Miten päästä eroon ulkonäköpaineista?

Kysymykseen, miten päästä eroon ulkonäköpaineista, ei varmastikaan löydy yksiselitteistä vastausta. Enkä ole varma, voiko niistä edes päästä täysin eroon. Kyse on ehkä enempi, miten paineiden kanssa pystyy elämään ja käsittelemään niitä.

Pitkään uskottelin itselleni, etten omaa ulkonäköpaineita. Korona-karanteenin aikaan kuitenkin, huomasin ärsyyntyvän tietynlaisista some-sisällöistä. Ryhdyin poistamaan tuntemattomia seurattavia Instagramissa sekä piilottamaan joidenkin kavereideni tarinoita, koska huomasin niiden synnyttävän ristiriitaisia tunteita.

Miesten ulkonäköpaineita käsittelevä blogikirjoitukseni sai aivan mielettömän vastaanoton, kiitos teidän! Sain Instagramissa hyvin erilaisilta miehiltä yhteydenottoja. Viesti kaikissa näissä oli selkeä: asioista pitää puhua enemmän. Joten jatketaan keskustelua!

Miten päästä eroon ulkonäköpaineista, pesojoonas, miesten ulkonäköpaineet

Keinoja ulkonäköpaineista eroon pääsemiseen

Olen aloittanut tietoisesti poistamaan omasta Instagram feedistä kapeaa mieskuvaa edustavia seurattavia. Siis niitä tuntemattomia mieskarkkeja, joita olen seurannut heidän ulkonäkönsä takia. Sisältö on ainoastaan tarjonnut hetkellistä huumaa, mutta sitäkin enemmän pitkäkestoisempaa alemmuuden ja kateuden tunnetta. Piilotan myös suositeltavien sisältöjen puolella olevia vatsalihaksiaan esitteleviä alfoja, joita algoritmit tarjoavat minulle.

Siinä hetkessä, kun näen näiden kreikkalaisten miespatsaiden kuvia puhelimeni näytöllä, en suinkaan vertaile itseäni heihin. Tiedostan, että ne ovat vain kuvia. Eivätkä ne ole myöskään millään tapaa samastuttavia. Vertailu tapahtuu vasta tiedostamatta, kun saatan ohittaa peilin ja pysähtyä sen eteen mallailemaan päällä olevia vaatteita. Vedän vatsan sisään, hartiat taakse, kallistan leukaani hiukan yläviistoon ja poseeraan peilikuvalleni. 

Huomaan, kuinka peilikuva ei riitä. Ei ole tarpeeksi lihaksikas. Tarpeeksi päivettynyt. Tarpeeksi särmikäs. Tarpeeksi Instagram feedin luomaa todellisuutta vastaava.

Tarpeeksi.

Miten päästä eroon ulkonäköpaineista, pesojoonas, miesten ulkonäköpaineet

Tähän vertailuun havahtuminen oli minulle tärkeää! Ei ole mitenkään sattumaa, että Instagram feed sekä explore-osio ovat pullollaan tällaisia Calvin Klein -alusvaatemalleja. Tykkäyksiä ja kommentteja satelee! Algoritmit suosittelevat jatkuvasti meille puolialastomien miesten ja naisten kuvia, koska niistä tykätään ja ne aiheuttavat liikehdintää some-alustalla. Oletteko koskaan törmänneet suositeltavien listalla muunlaisia puolialastomia vartaloita, kuin hyvässä kunnossa ja kevyen rusketuksen omaavia? Itse en ole nähnyt. En ole nähnyt yhtäkään omaa vartaloani muistuttavaa sisältöä ja olen kuitenkin valkoinen normaalipainoinen länsimaalainen mies. Kelatkaa, mitä tämä tarkoittaa, jos olet ruskea, ylipainoinen tai liikuntarajoitteinen saatikka kaikkea näitä. Kuvasto on tällöin vieläkin olemattomampaa.

Ihan hiton masentavaa!

Toinen ulkonäköpaineitani helpottava tekijä on ollut uimahalleissa säännöllisesti käyminen. Muistan ensimmäisen kerran Töölön uimahallissa, kun laitoin ylleni vesijuoksuvyön ja ihmettelin altaaseen astelevia kanssauimareita, että onko tällaisiakin vartaloita olemassa. Vartaloiden moninaisuus saattaa yllättää, jos on tottunut ainoastaan näkemään median kautta tulevaa kapeaa kuvastoa. Töölön uimahallista tulikin tietynlainen turvapaikka minulle. Paikka, jossa sain olla sinut vartaloni kanssa, eikä sitä tarvinnut peitellä tai häpeillä. Vertailla tai tuomita.

Uimarannoille menemisessä on täysin erilainen lataus. Osittain tämä johtunee ihmisten tarpeista mennä rannalle päivittämään ihoaan ruskeammaksi. Ei suinkaan terveyssyistä, koska sitä se ei ole, vaan puhtaasti ulkonäkösyistä. Se, että valmiiksi kipuilee oman vartalonsa epävarmuuksien kanssa, niin tulisi vielä ottaa huomioon ruskettuminen. 

Miten päästä eroon ulkonäköpaineista, pesojoonas, miesten ulkonäköpaineet

Miesten kehopositiivisuus?

Naisten kehopositiivisuudesta ja moninaisuudesta on rohkeasti puhuttu vuosien aikana  ja vaadittu myös yrityksiltä tekoja. Doven mainokset ovat olleet ihailtavia monella tapaa. Tätä samaa “rohkeaa” kuvaston esiintuomista odottelen myös Axelta, Gilletteltä ja Calvin Kleinilta, joiden mainoksissa toistuu vuodesta toiseen teräväleukaiset pyykkilaudoilla varustetut miehet, joiden housujen pullotusta on hiukan saatettu korostaa photoshopilla. En myöskään ymmärrä, mitä tekemistä puolialastomalla six pack -kropalla on partahöylän kanssa. Vaikka kuinka ajelisin mahakarvojani, sieltä ei kuoriudu esiin kahdeksaa näyttävää vatsalihasta.

