Seelanti.


Elämisen helppoutta – Fidzi

Parasta on se, kun oot puolipäivää ollut tekemättä mitään, maannut vaan riippukeinossa eikä senkään jälkeen tee mieli tehdä mitään. Kun vaan ei kiinnosta, niin ei kiinnosta. Puitteet ovat kohdilleen juuri tähän. En muista milloin on näin tyhjä olo ollut. Tuntuu kuin olisi kaikkensa antanut, taistellut tiensä maaliin voittajana. Kylläkään mitään tekemättä. Mutta silti voittajana. Kaikki tämä vielä hyvillä mielin.

Ajatuksille on näillä saarilla paljon tilaa. Huomaan välillä matkanneeni pitkiäkin matkoja ajatuksissani. Välillä palaan miettimään pinnallisia asioita. Asioita, joilla ei ole mitään virkaa täällä. Asioita, joihin en voi vaikuttaa täällä. Vain asioita. Elämää eletään niin eri tapaa täällä, pallon toisella puolen. Kuukausi sitten talsin pitkin Mahattania juosten metrotunnelin askelmia alas ehtiäkseni metroon. Nyt talsin pitkin rantoja ilman kiirettä ja aikatauluja. Kellosta ei ole tietoakaan. Elämän menosta muualla ei ole mitään hajua. Aurinko nousee ja aurinko laskee. Lautta tuo ja vie. Kaikki oleellinen mitä tulee tietää on kirjoitettu liitutaululle.

Nyt on kaksi resorttia takana, Nabua Lodge ja Kuata. Molemmat pieniä resortteja. Kuatalla meitä taisi olla yhteensä 15 henkilöä. Meno saarilla on tosi intiimi ja yhteisöllinen. Et voi välttyä tutustumasta muihin saarilla oleviin, viimeistään ruoka-aikaan tulee ruparteltua muiden kanssa. Illat on parhaita kun kaikki jäävät ruoan jälkeen viettämään iltaa ja kertomaan tarinoita, pelaamaan korttia. Kuatalla kylän ihmiset myös liittyivät Kava -kulhonsa kanssa joukkoomme. Vaikka saaret tulevat toimeen pääsääntöisesti turismilla niin olo ei missään vaiheessa ole ollut kuin turistilla. Tai no, osalla taitaa nenänpäät jo hiukan punottaa. Tokkopa tuo haittaa sillä matka jatkuu kolmannelle saarelle.


Bula bula bula – Fidzi

Onhan tää nyt ihan Fidzi! Otettiin ekan yön jälkeen lautta allemme ja suunnattiin Yasawa -saarille. Vähän aikaa piti haukata happea kun nähtiin mitä saaria ja rantoja tää lafka on täynnä. Näissä maisemissa 8 päivää, ah! Meidän eka resortti oli Nabua Lodge, joka sijaitsee pohjoisosassa Yasawa -saaria. Osaa saaria marrasjoulukuinen sykloni on runnellu pahasti ja osaa vähän vähenmän. Uudelleenrakentaminen on meneillään ja saarilta löytyykin paljon vapaaehtoistyöntekijöitä eri puolilta maailmaa. Nabua Lodgen resortti oli pysynyt hyvässä kuosissa mutta viereinen kylä oli kokenut kovia.

Meidän rannan varrelta löytyi pieni kahvila, jota pyöritti paikalliset. Tuotto meni kahvilan omistajan talon uudelleenrakentamiseen, jonka cykloni oli tuhonnut. Se hetki kun saavuimme kahvilaan on ollut yksi pysäyttävimmistä hetkistä reissussa. Kahvilan työntekijä, kyläläinen, isoäiti Mary otti meidät vastaan ja toivotti tervetulleiksi. Istuimme puupenkeille. Tuntui kuin olisimme palanneet lapsuuteen, lasten teekutsuille. Mary kirjoitti pienelle paperilapulle nimemme ja tilauksemme – kahvia tai teetä. Kahvilaan tuli täysi hiljaisuus. Aallokko ja palmunlehdet pitivät vain ääntä. Kaikki oli niin autenttista. Jokainen kahvilassa oleva oli juuri sen hetken täysin läsnä. Jokainen tunsi ja näki sen saman. Maryn katseesta huokui onnellisuus, rauhallisuus ja kiitollisuus. Nyt kun kirjoitan tätä ja palaan tuohon hetkeen ihoni nousee kananlihalle.

Fidzi time on parasta aikaa täällä. Kelloa ei tarvita eikä sille ole kyllä käyttöäkään. Rumpujen pauke on merkki ruoka-ajasta. Parvekkeelta löytyy riippukeino, joka tuntuu olevan se oikea paikka mulle. Resortit tarjoaa jonkin verran aktiviteettejä ja käytiinkin Blue laguunilla snorklaamassa ja vierailtiin saaren kylässä päällikön tykönä. Muuten on tullut vain oltua ja nautittua auringon lempeästä lämmöstä. Elämä on just niin rentoa kuin sen vain voi kuvitella olevan täällä.

Nabua Lodge sai arvoisensa huipennuksen lauantai-illan grillijuhliin. Tarjolla oli kaikkea mitä saarelta vain saattoi löytyä tarjottimelle ja mikä parasta, buffet tyyliin: syö niin paljon kuin haluat. Lihat, kana ja sika, sekä juurekset oli valmistettu rosvopaistin tapaisesti kuopassa. Oli mahtava päästä seuraamaan ruoanlaittoa ja nähdä kuinka ylpeitä paikalliset olivat heidän aikaansaannoksistaan. Illan päätteeksi paikalliset sytyttivät kokon rannalle, jonka ympärille jengi kokoontui iltaa viettämään. Mieleen tuli Suomen juhannus ja koti-ikävä.