Räntäinen rakkauspäiväkirja – Yhdessä elo

Rakas päivis aka. Päivi Räsänen aka. päiväkirja.

Kun aloimme Yaelin kanssa tapailemaan, vietimme melkein pari kuukautta tiivistä yhdessä eloa. Tosin hänellä oli aina muutamaksi yöksi kerrallaan puhtaat alusvaatteet mukanaan. Hammasharjan taisimme hankkia hänelle myös minun luokseni. Tämän jälkeen pisimmät yhteiset hetket ovat olleet muutamia viikkoja pitkiä, vuoroin Hollannissa ja Suomessa. 1,5 kuukautta taitaa olla pisin aikajakso yhteiseloa.

Tampereen koti on ensimmäinen yhteinen kotimme, jota olemme molemmat olleet muodostamassa ja rakentamassa. Toki täytyy sanoa, että Tampereella näkyy enemmän minun tyylini ja huonekaluni. Osittain siksi, että suurin osa tavaroista on suoraan Vallilan kodista. Suurimmaksi osaksi kuitenkin itsepäisyyteni sisustaa kotiamme. Tyyliasioissa on vaikea tehdä kompromisseja. Ainakaan nopeita sellaisia. ”Ice cold Fin” tuntuu lämpenevän hitaasti eriäville sisustusehdotuksille.

Tällaiset pidemmät yhdessä olemisen ajat muovaavat suhdetta aivan eri tavalla. Normaalisti, kun olemme toistemme luona viikon tai kaksi, suurin osa ajasta menee uudelleennäkemisen iloon ja ikävän paikkaamiseen. Jokainen päivä on kuin lahja, sillä tieto erossa olemisesta taas pidemmän ajanjakson on takaraivossa. Sitä ei halua ”tuhlata” yhtäkään sekuntia turhuuksiin. Tämä on vähän naiivia sanoa ääneen, mutta jokaisen päivän tulisi muutenkin olla lahja, vaikka asuisimme vuoden jokaisen päivän saman katon alla. Arki voi tehdä suhteesta helposti itsestäänselvyyden.

Arki on ihana asia. Se, kun voi herätä vierekkäin. Aloittaa työnteon toisen vielä nukkuessa samassa tilassa. Syödä aamupalaa yhdessä sanomatta sanaakaan toisillemme. Vaihdella katseita kahvikuppien takaa. Käydä ruokakaupassa kaksistaan. Pussailla lounaan yhteydessä. Sytyttää pimeiden syysiltojen tullessa kynttilät ja päättää päivä elokuvan katseluun. Sammuttaa valot ja kuiskata toisen korvaan ”love you, sleep well”.

Nykyiseen arkeen liittyy paljon sanatonta yhdessäoloa, jota etäsuhteessa on taas vaikea ylläpitää. Etäsuhteessa arki on toisenlaista. Se pitää sanoittaa jatkuvasti ääneen. Toisen ollessa mielessä, on se viestittävä puhelimen välityksellä. Normaalisti katseiden vaihtaminen kesken päivän voi hoitaa tämän. Pieni hymy tai silmänisku. Toki ajatuksien sanoittaminen ääneen ei jätä arvailun varaa. Mitäköhän hän tarkoitti katsellaan tänään?

päiväkirja, pesojoonas, yagila, etäsuhde

Yhdessä elämiseen liittyy paljon uusia asioita minulle. Tilan jakamista. Toisen kanssa olemista. Onneksemme olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Arvostamme omaa tilaa ja itsekseen olemista. Osaamme olla yksin. Järjestelmällisyys ja puhtaus tuovat molemmille levollisen mielen. Arvostamme kunnioittamista ja näytämme sen myös. Eikä ole kieltäminen ettemmekö molemmat rakasta huomion saamista. Molemmat omalla tavallaan.

Huomion kanssa onkin ollut opettelemista. Nyt kun kerran olemme samassa tilassa, miksi emme anna huomiota toisillemme jatkuvasti. Tai aina kun toinen sitä haluaa ja kaipaa. Asiaa on ehkä helpompi lähestyä etäsuhteen kautta. Huomion saamiseen vaaditaan usein puhelin. Kumpikin meistä päättää, milloin vastaa puhelimeen tai milloin katsoo whatsappia. On miljoona mahdollista syytä, miksi toinen ei vastaa puhelimeen heti. Saman katon alla unohtuu helposti nämä miljoona syytä ja sitä tulee kärsimättömäksi. Mikä voi olla tärkeämpää kuin minä ja meidän suhde? 

Ei kovinkaan moni asia.

Ja juuri siksi emme voikaan vaatia jatkuvaa huomiota toisiltamme ollessamme yhdessä. Enhän vaadi sitä etäsuhteessakaan. Päivärytmien, halujen ja jaksamisten yhteensovittaminen on omanlaisensa palapeli myös näin yhdessä asuttaessa. Onkin ollut haastavaa sisäistää, että vaikka olemme jatkuvasti yhdessä, ei se tarkoita jatkuvaa huomiota, vaan tasapainoilua oman tilan ja yhdessä olemisen kanssa. Tämä tekeekin arjesta uudenlaista ja kiehtovaa. Se tuo esiin meistä uusia piirteitä. Se pakottaa miettimään suhteen ylläpitoa ja vaalimista aivan eri tavalla. Ennen kaikkea se on mahdollisuus puhumiselle ja läsnäololle. Eleiden tulkinnalle.

On ollut helpottavaa huomata, kuinka sujuvaa yhdessä asuminen on ollut näin pitkän ajanjakson ajan. Ainakin minusta ja uskon myös hänestäkin. Vaikka olen omasta mielestäni helppo ihminen työpaikoilla ja ystäväporukoissa, en aina ole sitä kotona. Koti on minulle paikka, missä olen saanut ajatella itsekkäästi. Sulkea oven ja muun maailman pois. Olla minä. Ja sitä haluan sen myös olevan nytkin, kun asumme yhdessä. Toki tämän rinnalle on otettava toinen ulottuvuus. Hän ja me. Sen takia sanonkin, että olen yllättynyt, kuinka hyvin olemme sulautuneet yhteen uudessa kodissa. Tiedostan omat heikkouteni ja kehistyskohteeni yhdessä asumisessa. Työstän niitä ja kiitän jokaisen päivän jälkeen toista, kun hän on jaksanut ymmärtää.

Kiitos.

Kohta arki taas muuttuu. Muutoksesta huolimatta, yhdessä asumisen harjoittelu jatkuu. Jännittävää! 

Ps. Lisää päiväkirjamerkintöjä löydät täältä.


Pohjoismainen ruokavalio – Miksi mennä Italiaan, kun voi matkustaa Savoon makumatkalle!

Kaupallisessa yhteistyössä Makugassin ja TasteSavon kanssa.

Miksi mennä Italiaan, kun voi matkustaa Savoon? Pohjoismainen ruokavalio on jokseenkin tuntematon meille suomalaisille. Tunnemme ehkä paremmin Välimeren ja Aasian alueen keittiöt kuin omamme. Ulkomaisissa keittiöissä on tietynlaista eksotiikkaa, joka vetää puoleensa enempi. Toki pohjoismainen ruokavalio kaipaa vielä lisäpotkua tunnettuvuuteen, jotta sillä voidaan valloittaa maailma ja meidät suomalaiset.

Pääsin tutustumaan suomalaisen ruoan alkuperään ja ruokamatkailuun, kun matkailun, kulttuurin ja gastronomian sillanrakentajat ry, tuttavallisemmin Makugassi, haastoi minut mukaan Makumittelöön Savon maalle. Kuopio ja Pohjois-Savon maakunta ovat saaneet käyttöönsä Euroopan gastronomisen alueen tittelin, ja tätä tunnustusta juhlitaan alueella tänä ja ensi vuonna. Ruokamatkasta tuotettiin myös minisarja Youtuben puolelle, jossa allekirjoittaneen kanssa kilpailee Biisonimafiasta tuttu Janne sekä youtubettaja Lotta.

Ruoan arvostus kateissa

Harva varmaan tietää, että olen entinen lähiruokakauppias, sillä pyöritimme ystäväni kanssa yhden kesän ajan lähi- ja luomuruokakauppa Maalaistoria Rautalammilla sekä muutaman joulun ajan Jyväskylässä. Vitsit soikoon, mikä kesä oli tuolloin Rautalammilla. PMMP:n jäähyväiskiertue poikkesi kylällä, juhlittiin keikan jatkoja Maalaistorilla aamun pikkutunneille asti, ja pääsin tutustumaan savolaiseen elämäntyyliin maaseudun keskellä. Jo tuolloin vierailin muutamalla maatilalla näkemässä, miten ruokaa tuotetaan.

Syyskuussa, Makumittelön aikana, vietettiin myös kansallista ruokahävikkiviikkoa. Suomessa kotitalouksien ruokähävikin määrä on vuosittain 120-160 miljoonaa kiloa, joka vastaa noin 7800 rekka-autollista ruokaa. Henkeä kohden tämä tarkoittaa noin 23 kiloa ruokahävikkiä vuodessa. 

Olen aiemmin kirjoittanut ruokahävikin pienentämisestä, kurkkaa vinkit!

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Uskon, että osasyy hävikin kasvuun on ruoan arvostuksen vähenemisessä. Kaupan hyllyt notkuvat valmisruoka-annoksia, vihannekset ovat valmiiksi pilkottuja, kolhiintuneet pakkaukset jätetään ostamatta, karamboolaa tulee saada vuoden jokaisena päivänä ja jos leipävalikoima ei pursua yli hyllyjen vielä sulkemisajan lähestyessä, tulee sanomista. 

Sitä helposti kuvittelee, että ruoka tulee ruokakaupasta ja maito maitohyllyltä. Osittain se on tottakin. Savon reissu oli hyvä muistutus itselleni, mistä ruoka todellisuudessa tulee ja mikä määrää aikaa ja vaivaa sen eteen tehdään, jotta se voi päätyä lähikaupan hyllylle. Jos nyt katson bioastiaani ja sinne eilen heittämiäni nahistuneita perunoita, en voi olla sivuuttamatta ajatusta, että joku on päivätolkulla käyttänyt aikaansa perunapellon kyntämiseen ja perunoiden kasvattamiseen. Ja mitä minä teen, heitän eilisen päivän perunat jätteiden sekaan, vaikka niistä olisi voinut saada pannulla vielä maukkaita pottuja.

Mistä pohjoismainen ruokavalio koostuu?

Havahduin reissun aikana muutamaan otteeseen ihmettelemään, että viljelläänkö Suomessakin tällaisia tuotteita. Toisinaan tuntuu, että olen kasvanut tynnyrissä, kun en tiennyt, että Suomessa tuotetaan esimerkiksi päärynää, valkosipulia, maissia ja teetä. Toki pienissä määrin, mutta kasvupotentiaalia varmasti löytyisi lisää. Olihan se ihmeellistä pidellä Suomessa tuotettua maissia kädessä, joka oli juuri poimittu pellolta. Tai kävellä omenapuutarhassa kuin olisi ollut viinirypäleviljelmien keskellä Kaliforniassa.

Pohjoismaisen ruokavalion tuotteet ovat meille enemmän kuin tuttuja. Järvikalaa, metsän antimia, juureksia, omenoita, marjoja, viljatuotteita, vihanneksia. Pohjoismaisessa ruokavaliossa syödään paljon sesongin mukaan, mikä tuottaa ainakin itselleni haasteita, sillä tänä päivänä pystytään tuottamaan ympäri vuoden kaikkea. Tämä ei ole millään tapaa ympäristöystävällistä, eikä kaikki tuotteetkaan ole parhaassa maussa sesongin ulkopuolella. Satokausikalenteri on hyvä apuväline kertomaan, mitkä raaka-aineet ovat milloinkin sesongissa. Suosittelen tutustumaan! 

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi
pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Se, miten näistä sesongin kotimaisista raaka-aineista sitten muodostuu pohjoismaisen keittiön mukaisia ruoka-annoksia, on ehkä monelle meistä vähän epäselvää. Tai ylipäätään se, mitä pohjoismainen ruokavalio on. Itselläni on hiukan pinttyneet mielikuvat suomalaisesta ja pohjoismaisesta ruokavaliosta: ruskeaa nakkikastiketta, kinkkukiusausta, makaronilaatikkoa, kalapuikkoja ja muusia, lihakeittoa ja kaalikääryleitä. Ei kuulosta kovinkaan eksoottiselle vientituotteille.

Makumittelön tarkoitus oli tuoda esiin pohjoismaisen keittiön antimia. Mittelössä valmistettiin savolaisista raaka-aineista 30 minuutissa kolmen lajin menu. Yksin tästä ei olisi tullut mitään. Saimme Makumittelöön avuksemme Kuopion alueen keittiömestareita, luojalle ja tuotantoyhtiölle kiitos tästä. Tiimissäni oli Janne Tirri Kokous- ja Juhlatalo Kuopion Klubilta sekä Aki Hiltunen VS-Ravintoloista. 

Makumittelön startatessa, meikäläisellä meni aika nopeasti peukalo keskelle kämmentä. Puoli tuntia vilisi hetkessä ohi ja yhtäkkiä lautasella oli heittämällä yhdet kauniimmista ruoka-annoksista, joita olen ollut tekemässä. Tai ainakin henkisesti ollut tekemässä. 

