Kirjavinkit aloittelevalle ja kokeneelle lukijalle

Tuntuu, että kirjat ovat nousseet ensimmäistä kertaa (vihdoinkin) pysyvämmin osaksi arkeani. Lukuintopiikkejä on ollut useita kertoja, mutta into on kadonnut yhtä nopeaan kuin tullutkin. Yleensä lukuinnon tukahduttamiseen on riittänyt ainoastaan yksi huono lukukokemus. Kirja, joka ei vain ole lähtenyt lentoon tai on ollut vaikeaa luettavaa.

Kirjojen kesken jättäminen tuntuu brutaalille kirjoittajaa kohtaan, vaikkei hän edes tiedä, että luen hänen kirjaansa saatika jätän kesken sen. Elokuvien ja TV-ohjelmien kohdalla asian laita on aivan toinen. Vielä herkemmällä liipaisin on Ihmisten Instagram stoorien kohdalla. Kirjassa on jotain selittämätöntä arvokkuuden tuntua, ehkä jopa jotain symboliikkaa, minkä takia niiden kesken jättäminen tuntuu väärälle.

Viime vuonna luin ennätysmäärän kirjoja, jos ei lasketa ammattikorkeakouluaikoja, jolloin opintojen eteneminen oli riippuvainen luettujen kirjojen määrästä. Viime vuoden saldo oli 13 kirjaa, eli kirja per kuukausi. Tahti on sen kuin vain kiihtynyt, sillä tällä hetkellä  luettujen kirjojen määrä on seitsemän ja kaksi opusta olen jättänyt kesken. Edistystä siis silläkin rintamalla.

Kokosin kirjavinkit teille viime aikaisista luetuista kirjoistani. Tämän lisäksi pyysin ”kirja-, kirjoitus- ja elämämentoriltani” omat, kirjallisuuteen ehkä keskivertotallaajaa enemmän vihkiytyneen kirjavinkit. Veera Kaukoniemi on hyvä ystäväni, copywriter ja kirjallisuustieteen maisteri. 

Hän on myös se henkilö, jonka puoleen olen aina kääntynyt, kun joku kirja tuottaa haasteita minulle tai en vain ymmärrä kirjan juonta. Somessa paljon nosteessa ollut Emmi-Lii Sjöholmin Paperilla toinen, on hyvä esimerkki kirjasta, joka lähti lukukokemuksena kuin purkka tukasta. Veera osasi hyvin avata mahdollisia syitä tähän. 

Veera lupasi myös vinkata omat suosikkinsa ja mihin näissä kirjoissa ehkä kannattaa hänen mielestään kiinnittää huomiota, jos haluaa löytää niistä jonkun syvemmän tason. Veeran ajatuksia kirjallisuudesta ja genrevihasta voit kuunnella Takakansi-podcastista, jossa hän vieraili viime vuonna.

Veera hostaa myös ajoittain matalan kynnyksen kirjallisuustapahtumia kalliolaisessa Riski Sip & Shop -baarissa Helsingissä

Joonaksen kirjasuositukset

Suvi Vaarla: Westend (WSOY)

Kirjoitinkin pidemmän kirjoituksen Westend-kirjasta jo viime vuoden puolella. Lyhykäisyydessään kirjasta: Kirja on yksi parhaimmista lukemistani (ja samalla muistaakseni myös yksi ainoista) teoksista, joka on vahvasti sukupolvikokemuksellinen.  90-luvun laman lapsena kirja antoi aikamatkan ruskean eri sävyisiin hetkiin ja Marie-keksien makuisiin vuosiin. Olen itse syntynyt 1988, joten nuoren ikäni vuoksi lama ei jättänyt sen kummempia jälkiä mieleeni. Lapsuudestani muistan kuitenkin tuon henkisen raskauden ja taakan, jonka varmasti jokainen vanhempi ihminen tuntee vieläkin mielessään tai maksaa kallista hintaa vieläkin

Uskomatonta miten kirja sanoitti hyvin mielen päällä olleita ajatuksia lapsuudesta, joita minulla on noilta ajoilta mutta en ole osannut sanoittaa niitä oikein. Paljon siis kysymysmerkkejä ja ihmetyksiä, niukkuutta ja häpeää, yhteisön voimaa ja yksilöiden romahduksia. 

