Ainakin 5 vinkkiä Uuteen-Seelantiin – This is New Zealand!

Huipensin Uuden-Seelannin road trippini kaupunkiin, joka on ehdoton suosikkini kaikista, Welly Wellington. Kaupunki, jonka sielu sykkii taidetta ja arkkitehtuuri on sekoitus kaikkea. Aivan kaikkea. Kaduilta löytyy tusina vierailun arvoisia vintage-kauppoja, joiden syleilyyn meikäläinen ainakin uppoutui useiden tuntien ajaksi. Maori-kulttuuri on myöskin tuotu lähelle ihmisiä erilaisten nähtävyyksien kautta. Kaupungin sydän on yksi Uuden-Seelannin ehdottomista vierailun arvoisista kohteista, kansallismuseo Te Papa.     

Wellingtonin suosituimpia turistijuttuja ovat kahvilat. Viikko ei riittäisi millään niiden läpikäymiseen. Flat white on oma ehdoton killeri! Päiväbudjetista noin puolet meni Wellingtonissa kahviloiden tarjonnan läpikäymiseen. Uudesta-Seelannista ei niinkään löydy ravintolakulttuuria tai tunnistettavaa keittiömaailmaa, mutta kahvilakulttuuri on sitäkin rikkaampi ja monipuolisempi. Jopa soijamaito oli löytänyt paikkansa kahviloihin. Lihasta ja maidontuotannosta tunnettu Uusi-Seelanti on nimittäin valovuoden jäljessä kasvis-vegaanisuosiota. Ehkä vielä joku päivä nyhtökaurakin näkee päivänvalon Uudessa-Seelannissa.

5 vinkkiä uuteen-seelantiin, pesojoonas
5 vinkkiä uuteen-seelantiin, pesojoonas
5 vinkkiä uuteen-seelantiin, pesojoonas
5 vinkkiä uuteen-seelantiin, pesojoonas
5 vinkkiä uuteen-seelantiin, pesojoonas

No se Wellystä tällä kertaa. Mitä on sitten hyvä tietää, jos suunnittelet reissua Uuteen-Seelantiin?  

Uuteen-Seelantiin kannattaa tosiaan varata vähintäänkin 3-4 viikkoa aikaa. Auto, henkilöauto tai camper van, mahdollistaa todella paljon asioita tässä eksoottisessa saarivaltiossa. Liikkuminen on suht hidasta, johtuen korkeuseroista ja harvasta tieverkostosta. Bussilla pääsee kanssa liikkumaan ja ilmeisesti jossain määrin myös junalla mutten ole koskaan tavannut ketään, joka olisi A) matkustanut junalla Uudessa-Seelannissa tai B) saatikka nähnyt junaa. Liftaaminen on kanssa suosittua ja turvallista. Itse ajaminen on yhtä ilotulitusta jatkuvasti.

Maisemat jaksavat yllättää päivästä toiseen. Juurikin luulit nähneesi kaiken, mutkan takaa paljastuu jotain vieläkin ihmeellisempää. Toki reissuähky voi iskeä aika nopeasti, jos matkustustahti on tiukka. Jos olet kuukauden verran Uudessa-Seelannissa, suosittelen ottamaan vain toisen saarista haltuun. Saarien välillä liikennöi lautat. Suosittelen varaamaan paikan lautasta hyvissä ajoin. Ja note to myself: muista ottaa kansainvälinen ajokortti mukaan.

5 vinkkiä uuteen-seelantiin, pesojoonas
5 vinkkiä uuteen-seelantiin, pesojoonas
5 vinkkiä uuteen-seelantiin, pesojoonas

Maa elää ja hengittää turismista. Turismi on kylläkin hyvin erilaista mitä esimerkiksi Aasiassa on totuttu näkemään. Jos Aasiassa bongaat eläkeläisen hostellissa, soita meikälle, tarjoan kahvit. Jos taas et bongaa eläkeläistä Uudessa-Seelannissa hostellista, soita jälleen kerran meikälle, lupaan tarjota kahvit pullan kera. Uudessa-Seelannissa back packereiden moninaisuus lämmittää mieltä.

