Karanteenin päätös – Ryijytuoli ja viimeiset päivät eristyksessä

En ymmärrä, miten aika voi juosta näin vikkelää vauhtia eteenpäin. Olin kuvitellut, että nyt kun joudun olemaan karanteenissa, aika matelisi ja tylsyys koulisi sieluani (nyt on traagisuutta pelissä). Mutta ei, päinvastoin. Esimerkiksi eilen jouduin skippaamaan kiireiden takia ystäväporukan Hangouts-treffit. Toistan, kiireiden takia. Huvittaa itseänikin. Toki kiire ei ehkä ole se oivallisin sana kuvaamaan todellisuutta. Olen halunnut pitää kiinni omasta ajastani sekä hitaista aamuista.

Virallinen karanteeni tuli viime viikon perjantaina päätökseensä. Hetkellisesti olo tuntui kevyemmälle, kun sai lisää liikkumatilaa omaan arkeen. Tovin tuumailun jälkeen, ymmärsin, ettei se arki kauheasti kuitenkaan tule muuttumaan lähipäivinä saatika viikkoina. Toki ei tässä kovin suuria muutoksia päiviin oikein ole tarvettakaan. Nyt kun maailma on ylösalaisin, itse ainakin haen turvaa ja rauhallisuutta juurikin rutiineista. Ehkä se on myös tekijä, jonka seurauksena koen päivien verkkaisen etenemisen.

pesojoonas, ryijytuoli

Kaikista haastavimpia hetkiä viikoissa ovat olleet viikonloput, etenkin perjantai- ja lauantai-illat. Normaalin tapaan juuri noina hetkinä tulisi oltua ystävien kanssa ulkona syömässä tai viettämässä muuten iltaa. Viime viikonloppuna juhlimme bingon merkeissä ystäväni syntymäpäiviä, joka itsessään oli jo huvittavan hauskaa. Ryhmäpuhelun loputtua, ilta päättyi kuin seinään. Normaalisti iltaa on joko jatkettu pienemmällä porukalla tai sitten kotimatkalla poikettu vielä grillin kautta hakemaan pientä purtavaa. Olo tuntui jokseenkin tyhjälle tuon illanvieton jälkeen. Hetkellisesti jopa mietin, olinko edes synttäreillä?

Operaatio ryijytuoli

Kotimatkalla Thaimaasta Suomeen bongasin Instagramissa Muitaihania Tiinan ryijytuolin. Muutamia vuosia sitten olin bongannut Pupulandian blogista Ragmaten saman henkisen tuolin päällisen. Juttelin Tiinan kanssa mitä tuollaisen ryijytuolin tekeminen oikein vaatii, ja hän uskotteli, ettei kovinkaan paljoa. Ainoastaan oikeanlaisen tuolin, trikookudetta sekä pitkää pinnaa. Kyselin Instagramin puolella löytyisikö keneltäkään ylimääräistä Ikean mallistosta jo poistunutta Gratulera-tuolia, johon Tiina oli tehnyt oman ryijynsä. Omaksi yllätyksekseni 24 tunnin sisään tuosta stoorista, kyseinen tuoli löytyi kotiinkannettuna Korpilahdelle. Yhtäkkiä nenän edessäni oli iso kasa trikookuteita sekä tuunattava tuoli.

Tiina ohjeisti melkein kädestä pitäen IG liven välityksellä, kuinka tuolia aletaan ryijyttämään. Niin kuin hän lupasi, se oli helppoa kuin heinänteko. Tosin en ole koskaan heinää tehnyt, mutta luotan tuohon sanontaan yhtä paljon kuin omiin käsityötaitoihini. Ajattelin, että projekti olisi ohi muutamassa päivässä. Toisin kävi. Työ eteni alkuspurtin jälkeen vähän hitaammin, sillä sormenpäät alkoivat kokemaan kovia. 14 päivää, muutaman dokumentin ja sarjamaratonin jälkeen tuoli valmistui vihdoinkin, ja se on ihana! Hymyillyttää joka kerta, kun katson sitä. Omin kätösin tuunattu karanteenituoli! Se suorastaan huutaa syliinsä. Tuoli toimii myös jonkinlaisena muistona tästä eriskummallisesta ajasta. Se, minne tuoli sijoittuu asunnossani, on mysteeri, sillä tajusin ettei minulla ole edes tarpeeksi tilaa yksiössäni tälle ihanuudelle.

Tarkemmat ohjeet tuolin tekemiseen löytyy Tiinan blogin puolelta.

pesojoonas, ryijytuoli
pesojoonas, ryijytuoli

Aloitin myös taannoin toisen projektin ryijytuolin ohella, nimittäin kylvöpuuhat. Olen haaveillut Helsinkiin muuttaessani, että minulla olisi käytössäni parveke tai oma piha, jotta pystyisin istuttamaan kesäisin aina omat yrtit ja salaatit. Tämän unelman toteutumista saanen kuitenkin odotella tovin, joten päätin tehdä välimallin ratkaisun. Istutan yrtit nyt ja mietin myöhemmin, mihin sijoitan ne Helsinkiin saavuttuani. Meidän taloyhtiön takapihalta löytyy muutama käyttämätön istutuslava, jotka voisin valjastaa tähän käyttöön, tai sitten tuuletusparvekkeelle kyhäillä pienen puutarhan. 