Olga Kokko: Munametsä (S&S)

Hervoton on oikea sana kuvaamaan tätä jokseenkin ironista teosta. Tietyllä tapaa pystyn samaistumaan kirjan stereotyyppiseen helsinkiläiseen hahmoon, joka löytää unelmaduuninsa, mistäs muualtakaan kuin mainostoimistosta, ja jonka elämä on täynnä ”kalliolaisia mieltymyksiä”. Jos jotain niin kirja ainakin laittoi nauramaan itselleen (joka on aina tervetullutta) ja muistuttamaan ettei kaikkea kannata ottaa niin vakavissaan. 

Jos Henriikka Rönkkösen Mielikuvistuspoikaystävä iski nauruhermoon, suosittelen nappaamaan tämän teoksen lukuun. Teoksissa on aika paljon samanhenkisyyttä. Kepeää, humoristista ja nopeaa luettavaa.

Tämän tyyppisiä kirjoja olisi vaihtelun vuoksi myös kiva lukea miespäähenkilön kertomana. Toki en osaa sanoa, toimisiko se lainkaan tai mitä se vaatisi toimiakseen. Jos on vinkata teoksista, jossa kieriskellään sinkkumiehen itsesäälissä ja yhden illan hairahduksissa, kertokaa ihmeessä!

Max Seeck: Uskollinen lukija (Tammi)

Okei, ehdottomasti viime vuoden yksi parhaimmista lukemistani kirjoista. Kirjat harvoin koukuttavat minua, mutta tämän teoksen kohdalla odotin iltaa, jolloin pääsin taas käsiksi ratkomaan murhamysteeriä. Kirja meni sen verran ihon alle, että murhan ratkominen jatkui myös unissa.

Kirja on kohtuullisen raaka, joka tuntuu hassulle, että jopa kirjoissa voisi olla suositusikärajat. En suosittele lukemaan teosta, jos esimerkiksi ruumiin polttaminen saattaa aiheuttaa jokseenkin ikäviä tuntemuksia. Rakastin Saw elokuvia, joissa raaka ja repaleinen mielikuvitus riuhtoi ihmisiä mitä kuvottavimpiin kuolemiin, ja joissa taisteltiin aikaa vastaan. Uskollisessa lukijassa on samoja psykologiselle trilleri ominaisia piirteitä. 

Suosittelen tekemään mind mapia kirjaa lukiessa. Tulee hetkellisesti pieni tunne, että olisi itsekin Keskusrikospoliisissa töissä.

Eino Nurmisto: Homopojan opas (Otava)

Kirja, jonka olemassaoloa olisin varmasti kaivannut nuorena poikana. Onneksi teos on vihdoinkin puskettu ulos, kiitos Einon. Kirja on kirjoitettu nuorille pojille, jotka tutkiskelevat ja hakevat omaa seksuaalisuuttaan. Niille, jotka eivät välttämättä sovi annettuun muottiin tai ei saa koulun terveystiedon tunneilta vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin seksuaalisuudesta. Kirjassa on myös oma osionsa homopojan vanhemmille ja lähipiirissä oleville, mikä antaa näkemystä uuden, ehkä vähän haastavan asian käsittelyyn.

Ostin kyseisen teoksen fyysisenä kappaleena mutta päädyin kuitenkin kuuntelemaan sen. Kirja saattaa jopa toimia kuunneltuna paremmin, sillä lukijan ääni muistuttaa pelottavan paljon samalle kuin itse kirjailijan, Einon. Suosittelen siis ottamaan muutaman Instagram stoorin Einolta alle ennen kuin sukellat peppuseksin saloihin.

Blogissani löytyvä ”Dear Eino, sattuuko eka kerta perseeseen” on yksi luetuimmista postauksistani. Aihe siis puhuttelee, eikä vain homopoikia. 

