Elämänmuutos – Hotellivuoden jälkeinen elämä

“Miltä nyt tuntuu, kun vuosi alkaa olemaan lopuillaan??” “Mitäs kun joudut alkaa tiskaamaan taas itse?” “Kuka sun pyykit nyt pesee?” “Se siitä valmiiksi katetusta aamupalasta”. 

Niimpä.

Se siitä!

Ymmärrän täysin, miksi näistä asioista ollaan tällä hetkellä kiinnostuneita ja niistä myös ropisee päivittäin kysymyksiä minulle. Ovathan ne niitä juttuja, joista arkeni on pääsääntöisesti koostunut kuluneen vuoden aikana. En voi kieltää, etteikö noita asioita tulisi ikävä, mutta todellisuudessa en ole edes ehtinyt murehtimaan noiden asioiden perään vielä. 

Ja tuskin edes tulen.

Elämänmuutos

Se mikä tällä hetkellä oikeasti painaa mieltä, on muutos. Elämänmuutos. Ympäristö ja ihmiset ympärilläni muuttuvat. Seinät, joihin olen juuri ehtinyt tukeutua, muuttuvat. Kotini tuoksu, joka tulee jo ovella vastaan, on kohta tuulen viemää. Ratikkapysäkin tutut kasvot muuttuvat uusiin tuntemattomiin. Huonekortti vaihtuu avaimiin ja hissi rappusiin. T-paitani ja sukkani, haarukkani ja veitseni pakkaantuvat muuttolaatikoihin odottamaan uutta osoitettaan. Nahkainen nojatuoli vaihtuu elokuvateatterin penkkeihin. 

Moni iso asia elämässä muuttuu jälleen kerran hetkessä. Tuttu ja turvallinen vaihtuu uuden opettelemiseen. En edes muista, että olisin aiemmin stressanut nimenomaan muutoksesta näin paljoa kuin nyt. En haluaisi sanoa, että se on tämä ikä, mutta onhan se. 


Saakeli.

Tai ei välttämättä ikä vaan enempi se mukavuudenhaluisuus, jonka eletyt kilometrit ovat tuoneet mukaan.

Onhan muutos kuitenkin mahdollisuus. Ennen kaikkea sitä se on! Ehkä vain tässä vaiheessa elämääni toivoisin pysyvyyttä, en niinkään jatkuvia mahdollisuuksia ja haaveiden kurottelua. Jonkinlaisia turvallisia uomia, joissa voi rauhassa talsia menemään päivästä toiseen. Ehkä tämä on vain mielikuva tai tunne, jonka perään haikailen. Ehkä todellisuudessa kaipaan aivan muuta, jotain mitä en vielä osaa edes sanoittaa.

Elämänmuutos

Siitäkin huolimatta, että tuleva elämänmuutos on aiheuttanut pientä päänvaivaa, olen positiivisin mielin astumassa uuteen vaiheeseen elämässäni. Seuraavat pari kuukautta eletään vielä siirtolaisena, mutta kevät tuo totutusti uutta mukanaan, kun muutan takaisin omaan kotiini. Odotan, että pääsen näkemään lehtien silmut ja orastavan vehreyden oman kotini ikkunasta. Nauttimaan aamukahvin ikkunalaudalla. Selvittämään asuuko talonmies vaimonsa kanssa vielä viereisessä rapussa. Haaveilemaan ehkä pienestä pintaremontista. Kaivamaan pyörän kellarista esiin. Ripustamaan pyykit kuivumaan. 

Kaikki tämä on hyvä pitää mielessä, kun astun uuden muutoksen pariin seuraavien päivien aikana.


Muistoja vuosikymmenyksen takaa

Kirjoittelin joululomalla, jota muuten vietin useamman viikon ajan, ylös satunnaisia asioita, joita mieleeni pompsahteli edelliseltä vuosikymmenykseltä. Vähän jopa huvitti, kun mietin, että millä logiikalla juuri nämä hetket kaivautuivat mielen syövereistä ajatuksiini. Varmastikin vahva tunnekokemus on yksi syy, joka on jättänyt vahvan muistijäljen. Ajattelin jakaa näitä muistoja myös teille menneeltä vuosikymmenykseltä, jota värittivät useat reppureissut ja ammatillisen identiteetin kasvu sekä rakkaus.

muistoja

Islannin tulivuoren purkaus vuonna 2010 ja jumissa Torremolinoksella

Muistatteko vielä, kun Islannissa purkautui Eyjafjallajökull-tulivuori. Lähdin äitini kanssa viettämään ystäväperheemme isän 60-vuotisjuhlia Torremolinokseen. Oman isäni piti alun perin lähteä äidin seuraksi, mutta työkiireiden vuoksi hän joutui perumaan, joten otin hänen paikkansa koneesta. Sain myös koulusta vapaata viikoksi siitäkin huolimatta, että meillä oli iso tapahtumaprojekti meneillään. Paluulentoni Suomeen oli päiviä aikaisemmin ennen kouluprojektiani.

Islannin Tulivuori purkautui kuitenkin muutamia päiviä ennen meidän suunniteltua kotiinpaluuta. Lentoliikenne halvaantui melkein kokonaan Euroopassa ja olimme jumissa Malagassa. Toistan: MALAGASSA. Kotiinpaluumme siirtyi päivä päivältä, kun tulivuori vain jatkoi purkautumistaan. 

Torremolinos paikkana ei oikein ole ikäiselleni kummoinen rantakohde. Sanoinkin kavereilleni, jotka fiilistelivät lomani jatkumista, että olen tämän rannikon nuorin ja äitini toiseksi nuorin. Suunnittelin jo lähteväni junalla tai rekan kyydillä takaisin Suomeen, kunnes saimme ilmoituksen mahdollisesta lennosta kotiin. Melkein viikon jumissa olon jälkeen pääsimme lähtemään takaisin Suomeen. 

Kaiken tämän seurauksena en päässyt osalliseksi kouluprojektini loppuhuipennukseen, mutta tulipan force majeure tutuksi.

Ravintolan avaaminen ja elintarvikealan lakko

Harva varmaankaan tietää, mutta olen pyörittänyt Pielavedellä omaa satamaravintolaa kahden kesän ajan. Kesällä 2010 olimme avaamassa Satamaravintola Laivuria kolmen muun kaverukseni kanssa. Kenelläkään meistä ei ollut aikaisempaa kokemusta ravintolan pyörittämisestä. Kaikilla oli kova into ja halu kokeilla ja yrittää.

Samana kesänä Suomea ravisutteli myös elintarvikealan lakko, joka kosketti 4500 työntekijää. Toisin sanoen kauppojen leipä-, eines- ja lihahyllyt alkoivat tyhjentyä, kun suurimpien elintarvikealojen yritysten tuotannot seisahtuivat. Meillä oli viikko ravintolan avajaisiin ja keittiömme ammotti tyhjyyttään. Soitin äidilleni ja kysyin, että miksi juuri nyt, kun olemme avaamassa ravintolaa, piti tämäkin vielä tulla tähän sotkemaan suunnitelmiamme.

Suunnittelimme raaka-aineiden hakureissua jopa Viroon, leipomistalkoita ja mitä kaikkea. Lakko kuitenkin kesti vain parin päivän ajan ja saimme muutamaa päivää ennen avajaisia keittiömme täyteen iskuvalmiuteen. 

