Räntäinen rakkauspäiväkirja – Kuinka tapasimme?

Rakas päiväkirja, jonka vuosipäivää kukaan, ei edes kirjoittaja muista, joten ei muistella pahalla. Se, mitä voisimme tänään vuosipäivän kunniaksi muistella, on hetki, kun katseemme kohtasivat ja kaikki sai alkunsa.

Me saimme alkumme.

Purskahdan saman tien itkuun. Kylmät väreet valtaavat rintakehän ja käteni. Olen yhtä hymyä kyynelteni kanssa.

Tietyt hetket elämässä, joissa on valtavasti tunnetta, jäävät pieniä yksityiskohtia myöten mieleen. Kaikki pienet nyanssit tunnelmassa, maut lautasella ja musiikin tuomat rytmit, kaikki nuo ovat mielessäni tuolta illalta. Kuin se olisi ollut eilinen.

Siitä on nyt tasan vuosi, kun astuin Teatteri Forumin rappusia ylös. Vastassa oli ammattikorkeakouluaikojen ihastukseni Jyväskylästä ja hänen kollegansa. Koko mustissa, tarjoilijan olemuksessa, he toivottivat tervetulleiksi ja toinen heistä, ei ihastukseni, ohjasi meidät pöytäämme. Hetki oli aivan tavallinen, mitä nyt entiset ihastukset tulevat vastaan kymmenen vuoden jälkeen. 

Tai niin ainakin luulin.

Yaelilta jos kysytään, oli tuo hetki kuin suoraan jostain elokuvasta: Prinssi pottatukassaan ja kukkapaidassaan ilmaantuu nurkan takaa, suoraan nenän eteen. Hän oli sanonut kollegalleen, että hoitaa tämän asiakkaan. ”Rakkautta ensisilmäyksellä” voisi joku hollantilainen romantikko todeta. 

Hetkeä myöhemmin, shown alettua, huomasin entisen ihastukseni lavalla sekä hänen kollegansa. Tuon, jonka tummat kasvonpiirteet ja kiharat hiukset erottuivat muuten niin vaaleasta joukosta. He olivatkin esiintymässä täällä, eivätkä tarjoilemassa.

Mieti päiväkirja, millä todennäköisyydellä me ihmiset kohtaamme toisemme. Mikä määrä erilaisia sattumia ja tapahtumasarjoja meidän elämämme on täynnä täällä pallon päällä. Mikä määrä ihmisiä kohtaamme ja ohitamme päivittäin. Toisten kanssa vaihdamme sanasen, jos toisenkin. Toisten kanssa saatamme vain vaihtaa katseita ja se oli siinä.

Se oli myös siinä tässäkin tapauksessa. Esityksen jälkeen otimme ja lähdimme jatkamaan iltaa muualle. Oli aika astella Teatteri Forumin portaita alas. 

Kävellessäni portaita alas, Yael saapui paikalle. Juurikin niin elokuvamaisesti kuin voitte vain kuvitella. Olen joskus sanonut, että elämäni on kuin Bridget Jonesista. Niin tälläkin kertaa. Colin Firth saapui paikalle hetkeä liian myöhään, nähdäkseen vain perävalot.

Rakastan musiikkia ja sitä, kun ihmiset näyttävät intohimonsa ja palonsa. Krista Siegfrieds on elävä esimerkki tällaisesta ihmisestä. Seuraavana päivän työpäivän jälkeen sukelsin Instagramiin ja halusin palata hetkeksi nauttimaan tuosta energiasta, jota Dinner Show tarjoili. Tietysti uteliaisuuteni nosti päätään ja halusin tutkia, mitä tuolle vanhalle ihastukselleni kuului: minne elämä oli hänet kuljettanut.

Yksi kuva johti toiseen ja hetken kuluttua löysin muidenkin tanssijoiden Instagram-tilit. Silmään iski tuo tumma tanssija, jolla oli persoonallinen syntymämerkki silmässään. Ilman mitään taka-ajatuksia tokaisin ”onpa cool kuvafeed” ja aloin seuraamaan häntä.

Naurattaa. Naurattaa niin kovasti. 

Tämä on se hetki, kun Yael alkaa kertomaan omaa tarinaansa: HE STARTED FOLLOW ME! Tuona herran hetkenä, hänen maailmansa oli pysähtynyt täysin. Edellisen illan harmitus oli hetkessä historiaa.

”Hey! Weren´t you at the premiere of Dinner Show with Krista?”

Kyllä, se olin minä. Kiitin ja kuittasin: ”Time to go bed. Good luck with the upcoming shows”.Luulin, että olisi ollut siinä. Ei. Ei ollut päivää, jolloin Yael ei olisi kommentoinut tai laittanut jotain reaktiota Instagramissa minulle. 

Yhtenä iltana Instagramini värisi värisemistään. Ihmettelin mistä oli kyse. Käyttäjä @yagila yritti soittaa videopuhelua Instagramissa. Löin samalla sekunnilla luurin korvaan. 

Mitä hemmettiä olisin sanonut hänelle? Mukissut menemään englanniksi jotain? Olen äärimmäisen ujo poika, mitä tulee tällaisiin hetkiin. 

Tällaisiin hetkiin. Vaikken halunnut nähdä siinä hetkessä mitään erikoista, olihan siinä sähköä ilmassa. Kutistuin ja luuhistuin täysin puhelin kädessäni. Olen aivan liian ujo poika tällaisiin kohtaamisiin. Isääni tullut. 

Olin Levin talvikauden avajaisissa ja puhelimeni tärisi jälleen. En vastannut taaskaan. Laitoin perään viestiä: ”Not my thing, too shy”.

Tuli uusi puhelu heti perään.

Vastasin. 

Yael oli Kannelmäen aseman grillillä syömässä ranskalaisia ketsupilla ja majoneesilla. Silloin mietin, että tässä on tyylikkyyttä. Ehkä meistä voisi tulla ystäviä tai enempi kavereita.

Palasin takaisin Helsinkiin ja ei mennyt kuin päivä tai kaksi, kun tuo ranskalaisia syövä hollantilainen oli tulossa käymään luonani. Kello oli pitkälti yli 11 illalla, kun hän soitti, että on alaovella.

Katsoin itseäni peilistä. Jalassani oli rikkinäiset kolmiraidalliset shortsit ja musta huppari. Tukka aivan sekaisin. Tokaisin, että tällainen minä olen enkä ala muuksi muuttumaan miellyttääkseni toista tai tehdäkseni vaikutusta ulkoisilla tekijöillä. Se oli ensimmäinen kerta, kun annoin hyväksynnän itselleni olla yrittämättä mitään.

Ilta toisensa jälkeen Yael löysi tiensä luokseni. Ajattelin, että tämä on vain vaaratonta hauskanpitoa. Molemmat nautimme toistemme seurasta, syvällisistä keskusteluista ja ruoasta. Molemmilla meillä oli samaan aikaan pientä säätöä meneillään. Olimme siitä hyvinkin avoimia. Tiesimme, mistä oli kyse ja mitä halusimme.

Tai näin ainakin luulimme tai luulin. 

Moneen kertaan uskottelin itselleni ja ystävilleni, että just for fun. Nenänpääni oli puhelimen näytössä kiinni jatkuvasti. Milloin hän vastaisi viestiini? Onkohan hän tulossa tänäänkin luokseni? Milloin näemme seuraavan kerran?

Oli niin helppoa kieltää itselleen, että kyseessä olisi ollut jotain muutakin. Oli turvallisempaa pysyä sovitulla alueella. Suojella itseään tunteilta, jotka olivat tuntemattomia itselleni. Monet tunteet tuntuivat vierailta, en osannut sanoittaa niitä. En tiennyt, mitä oli tapahtumassa. Pelotti niin perkeleesti.

4.12. olin Pete Parkkosen toimistokeikalla. Pete soitti uuden singlensä Mä haluun sut tänään. Harvoin kuuntelen biisien sanoja tarkkaan tai mietin niitä sen enempää. Yhtäkkiä kuitenkin huomasin olevani biisissä. Katsoin Peteä, kun hän kertoi tarinaani. Ymmärsin heti, mistä kaikesta tässä oli kyse. 

Se miten sä katot mua kun mä katon sua.
Sua niin pelottaa, muaki pelottaa, mut just tältä sen pitääki tuntua.
Luota muhun sen verran vaan.

Pete Parkkonen

Itkulle ei meinaa tulla loppua. 

Elämäni Bridget Jonesina sai arvoisensa päätöksen. Tai eihän tässä olla mihinkään päätöksen tultu ja vaikka tultaisiinkin tältä istumalta, olen enemmän kuin kiitollinen näistä hetkistä, tunteista ja matkastani itseeni ja sinuun. Kaikki tämä on ja tulee aina pysymään minussa, sinussa ja meissä. 

rakkautta ensisilmäyksellä

Rakastan sinua.


Aletaanko seurustelemaan? – Parisuhteen määritteleminen

Muistan, kun Yael ensimmäisen kerran sivulauseessa leikitellen yritti kysyä, seurustellaanko. Kevyen kiusallisen hymäilyn seurauksena kysyin, mitä se tarkoittaa? Mitä seurustelu tarkoittaa meidän kahden välillämme? Miksi parisuhteen määritteleminen on tärkeää?

Olen aina vältellyt ihmissuhteiden määrittelyä, muottiin laittamista. Syy on varmastikin ollut epätietoisuudessa ja -varmuudessa. Pelosta, että joudun luopumaan jostain itselleni tärkeästä: itsenäisyydestä. Halusin tai en, etäsuhde itsessään jo määrittelee suhteen ja vaikkemme olisikaan etäsuhteessa, kaikilla suhteilla on oma muotonsa, sanoitettiin niitä ääneen tai ei. Määrittelyn välttelyllä sivuutamme oleellisen aiheen ihmissuhteissa, nimittäin merkityksellisyyden tunteen. Mitä tämä suhde merkitsee sinulle, minulle ja meille.

Jos ennen kaikin voimin yritin vältellä määrittelemästä ja viemästä asioita ”liian” vakaviksi, on takki kääntynyt täysin tämän suhteen. Nyt parisuhteessa olen vasta ymmärtänyt, kuinka tärkeää on määritellä suhde, jotta molemmat osapuolet tietävät missä mennään ja mitä toinen osapuoli ajattelee suhteesta. Mitä enemmän olemme määritelleet suhdettamme ja puhuneet siitä ääneen, sitä vähemmän meillä on ollut epävarmuutta keskuudessamme. 

Parisuhteen määritteleminen, pesojoonas, miehisyys

Kieli- ja kulttuurierot tuovat tarpeeksi haastetta niin arkisiin keskusteluihin kuin syvällisimpiinkin, niin puhuminen, puhuminen ja puhuminen sen kuin korostuu entisestään. Puhumme välillä kyllästyneisyyteen saakka ja jatkamme sen jälkeenkin. Ei se aina ole ollut mukavaa ja hauskaa, vaan enemmänkin aikaa ja energiaa vievää, pelon ja häpeän hiellä höystettynä. Mutta juurikin noiden tunteiden kohtaaminen on oleellisessa roolissa, kun puhutaan toisen ihmisen tuntemisesta. Paljaana olemisen ytimessä on aitous, jota pelko ja häpeä suojelevat. 