Minulle kylvämisessä ei niinkään ole oleellista se, että pääsisin korjaamaan satoa jossain vaiheessa. Enempi nautin itse prosessista. Siitä kun pääsee laittamaan kädet multaan, kastelemaan ruukkuja ja odottamaan pienten taimien tuloa. Toki jokaikinen oman maan tomaatti ja salaatinlehti ovat kirsikoita kakun päällä.

pesojoonas, ryijytuoli

Paluu työelämään

Aloitin tällä viikolla myös virallisesti työt. Tai kovasti ainakin yritän. Ensimmäinen etäpalaverikin on pidetty ja keskiviikkona olisi vuorossa ensimmäinen tiimipalaveri etänä. En ole oikein koskaan osannut nauttia etätöistä. Toki jos on selkeä työtehtävä, joka vaatii keskittymistä, silloin mieluiten sulkeudun muilta työn pariin. Olen tehokkaimmillani ja parhaimmillani juurikin tiimityöskentelyssä. Saan tosi paljon muilta ihmisiltä ideoita ja draivia. Tykkään olla avuksi toisille ja voisin toimia vaikka vakituisena tukihenkilönä organisaatioissa (saa soitella!). Jännittynein fiiliksin odotan, miten työt tästä käynnistyvät ja kuinka saan itseni valjastettua muiden avuksi.

Vähän olen myös jännittänyt, miten töitä riittää keväälle ja kesälle. Moni projekti on tällä hetkellä jäissä tai siirretty syksylle. Olen yrittänyt ajatella tämän vaiheen jonkinlaisena jatkeena Aasian lomailulle. Hiljaisina ajanjaksoina ruokkia omaa luovuutta ja kasvattaa tietotaitoa. Ottaa vain iisisti ja kehittää itseäni. Hengähtää ja opetella muotoilemaan työpäiviä minulle sopiviksi. Taloudellisesti uskon pärjääväni kesän yli, joten sen suhteen turvattomuuden tunne ei kalva mieltäni.

Toivottavasti mahdollisimman monella talous ja ennen kaikkea pääkoppa kestää tämän erikoisajan yli.

<3

Ps. Kurkkaa myös karanteenipäiväkirjan ensimmäinen kirjoitus. Nopeasti tää aika menee.


Karanteenipäiväkirja – Rakas Helsinki, toivottavasti näemme pian! Päivä 11

Voisi sanoa, että tämä eristäytyminen Korpilahdelle reissun jälkeiseen karanteeniin, on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Alkuun jännitin ajatusta paluusta pikkukylälle lapsuuden maisemiin. Aivan turhaan, sillä olen huomaamattani päässyt tekemään monia asioita, joista olen jäänyt paitsi Helsingissä asuessani. Pääsin muun muassa pihatöihin! Siis työntämään sormet multaan ja haravoimaan niin lujaa, että kädet ovat vieläkin rakkuloilla. Eilen taas aloitin kylvöprojektin ja aain kivenheiton päässä kotioveltani löytyy metsäkaistale, jonne pääsen hetkessä rauhoittumaan ja halailemaan puita. Luonnon läheisyys onkin tuonut luottamusta ja rauhaa kaiken tämän kriisin keskelle.

Kulunut viikko onkin saanut minut pohtimaan, mikä pitää minut Helsingissä? Miksi edes asun kehä kolmosen sisäpuolella? Mitä toiveita minulla on kotipaikkakunnalta ja kodilta? Heti ensimmäisenä mieleen tulee sosiaaliset suhteet. Iso osa ystävistäni asuu ratikkamatkan päässä kotoani ja osa jopa tien toisella puolen. Toinen argumentti on työt ja heti sen perään aktiivinen kaupunkielämä ja sen tuomat mahdollisuudet.

rakas helsinki

Mikä pitää miehen Helsingissä?

On totta, että suurin osa ystävistäni asuu Helsingissä, mutta yhtä lailla ystäviäni löytyy ympäri Suomea. Kuinka paljon sitä sitten todellisuudessa tuleekaan vietettyä aikaa fyysisesti ystävien parissa? Sosiaalinen media on luonut pienen illuusion, ainakin itselleni, että olisin päivästä toiseen ystävieni seurassa, selaillessani Instagram feediäni. Todellisuus on kuitenkin aivan muuta. Kyse on usein vain yksittäisistä valikoiduista hetkistä, joihin törmään kuvien ja lyhyiden videoiden muodossa, ja jotka eivät ole suoraan edes jaettu kanssani, vaan muun yleisön kesken.