Uusi-Seelanti ja hollantilaisen tytön pianoesitys 

Olimme ystävieni kanssa maailmanympärysmatkalla vuonna 2013, ja yhtenä kohteena oli oma suosikkini Uusi-Seelanti. Vuokrasimme autot, jolloin pääsimme kätevästi liikkumaan omien halujemme ja aikataulujemme mukaan. Uuden-Seelannin hintataso on myös aika korkea, joten olimme etukäteen varanneet Kilroyn kautta vouchereita hostelleihin. Harmikseni en enää muista missä kaupungissa tai kylässä olimme, kun hostellin keittiössä törmäsin nuoreen naiseen, joka harmitteli kovaan ääneen, että joku oli varastanut hänen ruokansa jääkaapista. Tarjouduin avuksi hänelle, sillä pastakattilassani oli yhdelle aivan liikaa syötävää. Kohtaus oli jo tuossa vaiheessa kuin suoraan jostain romanttisesta Jennifer Anistonin komediasta. 

muistoja, pesojoonas

Juttelimme niitä näitä nuoren naisen kanssa, kunnes hän kysyi minulta, uskaltaisikohan hän soittaa ruokailutilassa olevalla pianolla yhden kappaleen minulle kiitokseksi. Ujutin hänet pianon eteen ja ensimmäisestä soinnusta lähtien olin myyty. Hän esitti Birdyn People Help People -kappaleen. Kyseinen hetki väreilee vieläkin kehossani. Tiemme erkanivat kuitenkin samana päivänä, emmekä nähneet tuon päivän jälkeen enää toisiamme. Ystäväni olivat törmänneet häneen pikaisesti muutamaa päivää myöhemmin toisessa kylässä.

Välillä aina palaan miettimään mitäköhän hänelle kuuluu tänään. Mitenköhän hänen reissunsa on mennyt. Entä jos matkamme olisi jatkunut yhdessä…

Cheekin jäähallikeikoilla jakamassa ilmaista limsaa ja sipsiä

APUA! Olin unohtanut tämän tapahtuman melkein kokonaan. Yhden kesän ajan tein kaikkea työtä remonttimiehestä asuntoesittelijään ja promopoikaan. Halusin vimmatusti jatkaa matkustelua, joten tein puolen vuoden ajan kaikkea mitä vastaan tuli ja josta maksettiin. 

Jäähallikeikan loputtua olimme jakamassa kaikki loput sipsit mitä oli jäänyt jakamatta ennen keikan alkua. Ilmaiset tuotteet toden teolla saa ihmiset sekoamaan. Ennen keikkaa kaikki meni vielä hyvin, mutta keikan jälkeen olimme kuin vapaata riistaa. Pelkäsin ettei kukaan vie vaatteita päältäni. Muutamassa minuutissa ihmiset olivat haalineet taskut täyteen parinkymmenen gramman sipsipusseja, joissa on vain kourallinen halpoja amerikkalaisia perunalastuja. Ihmiset oikeasti.

Laastari hakusessa

Naurattaa valmiiksi jo. Miksi muistan tämän hetken kuin eilisen? Olimme ystäväni Siskon kanssa saapuneet Indonesian pääkaupunkiin Jakartaan. Lähdimme kaupoilta etsimään laastaria. Kumpikaan meistä ei muistanut millään, mikä laastari oli englanniksi, eikä meillä ollut nettiä käytössämme. Hetken yritimme myyjälle, jonka englanti oli välttävä, selittää mitä olimme hakemassa. Selitimme ja selitimme, kunnes paikalle saapui toinen myyjä, jolla oli ohimossa laastari.

Kiljahdin ja osoitin suoraan myyjän ohimoa, jolloin repesimme kaikki nauramaan. Millä todennäköisyydellä yhdellä myyjällä oli ohimossa laastari. Monesti ystäväni nauravat minulle, kun universumi kuulee pyyntöjäni. Tässä tapauksessa nauroin itsekin.

Chet Fakerin klubikeikalla äidin kanssa

Sain kunnian viedä äitini viettämään 60-vuotisjuhliaan New Yorkiin, jonne hän oli aina unelmoinut menevänsä. Suunnittelimme reissun hänen toiveidensa mukaan, sillä olin itse aikaisemminkin käynyt jo New Yorkissa.

Huomasin kuitenkin, että silloin kovassa soitossa olleella Chet Fakerilla oli keikka Manhattanilla. Ehdotin äidille, että voisin mennä katsomaan keikkaa vaikka yksin, jos hän ei halua lähteä mukaan. Ennen kuin edes olin tehnyt ostopäätöstä keikkalipuista, oli äitini googlettanut Chetin ja tiesi kertoa hänen albumiensa määrän, iän sekä synnyinmaan. Asiat, joita itse en edes tiennyt.

muistoja

Päädyimme molemmat hänen keikalleen. Jossain vaiheessa keikkaa havahduin absurdiin hetkeen: olin äitini kanssa klubikeikalla New Yorkissa, vasemmalla puolen meitä oli kaksi isoa homomiestä, jotka suutelivat kiihkeästi toisiaan. Oikealla puolen pössyteltiin pilveä ja suoraan edessämme kaikkien valojen vilkkuessa soitti Chet Faker. Äitini puhkaisi kuplani hetkellisesti sanoen, että kaikin puolin ok meno, mutta musa on vähän liian kovalla.

Äiti <3

Passiepisodi Aasiassa

Jos joku tapahtumasarja pitää viime vuosikymmenykseltä nostaa jalustalle, on se ehdottomasti matkantekoni vanhentuneella passilla Thaimaasta Indonesiaan. Jos ihmettelette, miten on mahdollista, että joku lähtee matkaan vanhentuneella passilla, niin sitä samaa ihmettelen minäkin. 

Long story short, matkani tyssäsi Kuala Lumpurin lentokentällä, kun virkailijat huomasivat passini vanhentuneen. Jostain kumman syystä olin kuitenkin Thaimaassa päässyt nousemaan koneeseen, jonka ei olisi pitänyt olla mahdollista. Välilasku Kuala Lumpurissa kuitenkin pakotti minut muuttamaan matkasuunnitelmiani.

Erityisen hienon tuosta seikkailusta teki ystävieni reaktiot meidän Whatsapp-ryhmässä: Yksi alkoi selvittämään suurlähetystöjä ja heidän yhteystietoja, toinen otti selvää pikapasseista, kolmas rauhoitteli mieltäni. Kukaan ei missään vaiheessa kuittaillut toilailustani, vaan päinvastoin. Tuntui kuin koko jengimme olisi ollut lähtöselvityksessä Kuala Lumpurin lentokentällä. Tiimi toimi! 

Viime vuonna selasimme yhdessä tuon päivän vanhat Whatsapp-viestit läpi ja naureskelimme koko tarinalle. Olihan se aikamoista menoa!

muistoja

Mummon poismeno ja yhteys pappaan

En ole kovinkaan montaa kertaa kohdannut kuolemaa. Tai itse asiassa vain yhden kerran, sillä olen ollut sen verran nuori, kun kummitätini, setäni ja pappani ovat nukkuneet pois, etten muista edes hautajaisia. Vuosikymmenyksen puolivälissä rakas mummoni kuitenkin menehtyi. Olin onnekas, kun pääsin vielä hyvästelemään hänet ja juttelemaan eletystä elämästä hänen kanssaan.