Tiia Forsström: Ammattirakastaja (Like)

Koin olevani seksuaalisesti aika avoin sekä avarakatseinen, kunnes kuuntelin Tiia Forsströmin kirjoittaman kirjan seksityöntekijän arjesta Suomessa. Huomasin kirjan edetessä, kuinka saatoin häpeissäni välillä katsoa ettei kukaan huomaa, mitä kirjaa oikein kuuntelen. Toisinaan taas sain itseni kiinni pinttyneistä ennakkoluuloistani. Kun taas toisinaan nousin seisomaan nyrkki ojossa, puolustamassa seksityöntekijöiden oikeuksia ja vaatimassa heille kuuluvaa arvostusta. Myötäelämässä niiden ihmisten rinnalla, joilla ei ilman seksityöläisiä olisi mahdollisuutta kokea ihmisen kosketusta tai tulla edes nähdyiksi kokonaisina ihmisinä.

Kirja ei ole pelkkää seksityön glorifiointia, vaan siinä on hyvin otettu huomioon alalla olevat haasteet ja ongelmakohdar, joita ei pidä unohtaa. Uhkakuville ei myöskään saa antaa liian suurta valtaa yhteiskunnallisessa keskustelussa, varsinkin jos ne pohjautuvat tunteisiin, ei faktaan. Forsström kertoo kirjassa paljon omakohtaisia kokemuksia sekä tuoden myös muiden alalla olevien näkemyksiä esiin. Kirja suorastaan pakottaa kohtaamaan omia ennakkoluuloja ja asettumaan toisten ihmisten asemaan.

Teos on hurjan rohkea, mikä toivon mukaan avaa niin yhteiskunnallisen kuin poliittisen keskustelun. Forsström taitaa olla ensimmäinen suomalainen, joka puhuu avoimesti omilla kasvoillaan seksityöläisen työstä.

Pajtim Statovci: Bolla (Otava)

Bolla on ensimmäinen ”korkean profiilin” kirja, jonka olen lukenut. Finlandia-voittaja, kirjojen Oscar- tai Jussi- pystin saaja. Tällaiselle aloittelevalla lukijalle Bollan kaltaisessa moniuloitteisessa teoksessa saattaa moni kerros jäädä huomioimatta. Niin kävi myös Bollassa. 

Kirja on kauniisti kirjoitettu ja suosittelen mieluummin lukemista kuin kuuntelemista. Olosuhteiden sanelemana kuuntelin kirjan reissun päällä ja olisin halunnut monessa kohtaa kelata taaksepäin, pysähtyä miettimään hyvinkin yksityiskohtaisesti kuvattuja kohtauksia, tunnustelemaan hienovaraisia ja vähäeleisiä tunteita, pieniä nyansseja. 

Bolla avaa ikkunan itäeurooppalaiseen, rösöiseen sodan runtelemaan maailmaan. Samalla tirskitelykerralla pääsee käsiksi itsensä hyväksymisen kivuliaisiin tunteisiin, hylkäämiseen ja pakenemiseen. Paikoitellen koin oloni aika haavoittuvaiseksi kirjaa lukiessani.

Kirjan lopetus oli alkuun pettymys. Miksi ihmeessä kirja loppui niin kuin se loppui. Miksi se ei loppunut niin kuin odotin sen loppuvan. Hetkellinen tyhjä olo vaihtui oivallukseen, kun kysyin Veeralta, osaisiko hän kertoa, mitä kohtaa lopusta en ymmärtänyt. Muutaman Whatsapp-viestin jälkeen koin suuren ahaa-elämyksen. Piru vie, miten loistokas teos!

Ystäväni Veera Kaukoniemen kirjavinkit

Kirjavinkit aloittelevalle ja kokeneelle lukijalle
Kuva Sami Laakso

Neil Gaiman: American Gods (Headline Book Publishing, 2001)

Kukaan ei yhdistä mytologisia elementtejä, matkakertomusta ja pohdintaa maailman sekä ihmismielen tilasta niin kuin Neil Gaiman. Olen valmis tappelemaan jokaisen kanssa, joka uskaltaa olla eri mieltä.

Mies nimeltä Shadow vapautuu vankilasta ja kohtaa hämärältä vaikuttavan herra Wednesdayn, jolla on jos jonkin sortin bisneksiä käynnissä pitkin Amerikkaa. Bisneksiin on sotkeutunut vanhoja jumalia, joilla on vaikeuksia sopeutua nykyaikaiseen maailmanmenoon ja siihen, että nykyihmisiä ei jumalat enää niin kiinnostele.

