Miten tulin kaapista ulos?

Yksinkertaiset ohjeet kaapista ulostulemiseen: 

Avaa ovi ja tule kaapista ulos. Jos sattuu, että ovi on syystä tai toisesta lukittu, soita kaveri avamaan. Hyvä on myös toivoa, ettei sohvaa ole sattumoisin siirretty kevätsiivouksen ajaksi kaapin eteen.”

Jos totta puhutaan, en oikein jaksa ymmärtää tätä ”kaappi”-keskustelua. Tiedän kyllä, mitä sillä tarkoitetaan ja mistä tuon sanonnan historia tulee. Olen itsekin viljellyt sitä aikoinaan, ajattelematta sen vaikutuksia sen suuremmin. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2020 (mikä ei itsessään ole mikään argumentti) ja haluaisin naiivisti uskoa, ettei ketään tarvitse työntää kaapin perukoille eikä kenenkään siellä tarvitse viettää aikaa, jos ei itse sitä halua.

Itse en ole ollut kaapissa, joten älä sinäkään laita minua sinne, kiitos!

Kun kerroin seurustelevani miehen kanssa, moni ystävistäni ilahtui aidosti puolestani. Ilahtumisen jälkeen alkoikin sadella kysymyksiä, jotka liittyivät lähinnä kumppanini sukupuoleen. ”Milloin tiesit tuntevasi vetoa myös miehiin?” ”Miltä tuntuu seurustella samaa sukupuolta olevan kanssa?” ”Olet varmaan helpottunut, kun ei enää tarvitse salailla mitään?”. Toki joukkoon mahtui paljon kysymyksiä itse ihastumisen tunteeseen liittyen: “Miltä se tuntuu?”

Itselleni sukupuolta suurempi asia oli itse ihastumisen tunne. Olin pitkään kipuillut tunteideni kanssa ja pelännyt tukahduttavani mahdollisuuden ihastumiselle. Sen jälkeen, kun aloin sairastamaan lievää masennusta, en tuntenut vetoa toisiin ihmisiin. Sama meno jatkui vielä masennuksen jälkeenkin. En edes ihastunut hetkellisesti kaupungilla ohimeneviin kanssakulkijoihin, kuten olin aikaisemmin monet kerrat kokenut. Ihastumisen tunne oli pitkään poissa eikä loppua näkynyt.

Tämän takia sukupuolta suurempi asia oli tuntea. Tuntea olevansa elossa, tuntea ihastuminen. Olin jo luullut tukahduttaneeni jotain ihmisyydelle oleellista, ja nyt sain kokea, kuinka perhoset mahanpohjassa olivat heränneet talviunilta. Sanoinkin kyselijöille, että vaikka olisin ihastunut lyhtypylvääseen, koen suurta helpotusta, että voin vielä tuntea jotain näinkin kaunista ja tärkeää. Vihdoinkin olin tuntenut sen kutkuttavan tunteen sisälläni ja kokenut sykkeen nousun. Kuulin sydämenlyöntini rinnassani voimakkaammin kuin hetkeen.

Ihastuin.

kaapista ulos, pesojoonas, makia, homoseksuaalisuus

Kyse on tunteesta, ei sukupuolesta

Sukupuoli on pitkään ollut itselleni toissijainen asia, miettiessäni omaa seksuaalista suuntautumista. Olen tunnistanut tämän jo lukioaikoina itsessäni. Toisinaan mietin, miksi sukupuolella on ylipäätään merkitystä. Vai onko sillä todellisuudessa edes merkitystä? Ihastummeko sukupuoleen vai ihmiseen? Missä määrin tasapainoilemme näiden kahden muuttujan välillä?