Näin poikkeusoloissa ei ole ollut vielä päivääkään, kun joku ystävistäni ei olisi ollut kanssani Korpilahdella videopuhelun välityksellä. Videopuheluiden ja Instagram päivityksien ero on selkeä: kanssakäyminen on intiimiä yhdessäoloa, etäisyydestä huolimatta. Voisinko koronakriisin jälkeenkin miettiä fyysisen läsnäolon lisäksi viikottaisia tai kuukausittaisia videopuheluita ystävien kanssa? Voisiko videopuhelut korvata osittain helsinkiläisten ystävieni näkemisen? Onko sosiaaliset suhteet edes juurisyy Helsingissä asumiseen? 

Kurkkasin viime vuoden kirjanpitoani selvittääkseni, mistä päin Suomea asiakkaani tulevat. Viime vuoden puolella minulla oli kolme asiakasta pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Yhdellä näistä kolmesta on toimisto Jyväskylän lisäksi myös Helsingissä. Käytännössä koko vuoden tuloistani lähestulkoon 100% tuli pk-seudulta ja etenkin Helsingistä.

Työni ei kylläkään suurilta osin ole paikkasidonnaista. Monimediatuottajana on toki suotavaa olla fyysisesti läsnä, jotta tiedonkulku ja ylipäätä asiat liikkuvat jouhevammin tiimissä. Kaupalliset yhteistyöt, joita teen henkilökohtaisen brändini alla, eivät taas ole suoranaisesti sidoksissa Helsinkiin. Verkostojen kannalta, jotka ovat työssäni merkityksellisessä roolissa, on suotavaa olla Helsingissä, missä kaikki alan tilaisuudet yleensä järjestetään.

Jos en siis asuisi Helsingissä, kuinkakohan paljon fyysinen läsnäolo ja sen puute vaikuttaisivat mahdollisiin toimeksiantoihin. Tämä on asia, joka mietityttää ja on isossa roolissa mietittäessä kotipaikkakuntaa.

Paljon myös perustelen itselleni ja ystävilleni, kuinka Helsingissä tapahtuu aina. Sen lisäksi Helsingistä löytyy satoja ravintoloita ja kahviloita, joissa viettää aikaa. Koskaan en ole oikeastaan pitänyt kirjaa, kuinka paljon todellisuudessa kuitenkaan kulutan näitä palveluita Helsingissä. Onko kyse enempi tunteesta, että palvelut ovat helposti saavutettavissa vai käytänkö oikeasti palveluita aktiivisesti saaden sisältöä elämääni?

rakas helsinki

Kaikella on hintansa

Eilen saunassa pohdin, että mitä hintaa olen sitten valmis maksamaan Helsingissä asumisesta? Missä menee kipuraja kuluille? Mihin omat resurssini riittävät? Olen ennenkin sanonut, että kulut Helsingissä ovat karanneet käsistä ja loppua ei näy tulevan.

Tällä hetkellä Korpilahden asunnolla saan nauttia ensimmäistä kertaa neliöistä, joita on kolme kertaa enemmän, mihin olen tottunut. Täältä löytyy oma piha, jota saan laittaa kesäkuntoon ja suunnitella istutuksia. Kylpyhuoneen jatkeena on sauna, joka oli jo Clarionissakin kovassa käytössä. Seinänaapureita löytyy ainoastaan yksi kappale, joten ei tarvitse viikonloppuisin pelätä, että yläkerrasta kuuluu basson jytkettä. Keittiön ja olohuoneen seinät ovat ikkunoita täynnä, joten valoa tulee koko asuntoon.

Asioilla on myös kääntöpuolensa. Paikallinen ravintola on kiinni maanantaisin ja tiistaisin sekä heidän kasvisruokavaihtoehtonsa ovat, mitä ovat. Kirkonkylältä löytyvä kahvio sulkee arkisin ovensa puoli neljältä. Wolt ei kuljeta Jyväskylästä ruoka-annoksia Korpilahdelle. Paikallisliikenteen bussit kulkevat arkisin reilun tunnin välein. Viikonloppuisin vielä harvemmin.

Jos taas haluaisin Helsingistä edes puolet näistä mukavuuksista, joiden perään olen haaveillut jo pitkään ja joista pääsen nyt Korpilahdella nauttimaan, tulisi minun kaivaa euroja pöytään enemmän kuin puolet palkastani. Toinen vaihtoehto olisi etsiä asuntoa esimerkiksi Vantaan puolelta tai sen lähettyviltä, joka tarkoittaisi ettei haluamani palvelut välttämättä olisi enää niin lähellä saavutettavissa. Samalla työmatkoihin käytetty aika pidentyisi.