Ensimmäisenä päivänä muistelimme lapsuuttani. Vietin paljon aikaa hänen kanssaan kesämökillä. Mummo teki paljon ruokaa kalasaaleistamme sekä marjapiirakoita itsekerätyistä mustikoista ja vadelmista. Lohduttavinta oli kuulla, että hän oli tyytyväinen omaan elettyyn elämäänsä: oli lapset, mies ja omakotitalo.

Toisena päivänä mummon tila muuttuikin. Muistan sen hetken, kun hän kertoi juuri puhuneensa papan kanssa, joka on kymmeniä vuosia sitten jo menehtynyt. Hän kertoi, että pappa odotti häntä. Siinä hetkessä oli jotain kaunista. Kaikkien näiden vuosien jälkeen he olisivat taas yhdessä – ikuisesti.

Ensimmäinen ”oikea” työpaikka ja tutkijat

Muutin Helsinkiin nopealla aikataululla. Kahden viikon varoitusajalla. Sain töitä Filosofian Akatemia nimisestä yrityksestä. Kaikki kollegani tulivat yliopistomaailmasta. Osa oli tehnyt jo ensimmäisen väitöskirjansa, osa oli kirjoittanut lukuisia tietokirjoja, suurimmalla osalla tuntui olevan akateeminen projekti töiden ohella. Sitten oli minä, joka oli paria vuotta aikaisemmin valmistunut ammattikorkeakoulusta liiketalouden tradenomiksi. Olin yrityksen ensimmäinen työntekijä, joka ei tullut akateemisesta maailmasta.

muistoja, sisu, pesojoonas

Opiskeluaikoina naureskelin monesti yliopistossa opiskeleville. En oikein tiedä miksi, mutta kai se jotenkin ”kuului” asetella vastakkain yliopistoa ja ammattikorkeakoulua. Samaa tehtiin lukiossa ammattikoulun kanssa. Noiden työvuosien aikana kuitenkin opin järjettömän paljon ihmismielestä, motivaatiosta ja suomalaisesta työelämästä, sekä ymmärsin entistä paremmin, miksi on tärkeää arvostaa tieteellistä tutkimusta. Vuodet Filosofian Akatemialla kasvatti ihmisenä rutkasti minua. Vitsit, olen ollut onnekas työyhteisöjeni suhteen urallani.

Lievä burnout ja masennus

Toki onnen hetkien keskelle mahtui myös alamäkeä. Näin vuosien jälkeen, kun mietin tuota ajanjaksoa, karvat nousevat edelleen pystyyn. Joitakin asioita on vielä käsittelemättä tuolta ajalta, enkä ole täysin saanut mielenrauhaa itseni kanssa.

Noiden tapahtumien jälkeen tosin olen oppinut pitämään visusti huolen omasta ajastani ja rajoistani, ainakin työelämässä. Samaan aikaan nuo ajat antoivat uuden hienon mahdollisuuden uusien haasteiden parissa. Jälleen kerran universumi vastasi pyyntöihini. Pitääkin alkaa miettimään, mitä tälle vuodelle voisi toivoa…

muistoja

Spontaani puistokeskustelu ystäväni kanssa

Viime kesän yksi mieleenpainuvimpia hetkiä oli puistokävely ystäväni kanssa, jonka päätteeksi päädyimme makailemaan nurmelle pitkäksi toviksi. Tiedättekö, kun jonkun ihmisen kanssa pystyy kivuitta olemaan paljaana. Paljastamaan itseään jopa sisimpien suojamuurien takaa ilman minkäänlaista pelkoa tai häpeää. Tiedät, kun katsot häntä silmiin, että hän kantaa tai ottaa vastaan, jos jotain tapahtuu. Hänen viisautensa tuo tyyneyttä muuten niin levottomaan mieleen. Hän ei koskaan tuomitse, ei edes nanosekunninkaan ajan. Hänen katseensa kertoo kaiken: olen tässä sinua varten.

Niinä hetkinä, kun räkää tuntuu olevan poskella enempikin, kaipaa juurikin tämän tyyppistä ihmistä vierelleen. Ihmistä, joka osaa kysyä niitä hankaliakin kysymyksiä ja muotoilla kaaoksesta harmonisen kauniita ja eheitä kokonaisuuksia. Noissa hetkissä on jotain arvokasta ja ennen kaikkea toivoa antavaa.

Vaikka räkää on vieläkin poskilla, on tuo hetki hänen kanssaan rohkaissut olemaan avoimempi itseäni ja maailmaa kohtaan. Kyllä se elämä kantaa.

Ps. Varma tapa kostuttaa silmäkulmat on ajatella ystäviä ja niiden läsnäoloa.

Yaelin kohtaaminen

Ah, rakkauden suurlähettiläs, joka muistuttaa veistoksellista kreikkalaista patsasta. Heh, no onhan se tuotakin, mutta paljon kaikkea muutakin. Kirjoitin ensikohtaamisestamme aikaisemmin blogin puolelle, joten ajattelin jakaa yhden tragikoomisen hetken alkutaipaleeltamme.

Olin antanut Yaelille asuntoni avaimet, ettei hänen tarvinnut odottaa minua töistä kotiin. Yhtenä iltana, kun saavuin kympin jälkeen illasta asuntooni, oli hän ovella vastassa. Eteisessä huomasin, kuinka asuntoa valaisivat kymmenet kynttilät. Tunnelma oli jälleen kerran suoraan kuin jostain elokuvasta. Yael kuitenkin oli noussut varpailleen ja hermostuneen oloisena hymyili ja kyseli sen hetkisiä fiiliksiäni. Haistoin palaneen käryä hänen olemuksessaan, mutta myös kirjaimellisesti palaneen käryä.

Hän oli vahingossa pitänyt yhtä kynttilää hyllyn päällä liian lähellä keittiön kattoa. Keittiöni sijaitsee parven alapuolella. Kattoon oli jäänyt pieni tummentunut palojälki kynttilästä. Olisittepa nähneet hänen ilmeensä, kun hän kertoi tapahtuman kulun. Itseäni lähinnä nauratti koko tilanne. Kaikki tämän tyyppiset jäljet ovat vain elämisen merkkejä, ja mitään suurempaa vahinkoa ei onneksi kuitenkaan käynyt.

muistoja, marimekko, pesojoonas

Instagramia selaillessa pääsee myös käsiksi moneen yksittäiseen hetkeen vuosien takaa. Ihmeellistä kuinka yksittäisen kuvan, kappaleen tai jopa sanan kautta pääsee hetkessä käsiksi muistoihin. Kymmenen vuoden päästä sitä sitten ihmetelleen millaista olikaan asua hotellissa vuosi.


Vuoden ensimmäisiä kuulumisia – Muutto lähestyy!

Istun sängyllä ja katson valtavista ikkunoistani kaupunkia, joka on sumun hälvetessä tullut taas esiin. 6 ratikka kiitää kohti Bulevardia ja muutama lokki leijailee meren yllä. Ei ole enää kauaa, kun nämä maisemat jäävät taakseni. Tuntuu hurjalta ajatella, että vuosi hotellissa alkaa lähestyä loppuaan. Pelin henki on ollut alusta asti selvä, mutta nyt kun asiat alkavat konkretisoitumaan, alan vasta ymmärtämään lähdön lähenevän. 

