Miten ystävyyssuhteet syventyvät?

Kaupallinen yhteistyö Slurp Coffee
Kävin viikko sitten ”#visitmansesterin” tarjoamalla reissulla Suomen makkarapyhätössä, Mansessa. En ole ihan varma onko laillista käyttää Tampereesta tuota nimeä, mutta kokeillaan kepillä jäätä kuitenkin. Reissu oli minun 30-vuotissyntymäpäivälahja ystäviltäni, jotka tykkäävät leikitellä meikän sosiaalisen median preesensillä. Nautin suunnattomasti itseironiasta. Itselle tulee ja pitää osata nauraa. Eihän tämä elämä kovinkaan vakavaa ole, ja sitä paitsi olen oppinut, että nauramalla itse itselleen vie usein toisilta mahdollisuuden piikittää sinua.
#Visitmansesterin reissu koostui kolmesta eri teemasta: #eatmansesteri, #hokimansesteri ja #thinklikemansesteri. Luvassa oli siis manselaisia herkkuja, wingsejä ja mustaamakkaraa, jääkiekkoa sekä tamperelaista mentaliteettia. Ystäväni ovat asuneet opintojemme jälkeen Tampereella, kohta jo 4 vuoden ajan. Tutustuimme ammattikorkeakouluaikoina ja siitä lähtien olemmekin olleet melkein päivittäin yhteydessä, oltiin sitten maapallon toisella puolin.  Kiitos Skypen ja Internetin, viime reissulla tuli otettua monet conference callit tällä jengillä.



