Muistan vielä ne ajat, kun tuli ostettua kiva paita kaikissa väreissä, mitä oli tarjolla. Paidan maksaessa alle kympin, pystyi helposti ostamaan kolme tismalleen samanlaista eri väriä olevaa paitaa vaatekaappiin muiden kymmenien paitojen rinnalle. Saman viikon sisällä pystyi esittelemään uusia paitoja yhdistettyinä samojen housujen kanssa. Näyttää, miten helposti eri värinen paita muokkasi ulkoasuani päivästä toiseen freesimmäksi. Näyttää myös, ettei tarvinnut kulkea päivästä toiseen samoissa vaatteissa. 

Palattuani maailmanympärysmatkalta vuonna 2013, oli rinkkani aivan turvoksissa Aasiasta ostetuista vaatteista. Aasian marketeissa vaatteiden hinnat olivat naurettavan halpoja. Ei edes tarvinnut sovittaa vaatteita, sillä jos paita ei istunutkaan, pystyi siitä luopumaan helposti ilman sen suurempaa tappiota. Vielä viime vuonna noista kaikista reppureissultani tuoduista vaatteista, ainoastaan yksi löytyi vaatekaapistani. Se oli uusi-seelantilaisen vaatebrändin suunnittelema ja numeroitu kauluspaita, joka maksoi melkein saman verran kuin kaikki muut vaateostokseni koko reissun aikana.

Seitsemän vuotta myöhemmin olen alkanut ymmärtää, miksi tuo kauluspaita löytyi vuosien käytön jälkeenkin yhä kaapistani. Aika ja energia, jonka käytin 150€ paidan ostamiseen oli kymmenkertainen euron ”rätteihin” verrattuna. Arvokkaan paidan ostopäätöstä piti pohtia senkin takia, että päiväbudjettini oli 30€, joten paita tekisi ison loven budjettiin. Vitosen paitoja kun osti silloin tällöin, ei sitä ajatellut loveksi lainkaan. Nipisti vain vähän seuraavan yön majoitusmukavuudesta. Ei sitä osannut siinä hetkessä katsoa kokonaisuutta. Oli vain tärkeää saada uutta puettavaa päälle, että näytti tyylikkäälle reppureissaajalle. Ja mikä parasta, Suomeen palattua tiesi, ettei kenelläkään muulla ollut vastaavanlaista riepua päällä.

Ei ole saman tekevää miten pukeudumme

Sosiaalisen median yleistyessä, vahvistui myös käsitykseni siitä, että muotia seuraavat ihmiset ovat aikaansa seuraavia ja heitä nimenomaan halutaan seurata. Heiltä halutaan saada inspiraatiota jatkuvasti vaihtuviin trendeihin. Heitä katsotaan ja he tulevat nähdyiksi. Heidät koetaan  muita sosiaalisemmiksi ja menestyvimmiksi. Miksi en siis itsekin tavoittelisi tällaisia asioita elämääni?

Pukeutuminen on myös yksi keino arvottaa ihmisiä sosiaalisessa hierarkiassa: Huolettomat ja likaiset ihmiset koetaan syrjäytyneiksi, pikkutakeissa olevat uskottaviksi. Ei siis ole aivan saman tekevää, miten pukeudumme tai miltä näytämme.

Noin kolme vuotta sitten aloin kiinnittämään enemmän huomiota omaan kulutuskäyttäytymiseeni, erityisesti mitä tuli vaatteisiin ja ruokaan. Ruoan kulutustapojen muuttaminen oli helpompaa: aloitin vähentämällä eläinperäisiä tuotteita. Samoihin aikoihin vegaanius levisi Kallion hipsteripiireistä meidän lihaa rakastavien keskuuteen. Jos olit vegaani, kerroit sen myös ääneen. Tätä myötä vegaaniudesta tuli tavoittelemisen arvoista ja yleisesti hyväksytympää. Oli jopa tietynlainen statement vaatia kahvilassa kauramaitoa tavallisen maidon sijaan. Ja totta kai halusin olla mukana julistamassa kauramaitovallankumousta!

