
Terveiset täältä DIY-projektien, valmistuneen keittiöremontin ja sohvatyynyjen uumenista. Työnsin blogin tarkoituksella syrjään toviksi ja mietin yhä kaivanko sitä esiin. Motivaatio kirjoittamista kohtaan ollut kateissa jo jonkin aikaa, sillä sisältöjä tulee tuotettua niin monessa eri muussa muodossa ja tuutissa. Sitä tulee tartuttua niihin sisältömuotoihin, jotka ovat mielekkäitä ja nopeita tehdä. Mähän en suoranaisesti myöskään tykkää kirjoittamisesta. Kirjoitan, koska se on paras tapa opetella suomen kieltä ja kirjoittamista. Muutama vuosi takaperin tein töitä, joissa juuri kieliopilla ja kirjoittamisella oli suurempi rooli. Nykyään kun teen yrittäjänä itselleni hommia, ei kyvykkyyden kehittäminen, tässä tapauksessa kieliopin, ole ollut päällimmäisenä enää mielessä. Fokus on ollut aivan muissa jutuissa.
Miksi sitten selittelen tätä kaikkea? Tämä kaikki liittyy yleisesti omaan työhöni ja sen tulevaisuuteen. Olen pohtinut jo hyvän tovin, kuinka pitkään haluan tehdä someammattilaisen hommia. Mitä uutta ala voi tarjota minulle? Mikä innostaa tulevaisuudessa ja millaisia haasteita työ tuo tullessaan? Tällä hetkellä olen istunut sohvalla ja odottanut jonkinlaista muutosta työhöni. En välttämättä suurta, mutta edes pientä muutosta. Odottavan aika ei ole vielä käynyt pitkäksi, joten saa nähdä jääkö tämä odottaminen odottamisen tasolle. Huomaan kuitenkin ajatusprosessin olevan käynnissä, joten sen myöten jotain uutta on varmasti tulossa.
Koti näyttää kodille!
Hiukan pitkittynyt keittiö-eteisremontti on vihdoin valmis ja pääsen kohta esittelemään teille miltä täällä oikein näyttää. Eilen illasta, kun sain siivottua keittiön kuvauskuntoon, tunsin suurta ylpeyttä. Piru vie millainen lopputulos! Koti todenteolla näyttää kodille. Laitoin Yaelille viestiä, että enää puuttuu mies ja hänen tavaransa. Meillä on haaveena, että molemmissa kodeissa olisi molemmille tärkeitä asioita esillä. Tällöin esineet olisivat myös muistuttamassa toisen läsnäolosta, etenkin silloin, kun mieli saattaa olla maassa tai on muuten hektistä aikaa. Mutta myös sen takia, että koti tuntuu kodille molemmissa maissa molemmille osapuolille.
Keittiöremontin valmistuttua ja kelien lämmetessä seuraava tuunauskohde löytyy etupihalta. Vihdoinkin minulla on pieni oma piha, kylläkin pelkkää laattaa ja kiveä, mutta piha se on sekin piha. Odotan sormet syyhyten, että pääsen istuttamaan hyötykasveja ja nauttimaan aamukahvit ulkona. Kylvin jo ison kasan niittykukkia ruukkuihin ja manifestoin mielessäni, että kesäkuun kohdalla voin juosta ruukkujen keskellä ilkosillani, vapaana ja villinä. Pahoittelut naapurit!
Pelastin viime syksynä työmaa-alueelta yhden ison muoviruukun ja mietin, että onkohan mahdollista istuttaa puu tähän ruukkuun. Olisihan se överiä, jos omalla laatoitetulla pihalla olisi vaikka kirsikkapuu. Voi toki olla koivukin. Jokin joka kasvaa 2-3 metriä korkeaksi ja luo varjoja alleen. Kaikki vinkit pihan sisustamiseen otetaan vastaan!

DIY-laattapöytä
Viime vuoden kansalaisopiston puutyökurssi sai omanlaisensa jatko-osan, kun törmäsin Instagramissa mosaiikkilaatoilla päällystettyihin pöytiin ja tasoihin. Yhdestä kun tykkäsi, algoritmit alkoivat tunkemaan vastaavanlaisia kuvia feediini. @midcentury.brick -tilin kohokohdista löytyy ohjeet laatoitetun pöydän tekemiseen. Bongasin Torin kautta muutamalla eurolla kaksi Lackin pöytää, joihin on helppo tuunata laatoitus. Ja kun sanon helppo niin sitä sen on, JOS vaan panostaa laadukkaisiin työkaluihin. Esimerkiksi laadukkaaseen liimapistooliin tai laastin levittämiseen tarkoitettuun lastaan.
