Miesten ihonhoito – Mitä se on?

Miesten ihonhoito on asia, josta vihdoinkin on alettu puhua enemmän. Itse aloitin ihon hoitamisen suht varhain, mieheksi. Ensimmäinen rasvapurkki löysi tiensä kylpyhuoneen kaappiin teini-iän alkuvaiheilla. Äidin ostamana tietysti, ettei kukaan vaan kuvitellut, että poika läträilee rasvoilla. Silloin purkin kyljessä luki visusti ”For Men”. Ihoaan hoitavat miehet leimattiin tuolloin hurreiksi, neideiksi tai homoiksi. Toisin sanoen, kaikki kolme sanaa olivat synonyymeja toisilleen. Ihonhoitamista joutui tuolloin selittelemään saman lailla kuin juomattomuutta tänä päivänä. 

Tiesin tuolloin tekeväni investoinnin tulevaisuuteen, miesten ihonhoito on in vuonna 2020, ja luotin, että jonain päivänä pystyn vielä miehenä sanomaan ilman leimaantumista tai häpeän tunnetta, että käyn kasvohoidossa ja yhden rasvaputelin sijaan kaapistani löytyy useampi ihoani hivelevä rasvapurnukka, joka lupaa ikuista nuoruutta ja heleää ihoa. ”For Me”-tuotteista luovuin siinä vaiheessa, kun miespuoliset ystäväni alkoivat hoitamaan ihoaan. Koin, että olin siirtynyt seuraavalle tasolle. Tiedostan miehuuteni ilman, että aamuin ja illoin tulee lukea se monikansallisen yrityksen kertomana. Toki ymmärrän, että miesten ja naisten ihoilla on erojakin (paksummat ihohuokoset), joten on hyvä asia, että erilaiset ihot huomioidaan. Se, tehdäänkö se sukupuolen mukaan, on asia erikseen. Suurimmaksi osaksi ”For Men”-tuotteita kuitenkin tehdään markkinoinnillisista syistä (esim. mustat hammastahnapurkit).

Kävin ensimmäisen kerran kasvohoidossa yläasteella. Muistan vieläkin, kun menin suoraan siitä töihin kaupankassalle. Silloin koeteltiin itseluottamusta. Ei riittänyt, että olin kylän ainoa miespuolinen kassa”täti”, vaan naamankin tuli kiiltää punaisenaan. Pari vuotta tämän jälkeen, aloitin roaccutan-tehokuurin, jolla sain kuriin niin naamassa kuin etenkin selässä ja pakaroissa olleen aknen. Ilman äitini suositusta, tuskin olisin tarttunut tuohon puolen vuoden kuuriin.

Nykyään yritän käydä 2-3 kertaa vuodessa kasvohoidossa. Keväällä on hyvä puhdistaa iho katupölyn jäljiltä sekä kosteuttaa tarpeen tullen talven kuivuuden jälkeen. Syksyllä taas hoitaa ihoa auringon hyväilyn jäljiltä.

Olen pitkään ihmetellyt, että miten joku voide on toista parempi ja mitä eroja rasvoissa, öljyissä, seerumeissa, vesissä, geeleissä, naamioissa (unohtuko joku puteli vielä) oikein on. En usko sanaakaan, mitä markkinoinnin ammattilainen kertoo tuotteista, joten olen yrittänyt kuunnella kosmetologeja ja ystäviäni. Meikkikaapistani ei siis löydy mitään klassikkotuotetta, joka olisi ansainnut paikkansa siellä Hall Of Famen lailla. Päinvastoin, kaapinovet käyvät sen mukaan, kun uusia suosituksia tulee. 

Miesten ihonhoito: ota nämä vinkit talteen

Viimeksi, kun kävin kosmetologilla, kyselin, miksi tuotteen kuin tuotteen vaikutus tuntuu samalle ihollani. Aurinkorasva on ainoa poikkeus, sillä sen rasvaisuuden tunnen kyllä ja sen seurauksena ihonikin alkaa kukkimaan paremmin kuin yksikään huoneessani oleva viherkasvi. Samoin tunnen, jos ihoni on kuiva, kylläkin vain todella kuivan. Vastaukseksi sain häneltä, että ihoni on normaali perusiho, joka ei vaadi sen suurempia toimenpiteitä. Riittää, kun pitää perustason hoidon kunnossa (rasvaa ja puhdistaa säännöllisesti). Toki anti aging -purkkeja kannattaa alkaa silmäilemään jo (ei siis vielä, mutta kohta), jollei ikänäkö ole yllättänyt.