Seurustelu samaa sukupuolta olevan kanssa, saattaa aiheuttaa monessa meissä uteliaisuutta, varsinkin jos itsellä ei ole kokemusta tai kosketuspintaa tuollaisesta suhteesta. Tällöin juurikin kohteliaasti kysymällä, saa laajennettua omaa ymmärrystä aiheesta. Omaa uteliaisuutta kannattaa myös toppuutella ja kysyä aina etukäteen, onko ok jutella aiheesta. Sama varmasti pätee heteroseksuaalisuuden kanssa. Tosin tuntuu, ettei kukaan kysy, miltä tuntuu olla heteroseksuaali, vaikka kyseessä on yksi seksuaalisuuden muoto muiden joukossa, mistä jokaisella meistä on varmasti omanlaisensa käsitys ja tuntemus.

Kertoessani seurustelustani samaa sukupuolta olevan kanssa, päätin etten suostu selittämään valintaani. Eihän yksikään ystävistänikään ole joutunut selittelemään, miksi seurustelee miehen tai naisen kanssa. En siis koe tarpeelliseksi ”puolustella” omaa valintaani, vaikkei kysyjä suoranaisesti kyseenalaistaisikaan suhdettani tai kumppanin sukupuolta. 

Olin varautunut selittämään asiaa ainoastaan vanhemmilleni. Kannoin mukanani turhia ennakkoluuloja ja skenaarioita, kuinka he saattaisivat reagoida uutiseen. Olin kuullut tarinoita, joissa vanhemmat eivät olleet hyväksyneet lapsensa seksuaalista suuntautumista. Jotenkin sekoitin noiden tarinoiden ihmiset ja omat vanhempani keskenään. Kaikki se välittäminen, jota olin elämäni aikana saanut heiltä, oli yhtäkkiä noiden tarinoiden varjossa. Tuntuu kurjalta sanoa näin, mutta kai sitä ihmisluonne haluaa varautua aina pahimpaan. Vanhempani eivät ole tähänkään päivään mennessä kysyneet sukupuoleen liittyviä kysymyksiä ja tuskin kysyvät. Onhan se täysin epäoleellinen asia.

Jännitin myös jonkin verran, miten miespuoliset ystäväni asian ottaisivat vastaan. Ensimmäinen jätkäkaveri, jolle kerroin ihastuksestani, alkoi itkemään kanssani. Toiselta sain viestin somessa, jossa hän kertoi olevansa enemmän kuin iloinen puolestani ja kysyi, milloin saunotaan seuraavan kerran. Veljeni taas kutsuivat minut ja puolisoni saunomaan heti, kun olemme maisemissa.

Omalla kohdallani suurentelin uhkakuvia tai muiden reaktiota omassa päässäni aivan liikaa. Loin pelkokuvia suojellakseni itseäni, vaikka samaan aikaan loin pahaa oloa ja vastakkainasettelua. Onneksi tunnistin tämän nopeasti ja ymmärsin, että muilla ihmisillä on varmasti paljon muutakin ajateltavaa, kuin minun seksuaalisuuteni. Ja miksi ystäväni kieltäisivät tai kyseenalaistaisivat rakkauden minulta? Enhän minäkään ole sitä tehnyt heille.

Olen aina ollut kova päästäni ja kulkenut omia polkujani. Koen, että olen saanut kasvattaa omaa itsetuntoani ja kasvaa minuksi hyvinkin turvallisessa ympäristössä. Toki en ole täysin säästynyt homotteluilta teinivuosina. Turvallisen lapsuuden myötä, en ole kokenut omaa seksuaalisuuttani mitenkään erikoisena asiana ja suhtautumiseni myös utelijaimpien kysymyksiin, on ollut aika suora: ”Kysytkö heteroltakin samoja kysymyksiä?” 