Koen, että rakastamisen opettelun yksi keskeisimmistä asioista on vuorovaikuttaminen, erityisesti kysyminen ja kuuntelu, avoimena oleminen. Avoimuus on antanut meille ainakin tilaa laajentaa rajoittunutta käsitystämme parisuhteesta. Meidän suhteessamme tärkeimpinä rakennuspalikoina onkin juuri ollut vilpitön kysyminen ja välitön kuunteleminen. Tämä oli myös syy, miksi koin tärkeäksi heti alussa kysyä Yaelilta, mitä seurustelu ja parisuhde tarkoittavat meille. 

Parisuhteen määritteleminen, pesojoonas, miehisyys

Suhteemme on muuttunut moneen otteeseen jo menneen vuoden aikana ja varmasti tulee muuttumaan paljonkin vuosien saatossa. Se, millaiseksi määrittelimme sen ensimmäisten kuukausien aikana, on jo historiaa. Yhtä lailla kuin ihmiset muuttuvat, olisi naivia olettaa, ettei suhdekin muuttuisi. Suhteen muuttuminen jännittää ja pelottaa. Niin kuin monesti uusi ja tuntematon tekee. Samaan aikaan se kutkuttaa mahanpohjassa. Olisi niin vaaleanpunaista ja ihanaa, jos ajan pystyisi pysäyttämään ja elämään tätä hetkeä ikuisesti. Tai sitä hetkeä, kun kaikki oli uutta ja jännittävää suhteessa. Toisen pienikin ele sai polvet heilumaan ja perhoset lentelemään mahassa. Samaan aikaan mieltä painaa ajatus, että entäs kaikki ne hetket, jotka ovat vasta tuloillaan?

Jos jokin on varmaan ihmissuhteissa niin ne elävät ja muuttuvat jatkuvasti. Sen takia suhteen jatkuva sanoittaminen on enemmän kuin tervetullutta puuhaa. Vaikkakin se tuo epävarmuutta ja on aikaa vievää touhua, mutta se luo myös yhteistä tulevaisuutta ja harmoniaa välillemme. 


Budjettikuukauden lopputulos – silkkaa säästöä!

Havahduin elokuun lopussa tolkuttomaan rahan kulutukseeni. Kävin kesän jäljiltä katsomassa tarkemmin verkkopankissa tiliotteitani ja huomasin suuren rahareijän: kulutin 700 euroa kuukaudessa ravintoloihin ja ruokakauppoihin. Aivan liikaa omaan makuuni.

Kulurakenteeni muuttui täysin muutettuani hotelliin helmikuussa. Keittiötön elämä, mukavuuden halu ja näennäinen kiire veivät vähintäänkin kerran päivässä lueskelemaan ravintoloiden ruokalistoja. Päätin syyskuun ajan muuttaa suuntaa ja tietoisesti keskittymään rahan kulutukseeni. Päädyin tekemään viikkobudjetin (100€) sekä nostamaan tuon summan käteisenä lompakkooni, jolloin pystyn konkreettisemmin seuraamaan rahan menoa.  

Miten kuukausi sujui ja kuinka paljon rahaa säästyi?

Ensimmäisen viikon käynnistyttyä, ostin jääkaappiin valmiiksi viikon ruokatarvikkeet, joihin upposi heti puolet viikon budjetista. Mietin tuossa vaiheessa, että mitenköhän tässä käy, kun lompakossa oli enää 50€ seteli ja maanantain lounastakaan ei oltu vielä nautittu. Tässä vaiheessa on tosiaan hyvä sanoa ääneen, että aamupala kuuluu hotellivuoteeni, joten sen suhteen sain säästöä viikkobudjettiini.

Vaikka kokkailu hotellikonstein tuntui lähes koko kuukauden ajan yllättävän hyvälle, en siltikään koe miellyttäväksi ruokakaupoissa asioimista. Liikaa mahdollisuuksia ja päätöksiä tehtävänä. Tämän takia tykkäsin viime vuonna käyttää Anton&Antonin ruokakassipalvelua, jossa oli valmiina viikon reseptit sekä tuotteet. Ruokakaupat ovat rakennettu nujertamaan ihmisen tahdonvoimaa, joten jos vain jotenkin pystyn välttelemään kaupassa asiointia, teen sen.

Silkkaa säästöä, pesojoonas helsingissä

Ennen töihin lähtöä, varmistin aina erikseen, että löytyyhän lompakostani päivän lounaaseen riittävät eurot. Tämän myötä tuli tietoisemmaksi käytettävissä olevista varoista. Normaalisti sitä tulisi vain vingutettua pankkikorttia ja ostettua helpommin heräteostoksia, kuten suklaapatukoita kassahihnalta tai kookosvettä. Käteinen auttoi säännöstelemään paremmin budjettiani.

Ensimmäiset harmaat hiukset syntyivät, kun joutui miettimään pystyykö lähteä ystävien kanssa ulos tai edes kahville. 3-4€ kahvikuppi vastaa päivän itsetehtyä lounasta, 7€ olut vastaa melkein kahden päivän lounaita. Ravintolaillallisille ei tässä kuukaudessa ollut varaa tai se olisi vaatinut tiukkaa säästökuuria. Työni puolesta pääsin kylläkin yhtenä iltana syömään ystävien seurassa, joka toi kivan piristeen ja vaihtelun pussinuudeleihin. 

Otin tosiaan omasta ideastani ja tahdostani tämän haasteen vastaan. En osannut odottaa, että budjettikuukauden aikana joutuisin miettimään, pystynkö näkemään ystäviäni perinteisin menoin ravintolassa tai kahvilassa. Omat tuntemukseni menevät lähinnä ensimmäisen maailman ongelmien joukkoon, kun taas joillekin nämä fiilikset ovat arkea. Sen takia, en koe, että oma ”avautuminen” aiheesta olisi mitenkään relevanttia täällä.

Toisen viikon käynnistyttyä oli huomattavasti helpottuneempi olo, kun tiesi tavallaan mitä tulevan pitää. Ensimmäinen viikko oli uuden opettelua, toinen viikko meni opitun toistamiseen. Lounasruokailuihinkin alkoi löytymään eineshyllyltä jo omia suosikkeja. Onneksi einesruokien taso on noussut todella paljon. Toki kyseessä on edelleen eines, joka ei kotitekoista makaronilaatikkoa voita.

Kolmannen viikon olin mökillä Korpilahdella. Ostin jälleen kerran viikon ruokaostokset kerralla, alle 10 minuutin kauppareissulla, sillä saavuin iltajunalla Jyväskylään ja ennätimme juuri ja juuri kauppaan ennen sulkeutumisaikaa. Satokauden ollessa Suomessa parhaimmillaan, vihanneksista sai taiottua laadukkaita ja ennen kaikkea edullisia annoksia. Kaalilaatikko oli lähestulkoon ilmainen ja sitä riitti useammalle päivälle. Puolukkahillo taisi maksaa melkein koko laatikon verran. 

Mökillä, kun oli pelkästään aikaa tehdä ja olla, tuli käsiteltyä ruokaakin aivan eri tavalla, arvostaen. Instant- ja pikaruokakulttuurin keskellä tuntuu, että ruoasta on tullut enempi kertakäyttöistä ja itsestään selvää, jonka tehtävä on ainoastaan antaa energiaa. Yhteiskunnan muuttuessa suhde ruokaankin on muuttunut, joten on aivan loogistakin, ettei meillä ole enää suoraa kosketusta ruoan alkulähteisiin saman lailla kuin vanhemmillamme on ollut. Pääsin pienessä mittakaavassa muistuttamaan itseäni, mistä muualta kuin kaupan hyllyltä ruoka voi tulle, sillä kaivoin kumpparit jalkaan ja suuntasin sienimehtälle. 

Silkkaa säästöä, pesojoonas helsingissä

Silkkaa säästöä

Kulutin kesäkuukausien aikana keskimäärin noin 700€ ravintoloihin, kahviloihin ja ruokakauppoihin. Tavoite oli melkein puolittaa tuo kulutus, 400 euroon. Dansken verkkopankki lajittelee valmiiksi aina menot eri kategorioihin ja nyt katsoessani syyskuun pylpyröitä ja piirakkamallinnuksia, ei voi kuin hymyillä.

Nostin käteistä kuukauden aikana yhteensä 350€, joista 50 euroa meni muihin kuluihin kuin ruokaan. Ruokakauppoihin meni 105€ ja ravintoloihin 43€ (muutama ResQ pelastus, hätäillallinen Woltista sekä kuukauden lopuksi Mortonissa hampurilainen). Kolikkokippoon jäi reilun kympin edestä kolikoista, joten budjetti ylittyi noin 40 eurolla. Säästöä kertyi huimat 265€ edellisiin kuukausiin verrattuna. Aivan älytön summa euroja, silkkaa säästöä.

Huomasin myös, että säästöä kertyi muissakin elämän osa-alueilla syyskuun aikan. Suoria johtopäätöksiä on toki turha vedellä, mutta rahan tiedostaminen voisi olla yksi tapa vähentää ylimääräistä kuluttamista. Pankkikortit, suoraveloitukset ja mobiilimaksaminen ovat tehneet rahan hahmoittamisen vaikeammaksi. Varsinkin Resq:n ja Uberin kaltaisissa sovellukissa, joissa maksaminen hoituu yhtä helposti kuin ihmisten swaippaaminen Tinderissä, luo helposti käsityksen, ettei rahaa kulu lainkaan. Ja tuskin tämä on sattumaa.

En missään vaiheessa kuukautta kokenut, että joutuisin kituuttelemaan, ainoastaan karsimaan turhia haluja, joita tuntuu syntyvän jatkuvalla syötteellä somessa, bussipysäkeillä, kotisohvalla. Kaiken kaikkiaan kuukausi oli onnistunut ja ajattelin jatkaa käteisen nostamista tulevaisuudessakin.


Yksin – Jäänkö paitsi ystävieni elämästä?

Pääsin viime viikon nauttimaan jälleen kerran mökkeilystä, tällä kertaa kylläkin yksin. En ole aikaisemmin ollut näin myöhään vuodesta mökkeilemässä. Olemme tehneet syksyisin ja talvisin ainoastaan perheen kanssa päiväreissuja mökille grillaamaan, keräilemään sieniä tai laittamaan paikkoja kuntoon talvea varten. Nykyään mökkimme taipuu myös talvikäyttöön, joten ihanaa päästä nauttimaan pimeistä syysilloista myös Päijänteen rannalle.

Olen huomannut vuosi vuodelta, kuinka kaipaan enemmän aikaa itselleni. Tai en tiedä kaipaanko, mutta vietän aikaa itsekseni enemmän. Kynnys pyydellä ihmisiä joko käymään luonani tai kahvilla, on noussut. Varsinkin työviikon jälkeen perjantaisin kaipaan omaa aikaa eniten. Silloin saatan sanoa Yaëlillekin, että palataan asiaan huomenna. Vapaina viikonloppuina oikein toivon, ettei kukaan laittaisi viestiä, sillä muuten saattaisin joutua keksimään valkoisen valheen. Samaan aikaan kylläkin toivon, että ihmiset pyytäisivät minuakin brunsseille ja pyöräretkille. Ihanan ristiriitaista.

korpilahti yksin mökillä
yksin pesojoonas mökillä korpilahti

Mitä enemmän vietän aikaa itsekseni, koen, että sitä vähemmän minua kutsutaan mukaan erilaisiin rientoihin. Voi olla, että tämä on vain sosiaalisen median luoma illuusio ja omassa mielessäni kuviteltua. Pääsenhän kotisohvalta perjantai-iltaisin napin painalluksella näkemään, kuinka ”kaikki” muut ovat viettämässä yhdessä hauskaa. Tunne on todellinen, kylläkin tiedän, ettei sosiaalinen media kerro koko totuutta, vaan yhden näkemyksen. Rakastan olla yksin, mutta samaan aikaan pelkään, jäänkö yksin tai paitsi ystävieni elämästä.

