Maailma heitti kuperkeikkaa hetkessä, etenkin Euroopassa asiat eskaloituvat nopeasti kuluneella viikolla. Muutokset tuntuvat tapahtuvan tunneissa, ei edes päivissä. Tsemppiä hurjasti kaikille ja ollaan toistemme tukena! Kriisien keskellä on tapahtunut ennenkin paljon kauniita asioita.

Miten maailma sitten makaa auringontasaajalla? Jos en lukisi kotimaisia uutisia ja seuraisi sosiaalista mediaa, en välttämättä edes tietäisi koronaviruksesta ja sen laajuudesta paljoakaan. Elämä turistin silmin, niin Myanmarissa kuin Thaimaassa, on jatkunut kutakuinkin muuttumattomana. Kauppakeskuksissa, satamissa ja lentokentillä saatetaan mitata lämpötila ohimolta ja käsidesipurkkeja on ilmaantunut moniin paikkoihin. Bangkokin metroon oli myös ilmaantunut videoita, kuinka julkista liikennettä putsataan päivittäin ja kehotukset käsihygieniaan.

Suurin muutos, joka on pitkälti koronaviruksen seurausta, on kiinalaisten katoaminen katukuvasta. Tai tässä tapauksessa rantakuvasta. Toki turismin määrä on muissakin kansalaisuuksissa vähentynyt, mutta kiinalaisten turistien määrä on valtava maailman mittakaavassa, joten heidän poissaolo on varmasti huomattu ympäri maailmaa.

Myanmar – Kasvotusten köyhyyden kanssa

Oma olotilani on tällä hetkellä kovin levollinen. Toki parantelen vielä itseäni Myanmarista saadusta flunssasta. Hostellissa joku oli yön aikana kääntänyt ilmastoinnin pakkasen puolelle ja oma punkkani sijaitsi suoraan laitteen vieressä. Vitsit kuinka aamulla ärsytti yksittäisten ihmisten itsekkyys ja ajattelemattomuus. Kyseinen henkilö oli ennättänyt aamulla lähteä, joten en päässyt kysymään, miksi hän oli päättänyt muilta kysymättä laskea useammalla asteella ilmastoinnin lämpötilaa, johon kaikki muut olivat tyytyväisiä nukkumaan mennessä. 

En ehkä olisi ollut näin nuiva tilannetta kohtaan, jos olisin ollut muualla kuin Myanmarissa, sillä olin valmiiksi hiukan väsynyt ja stressaantunut kulttuurishokista, joka iski vasten kasvojani saavuttua Yangoniin. Kontrasti Thaimaan hiekkarantoihin oli valtava. Vaikka tiesin osittain mitä vastassa tulee olemaan, ei mieli ja sielu vain pysyneet matkassa. Olen nähnyt Indonesian ja Kambodzan pääkaupungit ja Yangon ei niinkään eronnut niistä. Näky ei siis ollut uusi minulle.

Myanmar, maa, jossa ei voi välttää suoraa katsekontaktia köyhyydeltä. Paikoitellen se oli käsin kosketeltavaa, esimerkiksi silloin kun hostellissa työskenteli kaksi lasta tai joukko kerjääjiä seurasi minua. Köyhyys näkyy myös heikossa perusinfrassa sekä jatkuvassa korruption epäilyksen tunteessa. Suurilta kontrasteiltakaan maassa ei voinut välttyä. Yhtenä hetkenä eteesi saattaa ilmaantua uudenkarhea Hummeri tai nurkan takaa avautua näkymä uuteen hotellirakennukseen kiiltävine marmoripintoineen.

Koen olevani tosi empaattinen ihminen ja myötäelän niin ystävieni ylä- ja alamäkiä kuin täysin tuntemattomien. Koin saavani jonkinlaisen myötätuntouupumuksen Myanmarissa, joka alkoi kuormittamaan mieltä sen verran paljon, että ostin uudet aikaisemmat lennot pois maasta. En sano, ettenkö menisi uudestaan Myanmariin jos tilaisuus kävisi. Myanmar oli tällä kertaa oli vain huonojen sattumuksien ja kokemuksien sarja, joka laski yleistä fiilistä.

Harvoin ostan reppureissuiltani tuliaisia itselleni tai muille, mutta myanmarilaisten tarinat ja koko lähihistoria sai minut jokseenkin tunteiden valtaan ja ostin noin 150€ paikallisten tuottamia käsitöitä maalauksista hopeakoruihin. Maan poliittinen tilanne on vieläkin kriittinen, mutten jättäisi sen takia matkustamatta maahan, sillä turismin kautta paikallisilla on mahdollisuus parantaa elinolojaan. Otto Lilja kirjoitta hyvin aiheesta Instagramin puolella.

Kaakkois-Aasian turvasatama

Bangkokista on tullut jonkinlainen Aasian tukikohta minulle, turvasatama. Ennen se oli Singapore, mutta nyt en ole siellä vuosiin päässyt käymään, joten Bangkok on napannut tämän tittelin. Monesti Kaakkois-Aasian turistikohteissa ei aina voi olla varma mitä tulevan pitää ja miten asiat toimivat. Rakastan juurikin tätä puolta Kaakkois-Aasiassa. Toisinaan kylläkin iskee tarve saada asiat järjestykseen ja Bangkokin kadut tarjoavat tätä. Toki Bangkokin kokoisesta kaupungista löytyy hulvatonta thaimaalaista menoa myös.

Saavuin eilen Koh Sametin saarelle, joka taitaa olla yksi lähimpiä saaria bangkokilaisille, joten saari tunnetaankin paikallisten viikonloppulomakohteena. Saavuttuani satamaan, haistoin heti saaren leppoisan tunnelman. Saaren ainoata katua koristelee pienet idylliset liiketilat, joista päivittäin ihmiset jaksavat tervehtiä ja toivottaa aurinkoista päivää. Päiväsaikaan rannan valtaavat auringonottajat ja kymmenet innokkaasti häntiään heiluttavat koirat. Auringon laskettua mäen taakse, ravintolat levittävät kalusteensa rantaviivan tuntumaan.

Tällä hetkellä reissuani on vielä kolme viikkoa edessä päin, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Jos ei, sitten tulee huhtikuun alussa katsoa tilannetta uudemman kerran ja miettiä erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Olen siitä onnekkaassa tilanteessa, että työni kulkevat mukanani ja pystyn suurimmalta osin hoitamaan niitä myös täältä käsin, jos tilanne sitä vaatii.

Olen aika rauhallisin ja luottavaisin mielin tulevaisuuden suhteen, joten eletään päivä kerrallaan. Yritän kaikesta tästä kamalasta tilanteesta huolimatta nauttia tästä hetkestä ja ennen kaikkea olla läsnä. Iso tsemppihalaus kaikille! Yhdessä me tästä selvitään.

Kuvat Myanmar: Yangon, Mandalay ja Bagan.