American Godsin kieli on niin mestarillista ja henkilöhahmojen kirjo on niin laaja ja uskomaton, että petyn joka kerta kun kirja loppuu. Olen lukenut American Godsin neljästi ja löytänyt siitä jokaisella lukukerralla jotain uutta ihmeteltävää. Kaikki Neil Gaimanin romaanit ovat jättäneet minuun pysyvän jäljen ja haluaisin suositella niistä jokaista, mutta American Gods on mielestäni hänen kattavin taidonnäytteensä. 

Jos tämän perusteella innostuit ehkä tutustumaan Gaimanin tuotantoon, mutta olet kiireinen hybridisuorittaja, jota vaivaa länsimaisen ihmisen pahin vitsaus eli keskittymiskyvyttömyys, kannattaa aloittaa Gaimanin lukeminen Fragile Things -novellikokoelmasta. Siitä sitten pikkuhiljaa kovempiin aineisiin kuten Neverwhereen ja American Godsiin.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: sekularisaatio, avioliitto instituutiona post mortem, valtarakenteet, amerikkalaisen yhteiskunnan monimuotoisuus

Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö (Den amerikanska flickan. Suomentanut Liisa Ryömä. Teos, 2004)

Miten joku voi kirjoittaa näin upeasti? Sitä saa kyllä ihmetellä Amerikkalaisen tytön alusta loppuun. Fagerholmin kaunista kieltä kehutaan usein, niin kehutaan nyt tässäkin. Fagerholm on mestari luomaan vaihtelevia tunnelmia ja paikkoja, joihin samaan aikaan sekä tekee että ei tee mieli mennä tutustumaan.

Amerikkalainen tyttö on murhamysteeri, mutta se on ihan tosi paljon kaikkea muutakin. Eri aikakaudet ja ihmiskohtalot sekoittuvat yhteen ja luovat kokonaisuuden, joka on välillä pakahduttavan kaunis, välillä pelottava ja synkkä. Välillä taas tuntuu, että on lukijana vähän salaa tirkistelyhommissa. Ainoa mikä tässä harmittaa on se, ettei oma ruotsinkielentaitoni riitä lukemaan teosta alkukielellä.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: idyllit ja niiden ylläpitämiseen tarvittavat kulissit, kasvamisen vaikeus rajoittavissa ympäristöissä, hyväksikäyttö

Joonas Konstig: Kaikki on sanottu (Gummerus, 2011)

Kolme isänsä yllättäen menettänyttä aikuista lasta käy läpi suruprosessiaan. Kaikki ovat hukassa omalla tavallaan.

Näin monta erilaista suremisen ja menetyksen käsittelemisen tapaa voisi olla vaikea laittaa samaan romaaniin, mutta Konstig onnistuu siinä superhienosti. Teosta voisi pitää melkein pakollisena tukikeppinä ja luettavana kaikille, jotka ovat menettäneet jonkun. Kaikki on sanottu on niin täynnä ihmisyyttä ja kaikkia mahdollisia tunteita epätoivosta iloon, että sitä lukiessaan ei tunne olevansa käsittelyvaikeuksiensa kanssa ainakaan yksin.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: surun käsittelemisen tavat ja oheistoiminnot, joilla ihmiset koittavat helpottaa suruaan, problemaattiset perhedynamiikat, yksinäisyys

Bram Stoker: Dracula (1897)

Mikä kirjavinkkilista se semmoinen on, jossa ei kehoteta lukemaan klassikkokauhua? Monen mielestä tämä on se ainoa oikea vampyyriromaani, jonka jälkeen on tullut vain puoskarointia ja halpoja kopioita. Ei nyt mennä tässä ihan niin pitkälle kuitenkaan, mutta en aio myöskään kiistää, etteikö Dracula olisi vaikuttanut länsimaiseen kauhukirjallisuuden traditioon erittäin merkittävästi. Mielenkiintoista tässä on myös kertomisen muoto: romaani rakentuu muun muassa päähenkilöiden päiväkirjamerkinnöistä.