Koen välillä myös itsekkyyden tunnetta, kun en jaa aikaani muiden ihmisten kanssa. Olettaen siis, että toiset ihmiset haluavat jakaa aikaansa kanssani. Nytkin olin melkein viikon mökillä, enkä pyytänyt ketään käymään luonani, saatikka mennyt kotia viettämään aikaa vanhempieni kanssa. Pohdin moneen otteeseen, olisiko minun pitänyt kutsua ystäviä yöksi tai saunomaan mökille kanssani. Itsekkyys vei kuitenkin voiton ja jätin kutsumatta. Ehkä itsekkyys on tässä tapauksessa hyväkin juttu. Näin ainakin uskottelen ja oikeutan käyttäytymisen itselleni.

Ehkä peilaan liikaa nykyhetkeä menneisyyteen. Aikaan, jolloin olin se ”kaveriporukan suosituin”. Se, joka oli viikonloppuisin aina menossa jonkun kanssa. Toki näinä aikoina sosiaalinen media ei ollut samanlaisessa roolissa. Somen aikana tuntuu, että aina on jonkun kanssa, vaikka fyysisesti olisi yksin. Onko sosiaalinen media korvannut tuon tarpeen ja halun olla fyysisesti muiden ihmisten ympäröimänä? Vai onko ikä tuonut muuttuvia tarpeita ja sitä myötä käyttäytyminenkin on muuttunut? Ehkä kaikkea tätä ja paljon muutakin…

yksin korpilahdella mökillä

Oli miten oli, nautin aivan suunnattomasti yksin olemisesta, pimeydestä, koleudesta, ajattomuudesta, tyynestä järvestä, metsän äänistä, laineiden liplatuksesta, kynttilänvalosta, punaviinistä ja nuotion äärellä olemisesta. Ennen kaikkea muistoihin kääriytymisestä. Vietinhän kaiket kesät lapsena mökillä mummoni kanssa.


Year In Clarion – 50 kysymystä hotellielämästä

Kaupallinen yhteistyö Clarion, kuva Anni Korhonen

Aika juoksee kovaa vauhtia, vielä kun tietäisi minne. Year in Clarion -hotellivuodessa on rikottu jo 200 päivän raja. Ikimuistoista vuotta on vielä kolmasosa jäljellä. Tuntuu huvittavalta, että olen asunut yli puoli vuotta hotellissa. 

Kyselin aikaisemmin teiltä, mitä haluaisitte tietää Year in Clarion -vuodesta. Tässä 50 kysymystä hotellielämästä ja vastausta asioihin, jotka teitä kiinnostavat.

1. Mikä on parasta hotelliasumisessa? 

Ensimmäisenä mieleen tuli auringonnousut ja -laskut, varsinkin nousut. Tähän aikaan vuodesta aurinko pilkahtaa esiin suoraan sänkyyni seitsemän aikoihin, joten onko parempaa tapaa herätä uuteen päivään. Kesällä kylläkin piti käyttää pimennysverhoja, muuten herätys olisi tullut kukonlaulun aikoihin.

Hyvänä kakkosena listalla on helppous. Siis kokonaisvaltainen helppous kaiken suhteen. 

2. Mikä on ollut pahinta?

Varmaan periaatteellinen päätös olla syömättä pekonia aamiaisella koko hotellivuoden aikana. Kevyinä darra-aamuina voisin uida pekonin rasvassa ja samalla imeä pillillä sitä.

3. Mitä yhtä aamupalaa voisit syödä kuukauden putkeen?

Hmm paha, ehkä juusto-omelettia. Klassikko aamupala-annos on kuitenkin lämminsavulohileivät suolakurkuilla.

clarion pesojoonas zalando

4. Onko ikinä nolottanut jättää huonetta sotkuiseksi siivoojaa varten?

On tai mitään en myönnä. Muutamaan otteeseen on saattanut safkat levitä lakanoihin, kun tulee nykyään syötyä sängyssä. Sängyssä syöminen on jotain tähtitieteellisen nautinnollista. 

Ensimmäisten viikkojen ajan taisin jopa siivota huoneen ennen siivoojan tuloa. Pienessä mittakaavassa teen sitä vieläkin. En tiedä miksi olen vähän häpeissäni, kun luonani käy siivooja ainakin kerran viikkoon.

5. Milloin vuosi tulee täyteen?

Tammikuun viimeinen päivä tulee tasan vuosi täyteen.

6. Oletko ikävöinyt omaa kotia?

Olen. Sain juuri ennen muuttoa valmiiksi kylppärin pintaremontin ja eteisen seinän, joten en päässyt kovinkaan pitkään nauttimaan niistä. Toki asuntoon liittyy paljon hyviä muistojakin, joita on aina silloin tällöin ikävä.

7. Tiedätkö ketään toista, joka asuu tai on asunut vastaavanlaisesti hotellissa?

Vastaavanlaista projektia ei ole tullut vastaan. Clarionin väki ympäri Pohjoismaita seuraa mielenkiinnolla Year InClarion -projektia. 

8. Mikä on yllättänyt?

Se, miten helposti tähän muutokseen sopeutui ja ylipäätä arjen helppous. Aika nopeasti arki lähti rullaamaan muuton jälkeen. Tosi moni asia on myös mietitty valmiiksi puolestani ja asiat vain tapahtuvat. Apua on aina saatavilla ja lähtökohtaisesti kaikkiin haasteisiin lähdetään etsimään ratkaisua. 

Toki vieläkin ihmetyttää ja naurattaa, että asun hotellissa ja ikkunoistani aukeaa maisemat merelle ja Helsingin ylle. 

9. Miltä se ainainen respan kautta kulkeminen sisään ja ulos tuntuu?

Hyvä kyssäri. Lähtökohtaisesti nautin, kun on aina joku, joka tervehtii, toivottaa hyvät huomenet tai kysyy kuulumisia. Tätä tulee varmasti ikävä, kun koittaa aika muuttaa takaisin kerrostaloasuntooni, jossa toisinaan tekee tiukkaa saada naapurilta vastakaikua tervehdykseen. Onneksi omassa taloyhtiössäni talonmies asuu viereisessä rapussa, joten hän tuo omalla olemuksellaan yhteisöllisyyden tunnetta.

Toisinaan respan ohi käveleminen saattaa vähän ahdistaa, kun ei ole yksityisyyttä. Tai sitten on niitä hetkiä, kun ei haluaisi olla missään tekemisissä yhteiskunnan kanssa, vaan haluaisi sukeltaa peiton alle ja syödä litran jäätelö Täydellisten naisten kanssa.

10. Missä teet ruokaa?

Teen ruokaa lähinnä vedenkeittimellä, mikrolla ja blenderillä. Nuudelit pavuilla on muodostunut hotellivuoden bravuuriksi.

11. Miten ruokailutottumuksesi on muuttunut, vai onko ne muuttunut hotellivuoden myötä?

Syön aamupalan melkein joka aamu. Ennen saatoin startata päivän pelkällä kahvilla ja syödä aikaisen lounaan. Nykyään otan vähintäänkin yhden leivän aamupalalla.

Muuten ruokavalio on pysynyt samana. Toki ruokaa tulee syötyä enemmän ulkona, kun kokkausmahdollisuudet ovat rajalliset.

12. Kyllästyykö hotelliaamupalaan?

Klassikko kysymys. Alustetaanpa aihetta. Jos mietit omaa aamupalavalikoimaasi ja vertaat sitä hotelliaamupalan, kummassa on enemmän variaatiota? Näen hotellin aamupalavalikoiman lähinnä mahdollisuutena syödä monipuolisemmin, mitä söisin kotona, joten kyllästymistä ei tapahdu.

Hotelliaamupalat koetaan monesti runsaina ja arjen luksuksena. Ja sitähän se on. Lautanen täytetään reunoja myöten täyteen. Pöytään kannetaan kilpaa lautasia ja mehulaseja. Kahvia ja puurokulhoa unohtamatta. Olen vahvasti sitä mieltä, että buffet-ruokailuja ei ole tehty ihmiselle. Jokin primitiivinen reaktio valtaa mielen ja pelko ruoan loppumisesta on todellinen. Buffet-pöydässä unohtuu täysin, että ruokaa saa santsata, kaikkea ei tarvitse ottaa kerralla. Suurin osa Clarionin ruokahävikistä tulee nimenomaan asiakkailta.

13. Montako kertaa olet käynyt kokkaamassa hotellin keittiössä?

Tasan kerran. Teollisuuskeittiö ei niinkään houkuttele luokseen. Olen enemmän kuin tervetullut kokkailemaan, mutta jostain syystä kynnys hypätä keittiön puolelle on suuri. Osa syy saattaa olla, ettei haluaisi olla vaivaksi, vaikka tuskin edes olisin sitä. Pakastepizzan tekeminen on vielä to do-listalle, joten ainakin toisen kerran tulen vierailemaan keittiön puolella.

clarion pesojoonas

14. Tuntuuko elämä hotellissa kotosalta ja ”normiarjelta”, mitä ikinä tämä sinulle merkitseekin?

Tuntuu. Tuntuu kotoisalle ja arkiselle. Kun suljen huoneeni oven, fiilis on kuin olisin missä tahansa asunnossa. Moni ystävänäkin on tokaissut, että tämähän näyttää ihan kodilta. Huonekasvit tekevät tosi paljon ja onneksi sain ottaa ne mukaan.

Arki ja sen muodostuminen vaati alkuun tiettyjen raamien hahmottamista. Esimerkiksi käytän uima-allasta vain harvoin ja valikoiden, jotta osa palveluista pysyy arjen luksuksina. Sovimme Clarionin kanssa yhden kiinteän siivouspäivän ja yritän saada pyykkipäivänkin osumaan samaan ajankohtaan. Kuntosalini löytyy aivan nurkan takaa ja tarpeen tullen yläkerrastakin löytyy punttisali. Arki muodostuu pitkälti samoista asioista, mistä ennenkin. Koen, että juurikin näiden arkisten asioiden pitäminen mukana hotellivuodessa, on tärkeää jaksamisen kannalta. 

15. Mitä on ollut eniten ikävä omassa kodissa asumisesta?

Keittiö on ehkä ollut selkein asia, mitä olen ikävöinyt. Osan korvaan saattaa ehkä kuulostaa tyhmälle, mutta myös omistamista. Tunnetta siitä, että omistaa asunnon, jossa asuu, jolloin pystyy suunnittelemaan ja tekemään pintaremontteja. Erikoinen fiilis, vai mitä?

Vanhasta asunnosta en kylläkään ikävöi pientä ikkunaa ja kylpyhuonetta. En sitten lainkaan.

16. Mitä olet katunut tähän mennessä siellä asuessasi?

Olen aika huono katumaan asioita. Ehkä enempikin miettii, että onkohan tullut otettua varmasti kaikki ilo irti tästä, tulisiko tehdä jotain ekstraa, onkohan asioita, joita en ole vielä tajunnut tehdä… Toisin sanoen, riittämättömyyden tunne on enempi läsnä kuin katumuksen merkit.