Suomalainen alusvaatemerkki The other danish guy laajentaa omalla toiminnallaan mieskuvastoa. Jo pelkästään heidän kuvia ja videoita katselemalla, sain itseni kiinni pinttyneistä mielenmalleista, sillä ensimmäinen ajatukseni oli, “tässä on jotain outoa”. Heidän alusvaatemallinsa, eivät ole perinteisen kuvaston mukaisia. Oli Tturhauttavaa saada itseni kiinni tällaisista ajatuksista, varsinkin kun paasaan ulkonäköpaineista täällä. Näin syvälle meihin on kuitenkin iskostettu, millaiset miehet saavat mainostaa alusvaatteita. Suosittelen kurkkaamaan The other danis guy:n videon itseluottamuksesta ja luottamuksesta.

Tiedän, ettei ulkonäköpaineet kaikkoa menemällä uimahalliin, sulkemalla Internetin tai tiedostamalla mainoksien epärealistisuuden ja mielikuvilla myymisen. Ulkonäköpaineisiin tuskin on yksilöllisiä ratkaisuja. Kai sitä pitää vain jatkuvasti muistuttaa itseään armollisuudesta: minä riitän. Harjoitella armollisuutta ja itsensä hyväksyntää. Tutkailla sanoja, joita käyttää itsestä ja muista. Pysähtyä miettimään, mitä ajatukseni kertovat minusta. Ymmärtää keskeneräisyyttä. Kaikki on kuitenkin väliaikaista. 

Uskoisin, että miesten kehopositiivisuudelle olisi kysyntää. Kuka on mukana?


Miesten ulkonäköpaineet – Onko niitä?

Kun olin 13-vuotias aloin kärsimään selkäkivuista, skolioosin oireista. Tämän seurauksena sain terkkarilta lähetteen fysioterapeutin vastaanotolle. Elettiin 2000-luvun alkua Korpilahdella. Astelin terveyskeskuksen kolkon ruskeita käytäviä odotustilaan odottamaan vuoroani. Päästyäni fysioterapeutin luo, hän pyysi ottamaan päällysvaatteet pois.

Seisoin kokovartalopeilin edessä bokserit jalassa. Hintelä kehoni oli puolialastomana tuntemattoman ihmisen edessä. Fysioterapeutti alkoi käymään vartaloani läpi luetellen vikoja ja poikkeamia: mutka selkärangassa, selän yliojennus, toinen olkapää korkeammalla kuin toinen, lantio vinossa, askellus epätasapainoinen, jalkapohjan silta vajavainen, heikko ryhti… 

Siinä minä olin kaikkine vikoineni terveyskeskuksen kellertävässä operaatiohuoneessa. Ujo ja pettynyt katseeni oli luisessa vartalossani. Hintelissä jaloissa, olemattomissa käsissä, kylkiluissa, feminiinisessä olemuksessa, ohuissa ranteissa, terävässä nenässä, polvenpaksuisissa reisissä, ulkonevissa solisluissa ja kaikissa niissä vioissa, joita fysioterapeutti juuri oli osoittanut minulle.

Näytin kaikelle muulle kuin Miehelle.

miesten ulkonäköpaineet, pesojoonas, kehopaineet, miehisyys

Päästyäni urheilulukioon Pihtiputaalle, koulun valmentaja sanoi ensimmäisessä kahdenkeskisessä tapaamisessa “Kuule Joonas, toivottavasti sä tiedät, ettei susta koskaan tule kaapin kokoista lihaskimppua, vaan sun vartalotyyppisi on erilainen, mistä ehkä haaveilet. Se ei tarkoita, etteikö susta voi tulla lentopalloilijaa. Sun on vaan turha haikailla sellaiseen perään, mikä ei ole mahdollista.” 

Olin tuolloin 16-vuotias. Edelleen feminiininen, alle 60 kiloinen pojan kloppi. Ranteissani ei riittänyt tarpeeksi voimaa edes täyspitkään sormilyöntiin (passin heittäminen kentän toiselta reunalta toiseen reunaan). Mutta ensimmäistä kertaa olin saanut ulkopuoliselta ihmiseltä hyväksynnän vartaloni riittävyydestä. Pituuteni, painoni tai fyysiset ominaisuudet eivät olleet este kehittyä lentopalloilijana saatika kasvaa nuoreksi mieheksi. Sain luvan luopua kapeasta miesvartaloihanteesta ja vieläpä urheilijana.

Kadoksissa oleva miehisyys

Tuntuu, että me nykyajan miehet katselemme toisiamme neuvottomina, kun kukaan meistä ei tunnu täyttävän ihannevartalon tai mieskuvan kriteereitä. ”Markkinahakuisessa kapitalistisessa järjestelmässä mieskeho on muuttunut tuotantoyksiköstä ulkonäköteollisuuden kulutuskentäksi”, sanoo Jan Wickman, tutkijatohtori. Tästä on hyvä esimerkki suursuosion saavuttanut Love Island -ohjelma. Mieskilpailijoiden vartalot muistuttavat lähinnä kreikkalaisia patsaita. Ylävartalolihaksensa katseiden kohteeksi asettavien kilpailijoiden tulee olla itsevarmoja ja treenattuja. Tämä on uusi normaali monissa reality-ohjelmissa, varsinkin ulkomailla. Tuskin on sattumaa, että tällaiseen tilanteeseen, jossa kaikkien osallistujien kropat ovat viritettyjä, ollaan casting vaiheessa päädytty ilman, että se on ollut yksi kriteeri osallistumiselle. Puhumattakaan kilpailijan mahdolliselle menestykselle.

Lihaksia palvovaan kulttuuriin kuuluu myös ajatus siitä, että kuka tahansa pystyy hankkimaan pyykkilautavatsan itselleen, kunhan vain tekee duunia sen eteen. Ei, ei ei! Vaikka kuinka katsoisin aamulla itseäni peilistä ja puuskuttaisin testoa ilmoille, vartaloni ei tulisi ikinä olemaan Love Island -ohjelmakelpoinen. Ihmisten vartalot ja niiden rakenteet ovat erilaisia, siitäkin huolimatta, vaikka kuvasto erilaisuudesta on kapeaa.

