Koh Phayam – Tylsyyden huipentuma

Ennen kuin päätin tulla Koh Phayam nimiselle saarelle, luin Internetistä, että saarella on ainoastaan yksi nähtävyys, jonka kylläkin näkee jo saavuttaessa saarelle. Saaren muutkin aktiviteetit ovat kiven alla: snorklaus- ja sukellusretkiä tehdään joitakin viikossa viereisille saarille. Joitakin. Saarelta ei löydy autoja lainkaan ja liikkuminen tapahtuu jalan tai skoottereilla. Iltaelämää on jonkin verran, mutta suurimmassa osaa majapaikkoja ja ravintoloita sähkönjakelua säännöstellään, joten ravintolat eivät ole kovinkaan myöhään avoinna. Internet-selailun viimeinen lause kuului näin: ”Koh Phayam on hyvä paikka olemiseen.” 

Ja sitä se on ollut. Alun ensimmäistä ”touhupäivää” lukuunottamatta askelmani on hidastunut päivä päivältä. Kilpailen samassa ikämiessarjassa majapaikkaa pyörittävän viehkeän rouvan miehen kanssa. Hitaasti, mutta varmasti. Siinä missä hän makaa puolet päivästä ravintolan riippukeinussa, minä taas hoidan oman osuuteni rannalla pyyhkeen päällä. En olisi uskonut, että tylsistyn näin nopeasti. Kahdessa päivää! Viime reissulla tylsyyden saavuttaminen otti viikon, ja silloinkin olin ilman puhelinta ja peiliä.

Päiväni koostuvat lähinnä ruokailuista, kirjoista ja lyhyestä työnteon hetkestä sekä rannalla makoilusta. Herätys tapahtuu ilman kelloa aika tarkalleen seitsemän aikaan aamusta. Lyhyt venyttely- ja lihashuoltohetki rannalla, joka lempeine aaltoineen heräilee uuteen päivään. Majapaikkani vierestä löytyy idyllinen japanilainen kahvila. En tiedä mikä paikasta tekee japanilaisen, ehkä omistajan sukujuuret tai jokin pieni yksityiskohta, jota en ole vielä pienestä puutarhasta tai valikoimasta löytänyt. Kahvila itsessään saa jo hymyn suupieliin. Siellä naukkaan päiväkahvini. Kellon lähestyessä kuutta, bungalowini vieressä oleva rantabaari avaa luukkunsa auringonlaskua ihailemaan tulleille turisteille. Auringonlaskut ovat taattuja täällä, suorastaan luvattoman kauniita. 

Bungalowin terassilta löytyy riippukeino, jossa nytkin kirjoitin tätä. Riippukeinussa on jotain samaa, mitä oli lapsena, kun hyppäsi auton takapenkille, jonne nukahti yhdessä tuokiossa. Pieni heijaava liike, silmien ummistus ja päiväunet ovat taatut. Meren pauke ja eläinten säestys rikkovat hiljaisuuden. Turistien ääniä täällä kuule yllättävän vähän. Meno on  rauhaisa ja uskon, että juuri sitä täältä ihmiset ovat myös tulleet hakemaan. Illallinen, hampaiden pesu ja päivä onkin tapeltu.

Koh Phayam - Tylsyyden huipentuma
Koh Phayam - Tylsyyden huipentuma

Olemista ja ihmettelemistä

Tylsyyden saavuttaminen on itselleni jonkinlainen juttu, mitä lähden usein hakemaan rantalomilta. Mitä vähemmän häiriötekijöitä ja houkutuksia sitä miellyttävämpi kohde. Bangkokissa tapaamani saksalainen tyttö ihmetteli, miksi en tykkää bilettämisestä. En sanonut ettenkö tykkää siitä, en vain hae tältä reissulta sitä. Samaan hengenvetoon hän ihmetteli, kun kukaan ei polta tupakkaa Bangkokin kaduilla. Tervetuloa Saksa vuoteen 2020! En todenteolla kaipaa discovaloja, tupakanhajuisia hiuksia tai ämpäreistä tarjottavia vodkapaukkuja. Jos kaipaisin, olisin varmasti löytänyt itseni muualta kuin Koh Phayam -saarelta.

Ajatus karsimisesta houkuttaa. Kai se on jonkinlainen vastaliike sille, mitä arki Suomessa on. Ainakin viimeiset vuodet ovat olleet aika täyteläisiä, kuin liukuisi pallomereen, jonka jokainen pallo on mahdollisuus, joka on vieläpä käden ulottuvilla. Toki karsimista on monenlaista. Jo itsessään rinkka pakotti karsimaan mukaan otettavien tavaroiden määrää noin 20 kiloon. Yksin matkustaessa sosiaalisuutta pystyy karsimaan aivan eri tavalla kuin Suomessa. 90% ympärillä kuulemastani on sellaista, mitä en ymmärrä, jolloin minulla ei myöskään ole pääsyä noihin keskusteluihin, ei edes hiljaisena sivustaseuraajana. Toki hiljainen sivustaseuraaja olen, joka ei ymmärrä mitä edes seuraa. 

Rakastan, kun hiljaisuus pakottaa minut puhumaan itsekseni. Miettimään asioita ääneen, jotta saan rikottua hiljaisuuden ja käyttämään kieltäni. Puhumaan vain puhumisen ilosta ja siitä, että pystyn puhumaan. Hiljaisuus myös pakottaa keskittymään ja kuuntelemaan. Kuuntelemaan itseäni. Huomaan välillä ottavani aikaloikkia mitä ihmeellisimpiin muistoihin  vuosien varrelta.

Koh Phayam, pesojoonas

Ennen kaikkea suurin karsiminen tapahtuu arkisissa asioissa, kun mitään ei pidä tehdä. Päiviä rytmittää lähinnä nälän tunne sekä illan tullen väsymys. Kaikki muu päivän aikana on ekstraa. Olemista ja ihmettelemistä. Juuri niitä asioilla, joiden pariin pääseminen kotona tuntuu haastavalle, sillä täytettä arkeen löytyy joka nurkan takaa tai jos ei nurkan takaa, niin aina voi jonkun kaapin kääntää ympäri ja siivota pölyt. 

Tykkään tästä vaihtelusta, jonka rantaloma antaa. Asiat yksinkertaistuvat itsestään ja luonto ohjaa päivän kulkua. Tylsyys tuo merkityksen tunteen. 

Kaikki on enemmän kuin hyvin.


Miksi miehet eivät puhu seksuaalisuudesta?

Ronja Salmi ihmetteli aikoinaan Instagram storyn puolella, miksi miehet eivät puhu seksuaalisuudesta saman lailla avoimesti ja julkisesti kuin naiset tekevät. Missä ovat kaikki seksuaalisuudesta puhuvat miehet? Aloin pohtimaan aihetta tarkemmin ja mietin, miksi seksuaalisuudesta puhuminen ei ole ominaista esimerkiksi minulle, saatikka miksi en kuule muiden miesten puhuvan siitä.

Ensimmäisenä mieleni valtasi epävarmuus: Mitä seksuaalisuus edes pitää sisällään? Pikaisella googlettamisella sain vastaukseksi tämän:

”Seksuaalisuus koostuu monista asioista. Se on aistillista mielihyvää, miehenä ja naisena olemista, mutta myös fyysisen tyydytyksen hakemista. Seksuaalisuus on hellyyttä, yhteenkuuluvuutta, turvallisuutta, avoimuutta ja läheisyyttä. Siihen liittyy paljon toiveita ja odotuksia, kokemuksia ja iloja, pettymyksiä ja monia muita tunteita.”

Seksuaalisuus pitää sisällään siis aika laajan kirjon ihmisyyteen liittyviä asioita. Toisin sanoen, hurjan yksityisiä ja intiimejä asioita, jotka sisältävät paljon epävarmuutta ja keskeneräisyyttä. 

Huvittavaa, että ensimmäiset asiat, jotka itselläni kylläkin tuli mieleen miesten seksuaalisuudesta, oli seksi ja penis. Miksi? Ehkä selittävätekijä löytyy teinivuosista.

Miksi miehet eivät puhu seksuaalisuudesta?

Poikien yksi suurimpia kysymyksiä omassa seksuaalisuudessa on “olenko riittävä”. Olenko tarpeeksi pitkä, onko minulla tarpeeksi lihaksia, onko minulla tarpeeksi iso. Poikien nuoruutta vaivaa jatkuva kilpailuhenkisyys ja vertailu muihin. Mieltä painaa kysymys ”mitä voin tehdä, että kasvan oikein ja oikeanlaiseksi?”

Munan rooli epävarmuustekijänä on valtava nuorena. Niin kuin monessa muussakin asiassa myös peniksen suhteen pätee sanonta ”kun mikään ei riitä”. Vaikka vasemmasta lahkeesta löytyisi koivun halon kokoinen patukka, aina jollain on suurempi. Tai jos ei ole, kääntyy pituus itseään vastaan ja aletaan häpeilemään, kun poikkeaa ”normaalista” mitasta. Tuntuu, että miehisyyden mitta lasketaan senteissä. Ja mitä isompi sitä toimivampi. Tietenkin!