Vaatteiden suhteen muutos on ollut haastavampaa ja hitaampaa. Ruokavalio on yksityisempi asia kuin vaatteet. Kukaan ei ole kotona katsomassa mitä laitan lautaselle. Someen on helpompi olla julkaisematta ruokaan liittyviä julkaisuja. Pukeutuminen taas on monesti ainoa asia, jonka tuntemattomat ohikulkevat silmäparit näkevät minusta. Jos mustien housujen sijaan laitankin punaiset housut jalkaan, saan varmasti kommentin jos toisen housuihin liittyen. Ketään taas ei kiinnosta, jos tilaan latteni kaura-, soija-, kookos, pähkinä- ja tai lehmänmaidolla.

Oman ulkoisen olemukseni muuttamiseen vaikuttaa juurikin se, miltä näytän, mitä muut ajattelet ulkonäöstäni ja mitä minä haluan viestiä omalla pukeutumisellani.

Kipuilua vaatekaapilla

Olen parin vuoden ajan kipuillut vaatekaappini muutoksen kanssa. Kaappini kiertokulku on hidasta ja vähäistä. Kaikkea muuta mitä se on joskus ollut. Uusia vaatteita ilmaantuu vähän, samoin kirppismyyntiin menevien vaatteiden pussukka ammottaa tyhjyyttään jo monennettako kuukautta putkeen. Vähällä tarkoitan, että saatan ostaa tai saada kerta kuukauteen muutaman vaatekappaleen, toisinaan useamman. Verrattuna entiseen, muutos on iso minulle. En haluakaan verrata itseäni muihin tai tavoitella jotain tiettyjä määriä. Tavoite on ajatusmaailman muutoksessa, siinä ettei kuluttamiseni enää tähtäisi itseni tuottamiseen vaan itsenäni olemiseen (Päivi Huhtanen). 

”Määrä korvaa laadun” on vanha mantra. Simppeli ohjenuora, mutta sen sisäistäminen ja muuttaminen todeksi on ollut haastavaa. Määrän vähentyminen on tarkoittanut luopumista. Luopumista siitä vanhasta ”joka viikko jotain uutta kivaa näytettävää Joonaksesta”. Luopumista nopeasti muuttuvien trendien seuraamisesta. Seurattuna olemisesta. ”Samat rievut päivästä toiseen päällä” -ajatus on kaivertanut mieltäni. Mitä jos ihmiset ajattelevat minusta noin. Siinä missä kolleegani esittelevät uusia tyylejään Instagram feedeillään kerta viikkoon, pohdin peilin edessä, voinko mennä taas samat vaatteet päällä ulos. Tiedän, ajatus on naurettava ja etuoikeutettu. Samaan aikaan tunne on todellinen. Miksi vertaan itseäni muihin? Pelkäänkö oman sosiaalisen asemani heikkenevän, kun päältäni ei löydykään syksyn uusia värejä? Millaiseksi minut mielletään, kun en enää olekaan omasta mielestäni niin huoliteltu ja trendikäs? Katoaako kiinnostavuuteni vaatteiden mukana? Kuka minä olen, jos en ole enää se tyylikäs Joonas?

Viimeisten vuosien aikana olen myös huomannut, että kohteliaat kommentit vaatteistani ja tyylistäni ovat vähentyneet. Uskon tämän olevan pitkälti seurausta vähentyneen kuluttamisen myötä. Ja siis tätähän voi pitää hyvänä mittarina edistyksestä. Samaan aikaan se on luopumista nähdyksi tulemisesta. Arvostavista kommenteista ja nopeista dopamiinipiikeistä. Tämä nostaakin esiin tärkeän kysymyksen: Haluanko tulla nähdyksi vaatteideni takia?

Muutos on tuottanut myös jonkin verran alemmuuden tunnetta. Tunteita, jotka ovat varmasti ohimeneviä ja osittain epätoseja. Olenkin karsinut paljon seurattavia Instagramissa ja pohtinut millaista kuvastoa haluan ympärilleni. Millaiset sisällöt tuottavat negatiivisia tunteita ja millaiset hyvää mieltä. Millaiset sisällöt laittavat minut vertailemaan itseäni johonkuhun toiseen? Jos vietän neljä tuntia päivässä Instagramissa, ei ole samantekevää millaisten sisältöjen parissa aikaani vietän. On helppo osoittaa syyttävää sormea aina mediaan ja siihen millaista kuvastoa se tuottaa meille. Syyttävän sormen lisäksi koen myös omaksi vastuukseni vaikuttaa niihin asioihin joihin pystyn. Instagramin feedi on yksi sellainen sekä oma preesenssini siellä. 