Vastuullani oli tehdä alkuruoka, jossa käytimme pääraaka-aineena lampaankääpää, jonka olimme poiminneet Etelä-Konneveden kansallispuistosta. Jos et ole ennen maistanut lampaankääpää, niin yritä ensi syksynä kaivaa sieni jostain mättäältä käsiisi. Uskomattoman hyvää ja lihaisaa. Toimii burgeripihvinä paremmin kuin portobello. 

Lampaankäävän kylkeen tein fenkolista ja punaisesta (kirjaimellisesti punaisesta) omenasta lisukkeet. Fenkolin sekaan laitoin ainoastaan tilkan etikkaa, suolaa ja sokeria. 20 minuutissa tästä oli kehkeytynyt täysin uudenlainen makuelämys. Miten helppoa ja yksinkertaista. Pitänee keväälle kurkata, jos kansalaisopistolta löytyisi kurssi “Kuinka käyttää etikkaa kaikessa”. Tuntuu, että etikalla saa aikaan jos jonkin moista ihmettä.

Yksinkertaisuus ja helppous korostuivat Makumittelön muissakin ruoka-annoksissa. Yllätyin, kuinka simppeleistä asioista saimme niinkin monipuolisen ja maukkaan lopputuloksen. Jotenkin olen ajatellut, että hyvä ruoka vaatii paljon kikkailuja maistuakseen hyvälle. Raaka-aineiden ollessa kohdillaan, ei tarvita sen suurempia taikatemppuja. Sain keittiömestareilta jakoon meidän Makumittelön reseptit, joilla pääsemme päivittämään pohjoismaista ruokavaliota muutaman annoksen verran. Työ on vasta alkutekijöissä, mutta uskon vahvasti, että seuraavan viiden vuoden sisään tulemme näkemään kasvavissa määrin pohjoismaiseen ruokavalioon nojaavia ravintoloita ja reseptiikkaa. 

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi
pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Kolmen lajin illallinen 4:lle hengelle

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Alkuruoka

Leivitettyä lampaankääpää Etelä-Konneveden kansallispuistosta ja Pellesmäen karamellisoitua omenaa
2 kpl isoa lampaankääpää
1 kpl hapokas kotimainen omena
½ Kaikontarhan fenkoli
0,25 dl väkiviinaetikkaa
0,5 dl sokeria
0,75 dl vettä
2 kpl Vanhamäen valkosipulin kynsi
5 kpl Vanhamäen timjamin oksa
1 dl Siilin Myllyn ruisjauhoa
Myssyfarmin kylmäpuristettua luomurypsiöljyä

Pikkelöity Kaikontarhan fenkoli
Mittaa kattilaan etikka, sokeri ja vesi. Kiehauta ja siirrä jäähtymään.
Leikkaa fenkoli ohuiksi suikaleiksi ja säästä versot koristeluun. Ota puolet pikkeliliemestä ja lisää fenkolit liemeen. Anna maustua vähintään 30 min. Säästäloppu liemi muuhun käyttöön.

Karamellisoitu Pellesmäen omena
Poista omenasta siemenkota omenaporalla. Leikkaa omena kahdeksaan lohkoon. Sulata pannussa 2 rkl sokeria ja anna sen karamellisoitua vaalean ruskeaksi. Lisää omenalohkot pannuun ja kääntele niitä hetken aikaa, kunnes omenoiden pinta karamelisoituu. Siirrä syrjään odottamaan annoksen kasaamista.

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Leivitetty Etelä-Konneveden kansallispuiston lampaankääpä
Leikkaa lampaankäävät paksuiksi siivuiksi. Mausta sienet suolalla ja pyörittele ne ruisjauhoissa. Lämmitä paistinpannu kuumaksi ja lisää sinne kylmäpuristettua rypsiöljy, valkosipulin kynnet ja timjamin oksat. Paista sieniä muutama minuutti puoleltaan. 

Kasaa annokseen lampaankääpää, karamellisoitua omenaa ja pikkelöityä fenkolia. Koristele annos syötävillä kukilla ja fenkolin versoilla.

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Pääruoka

Grillattu Kalavapriikin ahven Kallavedestä

1 kpl ahven(min. 300g)/ ruokailija
½ pnt meiramia Vanhamäeltä

Suolaa

Poista ahvenelta sisälmykset ja leikkaa pää ja evät pois. Huuhtele kala hyvin kylmällä vedellä ja kuivaa huolellisesti talouspaperilla. Ripottele reilusti suolaa kalan vatsaonteloon ja työnnä se täyteen meiramia. Grillaa kalaa aluksi suoralla tulella n. 5 min./ puoli ja siirrä sen jälkeen epäsuoralle tulelle. Anna kalan kypsyä rauhassa, välillä kääntäen, 10-15 min. Ota kala pois grillistä, kun liha irtoaa ruodoista. Poista meiramit vatsaontelosta anna kalan vetäytyä hetken aikaa ennen tarjoilua.

Hiillostettua kyssäkaalia, kantarellia, tomaattia ja pinaattia

2 kpl Kaikontarhan kyssäkaalia
8 dl tuoreita kantarelleja Karttulan metsistä
1 l tuoretta Kaikontarhan pinaattia
2 kpl Vanhamäen tomaattia
Myssyfarmin kylmäpuristettua luomurypsiöljyä
Maitomaan voita 
Suolaa

Kuori kyssäkaalit ja leikkaa ne paksuiksi kiekoiksi. Hiero kyssäkaalien pintaan kylmäpuristettua rypsiöljyä ja suolaa. Grillaa kaaleja aluksi suoralla lämmöllä, kunnes kyssäkaalin pinta on hiillostunut ja sen jälkeen siirrä miedompaan lämpöön kypsymään. Jätä kyssäkaalit keskeltä napakoiksi. Puhdista kantarellit ja revi isoimmat muutamaan osaan. Leikkaa tomaatit pitkittäin neljään osaan ja poista siemenet. Leikkaa tomaatit n.1 cm kuutioiksi.

Huuhtele pinaatit nopeasti kylmällä vedellä ja ravistele kuivaksi.Lämmitä laakea paistinpannu kuumaksi, lisää pieni tilkka öljyä ja laita kantarellit pannulle. Paista sieniä kunnes suurin osa kosteudesta on haihtunut. Lisää pannuun pinaatit ja paista kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Lisää sekaan 2 tl voita ja tomaattikuutiot. Nosta pannu pois liedeltä. Mausta paistos suolalla.

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Kehäkukkavinaigrette Vanhamäen kehäkukista

0,5 dl väkiviinaetikkaa
0,5 dl Kuopio-hunajaa Virtalan tilalta
2 dl Myssyfarmin kylmäpuristettua luomurypsiöljyä
Vanhamäen kehäkukan terälehtiä

Mittaa kulhoon etikka ja hunaja. Lisää öljy sekaan voimaakkaasti sekoittaen. Lisää reilusti kehäkukan terälehtiä ja sekoita hyvin. Anna kastikkeen maustua kylmässä min. 30 min.

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Jälkiruoka

Puolukkapuuro

2 dl puolukoita Etelä-Konneveden kansallispuistosta
6 rkl Siilin Myllyn ohrajauhoja
3 dl Maitomaan puolukkakaurajuomaa
Sokeria

Sekoita ainekset ja keitä puuroksi n. 10 minuuttia. Vatkaa hyvin lopuksi.

Mustikkakreemi

1 dl Maaseudun puutarhatuotteen mustikoita
2 dl Karhumäen tilan luomukeltuaista
Kaikontarhan basilikaa
2 rkl sokeria
1 rkl Maitomaan voita

Sekoita kattilassa mustikat, keltuaiset, sokeri ja basilika, niin että mustikoiden rakenne rikkoontuu. Kypsennä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen. Lisää kypsään pohjaan voi ja anna jäähtyä.

Paahdettu kauraparta

0,5 dl Kaurapartaa
2 rkl sokeria
Tilkka Myssyfarmin kylmäpuristettua luomurypsiöljyä

Paahda Kaurapartaa pannulla öljyssä, lisää sokeri ja anna karamellisoitua

pohjoismainen ruokavalio, pesojoonas, kuopio, tastesavo, makugassi

Lisää pohjoismaisia ruokareseptejä tulossa Makumittelön päätösjaksossa. Ota Makumittelö seurantaan Youtubessa.


Koenko jääväni jostain paitsi, kun muutin pois Helsingistä?

Reilu kuukausi on nyt tamperelaisuutta takana. Eihän tässä vielä arki ole ennättänyt asettumaan aloilleen, eikä lokakuun harmaus laskeutumaan, mutta ajattelin vastata teiltä saamaani kysymyksen. ”Oletko kokenut, että muutettuasi pois Helsingistä, olisit jäänyt jostain paitsi?”

Kysymys kuvaa hyvin aikaamme ja sukupolveani, FOMO-sukupolvea. Toki ymmärrän kysymyksen taustoja. Helsinki on eittämättä Suomen suurin ja elävin kaupunki, kolme kertaa isompi kuin Tampere. Voi olla, että jos olisin muuttanut Helsinkiin, vastaavanlaista kysymystä ei esitettäisi. Lähtöasetelma olisi aivan erilainen ja kysymyksen asettelu voisi olla päinvastainen: Mitä olet saanut elämääsi muutettuasi Stadiin?

Varmasti olen jäänyt monestakin asiasta paitsi muutettuani Tampereelle Helsingistä. Etenkin kun moni ystäväni, jotka tuottavat sosiaaliseen mediaan aktiivisesti sisältöä, tekevät sitä Helsingistä käsin. Helposti sitä muodostuu kuva, että elämää on Helsingissä, ei muualla. Seuraan ainoastaan muutamaa tamperelaista Instagramissa, joiden kautta olen hitusen päässyt mukaan paikalliseen kulttuuriin ja elämään. Ajattelu vinoutuu helposti, jos katsoisi ainoastaan sosiaalista mediaa.

tampare, pesojoonas

Suurin Helsinki-kaipuuni liittyy palveluiden ympärille. Uusia ravintoloita kun tuntuu avautuvan harvakseltaan Helsinkiin. Vieläpä kivan oloisia ja näköisiä. En ole samanlaista ravintolafiilistä saanut vielä Tampereelta. Osittain on peiliin katsominen, mutta osittain kyse on myös erilaisista laatuvaatimuksista, jotka ovat muodostuneet Helsingissä asuessani.

Tällaisia ”laadullisia puutteita” ovat esimerkiksi kauramaidottomuus tai kasvisvaihtoehtojen vähyys. Samoin se, miten tiloja suunnitellaan ja sisustetaan. Mitä trendejä seurataan. Sekä niissä pienissä yksityiskohdissa, jotka ovat oleellisia isossa kuvassa. Aukioloajoissa ja markkinoinnissa, eli mielikuvien synnyttämisessä. En suinkaan sano, etteikö Tampereelta löydy paikkoja, joista entinen kalliolainen ituhippi saisi kauralattensa ja soijasuikaleensa. Kyse on enempi kokonaisuudesta, joka luo tunteen, että tämä on nasta paikka, minun näköinen ja oloinen, täällä haluan nauttia niin ruoasta kuin tunnelmasta. Tällaisia tunteita en ole vielä kohdannut Tampereella. Eri asia on, ovatko tällaiset asiat sitten merkitseviä esimerkiksi vuoden asumisen jälkeen.

Koronapandemian yhä jyllätessä, on se tuonut helpotusta usealla tapaa kotiutumiseen. Moni tapahtuma on peruttu, eikä alallemme tyypillisiä PR-tapahtumia järjestetä niinkään Helsingissä. Etätyösuosituksia on jatkettu ja elämä tuntuu monilla keskittyvän kodin ympärille. Tilanne voisi olla aivan toinen, jos viikosta toiseen somen välityksellä seuraisin tuttujen ja ystävien stooreja erilaisista PR-tapahtumista ja keikoilta. Toki olen nykyään tosi tarkka sen suhteen, miten aikaani käytän ja annan sitä käytettäväksi. Ehkä PR-tapahtumissa käyminen ei olisi ollut elämässäni enää saman lailla läsnä muutosta huolimattakaan.

tampare, pesojoonas

Kaipaan toki Helsinkiin aina välillä. Varsinkin silloin, kun vierailen siellä. Aleksanterinkadun vilke, Punavuoren loivia ylämäkiä koristelevat vanhat kerrostalot, ratikan pauke, ihmisten erilaisuuden kirjo ja kansainvälisyys. Lasipalatsin arkkitehtuuri, Oodin ylväs olemus, rautatieaseman kiviukot ja kauppatorin lokit. Siltikin joka kerta, kun saavun Helsingistä Pispalan kautta kotiin, ihmettelen näkyä Näsijärvelle. Noissa hetkissä tunnen enemmän ikävää kotia kohtaan kuin Helsinkiä. Pispalasta Näsijärvelle aukeavasta näystä on tullut itselleni tietynlainen symboli kodista.

Elämä Helsingissä on jatkanut elämäänsä ilman minuakin. Minä taas olen jatkanut elämää ilman Helsinkiä. Sen suurempaa kaipuuta ei ainakaan tällä hetkellä ole. Totta kai sellaisia kaipuun tunteita tulee ja menee, muttei mitään pysyvämpää ikävää ole. Jos olen jostain asioista jäänyt paitsi muutettuani Tampereelle, sitten olen. En voi jäädä elämään ”entä jos”-elämää. Asian voisi yhtä hyvin kääntää toisinpäin, entä jos en olisi muuttanut Tampereelle. Tuskin olisin päässyt nauttimaan Pispalan näkymistä, Näsijärven tuulahduksesta, uuden kodin tuoksusta, ystävien kanssa sohvalla löhöilystä, Lielahden Cittarissa norkoilusta, yöllisistä skoottiretkistä, nuotimakkaroista, manselaisen murteen kuuntelemista, puutyökurssista.