Luin myös yhden surkuhupaisan jutun tutkimuksesta, jossa käsiteltiin juuri poikien seksuaalisuutta. Jopa osalle tytöistä pojan siittimen koolla oli merkitystä, vaikka he eivät olleet edes vielä harrastaneet seksiä kertaakaan. Ja jos joku vielä kysyy, onko koolla väliä, niin on. Vaikkemme edes tiedä, mitä tuolla mystisellä sauvalla saa edes aikaan, niin silti se näyttää suurta roolia miehisyydessä.

Kysy asiantuntijalta -palstalla olisi myös tilausta urologian erikoislääkärin artikkeleille tai jopa päivystykselle, sillä kysymyksiä satelee isot kasat koskien juurikin penistä. Penis-ensyklopedian kirjoittajalle ja kuvittajalle olisi kuulemma kanssa kysyntää, näin kirjoitettiin toisessa tutkimuksessa. Eikä Poikien puhelimessakaan vältytä päivittäisiltä pippelipuheluilta.

Todellinen miehuuskoe on kuitenkin seksin harrastamisessa ja etenkin siinä kuuluisassa ja mystisessä ekassa kerrassa. Voi pojat soikoon, kun olisi aikoinaan tiennyt, että eka yhdyntäkerta on vasta sukellus omaan seksuaalisuuteen. Sen sijaan, että nuorelta kysyttäisiin joko olet harrastanut seksiä tai milloin menetit ”neitsyytesi”, olisi fiksumpaa, ja ehkä jopa uskallan sanoa kypsempää, kysyä, koetko olevasi valmis seksiin tai milloin koit olevasi kypsä seksin harrastamiseen. Siitähän omassa seksuaalisuudessa on kyse: itsetuntemuksesta, sen hahmottamisesta ja laajentamisesta. Kasvamisesta. Omien rajojen ja mieltymyksien tunnistamisesta. Kuka minä olen ja mistä minä tykkään?

Muistan itsekin ajan, kun seksin harrastamisessa suurin huoli oli peniksen koossa ja sen toiminnassa. Fokus ei suinkaan ollut nautinnossa. Kahden ihmisen välisistä tunteista. Alkuun seksikertani olivat ”selviytymistä”, omien kasvojeni säilyttämistä. ”Mies ei yksinkertaisesti voi epäonnistua sängyssä.” Näin ajattelin ja uskon myös monen muunkin nuoren miehen ajatelleen.

Miksi miehet eivät puhu seksuaalisuudesta?

Tuntuu huvittavalle näin jälkikäteen, kun ajattelee millainen kuva seksistä oli nuorena. Sisään, ulos, sisään ulos ja onnellinen päätös kaikelle tälle. Kiitos pornon ja heikon seksuaalivalistuksen. Ei koulussa puhuttu suuseksin harjoittamisesta, hyväilystä ja koskettelusta, anaaliseksistä, fetisseistä tai suutelemisesta. Keinoista lähestyä omia mieltymyksiä. Seksistä kerrottiin aika teknisesti: kiihottuminen, erektio ja siemensyöksy. MUISTA EHKÄISY! Ja ai saakeli, ennenaikainen siemensyöksy. Se jos jokin laski miehuuspisteitä. Ennenaikainen siemensyöksy kyllä muistettiin mainita biologian tunnilla, jossa muuten pitelimme banaania toisessa kädessä ja kondomia toisessa. Siis banaania. Sama kuin puhuisit 15-vuotiaalle yhä kukista ja mehiläisistä. Haikarista, jotka tuovat pehmeässä nyytissä pikkusisaren oven eteen.

Kun palaan ajatuksissani nuoruuteeni ja peilaan sitä tänä päivänä lukemiini tutkimuksiin, ymmärrän hyvin, miksi miettiessäni seksuaalisuutta mieleeni pompsahti penis ja seksi. Ovathan ne näytelleet suurta roolia koulun käytävillä ja puheissa ison osan nuoruuttani.

Jos käsitys miesten seksuaalisuudesta liitetään vahvasti reiluun kymmeneen senttiin ja sen toimivuuteen, en ihmettele lainkaan, miksi seksuaalisuudesta ei puhuta kovinkaan paljoa ääneen, ja miksi siitä puhuminen saattaa olla vaikeaa. Myös leimaantumisen riski alisuorittajaksi on läsnä, kun siirrytään puhumaan julkisesti peniksestä ja sen toimivuudesta.

”Suuren peniskeskustelun” ympärille olisin ainakin itse kaivannut teinivuosina enemmän keskustelua esimerkiksi siitä, mitä kehossani tapahtuu, miksi kiihotun jostakin, olenko ”normaali” ja saanko itkeä julkisesti.

En väitä, että peniskeskeisyys olisi yksin se syy, miksi miehet eivät puhu julkisesti seksuaalisuudestaan. Ehkä se on vain pieni osasyy tai sitten isompikin.

Uskon kuitenkin, että elämme vahvasti murroksen keskellä. Instagramiin on ilmaantunut jo muutamia suomalaisia tilejä, joissa puhutaan miesten seksuaalisuudesta,  viime vuonna Janne Puhakka rikkoi yhden tabun yhteiskunnassamme, keväällä pääsemme seuraamaan TV:stä realityn kautta isäksi tulemista ja kasvamista, moni kansanedustaja on puhunut avoimesti uupumuksestaan ja perhevapaauudistus etenee eduskunnassa. Monesta eri tulokulmasta lähestytään jo miehisyyttä ja sen kirjoa.

Helsingistä löytyy myös miesten omia ”leirinuotioita”, joissa miehet kokoontuvat keskenään intiimistä puhumaan tunteistaan. Siinä missä nuoret naiset ovat ottaneet Instagramin haltuunsa miehiä aktiivisemmin ja puhuvat julkisesti seksuaalisuudestaan, ehkä miehet tekevät sitä enempi suljetuissa ympäristöissä. 

Miksi miehet eivät puhu seksuaalisuudesta?

Mitä tulee omaan seksuaalisuuteeni, olen viimeisen kymmenen vuoden aikana oppinut päästämään irti normaaliudesta ja sen tavoittelusta. En sano, että tavoittelen erilaisuutta, vaan hyväksyn erilaisuuteni, tiedostan vieläkin miehisen muotin ahtauden ja suosiolla yritän olla laittamatta itseäni siihen. Tapa, jolla olen tänä päivänä mies on huomattavasti itsevarmempi, kypsempi ja herkempi kuin se oli viisi vuotta sitten. 

Jos jotain haluaisin sanoa 17-vuotiaalle tai 24-vuotiaalle Joonakselle olisi se aika simppeliä: sä olet OK.


Maailman suurimmat markkinat – Chatuchak

Maailman suurimmat markkinat, Chatuchak

Se, mitä et löydä Chatuchak -markkinoilta, et vain ole vielä löytänyt sitä. Maailman suurimmat markkinat aka. Chatuchak, on yksi Bangkokin erikoisuuksista ja vierailemisen arvoinen paikka. Markkinat ovat avoinna ainoastaan viikonloppuisin.

Kävin muutama vuosi sitten ensimmäisen kerran markkinoilla ja taisin viettää muutaman tunnin siellä. Tällä kertaa meni hetkessä kolme tuntia ja tuntuu, että vieläkin jäi näkemättä asioita. Toki markkinat alkavat toistamaan itseään aika nopeasti, sillä monissa kojuissa myydään sitä samaa rihkamaa, mitä saa joka nurkalta, mutta aina tasasin käytävävälein sitä törmää mielenkiintoisiin kojuihin.

Maailman suurimmat markkinat, Chatuchak

Alueella on eri arvioiden mukaan 9 000-15 000 myyjää. Aivan käsittämätön määrä ja vielä poskettomampi on se tavaran määrä. Sitä helposti hullaantuu tuollaisessa ”ostosparatiisissa”. Tein itselleni selkeät osto-ohjeet (ei väärennettyjä vaatteitta) ja kauppalistan (shortsit, lounas, kahvi ja jälkkäri) ennen markkinoille menoa. Tämä hillitsi ainakin omaa ostokäyttäytymistä. Toki en löytänyt shortseja (jep niinkin voi käydä valikoiman laajuudesta huolimatta), mutta löysin paikallisen suunnittelijan kauluspaidan (kauluspaita, mikä parhain ostos reppureissulle).

Oma suosikkini Chatuchak -markkinoilla on vintage-kaupat, joita riittää isoksikin työmaaksi. Tuotteet ovat himpun arvokkaampia verrattuna uusiin Abidaksiin ja Puumiin, mutta tuotteet ainakin kestävät (esim Leviksen farkkuvalikoimat ovat todella laajat) ja ovat aitoja (näin ainakin haluan uskoa). Tällaisia vintage- ja kierrätyskauppoja toivoisi Suomenkin kauppakeskuksiin. Korkeat vuokrat taitavat olla suurin syy niiden puuttumiseen?

Maailman suurimmat markkinat, Chatuchak

Chatuchak -markkinoille on helppo saapua. Itse tulin Skytrainilla Siamin asemalta Mo Chitin asemalle, josta oli vain sadan metrin kävelymatka pääkallopaikalle. Sininen metrolinja tuo taas suoraan markkinoille. Kirjaimellisista suoraan. Crab-sovelluksen kautta voi myös katsoa skootteri- tai taksikyytiä alueelle. Alueelta löytyy useita ravintoloita, jotka ovat  osittain keskellä aluetta, mutta myös kojujen välissä. Paikan päältä löytyy useita pankkiautomaatteja, jos näyttää sille, että käteiselle on tarvetta. Osassa kojuja käy pankkikortti, mutta suurin osa ottaa vastaan ainoastaan kahisevaa.