Ehkä aika on tällä hetkellä otollinen sille, että tyylikkyys on muutakin kuin trendien perässä juoksemista. ”Vaatteet on mun aatteet” tulee varmasti korostumaan nyt ja tulevaisuudessa yhä enemmän. Muji on tietyllä tapaa hyvä esimerkki brändittömästä brändistä. Tullaanko pukeutumisen saralla yhä enemmän näkemään brändittömiä vaatteita, jotka kestävät aikaa ja toivon mukaan kulutusta, sekä näyttämään käytön jälkiä. Vaatteiden paikkaamisella ja sen esiintuomisella on jo oma terminsä englannin kielessä. On vain ajankysymys, milloin se liike laajenee tulee Suomenkin katukuvaan. Tätä odotellessa!

Se, mitä haluan tällä kirjoituksella sanoa itselleni on, että ota aikaa muutokselle. Älä kuvittele, että muutos tapahtuu A:sta B:hen välittömästi. Sinun ei tarvitse ottaa loikkaa nykyhetken ja ihannetavoitteen välillä. Ota pieniä askelia päivittäin tai kerta viikkoon. Se, mikä tänään tuntuu epämiellyttävälle muutoksessa, saattaa huomenna olla jo uusi normaali. Vaikka viestimme vaatteilla paljon itsestämme, se on vain pelkkää pintaa. Olemme paljon enemmän, mitä näemme toisissamme.

Ps. Jos kiinnostaa lukea enempi vastuullisesta vaateteollisuudesta niin tästä pääset lukemaan Anniina Nurmen vastauksia seuraajien kysymyksiin. Osa 1 ja osa 2.

Ah tiedän, kuinka ristiriitaiselta tuntuu puhua vastuullisista teoista sekä valinnoista ja samaan aikaan mainostaa erilaisia tuotteita ja tarpeita ihmisille sosiaalisessa mediassa omissa kanavissani. Vaikka osa mainostamistani tuotteista on merkattu erilaisilla vastuullisuusmerkinnöillä ja osa ei, molempien mainostaminen tähtää yhteen asiaan: kulutuksen ja myynnin kasvattamiseen. Toki osa on vähemmän paheellista kuin osa – tehtävä kuitenkin yksi ja sama. 

Tehdessäni kaupallisia yhteistöitä sosiaaliseen mediaan, pohdin usein, että onko työni välttämättä kaikista vastuullisin tapa lyhentää asuntolainaani ja kehittää liiketoimintaani. Ainakin se on sellaista, mistä nautin suunnattomasti. Tiedän, että oikeutan toimintani itsekkäistä syistä ja vetoamalla liiketoiminnan harjoittamiseen ja itseni toteuttamiseen, kun puntarissa on meidän yhteinen tulevaisuutemme ilmastotalkoiden parissa. En voi kieltää, etteikö mainonnan parissa työskennellessä auttamatta tulisi arvoristiriitoja vastaan. 

Arvoristiriitoja suurempi asia, joka painaa mieltäni, on tietämättömyys. Tietämättömyys omien valintojeni seurauksista ja vaikutuksista. Tämä tekee oloni vähän tyhmäksi, vastuuttomaksi ja voimattomaksi. Toki en saa antaa syyllisyyden painaa mieltäni liikaa, vaan enempi olla aktiivisempi toimija ja miettiä, miten voisin kasvaa tietoisemmaksi ja tehdä parempia valintoja askel askeleelta. En odota itseltäni äkkikäännöstä vastuulliseksi, vaan vastuullisemmaksi.

Tästä syntyikin ajatus haastatella vaateteollisuuden asiantuntijaa, Vihreät Vaatteet -sivuston perustajaa Anniina Nurmea ja pyytää häntä vastaamaan meitä askarruttaviin kysymyksiin. Mitä on vastuullinen vaateteollisuus? Mitä tulisi tästä aiheesta? Janoan tietoa vastuullisesta kuluttamisesta ja vaateteollisuudesta, joten tämä yhteistyö antaa varmastikin paljon ajateltavaa minulle ja toivottavasti myös teillekin.