Elämässä ei ole kyse siitä, mistä jää paitsi, vaan siitä, mitä tulee vastaan. Mitä on tässä hetkessä. Kyse on monesti siitä, millaisen näkökulman valitsemme ja miten freimaamme asioita ja tapahtumia. En usko, että nauttisin Tampereesta, jos miettisin jatkuvasti, mistä Helsingin asioista voisin jäädä jatkuvasti paitsi. Voisin jäädä. Eihän sitä edes voi varmaksi sanoa, että jäisin jostain asioista paitsi, asuisin sitten Helsingissä tai Kittilässä. Se mistä voin jäädä paitsi, on tämä hetki.  

tampare, pesojoonas

Kaipuun tunnetta on toki hyvä kuunnella ja pohtia, mistä se voi kertoa. Joskus se voi sanoa, että on aika palata tärkeiden asioiden pariin. Toisinaan se voi olla vain muistutus, jonkun asian tärkeydestä tietyssä elämänvaiheessa. Haikailen toisinaan lukioaikojen pariin, mutten palaisi enää mistään hinnasta Pihtiputaan kylälle elämään 300€ kuukausibudjetilla. Tässä hetkessä on enemmän kuin hyvä olla ja muistella tärkeiden vuosien perään.

Tampereella on paljon nautittavaa ja elettävää, joten en ole ainakaan vielä ennättänyt hukkumaan kaipuuden tunteeseen ja märehtimään asioista, joista voisin jäädä paitsi.

Ps. Jos edellinen postaus ilmastonmuutoksesta meni ohi, kurkkaa se tästä!


Lopeta hiilijalanjälkilaskureiden tekeminen – Missä on yritysten vastuu?

Kaupallinen yhteistyö Finlaysonin kanssa

Suurin osa meistä on varmasti kuullut ja tehnyt eri tahojen tarjoamia hiilijalanjälkilaskureita. Itse olen muutaman laskurin tehnyt ja tuntenut maailman tuskan harteillani. Laskuri ilmoittaa yksilön arvioidun hiilijalanjäljen eli kuinka paljon hän aiheuttaa kasvihuonepäästöjä. Harva meistä kuitenkaan tietää, että alun perin laskuri oli öljy-yhtiön markkinointitemppu. 73% maailman kasvihuonepäästöistä on noin sadan yrityksen aiheuttamia. Näistä yksi on hiilijalanjälkilaskurin kehittäjä, öljy-yhtiö BP. Alkuun ihmettelin, että mikä tässä on ongelma tai miksi tämä tuntuu hassulle. Perehdyttyä hitusen asiaan, ymmärsin yskän. Kun tarkastellaan nimenomaan yksilön hiilijalanjälkeä, saastuttamisesta tulee kuluttajan vika. Vastuu siirretään yritykseltä kuluttajalle. Toki yksilön vastuu ei katoa mihinkään, mutta keskiöön tulisi nimenomaan tuoda yritysten vastuu.

Jos jokin asia tuottaa maailman tuskaa, on se ilmastonmuutos ja sen ympärillä käytävä keskustelu. Aihe on kokonaisuutena aivan liian laaja, hähmäinen ja kompleksinen tällaiselle ”tavan tallaajalle” tartuttavaksi. Sanasto on jo itsessään sen verran vierasta, että kaupan kassalla tulee ostaneeksi vihreällä präntillä merkattuja tuotteita, ilman, että edes tietää, mitä ne tarkoittavat tai tarkoittavatko ne edes mitään. Toisinaan taas tulee ilahduttua, kun pikaruokaravintola on vaihtanut muoviset pillit pahvisiin, ymmärtämättä kuitenkaan, että kyse on pitkälti katseen pois siirtämisestä itse pihvistä, eli ongelmasta. On vaikea hahmottaa, mitkä teot ovat merkitseviä, kun puhutaan ilmastoteoista. Joo, ”kaikki teot ovat tärkeitä” on kaunis ajatus. Todellisuus on yleensä jotain muuta, kuten markkinointitemppuja, joilla saadaan katse hetkellisesti harhautettua pois ongelmasta, kuten tehotuotetusta lihasta.

Finlaysonin co2/neg. -sarja, pesojoonas

Kävin viikko sitten erittäin mielenkiintoisen Teams-keskustelun Finlaysonin vastuullisuusasiantuntija Beda Rasisen kanssa. Puhuimme päästöjen syntymisestä, niiden kompensoimisesta sekä yrityksien vastuusta ilmastoteoissa. Mistä asioista kuluttajan tulisi ylipäänsä olla tietoinen, miettiessään ekologisempia valintoja. Miten minä kuluttajana voin vaikuttaa yrityksien päästöjen vähentämiseen ja heidän vastuun lisäämiseen. Pirun laajoja, mutta mielenkiintoisia kysymyksiä! 

Juttelimme Bedan kanssa myös Finlaysonin uudesta CO2/NEG. (hiilinegatiivisesta) kodinsisustustuotesarjasta, joka on loistava esimerkki vastuun siirtymisestä kuluttajalta enenevässä määrin yritykselle. Pureuduimme myös päästöjen termiviidakkoon ja kasvihuonepäästöjen syntymiseen. Täytyy sanoa, että haastattelun jälkeen pää oli hitusen pyörällä, mutta samaan aikaan tiedon valtatiellä surffaaminen yhdessä alan asiantuntijan kanssa, loi toivoa paremmasta. 

Finlaysonin co2/neg. -sarja, pesojoonas
Finlaysonin co2/neg. -sarja, pesojoonas

Mikä ihmeen CO2/NEG.-tuotesarja?

Kyseessä on mielenkiintoinen ulostulo, jossa on toivon mukaan pala tulevaisuutta. Sen sijaan, että minä kuluttajana kaupan hyllyjen välissä selvittelen tuotteiden ekologisuutta ja lasken eri laskureilla omia päästöjäni, on CO2/NEG.-sarjassa mietitty asiaa toiselta kantilta: miten yritys voi ottaa vastuun tuotteen päästöistä ennen kuin se päätyy myyntiin. CO2/NEG.-tuotesarjan jokaisen tuotteen kasvihuonepäästöt on ylikompensoitu eli hyvitetty asiakkaan puolesta. Siinä missä yritys tuottaa päästöjä, ottaa se myös vastuun niiden hyvittämisestä. 

Toki kyseessä on vielä pieni askel Finlaysonilta, mutta oikeansuuntainen askel. Yrityksen tavoitteena onkin seuraavaksi laskea päätuotteidensa hiilijalanjäljet, sekä laskennan lisäksi, pohtia sopivia tapoja kompensoida syntyviä päästöjä. Ilmaista tämä lysti ei ole ja pohdinkin, olemmeko kuluttajina valmiita maksamaan hieman korkeampaa hintaa kompensoiduista tuotteista ja palveluista vai tuleeko yrityksen hoitaa kulut? Mitä ajatuksia tämä herättää teissä?

Päästökauppa, hiilineutraalius ja -negatiivisuus, kompensoiminen – Mitä näistä tulisi tietää?

Otsikon termistön vaikeat sanat ja laajat käsitteet saa ainakin allekirjoittaneen hiukan turhautuneeksi. Mutta jostain tämäkin tietoisuuden lisääminen on aloitettava ja oltava itseä kohtaan armollinen.

Yksinkertaistettuna hiilineutraaliudella tarkoitetaan tuotteesta syntyvien päästöjen kompensoitumista, eli hyvitetään se määrä päästöjä, joita ollaan tuotettu. Hiilinegatiivisuudella taas kompensoidaan enemmän päästöjä, mitä tuotteen tuotannosta syntyy. Finlaysonin CO2/NEG.-sarjassa on hyvitetty tuplasti tuotannosta syntyneet päästöt. Tämä siksi, että tuotteiden päästöjä on vaikea laskea sen elinkaaren loppuun asti siitä hetkestä, kun tuote lähtee asiakkaan matkaan kaupasta ja päätyy viimeiselle ristiretkelle kaatopaikalle. Tämä seikka on haluttu ottaa huomioon ylikompesoimalla päästöt.

Sitten on tärkeää muistaa, kun tuotteita valmistetaan, päästöjä syntyy aina! Kompensoiminen tarkoittaa joko sitä, että mitätöidään se määrä päästöjä, joita ollaan aiheutettu, esimerkiksi puita istuttamalla, jolloin sidotaan kasvihuonepäästöjä ilmakehästä, tai estetään päästöjen syntymistä ostamalla päästöoikeuksia EU:n päästökaupasta (tästä lisää myöhemmin). Kumpikaan näistä tavoista kompensoida päästöjä ei ole täysin vedenpitävä, mutta suuntaa antava.

Kun tuotteelle/palvelulle lasketaan hiilijalanjälki ja kompensoidaan siitä syntyviä päästöjä, kannustaa se yrityksiä tarkastelemaan valmistettavien tuotteiden päästöjä ja omaa toimintaansa. Esimerkiksi tavanomaisesta puuvillasta tehty pussilakanasetti tuottaa melkein kaksi kertaa enemmän päästöjä kuin luomupuuvillasta tehty vastaava setti. Jos taas pussilakanat tehdään kierrätyspuuvillasta, syntyvät päästöt romahtavat alas. On siis merkittävää, mitä materiaaleja käytämme. (Lähde: Suomen Tekstiili & Muoti) 

Kuva: Finlayson

”Kompensoiminen ei suinkaan saa olla yritysten päätapa tehdä vastuullisempia tuotteita, vaan sen tulee kannustaa vähentämään päästöjä ja lisäämään tietoisuutta, mistä päästöt syntyvät.”

Beda Rasinen

Sitten, mennäänpä tuohon aikaisemmin mainitsemaani, ei niin seksikkääseen termiin, EU:n päästökauppaan. Kyllähän tässä hiukset harmaantuvat jo pelkästä termistä. Väänsimme Bedan kanssa hiukan rautalankaa, johtuen allekirjoittaneen haasteista ymmärtää näin laajoja käsityksiä ja kummallisia sanoja. Sain kuitenkin hyvän pintaraapaisun, mistä EU:n päästökaupassa on kyse, kiitos Bedan.

Finlaysonin co2/neg. -sarja, pesojoonas

Yksinkertaistettuna EU:n päästökauppa kattaa noin 45% EU:n tuottamista kasvihuonekaasupäästöistä. Päästökaupassa on kattoraja sille, kuinka paljon päästöjä saadaan synnyttää EU:ssa. Vuosi vuodelta tätä rajaa alennetaan. Päästöoikeuksia, eli kuinka paljon päästöjä saa tuottaa, on tietty määrä jaossa Euroopan Unionissa. Isoilla teollisuuden päästäjillä tulee olla hankittuna EU:n päästökaupasta päästöoikeuksia, jotta he voivat tuottaa palveluita tai tuotteita markkinoille. Ilman päästöoikeuksia isoimmat päästäjät eivät saa tuottaa päästöjä. Päästöoikeudet ei kosketa pieniä toimijoita, mutta he voivat vapaaehtoisesti ostaa oikeuksia, jolloin isojen päästäjien päästöt EU-laajuisesti vähenevät enemmän, kuin päästökaupan poliittisesti päätetyllä tahdilla.

Päästökaupassa pätee kysynnän ja tarjonnan laki: mitä vähemmän päästöoikeuksia on tarjolla, sitä kalliimmaksi oikeudet tulevat. Kun päästöoikeuden hinta kallistuu, aiemmin kannattamattomat toimenpiteet päästöjen vähentämiseksi muuttuvat kannattaviksi. Tämän takia on oleellista, että päästöoikeuksia ostavat myös muut toimijat, kuin ne, jotka siihen ovat velvoitettuja. Mitä enemmän markkinoilta ostetaan pois päästöoikeuksia isoilta toimijoilta, sitä kalliimmaksi päästöoikeuksien ostaminen heille tulee.Tällöin paine vähentää päästöjä kasvaa. Juuri näiden suurten toimijoiden päästövähennykset ovat niitä merkittäviä tekijöitä isossa kuvassa. Tämä on se syy, miksi meidän tulisi olla tietoisia EU:n päästökaupasta, edes pintapuolisesti.

CO2/NEG.-tuotesarjan tuotteet kompensoitiin ostamalla päästöoikeuksia EU:n päästökaupasta. Tässä varmasti joku muukin kanssakulkija saattaa ihmetellä, miksi ainoastaan isot teollisuuden päästäjät  ovat velvoitettuja ostamaan päästöoikeuksia. Nähtäväksi jää, tullaanko tulevaisuudessa näkemään, että muutkin kuin jättisuuret päästäjät joutuvat ostamaan päästöoikeuksia ja sitä kautta luomaan painetta päästöjen vähentämiseen.

Mitä kuluttajana voin tehdä päästöjen vähentämiseksi?

Aloitetaan kuitenkin eka yritysten vastuusta. Beda peräänkuulutti erityisesti yrityksien vastuuta vaatia alihankkijoilta vastuullisempia ratkaisuja. Haasteena tässä suomalaisilla yrityksillä on se, että olemme pieniä toimijoita maailmanmarkkinoilla. Tästäkin huolimatta painetta tulee luoda tuotantoketjun jokaiselle toimijalle, esimerkiksi vaatimalla tehtaita hyödyntämään uusiutuvia energialähteitä. Uusiutuvan energian käyttäminen tuotannossa näkyy heti tuotteen päästömäärissä.

Tuottajavastuun tulisi myös tulla tekstiilialalle. Siinä missä elektroniikkaa myyvät yritykset, ovat velvollisia ottamaan vastaan vanhat tai rikkinäiset tuotteet ja kierrättämään ne, tulisi tämä sama lainsäädäntö tulla tekstiilialalle. Mitä enemmän saadaan kierrätettyä materiaaleja, sitä vähemmän tulee tarvetta tuottaa uusia raaka-aineita, kuten puuvillaa markkinoille. Tässä on toki omat haasteensa jatkojalostuksen kanssa, kun kysyntää tekstiilijätteelle on vähän ja kustannustehokas teknologia on vielä kehitysasteella.

Finlaysonin co2/neg. -sarja, pesojoonas

Finlaysonilla on kunnianhimoinen tavoite viiden vuoden sisällä ottaa vastaan kaikki käytetyt tekstiilituotteet, mitä ovat myyneet kuluttajille, ja ottaa vastuu tuotteen jatkojalostuksesta tai hävittämisestä. Finlaysonin tuotevalikoimasta löytyy jo Old Jeans -tuotesarja, jossa on hyödynnetty kierrätettyjä farkkuja sekä räsymatot, jotka ovat 100% tehty kierrätetyistä lakanoista.

Sitten itse otsikon kysymykseen. Kaikista tehokkain tapa vaikuttaa on äänestää jaloilla eli olla ostamatta mitään. Vaatia yrityksiltä tekoja ja läpinäkyvyyttä vastuullisuudesta, jolloin syntyy paine, ettei kiperille asioille voi vain ummistaa silmiä.

Suuren osan meistä tulee kuitenkin kuluttaa, jolloin tehokkain tapa vaikuttaa on miettiä materiaalivalintoja. ”Mitä lähempänä tuotettu, sitä ekologisempi” -ajattelu ei pidä aina paikkaansa. Liian helposti kuvittelemme, että tuotteella on pienemmät päästöt, kun se on tuotettu lähellä. Se, että ostan tavallisesta puuvillasta valmistetun pussilakansetin, joka on ommeltu Suomessa kasaan, ei omaa pienempiä päästöjä kuin tuote, joka on valmistettu luomupuuvillasta, ommeltu kasaan Turkissa ja kuljetettu Suomeen. Kuljetuksen päästöt ovat huomattavasti pienemmät kuin tuotannon raaka-aineet. Raaka-aineet ovat merkittävin tekijä tarkastellessa tekstiiliteollisuuden päästöjä. Bedalta tulikin selkeä viesti meille kuluttajille: kiinnitä huomiota materiaalivalintoihin!

Finlaysonin co2/neg. -sarja, päästöt, LUMO
Kuva: Finlayson

Ollaanko me kuluttajina sitten valmiita maksamaan enemmän vastuullisemmasta tuotteesta? Vaikka kuinka tiedostan ja vaalin arvojani, en voi kieltää ettenkö toimisi lompakko edellä. Tuntuu niin pirun ärsyttävälle kun ihannearvoni ja todellisuus eivät aina kohtaakaan kaupan kassalla. ”Jos kuluttajalta kysytään, onko vastuullisuus tärkeä kriteeri ja arvo ostokäyttäytymisessä, vastaus on, että joo, kyllä on. Mutta todellisuudessa se ei näy kulutuskäyttäytymisessä. Vasta pieni osa kuluttajista oikeasti tekee vastuullisia valintoja” , sanoi Anniina Nurmi Ylen haastattelussa.

Kyse on siis isommasta ajattelutavan muutoksesta. Siirtymisestä nopeasta hedonistisesta kuluttamisesta hitaampaan kuluttamiseen, jossa halujen sijaan kiinnitettäisiin huomiota tarpeeseen sekä tuotteiden käyttöikään. Sain alkuvuodesta osana yhteistyötä Finlaysonin Jesus-pussilakanasetin, jonka hinta on huokeampi kuin tavan pussilakanasetin. Jesus-lakanoilla on tosin 50 vuoden takuu ja yritys lupaakin niiden olevan markkinoiden kestävimmät puuvillalakanat. Kun hinnan jakaa 50 vuodella, ei se tunnukaan enää niin kalliille.

Summa summarum: Vastuullisuudessa pallon tulee kuitenkin olla yrityksillä eikä yksilöillä. Tästä olimme yksimielisiä Bedan kanssa.

Mitä seuraavaksi, Finlayson?

Siinä missä jo kolmannen kerran menen ja täytän yhden hiilijalanjälkilaskurin ja vaivun taas talvihorroksen kaltaiseen toimettomuuteen ja kannan maailman tuskaa harteillani, pohdin, mitä yritykset ovat valmiita tekemään keventääkseen taakkaani. Eihän tämä voi vaan jatkua niin, että näin suuri vastuu on kuluttajalla.

Haastattelu Bedan toi esiin sen, kuinka kuluttajien vastuun tulisi enenevässä määrin olla jaettu yritysten kanssa, sillä hehän tuottavat tuotteet, joita me käytämme ja synnyttävät päästöjä, siinä missä mekin saunaa lämmittäessä. Jos kaupan hyllyltä ei löydy luomupuuvillasta tehtyjä tuotteita, on vaihtoehtona ostaa tavanomaisesta puuvillasta tehtyjä lakanoita, joiden päästöt ovat tuplasti suuremmat. Jos päästöitä tulee maksaa, ohjaa se toimintaa vähäpäästöisemmäksi. 

CO2/NEG.-sarja saattaa vielä tässä vaiheessa kuulostaa vieraalle ja aiheuttaa ihmetystä meissä. Siitä samasta ihmetyksestä konkretisoitui ainakin itselleni ajatus, että päästöjen synnyttäjien tulee tulla esiin ja ottaa vastuu tekemisistään. Tuotantoketjun tulee olla läpinäkyvää, jotta tiedämme keneltä vaatia ja mitä. Finlaysonilla on tavoitteena olla maailman läpinäkyvin tekstiilialan yritys, joka haluaa tietää koko valmistusketjun. Tuntuu hassulle, että olemme päätyneet tilanteeseen, jossa emme tiedä tuotantoketjuja. 

Millaisia vastuullisia tekoja voimme odottaa seuraavaksi yrityksiltä? Mikä on minimi, mitä yritysten tulee tehdä päästöjen vähentämiseen? Jos Finlaysonin CO2/NEG.-sarjasta saisimme normin lainsäädännön avulla, uskoisin, että ottaisimme suuren loikan eteenpäin ilmastoteoissa. On hyvä muistaa, että vaikka lainsäädäntö tulee aina hiukan perässä, on tärkeää, että yritykset ja kuluttajat luovat yhdessä painetta päättäjille.

Finlaysonin co2/neg. -sarja, pesojoonas

Mitä ajatuksia CO2/NEG.-sarja herättää?


Miten päästä eroon ulkonäköpaineista?

Kysymykseen, miten päästä eroon ulkonäköpaineista, ei varmastikaan löydy yksiselitteistä vastausta. Enkä ole varma, voiko niistä edes päästä täysin eroon. Kyse on ehkä enempi, miten paineiden kanssa pystyy elämään ja käsittelemään niitä.

Pitkään uskottelin itselleni, etten omaa ulkonäköpaineita. Korona-karanteenin aikaan kuitenkin, huomasin ärsyyntyvän tietynlaisista some-sisällöistä. Ryhdyin poistamaan tuntemattomia seurattavia Instagramissa sekä piilottamaan joidenkin kavereideni tarinoita, koska huomasin niiden synnyttävän ristiriitaisia tunteita.

Miesten ulkonäköpaineita käsittelevä blogikirjoitukseni sai aivan mielettömän vastaanoton, kiitos teidän! Sain Instagramissa hyvin erilaisilta miehiltä yhteydenottoja. Viesti kaikissa näissä oli selkeä: asioista pitää puhua enemmän. Joten jatketaan keskustelua!

Miten päästä eroon ulkonäköpaineista, pesojoonas, miesten ulkonäköpaineet

Keinoja ulkonäköpaineista eroon pääsemiseen

Olen aloittanut tietoisesti poistamaan omasta Instagram feedistä kapeaa mieskuvaa edustavia seurattavia. Siis niitä tuntemattomia mieskarkkeja, joita olen seurannut heidän ulkonäkönsä takia. Sisältö on ainoastaan tarjonnut hetkellistä huumaa, mutta sitäkin enemmän pitkäkestoisempaa alemmuuden ja kateuden tunnetta. Piilotan myös suositeltavien sisältöjen puolella olevia vatsalihaksiaan esitteleviä alfoja, joita algoritmit tarjoavat minulle.

Siinä hetkessä, kun näen näiden kreikkalaisten miespatsaiden kuvia puhelimeni näytöllä, en suinkaan vertaile itseäni heihin. Tiedostan, että ne ovat vain kuvia. Eivätkä ne ole myöskään millään tapaa samastuttavia. Vertailu tapahtuu vasta tiedostamatta, kun saatan ohittaa peilin ja pysähtyä sen eteen mallailemaan päällä olevia vaatteita. Vedän vatsan sisään, hartiat taakse, kallistan leukaani hiukan yläviistoon ja poseeraan peilikuvalleni. 

Huomaan, kuinka peilikuva ei riitä. Ei ole tarpeeksi lihaksikas. Tarpeeksi päivettynyt. Tarpeeksi särmikäs. Tarpeeksi Instagram feedin luomaa todellisuutta vastaava.

Tarpeeksi.

Miten päästä eroon ulkonäköpaineista, pesojoonas, miesten ulkonäköpaineet

Tähän vertailuun havahtuminen oli minulle tärkeää! Ei ole mitenkään sattumaa, että Instagram feed sekä explore-osio ovat pullollaan tällaisia Calvin Klein -alusvaatemalleja. Tykkäyksiä ja kommentteja satelee! Algoritmit suosittelevat jatkuvasti meille puolialastomien miesten ja naisten kuvia, koska niistä tykätään ja ne aiheuttavat liikehdintää some-alustalla. Oletteko koskaan törmänneet suositeltavien listalla muunlaisia puolialastomia vartaloita, kuin hyvässä kunnossa ja kevyen rusketuksen omaavia? Itse en ole nähnyt. En ole nähnyt yhtäkään omaa vartaloani muistuttavaa sisältöä ja olen kuitenkin valkoinen normaalipainoinen länsimaalainen mies. Kelatkaa, mitä tämä tarkoittaa, jos olet ruskea, ylipainoinen tai liikuntarajoitteinen saatikka kaikkea näitä. Kuvasto on tällöin vieläkin olemattomampaa.

Ihan hiton masentavaa!

Toinen ulkonäköpaineitani helpottava tekijä on ollut uimahalleissa säännöllisesti käyminen. Muistan ensimmäisen kerran Töölön uimahallissa, kun laitoin ylleni vesijuoksuvyön ja ihmettelin altaaseen astelevia kanssauimareita, että onko tällaisiakin vartaloita olemassa. Vartaloiden moninaisuus saattaa yllättää, jos on tottunut ainoastaan näkemään median kautta tulevaa kapeaa kuvastoa. Töölön uimahallista tulikin tietynlainen turvapaikka minulle. Paikka, jossa sain olla sinut vartaloni kanssa, eikä sitä tarvinnut peitellä tai häpeillä. Vertailla tai tuomita.

Uimarannoille menemisessä on täysin erilainen lataus. Osittain tämä johtunee ihmisten tarpeista mennä rannalle päivittämään ihoaan ruskeammaksi. Ei suinkaan terveyssyistä, koska sitä se ei ole, vaan puhtaasti ulkonäkösyistä. Se, että valmiiksi kipuilee oman vartalonsa epävarmuuksien kanssa, niin tulisi vielä ottaa huomioon ruskettuminen. 

Miten päästä eroon ulkonäköpaineista, pesojoonas, miesten ulkonäköpaineet

Miesten kehopositiivisuus?

Naisten kehopositiivisuudesta ja moninaisuudesta on rohkeasti puhuttu vuosien aikana  ja vaadittu myös yrityksiltä tekoja. Doven mainokset ovat olleet ihailtavia monella tapaa. Tätä samaa “rohkeaa” kuvaston esiintuomista odottelen myös Axelta, Gilletteltä ja Calvin Kleinilta, joiden mainoksissa toistuu vuodesta toiseen teräväleukaiset pyykkilaudoilla varustetut miehet, joiden housujen pullotusta on hiukan saatettu korostaa photoshopilla. En myöskään ymmärrä, mitä tekemistä puolialastomalla six pack -kropalla on partahöylän kanssa. Vaikka kuinka ajelisin mahakarvojani, sieltä ei kuoriudu esiin kahdeksaa näyttävää vatsalihasta.

Suomalainen alusvaatemerkki The other danish guy laajentaa omalla toiminnallaan mieskuvastoa. Jo pelkästään heidän kuvia ja videoita katselemalla, sain itseni kiinni pinttyneistä mielenmalleista, sillä ensimmäinen ajatukseni oli, “tässä on jotain outoa”. Heidän alusvaatemallinsa, eivät ole perinteisen kuvaston mukaisia. Oli Tturhauttavaa saada itseni kiinni tällaisista ajatuksista, varsinkin kun paasaan ulkonäköpaineista täällä. Näin syvälle meihin on kuitenkin iskostettu, millaiset miehet saavat mainostaa alusvaatteita. Suosittelen kurkkaamaan The other danis guy:n videon itseluottamuksesta ja luottamuksesta.

Tiedän, ettei ulkonäköpaineet kaikkoa menemällä uimahalliin, sulkemalla Internetin tai tiedostamalla mainoksien epärealistisuuden ja mielikuvilla myymisen. Ulkonäköpaineisiin tuskin on yksilöllisiä ratkaisuja. Kai sitä pitää vain jatkuvasti muistuttaa itseään armollisuudesta: minä riitän. Harjoitella armollisuutta ja itsensä hyväksyntää. Tutkailla sanoja, joita käyttää itsestä ja muista. Pysähtyä miettimään, mitä ajatukseni kertovat minusta. Ymmärtää keskeneräisyyttä. Kaikki on kuitenkin väliaikaista. 

Uskoisin, että miesten kehopositiivisuudelle olisi kysyntää. Kuka on mukana?


Miesten ulkonäköpaineet – Onko niitä?

Kun olin 13-vuotias aloin kärsimään selkäkivuista, skolioosin oireista. Tämän seurauksena sain terkkarilta lähetteen fysioterapeutin vastaanotolle. Elettiin 2000-luvun alkua Korpilahdella. Astelin terveyskeskuksen kolkon ruskeita käytäviä odotustilaan odottamaan vuoroani. Päästyäni fysioterapeutin luo, hän pyysi ottamaan päällysvaatteet pois.

Seisoin kokovartalopeilin edessä bokserit jalassa. Hintelä kehoni oli puolialastomana tuntemattoman ihmisen edessä. Fysioterapeutti alkoi käymään vartaloani läpi luetellen vikoja ja poikkeamia: mutka selkärangassa, selän yliojennus, toinen olkapää korkeammalla kuin toinen, lantio vinossa, askellus epätasapainoinen, jalkapohjan silta vajavainen, heikko ryhti… 

Siinä minä olin kaikkine vikoineni terveyskeskuksen kellertävässä operaatiohuoneessa. Ujo ja pettynyt katseeni oli luisessa vartalossani. Hintelissä jaloissa, olemattomissa käsissä, kylkiluissa, feminiinisessä olemuksessa, ohuissa ranteissa, terävässä nenässä, polvenpaksuisissa reisissä, ulkonevissa solisluissa ja kaikissa niissä vioissa, joita fysioterapeutti juuri oli osoittanut minulle.

Näytin kaikelle muulle kuin Miehelle.

miesten ulkonäköpaineet, pesojoonas, kehopaineet, miehisyys

Päästyäni urheilulukioon Pihtiputaalle, koulun valmentaja sanoi ensimmäisessä kahdenkeskisessä tapaamisessa “Kuule Joonas, toivottavasti sä tiedät, ettei susta koskaan tule kaapin kokoista lihaskimppua, vaan sun vartalotyyppisi on erilainen, mistä ehkä haaveilet. Se ei tarkoita, etteikö susta voi tulla lentopalloilijaa. Sun on vaan turha haikailla sellaiseen perään, mikä ei ole mahdollista.” 

Olin tuolloin 16-vuotias. Edelleen feminiininen, alle 60 kiloinen pojan kloppi. Ranteissani ei riittänyt tarpeeksi voimaa edes täyspitkään sormilyöntiin (passin heittäminen kentän toiselta reunalta toiseen reunaan). Mutta ensimmäistä kertaa olin saanut ulkopuoliselta ihmiseltä hyväksynnän vartaloni riittävyydestä. Pituuteni, painoni tai fyysiset ominaisuudet eivät olleet este kehittyä lentopalloilijana saatika kasvaa nuoreksi mieheksi. Sain luvan luopua kapeasta miesvartaloihanteesta ja vieläpä urheilijana.

Kadoksissa oleva miehisyys

Tuntuu, että me nykyajan miehet katselemme toisiamme neuvottomina, kun kukaan meistä ei tunnu täyttävän ihannevartalon tai mieskuvan kriteereitä. ”Markkinahakuisessa kapitalistisessa järjestelmässä mieskeho on muuttunut tuotantoyksiköstä ulkonäköteollisuuden kulutuskentäksi”, sanoo Jan Wickman, tutkijatohtori. Tästä on hyvä esimerkki suursuosion saavuttanut Love Island -ohjelma. Mieskilpailijoiden vartalot muistuttavat lähinnä kreikkalaisia patsaita. Ylävartalolihaksensa katseiden kohteeksi asettavien kilpailijoiden tulee olla itsevarmoja ja treenattuja. Tämä on uusi normaali monissa reality-ohjelmissa, varsinkin ulkomailla. Tuskin on sattumaa, että tällaiseen tilanteeseen, jossa kaikkien osallistujien kropat ovat viritettyjä, ollaan casting vaiheessa päädytty ilman, että se on ollut yksi kriteeri osallistumiselle. Puhumattakaan kilpailijan mahdolliselle menestykselle.

Lihaksia palvovaan kulttuuriin kuuluu myös ajatus siitä, että kuka tahansa pystyy hankkimaan pyykkilautavatsan itselleen, kunhan vain tekee duunia sen eteen. Ei, ei ei! Vaikka kuinka katsoisin aamulla itseäni peilistä ja puuskuttaisin testoa ilmoille, vartaloni ei tulisi ikinä olemaan Love Island -ohjelmakelpoinen. Ihmisten vartalot ja niiden rakenteet ovat erilaisia, siitäkin huolimatta, vaikka kuvasto erilaisuudesta on kapeaa.

Vaikkei minulta löydy pumpattua vartaloa, en kuitenkaan voi kieltää, ettenkö olisi itse hyötynyt omasta ulkonäöstäni urallani ja sosiaalisissa kohtaamisissa. “Yhteiskunnan ideaaleja vastaavalla ulkonäöllä saa tiettyjä etuja, ystäviä, seurustelusuhteita, työpaikoja. Ulkonäkö on tietynlaista sosiaalista valuuttaa, pääomaa, josta voi hyötyä eri markkinoilla. Samanaikaisesti on kuitenkin tärkeä tiedostaa, että vallitsevista ulkonäköihanteista huolimatta, ihanne on kaukana keskivertoihmisen elämästä ja monenlaisella ulkonäöllä voi menestyä hyvin elämässään” (Erica Åberg, taloussosiologian erikoistutkija, Turun yliopisto)

Ulkonäön ollessa valuuttaa, houkuttaa se myös aivan liian helposti luomaan itsestään jatkuvasti parempaa versiota. Käyttämään Instagram kuvissa filttereitä, suurentamaan photoshopilla hauiksia ja haarovälien pullotusta, tarttumaan erilaisiin fitness-kollien treeniohjelmiin ja ruokavalioihin, ostamaan luotolla uusia vaatteita ja operoimaan kasvoja. Missä kohtaa on sitten hyvä viheltää peli poikki, ja miettiä, mitkä asiat ovat ulkonäössä merkitseviä ja miksi?

Miesten ulkonäköpaineet ja riittämättömyyden loputon tunne

Jotta omaisin ideaalimiehen vartalon ja olemuksen, tulisi minun olla riittävän pitkä ja lihaksikas, ei kuitenkaan liian pumpattu muttei hinteläkään. Tarpeeksi parrakas muttei liikaa karvoitusta. Karvojen tulee myös olla oikeissa paikoissa, ei esimerkiksi selässä tai nänneissä. Kyrvän koko on kaikki kaikessa, ei siis liian iso eikä etenkään liian pieni. Tulisi olla finnitön ja hyvä ryhti. Leuan pitää olla tarpeeksi jykevä. Kasvoissa soisi mielellään olevan vähän karvoitusta luomaan uskottavuutta ja viestimään kokemusta. Mutta karvoituksen tulee olla huoliteltu, ettet näytä ituhipille. Kaiken tämän lisäksi tulisi omata miehiset kasvonpiirteet, olla hurmaava ja itsevarma. Korkeassa asemassa oleva hyvätuloinen auton omistaja.

Sitten olisin todellinen alfa.

Tarpeeksi riittävä mieheksi.

Miesten ulkonäköpaineista puhutaan aika vähän. Tai no, ei lainkaan, penistä lukuunottamatta. Kun kehopaineista ei puhuta, sitä voisi luulla ettei aihetta moiseen ole. Kysyin taannoin Instagramin puolella millaisia ulkonäköpaineita miehet oikein kokevat ja yllätyin vastauksien kirjosta. Miesten ulkonäköpaineet kuulostavat muun muassa tältä:

”Mieheni häpeää ylipainoaan, eikä tule esim. suihkuun kanssani. Pitäisi kuulemma olla laihempi.”

”Moni nainen haluaa pidemmän miehen ku ite on. Kaljuuntuminen tai kalju on kauhistus. Siro mies on ihan kamalaa ku eihän se saa olla sirompi kuin nainen on.”

“Pituus ja paksuus. Munan ja miehen.”

”Mun mies ei meidän tavatessa kehannu pitää shortseja, koska koki että sillä oli liian karvaiset jalat, mutta ei myöskään halunnut ajella niitä. Muutenkin sillä karvojen kasvu on mielestään outoa, kasvaa jänniin paikkoihin ja muutama sinne tänne. Myös liika laihuus ja pienikokoisuus (160cm) oli sillä teininä häpeän aihe.”

”Ehkä yks kamalimmista asioista mitä mies kehollaan voi olla, on feminiininen.”

“En kehtaa pitää hihatonta paitaa julkisesti koska häpeän ohuita hauiksiani.”

“Hiusrajan karkaaminen aiheutti etenkin nuorempana epävarmuutta ja ulkonäköpaineita.

“En ole kaljuna niin komea kuin hiukset päässä.”

Miesten ulkonäköpaineet ovat todellinen ilmiö. Olen itsekin peitellyt vartaloani vaatteilla, koska olen hävennyt ohuita käsiäni. Saanut osakseni neidittelyä, kun vartaloni ja eleeni ovat olleet feminiinisiä. Jättänyt menemättä liikuntatunnille, ettei tarvitsisi punttisalilla käyttää salin pienimpiä painoja.

Kuinka paljon ihmisyyttä jääkään näkemättä, kun joudumme peittelemään itseämme sen takia, ettemme mene johonkin tiettyyn muottiin? Jos jokin, niin epävarmuus nakertaa mieltä ja itsetuntoa sekä arvokkuuden tunnetta. Kelpaanko minä?

miesten ulkonäköpaineet, pesojoonas, kehopaineet, miehisyys

Miksi ulkonäkökeskeisyys ei ole häpeällistä?

Havahduin tähän kysymykseen kirjoittaessani tätä tekstiä. En oikein löytänyt vastausta kysymykseeni, joten kysyin apua alan tutkijalta Erica Åbergilta Turun yliopistosta.

“Tähän mennessä ehkä olemme kansakuntana piilotelleet ulkonäkökeskeisyyttämme, ja esittäneet ettei ulkonäkö kiinnosta meitä ja nyt toivottavasti havahtumassa siihen, että ulkonäköhän itse asiassa vaikuttaa kaikkialla, tietoisesti tai tiedostamatta. Se on hyvä ensiaskel sille, että voimme alkaa pohtimaan, että millaisia ajatuksia tiettyihin ulkonäköihin liitetään, miettiä niiden paikkansapitävyyttä ja kyseenalaistaa ne. Mitä mielikuvia esimerkiksi liität pituuteen? Mitä ajattelet kanssaihmisen ruumiin koosta? Mitä lihaksikkuudesta? Parrasta? Hiuksista? Kuinka usein mielikuva ihmisestä ulkonäön perusteella on pitänyt paikkaansa? Ja kuinka paljon tähän liittyy oikeasti syrjivää käytöstä?

Miksi emme häpeä ulkonäkökeskeisyyttä-kysymys itse asiassa kiinnostavasti osoittaa yhteiskunnallisesti vaietun asian yksilötason toiminnassa, ja kertoo siitä, että ulkonäöllä on merkitystä myös siihen liittymättömissä asioissa. Meidän tutkimuksen mukaan ulkonäköön panostamisessa ja sen hyödynnettävyydessä on myös iso sukupuolten välinen ero: naisilta oletetaan ulkonäköön panostamista, mutta ei siitä hyötymistä. Miehillä asia on taas päinvastoin: paheksutaan ulkonäköön panostamista, mutta hyötyminen taas sallitaan vapaammin. Tästä voi päätellä, että vaikka miehillä raamit ovat kapeammat, mutta niihin osuessa, hyödyt ovat luultavasti isommat ja sosiaalisesti hyväksytymmät.”

Muistan kun Tinder-aikoina naisten profiileista saattoi erikseen löytyä seuranhakukriteerinä minimipituus. Hieraisin silmiäni ja mietin, miksi pituudella on niin suuri merkitystä, että se on pitänyt erikseen mainita seuranhakuilmoituksessa. Mitä mielikuvia liitämme pituuteen ja kuinka paljon ne pitävät paikkaansa? Pituus on vielä sellainen asia, mihin emme pysty edes vaikuttamaan. Tuntui jokseenkin epäreilulle tuolloin kohdata pituuden rajoittavan minun mahdollisuuksiani deittailussa, mutta tuskin kyseiset seuranhakijat olivat kuitenkaan tarkoitettu minulle matcheiksi.

Homopiireissä pinnallisuus korostuu vielä enempi. Laihoille nuorille pojille on jopa oma genrensä pornossa, joka identifioi miehiä vartalon mukaan tietynlaisiksi. Maskuliiniset lihaksikkaat miehet ovat antavia osapuolia ja laihat twinky-pojat feminiinisiä vastaanottavia osapuolia. Roolit ovat valmiiksi annettuja ja toisinaan otettuja. Isoa kyrpää ihannoidaan ja palvotaan, sopi se perseeseen/suuhun tai ei. Ei ole olemassa sellaista genreä kuin ”kuumat lyhytkasvuiset pienimunaiset miehet”.

Epävarmuus omasta ulkonäöstä saa jatkoa, kun mietitään mihin kehon tulisi pystyä: ahkeraan työntekoon, morsiamen kantamiseen kynnyksen yli, voimakkaiden ja kestävien stondiksien saamiseen, naisten katseiden kääntämiseen, omakotitalon rakentamiseen, kestämään kuin mies… Plaah!

Miesten ulkonäköpaineet ovat aiheena laaja ja toivonkin tämän kirjoituksen herättävän keskustelua aiheesta. Toivoin, että jokainen meistä saisi joskus kokea tuon saman hetken, jonka itse koin Pihtiputaan lukion ATK-luokan vieressä sijaitsevassa pienessä kopissa yhdessä valmentajani kanssa. Sen, että joku sanoo aidosti tarkoittaen, että sinä riität. Riität siitäkin huolimatta, ettet vastaa tietynlaista ihannetta miehestä. Kehosi on vain yksi osa sinua. Ja juuri oikeanlainen palanen.

miesten ulkonäköpaineet, pesojoonas, kehopaineet, miehisyys

Ps. En ole koskaan aikaisemmin julkaissut näin yksityiseltä tuntuvia kuvia. Toivon, että kaikenlainen palaute kuviin liittyen jää taka-alalle, kiitos. Keskitytään aiheeseen: miesten ulkonäköpaineet.


Mitkä asiat toisessa ärsyttävät? – Räntäinen rakkauspäiväkirja

Rakas päiväkirja, nääs!

Tiedän, tuon tamperelaisen sanan ääneen sanominen ärsyttää. Niin ärsyttää myös moni muukin asia: ihmiset, jotka eivät osaa liikennesääntöjä sekä ne tyypit, jotka laittavat roskia täpötäyteen roskikseen. Tummuneet avokadot, oma tyhmyys sekä pätkivä internet ottavat myös ohimoon.

Parisuhteissa on myös omat kipukohtansa. Sitä täydellistä rakastajaa ja rakkauden kohdetta tuskin koskaan löytyy, eikä pidäkään löytyä. Täydellisyys kun ei ole kaunista eikä tavoiteltavaa. Ihmissuhteiden ydin on juurikin toisen hyväksymisessä ja näkemisessä juuri sellaisena kuin toinen on. 

Pirun haastavaahan se välillä on.

Varsinkin alkuhuuman jälkeen, kun parisuhde alkaa arkipäiväistymään ja vaaleanpunaisuuden rinnalle ilmestyy muitakin värejä. Muistan vieläkin sen ensimmäisen kerran, kun ujosti kerroimme toisillemme asioista ja tavoista, jotka toisessa ärsyttivät. 

En kai vaan satuta toista sanomalla näitä asioita ääneen, oli päällimmäisenä mielessä.

Mitkä asiat toisessa ärsyttävät, pesojoonas?

Toisen ”vikojen” kanssa eläminen on välillä turhauttavaa. Se, että jättää kerta toisensa jälkeen laittamatta ruokapöydän tuolin pöydän alle pois jaloista, vaikka sitä on pyydetty useaan otteeseen. Turhauttavaa! Tai kun yrität saada toiselta selkeän ”kyllä” tai ”ei” vastauksen, niin suusta tulee pelkkää muminaa.

Miten voi olla niin vaikeaa sanoa kyllä tai ei, kun sitä kysytään?!

Sitten on ne kerrat, kun kysytään, onko vielä pitkä matka ja vastaukseksi tulee ”aivan kulman takana”. Vielä 15 minuutin kävelynkin jälkeen päämäärä on ”kulman takana”. Ja mitä tulee elokuvien valitsemiseen Netflixistä, niin ei edes mennä siihen.

Kuinka paljon toista voi sitten muuttaa? Varsinkin omia mieltymyksiä tyydyttämään, oman näköiseksi. Minun näköiseksi.

Mitkä asiat toisessa ärsyttävät, pesojoonas?

Parisuhde on pitkälti yhdessä yhdeksi kasvamista. Yhteisen elämän elämistä ja rakentamista. Yhteisiä unelmia ja suunnitelmia. Yhteisen arvopohjan luomista. Toisen näkemistä ja itsensä esiintuomista. Luottamista, että kaikki säilyy, vaikka kaikki muuttuu jatkuvasti. 

Tämän ohella parisuhde on myös kasvamista yksin ja erikseen omaksi itsekseen. Yksilöinä. Itsensä erottamista meistä. Mitä minä olen, voi olla jotain muuta, mitä me olemme. Ja siinä pielee parisuhteen hienous.

Toisen hyväksymisessä juuri sellaisenaan.

Keskeneräisenä ja kaikkine puutteineen.

Tämän ymmärtäminen avaa loputtoman kasvun potentiaalin. Kasvun ihmisenä ja puolisona. Ystävänä, vanhempana, opettajana…

Kuinka paljon voikaan oppia toiselta ja toisesta, ja kuinka paljon toisen kautta voikaan nähdä itseään? Vasta viime päivinä olen ymmärtänyt, miten paljon kasvupotentiaalia näen itsessäni parisuhteen toisena osapuolena. Toisen ärsyttävät tavat yleensä kertovat minusta enempi kuin toisesta. Miksi ärsyynnyn jostain mitä toinen tekee? Mistä ärsytys kumpuaa? Usein varmasti siitä, että asioita voi tehdä ja ajatella monella eri tapaa.

Kasvupotentiaalin ymmärtäminen on ollut tärkeää itselleni. Se, että vaikka tänään tökkii jokin asia toisessa, ei se tarkoita, että se tökkisi aina. Se, etten ymmärrä itsessäni tai toisessa jotain, voi olla ohimenevä asia. Mikään ei tietenkään muutu itsestään. Ei edes hiljainen hyväksyminen, että asiat nyt vain ovat näin, tapahdu itsestään, vaan kaikki tämä vaatii tietoisuutta, läsnöoloa ja tahtoa. Päätöstä. Läsnäolo ja tahtotila saattavat usein olla kondikessa itselläni, mutta tietoisuus puuttuu. Siis se, että olen tilanteen tasalla ja valppaana. Liian helposti tulee oltua silmälaput päässä parisuhteessa ja ihmissuhteissa. Uomautua.

Välillä sitä ei edes huomaa, kuinka uomautunut sitä onkaan omassa elämässään ja arjessaan. 

Asiat nyt vain ovat näin.

Asiat eivät ole nyt vain näin. Ne ovat paljon muutakin.

Toisen hyväksymisessä on myös se toinen puoli. Asioiden muuttaminen toisen mieliksi. Omien tapojen muuttamisesta tai luopumisesta toisen takia tai hyväksi. Osaksi meitä.

Sitä saattaa jopa tehdä omien arvojen vastaisia asioita huomaamattaan. Koska aina on tehnyt. Tai ei kuule mitä palautetta toinen kertoo kerta toisensa jälkeen. Kuulee muttei kuuntele. Kuuntelee muttei vastaanota. Vastaanottaa, mutta haluaa olla oma itsekäs itsensä. Jästi!

Tai vastaanottaa, mutta omaa puutteelliset taidot vielä toimia ja muuttaa käytöstään. Kurkata uoman reunalta maailmaa. Sehän se vasta hurjaa olisikin. Onko ruoho vihreämpää uoman toisella puolen?

Onkin aikamoista tasapainoilua yhdessä kasvamisen, omana itsenä olemisen ja toisen hyväksymisen kanssa. Mistä asioista olen valmis luopumaan toisen hyväksi ja mistä pitämään kiinni. Mitkä asiat ovat merkitseviä ja mitkä eivät? Ehkä tuolien laitttaminen pöydän alle on sellainen asia, jossa minulla on vielä paljon petrattavaa.

Lue myös edellinen päiväkirjamerkintä, Raitoja rakkaudessa.

Paita Marimekon kesämallistosta (saatu).


Kuvia uudesta loft-kodista – Keskeneräisyyden keskellä

Vitsit, miten onnekas olen! Rakastan tätä uutta kotia, sen loft-henkisyyttä sekä sisään tulevaa valoa. Lattiasta kattoon olevat ikkunat olivat etsinnässä ja ne sain! Ensimmäinen viikko uudessa kodissa meni totutellessa ajatukseen, kaikki tämä on meidän kotimme. Olemme Yaelin kanssa molemmat sen verran malttamattomia ettemme kestä sotkua tai epäjärjestystä kovinkaan hyvin, joten tavarat löysivät aika hyvin paikoilleen ensimmäisten päivien aikana. Toki osa tavaroista etsii vielä omaa paikkaansa, mutta suuret linjaukset huonekalujen suhteen saatiin samantien tehtyä.

Muutto oli myös kaikin puolin iisi, kun tavaraa oli niin vähän. Suurin osa vanhan kodin huonekaluista ei sopinut uuteen asuntoon, joten möin aika isolla kädellä huonekaluja ennen Tampereelle tuloa. Löysin kuin löysinkin Ikean tuotannosta poistuneen Mandalin sängyn rungon, jota etsin Torista viikko tolkulla. Ennätin jopa ostamaan futon-rungon, noutamaan sen pakulla kotiin ja myymään sen sitten Instagramissa.

Muuto Basen keittiönpöytä taas tuli vastaan, kun kyselin keittiöfirmalta uutta hahmoteltaa keittiöstä. Keittiösuunnittelijalla oli kivijalkamyymälänsä loppuunmyynti, joten sain esittelykappaleena olleen pöydän puoleen hintaan. Pöydän jalat menevät yksiin rappusten kaiteen kanssa mainiosti.

loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere

Rappusten alta löytyy 50-luvun puinen penkki, joka tuli myös Torissa vastaan. Vanha mies möi kartanon kalusteita pois, kun jälkikasvu ei enää halunnut jatkaa suvun kartanon ylläpitoa, joten tilukset tuli tyhjentää syksyn aikana. Penkin oli tarkoitus tulla ison ikkunan eteen, mutta unohdin tosiaan tarkistaa mitat ja eihän se syvyytensä puolesta sopinut sille tarkoitetulle paikalle. Onnekseni rappusten alta löytyi paikka penkille ja kaikille kaktuksille.

Kasveista puheen ollen, siskoni kävi vierailulla ja kysyi, vähensinkö kasvien määrää muuton yhteydessä. Asunnon koko tuplaantui, joten kasvit ”katoavat” näihin neliöihin. Selkeä merkki, että tulee ilmeisesti tehdä uusia hankintoja! Uusien kasvihankintojen listalla oli kauan unelmoimani viiniköynnös, jonka löysin Jyväskylän Viherlandiasta, sekä ystäväni möi upean peikonlehden, joka toivon mukaan pysyy yhtä isona ja jykevänä meikäläisen hoivassa. Kasvien suhteen olen kylläkin oppinut, että ne vievät paljon tilaa. Sen takia voi olla, että pidän ostolakkoa kasvien suhteen tovin.

Muutaman viikon päästä saapuu myös kotiinkuljetettuna sohva Hakolalta (kaupallinen yhteistyö). Voi vitsit, sohvaa odotellaan jo kovasti täällä! Minulla ei ole ollut sohvaa noin kymmeneen vuoteen, joten sohvalöhöilyt ja päikkärit, tervetuloa! Kuvia ja tunnelmia tulee sohvasta syksyn mittaan.

Yläkerran työskentelyseinä on vielä työn alla. Sain viikonloppuna idean täyttää seinän Stringin hyllyillä ja työtasolla. Kävin piipahtamassa Vepsäläisellä, lähinnä hakemassa inspiraatio Tori-löytöihin, ja vastaan tuli juuri sellainen kokonaisuus, joka sopisi yläkertaan. Nyt vain Tori-vahti päälle ja toivotaan, että löytyisi oikeita palasia kokonaisuuteen. Saa myös vinkata, jos String-hyllyt ovat alennuksessa jossain!

loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere, niimar

Remonttikohteita sekä hankintoja

Ajattelin tehdä Jonkin verran remonttia asunnolla, vaikka kyseessä on uudiskohde. Minulla oli pitkään haaveena betonilattia, mutta joudun tälläkin kertaa luopumaan tästä haaveesta. Optimaalisin toteutus betonilattialle on rakennusvaihe. Jälkikäteen jos halutaan valaa betonilattia tai tehdä mikrosementistä vastaava, tulee muuttujia matkaan. Tällä kertaa huolenaiheena oli mahdolliset seinien maalaukset lattian hiomisen jälkeen. Kustannukset olisivat tällöin nousseet liian korkeiksi. Kävin myös katsomassa Laattapisteeltä betonia jäljitteleviä laattoja, jotka olivat todella makeita. Pitkän pohdinnan jälkeen kuitenkin päätin tällä kertaa luopua tai siirtää lattian remontoimista. Tammiparketti on alkanut näyttämään yllättävän hyvälle omaan silmään.

Keittiö on sellainen, mikä kokee täydellisen muodonmuutoksen. Nykyinen keittiö on yllättävän epäkäytännöllinen eikä anna arvoa asunnolle. Sain mielettömän keittiösuunnitelman uudesta keittiöstä ja uskon tarttuvani siihen. Toivon mukaan ennen joulua päästään nauttimaan uudesta, yksinkertaisemmasta ja linjakkaasta keittiöstä.

Rappusten suhteen tiedossa on vaalentamisprojekti. Jos kaikki menee niin kuin olen ajatellut, niin tarkoitus on hioa portaat ja tehdä niistä vaaleammat. Tumma väri on hiukan tunkkainen omaan makuuni. Olen nähnyt muutamia vaaleita tammiaskelmalla olevia portaita ja ne näyttävät niin paljon kevyemmille.

Eteisessä on talon ainoat säilytyskaapit, joista osa on vieläpä ilman kaapinovia. Miksi? Välillä sitä miettii, että kun tehdään jotain uutta ja hienoa, niin miksi ei tehdä kerralla kunnollista. Ymmärrän, että sijoittajilla on omat intressit, mutta eikö asuntoja lähtökohtaisesti tehdä asuttavaksi kuin sijoituskohteiksi? Mikä on asuntojen primääritarkoitus? Noh oli miten oli, eteisen kaappirivistö laitetaan kuntoon keittiöremontin myötä, jotta saadaan säilytystilaa asuntoon. 

loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere, artek
loft, pesojoonas, tampere
loft, pesojoonas, tampere

Tutuksi naapureiden kanssa

Taloyhtiön asunnosta puolissa on jo asutusta. Uudiskohteissa tuntuu, että naapureilla on aivan eri tavalla yhteistä jaettavaa, kun kaikki muuttavat samoihin aikoihin uusiin kohteisiin. Kaikki on uutta jokaiselle. Muuttoautoja tulee ja menee. Yhteisen nimittäjän myötä tulee myös sellainen fiilis, että tässä ollaan yhdessä. Pääsinkin jo kättäpäivää tervehtimään seinänaapureita. Siis asia, mitä ei ole koskaan aikaisemmin tapahtunut. Vallilassa kolmen vuoden asumisen aikana tutustuin talonmieheen sekä muutamaan naapuriin. Muiden naapureiden kanssa jo pelkästään tervehdykseen vastaaminen rappukäytävässä tuntui olevan ihme.

Sisäpiha on myös rakennettu fiksusti, sillä alueelta löytyy kohtaamispaikkoja naapureille. Tämän kesän sisäpihapiknikit jäävät viettämättä, mutta uskoisin ensi kesänä kohtaavani useat naapurit sisäpihalla viettämässä kesäiltoja yhdessä ystäviensä kanssa. Enkä koe olleenkaan utopistisena ajatuksena naapurien yhteisiä illanviettoja. Tätä odotellessa!

loft, pesojoonas, tampere, artek
loft, pesojoonas, tampere, muuto base,

Eikö näytäkin kivalle jo? Tykkään tästä loft-henkisyydestä, minkä korkea huonekorkeus sekä isot ikkunat luovat.

Ps. Muista kurkata edellinen postaus “Vaatteet on mun aatteet”.


Vaatteet on mun aatteet – Kipuilua vaatekaapin kanssa

Muistan vielä ne ajat, kun tuli ostettua kiva paita kaikissa väreissä, mitä oli tarjolla. Paidan maksaessa alle kympin, pystyi helposti ostamaan kolme tismalleen samanlaista eri väriä olevaa paitaa vaatekaappiin muiden kymmenien paitojen rinnalle. Saman viikon sisällä pystyi esittelemään uusia paitoja yhdistettyinä samojen housujen kanssa. Näyttää, miten helposti eri värinen paita muokkasi ulkoasuani päivästä toiseen freesimmäksi. Näyttää myös, ettei tarvinnut kulkea päivästä toiseen samoissa vaatteissa. 

Palattuani maailmanympärysmatkalta vuonna 2013, oli rinkkani aivan turvoksissa Aasiasta ostetuista vaatteista. Aasian marketeissa vaatteiden hinnat olivat naurettavan halpoja. Ei edes tarvinnut sovittaa vaatteita, sillä jos paita ei istunutkaan, pystyi siitä luopumaan helposti ilman sen suurempaa tappiota. Vielä viime vuonna noista kaikista reppureissultani tuoduista vaatteista, ainoastaan yksi löytyi vaatekaapistani. Se oli uusi-seelantilaisen vaatebrändin suunnittelema ja numeroitu kauluspaita, joka maksoi melkein saman verran kuin kaikki muut vaateostokseni koko reissun aikana.

Seitsemän vuotta myöhemmin olen alkanut ymmärtää, miksi tuo kauluspaita löytyi vuosien käytön jälkeenkin yhä kaapistani. Aika ja energia, jonka käytin 150€ paidan ostamiseen oli kymmenkertainen euron ”rätteihin” verrattuna. Arvokkaan paidan ostopäätöstä piti pohtia senkin takia, että päiväbudjettini oli 30€, joten paita tekisi ison loven budjettiin. Vitosen paitoja kun osti silloin tällöin, ei sitä ajatellut loveksi lainkaan. Nipisti vain vähän seuraavan yön majoitusmukavuudesta. Ei sitä osannut siinä hetkessä katsoa kokonaisuutta. Oli vain tärkeää saada uutta puettavaa päälle, että näytti tyylikkäälle reppureissaajalle. Ja mikä parasta, Suomeen palattua tiesi, ettei kenelläkään muulla ollut vastaavanlaista riepua päällä.

Vaatteet on mun aatteet, pesojoonas, marimekko

Ei ole saman tekevää miten pukeudumme

Sosiaalisen median yleistyessä, vahvistui myös käsitykseni siitä, että muotia seuraavat ihmiset ovat aikaansa seuraavia ja heitä nimenomaan halutaan seurata. Heiltä halutaan saada inspiraatiota jatkuvasti vaihtuviin trendeihin. Heitä katsotaan ja he tulevat nähdyiksi. Heidät koetaan  muita sosiaalisemmiksi ja menestyvimmiksi. Miksi en siis itsekin tavoittelisi tällaisia asioita elämääni?

Pukeutuminen on myös yksi keino arvottaa ihmisiä sosiaalisessa hierarkiassa: Huolettomat ja likaiset ihmiset koetaan syrjäytyneiksi, pikkutakeissa olevat uskottaviksi. Ei siis ole aivan saman tekevää, miten pukeudumme tai miltä näytämme.

Noin kolme vuotta sitten aloin kiinnittämään enemmän huomiota omaan kulutuskäyttäytymiseeni, erityisesti mitä tuli vaatteisiin ja ruokaan. Ruoan kulutustapojen muuttaminen oli helpompaa: aloitin vähentämällä eläinperäisiä tuotteita. Samoihin aikoihin vegaanius levisi Kallion hipsteripiireistä meidän lihaa rakastavien keskuuteen. Jos olit vegaani, kerroit sen myös ääneen. Tätä myötä vegaaniudesta tuli tavoittelemisen arvoista ja yleisesti hyväksytympää. Oli jopa tietynlainen statement vaatia kahvilassa kauramaitoa tavallisen maidon sijaan. Ja totta kai halusin olla mukana julistamassa kauramaitovallankumousta!

Vaatteiden suhteen muutos on ollut haastavampaa ja hitaampaa. Ruokavalio on yksityisempi asia kuin vaatteet. Kukaan ei ole kotona katsomassa mitä laitan lautaselle. Someen on helpompi olla julkaisematta ruokaan liittyviä julkaisuja. Pukeutuminen taas on monesti ainoa asia, jonka tuntemattomat ohikulkevat silmäparit näkevät minusta. Jos mustien housujen sijaan laitankin punaiset housut jalkaan, saan varmasti kommentin jos toisen housuihin liittyen. Ketään taas ei kiinnosta, jos tilaan latteni kaura-, soija-, kookos, pähkinä- ja tai lehmänmaidolla.

Oman ulkoisen olemukseni muuttamiseen vaikuttaa juurikin se, miltä näytän, mitä muut ajattelet ulkonäöstäni ja mitä minä haluan viestiä omalla pukeutumisellani.

Kipuilua vaatekaapilla

Olen parin vuoden ajan kipuillut vaatekaappini muutoksen kanssa. Kaappini kiertokulku on hidasta ja vähäistä. Kaikkea muuta mitä se on joskus ollut. Uusia vaatteita ilmaantuu vähän, samoin kirppismyyntiin menevien vaatteiden pussukka ammottaa tyhjyyttään jo monennettako kuukautta putkeen. Vähällä tarkoitan, että saatan ostaa tai saada kerta kuukauteen muutaman vaatekappaleen, toisinaan useamman. Verrattuna entiseen, muutos on iso minulle. En haluakaan verrata itseäni muihin tai tavoitella jotain tiettyjä määriä. Tavoite on ajatusmaailman muutoksessa, siinä ettei kuluttamiseni enää tähtäisi itseni tuottamiseen vaan itsenäni olemiseen (Päivi Huhtanen). 

”Määrä korvaa laadun” on vanha mantra. Simppeli ohjenuora, mutta sen sisäistäminen ja muuttaminen todeksi on ollut haastavaa. Määrän vähentyminen on tarkoittanut luopumista. Luopumista siitä vanhasta ”joka viikko jotain uutta kivaa näytettävää Joonaksesta“. Luopumista nopeasti muuttuvien trendien seuraamisesta. Seurattuna olemisesta. ”Samat rievut päivästä toiseen päällä” -ajatus on kaivertanut mieltäni. Mitä jos ihmiset ajattelevat minusta noin. Siinä missä kolleegani esittelevät uusia tyylejään Instagram feedeillään kerta viikkoon, pohdin peilin edessä, voinko mennä taas samat vaatteet päällä ulos. Tiedän, ajatus on naurettava ja etuoikeutettu. Samaan aikaan tunne on todellinen. Miksi vertaan itseäni muihin? Pelkäänkö oman sosiaalisen asemani heikkenevän, kun päältäni ei löydykään syksyn uusia värejä? Millaiseksi minut mielletään, kun en enää olekaan omasta mielestäni niin huoliteltu ja trendikäs? Katoaako kiinnostavuuteni vaatteiden mukana? Kuka minä olen, jos en ole enää se tyylikäs Joonas?

Viimeisten vuosien aikana olen myös huomannut, että kohteliaat kommentit vaatteistani ja tyylistäni ovat vähentyneet. Uskon tämän olevan pitkälti seurausta vähentyneen kuluttamisen myötä. Ja siis tätähän voi pitää hyvänä mittarina edistyksestä. Samaan aikaan se on luopumista nähdyksi tulemisesta. Arvostavista kommenteista ja nopeista dopamiinipiikeistä. Tämä nostaakin esiin tärkeän kysymyksen: Haluanko tulla nähdyksi vaatteideni takia?

Vaatteet on mun aatteet, pesojoonas, marimekko

Muutos on tuottanut myös jonkin verran alemmuuden tunnetta. Tunteita, jotka ovat varmasti ohimeneviä ja osittain epätoseja. Olenkin karsinut paljon seurattavia Instagramissa ja pohtinut millaista kuvastoa haluan ympärilleni. Millaiset sisällöt tuottavat negatiivisia tunteita ja millaiset hyvää mieltä. Millaiset sisällöt laittavat minut vertailemaan itseäni johonkuhun toiseen? Jos vietän neljä tuntia päivässä Instagramissa, ei ole samantekevää millaisten sisältöjen parissa aikaani vietän. On helppo osoittaa syyttävää sormea aina mediaan ja siihen millaista kuvastoa se tuottaa meille. Syyttävän sormen lisäksi koen myös omaksi vastuukseni vaikuttaa niihin asioihin joihin pystyn. Instagramin feedi on yksi sellainen sekä oma preesenssini siellä. 

Ehkä aika on tällä hetkellä otollinen sille, että tyylikkyys on muutakin kuin trendien perässä juoksemista. ”Vaatteet on mun aatteet” tulee varmasti korostumaan nyt ja tulevaisuudessa yhä enemmän. Muji on tietyllä tapaa hyvä esimerkki brändittömästä brändistä. Tullaanko pukeutumisen saralla yhä enemmän näkemään brändittömiä vaatteita, jotka kestävät aikaa ja toivon mukaan kulutusta, sekä näyttämään käytön jälkiä. Vaatteiden paikkaamisella ja sen esiintuomisella on jo oma terminsä englannin kielessä. On vain ajankysymys, milloin se liike laajenee tulee Suomenkin katukuvaan. Tätä odotellessa!

Se, mitä haluan tällä kirjoituksella sanoa itselleni on, että ota aikaa muutokselle. Älä kuvittele, että muutos tapahtuu A:sta B:hen välittömästi. Sinun ei tarvitse ottaa loikkaa nykyhetken ja ihannetavoitteen välillä. Ota pieniä askelia päivittäin tai kerta viikkoon. Se, mikä tänään tuntuu epämiellyttävälle muutoksessa, saattaa huomenna olla jo uusi normaali. Vaikka viestimme vaatteilla paljon itsestämme, se on vain pelkkää pintaa. Olemme paljon enemmän, mitä näemme toisissamme.

Ps. Jos kiinnostaa lukea enempi vastuullisesta vaateteollisuudesta niin tästä pääset lukemaan Anniina Nurmen vastauksia seuraajien kysymyksiin. Osa 1 ja osa 2.


Millä kriteereillä ostin uuden asunnon?

Neljä vuotta sitten kesällä kuin ihmeen kaupalla löysin unelmien yksiön Vallilasta. Asunto tuli aikaisemmin tuona keväänä Oikotiellä vastaan, mutta hinta sekä korkea yhtiövastike saivat jatkamaan asunnon etsimistä. Viikko tästä huomasin asunnon menneen kaupaksi ja päästin irti ajatuksesta joustaa budjetissa. Elokuussa samainen asunto teki paluu Oikotielle, ja soitin välittäjälle, olisiko mahdollinen asuntonäyttö onnistunut nopealla aikataululla. Utelin tietysti, miksi asunto oli jälleen myynnissä. Kaupanteossa oli ilmennyt ongelmia ja kaupat oli peruttu – minun onnekseni.

Kävin kurkkaamassa asuntoa ja rakastuin samantien näkemääni. Asunnossa oli toivomani parvi, iso keittiö, neliötä isompi kylpyhuone sekä sijanti ratikkaraiteiden varrelta. Ainoa kompromissi oli hinta. Onneksi uskalsin kuitenkin venyttää budjettia ja päivä näytön jälkeen kirjoitin alustavat kaupat asunnosta.

Vuosi hotellin upeissa maisemissa ja avarassa hotellihuoneessa vahvistivat haluani etsiä uutta asuntoa ja saada muutosta elämään. Tämä tarkoitti luopumista rakkaasta kodistani. Neliöt toden teolla alkoivat koronakevään aikana käymään myös ahtaiksi ja muisto Clarionin upeista lattiasta kattoon olevista ikkunoista saivat minut kaipaamaan luonnon valoa elämääni. Kaupungin äänet ja kevään aikaan olleet remontit taloyhtiössäni nostivat stressitasojani. Olin muutoksen tarpeessa! Edessä olikin uuden asunnon ostaminen nopeammin kuin ajattelinkaan.

uuden asunnon ostaminen

Millaisilla kriteereillä etsin asuntoa?

Aivan alkuun, kun uuden asunnon ostaminen tuli agendalistani kärkeen, kirjoitin itselleni ylös erilaisia asioita, joita halusin uudelta kodilta. Laitoin nuo kriteerit myös marssijärjestykseen: mistä olen valmis joustamaan ja mistä en. Alkuun tarkkailin, mitä markkinoilla oli tarjolla ja millä hinnoilla. Hain inspiraatiota ja tietoja hinnoista.

Isoin yksittäinen asia asuntoprojektini alussa oli sen sijainti. Missä kaupungissa haluan asua seuraavaksi. Helsinki on yksi suosikki kaupungeistani ja mielellään olisin jatkanut asumista siellä, mutta asuntojen hinnat ovat karanneet minun käsistäni. Tämän seuraamuksena aloin kyseenalaistamaan asumistani Helsingissä.

Alkaessani etsimään uutta asuntoa, annoin heti alkuun mahdollisuuden Espoolle ja Vantaalle. Kävin jopa Myyrmäessä katsomassa yhtä mielenkiintoista kohdetta. Tuloksetta. Näistä paikkakunnista, kun ei löytynyt sopivaa vaihtoehtoa, rajasin hakualueeksi koko Suomen ja siirryin hakemaan asuntoja hakusanalla ”loft”.

Löysinkin Jyväskylästä yhden kivan loft-henkisen asunnon, mutta kaupunkina se ei tällä hetkellä houkuttele paluumuuttajaksi. Ehkä tulevaisuudessa asian laita on toinen. Sitten tuli vastaan Tampereen uudiskohteet, joissa huonekorkeus oli yli 4 metriä ja aloin pohtimaan, voisinko muuttaa Tampereelle.

Seuraavassa tarkempi lista, millä kriteereillä lähdin etsimään uutta asuntoa. Asioita, joita ensisijaisesti mietin etsiessäni kotia. Kriteerit ovat marssijärjestyksessä, ensimmäisen ollessa merkitsevin kriteeri.

Asunnon koko

Vallilan asuntoni ei vaikuttanut lainkaan 21 neliöiseltä yksiöltä. Harva edes uskoi sen olevan yksiö, kun näki keittiön. Laskupinta-alaa oli huomattava määrä asunnon kokoon nähden. Mutta kun olit asunnut kolme vuotta tuossa tilaihmeessä, alkoi sitä huomaamaan, että neliöitä oli se 21, ei yhtään enempää.

Tällä kertaa alaraja neliöiden määrässä oli 30 ja yläraja 50. Yläraja sen takia, että yhtiövastikkeen osuus pysyisi kohtuullisena. 30 neliön alaraja oli myös aika minimi.

Aika nopeasti huomasin, että Helsingissä tuskin tuo yläraja tulisi vastaan, sen verran kohtuuttomat ovat neliöhinnat. Raaseporissa taas oli mieletön loft-asunto myynnissä yli tuon neliömäärän. Siinä kylläkin sijainti oli sellainen iso tekijä, mikä ei houkutellut. Asunto itsessään oli uniikki, vanhaan kaupungintaloon tehty asuinhuoneisto.

Nykyinen asunto on 33 neliöinen, mutta iso 15 neliön parvi tuo tarvittavia lisäneliöitä, ilman että se nostaa yhtiövastiketta. Tässä mielessä erittäin hyvä diili!

uuden asunnon ostaminen, pesojoonas

Parveke / Oma piha

Asia, josta en halunnut tingata oli oma piha tai vähintäänkin parveke. Aamiaisen nauttiminen ulkona, oman puutarhan laittaminen sekä mahdolliset päiväunet taivas alla kuulostavat varteenotettavilta investoinneilta. Muutenkin parvekkeissa ja terasseissa on tietynlaista tunnelmaa sekä ne tuovat lisää neliöitä. Nyt kun en ole kuuteen vuoteen parveketta omistanut, olen vasta ymmärtänyt sen olemassaolon hienouden.

Tänä kesänä huomasin kuinka paljon iloa päivittäin toi pieni puutarhani tuuletusparvekkeella Vallilassa. Tuosta ilosta pääsi myös naapurini nauttimaan, jotka kehuivat näkyä useaan otteeseen. Tuli myös hyvä mieli, kun sai jakaa satoa yläkerran naapurin kanssa. Toivon mukaan ensi kesänä sato on isompi, sillä nykyisessä kodissani on oma piha, joka tulee täyttymään istutuslaatikoista.

Hinta

Hintaan vaikutti kaksi tekijää: pankin myöntämä lainamäärä sekä asuinkustannuksien pysyminen vähintään samana neliöiden lisääntyessä. Sanoinkin jossain vaiheessa ystävälleni, että jos olisi rahaa kuin roskaa, asunnon ostaminen kävisi nopeasti ja vaivattomasti. Ei tarvitsi etsiä ja etsiä tehden kompromisseja ja löytäen säästöratkaisuja. Toki juurikin tämä etsiminen tuo oman fiiliksen asunnon ostamiseen.

Helsingissä asumiskustannukseni oli noin 850€ kuukaudessa. Tästä enempää en ollut valmis maksamaan yksin. Toki jos tuloni nousisivat ja olisivat taatut kuukausittain, niin olen valmis nostamaan kiinteitä menojani euro kaupalla.

Tiesin alunalkaen, että jos haluan lisää neliöitä samaan hintaan, tulee minun suunnata pois päin Helsingin keskustasta. Helsingin neliöhinnat ovat omassa luokassaan Suomen asuntomarkkinoilla. Ei tarvitse tehdä syväluotaavaa tutkimustyötä, kun tähän lopputulokseen pääsee. Tampereella oli parhaimmillaan puolet edullisemmat neliöhinnat kuin Helsingissä. 

Nykyisen asuntoni (uudiskohde) neliöhinta on 2000-3000 euroa edullisempi kuin Vallilan, riippuen laskeeko parven neliöt mukaan vai ei. Uudiskohteissa saa monesti kaksi ensimmäistä vuotta lyhennysvapaata rahoitusvastikkeeseen. Tämä mahdollistaa sen, että kiinteät kuluni ovat seuraavat kaksi vuotta puolet siitä, mihin olin budjetoinut. Kahden vuoden asumisen jälkeen pystyn myös vuokraamaan asuntoni ja samaan verohyödyt rahoitusvastikkeesta, jos lainsäädäntö pysyy samana. Tämän takia en halunnut maksaa rahoitusvastiketta pankin lainalla pois, vaan pitää avoimena mahdollisuutta muuttaa asunto sijoituskäyttöön tulevaisuudessa.

Tähän loppuukin oma osaamiseni ja ymmärrykseni asuntosijoittamisesta.

uuden asunnon ostaminen

Asunnon kunto

Jostain syystä aloin tällä kertaa silmäilemään uusia, 2010-luvulla tehtyjä asuntoja. Viime vuoden puolella olin ostamassa Pohjois-Pasilasta rakenteilla olevaa Hitas-asuntoa. Peruin kuitenkin kaupat. Aiemmin olin enemmän vanhojen asuntojen perään, johtuen tunnelmasta ja historiasta. Arkkitehtuurin tuomasta ”ajan saatosta”. Monissa uudiskohteissa on havaittavissa tietynlaista hengettömyyttä ja tehokkuuden maksimointia. Harva uudiskohde myöskään kestää aikaa samanlailla kuin 50-luvulla rakennetut kivitalot. 

Sitten taas vastaan on tullut paljon uudiskohteita, joihin on haluttu rakentaa isoja ikkunoita, jotka tuovat juurikin sitä haluttua avaruutta ja valoa. Suomessa valon määrä on muutenkin vähäinen, niin olen ihmetellyt, miksi hitossa meillä rakennetaan kohteita pienillä ikkunoilla. Lasi eristeenä on kehittynyt paljon, joten lämmön karkailu argumenttina ei välttämättä ole jykevin.

No oli miten oli. Uudiskohteissa parasta tietysti on, ettei remontteja tarvitse juurikaan tehdä. Nykyiseen kohteeseen olen suunnitellut keittiö- ja lattiaremontti, joista jälkimmäisen taidan jättää tekemättä. Jo näissä kahdessa remonttihaaveessa on ollut aivan liian paljon päätöksiä tehtävänä. ”Hiljaa hyvää tulee” on oma remontointifilosofiani. Tämän takia koin, että kohteen tulee olla muuttovalmis ja pitkälti silmää miellyttävä. Remontteja voi sitten tehdä ajan kanssa.

Asuntotyyppi

Reilun kymmenen vuoden ajan olen asunut kerrostaloissa, johtuen sijainnista. Harvemmin esimerkiksi rivitaloja tai 30-40 neliön omakotitaloja on tarjolla isojen kaupunkien keskustojen läheisyydessä. Nyt kun kaupungin valitsemisen jälkeen sijainti kaupungin sisällä ei ollut ensisijainen asia minulle, tarjontaa pystyi laajentamaan rivitaloihin ja jopa omakotitaloihin. Kylläkin omakotitalon olisi tullut olla aika kompaktin kokoinen, jotta sellaisen uskaltaisin ostaa.

Kerrostaloasuntojen suhteen olin hyvin valikoiva. Asunnossa tuli olla jotain poikkeavaa, silmää tekevää: leveät ikkunalaudat, korkea huonekorkeus, eri tasoja huonekorkeudessa, isot ikkunat tai kaarevia muotoja. Jotain mikä jäisi ensisilmäyksellä mieleen.

uuden asunnon ostaminen

Sijainti

Vallilassa parasta oli elämä ympärillä. Oli kahvilaa, ravintolaa ja puistoja, joissa ihmiset ottivat tilan omakseen. Se on varmasti yksi asia, mitä tulen ikävöimään uudessa kodissani. Palveluiden läheisyys kulkee käsikädessä usein asunnon hinnan kanssa. Sijainti olikin asia, mistä olin tällä kertaa valmis joustamaan. Olin ajatellut, että keskustaan saa olla maksimissaan 30 minuutin matka julkisilla, jotka liikkuisivat usein. Sekä mielellään pyöräilyetäisyyden päässä palveluista.

Nykyinen asunto menikin hyvin näihin kriteereihin. Keskustaan on Nyssellä 10-15 minuuttia ja pyörällä suhaisee vallan helposti ja nopeasti Keskustorille. Lähimpään kunnolliseen ruokakauppaan tosin on matkaa, mikä vähän tuottaa työtä. Nysse onneksi tuo ja vie.

Erikoisuudet

Niin kuin aikaisemmin mainitsin, loft-henkisyys oli enemmän kuin tervetullut asuntoa ostaessa. Isot ikkunat, kaksitasoisuus ja sauna olivat myös sellaisia, joiden perään haikailin. Saunasta jouduin tällä kertaa luopumaan. Harmikseni edes taloyhtiössä ei ole saunatiloja. Tämä jokseenkin ihmetytti, mutta en sitten tiedä onko naapureilla omat saunat vai onko yhteiset tilat jotenkin mennyttä aikaa?

Asia, josta taas en edes osannut haaveilla oli järvi- tai merimaisemat. Mietin, etteihän kukaan asu sellaisissa maisemissa. Sitä oli Helsingin keskusta-alueella tottunut, että ikkunasta näkyy kerrostaloja toisensa perään. Ja tässä sitä ollaan, ikkunoista avautuu näkymät Näsijärvelle. Jopa kylppärin harmaa-valkoinen laatoitus ei haittaa.