Useat lähettifirmat myös tarjoavat palveluitaan alueella. DHL:n piste löytyy markkina-alueelta ja muilla firmoilla näytti olevan viereisessä kauppakeskuksessa omat pisteensä. 

Maailman suurimmat markkinat, Chatuchak, Bangkok

Markkinoilla vierailee arviolta 200 000 ihmistä päivän aikana. Ystäväni isää lainaten: ”Siellä missä ihmisiä, siellä myös taskuvarkaita!” Kannattaa tosiaan pitää kantamuksistaan huoli, sillä ahtailla käytävillä helposti saattaa ”törmätessä” lähteä lompakko taskusta vieraan matkaan.

Ennen kaikkea on hyvä muistaa, että maltti on valttia täälläkin! Se mitä et tiennyt tarvitsevasi, tuskin tulet tarvitsemaankaan.


Ensimmäinen viikko Thaimaassa – Bangkok

Terveiset Ranongin satamakylästä! Matka Ko Phayamin saarelle on lauttamatkaa vaille valmis. Saavuin aamusta ennen kukon kiekaisua Bangkokista Ranongiin, ja kolme tuntia myöhemmin pääsin vihdoin nauttimaan aamun ensimmäisen kupin kahvia, kun kahvilat avasivat ovensa. Bussimatkan piti kestää 10-12 tuntia, mutta olimmekin hyvissä ajoin perillä 9 tunnin matkustamisen jälkeen. En sanoisi, että yön aikana tuli nukuttua kovinkaan syvää unta, sillä samaan aikaan, kun näin unia, tiedostin erittäin hyvin istuimen käsinojan alaselässäni.

Bangkok oli reissuni aloitus kohde, jossa halusin viettää useamman päivän metsästäen shortseja (Suomesta oli vaikea löytää tähän aikaan vuodesta shortseja ja kesävaatteeni ovat varaston pohjalla) ja levätä pitkän lennon jäljiltä. Saksalainen reppureissaaja, johon törmäsin heti hostellissa, oli ensimmäistä kertaa Bangkokissa ja Kaakkois-Aasiassa. Hän kyseli, kuinka pitkään Bangkokissa kannattaa viettää aikaa.

Näin reissun alkutaipaleella en välttämättä suosittele paria päivää enempää Bangkokissa. Mieluummin ottaisin sen muutaman päivän ekstraa reissun loppupäästä, jos satut lentämään Bangkokista takaisin kotia. Rinkkaa tai matkalaukkua ei niinkään kannata täyttää reissun alkuvaiheessa, vaan jos on tarvetta ostaa tuliaisia, samat tuotteet odottavat varmasti sinua vuodesta toiseen Bangkokin markkinoilla.

bangkok
bangkok

Monen mielestä Bangkok on yksi kaaos. Itselleni se on enempi hallittu kaaos. Se on aina mihin vertaa. Jakartassa ja Hanoissa käyneenä, ne ovat kaaoksia. Singaporeen, joka on loistava lomakohde, jos haluaa siis lomailla aasialaisesta elämäntyylistä, on Bangkokiin verrattuna paljon sliipatumpia ja ehkä hieman hengettömämpi. Ja älkää ymmärtäkö väärin, rakastan Singaporea. Siellä on ainoastaan haastavampi löytää mielikuvia vastaavaa aasialaista menoa, kuten edullista katuruokaa ja hyvinkin epämääräisesti toimivaa liikennettä.

bangkok, pesojoonas,

Tälle reissulle otin tavoitteeksi löytää aikaa itselleni sekä miettiä suhdetta itseeni. Kulunut vuosi oli aika tapahtumarikas ja sain olla koko vuoden mahtavien tyyppien ympäröimänä. Parisuhde toi myös paljon rakkaudentäyteisiä hetkiä elämääni. Välillä olo tuntuikin aika täydelle ja toisinaan taas yksinäiselle. Enkä tarkoita, etteikö näillekin tunteille olisi oma paikkansa elämässä. Loppuvuodesta kun näin ystävääni, joka on pohtinut paljonkin yksinäisyyden tunteita ja sen eri tasoja ja muotoja. Häneltä tulee aiheeseen liittyen tämän vuoden puolella myös kirjakin, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Häneltä tuli ajatus, että ehkä reissun tuoma etäisyys arkeen, tuo minut lähemmäksi itseäni. Ja näinhän se varmasti on, kun ottaa etäisyyttä ja aikaa itselle, saa myös uutta ajateltavaa.

Bangkok,

Jos katson menneitä reissuja, niin sitähän ne ovat tehneet: tuoneet minut lähemmäksi itseäni. Varsinkin edellinen reissu, jolloin täytin 30 vuotta, oli yhdenlainen retriitti vuosikymmenykseltä toiselle. Voihan pojat! Vaikkei reissun päällä tule sen kummemmin ajateltua minkäänlaisia henkisiä matkoja nirvanaan, antaa maiseman vaihtaminen jo itsessään paljon uutta ajateltavaa. Sitä tiedostamatta tulee mietittyä, miksi jokin asia tehdään tietyllä tapaa tai miksi ajattelen jostakin asiasta kuin ajattelen. Kai aistit ovat reissussa eri tavalla vastaanottavaisia kuin tutussa ympäristössä, jossa teemme monia asioita autopilotilla.

Oli miten oli, en ota stressiä sen suhteen, jos en koe ”Aasian taikaa” ja tule ”uutena Joonaksena” takaisin Suomeen. Pääasia, että rusketusrajat löytyvät ja hymy on entistäkin leveämpi.


#YearInClarion hotellivuoden kohokohdat

Huh heijaa! #YearInClarion hotellivuosi on nyt paketissa. En pysty käsittämään, että ASUIN VUODEN HOTELLISSA. Siis tänään on tullut se päivä, kun on aika tehdä check out. Huvittaa ajatus kirjata itsensä ulos 365 hotelliyön jälkeen. 

Oliko minibaarista jotain?”

Vuosi meni hurjaa vauhtia ja yleensä se on merkki siitä, että on tapahtunut ja paljon. Yksi hotellivuoteen liittyvä pelkoni oli, ettei vuoden aikana tapahtuisi mitään. Se, että vuosi menisi vain ohi ja käteen jäisi lämmin kädenpuristus. 

Kirjoitin vuoden alussa #YearInClarion bucket listin itselleni ja aika hyvin listan asioita tuli tehtyä.  Nyt kun katson listaa, olen enemmän kuin tyytyväinen, että osa asioista jäi toteutumatta. Juuri ne asia, jotka eivät tuntuneet omille nyt kun katsoo taaksepäin. Tilalle tuli paljon sellaisia asioita, joita oli mahdoton arvuutella vuoden alussa. Roska silmässä kävin läpi kulunutta vuotta tallennettujen storyjen ja kuvien kautta. Mitkä asiat olivat sitten hotellivuoden kohokohtia, mieleenpainuvia muistoja ja yllättäviä tapahtumia?

#YearInClarion, Clarion, pesojoonas

1. Enempi saunakertoja kuin aamupaloja

Kävin valehtelematta useammin saunassa kuin aamupalalla. Aamuin ja illoin. Toisinaan kahteenkin kertaan iltaisin. Uima-altaalla loikoilu ei niinkään tuntunut omalle jutulle ja haluisin myös tietoisesti jättää sen “arjen luksukseksi”.

Sauna on rentoutumisen ja vetäytymisen ohessa toiminut hyvänä kohtaamispaikkana. Tosin ainoastaan miesten kanssa. On ollut mielenkiintoista kuulla eri kansalaisuuksien näkemyksiä ja tottumuksia saunasta. Parasta on nähdä raavaan miehen pelokasta ilme, kun hän kaataa löylyä kiukaalle. Vesi ja sähkö kun ei yleensä ole hyvä yhtälö.

Nippelitiedon ystäville: käytin samaa pukukopin koodia koko vuoden ajan. Niinkin luovaa kuin 0000. Ainoastaan yhden kerran vuoden aikana kylpytakit sekoittuivat ja huonekortit vaihtoivat omistajaansa.

2. Lordi Globenissa

Jos vielä ei ole käynyt ilmi, niiiiin olin LORDIN keikalla. Siis sen Euroviisu Lordin. Posketon vuosi sai mielettömän päätöksen, kun pääsin mukaan Nordic Choicen jokavuotiseen Vinterkonferanseniin. Kyseessä on yrityksen sisäiset bileet, jossa verkostoidutaan, käydään kulunutta vuotta läpi, otetaan katsetta tulevaan ja ennen kaikkea juhlitaan yhdessä. 

Harvoin on tullut tanssittua pöydillä Globenissa Lordin tahtiin. Tosi harvoin itse asiassa. Parasta reissussa, heti LORDIN jälkeen, oli yhdessä oleminen koko Suomen poppoon kanssa. Meitä oli Suomen Clarioneista mukana noin 30 henkeä.

Kaksipäiväinen seminaari, “herätysjuhla”, jää varmasti yhdeksi mieleenpainuvimmista jutuista vuoden aikana.