Kohta on aika sinetöidä yksi tarina, luopua monista asioista ja pakata rinkka kohti tuntematonta. Yllättävän levollisin mielin tässä kuitenkin ollaan. Toki pieni flunssa on pitänyt villasukat tiiviisti jalassa sekä teepannun kuumana tuoden samalla seesteisyyttä päiviin. Ajattelin kirjoitella pitkästä aikaa tämän hetken kuulumisia ja fiiliksiä teille. Mitä kuuluu tänään ja miltä tulevaisuus oikein näyttää.

Uusivuosi ja uudet haasteet työrintamalla

Vietimme uuttavuotta Yaelin kanssa jo toista kertaa yhdessä. Viime vuonna olimme Amsterdamissa ja tänä vuonna päädyimme Korpilahdelle. Yaelin paras ystävä puolisoineen tuli myös Keski-Suomeen meidän tyköömme. Noukimme heidät aattona Jämsän asemalta 12 tunnin matkustamisen jälkeen Korpilahdelle. Siellä meitä odotti lämmin sauna ja puoliksi sulaneet lumikinokset, jossa vieraamme pääsivät kierimään. Tai kieriminen jäisillä lumikinoksilla oli lähinnä makaamista jään päällä. 

Ulkomaalaisia vieraita kestittäessä sitä huomaa oman kotiseutuylpeyden ja yhtäkkiä arkiset asiat muuttuvat heidän kauttaan katsottuna mystisiltä ja eksoottisilta. Juuri sellaisilta, mitä itse ihmettelee turistina vieraalla maaperällä. Uudenvuoden juhlinnan jälkeen suuntasimme Helsinkiin. Melkein parin viikon reissailun jälkeen oli ihanaa palata hotelliin valkoisten lakanoiden väliin.

Rakkaus

Mitä tulee rakkauteen, olen enemmän kuin kiitollinen jälleen kerran näistä yhteisistä hetkistämme kuluneen viikon aikana. Jos ensisuudelma sai aikoinaan kropan kihelmöimään ja jalat tärisemään, ei noista tunteista olla kaukana näin vuodenkaan jälkeen. Toki suhde elää ja kasvaa jatkuvasti, mikä tuo omia haasteita mukanaan. Sitä välillä niin toivoisi, että asiat pysyisivät neitseellisen kauniina ja muuttumattomina. Ehkä kirjoitan tästä oman blogikirjoituksen, päiväkirjamerkinnän.

Ihanaa kuitenkin, että rakkaudessa moni asia on arkipäiväistynyt ja tietynlainen tasapaino alkaa löytymään. Etäisyyteen alkaa myös tottumaan, jos siihen nyt voi tai haluaa tottua. Toki välillä olen vahvasti sitä mieltä, että tällainen etäsuhde toimii minulle enemmän kuin hyvin. Toisinaan olen taas täysin eri mieltä kanssani. 

Työrintama

Sain tälle vuodelle enemmän kuin mieleisen työprojektin hoidettavaksi. Päätin, että tämän vuoden ajan keskityn sisällöissäni miehiin ja erityisesti poikiin: miesten tunteisiin, poikien eriarvoistumiseen, isyyteen/isättömyyteen, puhumattomuuteen, seksuaalisuuteen. Kerron myöhemmin lisää uudesta työprojektistani, kunhan pääsen käsiksi siihen itsekin.

Tämän lisäksi politiikka kiinnostaa vuosi vuodelta enemmän ja enemmän. Jos tähtimerkit ovat Arkadianmäellä kohdillaan, saatan päästä aitiopaikalle seuraamaan politiikkaa. Sormet ristiin! Jos en, niin jatkan aktiivista uutisten lukemista ja mielenkiintoisten politikoiden seuraamista somessa.

Yritän tänä vuonna myös karsia mahdollisimman paljon sellaisia työkeikkoja pois, jotka eivät suoranaisesti innosta. Toki on hyvä muistuttaa itseäni, että asuntolainaani on vielä maksamatta 20 vuoden edestä. Olen kuitenkin huomannut tekeväni yllättävän paljon sellaisia pieniä duunikeikkoja, jotka syövät enempi motivaatiota kuin sytyttävät intohimon liekkiäni, jonka seurauksena merkityksellisyyden tunne paikoitellen katoaa.

Year In Clarion

Year In Clarion vuosi tulee huipentumaan minun osaltani tulevan viikonlopun Ruotsin reissuun. Sain kutsun nimittäin Nordic Choice Hotelsin jokavuotiseen VK (Vinter Konfrenansen) -seminaariin, joka järjestetään Tele2-areenalla. Toisin sanoen, firman bailut Ruotsin suurimmassa jäähallissa. Kaksi päivää kestävä tapahtuma on vuoden kohokohta monelle työntekijälle. Suomesta meitä lähtee pieni porukka, mutta muista Pohjoismaista paikan päälle saapuu satoja, jollei jopa tuhansia ihmisiä. Odotukset ovat korkealla, sillä olen vuoden aikana kuullut norjalaisen hotelliomistajan, miljardööri Petter Stordalenin aika erilaisista tavoista ottaa lava haltuun. Tässä esimakua.

Näihin levollisiin ja odottavaisiin tunnelmiin on hyvä tukeutua tammikuun ajan. Reilu pari viikkoa on aikaa nauttia katetusta aamupalasta, valkoisista lakanoista, saunavuoroista sekä vaahtokylvyistä. Ja sen aion tehdä!


90-luku ja lama-ajan lapsuus

Vuodenvaihde ei ole oikein koskaan ollut itselleni mitenkään suuri juttu. Sanoinkin viime viikolla, että vuodenvaihde on turhin juhlapyhä kalenterissa. Toki en ymmärrä loppiaistakaan, joten turha tässä on nipottaa jonkun päivän turhuudesta, vaan nauttia juhlapyhien tuomista vapaapäivistä ja yhteisöllisestä juhlimisesta. 

Vuodenvaihteessa ei ole itselleni sen suurempaa merkitystä. Aika jatkaa etenemistä tuttuun ja turvalliseen tapaan. Toki sitä tulee selattua puhelimen kuvarullaa ja katsottua, mitä vuosi oikein toikaan mukanaan. Vuodessa ennättää tapahtua jos jonkinlaista, mutta isot suuntaviitat ja muutokset elämässä usein ottavat pidemmän ajan, jolloin vuoden sijaan olisikin hyvä tarkastella elämää vuosikymmenien kautta.

lama-ajan nuoruus, pesojoonas

Moni asia, ainakin omassa elämässä, on tapahtumasarjojen summa, jolloin jokin asia saattaa konkretisoitua yhtenä vuonna, vaikka työtä on tehty useamman vuoden aikana. Valmistuin tradenomiksi 3,5 vuodessa, jonka seurauksena lähdin maailmanympärysmatkalle ja sain töitä Helsingistä nuorten parissa. Tämän työkokemuksen sisällöistä aloin ammentamaan sisältöjä Snapchattiin ystäväni suosituksesta. Ystävääni taas tutustuin vuonna 2010. Nykyään Snapchat on vaihtunut monimediatuottajan työhön ja oman osakeyhtiön pyörittämiseen. 