Aloin funtsimaan, miten ystävyyssuhteet oikein syventyvät ja mitkä tekijät vaikuttavat siihen. Ystävyyden tasoja on monia: On niitä ystäviä, joiden kanssa moikataan, kun törmätään, muuten ei aktiivisesti vaihdeta kuulumisia. On niitä, joiden kanssa lähinnä pidetään hauskaa vain festareilla ja niitä, joiden kanssa puhutaan heti elämän tärkeimmistä asioista. Kaikkia näitä ystävyyden eri tasoja tarvitaan. On kolme tekijää (plus tuhat muuta varmastikin), jotka toistuvat tärkeimmissä ystävyyssuhteissani. Nämä ovat yhteinen aika kahvikupin äärellä, yhdessä matkustaminen sekä rapulan tuoksuiset aamut olohuoneen lattialla. 
Ei se päämäärä vaan se matka
Yhteisen matkan tekeminen, joko ihan vain bussimatka Pihtiputaalta Jyväskylään tai seminaarimatka Pafokselle, on oivallinen tapa sulkeutua rajalliseen tilaan ja jakaa jotain yhteistä. Automatkakeskustelut ovat ehkä parasta yhdessä taitettuna. Useimmiten molemmilla osapuolilla on vielä katse visusti tiessä, jolloin tunne siitä, että voi puhua mistä vain, korostuu, kun ei tarvitse kohdata toisen katsetta, Tiedättekö tuon asetelman ja tunteen? Samaa kikka toimii terapiassa, saunan lauteilla ja pimeässä. Keskusteluissa päästään paljon syvemmälle. Ehkä siinä tulee riisuttua suojamuureja, kun kukaan ei ole katseellaan ”tuomitsemassa” sinua, niin kuin ajatuksen tasolla, koska harvoin ystävät nyt tuomitsevat minua mistään mutta you know.
Ei ole auto- tai junamatkaa, kun ei olla ystävien kanssa parannettu maailmaa. Reppureissujeni parasta antia ovat juuri olleet pitkät junamatkat. Rajallinen tila pakottaa keskittymään vierellä olevaan, tai ainakin antaa hyvät puitteet sille. Läsnä oleminen, se on ehkä se avaintekijä. Kun pystyy olemaan läsnä toisen ihmisen kanssa, oppii tuntemaan ne pienetkin nyanssit toisessa, jolloin ei aina tarvita sanoja kertomaan kaikkea.
Arki kahvikupin äärellä
Kauppakadun Coffee House ja vuosi 2010. Olin paikan Major Foursquaren aikoina. Sain jopa sen siivillä erikoistarjouksia. Wi-Fi salasana oli tallennettuna tietokoneen muistiin. Yksi paikan tarjoilijoista jopa muisti meikän, kun sattumalta törmättiin Helsinki aikoina lähijunassa Tikkurilaan.
Kahvi on ehkä yksi arkisimpia asioita, joita tiedän. Viime vuonna jopa Docventuresissa suomalaisimmaksi lauseeksi valittiin ”Ei minua varten tarvitse keittää”. Arki on myös ystävyyden yksi merkittävimmistä asioista. Sitähän elämä suurimmaksi osaksi on, ainakin itselläni. Yhteisen arjen viettäminen ilman sen suurempia sirkushuveja tai keskustelun aiheita, on itselleni tosi tärkeä osa ystävyyttä.
Voiko olla mitään parempaa kuin istua röhjöttää kahvilassa tai keittiön pöydän äärellä tuntitolkulla ja ihmetellä maailman menoa. Heittää huonoa läppää, kertoa viikon ihastukset ja olla vain hiljaa kahvikupin pohjaa tuijottaen.
Kankkunen, rapula, jysäri, kanuuna…
Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Krapulan parhaita puolia on ylimitoitetut tunteet, jotka menevät ylä- ja alamäkeä kesken virkkeiden. Yhtenä hetkenä itkettää ja morkkis painaa päälle, toisena taas naurattaa niin perkeleesti. Koko tunnekirjon jakaminen toisille, luotetuille ihmisille on tärkeää. Itse koen oppineeni juurikin noina rapeina hetkinä tunnistamaan omia tunteita ja ajatuskeloja juurikin kavereiden tukemana. Herkkyys on kollektiivisessa kanuunassa se juttu. Sitä tuntee pienetkin väreilyt hetkessä. Enkä tarkoita niinkään sitä tärinää ja vapinaa, joka usein myös on läsnä noina hetkinä, vaan sitä tunnetta, kun kehossa kihelmöi ja ystävä vierellä tuntee ja sanoittaa sinulle mistä tunne tulee ja mitä se voi tarkoittaa. Hyväksyy sinut ja ajatuksesi (jotka saattavat krapulassa yleensä olla aika absurdeja ja kaukaa haettuja, mutta niin toden tuntuisia kuin vaan voi olla) juuri sellaisina ohimenevinä totuuksina mitä elämä on.
En haluaisi sanoa, että ihminen on kauneimmillaan krapulassa, koska humala, mutta kelatkaa nyt niitä hetkiä, kun edellisen illan majoneesit poskella ja karpalo lonkerot rinnuksilla oksennat pahaa oloasi pois ja kaverisi pitää hiuksistasi kiinni selkää paijaten eikä tuomitse sinua. Onhan se nyt pirun kaunista katsottavaa. Siinä te olette, juuri sellaisina, mitä olette.
#Visitmansesterin järjestämä reissu oli juurikin kaikkea näitä kolmea elementtiä, jälleen kerran. Krapula-aamu kylläkin tuli ilman alkoholia, kiitos rankan duuniviikon ja masentavan harmaan kelin. Yhteinen aika näiden tyyppien kanssa on sellainen juttu, mistä mielellään maksan (kylläkään tätä reissua en maksanut, mutta joku sen maksoi) ja priorisoin korkealle arjessani. Harmi vaan, että välillämme on muutama kilometri liikaa päivittäisiin ja spontaaneihin kohtaamisiin.
Ketkä on sinulle sellaisia #visitmansesterin kaltaisia Pispalan kissoja, joiden kanssa pystyy ironian innoittamana viettämään yhteistä aikaa päivästä toiseen, krapulassa tai ilman mutta hyvän kahvin parissa? Instagramin puolella mulla on kilpailu meneillään 7.10. asti, jossa voit voittaa yhteisiä kahvin tuoksuisia hetkiä juurikin sen tietyn tyypin kanssa.