Pöydät valmistuivat alle viikkoon ja onhan ne törkyhienot! Parasta on, että niissä näkyy oman kädenjälki, niin kuin kuuluukin. Olisin halunnut tehdä värikkäät pöydät, mutta värikkäiden laattojen toimitusajat olivat useita viikkoja ja hinta noussut entisestään. Uusien mosaiikkilaattojen neliöhinnat yllätti minut. Pitää jatkossa pitää silmät auki, kun käy kierrätyskeskuksissa, joissa hinnat ovat varmasti alhaisemmat. Saumalaasteja saa myös monilla eri väreillä, mutta nämä ovat yleensä tilaustuotteita, joten päädyin hätäisenä ottamaan tummanharmaata K-raudan hyllystä. Vaaleansininen tai -punainen olisi ollut myös aika mässy!
Negatiivisten tunteiden vallassa
Kaiken tämän touhuamisen ja tulevaisuuden hahmottamisen keskellä olen myös huomannut oman negatiivisuuteni. Alkuun paheksuin itseäni, että pitääkö olla näin negatiivinen. Käänsin negatiiviset ajatukset positiivisiksi tai neutraaleiksi. Muutama seuraajakin huomautti negatiivisuudestani. Mutta miksi sitten peittää negatiivisia tunteita tai negatiivisuutta? Olen kerran sairastanut lievän masennuksen ja silloin sain kuulla, ettei olisi koskaan uskonut minusta, että olen lievästi masentunut, kun olen aina niin positiivinen. Niin, tässä piilee myös osasyy masennukseen. Kun alkaa peittelemään omia tunteitaan sen takia, kun ihmiset ovat tottuneet näkemään minut jonkunlaisena, on itse asiassa jokseenkin toksista. Eihän me ihmiset olla tietynlaisia vaan hyvinkin monivivahteisia ja -ulotteisia, muuttuvaisia ja ennen kaikkea inhimillisiä ihmisiä. Rusinat pullasta ei toimi ihmissuhteissa.
Totta kai sitä haluaa olla positiivinen tai positiivisempi. Siihen tähtään ainakin omassa elämässä. Välillä vaan on hyvä hyväksyä reaaliteetit, kuten oma jaksaminen tai maailmanlaajuinen pandemia, ja antaa kaikkien tunteiden tulla ulos. Tunteet ovat aina ohimeneviä. Ne tulevat ja menevät. Hyvä olisi hahmottaa mistä tunteet tulevat. Päästä käsiksi juurisyihin ja ylipäänsä mistä tunteesta on kyse. Turhautumisesta, ärtymyksestä, epäoikeudenmukaisuudesta, väsymyksestä.
Sanoinkin ystävälleni, jonka kanssa juttelimme tästä aiheesta, että tiedostan negatiivisuuteni, mutta aion myös elää ja näyttää sen tuomat tunteet. Ei se minustakaan aina tunnu kivalle nalkuttaa tai turhautua joutavanpäiväisistä asioista. Tiedän kuitenkin omasta historiastani, että parempi nyt purkaa tunteet ulos, kuin antaa niiden patoutua.

Villivihanneskurssille ja sassiin!
Muistatteko, kuinka viime keväänä matti myöhäisenä heräsin keräilemään nokkosia talteen ja pohdin, mitä kaikkea luonnosta voisi varastoida purkkiin? Tänä vuonna sain testiin Ripauksen parempi villivihanneskurssin. Kurssin on tehnyt Turun sympaattisimman kahvilan pitäjät Eetu ja Annika Cafe Victorista. Tutustuihin heihin viime kesänä ja vitsit miten ihania tyyppejä.
Vaikka viikonloppuna satoi vielä räntää, luonto alkaa heräilemään kovaa vauhtia. Tämän viikon projektina on käydä kurssin sisältöjä läpi, pohtia, mitkä luonnon yrtit ja vihannekset voisivat toimia minulle. Mikä resonoi ja mikä ei. Kerätä tietoa ja intoa toukokuun metsäretkille. Harjasin juuri Martenssit ja kaivoin tuulipuvun takin kellarista esiin, joten villivihannekset, täältä tullaan!
Kurkkaa kurssitarjonta uteliain mielin ja lähdetään yhdessä metsään keväällä.
Ihanaa viikkoa teille,
Joonas