Ymmärrän toki, ettei kaikille oman seksuaalisuuden näyttäminen ja ääneen sanominen ole näin helppoa kuin minulle. Tämän suhteen olen etuoikeutetussa asemassa, mikä tuntuu jokseenkin typerälle sanoa ääneen. Miksei kaikilla ole etuoikeutta rakastaa ja tulla rakastetuksi juuri sellaisina kuin he haluavat. Keneltä toisen rakkaus on pois?

kaapista ulos, pesojoonas, makia

Osa ihmisistä voi tuntea olonsa turvallisemmaksi peittämällä oman seksuaalisuutensa. Uhkailut ja loukkaavat huutelut ovat vieläkin arkipäivää osalle seksuaalivähemmistöjä. Osa saattaa vielä etsiä seksuaalisuuttaan ja eivätkä koe tarpeelliseksi puhua aiheesta ääneen. Eikä ole tarvettakaan. 

”Minä tiesin, että se on homo” -lausahdukset ovat jokseenkin loukkaavia niitä ihmistä kohtaan, ketkä etsivät vielä omaa seksuaalisuuttaan. En ymmärrä, miten joku ulkopuolinen voi tietää toisen seksuaalisuuden paremmin kuin henkilö itse. Tiedostan, että nämä lausahdukset pohjautuvat yleensä tietynlaisiin stereotypioihin ja olettamuksiin. Siihen, mitä näemme ulkoisesti toisessa ja miten peilaamme sitä vallitseviin mielikuviin. Juurikin näiden stereotypioiden ruokkiminen, saattaa vaikeuttaa omaa seksuaalisuutta etsivän ihmisen matkaa itseensä. Stereotypiat leimaavat helposti ihmisryhmiä yhdeksi massaksi, jolloin yksilö saattaa puolustautua kieltämällä asioita itseltään ja muilta, esimerkiksi menemällä sinne kuuluisaan ”kaappiin”, joka saattaa tuntua turvalliselle paikalle siinä hetkessä.

Kaapista ulos – miten se kävi?

Käyttämällä tuota kulahtanutta sanontaa, kaapista ulostuleminen, vahvistamme stigmaa, että seksuaalivähemmistöissä olisi jotain erikoista, salattavaa, hävettävää tai normista poikkeavaa. Ja normista poikkeavaa se tulee olemaan niin kauan kuin osoitamme sitä sormella erilaisten sanontojen kautta.

Samalla käyttämällä tuota sanontaa, saatamme työntää toisen ihmisen kaapin perälle, jossa hän ei edes itse ole kokenut olevansa. Omalla kohdallani, kun olen joutunut vastaamaan kyselyihin, milloin tulin ulos kaapista, olen pyytänyt kysyjää, ettei laittaisi minua mihinkään kaappiin. Tämän jälkeen kysyjä on saattanut jatkaa sanomalla ”kyllä sä tiedät, mitä mä tarkoitan”. Ei, en tiedä. Ihmisen seksuaalisuus on muuttuva tekijä, ei suinkaan pysyvä. Se mitä tunnen tänään, saattaa olla aivan jotain muuta 10 vuoden päästä.

Tätä samaa kysymystä harvoin myöskään esitetään, kun ihastuksen kohde on vastakkaista sukupuolta oleva. Tätä hetkeä odotellessa! Jos tämä asia tuntuu haastavalle hahmottaa, kysy itseltäsi ”Milloin tulit kaapista ulos ja kerroit ystävillesi ihastuneesi vastakkaista sukupuolta olevaan”. Eikö kuulostakin typerälle? Mitä edes teemme tällä tiedolla? 

Monelle meistä ihastuminen ja seurustelu vastakkaista sukupuolta olevan kanssa on vallitseva normi ja se tuntuu normaalille tai ”luonnolliselle” tavalle nähdä maailma. Itselleni ja varmasti monelle muullekin seksuaalivähemmistöön kuuluvalle normaalius pitää sisällään paljon muutakin kuin heteronormatiivisen näkemyksen parisuhteesta. Onkin tärkeää haastaa omaa ajattelua ja yrittää nähdä, miten maailma makaa toisen silmin. Tätä kautta voi päästä käsiksi näiden ongelmallisten sanontojen ja kysymysten taakse.