17. Paras hotellin järjestämä tapahtuma, johon olet osallistunut?

Clarion says no! -tapahtuma, jossa sain myös kunnian olla juontajana. Tapahtumassa julistettiin koulurauha ja Duudsonit kävivät puhumassa koulukiusaamisesta. Aihe on tärkeä itselleni, joten mielellään olen antamassa oman panostukseni kiusaamisen kitkemiseksi. Toki oli nastaa myös olla ala-astelaisten parissa. 

18. Tekeekö koskaan mieli ihan vain tavalliseen opiskelija-asuntoon?

Ei. 

19. Ahdistaako koskaan ajatus siitä, ettei ole ”omaa” kotia? Entä se, että ihmiset tietävät missä asut?

Ehkä vähän. Tykkään laittaa omaa kotia. Maalailla ja vaihtaa sisustusta. Hotellihuoneessa tämän tyyppinen toiminta ei ole niinkään mahdollista tai jos on, niin rajallista. Samoja fiiliksiä oli, kun asuin vuokra-asunnossa. 

20. Oletko kuullut muista huoneista paljon epämääräisiä ääniä tai jotain erikoista? Oletko valittanut näistä?

Hotellihuoneen ääneneristys on sen verran hyvä, että viereisistä huoneista ei meinaa kuulua kuin siivoojan imurin äänet. Ainoastaan kerran olen ihmetellyt yläpuolelta tulevia ääniä. Silloin tuntui kuin päiväkodillinen lapsia olisi hyppinyt tasajalkaa Baby Sharkin tahtiin. 

Ainoa asia, josta olen ilmoittanut respaan, oli se kerta, kun saunatiloissa tuntui olevan pari ulkopuolista, jotka olivat tulleet saunomaan todennäköisesti lauttamatkan jatkeeksi. 

21. Käykö sinulla ihmisiä kylässä?

Kyllä käy. Aivan normaaliin tapaan ystäväni ovat olleet kylässä luonani. Saan myös pyytää kerralla yhden ystävän yökylään. Huoneeni on kahdelle hengelle tarkoitettu. Ehdoton plussa on, kun pystyn tarjoamaan monipuolisia tiloja vierailulle. Milloin on saunottu tai syöty alakerran ravintola Kitchen and Tablessa

22. Oletko nähnyt jotain tosi outoa tai hämmentävää hotellissa?

Hämmennystä riittää, kun puhutaan aika isosta massasta vierailijoita vuoden aikana. Saunatiloissa törmäsin kerran aasialaiseen turistiin, joka tuli untuvatakissa ihmettelemään kiuasta. Itse olin siinä vieressä ilman rihman kiertämää. 

Hämmennystä aiheuttaa myös tilanteet, jossa hotellin vieras/vieraat eivät suostu tulemaan hissiin, jossa on muita ihmisiä. Mielessäni vain mietin, että on pitkä viikonloppu tuloillaan, jos tulee aina odottaa tyhjää hissiä.

clarion pesojoonas

23. Onko sinun käsityksesi hotelleista muuttunut? Esim asuminen, henkilökunta, palvelut…

Olen asunut ennenkin pidempiä aikoja hotelleissa, joten sen suhteen hotellielämä on tuttua. Toki reilun puolivuotta, kun on nähnyt hotelliarkea oikein läheltä, huomaa miten vuodenajan mukaan hotellielämäkin muuttuu. Kesä toi ison kasan perheitä ja turisteja mukanaan, kun taas muina aikoina talo on täyttynyt liikemiehistä ja toivottavasti kasvavissa määrin myös liikenaisista.

Varmasti aika hotellikohtaista, mutta Clarion Jätkäsaaressa tuntuu olevan henkilökuntaa hommissa ympäri vuorokauden muuallakin kuin vastaanotossa. Huoltotöitä, siivoamista, ravintolan väkeä ja varmasti monia muitakin hommia, joita en edes itse huomaa. Ehkä juurikin se, miten paljon asioita tapahtuu kulisseissa on yllättänyt.

Palveluiden osalta ala on aika perinteinen. En osaa suorilta sanoa, mitä palveluita kaipaisin hotellissa, mutta jotenkin odotuttaa, että joku asia tulee ravisuttamaan alaa tai Clarionin palvelutarjontaa. On se sitten kotieläimet, kukkakauppa, VR-maailma, leffateatteri, kirjasto, hiljaisuuden temppeli… Joku ehkä odottamaton palvelu. Tai voisiko hotellihuoneen tulevaisuudessa jakaa tuntemattoman kanssa, jotta kustannukset tulisivat pienemmiksi?

24. Saatko pitää hotellissa synttärijuhlia yms juhlia? Tuleeko niiden olla erillisissä kokoustiloissa?

Saan pitää ja olen pitänytkin. 100 päivää Clarion -bileissä olikin iso kasa ystäviä juhlimassa taivaltani hotellissa. Nuo bileet olivat junior sviitissä, sillä halusin nimenomaan järjestää kotibileet. Uskoisin, että tulen järjestämään myös jonkinlaiset pikkujoulut ystävilleni loppuvuoden aikana. 

Clarion on tosi avoin kaikille ehdotuksille. Allasbileet kylläkin jäi toteuttamatta tänä kesänä kiireiden takia, mutta ensi kesänä kenties uusi yritys.

25. Kuinka hyvin olet tutustunut hotellin henkilökuntaan?

Osan kanssa tulee oltua melkein päivittäin tekemisissä ja vaihdettua kuulumisia. Varsinkin ravintolan ja kahvilan työntekijöiden kanssa tulee useasti höpötettyä enempikin ja sitä kautta tutustuttua. Olen myös päässyt yhteen Clarionin henkilökunnan tapahtumaan mukaan. Muutama muu on valitettavasti mennyt muiden menojen takia ohi suun.

Helsinki-Vantaan Clarionissa on tullut oltua projektin aikana vähemmän aikaa, mutta kiva päästä taas lokakuussa viikoksi viettämään aikaa sielläkin ja tutustumaan sen talon väkeen.

clarion pesojoonas

26. Mitä kasvit pitävät hotellielämästä?

Erittäin tärkeä ja oleellinen kysymys, kiitos siitä. Kasvit rakastavat hotellielämää. Valon määrä on uskomaton verrattuna aikaisempaan. Muutama kasveista onkin elpynyt kuoleman portilta muuton jälkeen. Huoneilmakaan ei tunnu yhtään niin kuivalle, mitä se oli pienessä yksiössäni.

27. Saatko pestä pyykkiä ilmaiseksi?

Jos saan nostaa yhden ylellisyyden tai palvelun hotellielämästä esille, on se pyykkipalvelu. Sukkapyykki on asia, jota ei ole ikävä. Ei sitten lainkaan. Puhtaat pyykit noin kerran viikkoon tuo mieleen reppureissut maailmalla.

Pyykkipalvelu kuuluu tosiaan asumiseen, joten siitä ei tarvitse erikseen minun maksaa. 

28. Oletko pystynyt noudattamaan omia rutiineja hotellissa asuessa?

Suurin piirtein. Aamupala, työt, sali ja TV:n tai somen plärääminen. Juurikin niin tavallisia asioita, mitä elämältä kaipaa.

29. Voisiko hotellieläminen olla tulevaisuutta ja yleistä?

Alalla on tapahtumassa muutosta, kun ihmisten tarpeet ovat muuttuneet sekä alaa ravisuttanut AirBnB on pakottanut muutokseen. Helsinkiin on tämän vuoden puolella jo avattu uuden tyyppisiä hotelliasumisen muotoja. Huoneen pystyy normaaliin tapaan varaamaan esimerkiksi yhdeksi yöksi mutta myös kuukaudeksi tai kokonaiseksi vuodeksi. Tai huoneen voi vuokrata toimistokäyttöön virka-ajaksi.

Samoin olen ymmärtänyt, että muutamaan isoon taloyhtiöön on tehty tai suunnitteilla aulapalvelut. Vastaanottoon voi esimerkiksi tilata kauppakassin kautta viikon ruoat tai ilmoittaa mahdollisista huoltotarpeista. Esimerkiksi yksin asuville vanhuksille tämän kaltainen aulapalvelu voi luoda turvallisuuden tunnetta sekä mahdollisuuden sosiaalisiin kontakteihin.

30. Nakuiletko usein ison ikkunan edessä?

Vähintäänkin kerran päivässä. Aika harvassa on Helsingissä asunnot, joissa on lattiasta kattoon ikkunat eikä naapurin naapuriakaan näkemässä sisälle. Kiitos Clarion tästä huvista.

31. Saako hotelliin tuoda koiria?

Saa tuoda. Minnin koira Beethoven taitaa olla ainoa karvaturri, joka on vieraillut luonani. Helsinki-Vantaan Clarion on tunnettu koirien uudesta vuodesta. Hotelli on silloin täynnä koiria ja heille suunnattua ohjelmaa ja tarjontaa. 

32. Vielä sinulle saa lähettää kortteja?

SAA! Koko vuoden ajan voi lähetellä postikortteja ja rakkauskirjeitä. Osoite on Tyynenmerenkatu 2, Hotelli Clarion,, 00220 Helsinki.

33. Monta postikorttia olet saanut?

Ihan pirun monta. Siis varmasti mennään yli sadassa jo. Parasta, että kortteja on tullut niin monesta eri maailman kolkasta. Iso kiitos kaikille kortin lähettäneille. Muistakaa lähetellä kortteja ystäville ja rakkaille! Siinä on niin paljon enemmän ajatusta kuin yhdessäkään snäpissä tai storyssa.

34. Onko moni seuraaja moikannut hotellin käytävillä?

Yllättävän vähän. Kerran pari vanhempaa rouvaa puhuivat hississä, kuinka joku asuu hotellissa. En kehdannut millään puuttua heidän keskusteluunsa, joten vetäisin vain lippistä syvemmälle.

Yksi huvittavimmista kohtaamisista tuli, kun ulkomaalainen mies hississä tuijotti hetken ja kysyi, olenko Yaelin poikaystävä, joka asuu täällä hotellissa. Mies seurasi sekä Yaelia, että minua Instagramissa.

35. Monta päivää jäljellä? Lasketko jo päiviä lähtemiseen?

Vielä on aamukammassa piikkejä jäljellä. Tarkkaa lukua on vaikea heittää, tulisi laskea.

36. Mihin ajattelit muuttaa hotellivuoden jälkeen?

Erittäin hyvä kysymys. Kävin jo pankissa neuvottelemassa uudesta asuntolainasta, mutta vetäydyinkin viime hetkellä pois asuntokaupoista. Haaveissa olisi muuttaa isompaan ja avarampaan asuntoon. Helsinki houkuttelee, mutta en ole poissulkenut muita vaihtoehtoja. Suunnitelmat hotellivuoden jälkeen ovat vielä auki.

clarion pesojoonas

37. Pelottaako luteet?

Ei. En ole oikein koskaan osannut reppureissuillakaan pelätä luteita. Niitä joko tulee tai ei. Onneksi Suomessa luteet eivät ole niin yleisiä, mitä esimerkiksi Aasiassa. 

38. Kuinka monesti on unohtunut avainkortti?

Kahdesti ja vielä peräkkäisinä viikkoina. Nyt latasin Nordic Choicen applikaation puhelimeen ja tulisi enää kirjautua sisään, jolloin saisin avainkortin puhelimeen myös.

39. Vaihdatko itse lakanat?

En, kuuluu huonesiivoukseen. 