Ystävyys – Mitä se on?

Tää on ystävät teille!  

Sulle, jonka kanssa kohtasimme ensimmäisen kerran yli 25-vuotta sitten. Sulle, jonka kanssa ollaan jaettu kipeimmät teinivuotemme. Teille tyypeille, joiden kanssa ollaan eletty lukio läpi. Sulle, jonka kanssa ollaan talsittu tuhansia kilometrejä. Sulle, jonka puhelua odottelin koulusta kotiin päästyäni. Sinulle, jonka kanssa ollaan Helkaman tarakkaa kulutettu. Teille tyypeille, jotka ette ole aina arjessa mukana, mutta mielessä sitäkin useammin. Meille, meidän omalle jengille. Sulle, joka jaksat päivästä toiseen vasta puheluihini. Teille, joiden kanssa näemme harvoin, mutta joka kerta jatkamme siitä, mihin edellisellä kertaa jäimme. Teille tyypeille, joiden kanssa ei vapaa-aikaa jaettu mutta jaettiin jotain muuta. Sinulle, jolle olen sanonut, kuinka tärkeä olet. Tää on teille kaikille, ystävät!

Jos jostakin olen ylpeä, niin siitä, että kaveripiirini koostuu hyvinkin erilaisista ihmisistä, jotka tulevat erilaisista ympäristöistä eri elämänvaiheista. Moni kuvittelee, että elän täydellisessä kalliolaisessa hipsteri-somekuplassa, yhdessä saman henkisten ystävieni kanssa. On minulla kalliolaisia ystäviäkin, mutta suurin osa ystävistäni kuitenkin asuu muualla kuin Kalliossa ja Helsingissä.   

Lähimmät ystäväni sen jo tietävätkin, että meikäläisen saattaa löytää yhtenä viikonloppuna Rautalammilta Karjala 100-packin kanssa ja seuraavalla viikolla katsomassa Gloria Fashion showta. Toisilla kavereistani on jo perhettä, kun taas toisten kanssa rillutellaan kesät talvet menemään. Sitten on niitä ystäviä, joiden arvomaailma tai mielipiteet ovat perinteisempiä kuin itselläni, mutta yhdistävänä tekijänä saattaa olla jokin muu meille tärkeä asia. On ystäviä, joiden kanssa puhumme niitä näitä, kun taas toisten kanssa saatamme sukeltaa heti syvälle ajatuksissamme.


Ystävyydellä on monia eri muotoja. Vaikka kuinka haluaisin, en ennätä millään näkemään ja vaihtamaan kuulumisia viikosta toiseen kaikkien ystävieni kanssa. Osa ystävistäni asuu korttelin päässä, kun taas toiset maapallon toisella puolen. Jokainen ystävyyssuhde on silti tärkeä. Jokainen omalla tavallaan. Jokaisella ihmisellä ja suhteella on oma paikkansa ja merkityksensä elämässäni. Paikkansa sydämessäni.  

Elämässäni on ollut viisi merkittävää ajanjaksoa: lapsuus ja nuoruus Korpilahdella, lukioajat Pihtiputaalla, armeija, ammattikorkeakoulu ja työelämä Jyväskylässä sekä Helsinkiin muuttaminen. Ajanjaksosta toiseen siirtyminen tarkoittaa monesti uusia ympäristöjä ja ihmisiä. Monesti tuolloin kelkasta tipahtaa moni ihminen, jonka kanssa olen saattanut jakaa elämästäni paljon. Toki tämä on harmillista mutta samaan aikaan hyvinkin luonnollista ja ymmärrettävää. En sanoisi, että jyvät erotellaan akanoista, vaan ehkä osa tarinoista vaan tulee päätökseensä. 