En sano, etteikö näistä asioista saisi kysyä ja puhua. Ehdottomasti saa ja pitää. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että se, miten aiheeseen mennään ja miten siitä kysytään, palvelee enempi kysyjän uteliaisuuden täyttämistä kuin aitoa välittämistä.

Tiedän, että sanonnan avulla saadaan nopeampi käsitys myös toisen ihmisen seksuaalisuudesta. Itse en kuitenkaan haluaisi, että minua määritellään oman seksuaalisuuteni kautta tai identifioituisin johonkin tiettyyn seksuaaliryhmään. Harvoin kahvipöytäkeskusteluissa puhutaan ”siitä yhdestä heterotutusta”. Monella meistä kuitenkin on ”se yksi homokaveri” lähipiirissä.  Jos joku haluaa alleviivata omaa seksuaalisuuttaan, se on täysin fine juttu! Itse en tosin halua tulla muiden määrittelemänä miksikään, varsinkaan jos se liittyy sukupuoleeni tai seksuaalisuuteeni, lukuunottamatta parhaimpia ystäviäni.

Mikä merkitys toisen seksuaalisuudella ja etenkin sen poikkeavuudella yleisestä normista oikein on? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä teet tällä tiedolla? Miksi tulee erotella tai määritellä toisiamme sen mukaan tykkääkö joku tytöistä, pojista, jostain muusta tai kaikista näistä? Mitä sitten, kun saat selville toisen seksuaalisen suuntautumisen? Mitä teet tällä tiedolla?

Kuulun siihen ”koulukuntaan”, joka ei halua nostaa omaa seksuaalisuuttaan sen koommin esille. Se on asia muiden arkisten juttujen joukossa. Koen, että tätä kautta voin normalisoida vähemmistöseksuaalisuutta eikä meidän tarvitsisi enää miettiä, kuka on kaapissa ja missä kaapissa kukin on. En kaipaa rituaalia oman seksuaalisen mieltymykseni esiintuomiselle enkä odota sitä muiltakaan.

Kolikolla on kuitenkin aina kääntöpuolensa ja kannustan kaikkia niitä ihmisiä, jotka äänekkäästi myös tuovat seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja ääntä esille muilla keinoilla kuin minä. Tiedän, että tarvitsemme ihmisiä, jotka rikkovat lasikattoja ja vahvoja stereotypioita seksuaalivähemmistöihin liittyen. Janne Puhakka ja Jani Toivola ovat tästä erinomaisia esimerkkejä. Kiitos työstänne! Nämä eri tavat lähestyä ja tuoda esiin seksuaalivähemmistöjä, vievät molemmat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta eteenpäin, eri tavoin kylläkin. Ne eivät suinkaan poissulje toisiaan.

kaapista ulos, pesojoonas, makia

Jos kamppailet oman seksuaalisuutesi kanssa, anna itsellesi aikaa, itsemyötätuntoa ja armollisuutta. Kun koet, että olet jollain tapaa valmis (tuskin tässä koskaan valmiiksi tullaan, mikä on hyvä muistaa) sanoittamaan oman seksuaalisuutesi ääneen itsellesi ja/tai ympärillä olevalle/oleville ihmisille, tee se omalla tavallasi. Sellaisella tavalla, mikä palvelee sinua parhaiten ja tekee sinun olosi hyväksi. Emme voi koskaan sanoa varmaksi, miten ihmiset ympärillämme reagoivat kertoessamme esimerkiksi omasta seksuaalisuudestamme. Joka kerta, kun päästämme toisen ihmisen lähelle meitä, näkemään jotain paljasta meistä, liittyy siihen suunnaton riski. Riski haavoittua tai kokea häpeän tunnetta. Samalla siinä on valtava potentiaali kasvaa. Kasvaa itse, mutta myös yhdessä. Tämän riskin ottamiseen tuskin löydät yhdestäkään oppaasta tai blogikirjoituksesta vastausta. Pahoittelut siitä. Se, mitä voin tarjota on rohkaisu. 