Tuon kommentin jälkeen aloin ymmärtämään, miksen ole vakiinnuttanut omia ihonhoitotuotteitani. Normaalit päivävoiteet tuntuvan toimivan iholleni erittäin hyvin, ilman valittamista. Moneltahan kuitenkin löytyy se yksi tai useampi mielitietty, jota laivan tax free:stä metsästetään kassitolkulla. En siis valitettavasti pysty kirjoittamaan mitään ”Hanki nämä 5 must-have -tuotetta, joilla ihosi vilkkuu ja välkkyy vielä viisikymppisenäkin”. Pahoittelut siitä.

Miesten ihonhoito: Purnukat, pörnykät ja putelit

Miesten ihonhoito: ota nämä vinkit talteen, Atopik-tuotesarja

Tällä kertaa hyllystäni löytyy nämä Sugar Helsingiltä saadut luonnonkosmetiikkatuotteet, jolla selätän kylmän ja kuivan talven. Tekisi jopa mieli sanoa, että ilman näitä tuotteita ihosi ei ole yhtä valovoimainen kuin minun, mutten ole vielä käyttänyt osaa tuotteista viikkoa kauempaa.

Pesen ihoni lähinnä vain aamuisin. Laiskuuttani tuppaa jäämään iltapesu, joka lienee se tärkeämpi kuin aamupesu, eikö vain? Uutena juttuna purnukoiden kollaasiin on liittynyt seerumit, nuo ikuisen nuoruuden eliksiiri. Aluksi tietenkin menin ja laitoin sitä päivävoiteen jälkeen. Miksipä ei?

Tämä saattaa naurattaa montaa naispuolista, mutta siinä missä suurimmalle osalle tytöistä nämä asiat on saatettu kertoa kotona äidin tai isosiskon toimesta, harvalle pojalle näistä on mainittu mitään. Onneksi moni ystäväni on naispuolinen, joilta olen pystynyt kysymään ilman nauruja näitä asioita, kuten seerumin käytöstä. Onneksi suhtautuminen miesten ihonhoitamiseen on muuttunut noilta ajoilta ja asioista puhutaan avoimemmin.

Päivävoiteeni on ainoa purnukka, joka lähtee yön yli reissulle mukaan. Tosin pidemmille reissulle vaivaudun ottamaan kaveritkin saniteettilaukkuun matkaan. Tällä hetkellä käytän apteekista löytyvää suomalaista Apotek kaurapohjaista voidetta. Sanoisin, että hyvä valinta (mitä ikinä se tarkoittaakaan). Aiemmin käytin Mossan päivä- ja yövoidetta, jotka ovat toimineet myös oikein hyvin (siis yöajalle on oma voiteensa…). Täysin uutena juttuna talveksi otin käyttöön vielä erikseen kosteuttavan kasvosuihkeen. Kuulemma tuntuu kivalle ja antaa energiaa päivää (ja purkkikin on kivan värinen kylppärissä). 

Miesten ihonhoito: ota nämä vinkit talteen

Omistan iän myötä tulleet tummat silmänaluset, kiitos isäni suvun. Kävin kerran apteekkarin kanssa keskustelua aiheesta, ja ainoa tapa piilottaa tummat alueet on peitevoide. Mikään rasva tai seerumi ei poista perinnöllisiä tummia silmänalusia. Näillä mennään, mitkä on saatu. Silmänympäryksille olen yrittänyt käyttää roll-on -kynää, mutta ihoni reagoi todella voimakkaasti ilmeisesti alumiiniin, jota rollissa on. Nykyään tumputan sormella pienen nökäreen silmän alle, sekä silmän ja korvan väliseen kohtaan (millä nimellä tuota kohtaa kutsutaan?).

Niin kuin näkyy ja kuuluu, ihonhoitoni ei ole mitenkään ammattimaisella tasolla ja annankin suosiolla alan kollegoiden hoitaa suositukset. Miesten ihonhoito ei kuitenkaan ole mitään rakettitiedettä, ehkä enempi asennoitumista. Kannustankin meitä miehiä tekemään ihon hoitamisen omalla tyylillämme ja niillä rasvoilla, mitkä tuntuu hyvälle. Tai sitten juuri sillä samalla tyylillä, jonka paras kaverisi on sinulle opettanut. Tärkeintä olisikin pitää huoli ihostaan.