3. Postikortit

Sain kuluneen vuoden aikana noin 200 postikorttia ja kirjettä TEILTÄ! Muistan, kun joku teistä kysyi Instagramin puolella, voiko minulle lähettää vuoden aikana postikortin jos toisenkin. Olin, että totta kai ja sitten postikortteja alkoikin tulemaan urakalla. Kaukaisimmat Uudesta-Seelannista ja Turusta, lähimmät tien toiselta puolen.

Sanoinkin yhdessä päätöstilaisuudessa, että aion säilyttää kortit jälkikasvulle. Siinäpähän ihmettelevät millaista elämää ukki on elänyt. Kiitos tuhannesti kaikille teille kortin lähettäneile.

#YearInClarion, Clarion

4. Sänkyyn kannetut aamupalat

Ah, jos johonkin tulevaisuudessa haluan hotellielämyksissä satsata, on se sänkyyn kannettu aamupala. Yksi mieleenpainuvimpia hetkiä oli Yaelin ensimmäinen aamu hotellissa, kun yllätykseksi olimme Clarionin kanssa sopineet aamupalan huoneeseen kannettuna. 

Toisen kerran sain aamupalan sänkyyn, kun täytin vuosia. Silloin aamupalan kylkeen kuului syntymäpäivälaulu koreaksi. KOREAKSI! Vain #YearInClarion -jutut. Aivan mieletön heittäytyminen ravintolan työntekijältä.

#YearInClarion, Clarion, pesojoonas

5. Kohtaamiset

Ehdoton plussapuoli hotelliasumisessa on ollut kohtaamiset. Varsinkin kun ihmisiä on maailman joka kolkasta ja Somerolta. Ihan ensimmäisen illan törmääminen somerolaisten kanssa Sky Roomissa hymyilyttää vieläkin. “Käyksä usein täällä?” Juu, asun tossa alakerrassa.

Huvittavia hetkiä on myös tarjoutunut, kun ihmiset ihmettelevät mitä ihmeellisimpiä asioita ääneen, joihin olen sitten saattanut vastailla heille. Asiat ovat liittyneen esimerkiksi avainkortteihin, saunan kiukaaseen tai itse rakennukseen. Aikani, kun olen vastaillut heille, ovat he yleensä ihmetelleet, miten tiedän niin paljon tähän hotelliin liittyviä asioita. Kaiken puheen keskellä, olen saattanut ohittaa sivuseikan, että asun täällä.

6. Kerrossiivojan tervehdykset

Väitän (täysin fiilispohjalla), että niinä aamuina, kun kerrossiivojani on toivottanut hyvät huomenet minulle, ovat päivät alkaneet niin sanotusti oikealla jalalla. Ja mitä kauempaa tervehdys on tullut sitä voimakkaampi hyvän mielen tunne on ollut. 

Jos jotain aion viedä omaan taloyhtiööni mukanani, niin oikein energiset tervehdykset naapureille. Positiivisuus ruokkii positiivisuutta. Miettikää, mikä vaikutus ihmisten arkisilla kohtaamisilla voi olla meihin, niin hyvässä kuin pahassa. Miksi olla hyödyntämättä tällaista positiivista voimaa?

#YearInClarion, Clarion

7. Yamal

Käsi pystyyn, jos muistat vielä rakkaan Yamalin. Yamal lähti ajelehtimaan syksyn pimeinä hetkinä kohti valoisampia seutuja. Syy miksi halusin nostaa tämän rahtialuksen esille, liittyy näihin maisemiin, jotka avautuivat suoraan sängystäni. Lattiasta kattoon olevat ikkunat imi suorastaan kaiken valon sisään. Merinäköala, Helsingin tuomiokirkko eikä yhtäkään naapuria tuijottamassa vastapäätä. Mistä muualta löytyy vastaavanlaiset näkymät Helsingissä? Tulevaisuuden asuntohaaveisiin voi listata isot ikkunat!

Kasvit ovat kanssa nauttineet saamastaan valosta.

8. Clarion says NO -tapahtuma

Pääsin syksyllä juontamaan Jätkäsaaren ja Ruoholahden alakoululaisille koulukiusaamisen vastaista tapahtumaa. Kiusaaminen aiheena on tärkeä minulle ja koskettaa aivan liian montaa meistä, myös minua. Tapahtumassa vauhtia ja kivuliaita tilanteita oli tarjoamassa Duudsonit. 

Arvostan kovasti, kun yritykset ottavat kantaa tärkeisiin yhteiskunnallisiin asioihin ja ennen kaikkea tekevät tekoja. 

#YearInClarion, Clarion

En voi kuin ihmetellä mennyttä vuotta ja ylipäätään ajatusta, että asuin yhden vuoden hotellissa. Mieli ei meinaa ihan pysyä perässä. Uskoisin, että moni asia valkenee ajan kanssa. ”Tehtävän todellinen tarkoitus selviää Bahamalla”. Näin sanoisi Esa Saarinen. Itselläni se selvinnee Thaimaassa.

Kiitos vielä kerran Clarion ja kaikki mahtavat clarionlaiset. Ja tietysti kiitos kaikille teille, jotka seurasitte ja elitte vuotta kanssani! #YearInClarion hotelliprojekti jatkuu, kun seuraavaksi Clarioniin muutta Anna-Katri ja hänen jälkeensä Kaverin puolesta kyselen Tiia! Odotan niin paljon, miltä heidän 100 päiväänsä näyttää hotellissa.

PS. Instagramin puolelta löytyy kohokohdista paljon yksittäisiä hetkiä hotellivuodesta sekä #YearInClarion -tagilla löytyy paljon kuvia vuoden varrelta.


Räntäinen rakkauspäiväkirja – Mitäs me sinkut, ikisinkut ja entiset ikisinkut?

Sinkut, ikisinkut, entiset ikisinkut ja ennen kaikkea päiväkirja, miten meillä menee?

Päädyin muistelemaan taannoin aikoja, jolloin töhertelin merkintöjä sinkkuajoiltani sinulle. Kuuntelit ja otit kaiken vastaan ilman suodatusta kaikkine kirjoitusvirheineen.

Kiitos siitä! Mustetta onneksi riittää kynän päässä, joten ajattelin taas kirjoittaa sinkkuajoista.

Parisuhde.

Kahden tai useamman ihmisen välinen suhde.

Kasvamiseen liittyy usein pientä kipuilua ja hapuilua. Elämä itsessään on jo yksi iso hapuilu, jota ikä onneksi tasapainottaa. 

Kasvamista tämä parisuhde onkin ollut. Monesti yhdessä kasvamista, mutta myös yksin ja erikseen.

Tapasin taannoin ystävääni pikaisesti ja hän oli vilpittömästä onnea täynnä minun rakkauselämästäni. Hän, ikisinkkuna, on saanut valtavasti omaan elämäänsä rakkaudentäyteisiä hetkiä seuratessani minua somessa. Ihana kommentti häneltä! Loppuun hän muistutti, ettenhän jätä meitä, 

ikisinkkuja.

En. En varmastikaan jätä. 

Vaikken sinkku enää ole, koen kuitenkin “ikisinkkuuden” olevan osa minua. Tämä osa minua heijastuu myös välillä parisuhteeseeni, väistämättä. 

On ollut oppimista ymmärtää, että toinen ihminen on aidosti kiinnostunut minusta ja minun tekemisistäni. Myös silloin, kun saatan kiukkuilla ja haluta mitä ihmeellisimpiä asioita.

Toisinaan on niitä hetkiä, kun toivon voivani vain sulkeutua omaan pieneen kuplaani. Vain minä. Tehdä juuri niin kuin aina ennenkin sinkkuna tein: suljin maailman ja olin itseni kanssa.

Minä sitä, minä tätä.

ikisinkut, pesojoonas

Tuolloin pystyisin milloin tahansa sulkeutumaan omaan tilaani. Ei minua kukaan kiellä sitä nytkään tekemästä. Kyse on ehkä enempi tahdostani olla tekemättä sitä. Uuden oppimista. Olenhan omassa pienessä universumissani suurimman osan parisuhteestamme. Ja rakastanhan tuota pikkuista hollantilaista.

Rakastan!

Kai joku joskus kertoi minulle, että parisuhteessa tulee sovittaa yhteen kahden ihmisen tavat ja rutiinit. Tehdä yhteisiä päätöksiä ja kompromisseja. Tiedättehän, päättää esimerkiksi kummin päin wc-paperirulla tulee telineeseen. Kaikkihan eivät tiedä kummin päin se rulla pitää laittaa. Toisen tapojen ja rutiinien kunnioittaminen vie mielettömästi aikaa ja energiaa. Tai ylipäätä toisen erilaisuuden ymmärtäminen. Miksi ihmeessä hän ajattelee noin? 

Kunpa vain voisi jättää tuolin ruokapöydän viereen eikä sen alle”.

Ja mitä tulee sängyn jakamiseen: alkuillasta tosi kiva juttu, juuri ennen nukahtamista, ei niin kiva juttu. 

“Distance!”

ikisinkut, pesojoonas

Toki en sano, että nämä asiat tulivat yllätyksenä minulle. Ja en nyt tarkoita wc-rullaa, vaan kuinka paljon on asioita, jotka tulee harmonisesti sovittaa yhteen. Ja sitten on niitä asioita, joita ei kannata edes sovittaa, vaan joiden tehtävä on nimenomaan ravistaa harmoniaa.