Vaateteollisuudesta puhutaan ja paljon. Hyvä niin! Vaatteet koskettavat meitä kaikkia. Osalle ne merkitsevät enemmän, osalle vähemmän eikä tässä ole sen ihmeellisempää. Ala tuottaa suuremman hiilijalanjäljen kuin laiva- ja lentoliikenne yhteensä, alan eettisistä ongelmista puhumattakaan. Osallistuin Anniinan tarjoamaan Vastuullinen vaate kiertotaloudessa -videokoulutukseen, joka tarjosi tuhdin katsauksen vaateteollisuuden haasteisiin ja kuinka näitä haasteita tulisi alkaa taklaamaan niin yritysten kuin meidän kuluttajienkin.

Koulutus on lähtökohtaisesti suunnattu vaatealan ammattilaisille, mutta itse kuluttajana ja mainostajana opin paljon materiaalivalinnoista ja niiden vaikutuksista ympäristöön sekä tuotantoketjusta. Jos mietit, kuinka ostovalinnoillasi pystyt vaikuttamaan alan tulevaisuuteen, antaa koulutus siihen näkemystä.

Sain koulutuksen aikana paljon vastauksia moniin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin, mutta samaan aikaan mielen päälle pulpahteli kymmenittäin uusia kysymyksiä. Näihin ja teidän lähettämiinne kysymyksiin Anniina tulee vastaamaan kaksiosaisessa blogisarjassa. Tämä ensimmäinen osa käsittelee yleisesti pikamuotia ja materiaalivalintoja, ja seuraavassa osassa aiheina ovat kuluttaminen, tuotanto ja viestintä.

Kiitos kaikista kysymyksistä ja ennen kaikkea kiitos Anniinalle asiantuntevista vastauksista. Sain myös teille alennuskoodin Anniinan Vastuullinen vaate kierotaloudessa -videokoulutukseen. Koodilla ”pesojoonas” saat 20% alennuksen kurssimaksusta (tarjous voimassa 31.12.2019 saakka). Koulutuksen kesto on 1,5h. Tästä pääset myös tutustumaan koulutuksen sisältöön.

Vastuullinen vaateteollisuus – Anniina Nurmi vastaa

Mitä on pikamuoti?

Pikamuoti on systeemi, joka perustuu halpoihin hintoihin, nopeaan vaihtuvuuteen ja isoihin tuotantomääriin. Kauppoihin tuodaan myytäväksi jopa joka päivä uusia tuotteita, joita markkinoidaan meille mitä mielikuvituksellisimmin keinoin: meidän päähämme iskostetaan ajatus, että haluamme juuri tuon uuden paidan, vaikka meillä on jo viisi samanlaista kaapissa.

Miksi vastuullisuus, ekologisuus ja alhainen hinta eivät ole ikinä samassa paketissa?

Halvat hinnat on saatu aikaiseksi viemällä vaatetuotanto halvan työvoiman maihin ja lähtemällä mukaan yhä tiukkenevaan hintakilpailuun. Samalla on unohdettu, että todellisuudessa moni joutuu maksamaan todella kovan hinnan meidän näennäisen edullisista vaatteistamme. Vaatekauppojen rekeissä roikkuvien vaatteiden hinnoissa ei ole mukana tuotannon todellisia kustannuksia: Ei tuotannon aiheuttamia ympäristö- ja ilmastohaittoja. Ei ihmisoikeuksien polkemista. Ei sairastumisia ja jopa kuolemia, joita vastuuton tuotanto aiheuttaa.

Muutama hyvä dokkari pikamuodin ongelmista: Stacey Dooley: Totuus halpamuodista ja The True Cost.

Puhuit verkkokurssillasi tunnesiteen luomisesta vaatteeseen. Mitä tämä tarkoittaa ja mistä lähteä liikenteeseen?

Vaatteen pitkäikäisyys muodostuu pitkälti ”konreettisista” asioista, kuten vaikkapa kankaan  ja ompelutyön laadusta. Silti pelkästään nämä tekijät eivät määrittele sitä, kuinka pitkään joku vaate on meillä käytössä, sillä emme ole aina kovin rationaalisia suhteessamme vaatteisiin. Vaikka joku vaate olisi aivan priimakuntoinen, mutta yksinkertaisesti emme välitä siitä, se saattaa jäädä pölyttymään kaapin perukoille ilman sen kummempaa syytä. 

