Räntäinen rakkauspäiväkirja – Mitäs me sinkut, ikisinkut ja entiset ikisinkut?

Sinkut, ikisinkut, entiset ikisinkut ja ennen kaikkea päiväkirja, miten meillä menee?

Päädyin muistelemaan taannoin aikoja, jolloin töhertelin merkintöjä sinkkuajoiltani sinulle. Kuuntelit ja otit kaiken vastaan ilman suodatusta kaikkine kirjoitusvirheineen.

Kiitos siitä! Mustetta onneksi riittää kynän päässä, joten ajattelin taas kirjoittaa sinkkuajoista.

Parisuhde.

Kahden tai useamman ihmisen välinen suhde.

Kasvamiseen liittyy usein pientä kipuilua ja hapuilua. Elämä itsessään on jo yksi iso hapuilu, jota ikä onneksi tasapainottaa. 

Kasvamista tämä parisuhde onkin ollut. Monesti yhdessä kasvamista, mutta myös yksin ja erikseen.

Tapasin taannoin ystävääni pikaisesti ja hän oli vilpittömästä onnea täynnä minun rakkauselämästäni. Hän, ikisinkkuna, on saanut valtavasti omaan elämäänsä rakkaudentäyteisiä hetkiä seuratessani minua somessa. Ihana kommentti häneltä! Loppuun hän muistutti, ettenhän jätä meitä, 

ikisinkkuja.

En. En varmastikaan jätä. 

Vaikken sinkku enää ole, koen kuitenkin “ikisinkkuuden” olevan osa minua. Tämä osa minua heijastuu myös välillä parisuhteeseeni, väistämättä. 

On ollut oppimista ymmärtää, että toinen ihminen on aidosti kiinnostunut minusta ja minun tekemisistäni. Myös silloin, kun saatan kiukkuilla ja haluta mitä ihmeellisimpiä asioita.

Toisinaan on niitä hetkiä, kun toivon voivani vain sulkeutua omaan pieneen kuplaani. Vain minä. Tehdä juuri niin kuin aina ennenkin sinkkuna tein: suljin maailman ja olin itseni kanssa.

Minä sitä, minä tätä.

ikisinkut, pesojoonas

Tuolloin pystyisin milloin tahansa sulkeutumaan omaan tilaani. Ei minua kukaan kiellä sitä nytkään tekemästä. Kyse on ehkä enempi tahdostani olla tekemättä sitä. Uuden oppimista. Olenhan omassa pienessä universumissani suurimman osan parisuhteestamme. Ja rakastanhan tuota pikkuista hollantilaista.

Rakastan!

Kai joku joskus kertoi minulle, että parisuhteessa tulee sovittaa yhteen kahden ihmisen tavat ja rutiinit. Tehdä yhteisiä päätöksiä ja kompromisseja. Tiedättehän, päättää esimerkiksi kummin päin wc-paperirulla tulee telineeseen. Kaikkihan eivät tiedä kummin päin se rulla pitää laittaa. Toisen tapojen ja rutiinien kunnioittaminen vie mielettömästi aikaa ja energiaa. Tai ylipäätä toisen erilaisuuden ymmärtäminen. Miksi ihmeessä hän ajattelee noin? 

Kunpa vain voisi jättää tuolin ruokapöydän viereen eikä sen alle”.

Ja mitä tulee sängyn jakamiseen: alkuillasta tosi kiva juttu, juuri ennen nukahtamista, ei niin kiva juttu. 

“Distance!”

ikisinkut, pesojoonas

Toki en sano, että nämä asiat tulivat yllätyksenä minulle. Ja en nyt tarkoita wc-rullaa, vaan kuinka paljon on asioita, jotka tulee harmonisesti sovittaa yhteen. Ja sitten on niitä asioita, joita ei kannata edes sovittaa, vaan joiden tehtävä on nimenomaan ravistaa harmoniaa.

Jos muistelen omia sinkkuaikojani (ihan kuin niistä nyt olisi vuosikymmen aikaa…), leimasi niitä sunnuntai-iltojen yksinäisyys ja läheisyyden puute. Maanantaisin taas tunsin sieluni täydestä itsenäisyyttä ja vapautta. Voimaannuin suuresti noista maanantaiden tuomista tunteista. 

“Minähän en puolisoa tarvitse!”

Vaikka kuinka olen kuvitellut, että minä jos kuka, olen oikein huomaavainen, on parisuhde opettanut uusia ulottuvuuksia toisen huomioimisesta. Sellaisia, joita en ennen edes miettinyt. Sekä opettanut siinä, että toinen huomio minut. Siis ottaa minut huomioon, eikä ajattele asioita itsekkäästi omasta näkökulmasta. Väitän, että tuo jälkimmäinen on jopa ollut haastavampaa opeteltavaa minulle. Ottaa huomiota vastaan. 

Parisuhdetta ja sinkkuutta on turha vertailla toisiinsa. Niin kuin ei muitakaan elämän eri vaiheita. Eri vaiheisiin kuuluvat erilaiset tunteet ja niiden kirjo. Uuden opettelua ja itsensä tarkastelua uudesta perspektiivistä.

Teille sinkuille ja ikisinkuille, siskoille ja veljille, ruoho on yhtä vehreää tälläkin puolen aitaa. Nautitaan ja rakastetaan näitä hetkiä, joita elämä meille tuo vastaan.

Pus!

Ps. Sinkut, en ole unohtanut teitä!


Onko parisuhde päämäärä elämässä?