Jos kesken pidemmän reissun tulee äitiä tai isää ikävä, löytyy aina hostellin, motellin tai camping-alueen ruokalasta yksi koti-ikävää lievittävä turvallinen vanhus, jonka tarinoita kuuntelee mielellään. Turistien yhteisöllisyys on jotain erilaista, mihin en ole muualla vielä törmännyt. Tämä voi toki johtua siitä, että aika monella on selkeitä yhteisiä intressejä jaettavana, jolloin yhteenkuuluvuudentunne syntyy helpommin. Sekä yhteiset tilat, kuten camper-alueiden keittiöt, ovat luonnollisia ympäristöjä törmäyttää toisilleen tuntemattomia ihmisiä. Uudessa-Seelannissa jos meinaa budjetissa pysyä, suosittelen opettelemaan muutaman reseptin ennen reissuun lähtöä.

Liikenteessä voit huomata pienen vastakkainasettelun paikallisten ja turistien kesken, sillä töötti laulaa huolella, jos olet oman elämäsi ”olen johtanut liikennettä”-autoilija. Tähän kaipaisi molemmilta osapuolilta hieman malttia ja ymmärrystä.  

Päiväbudjetti on suurilta osin riippuvainen majoitusmuodosta. Hostelleissa sänky oli halvimmillaan 15€ hujakoilla mutta saattoi helposti nousta 30€. Camper vani –paikat ovat melkein puolet halvempia, jos autosi taipuu yöpymiseen. Bensaa kuuluu normaalia enemmän, sillä tieverkosto tarjoaa korkeita mäkiä ja paljon mutkia. PAK´nSAVE-ruokakauppaketju on todellisten penninvenyttäjien unelma.

Ilmaista päiväohjelmaa riittää Uudessa-Seelannissa vaellusten ja kaupunkikierrosten parissa mutta jos satut esimerkiksi Queenstowniin, suosittelen venyttämään budjettia Benjin tai laskuvarjohypyn verran.

5 vinkkiä uuteen-seelantiin, pesojoonas

5 vinkkiä Uuteen-Seelantiin, joita et ehkä oleta kohtaavasi Uudessa-Seelannissa

1. Alkoholilainsäädäntö tuntuu olevan tiukempi kuin Arkadianmäellä laadittu, nimittäin papereita kysyttiin melkein joka kerta, jopa seurueemme vanhimmalta. Suomalainen ajokortti ei kelpaa todistukseksi, vaan passi tulee olla matkassa.

2. Ehkä se yksi tärkeimmistä nykypäivän infrastruktuurista, langaton netti, on osassa Uutta-Seelantia yhtä utopinen käsitys kuin aurinkoinen juhannus Suomessa. Välillä tuntui, että mitä pienempi mesta, sitä toimivampi netti. Langaton netti on myöskin monessa paikkaa maksullinen. Suurimmassa osaa majapaikoista, jossa yövyin, netti sisältyi nimellisesti hintaan. Kylläkin dataa riitti pelkän Facebookin avaamiseen ja sekin operaatio otti oluen verran aikaa. Jotenkin uskomatonta, että noin kehittynyt valtio, on noin jäljessä perusinfran kanssa. 

3. Paikallinen englanti, noh miten sitä nyt kuvaisi. Jopa Porin murre on ymmärrettävämpää kuin kiivien englanti. ”Tots” ja ”heeps” tulivat tutuiksi hetkessä, mutta kaikki muu meni yli hilseen. ”I beg your pardon” (vahvalla brittiaksentilla sanottuna) on hyvä opetella sanavarastoon. Sekä kuninkaallinen tervehdys voi tehdä vaikutuksen paikallisiin. 😉