40. Oletko nähnyt paljon julkkiksia hotellissa?

Olen tosi huono julkkisbongari. Flown lauantaina söimme Yaelin kanssa Robynin vieressä. Häntä katsellessani tuli vain mieleen Uuden-Seelannin keski-ikäiset saksalaiset reppureissaajat, joilla on aina niin käytännöllisen oloiset varusteet päällä joka paikassa. Sitten Yael osasikin sanoa, kuka oli kyseessä.

41. Kehtaatko käyttää room serviceä?

En. Muutamaan otteeseen olen saanut aamupalan huoneeseeni ja koen, jotenkin huonoa omaatuntoa, kun ”vaivaan” henkilökuntaa. Docventuresissa valittiin viime kaudella suomalaisin lause, joka meni näin: ”Ei minua varten tarvitse keittää.” Allekirjoitan 100% tuon lauseen.

42. Pääsenkö hotellin saunaosastolle yms aukioloaikojen ulkopuolella?

En. Minua koskee pitkälti samat säännöt kuin muitakin hotellin vieraita. Toki jos on jotain spesiaalia mielessä, kuten kuvaustarpeet, asiat ovat neuvoteltavissa.

43. Saako vastaanotosta ostettua kortsuja?

Ei mitään hajua. Lähin kauppa löytyy aivan nurkan takaa, joten jos ”hätä” yllättää, niin pelastus löytyy läheltä. Tästä saisi muuten ”hauskan” sisällön: Clarion condoms – turvallisesti sisään.

44. Mikä on ollut mieleenpainuvin hetki?

Varmasti muuttopäivä on yksi mieleenpainuvimmista. Silloin oli perhosia vatsassa ja taian tunnetta ilmassa. Kaikki oli uutta ja kiehtovaa. Jännityksen näki niin omilta kasvoilta kuin Clarionin henkilökunnankin. Tällaiset hetket ovat todella uniikkeja.

Toinen mainitsemisen arvoinen hetki oli, kun Yael tuli ensimmäistä kertaa vierailulle. Päästiin nauttimaan aamupalaa sänkyyn kannettuna. Kyllähän se nauratti, kun hän yritti kertoa ystävilleen ja perheelleen, miksi on hotellissa luonani.

45. Minkä maan kansalaiset sekoilevat eniten?

Sekoilu on ehkä vähän epäkorrekti ilmaisu. Ehkä eniten kulttuurillisia eroja tapahtuu kiinalaisten ja intialaisten kanssa. Toki siihen varmasti vaikuttaa myös se, että he matkustavat monesti isoissa ryhmissä, joten heihin on helppo kiinnittää huomiota. Saunan lauteilla taas itä-eurooppalaiset saattavat välillä yltyä heittämään löylyä piittaamatta vieruskaverista.

clarion pesojoonas

46. Onko hyvä netti hotellissa?

Ei valittamista. Yksi mielenkiintoinen huomio muuten nettiin liittyen. Kun olen käynyt Oslossa ja Tukholmassa Clarioneissa, olen automaattisesti liittynyt Clarionin avoimeen nettiin. Kysymys kuuluu, ovatko nämä yhtä ja samaa nettiä?

47. Mitä ajatuksia hotellista pois muuttoon liittyy?

Ristiriitaisia. Alusta asti on ollut tiedossa, että projekti alkaa ja päättyy, joten yllätyksenä se ei tule, että muutan tammikuun lopussa pois. Pelinsäännöt ovat selkeät.

Pientä haikeutta on kylläkin ilmassa, kun mietin tätä kysymystä. Olen viihtynyt niin hyvin Clarionissa. Kyse ei ole pelkästä hotellihuoneesta tai palveluista, vaan myös ihmissuhteista, joita on muodostunut henkilökunnan kanssa. Toki sitä odottaa kovasti, että pääsee taas laittamaan omaa asuntoa, kokkailemaan keittiössä ja tarttumaan imurin varteen.

Se missä kaikki tämä tulee tapahtumaan hotellivuoden jälkeen, on vielä epäselvää. 

48. Mitä tulet kaipaamaan hotellissa asumisesta?

Isoja ikkunoita ilman naapureita, maisemia ja helppoutta. Toki televisiotakin. En ole omistanut TV sitten Jyväskylän vuosien.

clarion pesojoonas

49. Asuisitko toisenkin vuoden?

Mikä ettei! En näkisi syitä, miksi en haluaisi asua toista vuotta putkeen hotellissa. Kampanjan puolesta en usko, että minun toinen vuoteni antaisi enää lisäarvoa markkinoinnillisesti. Tai ainakin se vaatisi aika paljon suunnittelua. Ensimmäisessä vuodessa, kun on uutuudenviehätys, joka kiinnostaa ihmisiä. Toisessa vuodessa tulisi keksiä uusia tulokulmia.

50. Saako sulta ale-koodia Clarioniin?

Kyllä. Vuoden loppuun asti Jätkäsaaren ja Helsinki-Vantaan Clarioneista -15% koodilla PESOJOONAS.


Jodel – Toisten ihmisten unelmien kyseenalaistaminen

Meillä jokaisella on tai ainakin joskus ollut jonkinlaisia unelmia. Pieniä tai suuria. Unelmia, jotka ovat vieneet meitä elämässä eteenpäin. Unelmia, joiden saavuttaminen on saanut meidät tuntemaan onnen hetkiä. Unelmia, jotka ovat musertuneet vastoinkäymisten myötä. Unelmia paremmasta huomisesta. Unelmia, jotka eivät koskaan toteutuneet, mutta matka niiden eteen oli sitäkin arvokkaampi. Koen, että unelmien merkitys on ylläpitää ja luoda tulevaisuuden toivoa. Uskoa paremmasta huomisesta ja merkityksellisyydestä.  

Luin Jodel -keskustelupalstalta kommentin, joka nosti verenpaineeni taivaisiin Paranoidin tahtiin. En tiedä, mitä kommentilla edes loppupeleissä haettiin. Purettiinko sillä omaa pahaa oloa tai epäonnistumista. Vai oliko se vain yksi huudahdus väkijoukon keskeltä. Se, mitä sillä ainakin tehtiin, oli toisen ihmisen unelmien kyseenalaistamista ilman minkäänlaista tietämystä tai perusteluita. 

Helvetin epäreilua. 

Kun bloggaaja laittaa olevansa unelmien hommassa ja se ”työ” on saada ihmiset kulluttamaan yli varojensa, luontoa tuhoten. Mikä tuossa on unelmaa? Se, että lennetään katsomaan jotain vaatetta rekissä ja ihastellaan ooh!

Joku Jodel -keskustelupalstalla
Jodel -kommentit

Kohti kutsumusta

Tutkin entisessä työssäni vuoden ajan puhtausalaa ja erityisesti siivoojien sisäistä motivaatiota. Mitkä tekivät vahvistavat ja heikentävät siivoojien sisäistä motivaatiota? Kävi hyvinkin nopeasti selväksi, kuinka hyvin siivoojan työssä täyttyvät sisäisen motivaation elementit: pääsee toteuttamaan itseään, kehittyy työssään, kokee yhteisöllisyyttä, näkee oman kädenjäljen sekä saa jatkuvaa palautetta, mutta ennen kaikkea kokee merkityksellisyyden tunnetta työssään. Moni puhtausalalla oleva kokikin olevansa unelmien duunissa. Selkä suorana workshopista toiseen, joku kertoi nauttivan työstään täysin rinnoin ja kertoi olevansa kutsumuksessaan, muiden yhtyessä nyökkäillen tähän. 

Alan alhainen palkkaus ja etenkin yleinen arvostus alaa kohtaan olivat suurimmat motivaatiota heikentävät tekijät. Allekirjoitan täysin nuo seikat. Palkkaus ei aina edes riitä elinkustannuksien kattamiseen ja yleinen puhe siivoojien työstä voi olla välillä aika ala-arvoistakin. ”Viimeinen homma, jota haluaisin tehdä, on siivota.” ”Ihan mitä muuta tahansa muttei siivoojaksi.” Yleisen puheen lisäksi liian usein huomaa piittaamattomuutta ihmisten käyttäytymisessä: jätetään roskat roskisten viereen, käännetään hotellihuone ylösalaisin, tumpataan tupakat maahan, koska joku sen siivoaa kuitenkin pois. Se joku on yleensä siivooja.

Unelmien duuni

Kaikilla meillä ei ole unelmien duunia, kutsumusta. Eikä tarvitsekaan olla. Hyvä puoli unelmien duuni -käsitteessä on, että se voi tarkoittaa niin montaa asiaa. Toiselle se on putkien rassaamista, kun toisen intohimo on tutkia suomalaista verotusta. Toiselle unelmien duuni voi tarkoittaa oman mediatoimiston pyörittämistä; julkaista säännöllisesti itse ottamia tai suunnittelemia kuvia Instagramissa. Kirjoittaa ajankohtaisista asioista tai kuvata videoita masennuksesta Youtube-kanavalleen. Suunnitella sisältökonsepteja yhdessä asiakkaiden kanssa. Myydä omaa osaamista toisten ihmisten käyttöön. Tai vaan puhua älylaitteen etukameralle ja julkaista niitä Snapchatissa.

Moni meistä ei koe siivoojan tai bloggarin ”työtä” unelmien duuniksi tai löydä siitä merkitystä itselleen. Sama kun itse en täysin ymmärrä, miten joku rakastaa ajaa 200km/h autorataa ympäri 46 kertaa parin tunnin sisään tai miten joku päivästä toiseen jaksaa laitella lukuja excel-taulukkoon. Se, etten ymmärrä jotain asiaa, kertoo enempi minusta kuin yhdestäkään kirjanpitäjästä tai autourheilijasta. Tietämättömyyteni kyseisistä aloista ei kuitenkaan oikeuta minua mollaamaan toisen ihmisen työtä tai unelmaa. Se, että itse näen maailman erilaisena, ei tarkoita, että toinen ihminen näkee asian kanssani samanlaisena. 

Koen, että toisten ihmisten unelmien kyseenalaistaminen on helvetin epäreilua. Se on kuin polkisi viinirypäleitä hiivasienen valtaamilla jaloilla. Ihmettelen suuresti, mikä oikeus tuntemattomalla ihmisellä on lytätä toisen ihmisen unelmia ja samalla horjuttaa tulevaisuuden uskoa. En myöskään ymmärrä heittomerkkejä tuossa kommentissa, mitkä olivat sanan työ ympärillä. On eri asia kritisoida kulutustottumuksia tai tekemisiä kuin unelmia. Toki jos unelma on sellainen, joka vahingoittaa toisia ihmisiä, on silloin tietysti aihetta kritisointiin. Harvan unelma kylläkään lähtökohtaisesti tarkoittaa toisten ihmisten satuttamista. 

Jodel -kommentit

Työnteon motiivien erilaisuuden ymmärtäminen

Bloggaajan työn voi nähdä juurikin tuollaisena, miten Jodel -kommentin kirjoittaja sen kuvailee: kulutuksen maksimoimiseen ilmaston kustannuksella. Samaan kastiin voi laittaa koripalloilijan, joka lentelee viikosta toiseen ympäri Amerikkaa, kyläkauppiaan, joka myy Australiasta tuotuja avokadoja, mainostoimiston AD:n, joka suunnittelee kotimaisen superfood brändin ulkoasuja Aasian markkinoiden valloitukseen, öljy-yhtiön pääkonttorin aulavastaavan, kauppakorkeakoulun lehtorin tai kätilön työtä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Jokaisesta ammatista löydämme varmastikin omat haittapuolensa ilmaston kannalta katsottuna. Toiset toki kuormittavat enemmän kuin toiset. Itselläni ei kuitenkaan löydy tarvittavaa määrää tietoa tai älykkyyttä alkaa arvottamaan ammatteja mihinkään järjestykseen, siksi en mene siihen tässä.