Jos muistelen omia sinkkuaikojani (ihan kuin niistä nyt olisi vuosikymmen aikaa…), leimasi niitä sunnuntai-iltojen yksinäisyys ja läheisyyden puute. Maanantaisin taas tunsin sieluni täydestä itsenäisyyttä ja vapautta. Voimaannuin suuresti noista maanantaiden tuomista tunteista. 

“Minähän en puolisoa tarvitse!”

Vaikka kuinka olen kuvitellut, että minä jos kuka, olen oikein huomaavainen, on parisuhde opettanut uusia ulottuvuuksia toisen huomioimisesta. Sellaisia, joita en ennen edes miettinyt. Sekä opettanut siinä, että toinen huomio minut. Siis ottaa minut huomioon, eikä ajattele asioita itsekkäästi omasta näkökulmasta. Väitän, että tuo jälkimmäinen on jopa ollut haastavampaa opeteltavaa minulle. Ottaa huomiota vastaan. 

Parisuhdetta ja sinkkuutta on turha vertailla toisiinsa. Niin kuin ei muitakaan elämän eri vaiheita. Eri vaiheisiin kuuluvat erilaiset tunteet ja niiden kirjo. Uuden opettelua ja itsensä tarkastelua uudesta perspektiivistä.

Teille sinkuille ja ikisinkuille, siskoille ja veljille, ruoho on yhtä vehreää tälläkin puolen aitaa. Nautitaan ja rakastetaan näitä hetkiä, joita elämä meille tuo vastaan.

Pus!

Ps. Sinkut, en ole unohtanut teitä!


Elämänmuutos – Hotellivuoden jälkeinen elämä

“Miltä nyt tuntuu, kun vuosi alkaa olemaan lopuillaan??” “Mitäs kun joudut alkaa tiskaamaan taas itse?” “Kuka sun pyykit nyt pesee?” “Se siitä valmiiksi katetusta aamupalasta”. 

Niimpä.

Se siitä!

Ymmärrän täysin, miksi näistä asioista ollaan tällä hetkellä kiinnostuneita ja niistä myös ropisee päivittäin kysymyksiä minulle. Ovathan ne niitä juttuja, joista arkeni on pääsääntöisesti koostunut kuluneen vuoden aikana. En voi kieltää, etteikö noita asioita tulisi ikävä, mutta todellisuudessa en ole edes ehtinyt murehtimaan noiden asioiden perään vielä. 

Ja tuskin edes tulen.

Elämänmuutos

Se mikä tällä hetkellä oikeasti painaa mieltä, on muutos. Elämänmuutos. Ympäristö ja ihmiset ympärilläni muuttuvat. Seinät, joihin olen juuri ehtinyt tukeutua, muuttuvat. Kotini tuoksu, joka tulee jo ovella vastaan, on kohta tuulen viemää. Ratikkapysäkin tutut kasvot muuttuvat uusiin tuntemattomiin. Huonekortti vaihtuu avaimiin ja hissi rappusiin. T-paitani ja sukkani, haarukkani ja veitseni pakkaantuvat muuttolaatikoihin odottamaan uutta osoitettaan. Nahkainen nojatuoli vaihtuu elokuvateatterin penkkeihin. 

Moni iso asia elämässä muuttuu jälleen kerran hetkessä. Tuttu ja turvallinen vaihtuu uuden opettelemiseen. En edes muista, että olisin aiemmin stressanut nimenomaan muutoksesta näin paljoa kuin nyt. En haluaisi sanoa, että se on tämä ikä, mutta onhan se. 


Saakeli.

Tai ei välttämättä ikä vaan enempi se mukavuudenhaluisuus, jonka eletyt kilometrit ovat tuoneet mukaan.

Onhan muutos kuitenkin mahdollisuus. Ennen kaikkea sitä se on! Ehkä vain tässä vaiheessa elämääni toivoisin pysyvyyttä, en niinkään jatkuvia mahdollisuuksia ja haaveiden kurottelua. Jonkinlaisia turvallisia uomia, joissa voi rauhassa talsia menemään päivästä toiseen. Ehkä tämä on vain mielikuva tai tunne, jonka perään haikailen. Ehkä todellisuudessa kaipaan aivan muuta, jotain mitä en vielä osaa edes sanoittaa.

Elämänmuutos

Siitäkin huolimatta, että tuleva elämänmuutos on aiheuttanut pientä päänvaivaa, olen positiivisin mielin astumassa uuteen vaiheeseen elämässäni. Seuraavat pari kuukautta eletään vielä siirtolaisena, mutta kevät tuo totutusti uutta mukanaan, kun muutan takaisin omaan kotiini. Odotan, että pääsen näkemään lehtien silmut ja orastavan vehreyden oman kotini ikkunasta. Nauttimaan aamukahvin ikkunalaudalla. Selvittämään asuuko talonmies vaimonsa kanssa vielä viereisessä rapussa. Haaveilemaan ehkä pienestä pintaremontista. Kaivamaan pyörän kellarista esiin. Ripustamaan pyykit kuivumaan. 

Kaikki tämä on hyvä pitää mielessä, kun astun uuden muutoksen pariin seuraavien päivien aikana.


Muistoja vuosikymmenyksen takaa

Kirjoittelin joululomalla, jota muuten vietin useamman viikon ajan, ylös satunnaisia asioita, joita mieleeni pompsahteli edelliseltä vuosikymmenykseltä. Vähän jopa huvitti, kun mietin, että millä logiikalla juuri nämä hetket kaivautuivat mielen syövereistä ajatuksiini. Varmastikin vahva tunnekokemus on yksi syy, joka on jättänyt vahvan muistijäljen. Ajattelin jakaa näitä muistoja myös teille menneeltä vuosikymmenykseltä, jota värittivät useat reppureissut ja ammatillisen identiteetin kasvu sekä rakkaus.

muistoja

Islannin tulivuoren purkaus vuonna 2010 ja jumissa Torremolinoksella

Muistatteko vielä, kun Islannissa purkautui Eyjafjallajökull-tulivuori. Lähdin äitini kanssa viettämään ystäväperheemme isän 60-vuotisjuhlia Torremolinokseen. Oman isäni piti alun perin lähteä äidin seuraksi, mutta työkiireiden vuoksi hän joutui perumaan, joten otin hänen paikkansa koneesta. Sain myös koulusta vapaata viikoksi siitäkin huolimatta, että meillä oli iso tapahtumaprojekti meneillään. Paluulentoni Suomeen oli päiviä aikaisemmin ennen kouluprojektiani.

Islannin Tulivuori purkautui kuitenkin muutamia päiviä ennen meidän suunniteltua kotiinpaluuta. Lentoliikenne halvaantui melkein kokonaan Euroopassa ja olimme jumissa Malagassa. Toistan: MALAGASSA. Kotiinpaluumme siirtyi päivä päivältä, kun tulivuori vain jatkoi purkautumistaan. 

Torremolinos paikkana ei oikein ole ikäiselleni kummoinen rantakohde. Sanoinkin kavereilleni, jotka fiilistelivät lomani jatkumista, että olen tämän rannikon nuorin ja äitini toiseksi nuorin. Suunnittelin jo lähteväni junalla tai rekan kyydillä takaisin Suomeen, kunnes saimme ilmoituksen mahdollisesta lennosta kotiin. Melkein viikon jumissa olon jälkeen pääsimme lähtemään takaisin Suomeen. 

Kaiken tämän seurauksena en päässyt osalliseksi kouluprojektini loppuhuipennukseen, mutta tulipan force majeure tutuksi.

Ravintolan avaaminen ja elintarvikealan lakko

Harva varmaankaan tietää, mutta olen pyörittänyt Pielavedellä omaa satamaravintolaa kahden kesän ajan. Kesällä 2010 olimme avaamassa Satamaravintola Laivuria kolmen muun kaverukseni kanssa. Kenelläkään meistä ei ollut aikaisempaa kokemusta ravintolan pyörittämisestä. Kaikilla oli kova into ja halu kokeilla ja yrittää.

Samana kesänä Suomea ravisutteli myös elintarvikealan lakko, joka kosketti 4500 työntekijää. Toisin sanoen kauppojen leipä-, eines- ja lihahyllyt alkoivat tyhjentyä, kun suurimpien elintarvikealojen yritysten tuotannot seisahtuivat. Meillä oli viikko ravintolan avajaisiin ja keittiömme ammotti tyhjyyttään. Soitin äidilleni ja kysyin, että miksi juuri nyt, kun olemme avaamassa ravintolaa, piti tämäkin vielä tulla tähän sotkemaan suunnitelmiamme.

Suunnittelimme raaka-aineiden hakureissua jopa Viroon, leipomistalkoita ja mitä kaikkea. Lakko kuitenkin kesti vain parin päivän ajan ja saimme muutamaa päivää ennen avajaisia keittiömme täyteen iskuvalmiuteen. 

