
Kesä yllätti lomailijan. Joka vuosi sama virsi, lukuun ottamatta viime kesää, jolloin pääsin viettämään koko kesän töiden parissa. Tänä kesänä asiat ovat täysin päinvastoin, sillä päätin ottaa takaisin menetetyt lomapäivät ja viettää parin kuukauden loman. Varsinkin nyt, kun se on hotellivuoden myötä taloudellisesti mahdollista, niin mikä ettei.
En ole se suunnitelmallisin ihminen, jonka moni kaverini on päässyt todistamaan aika usein. Tykkään yoloilla menemään tai ehkä paremminkin sanottuna, leijua tuulen mukana. Suunnittelemattomuudessa on omat hyvät puolensa, sillä usein odotukset pysyvät alhaalla. Samaan aikaan sitä haluaisi toimia järjestelmällisemmin ja saada asioita hyvissä ajoin aikaan, eikä vasta kesän viimeisinä päivinä. Olen yrittänyt löytää tasapainoilua tälle hetkessä elämiselle ja päämäärätietoiselle tekemiselle.
Päätin aloittaa tasapainoittelun joukkoistamalla tämän vuoden kesälomasuunnitelmat yhdessä teidän kanssanne. Kysyin viime viikolla Instagramin puolella teiltä ehdotuksia kesän bucket -listalle. Olen nyt napannut sieltä 5 hyvinkin erilaista asiaa, jotka menevät toteutukseen tämä kesän aikana.

Road trip
”Käy jossain Suomen kaupungissa road tripilla, missä et ole vielä ikinä käynyt.”
”Rod trip pikkukyliin Suomessa!”
Jos jotain, niin tätä odotan ja paljon. Suomi on kesäkaupunkien ja -kylien luvattu maa. Sanokaa yksikin paikkakunta, joka ei olisi kiva kesällä. Olen jo tovin haaveillut retkestä Fiskarsiin tai Saimaalle. Ystäväni kävivät viime viikolla Punkaharjulla ja täytyy sanoa, etten laittaisi vastaan, jos tieni kävisi tänä kesänä sinne. Muutama kesä sitten liftasimme kaverini kanssa Porvooseen, ehkä tänä kesänä Fiskarsiin.
Kesäpäivä lähisaaristossa
”Vietä kesäpäivä esimerkiksi Lonnassa, joka on avain KYMMENEN minuutin lauttamatkan päässä.”
Miten sitä niin helposti unohtaa, että Helsingin edustalla on useita mielenkiintoisia saaria, joissa ei ole vielä tullut vierailtua. Kävin viime kesänä ohikulkumatkalla Vallisaaressa, kun yövyin Nolla-mökissä. En silloin päässyt nauttimaan saaren antimista, jotka yllättivät itseni, mutta ehkä tänä kesänä lautta vie uudestaan saarelle. Lonnan saunassa olen taas käynyt silloin, kun sitä oltiin vasta avaamassa, mutta löylyt ovat jääneet heittämättä. Tässä vain muutama esimerkki saarista, jotka ovat lyhyen lauttamatkan päässä Kauppatorilta.


Vesiputous Jämsässä
”Juveninkoski Jämsässä. Keski-Suomen korkein vesiputous, ne sanoo!”
Vaaruvuorta on tullut kiivettyä ja käveltyä peruskouluvuosina useampaankin otteeseen, mutten ole koskaan aikaisemmin kuullut tästä Korpilahden eteläpuolella olevasta nähtävyydestä. Kuulostaa aika paksulle korpilahtelaisen korviin, että Jämsästä löytyisi vesiputous. Tästä on otettava selvää!
Jos sinulla on muuten muita hyvin salassa pidettyjä eksoottisia nähtävyyksiä mielessä, jaathan niitä sosiaalisessa mediassa meille esimerkiksi blogin kommenttikenttään.
Ystävät
”Veeran kanssa piknik.”
”Lehtisaareen soutaen saunomaan.”
Kyllä Veera, lähden kanssasi piknikille. Viime kesänä jäi piknikit kokonaan välistä, joten otetaan menetetyt hetket takaisin korkojen kera. Pullo kylmää roseeta reppuun ja menoksi. Piknikeissä muuten yhdistyy hyvin suunnitelmallisuus ja yoloilu. Usein nuo viattomilta kuulostaneet piknik-hetket ovat eskaloituneet monenkirjaviksi baarireissuiksi.
Muutenkin kesäiset retket ystävien kanssa ovat tervetulleita. Ihan vaan vinkkinä muillekin, olkaa kuin Veera!

Hulluttele
”Yöuinti”
”Tehkää Jarin kanssa tanssi”
”Juo kokist!”
”Sankohiipimisen sm-kisat”
Ehkä se kesän tärkein asia itselleni on irrottelu. Arkena töiden keskellä tulee uomauduttua liian helposti ja lapsenmielisyys rapisee tiehensä. Kesä ja etenkin festarit huutavat hulluttelun puolesta. Toki vuodenaikaan katsomatta sitä saa irrotella ja hupsutella, mutta kesässä on jotain sellaista tietynlaista sallivuutta. Sama kuin vappuna, kuka vaan voi olla mitä vaan. Tiedättekö mitä tarkoitan? Tämän takia onkin hyvä muistaa hyödyntää kesän tuoma ilmapiiri, koska syksyhän on jo ovella eikä jouluunkaan ole enää kauaa (huomaa sarkasmin pilke).
Näiden ohella, haluan lisätä listaani kesäteatterin ja mökkeilyn Korpilahdella. En laittaisi lainkaan vastaan, jos viettäisin viikon putkeen meidän kesämökillämme ahvenia narratessa. Toisaalta, rakastan kesä-hesaakin ja sen tuomaa sykettä.