5 vinkkiä uuteen-seelantiin, pesojoonas
5 vinkkiä uuteen-seelantiin, pesojoonas

4. Meille Suomessa tuttuun ja turvalliseen kesäiseen moottoritienäkyyn, eli virtsaamiseen tienvarressa, et tule kohtaamaan Uudessa-Seelannissa. Tai ainakaan kovinkaan usein, sillä se on kielletty maassa. En tiedä onko sitä lakiin sidottu, mutta aika vahvasti moni sitä tuntuu velvoittavan. Luonto on aika lailla kaikki kaikessa Uudessa-Seelannissa, jota tulee kunnioittaa. Vaikkakin niin paikalliset kuin turistitkin ovat sitä vuosien saatossa tietämättään tuhonneetkin. Yllätyin kuinka paljon paikalliset dissasivat omiaan juurikin luonnon turmelemisesta. Tietoisuus luonnonsuojelusta on ilmeisestikin aika vähäistä ja esimerkiksi metsänhoitoon on nyt vasta kiinnitetty huomiota ja alettu istuttamaan uusia metsiä.

 
5. Välillä tuntuu kuin olisi aikamatkustanut 20-30 vuotta taaksepäin. Niin rakkaitta kuin kiivit ovatkin, ovat he tietyissä asioissa jumittuneina esihistoriaan. Jos Suomi oli vielä 2000-luvulla esimerkiksi muodissa tai musiikissa jäljessä muuhun Eurooppaan nähden, niin vielä Internet-aikakaudellakin Uusi-Seelanti tuntuu elävän tuota 90-luvun loppua. Lankapuhelimet, kasvis/vegaanivaihtoehtojen olematon tarjonta, takatukat, suhtautuminen ilmastonmuutokseen ja ovat muutamia esimerkkejä.

5 vinkkiä uuteen-seelantiin, pesojoonas
5 vinkkiä uuteen-seelantiin, pesojoonas
5 vinkkiä uuteen-seelantiin, pesojoonas

Ah, jos jotain maailman kolkkaa voin suositella, niin Uutta-Seelantia.

PS. ”No no no, no!” Alla meikän synttärilahjabenji. Ai, että! Kiitos ystävät ja perhe!


Tinder – Olemmeko pinnallisuuden kynsissä?

Vuosi sitten avauduin ensimmäisen kerran Snapchatissä seuranhaun pinnallisuudesta ja ajattelemattomuudesta. Se oli myöskin ensimmäisen kerta, kun sain kriittisiä kommentteja sisältöihini liittyen. Ehkä näkemyksissäni tai tavassa tuoda se esiin, oltiin menty tietyn rajan yli tai sitten se osui arkaan kohtaan. Kävin eilen vierailulla Uuden-Seelannin kansallismuseossa, Te Papassa. Nykytaiteen osastolla oli näyttely, joka osui ja upposi minuun. ”Share the Love” nimeä kantava teos oli kerännyt tuhansia ja tuhansia seuranhakukuvia eri sosiaalisen median alustoilta. Kuvat kertoivat karua todellisuutta: paljasta pintaa, keimailua, tissejä, pakaroita, selfieitä. Juuri niitä asioita, joita itsekin nostin esiin vuosi sitten.  

Nostan saman kysymyksen esiin, jonka esitin jo vuosi sitten: Milloin seuranhausta, eli elämänkumppanin löytämisestä, on tullut näin pinnallista? Vai enkö näe noiden kuvien taakse, näe sitä syvyyttä, joka ihmisissä on? Tai tuleeko nähdä edes syvemmälle?

Ihmettelen, mitä tekemistä vatsalihaksilla, pyöreillä pakaroilla, pituus toiveilla, titteleillä, kalliiden vaatteiden esittelyillä tai kasvottomilla kroppakuvilla on seuranhaun kanssa? Ymmärrän kyllä, jos haetaan pelkkää fyysistä suhdetta, jolloin toinen nähdään objektina ja seksuaalisten halujen tyydyttäjänä. Siltikin koen, että tässä mennään osittain mainosten ja pornon luomien mielikuvien ja fantasioiden varassa, joka sekin on aivan fine juttu, joka on hyvä vain tiedostaa. Voiko kuitenkaan olla mahdollista, että niin moni noista paljasta pintaa näyttävistä ihmisistä, hakee ainoastaan vain fyysistä läheisyyttä, hetken huumaa?  