Nyt kun vuodenvaihde toi mukanaan siirtymisen uudelle vuosikymmenykselle, aloin nivomaan yhteen isompaa kokonaisuutta, kulunutta vuosikymmenystä, ja pohtimaan, miten elämä on muuttunut noina vuosina. Miten monet asiat ovat tuntuneet toisinaan epämääräisiltä valinnoilta, joita varjosti epävarmuus ja tietämättömyys, mutta vuosien saatossa ne ovat linkittyneet toisiinsa muodostaen eheän kokonaisuuden. Osa vuosien takaisista epävarmoista valinnoista ja teoista näyttää näin jälkikäteen hyvinkin harkituilta ja suunniteltuilta. Miten juuri nämä asiat ovatkaan tuoneet minut tähän.

90-luvun laman pohjalta kohti 20-lukua

Sain joululoman aikana luettua Suvi Vaarlan Westend romaanin (kirja saatu WSOY), joka kertoo 1990-luvun lamasta ja sen tuomasta varjosta, ystävyydestä, yhteiskunnan muutoksesta ja toivosta.  Kyseessä on sukupolviromaani, johon jokaisella ikäluokkani nuorella liittyy jonkinlaisia muistoja. Kirja on kerrottu nuoren naisen näkökulmasta, joten se toimi aikaloikkana tuohon lama-ajan harmauteen ja niukkuuteen Jaffa-kekseineen ja nahkasohvineen.

Vaikka kirjan kertomus sijoittuu Espooseen, varakkaiden ja korkeasti koulutettujen asuinalueelle Westendiin, jossa lama-ajan konkurssit ja lainakierteet saattoivat tiputtaa ihmisiä useamman yhteiskuntaluokan alaspäin, oli kirjassa silti paljon samaistumispintaa myös työväenperheen lapselle.

Olimme perheeni kanssa 80-luvun lopulla muuttaneet vastavalmistuneeseen omakotitaloon, niin kuin kirjan päähenkilökin, Korpilahdelle kolmen muun sisareni kanssa. Isäni pyöritti omaa sähköalan yritystä ja äitini oli kunnallisella puolella hammashoitajana.

lama-ajan nuoruus, pesojoonas

Laman iskiessä talouteemme, isäni yrityksen liikevaihto oli huonoimmillaan 700 000 markkaa. Hänellä oli jopa päiviä, jolloin ei ollut tarvetta poistua kotoa lainkaan. Kysyntä ei ollut suurta, kun rakentaminen sakkasi ympäri maata. EU:n tuella jaettavat leipäkassit tulivat tutuiksi myös meille: näkkileipää, lihahyytelöä, vehnäjauhoja, kaurahiutaleita… Ei ollut viikkoa, kun emme saaneet isovanhemmiltamme ruokalähetystä kotiin. Vaatteita kierrätimme sukulaisten ja lähipiirin kesken, eikä silloin mietitty tyttöjen ja poikien vaatteita. Oli vain ehjiä vaatteita.

Pahimpina hetkinä jopa pankinjohtaja kävi kotonamme ehdottamassa kotimme pakkohuutokauppaa. Niin kuin kirjassakin kerrottiin, pieni osa ihmisistä, joilla oli isoja säästöjä ja ahneutta, oli taipumus tehdä pilkkahintaan asuntokauppoja niiden kustannuksella, joilla meni huonosti. Samaa kuviota yritti tuolloinen meidänkin pankinjohtajamme: myydä asuntoamme pilkkahintaan ystävälleen.

Kiitos yhteiskunnan ja lähipiirin tuen, vältimme pakkohuutokaupan. On hullua ajatella, että muun muassa lapsilisien avulla saimme hoidettua lainojen korot, jotka nousivat ennätyslukemiin pahimpina lamavuosina. Hurjin korkoluku taisi hännystellä 18%. Samaisilla lapsilisillä on myöhemmin mahdollistettu myös lukio-opintoni. Tämän tyyppiset etuudet tuntuvat välillä jokseenkin itsestään selvyyksille, mutta eivät sitä ole.

Tuohon aikakauteen liittyy myös paljon hiljaista häpeää ja toivottomuutta. Nuorten itsemurhatilastot tuplaantuivat, työttömyys nousi ennennäkemättömiin lukuihin ja yrityksiä kaatui rajut määrät. Meillä isän yritys pysyi kuin pysyikin pystyssä. Terveydenhoitoalalla töitä onneksi riitti, ja arjessamme oli niukkuudesta huolimatta mieluisaa tekemistä harrastuksien ja sukulaisten parissa. 

Vaikka lama-aikaan liittyi paljon toivottomuutta, ei toivon liekki koskaan sammunut. 

Toivottomuudesta huolimatta se (lama) sisälsi myös toivoa, sittenkin toivoa, hiljaista mutta päättäväistä uskoa siihen että asiat muuttuisivat paremmiksi.

Suvi Vaarla, Westend

Asiat ovat toden teolla muuttuneet paremmiksi vuosikymmenten aikana. Niin omassa elämässäni kuin yhteiskunnassakin. Vaikka kulunut vuosi on tuonut minut asumaan hotelliin vuodeksi, on suurimmat askeleet elämässä otettu jo 90-luvulla, kun vanhempani ovat valaneet perustaa tasapainoiselle elämälle, laajentaneet parhaalla mahdollisella tavalla mahdollisuuksien horisonttia tulevaisuutta varten ja luoneet uskoa paremmasta huomisesta. Tulevaisuuden toivon liekin ylläpitäminen on varmastikin yksi tärkeimmistä opeista, joita olen saanut.

lama-ajan nuoruus, pesojoonas

Viimeisen vuosikymmenyksen aikana tuosta toivosta on ammennettu monen monta unohtumatonta tarinaa. Luotu entistä vahvempaa perustaa elämälle, opeteltu kohtaamaan vastoinkäymisiä, unelmoitu ja lisätty elämään roima annos värejä. Näin vuosikymmenen vaihtuessa jo viidennen kerran kohdallani, tuli romaani luettua jokseenkin otolliseen hetkeen. Aika ja tällaiset aikaloikat tarinoiden avulla antavat hyvin perspektiiviä moniin asioihin omassa ajattelussa ja käyttäytymisessä tänä päivänä. Kiitos siitä WSOY:lle ja eritoten Suvi Vaarlalle.

Toisinaan on hyvä ottaa aikaloikka vuosikymmenyksien päähän, toisinaan taas nauttia eilisen tuomista iloista.

Ihanaa alkanutta vuotta 2020!

Kuvat Rafael Lindroos


Vuoden tykätyimmät kuvat ja tarinat niiden takaa

Ylläri ylläri, vuoden tykätyimpiin kuviin liittyy paljon rakkautta ja vaaleanpunaisia hetkiä. Itselleni tykkäyksien seuraaminen ei ole tärkeää, kun laitan kuvia Instagramiin, mutta toisinaan se on oleellinen osa työtäni. En kuitenkaan tee julkaisuja siinä valossa, että keräisin tykkäyksiä. Instagram-feedini toimii kuvapäiväkirjana, jonne pystyn taltioimaan yksittäisiä hetkiä ja tarinoita, joihin voi palata uudestaan ja uudestaan. 

