Ihan vaan homona puhetta muusta kuin homoudesta, kiitos!

Olen parin vuoden ajan kirjoittanut ja puhunut seksuaalivähemmistöistä. Tuonut esiin epäkohtia ja antanut kurkistusikkunan arkeeni. Tällaisia juttuja me homot myös tehdään. Viime joulukuussa puhututti representaatio suomalaisissa medioissa. Tai onhan se puhututtanut jo tovin, mutta otsikoihin nousi #MeMoniNaiset, kun Sanoma julkisti uuden radiokanavan, jonka lupaus oli olla entistä moninaisempi. Radiokanavan kasvoiksi oli kiinnitetty kolme hyvin geneerisen kaunista valkoista hetero-oletettua naista. Kaikki paikkansa ansainneet omalla ammattitaidollaan ja ansioillaan. Sitä ei ole kiistäminen. 

Kun puhumme moninaisuudesta, mitä me sillä oikein tarkoitamme? Koulutusta, perhetaustaa, harrastuksia, mielenkiinnon kohteita, lapsien lukumäärää? Myönnetään, en ole representaation asiantuntija, mutta. Tiedän, miltä tuntuu katsoa joka joulu uusia jouluelokuvia, jotka toistavat heteronormatiivista tarinaa. Tiedän, miltä tuntuu jäädä ulkopuolelle ja huomata etten parisuhteeni vuoksi sovi ns. normaaliin muottiin.

Tähän se oma ”tiedän miltä tuntuu” loppuukin. En pysty sanomaan, miltä tuntuu olla ainoa ruskea huoneessa. En tiedä, miltä tuntuu kuulla ja nähdä, kun sukupuolet kuvataan ainoastaan miehenä ja naisena. En tiedä, miltä tuntuu kun lehtien kuvissa yksikään mainoskasvo ei istu pyörätuolissa tai omaa käsiproteesia. En tiedä, miltä tuntuu, kun ”minunlaisiani” ei kuvata aktiivisena toimijana.

representaatio, pesojoonas, homoseksuaalisuus, homo

Toisinaan tuntuu, kun katson suomalaista mediakenttää, että eikö Suomesta tosiaankaan löydy yhtään kuulovammaista, lyhytkasvuista, latino- tai afrikkalaistaustaista, muslimia, transihmistä ja listaa voisi jatkaa. Tai jos heitä on mediassa, ovat he joko sivurooleissa vahvistamassa jo olemassa olevia stereotypioita, kuten muotitietoisina homoystävinä tyttöporukoille, tai opettamassa omien traumojen kautta valtaväestöä ymmärtämään, miltä tuntuu olla normista poikkeava.

Ei ole yhdentekevää millaisia tarinoita kerrotaan ja ketkä niitä tarinoita kertovat. Monesti vähemmistöjen tarinoita kerrotaan enemmistöstä lähtöisin. Heterot kirjoittavat homojen tarinat. Parhaimmassa tapauksessa vielä ilmentävät niitä. Lauri Korvenmaa kirjoittaa hyvin representaation merkityksestä blogikirjoituksessa:

”Maailma ympärillämme muokkautuu sen mukaan minkä uskomme olevan mahdollista ja toivottavaa; jos siis tulevaisuutta koskevat representaatiomme yhdenmukaistuvat liikaa, niin kapenevat myös mahdollisuutemme moniin erilaisiin tulevaisuuksiin.”

Esikuvien merkitys on siis valtava. Se ei välttämättä näy niin vahvana tekijänä 32-vuotiaalle, kuin 7- tai 15-vuotiaalle nuorelle. Esikuvien tai moninaisen kuvaston puuttumista on vaikea edes miettiä, jos samaistuttavia tarinoita on ollut lasten saduista asti. Ja juuri niiden puuttumista olen pysähtynyt miettimään Me Naiset-radiokanavan lanseerauksen jälkeen.

Kuulunko itse edes vähemmistöön? 

Edustan seksuaalivähemmistöä, kyllä. Samaan aikaan olen korkeakoulun käynyt, keskiluokkainen valkoinen, kaikin puolin terve mies. Ulkonäköni edustaa länsimaisia kauneusihanteita, jonka etuja pääsen nauttimaan työssäni ja siviilielämässä. Olen geenitestin mukaan noin 97% suomalainen ja näytän myös sille, minkä miellämme suomalaiseksi. En ole kokenut syrjintää tai fyysistä väkivaltaa sen takia, että seurustelen miehen kanssa. Muutamaa huutelua lukuunottamatta olen saanut pitää puolisoani kädestä kiinni kadulla kokien oloni turvalliseksi. Yhden ainoan kerran sukupuolestani on ollut haittaa työmarkkinoilla. Sekin kerta lähinnä nauratti, kun en ollut yli 45-vuotias perheen jo perustanut nainen. Olen siis kovinkin etuoikeutetussa asemassa, siitäkin huolimatta, että olen homo. Ja osittain juurikin siitä syystä, että olen homo. Paradoksaalista, kun ottaa huomioon monien muiden seksuaalivähemmistöön kuuluvien aseman.