Kävin taannoin puhumassa Mahadura ja Özberkanissa sinkkuudesta yhdessä Henriikka Rönkkösen kanssa. Jos jonkun alan asiantuntijaksi voisin itseäni tituulerata, olisi se varmasti sinkkuus: Kuinka pysyä sinkkumarkkinoilla ja välttää parisuhteet sekä onko parisuhde päämäärä? Vastaan mielellään tähän teemaan koskeviin puhujapyyntöihin ja luentoihin. En ole siis koskaan seurustellut. Ja tässä vaiheessa normaalisti alkaisin selittelemään, että miksi en. Nykyään en koe velvollisuudekseni selitellä sinkkuuttani. Eihän kukaan selittele parisuhteessa oloaankaan.

Jatkuvat päivittelyt sinkkuudestani ovat männä vuosina aiheuttaneet ahdistusta rinnassani ja kiristystä hampaissani. ”Noh, kyllä sinäkin vielä sen oikean löydät” ja jatkuvat kyselyt parisuhdetilanteestani ovat asioita, jotka väistämättä kertovat riittämättömyydestäni. Siitä kuinka en ole kokonainen, siinä pisteessä, johonka elämässä tulisi tähdätä. Parisuhde kun tuntuu olevan päämäärä elämässä.

En väitä, ettenkö olisi rukoillut ja toivonut joulupukilta seurustelukumppania. Kirjautunut erilaisille deitti-saiteille siinä uskossa, että sieltä se oikea löytyy. Olen kävellyt sinkkukori kädessä lihatiskiä edestakaisin ja naurattanut häissä pöytäseurueessani olleita sinkkuja, jotka oli laitettu plaseerauksessa kaikki samaan pöytään. Minua on jopa pyydetty mukaan Ensi treffit alttarilla castingiin. Kuulemma voisi olla juuri se oikea paikka minulle löytää kumppani.

onko parisuhde päämäärä?

Jos katsomme ympärillemme, sinkkuus ei näyttäydy oikein muuna, kuin tilastoina ja seuranhakupalveluina, ja molemmissa tapauksissa sinkkuudesta yritetään jollain tapaa päästä eroon. Miksi sinkkuna olemisen konnotaatio menee pakkasen puolelle? Miksi se koetaan leimaavana tai keskenräisyytenä?

En ole koskaan säälinyt itseäni sinkkuna, onneksi. Toki olen miettinyt, onko minussa jotain vikaa, kun muut löytävät vierelleen sen toisen. Nykyään olen ymmärtänyt, ettei minussa ole mitään vikaa, vaan enempi ajattelussani. Parisuhteettomuus ei tee minusta yhtään sen huonompaa, haaleampaa, puolikkaampaa kuin se, että olisin parisuhteessa. Ei saakeli saa tehdä. Sinkkuuteen liitetään myös yksinäisyyttä. Huvittaa, kun tietää monen kokevan avioliitossakin yksinäisyyttä. Ei kai yksinäisyys katso parisuhdestatusta?

onko parisuhde päämäärä?

Tarinat, joita kuulemme ja näemme sinkuista ovat kapeita. Vaikka Bridget Jones on suuri sankarini, on siinä hahmossa paljon ongelmallisuutta, joka vahvistaa sinkkuuteen liittyviä leimoja, kuten jatkuvaa tarvetta deittailla ja metsästää sitä oikeaa. Itse ainakin kaipaan parisuhteettomuuteen lisää variaatioita ja tarinoita. Olisi hienoa lukea sinkusta perheenisästä, joka on esimerkiksi adoptoinut lapsen yksin. Kuulla kuinka menestyneen sinkun vierellä löytyy ystävä tai perheenjäsen, joka on mahdollistanut menestyksen. Kuulla, kuinka yksin asuvan arki on yhtä tavoiteltavaa kuin kultahäitäkin viettävän.

Toki toivon, että sunnuntaiaamuisin viereltäni löytyisi joku, jota saisin rapsuttaa. Olisi se joku, jolle pystyisin kertomaan, miten töissä on mennyt ja heikon hetken tullen nojautua lämpimään ja lohduttavaan kainaloon.

Turha tätä on kiistää. Se, että onko se enempi opittua, yhteiskunnan normeihin vastaamista, on eri asia. Tuleeko noita tunteita nimenomaan saada puolisolta, eikö ystävä riitä. Niin, miksen pysty täyttämään tarpeitani ystävieni kanssa. Tässä on suurin oivallukseni, jonka olen vuosien saatossa saanut parisuhteettomuuteeni. Tietyllä tapaa olen tuon oivalluksen jälkeen kokenut rauhaa sisälläni. Ymmärtänyt, että ainakin ystävieni edessä riitän juuri tällaisena ja he antavat minulle juuri niitä asioita, joita jokainen meistä kaipaa ja tarvitsee elämäänsä. Ja se riittää minulle, ainakin tällä hetkellä.

Kirjoitukseni saattaa kuulostaa osittain selittelevältä: Jos kerran olen sinkkuuden kanssa sujut, miksi huutelen tästä ääneen täällä. Kyse on siitä, kuinka ympäröivä maailma puhuu parisuhteettomuudesta suhteessa parisuhteeseen. Sanat luovat todellisuutta ja itse ainakin haluan olla luomassa sellaista huomista, jossa on enemmän kuin okei, nauttia omasta vapauden tunteesta ja olostaan, ilman, että tarvitsee potea riittämättömyyden tunnetta, kun ei ole sitä toista vierellä tai sormusta sormessa.

onko parisuhde päämäärä?

Olkoon tämä oodi meille sinkuille, saatana.

PS. Jenni Janakka on kirjoittanut osuvasti tästä samasta aiheesta. Mitä muuta sinkku tekee kuin deittailee?