Ajattelin nostaa näin vuoden viimeisimpinä päivinä kuluneen vuoden kuvia, etunenässä niitä, mistä te olette tykänneet, mutta myös itselleni tärkeitä julkaisuja, sekä tarinoita niiden takaa.

vuoden tykätyimmät kuvat, pesojoonas

Vuoden tykätyin kuva huokuu Tom of Finlandia. Kuva on Annin ottama ja se otettiin Clarionin ylimmän kerroksen hississä. Olimme odottamassa ovien aukeamista Sky Barin puolelle, kun Anni sai idean ottaa meistä kuvia myös hississä, joka oli täynnä heijastumia. Laitoimme kassin hissin ovien väliin ja muutamassa minuutissa räpsimme joitakin täytekuvia muistikortille. Tom of Finland hetkeä ei suinkaan suunniteltu, vaan se tuli.

vuoden tykätyimmät kuvat, pesojoonas

Jos jatketaan elokuvateemalla, tulee tästä kuvasta mieleen Brokeback Mountain, ainoastaan stetsonit puuttuvat. Olimme viikon meidän kesämökillämme nauttimassa Suomen suvesta. Päätettiin ottaa kamera matkaan, kun lähdimme käppäilemään mökkitien vartta. Tarkoituksena oli ottaa muutama kuva viljapeltojen keskeltä ja nautiskella hiljaisuudesta. Matkan varrelle sattui tämä ikimetsän palanen, jonka takaa auringon säteet osui tienpientareelle. Yael näki tilaisuuden kuvalle. Kamera kannon päälle, ajastin käyntiin ja poseeraus.

Ah, tämän kuvan takaa löytyy luopumisen tuskaa. Yael oli nimittäin lähtemässä takaisin Amsterdamiin. Päätimme mennä Kiasmaan ennen Yaelin lentokenttäjunan lähtöä saadaksemme ajatuksemme muuhun, kuin lähtemiseen ja siitä tuleviin velloviin haikeuden tunteisiin. Hetkessä oleminen ja siitä nauttiminen on ollut haastavaa aina noina lähdön hetkinä. Päällimmäisenä mielessä on, milloin näemme seuraavan kerran. Kevyt hulluttelu Kiasman osallistavassa näyttelyssä teki hetkelliset hyvää ja sai meidät keskittymään toisiimme.

vuoden tykätyimmät kuvat, pesojoonas year in clarion

Tämä kuva on vuoden takaa, kun sain julkaista tämän vuoden suuren uutisen: MUUTAN HOTELLIIN. Kuva on otettu reilussa pakkaskelissä. Hetkeä aikaisemmin olin poseerannut kylpytakki päällä, kasvi kädessä ja sandaalit jalassa lumihangessa. Kyseinen kasvi tarttui matkaani ravintolan pöydältä, lupaa kysymättä ja löytyy vieläkin ikkunanlaudaltani. Ehkä vuoden jälkeen on sopiva hetki palauttaa se paikoilleen.

vuoden tykätyimmät kuvat, pesojoonas

Tässä on yski niistä kymmenistä salakuvista, joita olen vuoden aikana napsinut meistä. Meillä on aika erilaiset vuorokausirytmit Yaelin kanssa. Itse tykkään aamun ensimmäisistä hiljaisista tunneista, kun kaupunki ja ihmiset vasta heräilevät uuteen päivään. Yael taas nukkuisi mielellään yli kymmenen, jos antaisin. Hän taas nauttii illan hämärästä enempi. On vaatinut paljon Yaelilta, kun hän on maltillisesti jakanut iltaihmisenä nuo kriittiset hetket tällaisen aamuhirmun kanssa.

Tämä oli ensimmäisiä yhteiskuvaussession kuvia, joita Anni otti meistä. Yael oli hetkeä aikaisemmin tanssinut Clarionin uima-altaan reunalla, jonka jälkeen napattiin toisistamme kiinni ja ajattelimme Love Boatia. Naureskeltiin kuvien jälkeen, että tulisko laivayhtiöille laittaa viestiä heidän uusista mainoskuvistaan.

vuoden tykätyimmät kuvat, pesojoonas

Naurattaa valmiiksi jo tämän kuvan fiilikset. Olin toista kertaa Yaelin luona käymässä ja olimme juhlineet hänen syntymäpäiviään. Yael asuu kahden kämppiksen kanssa. Hetkeä myöhemmin juoksin vessaan eka oksentamaan, jonka jälkeen nostettiin pää pöntöstä ja vaihdettiin toinen pää tyhjennettäväksi. Sanotaanko, että suhteen alkuvaiheella on hyvä ottaa luulot pois niin kumppanilta kuin kämppiksiltä.

vuoden tykätyimmät kuvat, pesojoonas

Oma ehdoton suosikkikuva ja hetki tältä vuodelta oli mummon luona vierailu. Mummun muisti jo oikeutetustikin on hiukan pätkivä ja valikoiva. Juuri ennen kuvan ottamista mummu kysyi minulta, olinko hänen häissään. Olisinpa ollut, sanoin hänelle. Mummoni meni naimisiin 70-vuotta sitten.


Mitä pukinkonttiin? Toisenlaiset ja perinteiset lahjavinkit

Viime vuonna lähdin jouluperinteitä ja -kiirettä sekä niistä tulevaa stressiä karkuun ystävieni kanssa Baskeihin. Olin tuolloin ensimmäistä kertaa jouluna pois kotoa perheeni luota. Ajatus tuntui alkuun kauhistuttavalta, mutta samaan aikaan oli hyvä ottaa etäisyyttä jouluperinteisiin ja miettiä, mitä minä haluan joululta ja millaisia jouluperinteitä itse haluan vaalia.

Jouluperinteiden muuttaminen on haastavaa, kun joukkoon mahtuu monen kirjava lauma ihmisiä, joille jokaiselle joulu merkitsee eri asioita. Toki kaikkia meidän perheessämme yhdistää halu olla yhdessä ja pysähtyä arjen keskellä. Joulumme, niin kuin varmasti monen muunkin, on muuttunut vuosien saatossa runsaammaksi; lohen ja sillin viereen on tullut siikaa, rosollin kylkeen voi ottaa kahta muutakin salaattia, suolakinkun ohella on mahdollisuus ottaa myös palvikinkkua tai kalkkunaa, jälkiruokapöydän jälkeen, kun housun napit on avattu, on aika korkata juustolautanen.

Sama runsaus jatkuu, kun joulupukki saapuu paikalle. Muistan joulun, kun pukki ei ennättänyt edes jakamaan kaikki lahjoja lapsille, kun tuli jo olla seuraavassa paikkaa jakamassa paketteja. Syy ei suinkaan ollut pukin tiukassa aikataulussa, vaan isossa kasassa lahjoja. Osa lapsien lahjoista ei edes tullut pukin mukana, sillä ne odottivat saajaansa toisen vanhemman kotona. 

Tietyllä tapaa ymmärrän tämän runsauden syyn. Lama-ajan lapsuudessani kamppailtiin siitä, että saadaan varmasti kinkku pöytään, josta riittää kaikille suuhun pantavaa. Lahjoja taiottiin jostain. En edes halua tietää, ostettiinko osa paketeista lainarahalla vai kenen selkärangasta ne revittiin. Vanhempani taas ovat nähneet sodan jälkeisen joulun, jolloin rasvasopassa uitettiin leivän palasia, joulukoristeita tehtiin kävyistä ja kuusta koristivat aidot kynttilät. Kukapa meistä ei haluaisi tarjota omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen jotain parempaa, mitä itse on kokenut.