Vaikkei minulta löydy pumpattua vartaloa, en kuitenkaan voi kieltää, ettenkö olisi itse hyötynyt omasta ulkonäöstäni urallani ja sosiaalisissa kohtaamisissa. “Yhteiskunnan ideaaleja vastaavalla ulkonäöllä saa tiettyjä etuja, ystäviä, seurustelusuhteita, työpaikoja. Ulkonäkö on tietynlaista sosiaalista valuuttaa, pääomaa, josta voi hyötyä eri markkinoilla. Samanaikaisesti on kuitenkin tärkeä tiedostaa, että vallitsevista ulkonäköihanteista huolimatta, ihanne on kaukana keskivertoihmisen elämästä ja monenlaisella ulkonäöllä voi menestyä hyvin elämässään” (Erica Åberg, taloussosiologian erikoistutkija, Turun yliopisto)

Ulkonäön ollessa valuuttaa, houkuttaa se myös aivan liian helposti luomaan itsestään jatkuvasti parempaa versiota. Käyttämään Instagram kuvissa filttereitä, suurentamaan photoshopilla hauiksia ja haarovälien pullotusta, tarttumaan erilaisiin fitness-kollien treeniohjelmiin ja ruokavalioihin, ostamaan luotolla uusia vaatteita ja operoimaan kasvoja. Missä kohtaa on sitten hyvä viheltää peli poikki, ja miettiä, mitkä asiat ovat ulkonäössä merkitseviä ja miksi?

Miesten ulkonäköpaineet ja riittämättömyyden loputon tunne

Jotta omaisin ideaalimiehen vartalon ja olemuksen, tulisi minun olla riittävän pitkä ja lihaksikas, ei kuitenkaan liian pumpattu muttei hinteläkään. Tarpeeksi parrakas muttei liikaa karvoitusta. Karvojen tulee myös olla oikeissa paikoissa, ei esimerkiksi selässä tai nänneissä. Kyrvän koko on kaikki kaikessa, ei siis liian iso eikä etenkään liian pieni. Tulisi olla finnitön ja hyvä ryhti. Leuan pitää olla tarpeeksi jykevä. Kasvoissa soisi mielellään olevan vähän karvoitusta luomaan uskottavuutta ja viestimään kokemusta. Mutta karvoituksen tulee olla huoliteltu, ettet näytä ituhipille. Kaiken tämän lisäksi tulisi omata miehiset kasvonpiirteet, olla hurmaava ja itsevarma. Korkeassa asemassa oleva hyvätuloinen auton omistaja.

Sitten olisin todellinen alfa.

Tarpeeksi riittävä mieheksi.

Miesten ulkonäköpaineista puhutaan aika vähän. Tai no, ei lainkaan, penistä lukuunottamatta. Kun kehopaineista ei puhuta, sitä voisi luulla ettei aihetta moiseen ole. Kysyin taannoin Instagramin puolella millaisia ulkonäköpaineita miehet oikein kokevat ja yllätyin vastauksien kirjosta. Miesten ulkonäköpaineet kuulostavat muun muassa tältä:

”Mieheni häpeää ylipainoaan, eikä tule esim. suihkuun kanssani. Pitäisi kuulemma olla laihempi.”

”Moni nainen haluaa pidemmän miehen ku ite on. Kaljuuntuminen tai kalju on kauhistus. Siro mies on ihan kamalaa ku eihän se saa olla sirompi kuin nainen on.”

“Pituus ja paksuus. Munan ja miehen.”

”Mun mies ei meidän tavatessa kehannu pitää shortseja, koska koki että sillä oli liian karvaiset jalat, mutta ei myöskään halunnut ajella niitä. Muutenkin sillä karvojen kasvu on mielestään outoa, kasvaa jänniin paikkoihin ja muutama sinne tänne. Myös liika laihuus ja pienikokoisuus (160cm) oli sillä teininä häpeän aihe.”

”Ehkä yks kamalimmista asioista mitä mies kehollaan voi olla, on feminiininen.”

“En kehtaa pitää hihatonta paitaa julkisesti koska häpeän ohuita hauiksiani.”

“Hiusrajan karkaaminen aiheutti etenkin nuorempana epävarmuutta ja ulkonäköpaineita.

“En ole kaljuna niin komea kuin hiukset päässä.”

Miesten ulkonäköpaineet ovat todellinen ilmiö. Olen itsekin peitellyt vartaloani vaatteilla, koska olen hävennyt ohuita käsiäni. Saanut osakseni neidittelyä, kun vartaloni ja eleeni ovat olleet feminiinisiä. Jättänyt menemättä liikuntatunnille, ettei tarvitsisi punttisalilla käyttää salin pienimpiä painoja.

Kuinka paljon ihmisyyttä jääkään näkemättä, kun joudumme peittelemään itseämme sen takia, ettemme mene johonkin tiettyyn muottiin? Jos jokin, niin epävarmuus nakertaa mieltä ja itsetuntoa sekä arvokkuuden tunnetta. Kelpaanko minä?

miesten ulkonäköpaineet, pesojoonas, kehopaineet, miehisyys

Miksi ulkonäkökeskeisyys ei ole häpeällistä?

Havahduin tähän kysymykseen kirjoittaessani tätä tekstiä. En oikein löytänyt vastausta kysymykseeni, joten kysyin apua alan tutkijalta Erica Åbergilta Turun yliopistosta.

“Tähän mennessä ehkä olemme kansakuntana piilotelleet ulkonäkökeskeisyyttämme, ja esittäneet ettei ulkonäkö kiinnosta meitä ja nyt toivottavasti havahtumassa siihen, että ulkonäköhän itse asiassa vaikuttaa kaikkialla, tietoisesti tai tiedostamatta. Se on hyvä ensiaskel sille, että voimme alkaa pohtimaan, että millaisia ajatuksia tiettyihin ulkonäköihin liitetään, miettiä niiden paikkansapitävyyttä ja kyseenalaistaa ne. Mitä mielikuvia esimerkiksi liität pituuteen? Mitä ajattelet kanssaihmisen ruumiin koosta? Mitä lihaksikkuudesta? Parrasta? Hiuksista? Kuinka usein mielikuva ihmisestä ulkonäön perusteella on pitänyt paikkaansa? Ja kuinka paljon tähän liittyy oikeasti syrjivää käytöstä?

Miksi emme häpeä ulkonäkökeskeisyyttä-kysymys itse asiassa kiinnostavasti osoittaa yhteiskunnallisesti vaietun asian yksilötason toiminnassa, ja kertoo siitä, että ulkonäöllä on merkitystä myös siihen liittymättömissä asioissa. Meidän tutkimuksen mukaan ulkonäköön panostamisessa ja sen hyödynnettävyydessä on myös iso sukupuolten välinen ero: naisilta oletetaan ulkonäköön panostamista, mutta ei siitä hyötymistä. Miehillä asia on taas päinvastoin: paheksutaan ulkonäköön panostamista, mutta hyötyminen taas sallitaan vapaammin. Tästä voi päätellä, että vaikka miehillä raamit ovat kapeammat, mutta niihin osuessa, hyödyt ovat luultavasti isommat ja sosiaalisesti hyväksytymmät.”