Sen lisäksi, että Dracula on ihan vaan jännä ja viihdyttävä teos, on se myös mielettömän hieno tutkielma aikansa asenteista esimerkiksi naisia (hysteerisiä ja heikkoja otuksia, joiden kalvakoita kasvoja tulee miehen kaukaa ihaileman) ja seksuaalisuutta (väärin! Petollista! Tuhmaa!) kohtaan.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: naiskuva, seksuaalisuus ja hirviöt allegoriana haureuden tekemiselle, uskonto, ajan brittiläinen ylimielisyys muita kansoja kohtaan

Gail Honeyman: Eleanor Oliphant is Completely Fine (Pamela Dorman Books, 2017)

Päähenkilö Eleanor on erikoisen oloinen ihminen, joka asuu yksin, juo paljon viinaa eikä osaa kommunikoida muiden kanssa. Aluksi lukeminen tuntui oudolta – mistä tässä oikein niin kuin puhutaan? Miksi neuroottista käytöstä pitää kuvata näin… osoittelevasti?

Kun malttaa lukea rauhassa eteenpäin, alkaa avautua mitä Eleanorille on tapahtunut, mitä traumat ja mielenterveysongelmat ovat hänelle aiheuttaneet ja miten vaikeaa voi olla muodostaa ihmissuhteita ja mielekästä arkea, kun maailma on aina kohdellut kaltoin. Eleanorille kuuluu ihan hyvää on matka ihmismielen syövereihin ja sieltä pois. Tämän lukeminen voisi toimia hyvänä väylänä monille erilaisuuden ymmärtämiseen ja sen tajuamiseen, että ihan kenen tahansa menneisyydessä voi olla tosi hirveitä asioita, jotka vaikeuttavat elämää tavoilla, jotka eivät aina näy ulospäin.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: traumojen hoitamatta jättämisen vaikutukset, perhedynamiikat, ennakkoluulot

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo (Like Kustannus, 2019)

(Tunnustus: ajattelin koko ajan Helsingin Merihakaa kun luin Kerrostaloa, vaikka se sijoittuukin täysin fiktiiviseen pikkukaupunkiin jossain päin Suomea.)

Kerrostalo samaan aikaan sekä on että ei ole dystopiaromaani, mikä tekee siitä erityisen hienon kuvauksen rappeutuneesta yhteisöstä betonilähiössä. Melkein kaikilla on joku kytkös toisiinsa, jokainen tuntee jonkun, joka on ollut jonkun kanssa, joka on jotenkin merkittävä. Kukaan ei ole merkittävä. Huumekauppa rehottaa, ihmisillä on hirveää. Kaikki tuntuu jollain tavalla liian ajankohtaiselta ja tutulta.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: yhteiskuntakritiikki, raha ja sen vaikutus ihmisiin, addiktiot, heitteillejättö

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet (WSOY, 2019)

Veteen syntyneet on kirjoittajansa esikoisteos ja sellaiseksi poikkeuksellisen eheä kokonaisuus. Esikoisromaaneissa monesti vähän haetaan omaa tyyliä, juoni saattaa vähän lässähtää, jotain tuntuu puuttuvan. Mikään näistä ei pidä Veteen syntyneiden suhteen paikkaansa.

Veteen syntyneet on synkkä, surullinen ja herkkä, ja siinä on käytetty aivan mielettömän kaunista kieltä. Kirjassa käydään läpi tosi rankkoja aiheita, mutta niiden käsittely on helpompaa lukijalle ja aiheet ”pehmenevät”, kun mukana on mystisiä elementtejä. En tosiaan ole mikään maailman suurin genrerajojen ystävä, mutta sanoisin että Veteen syntyneet voidaan hyvällä omallatunnolla laskea maagiseksi realismiksi, jota Suomessa ei ole kirjoitettu ainakaan yhtään liikaa. Harvoin näkee, että mieskirjailija pystyy näin taitavasti kirjoittamaan naiskertojan äänellä.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: kosto, lapsuustraumat, kotiseuturakkaus ja/tai sen puute, perhesuhteet, väkivalta vallankäytön välineenä, maaginen realismi keinona käsitellä vaikeaa aihetta

Väinö Linna: Sotaromaani (WSOY, 2000)

Sotaromaani on lyhentämätön versio vuonna 1954 julkaistusta Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. (Moni varmaan miettii, että onko se nyt ihan tosissaan, Väinö Linnaa suosittelee millenniaaleille LOL). Olen tosissani. Sotaromaani on nerokas teos. Ei sovi ihmisen tätä kansakuntamme tukipilaria väheksymän. Se on kulttuurihistoriallisesti tärkeä ja sellaisenaan jo mittaamattoman arvokas. Sotaromaani on myös hauska, koskettava, jännittävä ja surullinen. Kieli on rikasta ja hahmogalleria käsittämättömän upea.