Sä olet juuri oikeanlainen tuollaisena! 

Elämisen parhautta,

Joonas


Dear Eino, sattuuko eka kerta perseeseen?

Kuva: Anni Korhonen

Ihan ensi alkuun, rakkaudentäyteistä Pride-viikonloppua kaikille meille, ja muistetaan puolustaa yhdenvertaisuutta niin tänään kuin tulevaisuudessakin! 

Moni kaltaiseni, 90-luvun kultalama-aikoina kasvanut nuori, muistaa varmastikin yhden legendaarisimmista lääkäreistä, Ekin. Suosikki-lehden Bees & Honey -lääkäripalstalla päivystänyt Eki, vastaili nuoria askarruttaviin kysymyksiin. Palstalla pystyisi kysymään esimerkiksi sattuiko eka kerta tai onko karvojen kasvu normaalia.

”Dear Eki, olen 14-vuotias poika ja alapäähäni on alkanut kasvamaan karvoja. Onko tämä normaalia?”

T: Huolestunut nurmikon ajelija -88”

Palsta palveli lähes 40 vuotta, kunnes muutamia vuosia sitten se lopetettiin. Itsekin palstaa aikoinaan lukeneena, voin ääneen todeta, kuinka sieltä löytyi monesti juuri niitä omaa mieltä askarruttavia kysymyksiä, joita ei kehdannut itse kysyä kavereilta tai sukulaisilta. Nolojen kysymyksien kysyminen antoi liiankin otolliset mahdollisuudet leimaantumiselle, joten oli parempia olla vain hiljaa. 

Pride-viikon kunniaksi halusin herättää Ekin, tai no tässä tapauksessa Einon, taas henkiin. ”Valtakunnan ykköshomoksi” itseään tituleeraava Tämän kylän homopoika -blogi pitävä Eino lupautui vastaamaan seuraajiani askarruttaviin kysymyksiin liittyen Prideihin, homoseksuaalisuuteen tai homoseksiin. Ja Einohan vastasi! 

Dear Eino…

Eiks Prideihin osallistuminen oo aika leimaavaa? (varmaan homoksi?) 

”Ei ole. Pride-kulkueeseen osallistuu kymmeniätuhansia, jopa satatuhatta, ihmisiä. Keskiössä on ihmisoikeuksien vaatiminen ja mielenilmaisu, ei se, mitä kukakin on. Prideen osallistuvien joukkoon mahtuu ihan kaikenlaisia ihmisiä, kaikista suuntautumisista ja sukupuolista. Kysymyksessä toisaalta piilee pieni asenteellisuus – ja juuri se onkin yksi syy Priden olemassaololle. On täysin ok kuulua seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin. Siksi niihin leimautumisessakaan ei ole mitään pahaa, jos niin nyt edes tapahtuisi.” 

Miksi heteroilla ei ole omaa pridea?

”Kärkevästi voisi sanoa, että Hetero Prideä vietetään vuoden jokaisena päivänä. Heteron ei tarvitse pelätä seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi syrjintää, väkivaltaa tai kuolemaa. Heteron ei tarvitse puolustaa ja perustella olemassaoloaan kaiken aikaa tai olla huolissaan siitä, miten yhteiskunta häntä seksuaalisuutensa vuoksi kohtelee.” 

Miksi seksi liitetään niin vahvasti Pride/homo mielikuviin? 

”Hyvä kysymys! Äkkiseltään voisi arvella, että kulttuurillinen tausta lienee jossain Raamatun tienoilla: Raamattukin keskittyy puhumaan vain samaa sukupuolta olevien, nimenomaan miesten, välisestä seksistä. Romanttisia rakkaussuhteita Raamattu ei huomioi. Ehkä tästä on muodostunut seksiin keskittyvä mielikuva. Nämä käsitykset elävät, vaikkei uskontoa tai Raamattua aktiivisesti seuraisikaan. 