Muistan kun Tinder-aikoina naisten profiileista saattoi erikseen löytyä seuranhakukriteerinä minimipituus. Hieraisin silmiäni ja mietin, miksi pituudella on niin suuri merkitystä, että se on pitänyt erikseen mainita seuranhakuilmoituksessa. Mitä mielikuvia liitämme pituuteen ja kuinka paljon ne pitävät paikkaansa? Pituus on vielä sellainen asia, mihin emme pysty edes vaikuttamaan. Tuntui jokseenkin epäreilulle tuolloin kohdata pituuden rajoittavan minun mahdollisuuksiani deittailussa, mutta tuskin kyseiset seuranhakijat olivat kuitenkaan tarkoitettu minulle matcheiksi.

Homopiireissä pinnallisuus korostuu vielä enempi. Laihoille nuorille pojille on jopa oma genrensä pornossa, joka identifioi miehiä vartalon mukaan tietynlaisiksi. Maskuliiniset lihaksikkaat miehet ovat antavia osapuolia ja laihat twinky-pojat feminiinisiä vastaanottavia osapuolia. Roolit ovat valmiiksi annettuja ja toisinaan otettuja. Isoa kyrpää ihannoidaan ja palvotaan, sopi se perseeseen/suuhun tai ei. Ei ole olemassa sellaista genreä kuin ”kuumat lyhytkasvuiset pienimunaiset miehet”.

Epävarmuus omasta ulkonäöstä saa jatkoa, kun mietitään mihin kehon tulisi pystyä: ahkeraan työntekoon, morsiamen kantamiseen kynnyksen yli, voimakkaiden ja kestävien stondiksien saamiseen, naisten katseiden kääntämiseen, omakotitalon rakentamiseen, kestämään kuin mies… Plaah!

Miesten ulkonäköpaineet ovat aiheena laaja ja toivonkin tämän kirjoituksen herättävän keskustelua aiheesta. Toivoin, että jokainen meistä saisi joskus kokea tuon saman hetken, jonka itse koin Pihtiputaan lukion ATK-luokan vieressä sijaitsevassa pienessä kopissa yhdessä valmentajani kanssa. Sen, että joku sanoo aidosti tarkoittaen, että sinä riität. Riität siitäkin huolimatta, ettet vastaa tietynlaista ihannetta miehestä. Kehosi on vain yksi osa sinua. Ja juuri oikeanlainen palanen.

miesten ulkonäköpaineet, pesojoonas, kehopaineet, miehisyys

Ps. En ole koskaan aikaisemmin julkaissut näin yksityiseltä tuntuvia kuvia. Toivon, että kaikenlainen palaute kuviin liittyen jää taka-alalle, kiitos. Keskitytään aiheeseen: miesten ulkonäköpaineet.


Oletko tissi-vai persemiehiä?

En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä kysymystä: oletko tissi- vai persemiehiä? Muistan monesti kipuilleeni nuorempana vastauksen kanssa ja saatoinkin haparoiden vastata vain jotain, välttääkseni kiusalliset tilanteet. Kai se oli osa jonkinlaista miehisyyttä, tykätä joko tisseistä tai perseistä. Ja nimenomaan naisen fyysisistä ominaisuuksista. Näin jälkikäteen katsottuna yhteenkuuluvuuden tarve, leimaantumisen riski ja miesmallissa tiukasti pysyminen ohjasivat vahvasti omaa toimintaani vuosien ajan.

Jossain vaiheessa jätin vastaamisen kokonaan pois joko kiertäen tai sanomalla suoraan, ettei kiinnosta: En ole tissi- tai persemiehiä. En tiedä johtuiko tämä ”ulos kasvaminen” siitä, että moni ystäväni on nainen, joilla on hyvinkin eri muotoisia ja kokoisia tissejä sekä peppuja, joiden kanssa he ovat kokeneet ulkonäköpaineita. Silikonien hankkiminen, rasvaimu, laihdutuskuurit ja plastiikkakirurgia ovat olleet osa kahvipöytäkeskusteluja naispuolisten ystävieni kanssa, ei koskaan miespuolisten. Samoin anoreksiaa ja bulimiaa ovat ystäväpiirissäni sairastaneet vain naiset, ei koskaan miehet. Joten tuntuu tyhmältä ruokkia toisten ulkonäköpaineita löytääkseen oman eksyksissä olevan miehyyden.

Olisi tyhmää väittää, etteikö näillä tissi vai perse -kyselyillä olisi vaikutusta naisten itsetuntoon. Yhtä lailla mainoksien photoshopatut pyykkilautavatsat ja alushousujen pullotukset vaikuttavat miesten itsetuntoon, ainakin omaani. Mitä enemmän puhumme ja osoitamme kauneusihanteita, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kamppailemme itsetuntomme kanssa.

Oletko tissi- vai persemiehiä? Sitä miettii @pesojoonas

Samaan aikaan tissi ja perse -arvailuleikillä ohjataan heteronormatiiviseen ajatteluun, joka voi toisinaan tuntua ahdistavalta jätkäporukassa. Voiko mies olla miestä kohtaan tissi- tai persemiehiä? Varmastikin voi olla, mutta sanoisin tuon kulahtaneen kysymyksen silti olevan suunnattu ainoastaan arvostelemaan naisten ulkonäköä.

Kapean miesroolimallin ongelmallisuus voi ohjata aivan liian helposti laiskan puoleiseen naisten ulkonäön kommentoimiseen oman statuksen pöhöttämisen kustannuksella. Olisi niin paljon helpompaa myös meille miehille, jos miehisyytemme ei olisi riippuvainen siitä, kummasta ruumiinosasta tykkää enemmän: perseestä vai tisseistä. Luopumalla tästä fraasista, antaisimme myös minun kaltaisilleni ”Mikki Hiirille”, tuulen nussimille vinkuheinille (niin kuin eräs nainen kerran osasi sanoa), tilaa olla omanlaisensa mies. Mies, jolle peppu ja tissit ovat vain ruumiinosia. Samalla vähentäisimme niitä häpeän ja kiusallisuuden tuntuisia hetkiä, kun ei ollut varma, miten tuohon kysymykseen tulisi vastata.