Tämä onkin laittanut minut miettimään, vienkö tilaa niiltä, ketkä sitä enemmän tarvitsevat? Kuulunko edes vähemmistöön? Jälkimmäiseen on helpompi vastata: kyllä kuulun. Kuulun seksuaalivähemmistöön. Tiedostan omat etuoikeuteni vähemmistön sisälläni ja juuri tämä on pistänyt ajattelemaan, mitä voin tehdä vähemmistön hyväksi, en niinkään itseni. Miten pystyn lisäämään arvostusta seksuaalivähemmistöjä kohtaan omalla tekemiselläni? Lisäämään esimerkiksi uskottavuutta miesten väliseen rakkauteen ihonväriin, uskontoon, sukupuoleen, fyysiseen kuntoon katsomatta.

Monesti kuvitellaan, että vähemmistöt ovat yhtenäinen joukko. Riittää, kun yksi homo kertoo, miltä tuntuu olla homo tai millaisia vaikeuksia homoilla on suomalaisessa yhteiskunnassa. Helposti unohtuu vähemmistön kirjo skenen sisällä, sekä vähemmistöjen sisällä oleva syrjintä. Syrjintää skenen sisällä voi toisinaan olla haastavaa nähdä, kun esimerkiksi homojen oikeuksista taistellaan yhä yleisellä tasolla. Minun on myös vaikea nähdä tätä syrjintää, sillä kuten yllä mainitsin, olen aika etuoikeutetussa asemassa. Tämän takia toisinaan pohdituttaa kertoa kuuluvansa vähemmistöön: annanko yksipuolisen ja kiillotetun kuvan? Toki näitäkin tarinoita tarvitaan. 

representaatio, pesojoonas, homoseksuaalisuus, homo

Miten vähemmistöjen keskuudessa tapahtuvaa syrjintää voisi tuoda esiin? 

Osa ratkaisua on juurikin puhua, mitä moninaisuus tarkoittaa. Mitä tarkoittaa #MeMoniNaiset? Mistä se koostuu ja miten meistä jokainen voisi omalta osaltaan antaa tilaa vähemmistöjen äänille. Se, että valtakunnan suurille mediataloille moninaisuus tuntuu yhä tarkoittavan sitä, että toinen tykkää ruskeasta kastikkeesta ja toinen kauralatesta, on harmillista. Ja kyllä kärjistin tahallaan, koska tällä tasolla keskustelua käytiin kuukausi sitten. Näille tahoille vähemmistöt ovat sivuroolissa olevia ”pakollisia” hahmoja, jolla vältetään tuottamasta mielipahaa enemmistölle. Vähemmistöt saavat päärolin silloin,  kun puhutaan vähemmistöistä. Pride-viikko on hyvää homorummutusaikaa yrityksille. Ihmisoikeudet, check! Ei silloin, kun puhutaan suosikki jäätelömauista tai pohditaan yleisesti isyyden haasteita. Sepä vasta tuntuisikin mukavalle, kun saisi puhua homona muistakin aiheista kuin homona olemisena. Ihan vaan homona puhetta muusta kuin homoudesta, kiitos!

Jotta en täysin sysää vastuuta kasvottomille mediataloille, on muutokseen tartuttava itsekin. Suosittelen teille kolmea Instagram-tiliä, joita seuraamalla tuet representaatiota, sekä ehkä opit jotain uutta. Itse ainakin olen saanut paljon heiltä. Aloin myös kirjoittamaan videosarjaa, mistäs muustakaan kuin homoista. Katsotaan jospa uskaltaisin pilotoida sen Youtube-videoina tässä keväällä.

Jani Toivola

Jani on ollut mulle iso esikuva jo Idols vuosista asti. Hän on ollut ensimmäinen ruskea ja avoimesti homoseksuaali mediapersoona, jonka muistan nuoruudesta. Nykyään Jani jakaa arkeaan isänä, mikä tuntuu itselleni yhä ihmeelliselle asialle.

Mona Bling

Seurasin Monaa jo 10 vuotta sitten hänen blogiaikoina ja mietin, kuinka rohkea hän oli. Miten hän rohkeasti toi esiin itseään blogikuvissaan ja teksteissä. Viime vuonna löysin Monan uudestaan, tällä kertaa Instagramista. Mona jakaa omalla kanavallaan tietoisuutta transsukupuolisuudesta ja olenkin jo lyhyessä ajassa oppinut valtavan määrän häneltä.

EveryMan

EveryMan Instagram tili tuo esiin miesten moninaisuutta. Tuskailin viime vuonna Instagramin kuvaston kanssa ja kuinka oma feedini ja explore-osio oli täyttynyt kreikkalaisita miespatsaista ja mieskarkeista. Teiltä tulikin hyviä suosituksia erilaista kuvastoa tarjoavista tileistä ja tässä on yksi niistä.