Bloggaajan, siivoojan tai minkä tahansa ammatin voi nähdä niin monella eri tapaa. Eivät kaikki siivoojatkaan kokeneet vain siivoavansa, vaan osa koki olevansa luomassa viihtyisämpää ympäristöä. Osalle työ oli tapa toteuttaa vapaa-ajan harrastuksiaan tai unelmiaan. Toisille se oli tärkeä väylä olla osa jotain yhteisöä. Toisille se oli vaan työtä. Jokaisella meillä on omat motiivimme tehdä töitä ja unelmoida erilaisista asioista. Motiivien erilaisuus ei anna oikeutta suorilta kyseenalaistaa toistemme tekemisiä. Se antaa mahdollisuuden kysymiselle, oman ymmärryksen laajentamiselle. 

Vuosi siivoojien kanssa auttoi minua kohtaamaan omia ennakkoluulojani. Opetti ymmärtämään intohimoja, merkityksellisyyttä ja vilpitöntä ylpeyttä omaa tekemistä kohtaan. Ennen kaikkea arvostamaan toisen ihmisen kutsumusta, työtä ja unelmia. 


Oletko tissi-vai persemiehiä?

En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä kysymystä: oletko tissi- vai persemiehiä? Muistan monesti kipuilleeni nuorempana vastauksen kanssa ja saatoinkin haparoiden vastata vain jotain, välttääkseni kiusalliset tilanteet. Kai se oli osa jonkinlaista miehisyyttä, tykätä joko tisseistä tai perseistä. Ja nimenomaan naisen fyysisistä ominaisuuksista. Näin jälkikäteen katsottuna yhteenkuuluvuuden tarve, leimaantumisen riski ja miesmallissa tiukasti pysyminen ohjasivat vahvasti omaa toimintaani vuosien ajan.

Jossain vaiheessa jätin vastaamisen kokonaan pois joko kiertäen tai sanomalla suoraan, ettei kiinnosta: En ole tissi- tai persemiehiä. En tiedä johtuiko tämä ”ulos kasvaminen” siitä, että moni ystäväni on nainen, joilla on hyvinkin eri muotoisia ja kokoisia tissejä sekä peppuja, joiden kanssa he ovat kokeneet ulkonäköpaineita. Silikonien hankkiminen, rasvaimu, laihdutuskuurit ja plastiikkakirurgia ovat olleet osa kahvipöytäkeskusteluja naispuolisten ystävieni kanssa, ei koskaan miespuolisten. Samoin anoreksiaa ja bulimiaa ovat ystäväpiirissäni sairastaneet vain naiset, ei koskaan miehet. Joten tuntuu tyhmältä ruokkia toisten ulkonäköpaineita löytääkseen oman eksyksissä olevan miehyyden.

Olisi tyhmää väittää, etteikö näillä tissi vai perse -kyselyillä olisi vaikutusta naisten itsetuntoon. Yhtä lailla mainoksien photoshopatut pyykkilautavatsat ja alushousujen pullotukset vaikuttavat miesten itsetuntoon, ainakin omaani. Mitä enemmän puhumme ja osoitamme kauneusihanteita, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kamppailemme itsetuntomme kanssa.

Oletko tissi- vai persemiehiä? Sitä miettii @pesojoonas

Samaan aikaan tissi ja perse -arvailuleikillä ohjataan heteronormatiiviseen ajatteluun, joka voi toisinaan tuntua ahdistavalta jätkäporukassa. Voiko mies olla miestä kohtaan tissi- tai persemiehiä? Varmastikin voi olla, mutta sanoisin tuon kulahtaneen kysymyksen silti olevan suunnattu ainoastaan arvostelemaan naisten ulkonäköä.

Kapean miesroolimallin ongelmallisuus voi ohjata aivan liian helposti laiskan puoleiseen naisten ulkonäön kommentoimiseen oman statuksen pöhöttämisen kustannuksella. Olisi niin paljon helpompaa myös meille miehille, jos miehisyytemme ei olisi riippuvainen siitä, kummasta ruumiinosasta tykkää enemmän: perseestä vai tisseistä. Luopumalla tästä fraasista, antaisimme myös minun kaltaisilleni ”Mikki Hiirille”, tuulen nussimille vinkuheinille (niin kuin eräs nainen kerran osasi sanoa), tilaa olla omanlaisensa mies. Mies, jolle peppu ja tissit ovat vain ruumiinosia. Samalla vähentäisimme niitä häpeän ja kiusallisuuden tuntuisia hetkiä, kun ei ollut varma, miten tuohon kysymykseen tulisi vastata.

Uskoisin, että tällä tilan antamisella tekisimme myös palveluksen niille ”tosi miehille”, jotka paukuttelevat pallejaan ja ruokkivat omaa miehisyyttään täällä, koska ovathan ”pojat poikia”.

Oletko tissi- vai persemiehiä? Sitä miettii @pesojoonas

Miehen malli ei muutu, jos sitä ei muuteta

Jotta tästä maskuliinisesta stereotypiasta, pallien paukuttelusta ja naisten esineellisestämisestä, päästään joku päivä vielä eroon, on sitä muutettava. En suinkaan kiellä, etteikö osa meistä saisi tykätä enempi tisseistä tai pepuista. Go for it! Siitä tässä ei suinkaan ole kysymys. Kaikilla meillä on omat seksuaaliset mieltymyksemme ja oikeutemme tuoda sitä esiin, kunhan se ei vahingoita ulkopuolisia. Se ei kuitenkaan oikeuta puhumaan kaikkien miesten äänellä, kuten joskus kuulee yleisessä keskustelussa puhuttavan. Onkin hyvä miettiä, missä omista seksuaalisista mieltymyksistä on hyvä puhua, voisiko omaa eksyksissä olevaa miehisyyttä etsiä peilistä tai yksinkertaisesti keskittyä muuhun kuin ulkonäön kommentoimiseen.

Vaikka suurin osa maailman miehistä olisi joko tissi- tai persemiehiä, olisiko kuitenkin aika antaa arvoa naisille muullakin tapaa kuin ulkonäköä arvioiden. Itsekään en koe mielekkääksi, kun lajitovereistani, muista miehistä, puhutaan voimakkaina ja rohkeina, lähinnä viitaten fyysisiin ominaisuuksiin. Ominaisuuksiin, joita minusta tuskin koskaan tulee löytymään. Väistämättä mielessäni herää kysymys: Olenko koskaan tarpeeksi mies? Tarpeeksi mies täyttääkseni tuon ahtaan roolimallin.

Oletko tissi- vai persemiehiä? Sitä miettii @pesojoonas

Entä jos ainaisen ulkonäön kommentoimisen sijaan, keskityttäisiin nostamaan esille ihmisen luonnetta tai persoonaa? 

Toki on naiivia väittää, etteikö itsellenikin ulkonäöllä olisi väliä tai ettenkö kommentoisi sitä. Totta kai sillä on väliä, kun kaikilla meillä sellainen on. Enemmän kuitenkin arvostan ihmisessä muita asioita kuin ulkokuorta. Ja tähän samaan varmastikin moni meistä pystyy samaistumaan. Miksi emme siis keskustelisi saunailloissa enempi niistä asioista, joita arvostamme myös eniten? Jos miehisyytesi kärsii tästä vakavin seurauksin, suosittelen ostamaan kylppäriin ison kansa ”for men” -tuotteita muistuttamaan, mitä lahkeistasi löytyy (toki sukuelin ei kerro koko totuutta).

Miksemme huomioisi enempi toisen ihmisen luonnetta tai persoonallisuutta, joka meihin vetoaa ja keskustelisi tästä perseiden ja tissien sijaan tai ohella? Toki uskon ja toivon vahvasti, että näin moni tekeekin jo. Tämä ei vain ole siirtynyt vielä yleiseen keskusteluun, vaan kannamme vanhaa kulahtanutta perinnettä mukanamme.

Monesti nämä luonteeseen ja persoonallisuuteen liittyvät ominaisuudet ovat niitä asioita, jotka säilyvät ihmisessä kauemmin kuin ulkonäkö. Nämä ovat varmasti myös niitä asioita, joita toivoisimme muiden arvostavan meissä.


Etäsuhde – Hyvät ja huonot puolet

Viimeisimmän parisuhdekirjoittelun jälkeen sain teiltä kysymyksiä liittyen etäsuhteeseen: Etäsuhde – mitkä ovat sen hyvät ja huonot puolet? Yritän parhaani mukaan vastailla teidän lähettämiinne kysymyksiin. Osa kysymyksistä oli sellaisia, joita en ollut edes miettinyt, sillä ne ovat olleet tietyllä tapaa itsestäänselvyyksiä etäsuhteen alettua, mutta nyt kun näitä kysymyksiä on hetken pompotellut mielen päällä, niin eihän ne tietenkään ole. 

Itse koen, ettei etäsuhde ole sen erikoisempi tai ainutlaatuisempi kuin se ”tavallinen suhdekaan”. Toki tämä on ensimmäinen kunnollinen parisuhde, jossa olen. Suurimpana erona on etäisyyden tuomat haasteet ja mahdollisuudet. Sanon tämän sen takia ääneen, että jokainen suhde muodostuu aina omalla tavallaan ja toimii myös sen mukaan, myös etäsuhde. Itselleni etäsuhde on tietyllä tapaa ”normaali” muoto parisuhteelle, kun kokemusta muusta ei ole.

Ystäväpiirissäni on myös suhteita, jotka eivät niinkään ole etäsuhteita, vaikkakin yhteisen ajan löytäminen, esimerkiksi töiden takia, on yhtä kortilla kuin minun ja Yaelin. Sen takia en koe omaa suhdettani mitenkään erikoisena tai, että etäsuhde vaatisi jotenkin enemmän ponnistelua. Jokainen suhde, muotoon katsomatta, vaatii ponnistelua, puhumista, huomioimista ja hoivaamista. Ja varmasti paljon muutakin. 

Laittakaa kommenttiboksiin myös omia ajatuksianne etäsuhteilusta!

Etäsuhde - hyvät ja huonot puolet

Miten arki pyörii ja miten se on muuttunut suhteen aikana?

Arkemme oli hyvin erilaista ensimmäiset kaksi kuukautta, kun olimme oksitosiinihöyryissämme samassa kaupungissa, Helsingissä. Tiesimme sen ajanjakson päättyvän joulukuun alussa toisen muuttaessa takaisin Amsterdamiin. Saimme silloin pienen pienen käsityksen siitä, millaista osa arjestamme voisi olla tulevaisuudessa, kun asuisimme samassa kaupungissa: yhteisiä illallisia, hitaiden tanssimista, pyykin pesemistä ja tiskien järjestämistä. Näiden muistojen avulla jaksan maalata tulevaisuuteen näyn yhteisestä arjesta saman katon alla. Tämä on tärkeässä roolissa, kun ihmiset kysyvät, miten jaksan etäsuhdetta. 