Uskoisin, että tällä tilan antamisella tekisimme myös palveluksen niille “tosi miehille”, jotka paukuttelevat pallejaan ja ruokkivat omaa miehisyyttään täällä, koska ovathan ”pojat poikia”.

Oletko tissi- vai persemiehiä? Sitä miettii @pesojoonas

Miehen malli ei muutu, jos sitä ei muuteta

Jotta tästä maskuliinisesta stereotypiasta, pallien paukuttelusta ja naisten esineellisestämisestä, päästään joku päivä vielä eroon, on sitä muutettava. En suinkaan kiellä, etteikö osa meistä saisi tykätä enempi tisseistä tai pepuista. Go for it! Siitä tässä ei suinkaan ole kysymys. Kaikilla meillä on omat seksuaaliset mieltymyksemme ja oikeutemme tuoda sitä esiin, kunhan se ei vahingoita ulkopuolisia. Se ei kuitenkaan oikeuta puhumaan kaikkien miesten äänellä, kuten joskus kuulee yleisessä keskustelussa puhuttavan. Onkin hyvä miettiä, missä omista seksuaalisista mieltymyksistä on hyvä puhua, voisiko omaa eksyksissä olevaa miehisyyttä etsiä peilistä tai yksinkertaisesti keskittyä muuhun kuin ulkonäön kommentoimiseen.

Vaikka suurin osa maailman miehistä olisi joko tissi- tai persemiehiä, olisiko kuitenkin aika antaa arvoa naisille muullakin tapaa kuin ulkonäköä arvioiden. Itsekään en koe mielekkääksi, kun lajitovereistani, muista miehistä, puhutaan voimakkaina ja rohkeina, lähinnä viitaten fyysisiin ominaisuuksiin. Ominaisuuksiin, joita minusta tuskin koskaan tulee löytymään. Väistämättä mielessäni herää kysymys: Olenko koskaan tarpeeksi mies? Tarpeeksi mies täyttääkseni tuon ahtaan roolimallin.

Oletko tissi- vai persemiehiä? Sitä miettii @pesojoonas

Entä jos ainaisen ulkonäön kommentoimisen sijaan, keskityttäisiin nostamaan esille ihmisen luonnetta tai persoonaa? 

Toki on naiivia väittää, etteikö itsellenikin ulkonäöllä olisi väliä tai ettenkö kommentoisi sitä. Totta kai sillä on väliä, kun kaikilla meillä sellainen on. Enemmän kuitenkin arvostan ihmisessä muita asioita kuin ulkokuorta. Ja tähän samaan varmastikin moni meistä pystyy samaistumaan. Miksi emme siis keskustelisi saunailloissa enempi niistä asioista, joita arvostamme myös eniten? Jos miehisyytesi kärsii tästä vakavin seurauksin, suosittelen ostamaan kylppäriin ison kansa “for men” -tuotteita muistuttamaan, mitä lahkeistasi löytyy (toki sukuelin ei kerro koko totuutta).

Miksemme huomioisi enempi toisen ihmisen luonnetta tai persoonallisuutta, joka meihin vetoaa ja keskustelisi tästä perseiden ja tissien sijaan tai ohella? Toki uskon ja toivon vahvasti, että näin moni tekeekin jo. Tämä ei vain ole siirtynyt vielä yleiseen keskusteluun, vaan kannamme vanhaa kulahtanutta perinnettä mukanamme.

Monesti nämä luonteeseen ja persoonallisuuteen liittyvät ominaisuudet ovat niitä asioita, jotka säilyvät ihmisessä kauemmin kuin ulkonäkö. Nämä ovat varmasti myös niitä asioita, joita toivoisimme muiden arvostavan meissä.


Isyys ja isäksi tuleminen

Sanon sen nyt ensimmäistä kertaa ääneen. Sitä ennen vedän kuitenkin vielä syvään henkeä ja puhallan kaiken ilman suun kautta rauhassa ulos. En suinkaan sulje silmiäni, asian ääneen sanominen ei pelota minua. Enemmänkin hämmentää.  

Isyys ja isäksi tuleminen.

Isäksi tuleminen – asia, josta unelmoin tällä hetkellä. Huomaan, kuinka silmäkulmani kostuvat. Puren huultani.  

Isäksi tuleminen ja isyys
Isäksi tuleminen ja isyys

Ystäväni kysyi minulta illan pimeinä tunteina yhden viinilasillisen jälkeen, mistä oikein unelmoin. En miettinyt hetkeäkään, kun sanoin sen ääneen. ”Isäksi tulemisesta”. Lipsahtiko se vahingossa vai mistä alitajunnan keskushautomosta se tuli. En kylläkään epäröinyt sanomisiani. Yllätyinkö, ehkä vähän.  

Muistan kuunnelleeni alkuvuodesta Jani Toivolan haastattelun isyydestä. Se oli itseasiassa ensimmäinen kerta hetkeen, kun kuulin puhuttavan isyydestä. Tai sitten en ole vain kiinnittänyt huomiota asiaan, joka EI KOSKETA MINUA. Pysähdyin. Isyys. Isäksi tuleminen. Mitä se edes on ja mitä se tarkoittaa? Minustako isä?  

Olin matkalla Koh Kho Khaon saarelta takaisin Khao Lakiin, kun korvanapeissani Jani kertoi tarinaansa isäksi tulemisesta. Olin juuri viettänyt neljä päivää saksalaisen ystäväpariskuntani kanssa, joilla oli 2-vuotias lapsi mukanaan. Toki puhuimme heidän elämänmuutoksesta, jonka he kävivät läpi lapsen saatuaan, mutta emme niinkään puhuneet minun ajatuksistani tai suhteestani lapsettomuuteen tai lapsien hankkimiseen. Päinvastoin, ystäväni yritti olla tuomatta lasta jokaisen mojiton väliin.  

Kenellä on oikeus tulla isäksi?