Toki kotipaikkakuntaan liittyy paljon muutakin kuin sosiaaliset suhteet, työt ja palvelut. Ehkä näitäkin merkittävämpi tekijä on tunne. Helsinki tuntuu monin paikoin omalle paikalle. Ihmisten moninaisuus on kauralattejakin arvokkaampaa. Helsinki tarjoaa myös turvallisuuden tunnetta. Ihan sama minne menet, on aina ihmisiä ympärillä. Tietyistä kaupunginosista löytyy myös helposti saman henkisiä ihmisiä ympärille.

rakas helsinki

Tällaisissa kriisitilanteissa sitä tulee helposti pysähdyttyä ja mietittyä, mitä sitä oikein haluaa elämältä. Mikä on asioiden marssijärjestys? Mistä asioista voisin luopua, saadakseni tilalle jotain uutta? 

Rakas Helsinki, toivottavasti kuitenkin näemme pian!


Karanteenipäiväkirja – Jallunhuuruiset syntymäpäiväkahvit, päivä 7

Minulla on tapana reppureissuilla kantaa aina mukana Fazerin sinistä, salmiakkipussia sekä jallupulloa. Karkit kaikkoavat yleensä ensimmäisen kuukauden aikana parempiin suihin, kun taas Jaloviina saa luvan odottaa juhlapäivää, synttäreitäni. Olin suunnitellut korkkaavani pullon Koh Koodin saarella kylmän Colan kanssa. Ottaa siis kunnon päiväjurrit ja mennä ajoissa yhdeksän uutisten jälkeen unten maille. 

Kun kaksi vuotta sitten minut yllätettiin syntymäpäiväaamuna Uudessa-Seelannissa, yllätin minut yllättäneet Siskon ja Villen kaivamalla rinkastani jallupullon aamupalapöytään. Siinä oli naurussa pidättelemistä kaikilla. Sitä edellisellä reissulla nautin itsekseni tuota herkkua singaporelaisessa hostellissa. Normaalisti en ole mikään Jaloviinan ystävä, mutta reissun päällä se tuo hassulla tapaa turvallisuuden tunnetta ja paikkaa koti-ikävää.

Perinteistä ei tänäkään vuonna lipsuttu täällä Keski-Suomen Balilla, Korpilahdella. Perheeni yllättivät minut aamusta tuomalla wc-paperikakun, jonka päällä komeili porkkanamuffini. Samaan aikaan kun tällaiset yllätykset sulattavat sydämeni, on riipaisevaa sulkea ovi läheisiltäni ja keittää syntymäpäiväkahvit yksin. Tuntuu pahalle nähdä ihmisten kääntävän selkänsä siinä vaiheessa, kun normaalisti he astuisivat peremmälle. Tässä oudonkurisessa tilanteessa on vain parasta keskittyä asioihin, jotka tuovat iloa ja ymmärtää väliaikaisuutta.

karanteeni

Täysin yksin en kuitenkaan nauttinut syntymäpäiväkahveja, sillä olin lähettänyt Phuketista Yaelille paikallisen paahtimon kahvia yhden kupillisen verran. Ostin samanlaisen paketin myös itselleni. Sovimme päiväkahvitreffit tähän ”thaimaalaiseen kahvilaan” syntymäpäiväni johdosta. Miten sympaattista oli juoda samaa kahvia yhdessä puhelimen välityksellä hänen kanssaan. Pääsin myös puhaltamaan kynttilän, kun Yael tarjoili leivoksen, jonka päälle hän oli sytyttänyt tuikun. Nyt on todistetusti juhlittu ensimmäisiä täysin teknologiavälitteisiä syntymäpäiviäni.

Kädet multaan ja töihin!

karanteeni

Viime päivät ovat menneet pihatöiden parissa. Naapurin rouvakin tuli ihmettelemään pihan muodonmuutosta. ”Kyllähän tämä jo kaipasi siistimistä!”, hän tokaisi ilman minkäänlaisia kaunisteluja tai muodollisuuksia. Kädet puuskassa ihastuttava rouva kertoi kuulumisiaan ja ajatuksiaan maailmanmenosta ja ennen kaikkea siitä hurjasta muutoksesta, mikä hänen elinaikanaan on tapahtunut Suomessa.

Kädet rakkuloilla ja jännetupit hellänä olen haravoinut pihaa parin päivän ajan. Ihana tunne, kun voi istahtaa harava kädessä terassin reunalle ja ihastella, kuinka piha muuttaa muotoaan. Hyvästi talvi, tervetuloa kevät! Olen myös huomannut, kuinka erilaisia askareita tehdessä sitä sukeltaa uudenlaisiin maailmoihin, irti tästä hetkestä ja karanteenista. Kuin hetkellisesti asiat olisivat niin kuin ne ovat aina olleet.