Sovimme ennen etäsuhdetta, että puhumme niin paljon kuin mahdollista. Toki puhuimme jo sitäkin ennen paljon, sillä kieli- ja kulttuurierot voivat helposti jättää avoimia kysymyksiä mielen päälle. Soittelimme ensimmäiset pari kuukautta joka päivä, ainakin kerran juuri ennen nukkumaan menemistä. Se oli varmastikin hyvä tapa tuohon alkuun. Nykyään emme soittele ihan joka päivä, sillä itse koen sen välillä kuormittavaksi tekijäksi. Rakastan nimittäin vetäytymistä omiin ajatuksiin ja se on ollut myös etäsuhteen yksi hyvä puoli, on saanut olosuhteiden pakosta tilaa ympärille.

Sitten yksi ällön vaaleanpunainen juttu tähän väliin, joka myöskin tuo meidät lähemmäksi toisiamme niinä aamuina, kun olemme eri kaupungeissa. Yael nimittäin lähettää joka aamu yhden biisin minulle kuunneltavaksi. Siis joka aamu! Kappaleita on yhteensä melkein jo 200 kerättynä Spotify-listalle. Yleensä laulu kertoo jostain tunteesta tai muistosta. Toisinaan biisi on vain fiilikseen sopiva tai tuo hyvän startin aamun. Mutta biisiäkin suurempi juttu on tuossa ajatuksessa. Posketon juttu, että toinen ajattelee juuri sinua ja kertoo sen myös sanoin tai teoin! Ja juuri nämä pienet suuret teot ja niiden takana olevat ajatukset, ihastuttavat minua Yaelissa.

Helsinki elää tulevaisuutta Amsterdamiin nähden, kylläkin vain tunnin verran. Onneksi aikaero ei ole tuon enempää. Tuo tuntikin tuottaa toisinaan haasteita, kun päivärytmi on meillä erilainen. Yael lopettaa työt usein illalla 21-22 aikoihin eli Suomen aikaa 22-23, kun taas minä tykkään aloittaa aamut jo 7-8 välillä, joka tarkoittaa aikaista nukkumaanmenoa.

Kuinka usein näemme?

Yritämme nähdä kerran kuukaudessa vähintään 5-7 päivän ajan. Pelkkien viikonloppujen takia kumpikaan meistä ei halua lennellä. Kesällä lomien aikaan näimme pidempiäkin ajanjaksoja ja keväällä Yaelilla oli myös kuukauden työkeikka Suomessa. Jos hyvä tuuri käy, hänellä saattaa olla lisää työkeikkoja Helsingissä. Sormet ristiin, että kaikki menee putkeen!

Meillä on ollut tapana aina sopia seuraava näkeminen ennen toisen lähtemistä. Parhaimmissa tapauksissa olemme ostaneet lentoliputkin jo valmiiksi. Tätä voin suositella, sillä on huomattavasti helpompi erota, kun tietää, milloin näkee toisen seuraavan kerran. Epäselvien työkuvioiden takia emme pystyneet ensimmäistä kertaa lyömään lukkoon seuraavaa kertaa, jolloin näemme toisemme. Ja voin sanoa, se tuntui.

Käytännön vinkki: me ostamme lennot aina puoliksi, jolloin kulut ovat aina yhteisiä ja menot menevät tasan. Tämä toimii meillä tosin hyvin, sillä itse koen sen oikeudenmukaiseksi ja Yael taas saa hyvän syyn luopua omista periaatteistaan. 

Etäsuhde - hyvät ja huonot puolet

Miten saadaan etäsuhde toimimaan?

Tämä vaatii yhteistä halua ja tahtoa. Siitähän se on pitkälti kiinni. Toki kyllähän tätä jumpataan jatkuvasti, niin kuin suhteita pitääkin jumpata. Yksi oleellinen tekijä meillä on arjen pienet yllätykset ja muistamiset, joissa näkyy nimenomaan ajatus ja ”vaiva”. Emojin lähettäminen on kiva juttu, mutta sen lisäksi molemmat meistä arvostaa, kun johonkin pieneen juttuun on käytetty aikaa. On se sitten postikortin lähettäminen, post it-lappujen piilottaminen toisen luo, kirppikseltä paidan ostaminen toiselle… Yllättävän pienillä asioilla voi viestiä omia tunteitaan suurestikin.

Kun yhteistä aikaa on vähän, on se sitäkin tärkeämpää meille. Silloin laitamme kaiken läsnäolon toisiimme. Se on parasta! Sitä oppii arvostamaan yhteistä aikaa aivan eri tavalla, kun näkee harvemmin. Ehkä tällä yritän sanoa, että parempi keskittyä etäsuhteen positiivisiin puoliin kuin negatiivisiin. Silloin fokus pysyy asioissa, joita meillä on ja jotka ovat meille tärkeitä. Esimerkiksi eropäivinä olemme sopineet, ettemme puhu lähtemisestä vaan yhdessä olemisesta. Pieni muutos ajatteluun, jolla on suuri vaikutus. 

Miten käsittelet ikävää ja muita tunteita?

Tunteiden käsittely… Olisi varmastikin helpompaa opetella piin likiarvo tuhannen desimaalin tarkkuudella kuin oppia käsittelemään tunteita. Tunteiden käsittelyyn on onneksi auttanut ystävien oikeat kysymykset. On paljon helpompi löytää vastauksia, kun on oikeat kysymykset mielessä. 

Ikävä on tunne, joka on läsnä päivästä toiseen. Toisella välillä voimakkaammin kuin toisella. Joskus koen huonoa omaatuntoa, kun en koe suurta ikävää toista kohtaan. Kuulostaa tyhmälle syyllistää itse itseään, varsinkin kun ikävän tunne on aina subjektiivista. Voihan se pieni ikävä olla toisen mittakaavassa suurtakin. 

Koen myös, että ikävän tunne on enempikin myönteinen asia. Sehän vain vahvistaa tunnesidettä toiseen, muistuttaa toisen olemassaolosta ja hänen tärkeydestään. Turhaan ei kannata murehtia ikävän tunnetta, vaan nähdä se voimavarana.

Nykyään rajattomien nettiyhteyksien ja älypuhelimien ansiosta toiseen saa aika lailla yhteyden ajasta ja paikasta riippumatta. Fyysinen läsnäolo on ehkä se, mitä eniten ikävöi toisessa. Parasta onkin, kun sattumalta kaivat vaatekaapista neuleen, johon on jäänyt toisen tuoksu. Sen lähemmäksi ei pääse toista ikävän keskellä.

Etäsuhde - hyvät ja huonot puolet

Onko tämä etäsuhde kaiken sen arvoista? Tuleeko tätä kyseenalaistettua?

Ehkä oleellinen asia tässä kysymysasettelussa ei ole nimenomaan etäsuhteessa, vaan siinä, onko tämä suhde kaiken tämän arvoista. Ollaan sitten etänä tai ei, on tämä kysymys varmastikin läsnä tai ainakin se on hyvä kysyä itseltään ja toiselta säännöllisesti. Missään vaiheessa en ole kyseenalaistanut etäsuhdetta. Päinvastoin, olen nähnyt sen enempi mahdollisuutena tutustua parisuhde-elämään ja luoda oman näköistä suhdetta. Toki meillä on lähtökohtana ollut, että suhteen yksi vaihde tulee olemaan etäsuhde. 

Näen, että yleisesti meillä on aika vahva näkemys parisuhteesta ja sen muodosta, joka on aika perinteinen. Tähän perinteiseen malliin peilaamme useasti omaa suhdettamme. Vertailu ei ole kylläkään kannattavaa, sillä suhteet ja ihmiset ovat aina omanlaisiaan. Oleellisempaa onkin sanoittaa yhdessä ääneen mahdollisimman kattavasti ja selkeästi se oma suhde. Luoda omat säännöt ja tavat toimia. Kyseenalaistaa varsinkin yleisestä keskustelua oikeanlaisesta parisuhteesta ja siitä opittuja malleja.

Mites heippojen sanominen?

On paskaa.


Vinkit viherkasvien hoitoon: juttele ja jaa rakkautta

Niin kuin moni on saattanut varmastikin huomata, että rakastan viherkasveja ja kotini on myös niitä täynnä. Tai jos ei rakkaudesta puhuta, niin ainakin viihdyn viherkasvien keskellä. Viherharrastukseni kipinä on varmastikin peruja rakkaalta mummoltani, jonka kukkapenkki on aina ollut taloyhtiön runsain, värikkäin ja elinvoimaisin. Mummolan seinältä löytyi aikoinaan myös valtava unelma, jota ihailimme aina hänen luonaan. Mummon vinkit viherkasvien hoitoon oli simppelit: juttele ja jaa rakkautta.

Olen yrittänyt tuota samaa mantraa toistaa itselleni. Suinkaan pelkällä pyhällä hengellä, rakkaudella ja puheella omat kasvini eivät ole kuitenkaan villiintyneet täällä Clarionissa, vaan siihen on tarvittu jotain muutakin. Ajattelin teidän pyynnöstänne jakaa omia vinkkejäni viherkasvien hoitoon. 

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Viherkasvien kasvatusfilosofia

Oma kasvatusfilosofiani on aika armollinen, sillä tietämykseni perustuu aika pitkälti kokemukseen, kokeiluun ja erehdyksiin. Moni manaa itsensä turhaan jo valmiiksi kukkien tappajaksi. Tällöin ihmiset alkavat usein myös toteuttaa todeksi sitä, mitä toistavat itselleen. Jos epäilet omaa osaamistasi ja koet itsesi huonoksi kasvien kanssa, on hyvä muistaa, että meillä on kaikki tieto saatavilla älypuhelimessamme ja kasvien hoitaminen on opittavissa oleva taito, siinä missä lukeminen tai ruoanlaittokin.

Entinen pomoni ja hyvä ystäväni sanoi, että aina on hyvä yrittää hahmottaa kasvien luonnollista kasvuympäristöä ja mukailla parhaansa mukaan sitä kotioloissa. Esimerkiksi monista kodeista löytyvä pylvästyrakki on kotoisin eteläisestä Afrikasta ja nauttii palavasta auringon paahteesta, kuten moni kaktuskin. Näille kasveille on siis hyvä yrittää löytää mahdollisimman valoisa paikka kotoa.

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion
Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Moni pilaa kaktuksen liikakastelulla ja/tai pimeydellä. Se on vähän kuin laittaisi punavuorelaisen Neste Ralleihin myymään makkaraa. Yhtälö ei toimi. Kaktukset nauttivat kuivuudesta, ja mitä tulee kasteluun, itse annan kaatosateen lailla kerran puolessa vuodessa piikikkäille ystävilleni vettä.

Viime talvena kuiva huoneilma koitui kalliolaisessa yksiössäni lyyraviikunan ja kultapalmun kohtaloksi. Samoin kumiviikunan lehdet alkoivat kuivumaan. Hankin pari talvea sitten kotiini kasvejani ja itseäni varten ilmankostuttimen. Vaikea sanoa, minkä verran todellisuudessa ilmankostutin on auttanut, mutta tuskin siitä haittaakaan on ollut. Suurin apu on ollut säännöllisessä sumuttamisessa. Varsinkin peikonlehti, kultapalmu ja kastanjasutipuu ovat tykänneet sumuttamisesta. Talvella sumuttamista voi huolella harrastaa noin 5 kertaa viikossa sekä kerran kuukaudessa kantaa kasvit suihkuun. Suosittelen myös välttämään kasvien sijoittelua talvella lämpöpattereiden viereen.

Miten sitten tietää, milloin kasveha tulisi kastella?