Tuohon lauseeseen kiteytyi ajatukseni tuosta Janin haastattelusta. Sinkkuna sitä helposti sivuuttaa ajatuksen perheenlisäyksestä. ”Tarvitaanhan perheen perustamiseen kaksi ihmistä” ja kyllähän me tiedetään, mikä on ydinperhe. Onkin ollut helppo heittää vitsiksi ajatus lapsista ja niiden saamisesta tai hankkimisesta (mikä on edes oikea termi?), kun on sinkku. Eihän minulla ole oikeutta omaan perheeseen, näin ajattelen. Biologisista syistä en voi synnyttää lasta tähän maailmaan ja adoptio kuulostaa enempi pariskuntien jutulta, joten kummilapset ovat olleet ne sinkkumiehen ”omat lapset”.  

Kuulostaako tutulta, kohtalon toverit?

Isäksi tuleminen ja isyys
Isäksi tuleminen ja isyys
Isäksi tuleminen ja isyys

Olen katsonut tosi kapeiden lasien läpi isyyttä ja isäksi tulemista. Syynä varmasti ovat olleet opitut mallit. Nyt kun mietin asiaa, ehkä isänä oleminen on minulle välittämistä, vastuuta, kasvamista, rakkauden jakamista ja etenkin rakkauden laajentamista, suojelemista sekä jatkuvan menettämisen pelon ja huonon omantunnon kanssa tasapainottelua. Toki on varmasti sata ja yksi muutakin tapaa oppia rakkaudesta, vastuunottamisesta ja välittämisestä. Itseäni kiehtoo kuitenkin ajatus siitä, kuinka pienestä lapsesta alkaa kasvamaan seuraavan polven Pesonen, johonka kaikki rakkaus ja läsnäolo keskittyvät. Halua nähdä itseni toisessa. Antaa toiselle kaikki.

Ajatus yhden luonnonihmeen varjelemisesta ja kasvattamisesta kuulostaa suorastaan arjen supersankaruudelta. Vanhemmaksi tuleminen varmasti opettaa myös itsekkyydestä ja siitä luopumisesta. Toki korostan, että kaikkea näitä asioita voi varmastikin oppia ja tuntea ilman lastakin. En koe, että vanhemmuus itsessään on elämässä päämäärä. Enhän edes tiedä, mitä se todellisuudessa on ja jos käy niin, etten koskaan voi tulla isäksi, olisi surullista ajatella, etten koskaan saavuttanut päämäärääni tai että olisin puolikas.

Milloin isyys kolahtaa minulle?

Niin, totta helvetissä sitä tulee pohdittua, milloin on minun vuoroni.

Väistämättäkin sitä miettii itsekkäästi, milloin on MINUN vuoroni. Kolmella sisaruksellani on lapsia kohta päiväkodillisen verran mukuloita. Ystävieni lasten nimien muistamisen suhteen olen luovuttanut jo. Yritän lähinnä skarpata sukupuolten ja iän kanssa. Ennen laskin ystäviäni, joilla oli jo lapsia. Nykyään lapsettomien ystävien määrä tuntuu jännemmältä. Uutisotsikoissa harvoin silmiin pamahtaa lapsettomuus tai sinkkuihmisten onni ja onnellisuus. Parisuhteet ja perheet tuntuvat olevan iltapäivälehtien otsikoiden perusteella jonkinlainen päämäärä elämässä.

Isäksi tuleminen ja isyys

Mutta miksi juuri nyt. Niin, miksi juuri nyt mietin lapsettomuutta ja isäksi tulemista. Miksi haluan tulla isäksi? Mikä ajattelussani on muuttunut ja mikä on aiheuttanut muutoksen? Ikä? Yhteiskunnan luomat paineet? Halu isoihin muutoksiin elämässä? Kasvaminen aikuisuuteen?  

Kaikki nämä kuulostavat tekosyiltä. Tai ainakin osittain. Onhan vitsissäkin yleensä puolitotuutta. Lapsen suusta kai se koko totuus tulisi, mutta tässä tapauksessa siihen on huono tukeutua, kun ei sitä lasta ole.  

En usko, että kyseessä on kuitenkaan mikään eksistentiaalinen kriisi. Ehkä vain haen näin torstai-illan ratoksi olemassaololleni merkitystä. Asia, jota jokainen meistä varmasti miettii, ainakin viimeistään Tanssii tähtien kanssa -kauden loputtua, kun on taas sunnuntai-illat aikaa olla yksin omien ajatusten kanssa. 

Lue myös Isyys on homojen hommaa kirjoitus.


Miehisyys – Missä menee sen rajat?

miehisyys, pesojoonas

Kirjoitin aikaisemmin täällä blogin puolella itselleni tärkeästi aiheesta, Mikä tekee miehestä miehen, joka on edelleen yksi luetuimmista jutuistani. Se aiheutti paljon keskustelua, niin omissa kanavissani kuin muidenkin, esimerkiksi Mikon ja Artun. Kiitos siitä teille kaikille! Ajattelin jatkaa aiheesta, sillä Pride-viikko on huipennusta vaille purkissa.

Kesä on rakkauden juhla-aikaa, sillä jengi uiskentelee ahkerasti avioliiton onnelliseen satamaan juuri kesäisin. Johtuen ehkäpä juuri lämpimistä järvivesistä ja aurinkoisista keleistä. Kesä on aikaa, jolloin moni pääsee todistamaan sukulaisensa, parhaan ystävänsä, työkaverinsa rakkautta. Itsekin pääsen tänä kesänä todistamaan yhtä onnellista hääpäivää.

Ehkä jonain päivänä vietän omia häitä. Ajatus omasta hääpäivästä on toki aika kaukainen asia, vaikka siitä on unelmoitu ainakin 25-vuotta. Itselleni hääpäivä on enempi rakkauden juhlaa ystävien ympäröimänä. Ei siihen liity mitään sen suurempaa merkitystä tai symboliikkaa. Ainakaan nyt.

miehisyys, pesojoonas

Yksi asia kuitenkin hääseremoniassa ihmetyttää minua: morsiusneitona ja bestmanina oleminen. Kyseisiin rooleihin yleisimmin valitaan läheisimmät ystävät. Ihmiset, joiden rinnalla on jaettu ja koettu paljon. Aloin miettiä omia ystäviäni. Ihmisiä, joiden ympäröimänä haluaisin olla, kun sanon tahdon.