karanteeni

Karanteeniasuntoni isosta olohuoneen ikkunasta avautuu suora näkymä päiväkodin pihalle. Olen virittänyt keinutuolin ikkunan lähettyville (täytin tosiaan 32 vuotta, en 72). Noita pikkutaaperoita seuratessa ei voi kuin hymyillä. Sitä toivoisi itsekin leikkivänsä hippaa, hyppivän kuralätäköihin ja kiljuvan niin lujaa kuin lähtee. Ehkä teenkin kaikkea tuota, kun oikea tunne valtaa kehoni. 

karanteeni
karanteeni
karanteeni

Reissun jälkeen lukeminen on jäänyt taka-alalle. Mieltä kuormittaa uutisvirrat, joita tulee päivän aikaan selattua useaan otteeseen. Uutisten lukeminen on varmastikin osa syy kirjojen vähäiselle lukemiselle. Toinen syy on lisääntynyt ruutuaika. Illalla olen sen verran puhki päivän askareista, että nenänpääni on visusti kiinni älypuhelimen näytöllä. Aivot narikkaan ja applikaatioralli käyntiin. Huomaan kuinka olen koukuttunut taas puhelimen käyttöön ja näyttöaikakin sen todistaa. Viikonlopun tavoitteena onkin siirtää katse näytöltä yöpöydän vierellä odottaviin kirjoihin.

Olo on myös tällä hetkellä kovin toiveikas. Vaikka Uusimaa eristetään tänään muusta maasta, uskon vahvasti viranomaisten työhön ja niiden vaikutuksiin. Uskon myös, että viimeistään nyt ihmiset ymmärtävät, kuinka kukin meistä voi vaikuttaa tilanteen kulkuun pysymällä mahdollisimman paljon kotona. Yhdessä tästä selvitään! Tätä mantraa toistan itselleni ja yritän elää sitä todeksi joka kerta, kun luen uutisia ja selaan sosiaalista mediaa.

Yhdessä tästä selvitään!

Suositukset karanteeniin:

  1. Osta leikkokukkia
  2. Aseta nojatuli ikkunan vierelle
  3. Paista pannukakku

Toivoa tuovat asiat:

  1. Yaelin mummo oppi vastaamaan videopuheluun
  2. Kevään ensimmäiset kukat tekevät tuloaan
  3. Jääkaapista löytyy lonkero

Karanteenipäiväkirja- Parasta vastinetta Yle-verolle! Päivä 3

Yle-vero kunniaan!

Olen yllättynyt toistaiseksi, kuinka helposti päivät (ainakin vielä) ovat vierineet eteenpäin. Suurin syy varmasti on, että nautin tylsyydestä ja omissa oloissa olemisesta. Eilen jopa ajatukseni juoksenteli sen verran vauhdikkaasti, että romantisoin mielessäni elämää Korpilahdella: ”Tännehän voisi muuttaa, kun on niin rauhallista ja luonto on läsnä!” 

Palataan tähän ajatukseen kahden viikon jälkeen uudestaan ja katsotaan sitten, mitkä ovat fiilikset.

Hyvä puoli Suomeen palaamisessa oli, että pääsin taas käsiksi Yle Areenan tarjontaan. Jos et ole vielä huomannut, niin Areena on puolillaan laadukasta sisältöä. Näin “Ylen miehenä”, “Yle-vero -lähettiläänä” sekä sen suurena kannattajana olen enemmän kuin mielissäni, kuinka verorahojani hyödynnetään yhteiseen hyvään. Ja en siis tarkoita pelkästään Ylen minulle maksamaa palkkaa, vaan juurikin niitä laadukkaita sisältöjä, joita jokainen meistä pääsee kuluttamaan ilman maksuja. Olen parin päivän ahminut Areenaa aamuin ja illoin. Yrittänyt hotkia niitä sarjoja, joista kaverit puhuivat viikkoja sitten.

Kokosin teille omia suosituksia Areenasta, jotta päivien kulku siellä älylaitteen toisella puolen olisi mahdollisimman mielekästä.

Lue myös Karanteenipäiväkirjan ensimmäinen kirjoitus.

Verta, hikeä ja T-paitoja

Yle-vero, Yle areena

Erittäin ajankohtainen kurkistus vaateteollisuuden ongelmakohtiin. Mielenkiintoisen sarjasta tekee siinä olevien päähenkilöiden tunteet ja ajatukset. Arvostan tosi paljon kuinka he ovat heittäytyneet ohjelmaan ja tuovat esiin omaa tietämättömyyttään. Sarja, jonka sisällön toivon aiheuttavan paljon puhetta ja ennen kaikkea konkreettisia muutoksia. Moni ainakin omassa somekuplassani päivitteli aihetta, mutta nähtäväksi jää, kuinka moni oikeasti muuttaa kulutustottumuksiaan sarjan nähtyään. Juuri Myanmarissa myös olleena, sarja tulee entistä lähemmäksi iholle.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50183627

Mitä mietit, Ronja Salmi?