Kuvia katsellessani huomaan, kuinka en sovi tuohon muottiin. Hetken mietin, että olisipa minullakin kaikki kuusi vatsalihasta, joita kuvata. Itsevarma katse, joka riittäisi huuman saamiseksi sekä vahvat käsivarret, jotka viestivät turvaa. Mitä jos minulla olisikin nuo kaikki edellä mainitut? Mitä sitten tapahtuisi? Mitä se muuttaisi? Entä jos sekään ei riitä?   

Ahdistun hetkeksi. Työnnän ajatukseni sivummalle. En halua jatkaa pidemmälle.   

Muutan mieleni ja palaan ajatuksen kulkuuni. Tuohan on suorastaan vaarallista ajatella, että tulee olla näyttävät lihakset ja tulinen katse. Jos en omaisi tervettä itsetuntoa enkä luottaisi siihen, mitä olen, olisin heikoilla. Tuo voisi olla nimenomaan se ainoa malli, johonka minun tulee mahtua. Moni varmastikin tiedostaa, ettei asian laita ole noin. ”Terve järkihän sen sanoo!” Terve järki on kuitenkin eri asia, kuin se, miten tunnemme tai tulkitsemme todellisuutta. Mielikuvilla luomme todellisuutta.   

Tuleeko meidän tosiaan luoda kova ja näyttävä ulkokuori, joka kestää takaiskuja, antaen kuitenkin meille tykkäyksiä ja huomiota? Entä jos ulkokuori murenee? Entä jos haluaisikin avata sisintään ja näyttää kuka oikeasti on? Ei, ei! Se kuulostaa aivan liian suurelle riskille, kun katsoo kanssakilpailijoiden kuvia.    

Elämmekö nykyään pitkälti pelkän pintapuolen varassa deittiseuraa hakiessamme? Kysymys on hyvin kärjistävä. Tiedän sen itsekin. Ymmärrän hyvin, että useimmiten ihastumme ulkoiseen olemukseen ensimmäisenä. Onhan se meidän ”kävelevä käyntikorttimme”. Nykyinen mielikuva seuranhausta on ainakin saanut itseni varovaiseksi. En tiedä teistä, mutta koen seuranhaun olevan kilpavarustelua, jossa pärjäävät ne, jotka uskaltavat nostaa hieman paidan helmaansa ja näyttää Calvin Kleininsa.  

Miksi sitten haen seuraa sosiaalisen median kautta, jos tämä nostaa minussa karvat pystyyn? Some on luonnollinen osa elämääni ja etenkin vapaa-aikaani. Paikka, jossa keskustelen ystävieni kanssa, jaan elämästäni hetkiä, viihdytän ja koulutan itseäni sekä keskustelen tuntemattomien ihmisten kanssa. Internetti ja sinne ladatut sovellukset antavat loputtomat mahdollisuudet tutustua uusiin ihmisiin ajasta ja paikasta riippumatta. Olen toki käynyt lavatansseilla ja voin sanoa, etten ole eläissäni kokenut niin paljon pelkoa ja pakokauhua: Mitä jos joku tulee pyytää tanssimaan? Olen kierrellyt supermarketin käytäviä ees sun taan sinkkukori kädessä muita ”kohtalon tovereita” etsiessä. Ystäväpiirissäni ei ole joka viikko illan istujaisia, joissa voisi tutustua uusiin ihmisiin. Tuntemattoman ihmisen pysäyttäminen kadulla tuntuu karmivalle ajatukselle. Mistä muualta sitten lähteä seuraa etsimään? Sinkkuristeilyt? Ilmoitus kaupan seinälle? Reality-ohjelmat, noh, onhan sitäkin tullut harkittua ja mukaankin pyydetty. Monet vaihtoehdot eivät tunnu itselleni niin luonnollisille kuin sosiaalinen media.  