Aikana, jolloin homoseksuaalisuus on ollut sairaus tai rikos, ei ole ollut samanlaisia mahdollisuuksia muodostaa parisuhteita. Parisuhteiden muodostaminen on ollut vaikeaa, jopa mahdotonta ja vaarallista. Seksi on ollut ainoita tapoja toteuttaa seksuaalisuuttaan ja puuttuvia parisuhteita. Olosuhteiden pakosta tämä on yleisesti tapahtunut niin sanotuilla kruisailupaikoilla, siis puistoissa ja julkisissa vessoissa, joissa homomiehet ovat päivystäneet seksiä etsien. Toisaalta olen huomannut, että monet ihmiset eivät osaa nähdä eroa seksuaalisuuden ja seksin välillä – ne ajatellaan ikään kuin samaksi asiaksi. Seksi lienee myös konkreettinen asia, joka ihmisen on helppo kuvitella, niin hyvässä kuin pahassakin.” 

Sattuuko eka kerta?
Kuva: Anni Korhonen

Tietääkö ihminen intuitiivisesti onko top vai bottom vai tuleeko se kokeilemalla? 

“Jonkinlainen intuitio asiaan yleensä on – samalla tavalla kuin mihin tahansa ei-seksuaalisiin mieltymyksiinkin on. Toisaalta omaa ajattelua voi ohjata vaikka aikuisviihteestä omaksutut toimintatavat. Toppius tai bottomius ei myöskään ole mitenkään kiveenhakattua – oma rooli voi hyvinkin vaihdella elämän varrella tai esimerkiksi eri partnerien kanssa. Siihen tietysti vaikuttaa myös kokemus ja kokeileminen. Jotkut eivät toisaalta osaa nauttia jommastakummasta roolista, vaikka kuinka haluaisivat tai yrittäisivät.”

Sattuuko eka kerta perseeseen? Entäs toinenkin kerta? 

”Tässä luultavasti tarkoitetaan nimenomaan anaaliseksiä ja vastaanottavaa osapuolta eli bottomia. Yleisestihän ekan kerran kivuliaisuus liitetään emättimeen yhtymiseen ja immenkalvon rikkoutumiseen. Tätähän ei tietenkään tapahdu anaaliseksissä, eli siinä mielessä ekan kerran mahdollinen kivuliaisuus ei ole mikään itsestäänselvyys. 

Itselläni eka kerta ei sattunut ollenkaan – toisaalta joskus vuosia ja satoja yhdyntöjä myöhemmin taas on sattunut. Sattuminen on fysiikan lisäksi todella paljon kiinni korvien välistä. Jos on rauhassa, rentoutunut, riittävästi esileikkinyt ja partneri sopivasti varusteltu, ei välttämättä satu ollenkaan. Kivuttomuus on myös tila, johon on hyvä pyrkiä. Tietysti partnerin peniksen koko vaikuttaa: valtavankokoisen peniksen ottaminen sisäänsä on yleensä haastavampaa kuin pienemmän peniksen.” 

Onko douching pakollinen paha? 

”Tunnen itseni aina vähän ravintoterapeutiksi aiheesta puhuessani! Douching, eli suolihuuhtelu ennen anaaliseksiä, mielletään yleisesti pakolliseksi. Tärkeää ei kuitenkaan ole itse puhdistusprosessi, vaan se, että suoli on tyhjä ja puhdas. Joidenkin ihmisten ruokavalio ja ruuansulatus ovat sellaisia, ettei erillistä suihkuttelua tarvita – toisilla taas ei loppujen lopuksi auta edes douchaaminen. 