Haluan sinisilmäisesti uskoa, että olemme jossain määrin saavuttaneet joulun vieton runsaudessa tietynlaisen saturaatiopisteen, jolloin vähemmän alkaisi olemaan enemmän. Vähemmän kokattavaa, vähemmän lahjoja hankittavaksi, vähemmän juoksemista kaupoilla. Enemmän yhteistä aikaa, enemmän tilaa hengähtää, enemmän aikaa itselle. Tätä sinisilmäistä ajatusta kohti haluan mennä myös tänä jouluna, kun suuntaamme ystävieni kanssa Rukalle, ilman sen suurempia suunnitelmia.

Toisenlaiset ja perinteiset lahjavinkit

Jouluperinteistä yksi näkyvin on joululahjat. En ole vuosiin ostanut lahjoja muuta kuin kummilapsilleni ja nekin ovat olleet eettisiä lahjoja, sekä muutamia yhteislahjoja vanhemmilleni. Olen varmastikin kummilapsieni silmissä se tylsä setä/-eno, jolta saa joka joulu lahjaksi lämmintä kättä ja kirkon ulkomaanavun postikortin. Toki uskon, että nimenomaan lapset ymmärtävät, ettei pakettien määrillä ole väliä. Enempi se tuntuu olevan meille aikuisille tärkeämpi tekijä.

Tänä jouluna pukinkonttiin saattaa löytyä eettisten lahjojen lisäksi joku lahja myös Yagilalle. Tosin taisin päättää meidän puolesta, että lahjan tulisi olla jotain yhteistä, kuten ravintolalahjakortti, museokäynti tai savikurssi. Lahjan, johon voi sisällyttää isomman ajatuksen mukaan. Ajattelin kostaa teille tämän tyyppisistä lahjoista vinkkilistan teillekin.

Toisenlainen lahja – Kirkon ulkomaan apu

Toisenlainen lahja on ehdoton kestosuosikkini. Olen kymmenen vuoden ajan ostanut kummilapsilleni yhdessä heidän kanssaan eettiset lahjat. Kummilapset saavat itse valita Kirkon ulkomaanavun listasta haluamansa lahjat sitä tarvitseville. Usein keskustelemme myös, miksi he valitsevat juuri kyseiset lahjat, sekä miten osalla ihmisistä on asiat paremmin kuin toisilla ja niillä, joilla asiat ovat mallikkaasti, on myös velvollisuus pitää huoli muista. Jos jotain kummina haluan kirkollisesta kasvatuksesta siirtää jälkipolvelle, on se solidaarisuus. 

Joulupuu-keräys

Muuan muassa Hope ry on usean joulun ajan jakanut joulumieltä myös niille lapsille ja perheille, joilla ei tällä hetkellä muuten olisi varaa joulun viettoon tai kaipaavat apuja joulun tekemisessä. Keräyspisteitä löytyy ympäri maata ja ilokseni myös minun alakerrastani Clarionin aulasta. Muistathan kirjoittaa pakettiin, mitä lahja pitää sisällään ja kenelle se olisi sopiva.

Kestäviä valintoja

Mitä jos tänä jouluna antaisit lahjaksi jotain, joka parhaassa tapauksessa voi ohjata lahjan saajan tapoja ympäristöystävällisemmiksi. Itse sain tupaantuliaislahjaksi Niimarilta heidän Ecosmol-kierrätysjärjestelmänsä, joka on helpottanut kierrättämistä hotelliympäristössä, jossa säilytystila on kortilla. Sama haaste tosin tulee olemaan minun pienessä yksiössäni, jossa kierrätyspisteitä oli ainoastaan lavuaarin alla, vartalopeilin takana ja pienessä vaatekaapissa. Ecosmol on Harri Koskisen suunnittelema kauniisti puusta muotoiltu sisustusesine, jota ei tarvitse peitellä – päinvastoin. 

Toisenlaiset ja perinteiset lahjavinkit,

Yhteinen aika

Ilmoitin Yagilalle, että jos hän haluaa ostaa jotain joululahjaksi minulle, tulisi sen olla jotain yhteistä. Museokortti, ravintolaillallinen, kahvilakierros, elokuvailta, kylpyläreissu tai lennot toistemme luo. Yhteinen aika on kortilla, joten mielellään satsaamme niihin hetkiin, kun olemme yhdessä. Synttärilahjoissa olen yrittänyt noudattaa tätä samaa ystävieni kanssa, ostamalle yhteisiä hetkiä meille. Itselläni on jo toista vuotta putkeen Museokortti ja voin suositella sitä lahjaksi tai itsellle.

Toisenlaiset ja perinteiset lahjavinkit, myssyfarmi

Pehmeä paketti

Rakkautta ensisilmäyksellä, sitä se oli Myssyfarmin mummojen kanssa. Jos mietit pehmeän lahjapaketin ostamista, suosittelen vilkaisemaan Myssyfarmin valikoiman. Kaikki tuotteet valmistetaan alusta alkaen Suomessa käsityönä. Lapsuuden joulujen vahvimpia muistoja lahjoista on isovanhempieni kutomat villatuotteet. Hirveän montaa joululahjaa en pysty lapsuudestani nimeämään, mutta villasukat, -lapaset ja pipot ovat jääneet vahvasti mieleen. Kiitos niistä rakkaille mummoille.

Toisenlaiset ja perinteiset lahjavinkit

Poikaystävälle?

Kalsarit, yöpaidat ja hajuvedet ovat kestohittejä. Jos kaipaat kuitenkin jotain perinteistä poikkeavaa, suosittelen miettimään lahjoja, joita poikaystävä ei välttämättä itse kehtaisi ostaa, mutta saattaisi olla sen tarpeessa, esimerkiksi kasvo- tai jalkahoidot. Uskon, että miehenä on pienempi kynnys mennä kasvohoitoon, jos se on puolison hankkima lahjakortti. Tuntuu tyhmälle kirjoittaa tällaisia pinnallisia asioita, mutta elämme maailmassa, jossa edelleen koetaan kasvohoitojen olevan naisten juttu.

Jos tuntuu, ettei lahjaa meinaa löytyä, osta kukkia. Värikkäitä sellaisia.


#YearInClarion – 11,5M tavoittavuus ja muita tuloksia

Jäiks, #YearInClarion-projektissa starttasi viimeiset kaksi kuukautta. Osa varmastikin kelaa, että vieläkö asun siellä hotellissa, mutta itse ainakin kauhistelen ajan kulkua ja mietin, että vastahan tänne muutettiin.

Viimeksi tällä viikolla eräs Instagram-seuraaja kysyi, miksi oikein asun hotellissa? ”Asut siis vuoden hotellissa, mutta miksi? Hyvää mainosta hotlalle, mutta mitä muuta?” Niin, onko tämä ollut hyvää mainosta Clarionille ja ennen kaikkea, mitä muuta tämä on ollut?

Yksi kampanjan päätavoitteista oli Clarionin brändin vahvistaminen ja tunnettuvuuden lisääminen tietyssä kohderyhmässä sekä palveluiden kehittäminen. Jotta päästään käsiksi projektin vaikuttavuuteen, tulee tavoitteita mitata. #YearInClarion-projektin alkuvaiheessa tehtiin alkumittaus, puolessa välin välimittaus ja ensi vuoden puolella tehdään vielä loppumittaus. Rakastan, kun asioita mitataan ja dataa analysoidaan. Tässä hyvänä kumppanina on toiminut mainostoimisto Miltton.