Yle-vero, Yle areena

Ronja on minun toteemieläin. Ihannoin hänen älykkyyttään sekä tyyliä ja tapaa lähestyä vaikeitakin yhteiskunnallisia aiheita. Edelliset kaksi kautta Mitä mietit, Ronja Salmi? ovat olleet ajatuksia herättäviä. Ronjan tyyli on selkä ja suoraan asiaan menevä. Sisällöt ovat helposti lähestyttäviä, sillä aiheita käsitellään niin asiantuntijoiden kuin kokijoiden kautta. Sarjan jatkoksi on tehty myös podcast-sarja Mitä vielä, Ronja Salmi? Podcastissa jatketaan aiheista, joita käsiteltiin TV-ohjelmassa.

Sarjan toisessa jaksossa oli mielenkiintoista nähdä, kuinka Ronja heittäytyy aiheeseen todella pysäyttävällä henkilökohtaisella tarinalla.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-4333760

Line ja matka kehoihin

Yle-vero, Yle areena

Seksi ja seksuaalisuus puhuttavat paljon tällä hetkellä. Ja ihanaa, että aihe herättää keskustelua. Seksistä puhuminen ei ainakaan omassa kaveripiirissäni ole mitenkään yleistä ja Suomessakin alkanut Sex Tape aiheutti hämmennystä sosiaalisessa mediassa. Seksi on hyvinkin luonnollinen asia ja moni meistä painottaakin sen tärkeyttä parisuhteessa. Samaan aikaan siitä puhuminen saa monesti ihmiset lukkoon ja vähän jopa häpeilemään. Reaktio kertonee aika paljon kulttuuristamme ja suhtautumisestamme seksiin ja seksuaalisuuteen. Line ja matka kehoihin 4. jaksossa kuvaillaan hyvin arkisella tapaa seksiä, ja jakson lopuksi myös näytetään, kun nuori pari harrastaa seksiä. Niin kaunista ja konstailematonta.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-4396615

Jaakko Keso

Yle-vero, Yle areena

Erikoistilanteiden erikoismies Jaakko Keso julkaisi oman dokumenttisarjan viime vuoden puolella. Jaakolla on ihmeellinen kyky löytää itsensä mitä ihmeellisimmistä paikoista, mitä ihmeellisimpien ihmisten seurasta. Jaakko on opettanut minulle uusia puolia uteliaisuudesta ja kyvystä kysyä vilpittömästi asioista, joista emme itse välttämättä uskalla kysyä tai edes miettiä niitä. Suosittelen aloittamaan sarjan katselun 3. jaksosta, jossa Helsinki päihtyy.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50211368

SKAM

Yle-vero, Yle areena

Ihan vain muistutuksena, että Areenasta löytyy edelleen kaikkien aikojen trippi nuoruuden kutkuttaviin ja moninaisiin tunteisiin. SKAM. Ei lisättävää. Lähinnä pohdin tulisiko katsoa uudestaan nyt vai huomenna.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-3666602

Vuosi New York Timesin toimituksessa

Yle-vero, Yle areena

Vanha mutta silti valitettavan ajankohtainen, kiitos Yhdysvaltain istuvan presidentin. Dokkarisarja tuli sattumalta uudelleen vastaan selatessani Areenaa. Muistan reilu vuosi sitten tätä katsellessani hien tunteen ohimollani. Sarja vetää nopeasti mukaansa ja pakottaa kysymään monen monta kertaa ääneen “miksi?!”.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-4187997

Kelet – Ole mitä haluat, honey!

Yle-vero, Yle areena

Susani Mahaduran esikoisdokkari Kelet avaa ikkunan aivan uudenlaiseen maailmaan. Kun ensimmäisen kerran kuulin Susanin projektista, tajusin ettei minulla ollut minkäänlaista kosketuspintaa aiheeseen lainkaan. Lähipiiristäni ei löydy luultavammin yhtään transnaista saatika rodullista transsukupuolista. Viime vuoden lopulla katsoin Yaelin kanssa Netflixistä Pose-sarjan yhdeltä istumalta. Sarjan kautta avautui täysin uudenlainen maailma itselleni. Keletin kautta tuo New Yorkin kaduilta lähtöisin oleva maailma tuli hetkessä kotisohvalleni Korpilahdelle, Suomeen. Äärettömän tärkeä dokumentti, kiitos siitä Susan!

Katso dokumentti https://areena.yle.fi/1-50229417

Miehiä ja poikia

Yle-vero, Yle areena

Yksi viime Docventures-kauden kovimpia dokkareita Miehiä ja poikia porautuu syvälle ihon alle. Nessupakettivaroitus! Miesten tunteet ja niiden ääneen sanoittamisessa on jotain ainutlaatuista herkkyyttä. Toki toivoisin, että lähitulevaisuudessa sillä kuka tunteista puhuu, mies vai nainen, ei olisi niin suurta roolia, vaan se, mistä puhutaan antaisi vastaavanlaisia kokovartalo kananliharavisteluita. Dokumentin ehdoton suola on siinä, että meistä varmasti suurimmalla osalla on jonkinlainen samaistuttava pinta elokuvan päähenkilöihin.