Joskus asiaa ei myöskään vain ajattele – himo ja tunnelma vievät mukanaan, eikä pieni sotku haittaa (toisaalta tunnelma voi myös laskea, jos sotkua tuleekin enemmän). Pitkissä parisuhteissakaan asiasta ei välttämättä ota samalla tavalla paineita kuin esimerkiksi uudemmissa suhteissa tai yhden yön jutuissa. Niinhän sitä sanotaan, että puhtaus on puoli ruokaa: se siis vaikuttaa paljon, mutta on kuitenkin vain puolet. Seksissä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin douching.” 

Sattuuko eka kerta?

Mitä tarkoittaa miekkataistelu? 

”Tässä luultavasti tarkoitetaan niin kutsuttua kikkelimiekkailua eli cock swordingia, jossa, no, miekkaillaan peniksillä. Olen aika harvoin törmännyt tähän ilmiöön ja tuntuu, että se on enemmänkin urbaanilegenda heteromiesten humalaisista saunailloista, mutta kehotan toki kokeilemaan, jos asia kiinnostaa.” 

Mistä tietää tykkääkö pojista vai tytöistä tai molemmista? 

”Yksinkertaisesti siitä, keneen tai keihin ihastuu – asiasta ei kannata ottaa sen suurempia paineita. Asia kyllä selkenee omaan tahtiinsa omassa mielessä. Toisaalta seksuaalisuus kehittyy koko elämän ja totuus voi valjeta vaikka kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen. Ei ole ollenkaan tavatonta, että ihminen olisi elänyt heterona tavallista perhe-elämää vuosikymmeniä ja tajuaa vasta sitten, että onkin todellisuudessa homo. Tykkääminen ja ihastuminen on ihanaa, sen kohdetta ei kannata sen suuremmin epäillä tai hermoilla.” 

Mikä on parasta ja pahinta, mitä on joutunut kokemaan sen takia, että kuuluu seksuaalivähemmistöön? 

”Parasta lienee ylipäätään seksuaalisuuteen liittyvät asiat: hyvät parisuhteet, ihmiskontaktit ja seksi noin ylipäätään. Vähemmistöön kuuluminen antaa myös hyvät valmiudet oppia ymmärtämään myös muita vähemmistöihin kuuluvia ja kokea empatiaa – automaattisesti seksuaalivähemmistöys ei kuitenkaan tätä anna, vaan homokin voi olla totaalisen mulkku. 

Pahimmat puolet eivät tule omasta itsestä, vaan nimenomaan ulkopuolelta. Ennakkoluulot, homofobia, syrjintä ja erityisesti epävarmuus ja pelko siitä, miten itseen uusissa tilanteissa suhtaudutaan. Vaikka mitään suoranaisen pahaa ei olisikaan tapahtunut, pysyy seksuaalivähemmistön edustajana monissakin tilanteissa tahtomattaankin hiukan varuillaan.” 

Mitä jos on homo? 

”Ei yhtikäs mitään, kaikki on hyvin! Homona oleminen ei vaadi mitään sen erityisempää toimintaa tai tekoa kuin heteronakaan oleminen.”

Sattuuko eka kerta?
Kuva: Anni Korhonen

Ai ettien että! Kiitos Eino, ei tainnut olla eka kerta, kun vastasit näihin kysymyksiin. Einolta on ilmestymässä lokukakuussa myös kirja Homopojan opas, jossa käsitellään lisää seksuaalisuuteen ja seksiin liittyviä kysymyksiä. Siis kysymyksiä, joita moni miettii, muttei välttämättä uskalla kysyä ääneen. 

Olen hirmu onnellinen, että tämän tyylisiä kirjoja kirjoitetaan nuorille. Rispektiä – seksikirja pojille -teos oli mieletön lukukokemus, vielä tässäkin iässä. Seksuaalisuudesta ja seksistä tulee pystyä puhumaan avoimemmin, jottei kukaan jää kysymysten kanssa yksin. 

Vielä kerran, iso kiitos Eino. Jäämme odottamaan esikoisteostasi!

Kansikuva Anni Korhonen