Mieltäni alkaa painamaan sukupuolittuneet roolit. Onko niin, että sulhasella on bestmanit ja morsiamella neidot vierellään? Entä jos se elämän tärkein ystävä onkin vastakkaista sukupuolta oleva? Valitsenko jonkun toisen, joka sopii tuohon rooliin paremmin sukupuolensa takia? Tai enkö itse pääse ystäväni rinnalle hänen sanoessaan tahdon huntu päässään. Tulisiko minun pukea leninki ylleni ja olla yksi neidoista, vai voiko morsiammella olla bestaman? Vuosi 2018 ja kelaan tällaisia asioita? Miksi?

Miksi sukupuoli on niin tärkeässä roolissa?

Ymmärrän, kun urheilussa kilpaillaan maailman nopeimman miehen tai naisen tittelistä. Ymmärrän sen, kun mietitään kumpi sukupuoli kantaa 9 kuukautta lasta kehossaan ennen lapsen syntymää. Montaa muuta kohtaa en kuitenkaan ymmärrä tai halua ymmärtää, kun eritellään naisten ja miesten jutut.

Ymmärrän osittain, miksi sukupuolirooleihin on aikoinaan päädytty. Kai se on ollut lajimme kehittymisen ja selviytymisen kannalta tärkeää, että miehet ovat vahvempina yksilöinä olleet saalistajia ja turvan luojia, kun taas naiset pitivät huolen perheestä. Ampukaan nilkkaan, jos olen väärässä. Tämä on vain arvailua ja ajatuksien palasia joistakin keittiöevoluutioteorioista. Tämän tyyppinen jaottelu lienee ollut relevanttia vuosituhansia sitten, kun lajimme eli vielä savannilla. Nyt kuitenkin elämme modernissa hyvinvointivaltiossa, jossa naisen ja miehen tasa-arvo on viety pisimmälle maailmassa.

miehisyys, pesojoonas

Tuntuu myös huvittavalle, että joudun jatkuvasti selittelemään niin itselleni kuin ympärillä oleville ihmisille valintojani, sen takia, että olen mies ja teen “naisten juttuja”. Kynsien lakkaaminen, tulevan morsiamen polttareihin osallistuminen, kukkaseppeleen mallaaminen päähäni sekä suosikkini, ”Joonas ja tytöt”. Minulle tämän kaltaiset asiat eivät suinkaan ole ongelma. Hurjempaa on ajatella, että jättäisin joitakin asioita tekemättä ihan vain sukupuoleni takia. Tai jättäisin ilmaisematta itseäni, koska jokin asia nyt vaan koetaan meidän yhteiskunnassa enemmän naisellisena, joka ei sopisi miehille.

miehisyys, pesojoonas

Ymmärrän, kuinka tärkeää on auttaa vastaanottajaa oivaltamaan, että erilaisuus toiselle, voi olla toiselle aivan normaalia. Ymmärrän kapean ajattelumme sukupuolittuneista asioista ja rooleista. Ymmärrän, ettei sukupuoli ole oleellisessa osassa arkeamme. Ymmärrän, ettei moni tarkoita pahaa, kun puhuu sukupuolittuneisesti. Teen itsekin sitä, useimmiten huomaamatta. Ymmärrän, kuinka tärkeää on nostaa epäkohtia esiin, siitä huolimatta, että ihmisiä saattaa turhauttaa pilkun nussiminen ja jokaiseen juolukan tai puolukan varteen tarttuminen. Ymmärrän kuinka turhauttavaa jostain voi tuntua, kun puhutaan sukupuolten moninaisuudesta.

Yritetään yhdessä ymmärtää!

En edelleenkään tiedä täysin varmaksi ovatko sukupuolet tärkeässä roolissa vai ei. En edes tiedä, onko kysymys tuollaisenaan relevantti. Ehkä tärkeämpää on saada ajatus liikkeelle ja haastaa omaa ajattelua.  

Tänään on Pride-viikon huipennus. Pride-kulkue on itselleni hyvä hetki tarkastella omia mielenmallejani sekä ennakkoluulojani. Kulkue on täynnä erilaisuutta, väriä, vapaustaistelijoita, mielenosoittajia, rohkeutta, inhimillisyyttä ja aitoutta. Ihmisiä, jotka antavat äänen niille, joilla siihen ei ole mahdollisuutta. Aitoutta ja uskallusta astua oman kuorensa ulkopuolelle ja näyttää maailmalle se ilo, joka kuuluu jokaiselle meistä. Sekä huutaa maailmalle, että meillä on tahto ja toivo yhdenvertaisesta maailmasta.

miehisyys, pesojoonas

Joka vuosi katsoessani kulkuetta, huomaan kuinka rajoittunut olen omien mielenmallieni kanssa. Yllätyn, kuinka joudun itsekin käymään samoja kysymyksiä läpi, mitä minulle esitetään liittyen miehisyyteen. Ja kelatkaa, kyse on vain pinnasta, jonka näen katsoessani ohimeneviä ihmisiä. Toki Pride-kulkue ei ole ainoa laatuaan, jolloin käyn näitä samoja ajatuksia läpi.

Tyypit, jotka rohkeasti kävelevät yhdenvertaisuuden ja erilaisuuden puolesta, tekevät järjen suurta palvelusta kaikille meille. Nostavat esille epäkohtia, mutta ennen kaikkea haastavat ja laajentavat opittuja malleja, joita meillä on liittyen sukupuolirooleihin ja normeihin. Kiitos teille!  

Miehisyyden muotilla on rajansa. Hahmotan ainakin omani. Hahmotan myös ne rajat, jotka olin piirtänyt sille kymmen vuotta sitten. Se missä miehisyyden raja kulkee kymmenen vuoden päästä, on vaikea sanoa. Sen tiedän, että rajat laajenevat vain ajan myötä. Ehkä silloin minun ei tarvitse enää selitellä lakattuja varpaankynsiäni ja pystyn seisomaan morsiuspoikana ystäväni vierellä, hänen tunnustaessaan rakkautensa maailmalle.

miehisyys, pesojoonas

Ps. Soisin Priden olevan ympärivuotinen mielentila ja muistutus tasa-arvosta ja sen eteen tehtävästä jokapäiväisestä työstä kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.


Miehisyys – Mikä tekee miehestä miehen?

Mitä on miehisyys?