Uusi-Seelanti ja hollantilaisen tytön pianoesitys 

Olimme ystävieni kanssa maailmanympärysmatkalla vuonna 2013, ja yhtenä kohteena oli oma suosikkini Uusi-Seelanti. Vuokrasimme autot, jolloin pääsimme kätevästi liikkumaan omien halujemme ja aikataulujemme mukaan. Uuden-Seelannin hintataso on myös aika korkea, joten olimme etukäteen varanneet Kilroyn kautta vouchereita hostelleihin. Harmikseni en enää muista missä kaupungissa tai kylässä olimme, kun hostellin keittiössä törmäsin nuoreen naiseen, joka harmitteli kovaan ääneen, että joku oli varastanut hänen ruokansa jääkaapista. Tarjouduin avuksi hänelle, sillä pastakattilassani oli yhdelle aivan liikaa syötävää. Kohtaus oli jo tuossa vaiheessa kuin suoraan jostain romanttisesta Jennifer Anistonin komediasta. 

muistoja, pesojoonas

Juttelimme niitä näitä nuoren naisen kanssa, kunnes hän kysyi minulta, uskaltaisikohan hän soittaa ruokailutilassa olevalla pianolla yhden kappaleen minulle kiitokseksi. Ujutin hänet pianon eteen ja ensimmäisestä soinnusta lähtien olin myyty. Hän esitti Birdyn People Help People -kappaleen. Kyseinen hetki väreilee vieläkin kehossani. Tiemme erkanivat kuitenkin samana päivänä, emmekä nähneet tuon päivän jälkeen enää toisiamme. Ystäväni olivat törmänneet häneen pikaisesti muutamaa päivää myöhemmin toisessa kylässä.

Välillä aina palaan miettimään mitäköhän hänelle kuuluu tänään. Mitenköhän hänen reissunsa on mennyt. Entä jos matkamme olisi jatkunut yhdessä…

Cheekin jäähallikeikoilla jakamassa ilmaista limsaa ja sipsiä

APUA! Olin unohtanut tämän tapahtuman melkein kokonaan. Yhden kesän ajan tein kaikkea työtä remonttimiehestä asuntoesittelijään ja promopoikaan. Halusin vimmatusti jatkaa matkustelua, joten tein puolen vuoden ajan kaikkea mitä vastaan tuli ja josta maksettiin. 

Jäähallikeikan loputtua olimme jakamassa kaikki loput sipsit mitä oli jäänyt jakamatta ennen keikan alkua. Ilmaiset tuotteet toden teolla saa ihmiset sekoamaan. Ennen keikkaa kaikki meni vielä hyvin, mutta keikan jälkeen olimme kuin vapaata riistaa. Pelkäsin ettei kukaan vie vaatteita päältäni. Muutamassa minuutissa ihmiset olivat haalineet taskut täyteen parinkymmenen gramman sipsipusseja, joissa on vain kourallinen halpoja amerikkalaisia perunalastuja. Ihmiset oikeasti.

Laastari hakusessa

Naurattaa valmiiksi jo. Miksi muistan tämän hetken kuin eilisen? Olimme ystäväni Siskon kanssa saapuneet Indonesian pääkaupunkiin Jakartaan. Lähdimme kaupoilta etsimään laastaria. Kumpikaan meistä ei muistanut millään, mikä laastari oli englanniksi, eikä meillä ollut nettiä käytössämme. Hetken yritimme myyjälle, jonka englanti oli välttävä, selittää mitä olimme hakemassa. Selitimme ja selitimme, kunnes paikalle saapui toinen myyjä, jolla oli ohimossa laastari.

Kiljahdin ja osoitin suoraan myyjän ohimoa, jolloin repesimme kaikki nauramaan. Millä todennäköisyydellä yhdellä myyjällä oli ohimossa laastari. Monesti ystäväni nauravat minulle, kun universumi kuulee pyyntöjäni. Tässä tapauksessa nauroin itsekin.

Chet Fakerin klubikeikalla äidin kanssa

Sain kunnian viedä äitini viettämään 60-vuotisjuhliaan New Yorkiin, jonne hän oli aina unelmoinut menevänsä. Suunnittelimme reissun hänen toiveidensa mukaan, sillä olin itse aikaisemminkin käynyt jo New Yorkissa.

Huomasin kuitenkin, että silloin kovassa soitossa olleella Chet Fakerilla oli keikka Manhattanilla. Ehdotin äidille, että voisin mennä katsomaan keikkaa vaikka yksin, jos hän ei halua lähteä mukaan. Ennen kuin edes olin tehnyt ostopäätöstä keikkalipuista, oli äitini googlettanut Chetin ja tiesi kertoa hänen albumiensa määrän, iän sekä synnyinmaan. Asiat, joita itse en edes tiennyt.

muistoja

Päädyimme molemmat hänen keikalleen. Jossain vaiheessa keikkaa havahduin absurdiin hetkeen: olin äitini kanssa klubikeikalla New Yorkissa, vasemmalla puolen meitä oli kaksi isoa homomiestä, jotka suutelivat kiihkeästi toisiaan. Oikealla puolen pössyteltiin pilveä ja suoraan edessämme kaikkien valojen vilkkuessa soitti Chet Faker. Äitini puhkaisi kuplani hetkellisesti sanoen, että kaikin puolin ok meno, mutta musa on vähän liian kovalla.

Äiti <3

Passiepisodi Aasiassa

Jos joku tapahtumasarja pitää viime vuosikymmenykseltä nostaa jalustalle, on se ehdottomasti matkantekoni vanhentuneella passilla Thaimaasta Indonesiaan. Jos ihmettelette, miten on mahdollista, että joku lähtee matkaan vanhentuneella passilla, niin sitä samaa ihmettelen minäkin. 

Long story short, matkani tyssäsi Kuala Lumpurin lentokentällä, kun virkailijat huomasivat passini vanhentuneen. Jostain kumman syystä olin kuitenkin Thaimaassa päässyt nousemaan koneeseen, jonka ei olisi pitänyt olla mahdollista. Välilasku Kuala Lumpurissa kuitenkin pakotti minut muuttamaan matkasuunnitelmiani.

Erityisen hienon tuosta seikkailusta teki ystävieni reaktiot meidän Whatsapp-ryhmässä: Yksi alkoi selvittämään suurlähetystöjä ja heidän yhteystietoja, toinen otti selvää pikapasseista, kolmas rauhoitteli mieltäni. Kukaan ei missään vaiheessa kuittaillut toilailustani, vaan päinvastoin. Tuntui kuin koko jengimme olisi ollut lähtöselvityksessä Kuala Lumpurin lentokentällä. Tiimi toimi! 

Viime vuonna selasimme yhdessä tuon päivän vanhat Whatsapp-viestit läpi ja naureskelimme koko tarinalle. Olihan se aikamoista menoa!

muistoja

Mummon poismeno ja yhteys pappaan

En ole kovinkaan montaa kertaa kohdannut kuolemaa. Tai itse asiassa vain yhden kerran, sillä olen ollut sen verran nuori, kun kummitätini, setäni ja pappani ovat nukkuneet pois, etten muista edes hautajaisia. Vuosikymmenyksen puolivälissä rakas mummoni kuitenkin menehtyi. Olin onnekas, kun pääsin vielä hyvästelemään hänet ja juttelemaan eletystä elämästä hänen kanssaan.

Ensimmäisenä päivänä muistelimme lapsuuttani. Vietin paljon aikaa hänen kanssaan kesämökillä. Mummo teki paljon ruokaa kalasaaleistamme sekä marjapiirakoita itsekerätyistä mustikoista ja vadelmista. Lohduttavinta oli kuulla, että hän oli tyytyväinen omaan elettyyn elämäänsä: oli lapset, mies ja omakotitalo.

Toisena päivänä mummon tila muuttuikin. Muistan sen hetken, kun hän kertoi juuri puhuneensa papan kanssa, joka on kymmeniä vuosia sitten jo menehtynyt. Hän kertoi, että pappa odotti häntä. Siinä hetkessä oli jotain kaunista. Kaikkien näiden vuosien jälkeen he olisivat taas yhdessä – ikuisesti.

Ensimmäinen ”oikea” työpaikka ja tutkijat

Muutin Helsinkiin nopealla aikataululla. Kahden viikon varoitusajalla. Sain töitä Filosofian Akatemia nimisestä yrityksestä. Kaikki kollegani tulivat yliopistomaailmasta. Osa oli tehnyt jo ensimmäisen väitöskirjansa, osa oli kirjoittanut lukuisia tietokirjoja, suurimmalla osalla tuntui olevan akateeminen projekti töiden ohella. Sitten oli minä, joka oli paria vuotta aikaisemmin valmistunut ammattikorkeakoulusta liiketalouden tradenomiksi. Olin yrityksen ensimmäinen työntekijä, joka ei tullut akateemisesta maailmasta.

muistoja, sisu, pesojoonas

Opiskeluaikoina naureskelin monesti yliopistossa opiskeleville. En oikein tiedä miksi, mutta kai se jotenkin ”kuului” asetella vastakkain yliopistoa ja ammattikorkeakoulua. Samaa tehtiin lukiossa ammattikoulun kanssa. Noiden työvuosien aikana kuitenkin opin järjettömän paljon ihmismielestä, motivaatiosta ja suomalaisesta työelämästä, sekä ymmärsin entistä paremmin, miksi on tärkeää arvostaa tieteellistä tutkimusta. Vuodet Filosofian Akatemialla kasvatti ihmisenä rutkasti minua. Vitsit, olen ollut onnekas työyhteisöjeni suhteen urallani.