Katso dokumentti https://areena.yle.fi/1-4338285

Lista sarjoista, jotka odottavat vuoroaan

Logged in

Koruton, rehellinen ja koskettava dokkarisarja nuorista miehistä. Sami Kieksi antaa jälleen kerran arvoa niille, joille yhteiskunta on osittain kääntänyt selkänsä. Kiitos Sami!

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50409258

Vogue Williams: Haluan vauvan, en miestä

Jos Vogue Williamsin tekemiset ovat menneet ohi, niin suosittelen korvamerkkaamaan tämän irlantilaisen toimittajan ohjemat. Harmi, että osa hänen ohjelmistaan on jo kadonnut Areenasta, mutta uusia oli onneksi tullut tilalle. “Haluan vauvan, en miestä” on aiheena jo sellainen, mistä meillä Suomessakin on alettu paljon puhumaan jo. Mielenkiinnolla kurkistan ohjelman kautta, mitkä asiat resonoivat perheen perustamisessa Irlannissa, ja käsitelläänkö ohjelmassa millä tavoin perhettä käsitteenä.

Katso ohjelma https://areena.yle.fi/1-4433040

F-sana

SKAMin ystävät hoi! Ulrikke Falch eli Vilde hostaa omaa dokumenttisarjaa F-sana. Sarjassa Ulrikken tavoite on tehdä yhden koulun kaikista oppilaista feministejä. Ajattelin tarttua sarjan 4. jaksoon käsiksi pikimiten, sillä aiheena on pojat ja tunteet. Monelle miehelle feminismi on kirosana, vaikka unohtuu, että feminismi koskettaa nimenomaan heitä ja ajaa myös heidän etujaan. Mielenkiinnolla odotan, miten poikien tunteita lähestytään sarjassa.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50274002

Kukkia ja korvapuusteja

pesojoonas

Näiden sarjojen ahmimisen lisäksi pääsin tänään ja eilen myös nauttimaan ystäväni tuomista korvapuusteista. Oven taakse jätetyt puustit ilahduttivat mieltäni suunnattomasti. Eletään kyllä hyvin erikoisia aikoja, kun kontaktini muuhun maailmaan tapahtuu joko ikkunan tai puhelimen näytön läpi. Ruokaostokseni ja muut elämiseen tarvittavat asiat ilmaantuvat puhelinsoitolla oveni taakse. En ole koskenut toiseen ihmiseen sitten Koh Sametilla olemisen jälkeen. Paljon uusia asioita sisäistettävänä tällä hetkellä. Toki kaikki tämä on onneksi väliaikaista.

pesojoonas

Asioita, joista olen nauttinut:

  • käsillä tekeminen
  • saunominen
  • päiväkahvit terassilla

Asioita, joista haaveilen:

  • sushibuffetti
  • multien vaihtaminen viherkasveille
  • ratikka

Karanteenipäiväkirja – Kaikki järjestyy! Päivä 1

Ajattelin, nyt kun olen kahden viikon ajan itsekseni täällä karanteenin kaltaisessa olosuhteissa Korpilahdella jakaa ajatuksia ja arkeani teidän muiden ”kohtalon tovereiden” kanssa karanteenipäiväkirjan muodossa. Yhdessähän tässä tilanteessa ollaan, vaikkakin aika yksin paikoitellen. 

Olotila on tällä hetkellä hyvin hämmentynyt. Eilen vielä tähän aikaan olin Bangkokissa hotellini ylimmässä kerroksessa uittamassa varpaitani kattouima-altaalla. Tänään ikkunasta näkyy talven alta paljastuva Päijänne. Vielä hetki sitten koko maailma oli edessäni. Nyt katson maailmaa älypuhelimeni kautta ja ihmettelen, miten tähän pisteeseen ollaan tultu.

Päällimmäisenä mieltäni kalvaa epäreiluus ja vääryyden tunne. Miksi jouduin keskeyttämään reissuni? Miksi Suomeen saavuttuani en saanut halata juna-asemalta minua hakemaan tullutta äitiäni. Miksi joudun olemaan eristyksissä perheestäni ja ystävistäni. Miksei minulle kerrota, milloin näen seuraavan kerran Yaelia. Miksi! Nyt kun olen saanut huutaa nämä asiat ääneen, tunnen helpotusta. Tiedostan tilanteen vakavuuden ja väliaikaisuuden. Kyse ei ole minusta, vaan meistä. Päästän irti näistä tunteista ja keskityn tähän hetkeen ja asioihin, joilla on merkitystä.   