Voin olla väärässä, korjatkaa jos näin on, mutta mielestäni kumppanin löytäminen on toisen ihmisen näkemistä aitona ja vapaana. Vapaana rajoitteista ja normeista. Aitona omana itsenään siitäkin huolimatta, että voi sattua. Se jos jokin on rohkeaa ja ihailtavaa. Tätä on kuitenkin vaikea hahmottaa  noista itseään paljastavista seuranhakukuvista.   Toivon, että älykkyydestä tulisi uusi musta seuranhakumarkkinoilla. Olisin erittäin tyytyväinen, jos tissivakojen sijaan vastaan astelisi nainen kirja kädessä. Eikä edes tarvitsisi kuvaa varten asetella huulia törrölle eikä hiuspompulaa tiukalle. Riittää vain, kun kuvassa olisi pelkästään hän, ilman suojamuureja ja naamareita. Tiedän, se vaatii paljon nykyään. En itsekään uskalla laittaa itseäni likoon juuri sellaisena kuin haluaisin.   

P.S. Kelatkaa nyt hetki, jos jengi hakisi IRL seuraa samalailla kuin somessa. Kelatkaa! Niimpä.


Aavekaupungin läksiäiset – Christchurch

Viimeiset mutkat Uudessa-Seelannissa tehtiin Mt. Cookille ja kristuksenkirkolle Christchurchiin. Mukaan otettiin meidän brittivahvistus Kyle, johon tutustuttiin jo Fidzillä sekä sovittin treffit Queenstowniin. Mt. Cook on Uuden-Seelannin korkein jäävuori, jonka ympäriltä löytyy myös kristallin kirkkaita järviä. Tai ainakin kuvien mukaan niitä järviä on ollut useampiakin. Kuuma ja kuiva kesä oli tehnyt tepposet Mt. Cookissakin ja ”kuuluisat” siniset järvet olivat kuivaneet kuiviin. Jäljellä oli enää kasa kiviä. Hostellin vastaanotossahan tästä ei ollut mainintaa, joten mukaan otetuilla uikkareilla ei tällä kertaa ollut käyttöä.

Christchurch tunnetaan reppureissaajien kesken aavekaupunkina. Kaupunkia murjoi 2 vuotta sitten maanjäristykset, jotka tuhosivat ydinkeskustan. 3×8 korttelin alue oli eristettynä ja tiesulkuja oli ympäriinsä. Navigaattori huuti huolella ”etsii uudelleen” kun yritimme löytää majapaikallemme. Järistysalueella on vielä reilu sata rakennusta, jotka odottavat purkuaan. Työt etenevät hitaamman oloisesti kirkolla. Christchurchiläiset eivät kuitenkaan ole lannistuneet vaan ovat puskenneet kovasti eteenpäin. Konttiyrittäjän mieltä lämmitti nähdä miten kaupungin ydinkeskustaan oli rakennettu kokonaisvaltainen konttikauppakeskus, joka oli Lontoon Boxparkia huomattavasti isompi ja monipuolisempi. Jokaisen alamäen jälkeen tulee aina ylämäki, niin Christchurchissäkin uskotaan.

Viimeiset päivät Uudessa-Seelannissa olivat niin kelien kuin mielenkin mukaan kostean harmaat. 8 viikon yhteinen reissu huipentui yhteiseen illalliseen, brittipojun ennen aikaisiin synttäreihin sekä jäähyväisiin. Yksitellen saatettiin porukkaa lentokenttäbussiin haikein mielien. Täytyy sanoa, että aikamoinen taival sitä tultiin. Vielä tätäkin kautta iso ja lämmin kiitos kaikille mukana olleille. Osuuskunnan syyskokousta jo odotellessa!

Christchurch ja YHA -hostellit saivat arvoisensa päätöksen kun tuplabuukkauksen seurauksena päädyin nukkumaan hostellin olohuoneen sohvalle. Onneksi yksin ei tarvinut olla, sillä viereisen sohvan jakoi viehättävä 80-vuotias rouva.


Take me out tonight again – Queenstown

5 päivää Queenstownissa piti sisällään hengailua puistoissa, pitkiä yöunia, muutaman krapulapäivän, hampurilaisia, saunomista ja uusia tuttavuuksia. Monen monta yötä YHA hostelleissa varttuneemman väen seassa alkoi jo maistumaan puulta, joten käytettyjen vouchereiden jälkeen päästiin vihdoin vaihtamaan hiukka nuorempaan mestaan. Ja kyllä muuten kannatti! Tupa täynnä nuorta jengiä ympäri maailmaa, saunan lämpömittari nousi likimain yhdeksäänkymppiin ja joka ilta ilmasta ruokaa. Todellinen budget travellerin unelma siis!

