Räntäinen rakkauspäiväkirja – Rakkaudenosoituksia

Varoituksen sananen päiväkirjani: Tämä kirjoitus saattaa sisältää roiman määrän siirappisen makeaa ja vaaleanpunaisen hattaran näköisiä hetkiä sekä musiikkia sydämelle, eli rakkaudenosoituksia.

Musiikki on ollut keskiössä suhteessamme alusta alkaen. Itse en ole mikään erityinen musiikkifani: kuuntelen musiikkia, mutten fanita suuresti ketään tai osaa kertoa mistä mikäkin biisi kertoo. Vielä ammattikorkeakouluaikoina kerroin musiikkimaukseni radion. Siis kaikki se radiohittimusa, jota tuli ulos radiosta, kuuntelin sitä. Ei mitään sen ulkopuolella olevaa, vain sitä itseään. Toiselle meistä taas musiikki on yksi osa työtä, väline tunteiden ja itsensä ilmaisuun.

Musiikki ei onneksi katso kuuntelijaansa, vaan yhdistää erilaisia kuulijoita ja tulkitsijoita. Ensitapaamiselta lähtien olemme enemmissä määrin pysähtyneet musiikin pariin, tanssinut sen tahdissa ja sanoittanut tunteitamme sen kautta. Musiikista on tullut meidän yhteinen tapamme aloittaa aamut, erityisesti silloin, kun emme ole toistemme luona. Aamun ensimmäisiä asioita on avata Whatsapp ja kuunnella sinne saapunut kappale. Tänään aamu alkoi esimerkiksi tällä:

Yhteen kappaleeseen, tai yhteen tekoon, voi mahtua niin paljon ajatuksia ja pieniä nyansseja. Siis se, että toisen viimeinen teko ennen nukkumaan menoa, on lähettää viesti toiselle, itsessään on jo valtava asia. Ainakin minulle. Ajatus siitä, että joku toinen ajattelee minua ja osoittaa sen jollain pienellä viestillä, kortilla, sanalla, on aina vaikuttanut minuun suuresti. Sen takia tykkään esimerkiksi lähettää postikortteja ystävilleni, kertoakseni, että ovat he ovat olleet siinä hetkessä mielessäni, sekä osoittaakseni, kuinka tärkeitä he ovat minulle.

rakkaudenosoituksia, pesojoonas
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uskon enempi arjen pieniin tekoihin kuin lentokoneen perässä liehuviin huomionosoituksiin. Uskon enempi tekoihin, jotka vaativat enemmän ajatusta kuin rahaa. Uskon ennen kaikkea läsnäoloon. Haluun olla toisen vierellä, vaikkei fyysisesti siihen ole aina mahdollisuutta. Joskus pienestä ajatuksesta voi kasvaa dominoefektin lailla vaikuttava tapahtumasarja ympäristöömme. Me olemme ympäristö ja luomme teoillamme ja sanoillamme sitä. 

Itse opettelen vielä rakastamaan ja tulemaan rakastetuksi. Voisi kuvitella, että se on helppoa, mutta ei. Ei kai sen helppoa tarvitsekaan olla. Tämän tyyppisten tekojen, rakkaudenosoitusten vastaanottaminen on vaatinut opettelua. ”Ei minua varten tarvitse”-ajattelu on jokseenkin suomalaista ja jokseenkin itsekästä. Eihän hän sitä minua varten tee, vaan meitä varten. Ei kai rakkaudessa ole kyse yksilöistä, vaan meistä. 

Ehkä huominen kappale kertoo meistä.


Musiikki-inspiraationi – Ota kuunteluun nämä viisi kappaletta

En ole oikein koskaan ollut mikään musiikkifanaatikko tai fanittanut oikein antaumuksella ketään. Toki Spice Girlsien keräilykortteja löytyi iso kansiollinen ja Nylon Beatin juliste oli ainoa, joka koristi huoneen seinääni nuoruudessa. Pinkin jäähallikeikka taisi olla ensimmäinen iso konsertti, johonka uskalsin lähteä. Toki olin Toukofesteillä fiilistellyt Kwania ja nähnyt Pieksämäen Power Cupissa Gimmelin kuumailmapallolla poistumisen keikalta.

Mies ja kitara kategoria iski ammattikorkeakouluaikoina. Damien Rice, James Morrison, Ed Sheeran, John Myer olivat kaikki kovassa kuuntelussa. Suomi-musiikki tuntui olevan tuolloin viimeinen asia, mihin kajota. Musiikkimakuni on kuin tuuliviiri. Tuntuu vaikealta kiinnittyä tiettyyn artistiin tai tyyliin, jonka seurauksena makunikin vaihtelee. Ehkä se on sama mitä tulee pukeutumiseen: tyyli alkaa hahmottua vasta iän myötä.

Nykyään fiilistelen tosi paljon suomalaisia artisteja. Suorastaan ihmettelen, miten paljon soittolistoiltani löytyy Suomen pop-taivaan tähtiä. Ruisrockin kovimmat vedot tulivat suomalaisilta ja yksi kovimpia kesän keikkoja oli TikTakin esiintyminen Suomipopeilla. Olen myös alkanut enempi kuuntelemaan sanoituksia, joka on varmasti yksi syy, miksi suomalaiset artistit ovat nousseet soittolistoilleni.  

Tuntuu, että ensimmäistä kertaa elämässä, pystyn ammentamaan musiikista jotain omaan elämääni. Pysähtymään hetkeksi lyriikoiden pariin ja huomaamaan, kuinka joku toinen sanoittaa ajatuksesi siinä hetkessä. Musiikki on parhaimmillaan sitä, että oppii laajentamaan omaa kielellistä osaamistaan, joka auttaa saamaan tunteille ja ajatuksille muodon tai ehkä paremminkin käsitteellistämään ne. Musiikki myös laajentaa käsitystä ympäröivästä maailmasta ja siitä, kuinka omat tunteet, niin ilot kuin ahdistukset, eivät olekaan niin ainutlaatuisia ja uniikkeja lumihiutaleita mitä kuvittelemme. Vaan olemme ennemminkin yhteydessä toisiimme tunteidemme ja kokemustemme kanssa.

Tässä oman soittolistani viisi soitetuinta kappaletta tällä hetkellä.

M – Lampi

Gasellit feat Anna Puu – Lumi

Robyn – Honey

Lxandra – Dig Deep

Paperi T – Kaikki On Hyvin