Kuva Ossi Nyqvist
Kuva: Viena Kangas
Kuva Joanna Suomalainen
Kuva Dorit Salutskij

Jokaisen ajanjakson aikana olen saanut nähdä ja kokea asioita teidän kanssanne, ystävät. Tiedän tasan tarkkaan, keneltä olen saanut elämääni avarakatseisuutta, veljeyttä, naurua, suvaitsevaisuutta, lämpöä, huumoria. Se, miten minusta on tullut minä, on pitkälti sinun ansiotasi. Eivät ajatukseni ole omiani. Vitsini ovat usein lainattu sinulta. Arvomaailmani on teidän muokkaama. Ja rakkaudenosoitukseni, pöllin salaa sinulta.

Kuva Eemeli Kiukkonen

Kuva Iiro Lyytinen

Jos karsisin itsestäni kaiken sen pois, mitä sinä olet antanut minulle, olisin alasti. Täysin paljaana ilman minkäänlaisia kerroksia. Sielu ilman säröjä ja keho ilman haavoja. Kuin tyhjä paperi, joka odottaa kirjoittajaansa. Hengetön. Yksin yksinäinen.  

Yksinäisyys, siinäpä vasta iso aihe purtavaksi. Asia, jonka te, ystävät, olette pitäneet kaukana minusta. Toki koen yksinäisyyttä toisinaan. En kuitenkaan yksin. Yksinäisyys on asia, joka herkistää mieleni joka kerta. Pysähdyn miettimään: Olenko tosiaan ansainnut olla teidän matkassanne kaikki nämä vuodet? Miksi joku toinen ei ole saanut samaa mahdollisuutta? Miksi joku toinen on yksinäinen?    

Nyt kun olen tuhansien kilometrien päässä teistä, olo on todella herkkä. Tätä kirjoittaessa on vaikea välttää kyyneleitä. Tunteet ovat tosi voimakkaita. Mietin miksi. Miksi en koe samanlaista tunnetta kotona Suomessa? Miksi minun tulee mennä maapallon toiselle puolelle tunteakseni näin voimakkaasti merkityksenne elämässäni? Hetken mietin, mikä tekee tästä tunteesta erilaisen. Turvattomuus. Sehän se on! Ystävät luovat jatkuvaa turvantunnetta arjessa ja kotona. Nyt kun olen pois noiden kahden asian ääreltä, tunnen ystävyyden merkityksen voimakkaasti ihon allani. Se, että jatkuvasti annatte itselleni tilaa kasvaa ja hengittää, niin annatte samalla myös tilaa turvallisuudelle. Turvan minulle. 

Kuva Eemeli Kiukkonen

Olin vuosia sitten perhetuttavamme 60-vuotisjuhlissa. Paikalla oli kourallinen synttärisankarin hyviä ystäviä. Ystäviä, jotka ovat olleet hänen matkassaan kymmeniä vuosia. Toiset muutamia. Se, mitä juhlista jäi käteen, oli synttärisankarin puheen lopetus. Hän korosti erityisesti kiitollisuutta puheessaan. Kiitollisuutta siitä, että ihmiset ovat pysyneet hänen elämässään tiukasti mukana. Kaikkien alamäkien ja eri elämänjaksojen jälkeenkin.  

Jos jotain toivon kovasti, toivon, että edes kourallinen tämän hetkisistä ystävistäni olisivat juhlimassa minun 60-vuotisjuhliani. Jakamassa tuota kaunista hetkeä, jonka perhetuttavamme koki. Kulkemassa vierelläni vielä pitkään. Antaisit minulle mahdollisuuden olla osa sinua vuosien ja vuosien ajan.  

Kiitos ystävät. Se on lyhyt suomenkielinen sana, jolla on valtava merkitys. Et tiedäkään kuinka valtava. Jatketaan yhdessä kuljettua matkaa juuri siinä muodossa, mikä meille on paras mahdollinen.

Kuva Eemeli Kiukkonen
Kuva Eino Nurmisto

Ystävät <3  

P.s. Hirmu vähän oli kuvia tällä koneella teistä, osasta ei ollut kuvan kuvaakaan. Olisi siistiä, jos sulta löytyisi kuvia meistä ja heittäisit sellaisin maililla mulle pesojoonas@gmail.com. Olisin enemmän kuin onnellinen!