Queenstown jätti hyvän mielen. Pieni kaupunki täynnä mahtavia ihmisiä ja kohtaamisia. Mikä tahansa aktiviteetti mitä Uudessa-Seelannissa kykenee ihminen tekemään oli mahdollista tehdä myös Queenstownissa. Sijoittaisin Queenstownin hyväksi kakkoseksi heti Wellingtonin jälkeen. Polte on kova palata näihin kaupunkeihin vielä tulevaisuudessa.

Nyt ollaan otettu nokka kohti jo päätepysäkkiä Christchurchia. Osa meistä palaa viikon sisällä takaisin Suomeen ja osa jatkaa reissua Aasiaan, osa Australiaan. Ajatus kotiinpalusta tuntuu kaukaiselta. Tänään vaeltaessa pohdinkin, että mistä sitä alkaisi elämää rakentamaan jos nyt pitäisi palata Suomeen. Asunto? Työpaikka? Opinnot? Tavoitteet ja unelmat? Suunta tulevaisuudelle on täysin avoin ja epäselvä. Mitään varmaa eikä loppuun asti mietittyä ei ole. Tiistaina lähden omille teille. Lähden Singaporeen. Jännittää. En ole peloissani, että minulle sattuisi jotain tai etten pärjäisi yksin. Pelkään lähinnä kohdata itseni ja kaikki nuo avoimet kysymykset, joihin vielä ei ole vastauksia löytynyt. Tuntemattomaan kurkistaminen nostattaa ihon kananlihalle. Omien ajatuksien taakse pääseminen on haastavaa. Se vaatii oikean paikan. Oikean ajan. Tilaa.


Laiskan hyvää elämää – Queenstown

Saavuttiin tänään Queenstowniin. Odotin jotain muuta. Jotain tavallista kaupunkia. Kerrostaloja, kauppakeskuksia, paikallisliikennettä… Queenstown ensisilmäyksellä on kaikkea muuta mitä muut kaupungit tähän asti ovat olleet. Kaupunki muistuttaa keski-eurooppalaista Alppi-maisemalla höystettyä laskettelukaupunkia. Kaupunki on järven ja vuoriston välissä. Kapeita ja mutkittelevia katuja. Baareja ja pubeja viiden korttelin alueelta löytyy reipas sata kappaletta, eniten asukasmäärän nähden koko Uudessa-Seelannissa, kenties eniten koko maailmassa. After skiit pauhaa illasta toiseen, joten uskon, että ollaan tultu oikeeseen paikkaan.

Ennen Queenstownia poikettiin päiväreissulla viettämässä Annen synttäreitä Wanakassa. Wanakassa piipahdettiin ainoastaan kylän elokuvateatterin takia, sen verran paljon oltiin kuultu kyseisestä paikasta etukäteen. Elokuvateatterin juttu on sen rentous. Kaikki penkit ovat erilaisia: sohvia, bussin istuimia ja jopa muutama autokin oli tuotu saliin. Mahtavan rentoa menoa koko päivä. Tykkään kun meno on alkanut hidastumaan ja ollaan päästy ottamaan rennommin. Pitkät yöunet ja kiireettömät päivät passaa paremmin kuin hyvin mulle.

Jonkin verran on jo huomattavasissa reissuväsymystä ja ikävää. Osalla starttaakin jo vika viikko reissussa. Laskeskelin, että oma reissu lähenee puolta väliä. Nopeesti on aika mennyt mutta onneksi on vielä monta viikkoa reissua jälellä. Viime päivät on tullut funtsittua kesää ja tulevaisuutta. Erilaisia opiskeluvaihtoehtoja olen pyöritellyt päässä. Puntaroinut työmotivaatiota ja -mahdollisuuksia. Haluisin hengailla koko kesän. En ole sitä päässyt hetkeen tekemään. Festareita. Biitsiä. Treeniä. Ystäviä. Kesämökkeilyä. Laiskan hyvää elämää. Vaihtoehtoja siis on.