Jos kohtelisimme vaatteita kuin arvoesineitä, luultavimmin pitäisimme niistä myös parempaa huolta ja ne säilyisivät käytössä pidempään. Yksi keino vaatteiden arvostuksen nostamiseen on tunnesiteen luominen vaatteeseen. Silloin vaate ei ole vain geneerinen tusinatavara, vaan merkityksellinen. Tunnesiteen luomiseen on tosi monta tapaa: Jollekin side muodostuu siitä, että vaatteen on tehnyt tai korjannut itse. Toiselle siitä, että vaatteen on saanut rakkaalta ystävältä. Kolmannelle jostain ihan muusta!

Mitä materiaaleja tulisi suosia?

Riippuu paljolti vaatteesta ja käyttötarkoituksesta, mikä materiaali on paras juuri tiettyyn vaatekappaleeseen. Parempia vaihtoehtoja, joita jo löytyy kaupan hyllyiltä, on mm. kierrätyskuidut, kuten kierrätetty puuvilla, hamppu, lyocell ja luomupuuvilla.

Lisää eri materiaalien vastuulisuudesta voit lukea Vihreät vaatteet -sivujen materiaalioppaasta.

Miksi puuvilla on ongelmallinen materiaali? Entäs ekologinen puuvilla?

Puuvillan viljelyyn käytetään todella paljon myrkyllisiä, keinotekoisia torjunta-aineita ja lannoitteita, jotka ovat haitallisia niin ympäristölle, viljelijöille kuin meille loppukäyttäjillekin. Lisäksi puuvillan tuotanto vie todella paljon vettä, enemmän kuin mikään muu tekstiilikuitukasvi.

Lue lisää puuvillasta kemikaalikuormasta, kytköksistä moderniin orjuuteen ja poliittisiin valtasuhteisiin sekä yleisesti puuvillasta materiaalioppaan puolelta.

Jos vaatemerkki kertoo materiaalin olevan ”ekologista puuvillaa” se ei vielä kerro, millä tapaa se on ympäristöystävällinen. Puuvillan kohdalla paras on etsiä sertifioitua luomupuuvillaa (yksi yleisimmistä sertifioinneista on GOTS-sertifikaatti). Tällöin voit olla varma, että puuvilla on oikeasti luomua. Lisää siitä, mitä luomupuuvilla tarkoittaa, voit lukea täältä.

Mistä tietää kestääkö joku vaate vai ei?

Haluaisin antaa tähän helpon ja yksiselitteisen vastauksen, mutta sellaista ei valitettavasti ole. Yksittäisen kuluttajan on ihan liian vaikea vaatekaupassa ottaa selvää, kestääkö joku vaate oikeasti vai ei. Monissa vaatteissa on käytetty esimerkiksi viimeistelyaineita, jotka saavat vaatteen näyttämään vielä kaupan henkarilla tosi skarpilta, mutta ensimmäisen pesun jälkeen tilanne on aivan toinen. 

Toki jotain yleispäteviä vinkkejä voi antaa: Vaatteen kangasta kannattaa kaupassa hypistellä ja venytellä. Palautuuko se venyttämisen jälkeen takaisin malliinsa vai jääkö lörpöttämään? Vaikuttaako kangas jämäkältä ja kestävältä vai onko se jo valmiiksi nyppyinen esimerkiksi kainaloiden alta? Käännä vaate nurinpäin ja katso saumoja. Ovatko saumat suorassa vai kiertävätkö ne? Onko saumojen tikki tasaista ja lyhyttä vai tosi pitkää ja löyhää? 

Kaikista paras vaihtoehto olisi kuitenkin, että laadun varmistaminen ei olisi pelkästään kuluttajan vastuulla. Olisi mahtavaa, jos vaatteille haluttaisiin antaa jonkinlainen laatutakuu, jonka turvin voisi paremmin luottaa tuotteen kestävyyteen jo ostettaessa.

Vastuullinen vaateteollisuus blogisarjan toinen osa ilmestyy muutaman päivän sisään.