Lievä burnout ja masennus

Toki onnen hetkien keskelle mahtui myös alamäkeä. Näin vuosien jälkeen, kun mietin tuota ajanjaksoa, karvat nousevat edelleen pystyyn. Joitakin asioita on vielä käsittelemättä tuolta ajalta, enkä ole täysin saanut mielenrauhaa itseni kanssa.

Noiden tapahtumien jälkeen tosin olen oppinut pitämään visusti huolen omasta ajastani ja rajoistani, ainakin työelämässä. Samaan aikaan nuo ajat antoivat uuden hienon mahdollisuuden uusien haasteiden parissa. Jälleen kerran universumi vastasi pyyntöihini. Pitääkin alkaa miettimään, mitä tälle vuodelle voisi toivoa…

muistoja

Spontaani puistokeskustelu ystäväni kanssa

Viime kesän yksi mieleenpainuvimpia hetkiä oli puistokävely ystäväni kanssa, jonka päätteeksi päädyimme makailemaan nurmelle pitkäksi toviksi. Tiedättekö, kun jonkun ihmisen kanssa pystyy kivuitta olemaan paljaana. Paljastamaan itseään jopa sisimpien suojamuurien takaa ilman minkäänlaista pelkoa tai häpeää. Tiedät, kun katsot häntä silmiin, että hän kantaa tai ottaa vastaan, jos jotain tapahtuu. Hänen viisautensa tuo tyyneyttä muuten niin levottomaan mieleen. Hän ei koskaan tuomitse, ei edes nanosekunninkaan ajan. Hänen katseensa kertoo kaiken: olen tässä sinua varten.

Niinä hetkinä, kun räkää tuntuu olevan poskella enempikin, kaipaa juurikin tämän tyyppistä ihmistä vierelleen. Ihmistä, joka osaa kysyä niitä hankaliakin kysymyksiä ja muotoilla kaaoksesta harmonisen kauniita ja eheitä kokonaisuuksia. Noissa hetkissä on jotain arvokasta ja ennen kaikkea toivoa antavaa.

Vaikka räkää on vieläkin poskilla, on tuo hetki hänen kanssaan rohkaissut olemaan avoimempi itseäni ja maailmaa kohtaan. Kyllä se elämä kantaa.

Ps. Varma tapa kostuttaa silmäkulmat on ajatella ystäviä ja niiden läsnäoloa.

Yaelin kohtaaminen

Ah, rakkauden suurlähettiläs, joka muistuttaa veistoksellista kreikkalaista patsasta. Heh, no onhan se tuotakin, mutta paljon kaikkea muutakin. Kirjoitin ensikohtaamisestamme aikaisemmin blogin puolelle, joten ajattelin jakaa yhden tragikoomisen hetken alkutaipaleeltamme.

Olin antanut Yaelille asuntoni avaimet, ettei hänen tarvinnut odottaa minua töistä kotiin. Yhtenä iltana, kun saavuin kympin jälkeen illasta asuntooni, oli hän ovella vastassa. Eteisessä huomasin, kuinka asuntoa valaisivat kymmenet kynttilät. Tunnelma oli jälleen kerran suoraan kuin jostain elokuvasta. Yael kuitenkin oli noussut varpailleen ja hermostuneen oloisena hymyili ja kyseli sen hetkisiä fiiliksiäni. Haistoin palaneen käryä hänen olemuksessaan, mutta myös kirjaimellisesti palaneen käryä.

Hän oli vahingossa pitänyt yhtä kynttilää hyllyn päällä liian lähellä keittiön kattoa. Keittiöni sijaitsee parven alapuolella. Kattoon oli jäänyt pieni tummentunut palojälki kynttilästä. Olisittepa nähneet hänen ilmeensä, kun hän kertoi tapahtuman kulun. Itseäni lähinnä nauratti koko tilanne. Kaikki tämän tyyppiset jäljet ovat vain elämisen merkkejä, ja mitään suurempaa vahinkoa ei onneksi kuitenkaan käynyt.

muistoja, marimekko, pesojoonas

Instagramia selaillessa pääsee myös käsiksi moneen yksittäiseen hetkeen vuosien takaa. Ihmeellistä kuinka yksittäisen kuvan, kappaleen tai jopa sanan kautta pääsee hetkessä käsiksi muistoihin. Kymmenen vuoden päästä sitä sitten ihmetelleen millaista olikaan asua hotellissa vuosi.


Vuoden ensimmäisiä kuulumisia – Muutto lähestyy!

Istun sängyllä ja katson valtavista ikkunoistani kaupunkia, joka on sumun hälvetessä tullut taas esiin. 6 ratikka kiitää kohti Bulevardia ja muutama lokki leijailee meren yllä. Ei ole enää kauaa, kun nämä maisemat jäävät taakseni. Tuntuu hurjalta ajatella, että vuosi hotellissa alkaa lähestyä loppuaan. Pelin henki on ollut alusta asti selvä, mutta nyt kun asiat alkavat konkretisoitumaan, alan vasta ymmärtämään lähdön lähenevän. 

Kohta on aika sinetöidä yksi tarina, luopua monista asioista ja pakata rinkka kohti tuntematonta. Yllättävän levollisin mielin tässä kuitenkin ollaan. Toki pieni flunssa on pitänyt villasukat tiiviisti jalassa sekä teepannun kuumana tuoden samalla seesteisyyttä päiviin. Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa tämän hetken kuulumisia ja fiiliksiä teille. Mitä kuuluu tänään ja miltä tulevaisuus oikein näyttää.

Uusivuosi ja uudet haasteet työrintamalla

Vietimme uuttavuotta Yaelin kanssa jo toista kertaa yhdessä. Viime vuonna olimme Amsterdamissa ja tänä vuonna päädyimme Korpilahdelle. Yaelin paras ystävä puolisoineen tuli myös Keski-Suomeen meidän tyköömme. Noukimme heidät aattona Jämsän asemalta 12 tunnin matkustamisen jälkeen Korpilahdelle. Siellä meitä odotti lämmin sauna ja puoliksi sulaneet lumikinokset, jossa vieraamme pääsivät kierimään. Tai kieriminen jäisillä lumikinoksilla oli lähinnä makaamista jään päällä. 

Ulkomaalaisia vieraita kestittäessä sitä huomaa oman kotiseutuylpeyden ja yhtäkkiä arkiset asiat muuttuvat heidän kauttaan katsottuna mystisiltä ja eksoottisilta. Juuri sellaisilta, mitä itse ihmettelee turistina vieraalla maaperällä. Uudenvuoden juhlinnan jälkeen suuntasimme Helsinkiin. Melkein parin viikon reissailun jälkeen oli ihanaa palata hotelliin valkoisten lakanoiden väliin.

Rakkaus

Mitä tulee rakkauteen, olen enemmän kuin kiitollinen jälleen kerran näistä yhteisistä hetkistämme kuluneen viikon aikana. Jos ensisuudelma sai aikoinaan kropan kihelmöimään ja jalat tärisemään, ei noista tunteista olla kaukana näin vuodenkaan jälkeen. Toki suhde elää ja kasvaa jatkuvasti, mikä tuo omia haasteita mukanaan. Sitä välillä niin toivoisi, että asiat pysyisivät neitseellisen kauniina ja muuttumattomina. Ehkä kirjoitan tästä oman blogikirjoituksen, päiväkirjamerkinnän.

Ihanaa kuitenkin, että rakkaudessa moni asia on arkipäiväistynyt ja tietynlainen tasapaino alkaa löytymään. Etäisyyteen alkaa myös tottumaan, jos siihen nyt voi tai haluaa tottua. Toki välillä olen vahvasti sitä mieltä, että tällainen etäsuhde toimii minulle enemmän kuin hyvin. Toisinaan olen taas täysin eri mieltä kanssani. 

Työrintama

Sain tälle vuodelle enemmän kuin mieleisen työprojektin hoidettavaksi. Päätin, että tämän vuoden ajan keskityn sisällöissäni miehiin ja erityisesti poikiin: miesten tunteisiin, poikien eriarvoistumiseen, isyyteen/isättömyyteen, puhumattomuuteen, seksuaalisuuteen. Kerron myöhemmin lisää uudesta työprojektistani, kunhan pääsen käsiksi siihen itsekin.

Tämän lisäksi politiikka kiinnostaa vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Jos tähtimerkit ovat Arkadianmäellä kohdillaan, saatan päästä aitiopaikalle seuraamaan politiikkaa. Sormet ristiin! Jos en, niin jatkan aktiivista uutisten lukemista ja mielenkiintoisten politikoiden seuraamista somessa.

Yritän tänä vuonna myös karsia mahdollisimman paljon sellaisia työkeikkoja pois, jotka eivät suoranaisesti innosta. Toki on hyvä muistuttaa itseäni, että asuntolainaani on vielä maksamatta 20 vuoden edestä. Olen kuitenkin huomannut tekeväni yllättävän paljon sellaisia pieniä duunikeikkoja, jotka syövät enempi motivaatiota kuin sytyttävät intohimon liekkiäni, jonka seurauksena merkityksellisyyden tunne paikoitellen katoaa.