#YearInClarion, pesojoonas, jätkäsaari

Välimittauksen tulokset olivat itselleni tietyllä tapaa pieni helpotus, sillä sitä tulee helposti mietittyä, onko omalla tekemisellä mitään vaikutusta mihinkään. Iloksemme (ja omaksi huojennuksekseni) tunnettuvuus oli noussut välimittauksessa. Tämän lisäksi niiden ihmisten määrä, jotka eivät olleet aikaisemmin kuulleet Clarionista, oli laskenut. Brändin avainattribuutit olivat myös kehittyneet, etenkin nuoremmassa kohderyhmässä erinomaisesti. Eli juuri samassa kohderyhmässä, jonka minä tavoitan kanavillani. Toki on hyvä muistaa ja antaa tunnustusta kaikille muillekin markkinointiteoille, joita Clarion tekee tämän projektin lisäksi, joten moni asia on varmastikin vaikuttanut positiivisesti tunnettuvuuden nousuun, ei ainoastaan tämä projekti.

Clarionin omat sosiaalisen median kanavat ovat myös kasvaneet kuluneen vuoden aikana 9% kuukausi tahdilla, joka on yritykselle kohtalaisen hyvä kasvutahti. Koko mediatavoittavuus tällä projektilla on tällä hetkellä noin 11,5 miljoonaa. Se onko luku paljon vai vähän, en osaa sanoa. Omaan korvaan luku toki kuulostaa tosi suurelle. Tästä varmastikin lisää projektin päätyttyä.

Palvelumuoto osaksi vaikuttajayhteistyötä

#YearInClarion-hotellivuodessa ei ole ollut kyse pelkästään markkinoinnista, sillä vuoden ajan olen päässyt myös kehittämään Clarionin palveluita yhdessä heidän kanssaan. Kun tulee päivästä toiseen käytettyä hotellin palveluita, tulee myös huomattua paljon erilaisia asioita, joita henkilökunta ei välttämättä omasta perspektiivistään näe. Näitä asioita olen kirjannut vuoden aikana ylös ja keskustelleet yhdessä Clarionin kanssa niistä.

Tällä hetkellä palvelumuotoilun excel-taulukosta löytyy reipas 50 kehitysideaa, joista osa on isompia ja osa pienempiä huomioita. Osaa havainnoista on jo viety eteenpäin, kuten Resq-sovelluksen hyödyntämistä hotelliaamupalan hävikin vähentämisessä. Ruokahävikin vähentämiseen hyödynsimme myös seuraajiani, kun kysyin ideoita pekonin ja kanamunien jatkojalostamiseen. Tuolloin saimme buorokauden aikana noin 300 ideaa, joita on testattu yhdessä keittiöhenkilökunnan kanssa.

Palvelumuotoilu prosessina on haastavaa ja hidasta. On myös hyvä muistaa, etten ole koulutukseltani palvelumuotoilija, joten suoranaista osaamista aiheeseen minulla ei ole, muuta kuin henkilökohtaisia kokemuksia yrittäjän taipaleeltani ravintoloitsijana ja kauppiaana. Arkisia huomioita toki kuka tahansa kuluttaja voi huomioida käyttäessä palveluita ja osoittaa epäkohtia, joten puhuisin tämän projektin yhteydessä palvelumuotoilusta enempi käyttäjän havainnointina, palautteenantamisena ja ideoiden heittäjänä. Uskon myös, että tämän tyyppinen lisä vaikuttajayhteistöihin tulee lisääntymään ensi vuoden aikana. Vaikuttajilla kun on sitoutunut seuraajakunta, jotka ovat monien palveluiden ja tuotteiden kuluttajia ja joilla on varmastikin halu kehittää asioita yhdessä.

#YearInClarion, pesojoonas, jätkäsaari
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Henkisen kasvun polulla

Itselle tämä on ollut suurin vaikuttajayhteistyö omalla sosiaalisen median taipaleellani. Normaalisti yhteistyöni ovat yksittäisiä nostoja yrityksen palveluista tai tuotteista. Muutaman yrityksen kanssa olemme tehneet jo pidempään yhteistyötä, muttei näin tiivistä kuin #YearInClarion-projekti on.

Sisällöntuotannollisesti tämä projekti on haastanut paljon. Teen työkseni sosiaalisen median sisältöjä myös muille tahoille. Se, mikä ei aina välttämättä näy ulospäin, on ideoiden jatkuva synnyttäminen ja siitä tuleva luomisen tuska ja rajallisuus. Joskus ideareppu on tosi tyhjä ja silloin joutuu tyytymään seiskan suoritukseen, joka sekin on hyvä. Tätä ei tietenkään halua sanoa ääneen, koska haluaisi tarjota täyden kympin sisältöjä kaikille asiakkaille ja seuraajilleni. 

Mediatunnettuvuus projektin kautta on tuonut hyvää liikehdintää eri sosiaalisen median kanaviini. Etenkin Linkedinissä seurantapyyntöjä tulee harva se päivä. Yhteistyöpyyntöjä on tullut ennätysmäärä tänä vuonna ja uskon sen pitkälti johtuvat tästä projektista. Toki muutamia yhteistöitä on myös mennyt ohi suun hotellivuoden takia. Liikevaihdollisesti kulunut vuosi on ollut erinomainen.

#YearInClarion, pesojoonas, jätkäsaari
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Euroja ja numeroita tärkeämpää on kuitenkin ollut löytää hyvä tasapaino työn ja vapaa-ajan välille. Hotellissa asuminen on nimittäin vapauttanut aikaa, sillä ei ole tarvinnut miettiä kiinteitä kuluja, joita varsinkin asumisesta syntyy, ja sykkiä töiden parissa hullun lailla. Tämän vuoden ajan olen saanut toteuttaa neljän päivän työviikkoa, sekä nauttinut pitkästä kesä- ja talvilomasta. Vuosi antoi myös rohkeutta perustaa oman osakeyhtiön, jonka toimintaa tässä parhaillaan opetellaan.

Voisi siis todeta, että vuosi on ollut muutakin kuin ”hyvää mainosta hotlalle”. Toki luvut ovat tärkeitä vaikuttavuuden kannalta, mutta ne eivät aina kerro koko totuutta ja on hyvä nähdä nimenomaan se inhimillinen puoli lukujen takaa. Osaamisen kasvu, uudet tuttavuudet, mielettömät muistot, hyvinvoinnin vaaliminen ja tulevaisuuden uskon vahvistuminen. Näitä asioita ei välttämättä erilaisissa bisnesmittauksissa näy, mutta itselleni nämä ovat onnistumisen merkkejä.


Räntäinen rakkauspäiväkirja – Rakkaudenosoituksia

Varoituksen sananen päiväkirjani: Tämä kirjoitus saattaa sisältää roiman määrän siirappisen makeaa ja vaaleanpunaisen hattaran näköisiä hetkiä sekä musiikkia sydämelle, eli rakkaudenosoituksia.

Musiikki on ollut keskiössä suhteessamme alusta alkaen. Itse en ole mikään erityinen musiikkifani: kuuntelen musiikkia, mutten fanita suuresti ketään tai osaa kertoa mistä mikäkin biisi kertoo. