Oletko tissi-vai persemiehiä?

En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä kysymystä: oletko tissi- vai persemiehiä? Muistan monesti kipuilleeni nuorempana vastauksen kanssa ja saatoinkin haparoiden vastata vain jotain, välttääkseni kiusalliset tilanteet. Kai se oli osa jonkinlaista miehisyyttä, tykätä joko tisseistä tai perseistä. Ja nimenomaan naisen fyysisistä ominaisuuksista. Näin jälkikäteen katsottuna yhteenkuuluvuuden tarve, leimaantumisen riski ja miesmallissa tiukasti pysyminen ohjasivat vahvasti omaa toimintaani vuosien ajan.

Jossain vaiheessa jätin vastaamisen kokonaan pois joko kiertäen tai sanomalla suoraan, ettei kiinnosta: En ole tissi- tai persemiehiä. En tiedä johtuiko tämä ”ulos kasvaminen” siitä, että moni ystäväni on nainen, joilla on hyvinkin eri muotoisia ja kokoisia tissejä sekä peppuja, joiden kanssa he ovat kokeneet ulkonäköpaineita. Silikonien hankkiminen, rasvaimu, laihdutuskuurit ja plastiikkakirurgia ovat olleet osa kahvipöytäkeskusteluja naispuolisten ystävieni kanssa, ei koskaan miespuolisten. Samoin anoreksiaa ja bulimiaa ovat ystäväpiirissäni sairastaneet vain naiset, ei koskaan miehet. Joten tuntuu tyhmältä ruokkia toisten ulkonäköpaineita löytääkseen oman eksyksissä olevan miehyyden.

Olisi tyhmää väittää, etteikö näillä tissi vai perse -kyselyillä olisi vaikutusta naisten itsetuntoon. Yhtä lailla mainoksien photoshopatut pyykkilautavatsat ja alushousujen pullotukset vaikuttavat miesten itsetuntoon, ainakin omaani. Mitä enemmän puhumme ja osoitamme kauneusihanteita, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kamppailemme itsetuntomme kanssa.

Oletko tissi- vai persemiehiä? Sitä miettii @pesojoonas

Samaan aikaan tissi ja perse -arvailuleikillä ohjataan heteronormatiiviseen ajatteluun, joka voi toisinaan tuntua ahdistavalta jätkäporukassa. Voiko mies olla miestä kohtaan tissi- tai persemiehiä? Varmastikin voi olla, mutta sanoisin tuon kulahtaneen kysymyksen silti olevan suunnattu ainoastaan arvostelemaan naisten ulkonäköä.

Kapean miesroolimallin ongelmallisuus voi ohjata aivan liian helposti laiskan puoleiseen naisten ulkonäön kommentoimiseen oman statuksen pöhöttämisen kustannuksella. Olisi niin paljon helpompaa myös meille miehille, jos miehisyytemme ei olisi riippuvainen siitä, kummasta ruumiinosasta tykkää enemmän: perseestä vai tisseistä. Luopumalla tästä fraasista, antaisimme myös minun kaltaisilleni ”Mikki Hiirille”, tuulen nussimille vinkuheinille (niin kuin eräs nainen kerran osasi sanoa), tilaa olla omanlaisensa mies. Mies, jolle peppu ja tissit ovat vain ruumiinosia. Samalla vähentäisimme niitä häpeän ja kiusallisuuden tuntuisia hetkiä, kun ei ollut varma, miten tuohon kysymykseen tulisi vastata.

Uskoisin, että tällä tilan antamisella tekisimme myös palveluksen niille ”tosi miehille”, jotka paukuttelevat pallejaan ja ruokkivat omaa miehisyyttään täällä, koska ovathan ”pojat poikia”.

Oletko tissi- vai persemiehiä? Sitä miettii @pesojoonas

Miehen malli ei muutu, jos sitä ei muuteta

Jotta tästä maskuliinisesta stereotypiasta, pallien paukuttelusta ja naisten esineellisestämisestä, päästään joku päivä vielä eroon, on sitä muutettava. En suinkaan kiellä, etteikö osa meistä saisi tykätä enempi tisseistä tai pepuista. Go for it! Siitä tässä ei suinkaan ole kysymys. Kaikilla meillä on omat seksuaaliset mieltymyksemme ja oikeutemme tuoda sitä esiin, kunhan se ei vahingoita ulkopuolisia. Se ei kuitenkaan oikeuta puhumaan kaikkien miesten äänellä, kuten joskus kuulee yleisessä keskustelussa puhuttavan. Onkin hyvä miettiä, missä omista seksuaalisista mieltymyksistä on hyvä puhua, voisiko omaa eksyksissä olevaa miehisyyttä etsiä peilistä tai yksinkertaisesti keskittyä muuhun kuin ulkonäön kommentoimiseen.

Vaikka suurin osa maailman miehistä olisi joko tissi- tai persemiehiä, olisiko kuitenkin aika antaa arvoa naisille muullakin tapaa kuin ulkonäköä arvioiden. Itsekään en koe mielekkääksi, kun lajitovereistani, muista miehistä, puhutaan voimakkaina ja rohkeina, lähinnä viitaten fyysisiin ominaisuuksiin. Ominaisuuksiin, joita minusta tuskin koskaan tulee löytymään. Väistämättä mielessäni herää kysymys: Olenko koskaan tarpeeksi mies? Tarpeeksi mies täyttääkseni tuon ahtaan roolimallin.

Oletko tissi- vai persemiehiä? Sitä miettii @pesojoonas

Entä jos ainaisen ulkonäön kommentoimisen sijaan, keskityttäisiin nostamaan esille ihmisen luonnetta tai persoonaa? 

Toki on naiivia väittää, etteikö itsellenikin ulkonäöllä olisi väliä tai ettenkö kommentoisi sitä. Totta kai sillä on väliä, kun kaikilla meillä sellainen on. Enemmän kuitenkin arvostan ihmisessä muita asioita kuin ulkokuorta. Ja tähän samaan varmastikin moni meistä pystyy samaistumaan. Miksi emme siis keskustelisi saunailloissa enempi niistä asioista, joita arvostamme myös eniten? Jos miehisyytesi kärsii tästä vakavin seurauksin, suosittelen ostamaan kylppäriin ison kansa ”for men” -tuotteita muistuttamaan, mitä lahkeistasi löytyy (toki sukuelin ei kerro koko totuutta).

Miksemme huomioisi enempi toisen ihmisen luonnetta tai persoonallisuutta, joka meihin vetoaa ja keskustelisi tästä perseiden ja tissien sijaan tai ohella? Toki uskon ja toivon vahvasti, että näin moni tekeekin jo. Tämä ei vain ole siirtynyt vielä yleiseen keskusteluun, vaan kannamme vanhaa kulahtanutta perinnettä mukanamme.

Monesti nämä luonteeseen ja persoonallisuuteen liittyvät ominaisuudet ovat niitä asioita, jotka säilyvät ihmisessä kauemmin kuin ulkonäkö. Nämä ovat varmasti myös niitä asioita, joita toivoisimme muiden arvostavan meissä.


Etäsuhde – Hyvät ja huonot puolet

Viimeisimmän parisuhdekirjoittelun jälkeen sain teiltä kysymyksiä liittyen etäsuhteeseen: Etäsuhde – mitkä ovat sen hyvät ja huonot puolet? Yritän parhaani mukaan vastailla teidän lähettämiinne kysymyksiin. Osa kysymyksistä oli sellaisia, joita en ollut edes miettinyt, sillä ne ovat olleet tietyllä tapaa itsestäänselvyyksiä etäsuhteen alettua, mutta nyt kun näitä kysymyksiä on hetken pompotellut mielen päällä, niin eihän ne tietenkään ole. 

Itse koen, ettei etäsuhde ole sen erikoisempi tai ainutlaatuisempi kuin se ”tavallinen suhdekaan”. Toki tämä on ensimmäinen kunnollinen parisuhde, jossa olen. Suurimpana erona on etäisyyden tuomat haasteet ja mahdollisuudet. Sanon tämän sen takia ääneen, että jokainen suhde muodostuu aina omalla tavallaan ja toimii myös sen mukaan, myös etäsuhde. Itselleni etäsuhde on tietyllä tapaa ”normaali” muoto parisuhteelle, kun kokemusta muusta ei ole.

Ystäväpiirissäni on myös suhteita, jotka eivät niinkään ole etäsuhteita, vaikkakin yhteisen ajan löytäminen, esimerkiksi töiden takia, on yhtä kortilla kuin minun ja Yaelin. Sen takia en koe omaa suhdettani mitenkään erikoisena tai, että etäsuhde vaatisi jotenkin enemmän ponnistelua. Jokainen suhde, muotoon katsomatta, vaatii ponnistelua, puhumista, huomioimista ja hoivaamista. Ja varmasti paljon muutakin. 

Laittakaa kommenttiboksiin myös omia ajatuksianne etäsuhteilusta!

Etäsuhde - hyvät ja huonot puolet

Miten arki pyörii ja miten se on muuttunut suhteen aikana?

Arkemme oli hyvin erilaista ensimmäiset kaksi kuukautta, kun olimme oksitosiinihöyryissämme samassa kaupungissa, Helsingissä. Tiesimme sen ajanjakson päättyvän joulukuun alussa toisen muuttaessa takaisin Amsterdamiin. Saimme silloin pienen pienen käsityksen siitä, millaista osa arjestamme voisi olla tulevaisuudessa, kun asuisimme samassa kaupungissa: yhteisiä illallisia, hitaiden tanssimista, pyykin pesemistä ja tiskien järjestämistä. Näiden muistojen avulla jaksan maalata tulevaisuuteen näyn yhteisestä arjesta saman katon alla. Tämä on tärkeässä roolissa, kun ihmiset kysyvät, miten jaksan etäsuhdetta. 

Sovimme ennen etäsuhdetta, että puhumme niin paljon kuin mahdollista. Toki puhuimme jo sitäkin ennen paljon, sillä kieli- ja kulttuurierot voivat helposti jättää avoimia kysymyksiä mielen päälle. Soittelimme ensimmäiset pari kuukautta joka päivä, ainakin kerran juuri ennen nukkumaan menemistä. Se oli varmastikin hyvä tapa tuohon alkuun. Nykyään emme soittele ihan joka päivä, sillä itse koen sen välillä kuormittavaksi tekijäksi. Rakastan nimittäin vetäytymistä omiin ajatuksiin ja se on ollut myös etäsuhteen yksi hyvä puoli, on saanut olosuhteiden pakosta tilaa ympärille.

Sitten yksi ällön vaaleanpunainen juttu tähän väliin, joka myöskin tuo meidät lähemmäksi toisiamme niinä aamuina, kun olemme eri kaupungeissa. Yael nimittäin lähettää joka aamu yhden biisin minulle kuunneltavaksi. Siis joka aamu! Kappaleita on yhteensä melkein jo 200 kerättynä Spotify-listalle. Yleensä laulu kertoo jostain tunteesta tai muistosta. Toisinaan biisi on vain fiilikseen sopiva tai tuo hyvän startin aamun. Mutta biisiäkin suurempi juttu on tuossa ajatuksessa. Posketon juttu, että toinen ajattelee juuri sinua ja kertoo sen myös sanoin tai teoin! Ja juuri nämä pienet suuret teot ja niiden takana olevat ajatukset, ihastuttavat minua Yaelissa.

Helsinki elää tulevaisuutta Amsterdamiin nähden, kylläkin vain tunnin verran. Onneksi aikaero ei ole tuon enempää. Tuo tuntikin tuottaa toisinaan haasteita, kun päivärytmi on meillä erilainen. Yael lopettaa työt usein illalla 21-22 aikoihin eli Suomen aikaa 22-23, kun taas minä tykkään aloittaa aamut jo 7-8 välillä, joka tarkoittaa aikaista nukkumaanmenoa.

Kuinka usein näemme?

Yritämme nähdä kerran kuukaudessa vähintään 5-7 päivän ajan. Pelkkien viikonloppujen takia kumpikaan meistä ei halua lennellä. Kesällä lomien aikaan näimme pidempiäkin ajanjaksoja ja keväällä Yaelilla oli myös kuukauden työkeikka Suomessa. Jos hyvä tuuri käy, hänellä saattaa olla lisää työkeikkoja Helsingissä. Sormet ristiin, että kaikki menee putkeen!

Meillä on ollut tapana aina sopia seuraava näkeminen ennen toisen lähtemistä. Parhaimmissa tapauksissa olemme ostaneet lentoliputkin jo valmiiksi. Tätä voin suositella, sillä on huomattavasti helpompi erota, kun tietää, milloin näkee toisen seuraavan kerran. Epäselvien työkuvioiden takia emme pystyneet ensimmäistä kertaa lyömään lukkoon seuraavaa kertaa, jolloin näemme toisemme. Ja voin sanoa, se tuntui.

Käytännön vinkki: me ostamme lennot aina puoliksi, jolloin kulut ovat aina yhteisiä ja menot menevät tasan. Tämä toimii meillä tosin hyvin, sillä itse koen sen oikeudenmukaiseksi ja Yael taas saa hyvän syyn luopua omista periaatteistaan. 

Etäsuhde - hyvät ja huonot puolet

Miten saadaan etäsuhde toimimaan?

Tämä vaatii yhteistä halua ja tahtoa. Siitähän se on pitkälti kiinni. Toki kyllähän tätä jumpataan jatkuvasti, niin kuin suhteita pitääkin jumpata. Yksi oleellinen tekijä meillä on arjen pienet yllätykset ja muistamiset, joissa näkyy nimenomaan ajatus ja ”vaiva”. Emojin lähettäminen on kiva juttu, mutta sen lisäksi molemmat meistä arvostaa, kun johonkin pieneen juttuun on käytetty aikaa. On se sitten postikortin lähettäminen, post it-lappujen piilottaminen toisen luo, kirppikseltä paidan ostaminen toiselle… Yllättävän pienillä asioilla voi viestiä omia tunteitaan suurestikin.

Kun yhteistä aikaa on vähän, on se sitäkin tärkeämpää meille. Silloin laitamme kaiken läsnäolon toisiimme. Se on parasta! Sitä oppii arvostamaan yhteistä aikaa aivan eri tavalla, kun näkee harvemmin. Ehkä tällä yritän sanoa, että parempi keskittyä etäsuhteen positiivisiin puoliin kuin negatiivisiin. Silloin fokus pysyy asioissa, joita meillä on ja jotka ovat meille tärkeitä. Esimerkiksi eropäivinä olemme sopineet, ettemme puhu lähtemisestä vaan yhdessä olemisesta. Pieni muutos ajatteluun, jolla on suuri vaikutus. 

Miten käsittelet ikävää ja muita tunteita?

Tunteiden käsittely… Olisi varmastikin helpompaa opetella piin likiarvo tuhannen desimaalin tarkkuudella kuin oppia käsittelemään tunteita. Tunteiden käsittelyyn on onneksi auttanut ystävien oikeat kysymykset. On paljon helpompi löytää vastauksia, kun on oikeat kysymykset mielessä. 

Ikävä on tunne, joka on läsnä päivästä toiseen. Toisella välillä voimakkaammin kuin toisella. Joskus koen huonoa omaatuntoa, kun en koe suurta ikävää toista kohtaan. Kuulostaa tyhmälle syyllistää itse itseään, varsinkin kun ikävän tunne on aina subjektiivista. Voihan se pieni ikävä olla toisen mittakaavassa suurtakin. 

Koen myös, että ikävän tunne on enempikin myönteinen asia. Sehän vain vahvistaa tunnesidettä toiseen, muistuttaa toisen olemassaolosta ja hänen tärkeydestään. Turhaan ei kannata murehtia ikävän tunnetta, vaan nähdä se voimavarana.

Nykyään rajattomien nettiyhteyksien ja älypuhelimien ansiosta toiseen saa aika lailla yhteyden ajasta ja paikasta riippumatta. Fyysinen läsnäolo on ehkä se, mitä eniten ikävöi toisessa. Parasta onkin, kun sattumalta kaivat vaatekaapista neuleen, johon on jäänyt toisen tuoksu. Sen lähemmäksi ei pääse toista ikävän keskellä.

Etäsuhde - hyvät ja huonot puolet

Onko tämä etäsuhde kaiken sen arvoista? Tuleeko tätä kyseenalaistettua?

Ehkä oleellinen asia tässä kysymysasettelussa ei ole nimenomaan etäsuhteessa, vaan siinä, onko tämä suhde kaiken tämän arvoista. Ollaan sitten etänä tai ei, on tämä kysymys varmastikin läsnä tai ainakin se on hyvä kysyä itseltään ja toiselta säännöllisesti. Missään vaiheessa en ole kyseenalaistanut etäsuhdetta. Päinvastoin, olen nähnyt sen enempi mahdollisuutena tutustua parisuhde-elämään ja luoda oman näköistä suhdetta. Toki meillä on lähtökohtana ollut, että suhteen yksi vaihde tulee olemaan etäsuhde. 

Näen, että yleisesti meillä on aika vahva näkemys parisuhteesta ja sen muodosta, joka on aika perinteinen. Tähän perinteiseen malliin peilaamme useasti omaa suhdettamme. Vertailu ei ole kylläkään kannattavaa, sillä suhteet ja ihmiset ovat aina omanlaisiaan. Oleellisempaa onkin sanoittaa yhdessä ääneen mahdollisimman kattavasti ja selkeästi se oma suhde. Luoda omat säännöt ja tavat toimia. Kyseenalaistaa varsinkin yleisestä keskustelua oikeanlaisesta parisuhteesta ja siitä opittuja malleja.

Mites heippojen sanominen?

On paskaa.


Vinkit viherkasvien hoitoon: juttele ja jaa rakkautta

Niin kuin moni on saattanut varmastikin huomata, että rakastan viherkasveja ja kotini on myös niitä täynnä. Tai jos ei rakkaudesta puhuta, niin ainakin viihdyn viherkasvien keskellä. Viherharrastukseni kipinä on varmastikin peruja rakkaalta mummoltani, jonka kukkapenkki on aina ollut taloyhtiön runsain, värikkäin ja elinvoimaisin. Mummolan seinältä löytyi aikoinaan myös valtava unelma, jota ihailimme aina hänen luonaan. Mummon vinkit viherkasvien hoitoon oli simppelit: juttele ja jaa rakkautta.

Olen yrittänyt tuota samaa mantraa toistaa itselleni. Suinkaan pelkällä pyhällä hengellä, rakkaudella ja puheella omat kasvini eivät ole kuitenkaan villiintyneet täällä Clarionissa, vaan siihen on tarvittu jotain muutakin. Ajattelin teidän pyynnöstänne jakaa omia vinkkejäni viherkasvien hoitoon. 

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Viherkasvien kasvatusfilosofia

Oma kasvatusfilosofiani on aika armollinen, sillä tietämykseni perustuu aika pitkälti kokemukseen, kokeiluun ja erehdyksiin. Moni manaa itsensä turhaan jo valmiiksi kukkien tappajaksi. Tällöin ihmiset alkavat usein myös toteuttaa todeksi sitä, mitä toistavat itselleen. Jos epäilet omaa osaamistasi ja koet itsesi huonoksi kasvien kanssa, on hyvä muistaa, että meillä on kaikki tieto saatavilla älypuhelimessamme ja kasvien hoitaminen on opittavissa oleva taito, siinä missä lukeminen tai ruoanlaittokin.

Entinen pomoni ja hyvä ystäväni sanoi, että aina on hyvä yrittää hahmottaa kasvien luonnollista kasvuympäristöä ja mukailla parhaansa mukaan sitä kotioloissa. Esimerkiksi monista kodeista löytyvä pylvästyrakki on kotoisin eteläisestä Afrikasta ja nauttii palavasta auringon paahteesta, kuten moni kaktuskin. Näille kasveille on siis hyvä yrittää löytää mahdollisimman valoisa paikka kotoa.

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion
Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Moni pilaa kaktuksen liikakastelulla ja/tai pimeydellä. Se on vähän kuin laittaisi punavuorelaisen Neste Ralleihin myymään makkaraa. Yhtälö ei toimi. Kaktukset nauttivat kuivuudesta, ja mitä tulee kasteluun, itse annan kaatosateen lailla kerran puolessa vuodessa piikikkäille ystävilleni vettä.

Viime talvena kuiva huoneilma koitui kalliolaisessa yksiössäni lyyraviikunan ja kultapalmun kohtaloksi. Samoin kumiviikunan lehdet alkoivat kuivumaan. Hankin pari talvea sitten kotiini kasvejani ja itseäni varten ilmankostuttimen. Vaikea sanoa, minkä verran todellisuudessa ilmankostutin on auttanut, mutta tuskin siitä haittaakaan on ollut. Suurin apu on ollut säännöllisessä sumuttamisessa. Varsinkin peikonlehti, kultapalmu ja kastanjasutipuu ovat tykänneet sumuttamisesta. Talvella sumuttamista voi huolella harrastaa noin 5 kertaa viikossa sekä kerran kuukaudessa kantaa kasvit suihkuun. Suosittelen myös välttämään kasvien sijoittelua talvella lämpöpattereiden viereen.

Miten sitten tietää, milloin kasveha tulisi kastella?

Yksi hyvä tapa aloittaa tutkimusmatka, on työntää sormi multaan. Jos multa on kosteaa, tuskin tarvitsee lisäkastelua. Itse olen kesän ajan kastellut vähintäänkin kerran viikkoon suurimman osan kasveista, kiitos aurinkoisen kesän. Jukkapalmu ja pullojukka ovat sellaisia, joita kastelen harvemmin. Talvella kastelun tarve vähenee huomattavasti ja juuri sen takia, on hyvä työntää sormi multaan ennen kastelua tarkistaaksesi tilanteen. Tarkemmat kasteluohjeet löydät helposti googlaamalla.

Ravinteet ovat pelkkää plussaa kasveille tai näin ainakin itse ajattelen. Ilman niitäkin pärjää. Itse olen käyttänyt Substralia tai viherlevää, joka kuulemma myös toimii ravinteena. Ravinnepurkkien kyljessä on selkokieliset ohjeet, ja jälleen kerran Internet auttaa tämänkin asian kanssa, milloin ravinnetta on tarve käyttää ja kuinka usein. Ravinteiden lisäksi ostin entiseen asuntooni kasvilampun, lisätäkseni valon määrää.

On hyvä muistaa, että suurinta osaa viherkasveista ei ole luotu napapiirin seudulle eikä edes Hangon hujakoille. Jokainen joka on käynyt Kanariansaarilla, tietää ettei Suomessa ole tarjolla vastaavia elinolosuhteita. Tarkennuksena: siis kasveille. Lisävalon lisäksi suosittelen maksimoimaan luonnonvalon määrän ja siirtämään kasvit talvella tarpeen tullen valoisammille paikoille. 

Kevät on hyvää aikaa myös lapsien tekemiseen. Huhtikuussa pistokkaiden napsiminen lasikuppeihin takaa näin syyskuussa mahdollisuuden istutuspuuhiin. Toki itse välillä innostun vuodenaikaan katsomatta tekemään pistokkaita. Ohjekirjoissa suositellaan kevättä. Itselläni on tällä hetkellä iso kasa rönsyliljan, kultaköynnöksen ja palmuvehkan pistokkaita odottamassa istutusta. Pistokkaiden ottaminen on myös ilmastoystävällisempi tapa kasvattaa omaa viherkasvikokoelmaa.

Mistä kasveista kannattaa aloittaa ja mitä kasveja olisi hyvä vältellä?

Palmuvehka on varmasti yksi helpoimmista kasveista, joita itselläni on ollut. Kasvi viihtyy kovassakin valossa, muttei laita pahakseen varjossa oloa. Ilman liikakastelua, tuskin pystyt tappamaan sitä.

Kultaköynnökset ovat kanssa helppohoitoisia ja niistä saa myös hyvin pistokkaita otettua. Jukkapalmu taas vaatii ainoastaan valoa, muuten helppo vahdittava. Jukkapalmun lehdistä on muuten helppo päätellä, milloin kasvi tarvitsee lisää vettä. Normaalisti lehdet ovat ryhdikkäät ja ylöspäin suuntaavat. Kun lehdet alkavat näyttämään väsyneille, on aika antaa vettä.

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Anopinkieli sietää hyvin kuivaakin huoneilmaa ja kuivuutta. Anopinkieli on myös yksi omista suosikeista. Toki kasvin nimi kaipaisi päivittämistä tähän aikaan sopivammaksi.

Olen saanut reilu vuosi sitten tapettua Plantagenin kestoalennuksessa viihtyvän kultapalmun, johtuen kuivasta huoneilmasta. Ainakin Plantagenista ostetuilla kultapalmuilla on juuret vuorattu savella, jotka tulisi ilmeisestikin keväällä poistaa kasvista, jotta kasvi pystyisi paremmin hengittämään. En ole ihan tarkkaa syytä saanut, miksi kasvin juuret savitetaan ennen kaupan hyllylle laittamista. Erittäin likaista ja työlästä puuhaa, joten kultapalmut jäävät jatkossa kauppaan.

Toisin kuin mummoni, itse tapoin oman unelmani. Kuulostaa aika surulliselle, nyt kun sen kirjoitti tähän noin. Kasvi kaipasi enemmän valoa sekä taisin unohtaa kerran jos toisenkin kastella sen, joten nämä kaksi oleellista asiaa johtivat ennen aikaiseen kuolemaan. Muratti on myös tosi yleinen kasvi, jota itse en ole saanut pysymään elossa. Tuntuu, että muratin kastelun kanssa tulee olla todella tarkkana sekä en ole ihan varma viihtyykö kasvi sisätiloissa Suomessa.

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Jos joku kasvi on todellinen diiva, on se limoviikuna. Jos erehdyt siirtämään kasvia metrin verran, voi kohtalona olla lehtien totaalinen pudottaminen. Kasvi reagoi todella voimakkaasti muutoksiin. Talvella siitä saattaa olla jäljellä pelkästään runko, mutta kevään tullen (jos hyvin käy) alkaa se taas työntämään uutta lehteä.

Muita surmansa saaneita kasveja: Alokasia, lyyraviikuna, alokasia zebrina, herttalyhty, kilpipiilea (en tajua miten onnistuin tappamaan sen), saniainen (KYLLÄ), kahvipensas, uurremuori.

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Viherkasvien ehdoton hyvä puoli on, että ne raikastavat huoneilmaa sekä antavat pehmeyttä. Itse en ole sen kummempi viherpeukalo kuin sinäkään, joten suosittelen rohkeasti kokeilemaan kasveja ja googlettamaan, jos jokin asia mietityttää. Ei sen kummempaa ole.

Jos et vielä ole liittynyt Jodelin viherpeukalot-kanavalle, tee se nyt


Säästövinkit huolettomalle kuluttajalle – eli minulle

Kuuntelin viime viikolla Nordnetin Rahapodia, jossa puhuttiin säästämisestä ja seuraajat kertoivat omia vinkkejään, kuinka ovat saaneet säästettyä kuukaudessa kymmenistä euroista satoihin. Säästäminen on osittain tuttua puuhaa itselleni, mutta tuossa podcastissä oli hyviä säästövinkkejä nimenomaan tällaiselle huolettomalle kuluttajalle kuin minä. 

Säästövinkkejä kuunnellessa ja erityisesti niitä jakaessa on hyvä muistaa ja sanoa myöskin nyt ääneen, että se mikä toimii toiselle, ei välttämättä toimi itselle. Kaikilla meillä on erilaiset elämäntilanteet ja resurssit käytettävissä, joten kannattaa aina huomioida tämä. Niin kuin tuossa Rahapodissakin todettiin, ota aina tarkasteluun sellaiset vinkit, jotka koet itsellesi sopiviksi sinun elämäntilanteeseesi.

Tuosta podcastistä jäi erityisesti kielen päälle yksi vinkki, joka laittoi ainakin minut tarkastelemaan omia tiliotteitani tarkemmin. #YearInClarion -projektin aikana kiinteät kuluni ovat aika lailla minimissä, lainalyhennystä lukuun ottamatta. Suurin kulueräni muodostuu ruoan ympärille. Käyn vähintäänkin kerran päivässä ulkona syömässä lounasaikaan tai pelastan ReasQ:n kautta illallisen itselleni. Tiedostan, että rahaa menee ravintoloihin viikko tasolla normaalia enemmän, mutten ole ottanut selvää, kuinka paljon rahaa oikeasta menee. 

Avasin eilen verkkopankin ja kurkkasin, mihin kolmen viimeisimmän kuukauden rahani ovat hälvenneet. Mikään yllätys ei ollut, että ravintola- ja ruokakauppamenot olivat suurimmat heti lainalyhennyksen jälkeen. Se mikä tässä yllätti, oli kuukausittainen euromäärä, jonka laitan keskivartaloni kunnon ja muodon ylläpitämiseen.

Joonas Pesonen on huolettomasti puku päällä ja miettii säästövinkkejä

Olen käyttänyt keskimäärin kesäkuukauksien aikana 460€ ravintoloihin, yökerhoihin ja kahviloihin. Vastaavasti ruokakauppoihin on mennyt 240€. Jos asuisin normaalisti yksiössäni, uskoisin näiden summien olevan suhteessa toisinpäin. Äkkiseltään 460€ kuulostaa suurelle summalla, jota se kylläkin on, mutta kun sen pilkkoo päivätasolle, on se vain noin 15€ päivä. Tässä vaiheessa on siis hyvä muistaa, että elän hotellihuoneessa, jossa ruoanlaittomahdollisuudet ovat aika rajalliset.

Toki oma kuluttaminen on viimeisen vuoden aikana muuttunut paljon materiakeskeisyydestä palveluiden käyttämiseen. Jos ennen saatoin ostaa 300€:n edestä vaatetta kuukaudessa, nyt summa lähentelee keskimäärin 100€. Joten pelkkä hotellivuosi ei selitä ravintolalaskuja.

Oikotie onneen käy ravintolan kautta

Tuossa aikaisemmin mainitsemassani podcastissa, kuulija vinkkasi tosiaan nostamaan kuukauden ruokarahat kerralla käteiseksi. Tällöin rahan kulutusta pystyy konkreettisemmin seuraamaan ja suunnittelemaan. Itse olen aika huoleton tilitietojen tarkastelija. Käyn silloin tällöin katsomassa tilin tilannetta ja tarkistamassa, onko vuokratulot ja vastikkeet hoituneet. Woltin, Resq:n, Spotifyn ja Bookbeatin tapaisten alustojen kautta on vielä vaikeampi nähdä rahan kulutusta, kun sovellus itsessään hoitaa ne vain yhdellä swaippaauksella. Tämän takia koenkin, että minun tilanteessani on hyvä palata perustekijöiden pariin ja kaivaa kirjaimellisesti kuvetta esiin.

Joonas Pesonen on huolettomasti puku päällä ja miettii säästövinkkejä

Ajattelin siis syyskuun ajan testata, miten onnistuu, jos nostan kuukaudelle budjetoidut ruokarahat kerralla sukan varteen ja saan ainoastaan ostaa käteisellä ravintoloista ja ruokakaupoista ruokaa. Vain hätätilanteissa kelpuutetaan muoviraha. Havainnoida siis tarkemmin omaa rahaliikennettä konkreettisin keinoin. Miltä tämä kuulostaa teidän korvaanne? Onko tuttua puuhaa ja lähdetkö mukaan kokeiluun? 

Ajattelin budjetoida 400€ kuukaudelle, joka tarkoittaisi 300€ säästöä. Voisikohan näin iso leikkaus toimia? Tämä vaatii varmastikin roimasti etukäteissuunnittelua, aamuisten cappuccinojen vähentämistä ja aktiivisempaa ”koti”kokkailua. Puolessa välin kuuta, käytössä tulisi vähintäänkin olla 200€, jolloin viikkotasolla tämä tarkoittaa 100€ ja päiväbudjetti olisi noin 13€. Tulee ihan Aasian reppureissuajat mieleen, kun piti budjetoida omia menoja päivätasolla – kylläkin vaihtelevin tuloksin. Äkkiseltään kuulostaa aika hurjan pienelle määrälle 13€. Toki säästäminen harvoin tulee helposti, vaan se vaatii kriittistä sekä luovaa ajattelua. Loppupeleissä ravintolassa syöminen on tilanteessani useasti vain se oikotie onneen. 

Jotta tässä haasteessa olisi jonkunlainen porkkana mukana, ajattelin sijoittaa nuo ”ylimääräiset” rahat lomareissua varten. Kanarian saaret, täältä tullaan!


Räntäinen rakkauspäiväkirja – luopumisen tuska

Rakas päiväkirja, tuskan parahdus ja paskan turahdus.

Itkuhan siinä taas tuli, kun toinen lähti takaisin kotiin Alankomaihin. Ainoa asia, joka siinä hetkessä jäi lohduttamaan, oli tuoksu lakanoissa ja post-it -lappu jääkaapissa, I Love You.

Pari viimeistä viikkoa saatiin lomailla kaikessa rauhassa. Yleensä, kun näemme, meillä on aika paljon suunniteltuja menoja tai töitä tehtävänä. Nyt päätimme ottaa aikaa mökkeilylle ja yhdessä olemiselle ilman sen suurempia suunnitelmia. 

Pitkiksi venyneitä aamuja, Täydellisiä naisia televisiosta, iltakävelyitä, kasapäin sipsiä ja dippiä. Päiväunia, Yaelin musikaaleja, joogaa ja kahvin täyteisiä hetkiä.

Päiväkirja: toisesta luopuminen

Kuulostaa aika perinteiseltä parisuhteelta. Tai en tiedä onko edes olemassa perinteistä parisuhdetta, mutta ehkä arkinen kuvaa perinteistä paremmin. Arkisuus, sellaisena kuin itse näen sen, ja arki ovat aika kaukana meidän suhteessamme tällä hetkellä. En ole oikein koskaan ajatellut etäsuhdetta, saatikka itse olisin sellaisessa. Ainoastaan sen verran olen fiilistellyt sitä, että se antaisi olosuhteidenkin pakosta tilaa ja vapautta tällaiselle ihmiselle, joka rakastaa omissa oloissa olemista. 

Arki, kai se tulee itse muovata suhteessa kuin suhteessa? Tuskin välttyisin tämän aiheen käsittelystä, vaikka asuisimme samassa hotellissa vuoden.

Päiväkirja: toisesta luopuminen

Kaikkien vaaleanpunaisten hetkien lisäksi, yritämme tietoisesti löytää näihin lyhyisiin aikoihin, jolloin olemme yhdessä, arjen tunnetta. Sitä, ettei tarvitse muuttaa siinä omassa tekemisessä mitään, vaikka toinen saapuukin osaksi toisen arkea ja aikatauluja. Haastavaa tässä yhtälössä on se, kun haluaisi tuon lyhyen ajan, jonka olemme samassa maassa, viettää 100% toisen kanssa, ilman, että joutuisi jakamaan sitä muiden kanssa. Kovin ristiriitaista, sillä arkemme kostuu pitkälti ystävien seurassa olemisesta tai ainakin päivittäisistä soitteluista, ja molemmille meille ystävät ovat tärkeitä. Aika varmasti opettaa meitä tasapainon löytämisessä.

Se, missä toivoisin kanssa ajalta tai joltain ihmissuhdevelholta opetusta ja ymmärrystä, on luopuminen. 

Se saatanallinen hetki, kun toinen kääntää selkänsä ja lähtee.

Päiväkirja: toisesta luopuminen

Olemme luvanneet, ettemme käytä aikaamme toisen lähtemisen murehtimiseen, vaan mieluummin nautimme siitä ajasta, jota meillä on. Se on hyvä diili. Huono diili taas on se, että vaikka aiheesta ei puhuisi tai puhuisikin, tosi asia on, että toinen lähtee aina. Ja toinen jää. 

En tiedä kumpi on helpompaa, lähteminen vai jääminen. Ei kai sillä edes ole väliä. Tällä kertaa oli minun vuoroni jäädä ja toisen lähteä. Tuo tyhjä tila, jonka toinen jättää, pysäyttää ajan ja hengityksen hetkellisesti. Ainoa asia, joka mielessä pyörii, on ne hetket, joita meillä oli. Ja se tuoksu. Kumpikaan noista asioista ei ole sellaisia, joita voisi puristaa tai halata. Tarttua tai suudella. 

Toisinaan nuo lähdön hetket ovat helpompia, toisinaan eivät. Tämän kertainen tuntui syvällä.


Suomalaista kesämökkielämää hollantilaisen silmin

”Let’s go to Mökki!” kuului hollantilaisen suusta, kun suunnittelimme Suomen lomailuamme. Ensimmäisen kerran, kun kävimme Yaelin kanssa kesämökillä, oli toukokuun alku ja jäät olivat juuri sulaneet. Silloin kävimme ainoastaan päivän ajan mökkitalkoissa, kaivamassa kesämökkimme talvitelakalta pois. Olin kertonut muutamin sanoin suomalaisesta mökkikulttuurista, jossa usein vesi kannetaan järvestä ja fasiliteetit ovat hieman askeettisemmat kuin normaalisti kotona. Yael oli kuvitellut mielessään pienen mökin keskelle metsää, jonne koko perheemme ahtautuisi aina kesäisin. 

Mökkimme sijaitsee Päijänteen rannalla ja pitää nykyään sisällään juoksevan veden, modernit tilat sekä puusaunan. Kaikki mitä hesalainen voi vain kuvitella mökistä. Mökki konseptina on melkeinpä jokaiselle suomalaiselle tuttu käsite ja sinne varmasti moni hamuaa aina kesäisin. Parhaimmat kesälomapäivät olen melkeinpä tänä kesänä viettänyt juurikin mökillä. Mutta miltä perinteinen suomalainen mökkielämä näyttääkään hollantilaisen, suurkaupungissa asuvan silmin, joka on tottunut kaupungin hektisyyteen ja neonvaloihin.

Yaelin kanssa kesämökillä Päijänteen rannalla

Lukottomuus

Kun saavuimme keskellä yötä mökille äitini kyydillä, Yael ihmetteli, kuinka hän pystyi jättämään käynnissä olevan auton parkkipaikalle ilman, että ovet olivat lukossa. Selventääkseni tilannetta vielä sen verran, että kello oli tosiaan keskiyö, olimme keskellä skutsia ja auto oli 50 metrin päässä mökistämme. Sama tilanne kävi, kun lähdimme retkelle metsään ja jätimme lompakkomme ja puhelimemme mökin pöydälle ovet lukitsematta. ”Kaverini ja perheeni kauhistuisivat, jos he kuulisivat, kuinka lähdimme metsään ilman, että lukitsimme ovia!”.

Asiat menivät vielä hauskemmaksi tai absurdimmaksi, kun veljeni nukutti kummipoikaani ja jätti hänet rattaisiin nukkumaan parkkipaikallemme. Siis sille samaiselle parkkipaikalle, joka sijaitsee 50 metrin päässä mökistämme. ”Ettekö pelkää, että joku vie lapsenne?”.  

Ei tulisi mieleenkään, että joku eksyisi mökillemme edes sattumalta kahville saatikka nyysimään arvoesineitä tai lapsia. Aika itsestään selviä asioita meille suomalaisille. Kyse on luottamuksesta, joka on keskeisessä roolissa yhteiskunnassamme ja jota monen ulkomaalaisen on vaikea aluksi ymmärtää. Jos oikein muistan niin kansainvälisessä lompakkotestissä, Suomessa palautettiin 11/12 löydetystä lompakoista poliisiasemalle. Luku on todella korkea vertailussa esimerkiksi Keski-Euroopan maihin.

Purjevene seilaa Päijänteellä Korpilahdella
Aamupala kesämökillä Päijänteen rannalla
Joonaksella Specsaversin aurinkolasit päällä uimapatjalla

Hiljaisuus ja luonnonäänet 

Ensimmäinen päivä mökille oli jokseenkin shokki Yaelille, kun hiljaisuus laskeutui keskuuteemme. Istuimme laiturilla, järven ollessa tyyni. Katselimme vastarannalle ja olimme vain. Vastaavanlaista hiljaisuutta on vaikea löytää kaupungista. Monille ulkomaalaisille täysi hiljaisuus voi tuntua ahdistavalle ja he yrittävätkin täyttää tilaa puheella tai erilaisilla äänillä. Itse rakastan juurikin tuota hiljaisuutta, joka lepuuttaa mieltä.

Päästyään yli totaalisesta hiljaisuudesta, Yael säpsähti muutamaan otteeseen, kun lehtipuskista saattoi yllättäen kuulua rapinaa tai liikettä. Siilit, hiiret ja linnut säikäyttivät hollantilaisen muutamaan otteeseen. Poroja emme kuitenkaan nähneet, vaikka hän kuinka toivoi sitä. 

Alastomuus

Suomalainen alastomuus ja etenkin sen luonnollisuus tulee puheeksi vasta silloin, kun se ei ole sitä jollekin toiselle. Vaikka Hollannissa saatetaan olla monissa seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa avoimempia kuin Suomessa, on alastomuus jonkinlainen tabu heille. Toki en osaa sanoa, voiko näitä asioita edes rinnastaa toisiinsa ja kuinka paljon väite nojaa tosiaan mielikuvien varassa. Asiaa oli mielenkiintoista tarkastella hänen kanssaan, sillä tässä huomaa hyvin kulttuurieroja.

Puhuimme ensimmäisen kerran alastomuudesta Yaelin kanssa, kun olimme Serenassa kaveriporukan kanssa. Hänelle tuli pienenä yllätyksenä, kuinka ystävien kesken kipusimme saunanlauteille Aatamin-asussa. Vielä suurempana yllätyksenä tuli istua alasti langon vieressä. Ei juolahtanut pieleen mieleenkään kysäistä aiheesta etukäteen häneltä. Huomattuani hänen ilmeensä, muistin tämän pienen kulttuurieron maidemme välillä.

Joonas ja Yael kesämökillä metsässä

Kaiken kaikkiaan mökkielämä vei molemmat mukanaan. Tärkeintä molemmille meille oli pysähtyä paikoilleen ja olla, mikä on harvinaista herkkua meille. Monesti yhteinen aikamme menee erilaisten aktiviteettien ja ystävien seurassa. Nyt saimme vain kävellä keskelle metsää ja soutaa saarelle, kaksin. Olla ja tunnustella yhteiseloa ilman suurempia aktiviteettejä.

Mökkiviikkoa oli ehdottomasti yksi parhaimmista yhdessä vietetyistä viikoista tähän mennessä!


YearInClarion – Asiat, jotka pännivät hotellielämässä

Tätä on paljon kysytty ja pyydetty niin ystävien, seuraajien kuin mediankin puolesta: ”Mitkä asiat pännivät #YearInClarion-projektissa ja hotellielämässä? Joko alkaa maistumaan puulle? Kerro nyt, mitkä asiat sua siellä risoo?”. Vastaukseni on ollut kovin tylsä ja yksitoikkoinen: ei oikein mitkään. Tästähän ei tietenkään toimittajat saa klikkiotsikoita, ystävät eivät pääse kuittailemaan ja seuraajille saattaa välittyä sliipattu kuva hotellielämästä ja yhteistyöstä. 

Ajan henki tuppaa olemaan klikkiotsikoilla revittelyä ja draaman hakemista. Otsikot järisyttävät ja ovat karmivia, toisinaan jokin asia on pahasti uhattuna tai joku on tehnyt jotain radikaalia – katso kuvat. Miettikääpä, jos oma arkemme olisi päivästä toiseen taistelua, saalistamista ja henkensä edestä pelkäämistä – näillä vinkeillä selviät mistä vain. Onko näin, että tavallisuus eikä keskinkertaisuuskaan yksinkertaisesti puhuttele meitä enää? Haemmeko arjen vastapainoksi kaikkea muuta kuin tavallisuutta ja arkisia asioita.

Hotellivuoden todellisia ongelmiako? Joonas kylpemässä ja juomassa siideriä Clarionissa. #YearInClarion

Hotellielämän todelliset ongelmat

Olen parin viikon ajan miettimällä miettinyt, mitkä asiat ovat hotellielämän ongelmia ja todellisia ongelmia, joita minulla ei olisi normaalissa arjessani kalliolaisessa yksiössäni. Todellisia ongelmiahan löytyy iso kasa, kuten huoneeni ovi ei meni täysin kiinni itsestään, vaan joudun nykäisemään oven viimeisen sentin itse kiinni, jotta ovi lukittuu. Juhannuksena jouduin tukeutumaan ystävien lainalakanoihin, kun suuntasimme mökkeilemään. Pyykkipäivänä, jos tarvitset juurikin niitä ainoita shortseja, jotka sinulla on, ovat ne pesulassa kätesi ulottumattomuudessa. Näitä todellisia ongelmia tulee jatkuvalla syötöllä vastaan, jos niikseen haluaa.

Jos mennään hotellielämän ei niin todellisiin ongelmiin, asioihin, joihin on pitänyt asennoitua hiukan eri tavalla, saattavat nekin kuulostaa monen korvaan aika elitistisiltä. Yritän karsia kaiken sarkasmin pois näistä seuraavista arkipäivän pienistä haasteista tai hotellielämän nurjista puolista, ja välittää hitusen sitä arjen toista puolta teille. Muistuttaen kuitenkin samalla itseäni siitä, kuinka moni näistä asioista on aika merkityksettömiä.

Yksi suurimpia arjen puutteita on keittiöttömyys. Ostin edellisen asuntoni ison keittiön takia ja nykyisestä asunnostani eli huoneesta löytyy mikro, jääkaappi, blenderi ja vedenkeitin. Tämä ei tietenkään tullut yllätyksenä minulle. Ehkä olen enempi yllättyneempi siitä, kuinka paljon se on tuonut rajoitteita esimerkiksi ihan jo pelkästään ruokakaupassa asiointiin. Lieden saaminen helpottaisi varmastikin ruoanlaittoa, mutta paloturvallisista syistä tämä ei ole ymmärrettävästi mahdollista. 

Hotellivuoden todellisia ongelmiako? Joonas kylpemässä ja juomassa siideriä Clarionissa. #YearInClarion

Asuinalueena Jätkäsaari on tylsä ja keskeneräinen. Kadut ja ratikat täyttyvät satamasta tulleista laivamatkustajista kaljalavojensa kanssa. Alueen ravintola- ja kauppatarjonta on toistaiseksi vielä köyhän oloinen. Kulttuurin ja tapahtumien puutteellisuus on varmastikin suurimpia tekijöitä, miksi alue ei resonoi lainkaan. Jätkäsaaressa parasta on tieto siitä, että alue on vielä kesken ja muutoksen kourissa, joten 5-10 vuoden päästä moni asia on varmastikin toisin. Ps. Jätkäsaaressa tuulee aina. 

Keskustelimme Clarionin väen kanssa yksityisyydestä paljonkin jo ennen projektiin ryhtymistä. Hotelliasumisessa oma yksityisyys on syynissä vähän eri tavalla. Melkein kaikki kulku ulos ja sisälle tapahtuu aina vastaanoton läpi. Mitään takaovea ei ole. Talosta löytyy iso kasa myös turvakameroita. Kaikki nämä ovat tietysti yleisen turvallisuuden varmistamiseksi. Baari-illan jälkeen kotiin tuleminen respan kautta, ei aina tunnu kaikista mukavimmalle ajatukselle, etenkin jos sattuu, että ketsupit ovat vielä rinnuksilla. Pieni häpeän ja syyllisyyden tunne hiipii viimeistään eteisen pyöröovissa, kun ei ole aivan varma omasta humalatilasta. Tiedostan erittäin hyvin, että vastaanotossa työskentelevät tuskin edes heilauttavat hartioitaan asian suhteen. Heillä on varmastikin muuta mietittävää, kuin se, olenko ottanut oluen vai kaksi. 

Yksityisyyteen liittyy myös huonesiivous. Vähintäänkin kerran viikossa huoneessani käy joku siistimässä paikkoja tai ainakin tyhjentämässä roskikset. En voi kuin kiittää ja ihmetellä tätä palvelua. Yksi syy, miksi en omassa kodissani käyttäisi siivoojaa, on kodin intimiteetti ja yksityisyys. Normaalissa arjessani, tässä menisi yksityisyyden raja. Pystyn suoltamaan sosiaaliseen mediaan kaikenlaista, mutta mikä tulee kotini seinien sisäpuolelle, on se yhtä intiimi asia kuin alusvaatteeni.

Yhteisöllisyys on hotelliasumisen yksi parhaimmista puolista. Kylläkin sen nurjapuoli näyttäytyy, jos sattuu olemaan huono päivä. Päivä, jolloin ei haluaisi olla missään tekemisissä ihmiskunnan kanssa, mutta jo pelkästään ulospääseminen velvoittaa useamman ihmisen näkemisen. Tulisi olla aikamoinen ninja päästäkseen ulos ilman yhtäkään ihmiskontaktia. Näkymättömyysviitta toimisi myös. Onneksi aika harvassa ovat ne päivät, kun naama on mutrussa.

Hotellivuoden todellisia ongelmiako? Joonas kylpemässä ja juomassa siideriä Clarionissa. #YearInClarion

Taloyhtiön ollessa normaalia isompi, 425 huonetta, aiheuttaa se välillä mielenkiintoisia kohtaamisia naapureiden kanssa. Sanonta ”meitä on moneen lähtöön” on tullut tutuksi puolen vuoden aikana. Varsinkin aamupalalla ja saunatiloissa sitä joutuu muistuttamaan itseään ihmisten erilaisuudesta ja siitä, kuinka asioita voi tehdä monella tapaa. Oma tapa ei ole se oikea ja ainoa. Ihmisten ajattelemattomuus kylläkin vetää välillä hiljaiseksi. Rentouttava saunahetki saattaa yhtäkkiä muuttua tukalan kuumaksi, kun joku saapuu saunaan kaatamaan kiulullisen vettä kiukaalle. Kyse on onneksi monesti yksittäisistä tapauksista.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös asuminen Helsingin kattojen yllä merinäköalalla, huonesiivouksella ja aamupalalla. Ajatus paluusta takaisin kolmannen kerroksen koirankoppiini on onneksi vielä kaukainen, mutta todellinen. Tieto siitä, että projekti loppuu jossain vaiheessa, menee hotellielämän huonoihin puoliin. Toki tämäkin oli tiedossa, kun laitoin nimen papereihin. Pitääkin alkaa rustailemaan uusia hakemuksia Ruotsin ja Norjan Clarioneihin, jos sieltä irtoaisi jatkoa.  

PS. Muistutuksena, koodilla PESOJOONAS saat -15% alennuksen hotelliyöstä Jätkäsaaren ja lentokentän Clarioneista YearInClarion-projektin ajan.


Hoi, kuuluuko? – Kesän kuulumisia

Kesäkuun lopulla päätin sulkea läppärin ja keskittyä näytön tuijottamisen sijaan ihan johonkin muuhun kuin velvollisuudentunteeseen päivystää sähköpostia ja kirjoittaa ajatuksiani auki tänne blogin puolelle. Sitä jotenkin elää sellaisessa uskossa, että jos ei päivitä sosiaaliseen mediaan mitään, seuraajat kaikkoavat ja unohtavat sinut. Noh, täällä sitä ollaan taas. Kuuluuko?

JVG:n laulaessa ikuisesta vapusta, itse voisin kirjoittaa ikuisesta kesästä. Kesään liittyy vahvasti vapautta ja ajattomuutta. Juurikin niitä asioita, joita itse arvostan suuresti. Aamut ovat usein alkaneet hitaasti vailla suunnitelmia. ”Pitäis ja pitäisi tehdä”-ajattelun olen työntänyt nurkkaan, pyytänyt huonepalvelua kuskaamaan sen takaisin sinne, mistä se tuotiinkin huoneeseeni. Kesä on ollut itselleni aikaa, jolloin ei ole pitänyt tehdä mitään, on saanut tehdä ja olla tekemättä. 

Monia asioita, joita suunnittelin tekeväni ennen kesää, on jäänyt tekemättä, mutta vielä enempi on asioita, joita on tullut tehtyä ja koettua. Ylärekisterissä oikein värähtelee, kun aloin miettimään menneitä viikkoja ja päiviä. Kesäisiä hetkiä ilman velvollisuuksia ja aikatauluja. Huolettomia iltoja ja pitkäksi venyneitä aamuja peiton alla. Viime kesän päivystin työmaalla, joten tälle kesälle otin opikseni ja nostin jalan kaasulta.

korpilahden kesämaisemat heinäkuussa
Joonas kukkakimpun kanssa
Joonas retkellä Lonnan saarella Nolla-mökissä

Kesän kohokohtia

Yleensä kesän kohokohtiin kuuluva Ruisrock ei ikävä kyllä tänä vuonna säväyttänyt. Ei sitten oikein mitenkään. Ehkä aika ja ikä ovat tehneet tehtävänsä. Suomipopit taas Jyväskylässä oli suomalaisen pop-musiikin ilotulitusta. Chisu, Sanni, ja Anna Puu, kaikki niin pirun hyviä artisteja. Festarina Suomipopit iskevät syvälle maalaisuuteeni: makkaraperunoita ja pirusti humalaisia ihmisiä pienellä alueella, sekä tunnetta siitä, että eletään kuin viimeistä päivää. Jotkut sanoisivat tapahtumaa mauttomaksi. Itse koen sen osaksi omaa maalaisidentiteettiäni ja sen takia seison tapahtuman luonteen takana visusti.

Suomimatkailu on toden teolla ottanut isoja harppauksia eteenpäin niin käytännön tasolla kuin yleisessä keskustelussakin. Syystäkin! Hyvin kätkettyjä matkailukohteita on alkanut pulpahtamaan somen kautta pintaan kuin tatteja parhaimpina sienisatoina. Fiskarsin vanha kylä oli idyllisyyden ilmentymä. Mäntän museot luonnon keskellä herätti kysymyksen mieleeni, miksen ole aikaisemmin vieraillut siellä. Korpilahdella sijaitseva Haanpään alpakkakahvila on tuonut kotikyläni takaisin Suomen kartalle. Somen kautta on päässyt myös seuraamaan monen ystäväni suomiretkiä ja kokemaan sitä kautta Suomea. Kiitos siitä ystävät.

Ruisrockissa juhlimassa yhdessä Viena K:n kanssa
Kuva: Viena K
Yaelin kanssa poseeraamassa talon edessä Suomipopeilla, happy couple goals meininki
Joonas poseeraa vanhan mustangin edessä Orivedellä

Kesään on mahtunut myös paljon Täydellisiä naisia ja vaahtokylpyjä. En tiennytkään kuinka paljon koen suurta vetovoimaa tuota komboa kohtaan. Olo on kuin Ikeassa olisi käynyt: et edes tiedä tarvitsevasi elämääsi maidonvaahdotinta tai aluslautasten aluslautasia, kunnes kohtaat ne. Muutenkin hotellielämä tuntuu maistuvan päivä päivältä enemmän ja enemmän. Varsinkin, kun olen alkanut hahmottamaan paremmin tätä projektia. Helppous on hyvä sana kuvaamaan tuntemuksiani YearInClarion-projektista

Viime viikkoinen mökkimoodi oli juurikin sitä, mitä olin odottanut kesältä kovasti. Kirja, aurinko ja Päijänne. Mökki ympäristönä on hyvin salliva laiskotteluun, ja huomaamattaan sitä tulee työnnettyä puhelimensankin nurkkaan. Kaikki tapahtuu hyvin opitusti ja luonnostaan. Mökkeilyssä on omat kirjoittamattomat sääntönsä, joita itse ainakaan en ole vielä osannut kyseenalaistaa. Esimerkiksi herätyskellokielto, kiireettömyys, tehdään jos tehdään ja elektroniikkalaitteiden vähäinen koskettelua ja hipelöinti. Odotan seuraavaa viikkoa erityisesti, sillä Yaël tulee Suomeen ja otamme saman tien suunnaksi kesämökkimme. Sienestyskausikin alkaa olemaan ovella, joten saadaan myös meidän Amsterdamin tanssi-ihmeemme ottamaan pari tangon askelta itikoiden ja hirvikärpästen tahtiin. 

Punainen mökki Pihlajasaaren rannassa Helsingissä
Joonas nauttimassa ilta-auringosta ja syömässä Pingviinin jäätelöä
veera kaukoniemi ja juhannuksen vietto Rautalammilla

Yksi oleellinen tekijä lomamoodiin pääsemiseen oli poistua kaikista työhön liittyvistä keskusteluryhmistä, laittaa puhelimesta ilmoitukset pois päältä, poistaa haitalliset applikaatiot ja tehdä tietoinen päätös sähköpostin lukemisen suhteen. Vitsit miten yksinkertaisia asioita, mutta niin oleellisessa asemassa olevia. Toivon, että saan vietyä jotain näistä käytänteistä syksyyn mukanani.

Yleisesti ottaen elämään kuuluu siis paljon hyvää. Itse asiassa tosi paljon hyvää. Kai se on aivan turhaa ja typerää peitellä tätä tunnetta. Onnellisten tähtien allahan tässä eletään tällä hetkeä. Toivon mukaan moni muukin on päässyt nauttimaan näistä tähdistä ja niiden suomista tuntemuksista ja kokemuksista. Jos jotain kätken sydämeeni ja sieluuni näistä menneistä kesäkuukauksista, on tunne ikuisesta kesästä. Olkoon purkillinen kesää säilöttynä talven apaattisimpien hetkien varalle. Sekä kuva rusketusrajoista muistuttamassa tulevista kesistä.


Dear Eino, sattuuko eka kerta perseeseen?

Kuva: Anni Korhonen

Ihan ensi alkuun, rakkaudentäyteistä Pride-viikonloppua kaikille meille, ja muistetaan puolustaa yhdenvertaisuutta niin tänään kuin tulevaisuudessakin! 

Moni kaltaiseni, 90-luvun kultalama-aikoina kasvanut nuori, muistaa varmastikin yhden legendaarisimmista lääkäreistä, Ekin. Suosikki-lehden Bees & Honey -lääkäripalstalla päivystänyt Eki, vastaili nuoria askarruttaviin kysymyksiin. Palstalla pystyisi kysymään esimerkiksi sattuiko eka kerta tai onko karvojen kasvu normaalia.

”Dear Eki, olen 14-vuotias poika ja alapäähäni on alkanut kasvamaan karvoja. Onko tämä normaalia?”

T: Huolestunut nurmikon ajelija -88”

Palsta palveli lähes 40 vuotta, kunnes muutamia vuosia sitten se lopetettiin. Itsekin palstaa aikoinaan lukeneena, voin ääneen todeta, kuinka sieltä löytyi monesti juuri niitä omaa mieltä askarruttavia kysymyksiä, joita ei kehdannut itse kysyä kavereilta tai sukulaisilta. Nolojen kysymyksien kysyminen antoi liiankin otolliset mahdollisuudet leimaantumiselle, joten oli parempia olla vain hiljaa. 

Pride-viikon kunniaksi halusin herättää Ekin, tai no tässä tapauksessa Einon, taas henkiin. ”Valtakunnan ykköshomoksi” itseään tituleeraava Tämän kylän homopoika -blogi pitävä Eino lupautui vastaamaan seuraajiani askarruttaviin kysymyksiin liittyen Prideihin, homoseksuaalisuuteen tai homoseksiin. Ja Einohan vastasi! 

Dear Eino…

Eiks Prideihin osallistuminen oo aika leimaavaa? (varmaan homoksi?) 

”Ei ole. Pride-kulkueeseen osallistuu kymmeniätuhansia, jopa satatuhatta, ihmisiä. Keskiössä on ihmisoikeuksien vaatiminen ja mielenilmaisu, ei se, mitä kukakin on. Prideen osallistuvien joukkoon mahtuu ihan kaikenlaisia ihmisiä, kaikista suuntautumisista ja sukupuolista. Kysymyksessä toisaalta piilee pieni asenteellisuus – ja juuri se onkin yksi syy Priden olemassaololle. On täysin ok kuulua seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin. Siksi niihin leimautumisessakaan ei ole mitään pahaa, jos niin nyt edes tapahtuisi.” 

Miksi heteroilla ei ole omaa pridea?

”Kärkevästi voisi sanoa, että Hetero Prideä vietetään vuoden jokaisena päivänä. Heteron ei tarvitse pelätä seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi syrjintää, väkivaltaa tai kuolemaa. Heteron ei tarvitse puolustaa ja perustella olemassaoloaan kaiken aikaa tai olla huolissaan siitä, miten yhteiskunta häntä seksuaalisuutensa vuoksi kohtelee.” 

Miksi seksi liitetään niin vahvasti Pride/homo mielikuviin? 

”Hyvä kysymys! Äkkiseltään voisi arvella, että kulttuurillinen tausta lienee jossain Raamatun tienoilla: Raamattukin keskittyy puhumaan vain samaa sukupuolta olevien, nimenomaan miesten, välisestä seksistä. Romanttisia rakkaussuhteita Raamattu ei huomioi. Ehkä tästä on muodostunut seksiin keskittyvä mielikuva. Nämä käsitykset elävät, vaikkei uskontoa tai Raamattua aktiivisesti seuraisikaan. 

Aikana, jolloin homoseksuaalisuus on ollut sairaus tai rikos, ei ole ollut samanlaisia mahdollisuuksia muodostaa parisuhteita. Parisuhteiden muodostaminen on ollut vaikeaa, jopa mahdotonta ja vaarallista. Seksi on ollut ainoita tapoja toteuttaa seksuaalisuuttaan ja puuttuvia parisuhteita. Olosuhteiden pakosta tämä on yleisesti tapahtunut niin sanotuilla kruisailupaikoilla, siis puistoissa ja julkisissa vessoissa, joissa homomiehet ovat päivystäneet seksiä etsien. Toisaalta olen huomannut, että monet ihmiset eivät osaa nähdä eroa seksuaalisuuden ja seksin välillä – ne ajatellaan ikään kuin samaksi asiaksi. Seksi lienee myös konkreettinen asia, joka ihmisen on helppo kuvitella, niin hyvässä kuin pahassakin.” 

Sattuuko eka kerta?
Kuva: Anni Korhonen

Tietääkö ihminen intuitiivisesti onko top vai bottom vai tuleeko se kokeilemalla? 

”Jonkinlainen intuitio asiaan yleensä on – samalla tavalla kuin mihin tahansa ei-seksuaalisiin mieltymyksiinkin on. Toisaalta omaa ajattelua voi ohjata vaikka aikuisviihteestä omaksutut toimintatavat. Toppius tai bottomius ei myöskään ole mitenkään kiveenhakattua – oma rooli voi hyvinkin vaihdella elämän varrella tai esimerkiksi eri partnerien kanssa. Siihen tietysti vaikuttaa myös kokemus ja kokeileminen. Jotkut eivät toisaalta osaa nauttia jommastakummasta roolista, vaikka kuinka haluaisivat tai yrittäisivät.”

Sattuuko eka kerta perseeseen? Entäs toinenkin kerta? 

”Tässä luultavasti tarkoitetaan nimenomaan anaaliseksiä ja vastaanottavaa osapuolta eli bottomia. Yleisestihän ekan kerran kivuliaisuus liitetään emättimeen yhtymiseen ja immenkalvon rikkoutumiseen. Tätähän ei tietenkään tapahdu anaaliseksissä, eli siinä mielessä ekan kerran mahdollinen kivuliaisuus ei ole mikään itsestäänselvyys. 

Itselläni eka kerta ei sattunut ollenkaan – toisaalta joskus vuosia ja satoja yhdyntöjä myöhemmin taas on sattunut. Sattuminen on fysiikan lisäksi todella paljon kiinni korvien välistä. Jos on rauhassa, rentoutunut, riittävästi esileikkinyt ja partneri sopivasti varusteltu, ei välttämättä satu ollenkaan. Kivuttomuus on myös tila, johon on hyvä pyrkiä. Tietysti partnerin peniksen koko vaikuttaa: valtavankokoisen peniksen ottaminen sisäänsä on yleensä haastavampaa kuin pienemmän peniksen.” 

Onko douching pakollinen paha? 

”Tunnen itseni aina vähän ravintoterapeutiksi aiheesta puhuessani! Douching, eli suolihuuhtelu ennen anaaliseksiä, mielletään yleisesti pakolliseksi. Tärkeää ei kuitenkaan ole itse puhdistusprosessi, vaan se, että suoli on tyhjä ja puhdas. Joidenkin ihmisten ruokavalio ja ruuansulatus ovat sellaisia, ettei erillistä suihkuttelua tarvita – toisilla taas ei loppujen lopuksi auta edes douchaaminen. 

Joskus asiaa ei myöskään vain ajattele – himo ja tunnelma vievät mukanaan, eikä pieni sotku haittaa (toisaalta tunnelma voi myös laskea, jos sotkua tuleekin enemmän). Pitkissä parisuhteissakaan asiasta ei välttämättä ota samalla tavalla paineita kuin esimerkiksi uudemmissa suhteissa tai yhden yön jutuissa. Niinhän sitä sanotaan, että puhtaus on puoli ruokaa: se siis vaikuttaa paljon, mutta on kuitenkin vain puolet. Seksissä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin douching.” 

Sattuuko eka kerta?

Mitä tarkoittaa miekkataistelu? 

”Tässä luultavasti tarkoitetaan niin kutsuttua kikkelimiekkailua eli cock swordingia, jossa, no, miekkaillaan peniksillä. Olen aika harvoin törmännyt tähän ilmiöön ja tuntuu, että se on enemmänkin urbaanilegenda heteromiesten humalaisista saunailloista, mutta kehotan toki kokeilemaan, jos asia kiinnostaa.” 

Mistä tietää tykkääkö pojista vai tytöistä tai molemmista? 

”Yksinkertaisesti siitä, keneen tai keihin ihastuu – asiasta ei kannata ottaa sen suurempia paineita. Asia kyllä selkenee omaan tahtiinsa omassa mielessä. Toisaalta seksuaalisuus kehittyy koko elämän ja totuus voi valjeta vaikka kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen. Ei ole ollenkaan tavatonta, että ihminen olisi elänyt heterona tavallista perhe-elämää vuosikymmeniä ja tajuaa vasta sitten, että onkin todellisuudessa homo. Tykkääminen ja ihastuminen on ihanaa, sen kohdetta ei kannata sen suuremmin epäillä tai hermoilla.” 

Mikä on parasta ja pahinta, mitä on joutunut kokemaan sen takia, että kuuluu seksuaalivähemmistöön? 

”Parasta lienee ylipäätään seksuaalisuuteen liittyvät asiat: hyvät parisuhteet, ihmiskontaktit ja seksi noin ylipäätään. Vähemmistöön kuuluminen antaa myös hyvät valmiudet oppia ymmärtämään myös muita vähemmistöihin kuuluvia ja kokea empatiaa – automaattisesti seksuaalivähemmistöys ei kuitenkaan tätä anna, vaan homokin voi olla totaalisen mulkku. 

Pahimmat puolet eivät tule omasta itsestä, vaan nimenomaan ulkopuolelta. Ennakkoluulot, homofobia, syrjintä ja erityisesti epävarmuus ja pelko siitä, miten itseen uusissa tilanteissa suhtaudutaan. Vaikka mitään suoranaisen pahaa ei olisikaan tapahtunut, pysyy seksuaalivähemmistön edustajana monissakin tilanteissa tahtomattaankin hiukan varuillaan.” 

Mitä jos on homo? 

”Ei yhtikäs mitään, kaikki on hyvin! Homona oleminen ei vaadi mitään sen erityisempää toimintaa tai tekoa kuin heteronakaan oleminen.”

Sattuuko eka kerta?
Kuva: Anni Korhonen

Ai ettien että! Kiitos Eino, ei tainnut olla eka kerta, kun vastasit näihin kysymyksiin. Einolta on ilmestymässä lokukakuussa myös kirja Homopojan opas, jossa käsitellään lisää seksuaalisuuteen ja seksiin liittyviä kysymyksiä. Siis kysymyksiä, joita moni miettii, muttei välttämättä uskalla kysyä ääneen. 

Olen hirmu onnellinen, että tämän tyylisiä kirjoja kirjoitetaan nuorille. Rispektiä – seksikirja pojille -teos oli mieletön lukukokemus, vielä tässäkin iässä. Seksuaalisuudesta ja seksistä tulee pystyä puhumaan avoimemmin, jottei kukaan jää kysymysten kanssa yksin. 

Vielä kerran, iso kiitos Eino. Jäämme odottamaan esikoisteostasi!

Kansikuva Anni Korhonen


Muistoja lapsuudesta

Kävin pitkästä aikaa kotona oikein ajan kanssa. Muutimme noin 5 vuotta sitten pois lapsuudenkodistani nykyiseen kotiimme. Aika harvoin sitä tulee pysähdyttyä uudessa kodissa miettimään omaa lapsuuttaan, kun ympäristössä ei ole samalailla virikkeitä muistuttamassa tuosta ajasta. Toki on hyvä muistaa, että muistot elävät muuallakin kuin tavaroissa ja seinien sisällä.

Äitini oli kaivanut keittiönpöydälle esiin vanhoja valokuvia. Osa kuvista oli mustavalkoisia, ajalta, jolloin meikäläisestä ei ollut vielä tietoakaan, ja osa kuvista oli digikameramurroksen kynnykseltä. Rakastan sitä tunnelmaa, joka vanhoissa valokuvissa on. Ajan henki välittyy vilpittömästi kuvien läpi. Kuvien kautta on myös helppo matkustaa ajassa taaksepäin yksittäisiin hetkiin tai ajanjaksoihin. Uskomatonta, miten mieli toimii: Näet kuvan ja hetkessä saatat muistaa tuoksuja tai pieniäkin yksityiskohtia kuvan ympäriltä. Onneksi läheiset ympärilläni ovat taltioineet noita hetkiä kuvien ja videoiden muotoon. Nähtäväksi jää, toimittaako Instagram saman asian tulevaisuudessa kuin vanhat valokuva-albumit tekevät nyt.

Kuvat ja videot eivät ole ainoa tapa loikata lapsuuden muistoihin, nimittäin meidän äidiltämme löytyy mummon vanha Tuulomaan tortun resepti, johonka kulminoituu paljon muistoja lapsuudesta. Jotkut tunnistavat kyseisen herkun mokkapalojen nimellä. Harvinainen herkku nykyään. Vain muutamassa helsinkiläiskahvilassa olen törmännyt mokkapaloihin, saatika Tuuloman tortun nimeen. Sanoisin, että tuo herkku on myös aikansa tuote: lama-ajan kahvipöytien pelastus. Yksi pellillinen riitti tyydyttämään seitsemän henkisen perheen suut viikonlopun ajaksi.

Tuon tortun ympärillä on myös juhlittu elämän isoja ja pieniä juhlia. Ei ollut juhlaa ilman Tuulomaan torttua. Kruunun jalokivi tortussa oli kahvista valmistettu kuorrute. Se, joka sai kaalia kuorrutekulhon, voitiin julistaa ylivoimaiseksi voittajaksi meidän taloudessamme. Aivan sairaan hyvää ja sokerista. 

Olen tehnyt vuoden verran yhteistyötä Slurpin kanssa, joten päätin hyödyntää heidän palvelunsa kautta saatuja kahveja lapsuudenmuistoihin kurkottamiseen. Niille, joille Slurpin palvelut ovat vielä tuntemattomia, niin lyhyesti: Slurp toimittaa kotiovelle vastapaahdettua kahvia parhailta paahtimoilta. Toistan: toimittaa kahvia kotiovelle! Olen erityisesti tykästynyt siihen vaihteluun, jonka palvelu tuo mukanaan. Parin viikon välein postiluukkustani kilahtaa aina uusi maku joko tumma- tai vaaleapaahtoista kahvia. Suosittelen tutustumaan palveluun!

Päätimme äidin kanssa tehdä (lue äiti teki, minä katsoin vierestä) Slurpin kahvista pellillisen mokkapaloja. Tällä kertaa kotosalla ei ollut lapsikatraastamme muita kuin minä, joten sain yksinoikeudella nuolla taikinakupin lisäksi myös kuorrutekupin. Tuplavoittaja! Mokkapalojen valmistaminenhan ei ota kuin hetken, tai siltä se ainakin vierestä seuranneena tuntui. Tuon hetken aikana pääsin kuitenkin pikakelauksen lailla takaisin lapsuudenmuistoihin.

Yksi lapsuudenmuistoista liittyy meidän kodinhoitajaamme, joka yritti kaikin voimin hoitaa meitä kaikkia viittä lasta vanhempiemme ollessa töissä. Näin jälkikäteen ajateltuna, kuulostaa karsealta savotalta. Yhtenä kertana muistan, kun veljeni päätti hypätä kesken ruokailun pöydän päälle esittämään Elviksin kaltaista sankaria, heiluttaen ja vatkaten lantiotaan. Vedet silmissä nauroimme ja hoitajamme yritti saada meidät syömään lautasemme tyhjiksi. Kaikki kunnia hoitajallemme tehdystä työstä ja saamastamme lämmöstä.

Muistojen ehdoton ykkösjuttu on nähdä kuljettu matka elämässä ja ajan tuoma muutos, niin itsessäni kuin ympäröivässä maailmassa. Vaikka kuinka fiilistelisi vanhoja valokuvia ja niiden tunnelmaa, on hyvä myös todeta ääneen, kuinka paljon maailmassa asiat ovat menneet parempaan ja turvallisempaan suuntaan. Toki ei ole Tuulomaan torttua voittanutta!

Löytyykö sinulta jotain yksittäisiä tekemisen muotoja tai esineitä, joiden avulla pääset palaamaan ajassa hetkellisesti taaksepäin muistoihin? Tuulomaan tortun lisäksi itselläni on keinupallo, onkiminen, Hubba Bubba -purukumi, Toyota Camry, Mehukatti-tiiviste, keltaiset Iittalan Teema lautaset… Listaa voisi jatkaa monilla muilla ihanilla muistoilla. 

PS. ”Pesojoonas” koodilla saa nyt kahvielämyksen ensikahvin 5 euron alennuksella (eli alkaen 4,89€). Tarjous on voimassa heinäkuun loppuun asti. Suosittelen investoimaan määrän sijaan laatuun. Tutustu palveluun lisää tästä.