Sotaromaani on myös äärettömän mielenkiintoinen katsaus aikakauden poliittiseen ilmapiiriin ja sensuuriin, sillä nykyihmisen näkökulmasta kohdat, jotka Tuntemattomasta sotilaasta oli karsittu pois, ovat osittain lievää huvitusta herättäviä, osittain ihmetystä aiheuttavia. Osa taas on todella merkityksellisen tuntuisia havaintoja sodan mielettömyydestä ja luokkaeroista. Tuntemattomasta sotilaasta poistetut kohdat on merkitty Sotaromaaniin selkeästi kursiivilla, ja niitä on jännä bongailla menemään.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: sodan mielettömyys, luokkaerot, sensuuri

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (La Vérité sur l’Affaire Harry Quebert, 2014. Suomentanut Anna-Maija Viitanen)

Muistan, kun luin tätä ensimmäisen kerran ja jossain parinsadan sivun kohdalla aloin melkein itkeä, kun tajusin miten paljon lahjakkuutta ja työtä tämän kaltaisen teoksen kirjoittaminen vaatii. Tiivistetysti sanottuna tämä on romaani kirjoittamisesta, murhasta, rakkaudesta ja pikkukaupungin sekopäisistä asukkaista, joista jokaisella on jotain tekemistä toistensa ja murhan kanssa. Juoni yllättää koko ajan uudelleen ja uudelleen. Teos on nykymittakaavalla pituudeltaan melkoinen järkäle, mutta kerronta vie niin mukanaan, että hämäläisiäkään ei haittaa.

Todella paljon lukeva ystäväni tosin vihaa tätä teosta intohimoisesti. Hänestä se on ärsyttävä ja laahaava ja juonikin jotenkin vähän ankea. Ymmärrän kritiikin. No en oikeasti ymmärrä, hyväksynkin vain puolittain. On totta, että Joël Dickerin tapa kirjoittaa on vähän maneerinen ja kikkaileva. Tässä se ei mielestäni haittaa, vaan tukee polveilevaa kerrontaa. Quebertin myöhemmät teokset sen sijaan eivät ole mielestäni mitään tähän verrattuna, enkä välttämättä haaskaisi aikaani niiden lukemiseen. Mutta jos samat maneerit maistuu teos toisensa jälkeen, niin mikäs siinä. 

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: idolisoimisen ongelmallisuus, ulkopuolisuus, epäfunktionaaliset yhteisöt

Anna Gavalda: Lohduttaja (La Consolante, 2009. Suomentanut Lotta Toivanen)

Keski-ikäinen mies on onneton. Vaimo vihaa, teini-ikäinen tytärpuoli pitää ärsyttävänä, työ on perseestä. Sitten menneisyys alkaa koputella ovelle ja on pakko alkaa ajatella asioita, joita ei ole pitkään aikaan halunnut ajatella. Jokainen meistä kaipaa vaikeissa tilanteissa lohduttajaa, ja eri elämänvaiheissa sen kunniatehtävän saattaa saada yllättäväkin ihminen.

Teoksessa on lopulta tosi lohdullinen tunnelma, vaikka päähenkilö käykin läpi kaikenlaista tunnetilaa melkoisen itsereflektion kautta. Tekee mieli itsekin lähteä Ranskan maaseudulle toikkaroimaan ja etsimään itseään. Anna Gavaldalla on mahtava kyky kertoa ihmisten pienistä ärsyttävyyksistä ja isoista tunteista vähän toteavaan tyyliin: elämä on tällaista, ja on näitä kaikki tunteita, mutta hei… kyllä me pärjätään.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: surutyötä on monenlaista, perheiden monimuotoisuus, ranskalaisen yhteiskunnan asettamien normien kapeus

Löytyikö listalta uutta luettavaa? Mitä kirjoja sinä suosittelisit?