Yksi hyvä tapa aloittaa tutkimusmatka, on työntää sormi multaan. Jos multa on kosteaa, tuskin tarvitsee lisäkastelua. Itse olen kesän ajan kastellut vähintäänkin kerran viikkoon suurimman osan kasveista, kiitos aurinkoisen kesän. Jukkapalmu ja pullojukka ovat sellaisia, joita kastelen harvemmin. Talvella kastelun tarve vähenee huomattavasti ja juuri sen takia, on hyvä työntää sormi multaan ennen kastelua tarkistaaksesi tilanteen. Tarkemmat kasteluohjeet löydät helposti googlaamalla.

Ravinteet ovat pelkkää plussaa kasveille tai näin ainakin itse ajattelen. Ilman niitäkin pärjää. Itse olen käyttänyt Substralia tai viherlevää, joka kuulemma myös toimii ravinteena. Ravinnepurkkien kyljessä on selkokieliset ohjeet, ja jälleen kerran Internet auttaa tämänkin asian kanssa, milloin ravinnetta on tarve käyttää ja kuinka usein. Ravinteiden lisäksi ostin entiseen asuntooni kasvilampun, lisätäkseni valon määrää.

On hyvä muistaa, että suurinta osaa viherkasveista ei ole luotu napapiirin seudulle eikä edes Hangon hujakoille. Jokainen joka on käynyt Kanariansaarilla, tietää ettei Suomessa ole tarjolla vastaavia elinolosuhteita. Tarkennuksena: siis kasveille. Lisävalon lisäksi suosittelen maksimoimaan luonnonvalon määrän ja siirtämään kasvit talvella tarpeen tullen valoisammille paikoille. 

Kevät on hyvää aikaa myös lapsien tekemiseen. Huhtikuussa pistokkaiden napsiminen lasikuppeihin takaa näin syyskuussa mahdollisuuden istutuspuuhiin. Toki itse välillä innostun vuodenaikaan katsomatta tekemään pistokkaita. Ohjekirjoissa suositellaan kevättä. Itselläni on tällä hetkellä iso kasa rönsyliljan, kultaköynnöksen ja palmuvehkan pistokkaita odottamassa istutusta. Pistokkaiden ottaminen on myös ilmastoystävällisempi tapa kasvattaa omaa viherkasvikokoelmaa.

Mistä kasveista kannattaa aloittaa ja mitä kasveja olisi hyvä vältellä?

Palmuvehka on varmasti yksi helpoimmista kasveista, joita itselläni on ollut. Kasvi viihtyy kovassakin valossa, muttei laita pahakseen varjossa oloa. Ilman liikakastelua, tuskin pystyt tappamaan sitä.

Kultaköynnökset ovat kanssa helppohoitoisia ja niistä saa myös hyvin pistokkaita otettua. Jukkapalmu taas vaatii ainoastaan valoa, muuten helppo vahdittava. Jukkapalmun lehdistä on muuten helppo päätellä, milloin kasvi tarvitsee lisää vettä. Normaalisti lehdet ovat ryhdikkäät ja ylöspäin suuntaavat. Kun lehdet alkavat näyttämään väsyneille, on aika antaa vettä.

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Anopinkieli sietää hyvin kuivaakin huoneilmaa ja kuivuutta. Anopinkieli on myös yksi omista suosikeista. Toki kasvin nimi kaipaisi päivittämistä tähän aikaan sopivammaksi.

Olen saanut reilu vuosi sitten tapettua Plantagenin kestoalennuksessa viihtyvän kultapalmun, johtuen kuivasta huoneilmasta. Ainakin Plantagenista ostetuilla kultapalmuilla on juuret vuorattu savella, jotka tulisi ilmeisestikin keväällä poistaa kasvista, jotta kasvi pystyisi paremmin hengittämään. En ole ihan tarkkaa syytä saanut, miksi kasvin juuret savitetaan ennen kaupan hyllylle laittamista. Erittäin likaista ja työlästä puuhaa, joten kultapalmut jäävät jatkossa kauppaan.

Toisin kuin mummoni, itse tapoin oman unelmani. Kuulostaa aika surulliselle, nyt kun sen kirjoitti tähän noin. Kasvi kaipasi enemmän valoa sekä taisin unohtaa kerran jos toisenkin kastella sen, joten nämä kaksi oleellista asiaa johtivat ennen aikaiseen kuolemaan. Muratti on myös tosi yleinen kasvi, jota itse en ole saanut pysymään elossa. Tuntuu, että muratin kastelun kanssa tulee olla todella tarkkana sekä en ole ihan varma viihtyykö kasvi sisätiloissa Suomessa.

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Jos joku kasvi on todellinen diiva, on se limoviikuna. Jos erehdyt siirtämään kasvia metrin verran, voi kohtalona olla lehtien totaalinen pudottaminen. Kasvi reagoi todella voimakkaasti muutoksiin. Talvella siitä saattaa olla jäljellä pelkästään runko, mutta kevään tullen (jos hyvin käy) alkaa se taas työntämään uutta lehteä.

Muita surmansa saaneita kasveja: Alokasia, lyyraviikuna, alokasia zebrina, herttalyhty, kilpipiilea (en tajua miten onnistuin tappamaan sen), saniainen (KYLLÄ), kahvipensas, uurremuori.

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Viherkasvien ehdoton hyvä puoli on, että ne raikastavat huoneilmaa sekä antavat pehmeyttä. Itse en ole sen kummempi viherpeukalo kuin sinäkään, joten suosittelen rohkeasti kokeilemaan kasveja ja googlettamaan, jos jokin asia mietityttää. Ei sen kummempaa ole.

Jos et vielä ole liittynyt Jodelin viherpeukalot-kanavalle, tee se nyt


Säästövinkit huolettomalle kuluttajalle – eli minulle

Kuuntelin viime viikolla Nordnetin Rahapodia, jossa puhuttiin säästämisestä ja seuraajat kertoivat omia vinkkejään, kuinka ovat saaneet säästettyä kuukaudessa kymmenistä euroista satoihin. Säästäminen ja erilaiset säästövinkit ovat osittain tuttua puuhaa itselleni, mutta tuossa podcastissä oli hyviä säästövinkkejä nimenomaan tällaiselle huolettomalle kuluttajalle kuin minä. 

Säästövinkkejä kuunnellessa ja erityisesti niitä jakaessa on hyvä muistaa ja sanoa myöskin nyt ääneen, että ne säästövinkit mitkä toimivat toiselle, ei välttämättä toimi itselle. Kaikilla meillä on erilaiset elämäntilanteet ja resurssit käytettävissä, joten kannattaa aina huomioida tämä. Niin kuin tuossa Rahapodissakin todettiin, ota aina tarkasteluun sellaiset säästövinkit, jotka koet itsellesi sopiviksi sinun elämäntilanteeseesi.

Tuosta podcastistä jäi erityisesti kielen päälle yksi vinkki, joka laittoi ainakin minut tarkastelemaan omia tiliotteitani tarkemmin. #YearInClarion -projektin aikana kiinteät kuluni ovat aika lailla minimissä, lainalyhennystä lukuun ottamatta. Suurin kulueräni muodostuu ruoan ympärille. Käyn vähintäänkin kerran päivässä ulkona syömässä lounasaikaan tai pelastan ReasQ:n kautta illallisen itselleni. Tiedostan, että rahaa menee ravintoloihin viikko tasolla normaalia enemmän, mutten ole ottanut selvää, kuinka paljon rahaa oikeasta menee. 

Avasin eilen verkkopankin ja kurkkasin, mihin kolmen viimeisimmän kuukauden rahani ovat hälvenneet. Mikään yllätys ei ollut, että ravintola- ja ruokakauppamenot olivat suurimmat heti lainalyhennyksen jälkeen. Se mikä tässä yllätti, oli kuukausittainen euromäärä, jonka laitan keskivartaloni kunnon ja muodon ylläpitämiseen.

Joonas Pesonen on huolettomasti puku päällä ja miettii säästövinkkejä

Olen käyttänyt keskimäärin kesäkuukauksien aikana 460€ ravintoloihin, yökerhoihin ja kahviloihin. Vastaavasti ruokakauppoihin on mennyt 240€. Jos asuisin normaalisti yksiössäni, uskoisin näiden summien olevan suhteessa toisinpäin. Äkkiseltään 460€ kuulostaa suurelle summalla, jota se kylläkin on, mutta kun sen pilkkoo päivätasolle, on se vain noin 15€ päivä. Tässä vaiheessa on siis hyvä muistaa, että elän hotellihuoneessa, jossa ruoanlaittomahdollisuudet ovat aika rajalliset.

Toki oma kuluttaminen on viimeisen vuoden aikana muuttunut paljon materiakeskeisyydestä palveluiden käyttämiseen. Jos ennen saatoin ostaa 300€:n edestä vaatetta kuukaudessa, nyt summa lähentelee keskimäärin 100€. Joten pelkkä hotellivuosi ei selitä ravintolalaskuja.

Oikotie onneen käy ravintolan kautta

Tuossa aikaisemmin mainitsemassani podcastissa, kuulija vinkkasi tosiaan nostamaan kuukauden ruokarahat kerralla käteiseksi. Tällöin rahan kulutusta pystyy konkreettisemmin seuraamaan ja suunnittelemaan. Itse olen aika huoleton tilitietojen tarkastelija. Käyn silloin tällöin katsomassa tilin tilannetta ja tarkistamassa, onko vuokratulot ja vastikkeet hoituneet. Woltin, Resq:n, Spotifyn ja Bookbeatin tapaisten alustojen kautta on vielä vaikeampi nähdä rahan kulutusta, kun sovellus itsessään hoitaa ne vain yhdellä swaippaauksella. Tämän takia koenkin, että minun tilanteessani on hyvä palata perustekijöiden pariin ja kaivaa kirjaimellisesti kuvetta esiin.

Joonas Pesonen on huolettomasti puku päällä ja miettii säästövinkit

Ajattelin siis syyskuun ajan testata, miten onnistuu, jos nostan kuukaudelle budjetoidut ruokarahat kerralla sukan varteen ja saan ainoastaan ostaa käteisellä ravintoloista ja ruokakaupoista ruokaa. Vain hätätilanteissa kelpuutetaan muoviraha. Havainnoida siis tarkemmin omaa rahaliikennettä konkreettisin keinoin. Miltä tämä kuulostaa teidän korvaanne? Onko tuttua puuhaa ja lähdetkö mukaan kokeiluun? 

Ajattelin budjetoida 400€ kuukaudelle, joka tarkoittaisi 300€ säästöä. Voisikohan näin iso leikkaus toimia? Tämä vaatii varmastikin roimasti etukäteissuunnittelua, aamuisten cappuccinojen vähentämistä ja aktiivisempaa ”koti”kokkailua. Puolessa välin kuuta, käytössä tulisi vähintäänkin olla 200€, jolloin viikkotasolla tämä tarkoittaa 100€ ja päiväbudjetti olisi noin 13€. Tulee ihan Aasian reppureissuajat mieleen, kun piti budjetoida omia menoja päivätasolla – kylläkin vaihtelevin tuloksin. Äkkiseltään kuulostaa aika hurjan pienelle määrälle 13€. Toki säästäminen harvoin tulee helposti, vaan se vaatii kriittistä sekä luovaa ajattelua. Loppupeleissä ravintolassa syöminen on tilanteessani useasti vain se oikotie onneen. 

Jotta tässä haasteessa olisi jonkunlainen porkkana mukana, ajattelin sijoittaa nuo ”ylimääräiset” rahat lomareissua varten. Kanarian saaret, täältä tullaan!