Year In Clarion

Year In Clarion vuosi tulee huipentumaan minun osaltani tulevan viikonlopun Ruotsin reissuun. Sain kutsun nimittäin Nordic Choice Hotelsin jokavuotiseen VK (Vinter Konfrenansen) -seminaariin, joka järjestetään Tele2-areenalla. Toisin sanoen, firman bailut Ruotsin suurimmassa jäähallissa. Kaksi päivää kestävä tapahtuma on vuoden kohokohta monelle työntekijälle. Suomesta meitä lähtee pieni porukka, mutta muista Pohjoismaista paikan päälle saapuu satoja, jollei jopa tuhansia ihmisiä. Odotukset ovat korkealla, sillä olen vuoden aikana kuullut norjalaisen hotelliomistajan, miljardööri Petter Stordalenin aika erilaisista tavoista ottaa lava haltuun. Tässä esimakua.

Näihin levollisiin ja odottavaisiin tunnelmiin on hyvä tukeutua tammikuun ajan. Reilu pari viikkoa on aikaa nauttia katetusta aamupalasta, valkoisista lakanoista, saunavuoroista sekä vaahtokylvyistä. Ja sen aion tehdä!


90-luku ja lama-ajan lapsuus

Vuodenvaihde ei ole oikein koskaan ollut itselleni mitenkään suuri juttu. Sanoinkin viime viikolla, että vuodenvaihde on turhin juhlapyhä kalenterissa. Toki en ymmärrä loppiaistakaan, joten turha tässä on nipottaa jonkun päivän turhuudesta, vaan nauttia juhlapyhien tuomista vapaapäivistä ja yhteisöllisestä juhlimisesta. 

Vuodenvaihteessa ei ole itselleni sen suurempaa merkitystä. Aika jatkaa etenemistä tuttuun ja turvalliseen tapaan. Toki sitä tulee selattua puhelimen kuvarullaa ja katsottua, mitä vuosi oikein toikaan mukanaan. Vuodessa ennättää tapahtua jos jonkinlaista, mutta isot suuntaviitat ja muutokset elämässä usein ottavat pidemmän ajan, jolloin vuoden sijaan olisikin hyvä tarkastella elämää vuosikymmenien kautta.

lama-ajan nuoruus, pesojoonas

Moni asia, ainakin omassa elämässä, on tapahtumasarjojen summa, jolloin jokin asia saattaa konkretisoitua yhtenä vuonna, vaikka työtä on tehty useamman vuoden aikana. Valmistuin tradenomiksi 3,5 vuodessa, jonka seurauksena lähdin maailmanympärysmatkalle ja sain töitä Helsingistä nuorten parissa. Tämän työkokemuksen sisällöistä aloin ammentamaan sisältöjä Snapchattiin ystäväni suosituksesta. Ystävääni taas tutustuin vuonna 2010. Nykyään Snapchat on vaihtunut monimediatuottajan työhön ja oman osakeyhtiön pyörittämiseen. 

Nyt kun vuodenvaihde toi mukanaan siirtymisen uudelle vuosikymmenykselle, aloin nivomaan yhteen isompaa kokonaisuutta, kulunutta vuosikymmenystä, ja pohtimaan, miten elämä on muuttunut noina vuosina. Miten monet asiat ovat tuntuneet toisinaan epämääräisiltä valinnoilta, joita varjosti epävarmuus ja tietämättömyys, mutta vuosien saatossa ne ovat linkittyneet toisiinsa muodostaen eheän kokonaisuuden. Osa vuosien takaisista epävarmoista valinnoista ja teoista näyttää näin jälkikäteen hyvinkin harkituilta ja suunniteltuilta. Miten juuri nämä asiat ovatkaan tuoneet minut tähän.

90-luvun laman pohjalta kohti 20-lukua

Sain joululoman aikana luettua Suvi Vaarlan Westend romaanin (kirja saatu WSOY), joka kertoo 1990-luvun lamasta ja sen tuomasta varjosta, ystävyydestä, yhteiskunnan muutoksesta ja toivosta.  Kyseessä on sukupolviromaani, johon jokaisella ikäluokkani nuorella liittyy jonkinlaisia muistoja. Kirja on kerrottu nuoren naisen näkökulmasta, joten se toimi aikaloikkana tuohon lama-ajan harmauteen ja niukkuuteen Jaffa-kekseineen ja nahkasohvineen.

Vaikka kirjan kertomus sijoittuu Espooseen, varakkaiden ja korkeasti koulutettujen asuinalueelle Westendiin, jossa lama-ajan konkurssit ja lainakierteet saattoivat tiputtaa ihmisiä useamman yhteiskuntaluokan alaspäin, oli kirjassa silti paljon samaistumispintaa myös työväenperheen lapselle.

Olimme perheeni kanssa 80-luvun lopulla muuttaneet vastavalmistuneeseen omakotitaloon, niin kuin kirjan päähenkilökin, Korpilahdelle kolmen muun sisareni kanssa. Isäni pyöritti omaa sähköalan yritystä ja äitini oli kunnallisella puolella hammashoitajana.

lama-ajan nuoruus, pesojoonas

Laman iskiessä talouteemme, isäni yrityksen liikevaihto oli huonoimmillaan 700 000 markkaa. Hänellä oli jopa päiviä, jolloin ei ollut tarvetta poistua kotoa lainkaan. Kysyntä ei ollut suurta, kun rakentaminen sakkasi ympäri maata. EU:n tuella jaettavat leipäkassit tulivat tutuiksi myös meille: näkkileipää, lihahyytelöä, vehnäjauhoja, kaurahiutaleita… Ei ollut viikkoa, kun emme saaneet isovanhemmiltamme ruokalähetystä kotiin. Vaatteita kierrätimme sukulaisten ja lähipiirin kesken, eikä silloin mietitty tyttöjen ja poikien vaatteita. Oli vain ehjiä vaatteita.

Pahimpina hetkinä jopa pankinjohtaja kävi kotonamme ehdottamassa kotimme pakkohuutokauppaa. Niin kuin kirjassakin kerrottiin, pieni osa ihmisistä, joilla oli isoja säästöjä ja ahneutta, oli taipumus tehdä pilkkahintaan asuntokauppoja niiden kustannuksella, joilla meni huonosti. Samaa kuviota yritti tuolloinen meidänkin pankinjohtajamme: myydä asuntoamme pilkkahintaan ystävälleen.

Kiitos yhteiskunnan ja lähipiirin tuen, vältimme pakkohuutokaupan. On hullua ajatella, että muun muassa lapsilisien avulla saimme hoidettua lainojen korot, jotka nousivat ennätyslukemiin pahimpina lamavuosina. Hurjin korkoluku taisi hännystellä 18%. Samaisilla lapsilisillä on myöhemmin mahdollistettu myös lukio-opintoni. Tämän tyyppiset etuudet tuntuvat välillä jokseenkin itsestään selvyyksille, mutta eivät sitä ole.

Tuohon aikakauteen liittyy myös paljon hiljaista häpeää ja toivottomuutta. Nuorten itsemurhatilastot tuplaantuivat, työttömyys nousi ennennäkemättömiin lukuihin ja yrityksiä kaatui rajut määrät. Meillä isän yritys pysyi kuin pysyikin pystyssä. Terveydenhoitoalalla töitä onneksi riitti, ja arjessamme oli niukkuudesta huolimatta mieluisaa tekemistä harrastuksien ja sukulaisten parissa. 

Vaikka lama-aikaan liittyi paljon toivottomuutta, ei toivon liekki koskaan sammunut. 

Toivottomuudesta huolimatta se (lama) sisälsi myös toivoa, sittenkin toivoa, hiljaista mutta päättäväistä uskoa siihen että asiat muuttuisivat paremmiksi.

Suvi Vaarla, Westend

Asiat ovat toden teolla muuttuneet paremmiksi vuosikymmenten aikana. Niin omassa elämässäni kuin yhteiskunnassakin. Vaikka kulunut vuosi on tuonut minut asumaan hotelliin vuodeksi, on suurimmat askeleet elämässä otettu jo 90-luvulla, kun vanhempani ovat valaneet perustaa tasapainoiselle elämälle, laajentaneet parhaalla mahdollisella tavalla mahdollisuuksien horisonttia tulevaisuutta varten ja luoneet uskoa paremmasta huomisesta. Tulevaisuuden toivon liekin ylläpitäminen on varmastikin yksi tärkeimmistä opeista, joita olen saanut.

lama-ajan nuoruus, pesojoonas

Viimeisen vuosikymmenyksen aikana tuosta toivosta on ammennettu monen monta unohtumatonta tarinaa. Luotu entistä vahvempaa perustaa elämälle, opeteltu kohtaamaan vastoinkäymisiä, unelmoitu ja lisätty elämään roima annos värejä. Näin vuosikymmenen vaihtuessa jo viidennen kerran kohdallani, tuli romaani luettua jokseenkin otolliseen hetkeen. Aika ja tällaiset aikaloikat tarinoiden avulla antavat hyvin perspektiiviä moniin asioihin omassa ajattelussa ja käyttäytymisessä tänä päivänä. Kiitos siitä WSOY:lle ja eritoten Suvi Vaarlalle.

Toisinaan on hyvä ottaa aikaloikka vuosikymmenyksien päähän, toisinaan taas nauttia eilisen tuomista iloista.

Ihanaa alkanutta vuotta 2020!

Kuvat Rafael Lindroos