Kaikki järjestyy.

kaikki järjestyy, karanteeni, pesojoonas

Ensimmäisen karanteenipäiväni tehtävälistalla on yksi missio. Ehkäistä nimittäin toisen riippakiven synty. Muistatteko vielä, kun Phuketissa löysin sängystäni luteita. Vain luoja tietää jäivätkö luteet nauttimaan auringontasaajan lämmöstä vai ottivatko he menolipun pohjoiselle pallonpuoliskolle. Kaiken varalta tungin kaikki vaatteeni pakastimeen, jonka jälkeen pyykkään ne vielä 60 asteessa. Rinkan taas otin saunanlauteille kanssani. 

Naurahdan itsekseni ääneen, kun mietin itseni saunassa jätesäkkiin ahdetun rinkan kanssa. Mieleeni tulee Cast Away elokuva, jossa Tom Hanksin kaverina autiolla saarella oli Wilsonin lentopallo. Nähtäväksi jää onko tänään illallinen katettu yhdelle vai kahdelle hengelle.

Vielä viime viikolla pohdin, että miksi en jäisi Thaimaahan odottamaan Euroopan tilanteen rauhoittumista. Koh Sametilla ei nimittäin ollut kummemmin tietoa koronasta. Elämä oli leppoisaa ja rauhallista. Ainoastaan turistien vähyys herätti kysymysmerkkejä. Päivien suurimmat pohdinnat liittyivät ruokailuihin: Mitä sitä söisi tänään?  Saarella kuitenkin mieltä painoi alas ystävien huoli minusta ja uutisoinnit Suomesta. Koronatilanne näyttäytyi niin eriltä Thaimaasta käsin katsottuna kuin Suomesta. Välillä oli haastavaa ottaa vastaan kaikkea sitä informaatiota ja huolenpitoa, koska siihen liittyi niin valtavia sisäisiä ristiriitoja. Oma todellisuuteni ei vastannut lainkaan viestejä ja uutisia, joita sain Suomesta, joten oli haastavaa ymmärtää täysin tilanteen vakavuutta täällä kotimaassa.

Ihanaa kuitenkin, että ihmiset olivat aidosti huolissaan ja osoittivat välittämistään tuhansien kilometrien päähän. Kiitos siitä tyypit!

Myös tieto siitä, milloin tilanne Euroopassa saattaisi rauhoittua tai palata ennalleen, painoi vaakakupissa sen verran paljon, että päätin olla miettimättä pidemmälle Thaimaahan jäämistä. Viranomaisilta tuli myös selkeä viesti maailmalla oleville suomalaisille: Palatkaa mahdollisimman pian kotiin! Thaimaassa tilanne tartuntojen suhteen oli vielä paikallisten mukaan hallinnassa. Toki viranomaisten tietoihin tulee Kaakkois-Aasiassa suhtautua kriittisesti. Myöskään minkäänlaista varmuutta ei ollut, etteikö tilanne sielläkin alkaisi eskaloitumaan. Yökerhot, baarit, koulut ja hierontapaikat suljettiin jo tällä viikolla. Liikkumista aletaan seuraavaksi rajoittamaan maan sisällä. 

kaikki järjestyy, karanteeni, pesojoonas

Hämmenyksen lisäksi mieltä sekoittaa tällä hetkellä nopeat muutokset ja niiden tuomat kontrastit sekä pettymys. Pettymys siitä, kuinka niin kauan odotetut asiat eivät toteudukaan suunnitelmien mukaan. Vaikka maailmassa on nyt isompiakin ja tärkeämpiä asioita mietittävänä kuin minun murheeni ja toteutumattomat haaveeni, ei se tarkoita etteikö tunteeni olisi silti todellisia. Pettymykset tulee kohdata ja käsitellä, olivat ne kuinka isoja tai pieniä. Jos kyseessä olisi peruuntunut keikka tai festarit, tuskin harmittaisi lainkaan, muuta kuin muusikon/muusikoiden puolesta. Mutta kun kyseessä on kaksi elämän peruspilaria, koti ja puoliso, ei vastoinkäymisiä pysty vain kuittaamaan olan heilautuksella. 

Yaelin näkemiseen liittyy vielä epätietoisuus siitä, milloin seuraavan kerran edes näemme toisiamme. Milloin pääsen tuntemaan hänet vierelläni? Milloin herään hänen vierestään? Milloin pääsen astumaan huoneeseen, jonka hän on täyttänyt hymyllään? Milloin? Tuntuu tosi epäreilulle, kun kukaan ei ole vastaamassa kysymyksiini. Samaan aikaan tuntuu myös lapselliselle huudella, että elämä on helvetin epäreilua välillä.

Jotta tässä omakin pääkoppa pysyy kasassa, on henkilökohtaiset pettymykset ja negatiiviset tunteet hyvä käsitellä ja elää ne läpi. Kiukutella jos kiukuttaa. Antaa kaikkien tunteiden mennä mielen ja sydämen läpi juuri sellaisinaan. Päästää irti ja katso, mitä muuta elämällä on tarjota juuri nyt.

Kaksi viikkoa, perkele! Ei ole paha.