90-luvun lama-aikana en laittanut pahakseni käyttää siskoni vanhoja sukkahousuja ja sukulaistytöltämme saatua ponipaitaa. Vaaleanpunaiset henkselit olivat kiva lisä pukeutumiseeni. Tosin vaihtoehtoja vaatekaapistani ei paljoakaan löytynyt. Joulupukilta toivoin kävelevää koiraa ja uusia huonekaluja nukkekotiin. Barbie-nukeilla opettelin hiustenlaittoa ja vaatteiden mallaamista. 7-vuotiaana huoneeni seinältä löytyi Nylon Beatin juliste sekä pöydältäni Spice Girlsien kuvakansio. Koulussa vaihtelin tarroja ja opettelin ompelukoneen käyttöä. Käteni olivat langan laihat, eleeni naiselliset ja ääneni kimeä kuin mikäkin sekä huuleni normaalia punaisemmat, kuin olisi huulipunaa ollut.  

Jossain vaiheessa ala-astetta huomasin tekeväni asioita, joita ei perinteisesti mielletty sukupuoleeni. En aikaisemmin ollut kyseenalaistanut, että vaaleanpunainen ponipaita tai sukkahousut olisivat jotenkin epätavallinen juttu pojalla. Ei kotona kukaan kieltänyt minua toivomasta pukilta nukkeja. Oli ihan ok juttu laittaa äidin korkokengät jalkaan ja leikkiä kotia.

mikä tekee miehestä miehen, pesojoonas
mikä tekee miehestä miehen, pesojoonas

Vasta peruskoulussa huomasin, että muilla pojilla oli jalkapallopaidat päällä ja kotoa löytyi uusimpia Lego-viritelmiä. Jossain vaiheessa ala-astetta luovuin barbeista ja kävelevästä koirasta. En kokenut niitä enää omakseni. Tilalle tuli kauko-ohjattavia autoja ja karttakirjoja. Henkselit jätin kotiin ja päälleni puin Jari Litmasen pelipaidan. Olin yksi pojista.   

Pelasin nuorena jalkapalloa sekä lentopalloa. En koskaan päässyt täysin sisään pallien paukuttelemiseen pelireissuilla, enkä autojen rassaamiseen ja niistä puhumiseen. Raudan nostaminen muokatakseen kehoaan, ei tuntunut asialle, johon olisin pystynyt sanomaan juurikaan mitään. Huomasin nopeasti löytäväni itseni tyttöjen keskeltä koulun välitunneilla.

mikä tekee miehestä miehen, pesojoonas

Lukiossa valitsin kemian ja fysiikan sijaan psykologian. Ainoana poikana tietenkin. Asia ei koskaan häirinnyt minua. Toki ulkopuolisuus oli aina läsnä. Ei se, etteikö minulla olisi ollut ystäviä rättikässän tai psykologian kursseilla, vaan se, että tiesin olevani ainoa poika tunneilla.   

Työskentelin lukioaikoina kaupan kassalla. Ainoan pojan tarinaa jatkaen. Asiakkailla oli vaikeaa aluksi, kun eivät tienneet pitikö minua kutsua kassatädiksi vai -sedäksi. Tilanteista päästiin yli, kun kehotin sanomaan Joonakseksi.  

Armeijaan menemiseni tuntui olevan monelle muulle suurempi yllätys kuin se oli itselleni. Vielä yllättävämpää oli se, että alokas Pesonen oli komppaniansa toiseksi nohevin sotilas. Aseiden, metsässä ryömimisen ja kovuuden yhdistäminen minuun, ei ollut itsestään selvää. Olihan minut nähty yhtenä tytöistä koko nuoruuteni.

miehisyys, pesojoonas
mikä tekee miehestä miehen, pesojoonas

Ole aina ainutlaatuinen itsesi, älä koskaan ole muuta kuin
sinä.

Mitä on miehisyys?

Tänä päivänä miehisyyteni ei ole riippuvainen for men-rasvapurkeista, eikä miehisyyden mittarina toimi Toyotan sylinterit. En halua jättää asioita tekemättä sen takia, että ne olisivat sukupuolittuneita. Kasvohoito kuuluu minulle yhtä lailla kuin siskollenikin. Tiedän, ettei vaatteilla ole sukupuolta. En pelkää näyttää tunteitani tai peittele kyyneleitäni. Ääneni ei vieläkään ole mörein ja eleeni ovat mitä ovat. Ne ovat osa minua. Joogatunnilla viereltäni löytyy jo muutama muukin mies. Spice Girlsien paluuta en odota (kylläkin nyt kun kuulin heidän paluusta, keikalle on päästä!), mutta Mamma Mia 2 sitäkin enemmän.

miehisyys, pesojoonas

Miehisyys näyttäytyy minulle rohkeutena ja vahvuutena. Rohkeutta on kantaa itsensä juuri sellaisena kuin on, peittämättä tunteita tai tekoja. Uskallusta nähdä opittujen mallien ulkopuolelle. Kasvaa ja tulla sellaiseksi versioksi miehestä, jonka kokee omakseen, satuttamatta muita. Vahvuutta taas on pitää kiinni niistä asioista, jotka tuottavat onnen ja ilon hetkiä. Nähdä maailma paikkana, jossa avoimuus erilaisuutta kohtaan on normi. Asioiden ei tule olla lukkoon lyötyjä, vaan ihmisten keskeneräisyydelle riittää ymmärrystä. Ymmärrystä, että itsensä löytäminen on alkuun hapuilua. Varsinkin, jos muotin rajat tulevat vastaan ja joutuu rakentamaan itse itselleen sopivan muotin kokonaan.

miehisyys, pesojoonas

Miehisyyttä ei voi eikä tarvitse mitata. Se ei ole mikään itseisarvo, jota tulee tavoitella tunteakseen itsensä eheäksi, osaksi yhteiskuntaa tai kaveriporukkaa. Miehisyyttä ei myöskään tarvitse todistella. Muotin reunoja tulee kyseenalaistaa ja tehdä niistä oman näköisensä.  

En koe, että minun tulee olla mies. Koen pikemminkin, että minun tulee olla isä tai puoliso. Vanhempi, ystävä tai veli. Olen ylpeä, että olen saanut kasvaa minuksi ilman, että minua olisi ohjattu mihinkään olemassa olevaan muottiin. Olen onnellinen, että minua on kannustettu olemaan sitä, mikä tuntuu hyvältä, eikä sitä, mikä näyttää ”oikealta”.

Kuvat : Joanna Suomalainen  / Joanna Suomalainen Photography