En ole mikään self help -kirjallisuuden suurkuluttaja saatikka nauti oman elämänsä life coachien ”sä voit saavuttaa mitä vaan elämässä, jos sulla on asenne kohdillaan” puheista. Kyse ei ole niinkään kyynisyydestä elämää kohtaan, vaan monesti näissä eepoksellisissa puheenvuoroissa unohtuu ihmisten erilaiset lähtökohdat ja elämän realiteetit.

Inspiraatiopuheenvuoroja on aina mielenkiintoista kuunnella ja ihailenkin niitä tarinoita, joita ihmiset jakavat. Puheenvuorot voivat helposti mennä metsään, kun aletaan jakamaan ohjeita ”näin sinustakin voi tulla menestyjä”. Se, mikä toimii toiselle, ei ole tae, että toimii muille. 

Suosinkin maanläheisempää lähestymistä omien unelmien tavoitteluun ja tulevaisuuden maalaamiseen. Huipulle ei ole tarvetta kaikkien kivuta, vaan pikemminkin löytää se oma kiintopisteensä tulevaisuudesta ja tapansa toteuttaa itseään. Keskinkertainen on riittävä! Tai kyse ei edes ole riittämisestä, vaan siitä, että keskinkertainen on tavoittelemisen arvoista, siinä missä huipulle tähtääminenkin. 

Monesti omien tulevaisuuden haaveiden suunnittelu keskittyy juurikin huomisen miettimiseen. Nykyhetki ja mennyt ohitetaan, vaikka ne ovat tuoneet sinut huomisen äärelle. Opiskelin Jyväskylän Tiimiakatemialla liiketaloutta. Välillä kuulen vähättelyä tradenomin tutkinnostani. Pystyn selkä suorana sanomaan, ettei yksikään muu korkeakoulu olisi tarjonnut parempia työelämätaitoja ja -valmiuksia minulle kuin Tiimiakatemia. Dialogisuus, reflektointitaidot ja oppimaan oppimisen opintokokonaisuuksia harva korkeakoulu tarjoaa. Tiimiakatemialla 3,5 vuoden opiskelu pohjautuu näiden taitojen ympärille. 

Yksi suosituimpia oppimistyökaluja, joita käytimme opintojen ajan oli oppimissopimus, jonka toimivuus perustuu yksinkertaisuuteen. Muutamaan simppeliin kysymykseen. Muistan, kun ensimmäistä kertaa tein oppimissopimusta, tuntui hassulle kirjoitella omia fiiliksiä. Ajattelin, että kunhan nyt jotain saa kirjoitettua ja näytettyä muille, että tuli kaksi sivua tekstiä. Kirjoitimme aina puolen vuoden välein oppimissopimuksen. Ennen uuden sopparin aloittamista, palasimme aina vanhaan reflektoiden kuljettua matkaa. Joka kerta sitä yllättyi, kuinka puolen vuoden aikana asiat olivat menneet eteenpäin.

Valmistumisen jälkeen oppimissopimus ja sen tekeminen jäivät taka-alalle. Taisin ehkä kerran tehdä sellaisen ja siihen se sitten jäikin. Työelämä vei mukanaan eikä ”ollut aikaa” tällaisille. Vaikka juurikin työelämässä tulisi tehdä tilaa tämän tyyppisille harjoitteille, pysähtymiselle. Itsensä kuuntelulle ja reflektoimiselle. Mitä oikein haluan työelämältä?

Syksyn tulo on minulle tietynlaista uudenvuoden juhlaa. Kesäloman päätös on kuin uudenvuoden aatto, joka katkaisee vuoden, ja jonka jälkeen on aika ottaa katsetta tuleviin projekteihin ja niiden jälkeiseen aikaan. Tällä hetkellä elämässäni on päättymässä yksi ajanjakso ja samaan aikaan orastavia uusia alkuja on alkamassa. Alkuja, joita odotan kovasti, mutta jotka vaativat työstöä sekä selkeämpiä mielikuvia siitä, mihin elämä on mahdollisesti menossa. Minkälaiselta elämä voi vuoden päästä näyttää ja tuntua.

Nyt olen pitkästä aikaa kaivanut naftaliinista oppimissopimuksen esiin ja aloittanut kirjoittamaan sitä. Päivittämään vuoteen 2020. En halua hätiköidä tämän tekemisessä tai tehdä sitä tekemisen takia. Luottaa, että ajatukset pulpahtavat paperille, kun niille antaa aikaa ja tilaa. Sen takia olenkin tehnyt sitä pienissä osissa. Vartti silloin, toinen tällöin. Yritän saada muutaman ystävän tekemään tämän harjoitteen myös, sillä silloin pääsisimme jakamaan ajatuksia yhdessä. Monesti ulkopuoliselle asioiden selittäminen laittaa järjestämään omia ajatuksia uudella tapaa ja löytämään sopivia sanoja kuvaamaan tunteita paremmin. Luomaan käsitteitä hähmäsille keloille. Sekä monesti kun asioita sanoo ääneen, alkaa tapahtumaan.

Tiimiakatemian oppimissopimus

 Missä olen ollut?

– Ensimmäinen kysymys tekee katsauksen yksilön menneisyyteen. Missä olen ollut, mitä olen tehnyt, mitä olen oppinut?

Missä olen nyt?

– Toinen kysymys määrittää nykytilanteen. Mitä nyt tapahtuu, mikä nyt on tärkeää?

Minne haluaisin mennä?

– Kolmas kysymys suuntaa tulevaa. Mitä haluan oppia, minne haluan mennä? Mikä on tulevaisuutta ajatellen tärkeää? Mitä odotan tulevalta?

Miten pääsen sinne?

– Neljäs kysymys konkretisoi niitä askelia ja tavoitteita, joiden avulla päästään edellisen kysymyksen myötä valittuun tilanteeseen. Millaisia kokeiluja on tehtävä, mitä teoriatietoa hankittava, ketä on tavattava?

Mistä tiedän olevani perillä?

– Viides ja samalla viimeinen kysymys pyytää sinua kuvittelemaan itsesi siihen tilanteeseen, jossa olet saavuttanut tavoitteesi ja päässyt toivomaasi tilanteeseen. Miltä se tuntuu, näyttää ja vaikuttaa?

Tehdessäsi oppimissopimus-harjoitusta, kuuntele itseäsi. Korulauseiden kirjoittamisen voi jättää Instagramin puolelle eikä kannata miettiä sellaisia asioita, mitkä näyttävät ulkopuolisille hyvälle. Jos ajatukset eivät kulje ja vastaukset jäävät puolitiehen, ota taukoa ja palaa myöhemmin jatkamaan. Vaikka 20 minuuttia työtä ja 10 minuuttia lepoa. Suosittelen myös ottamaan oman tilan tälle ja sulkemaan häiriötekijöitä pois, kuten puhelimen.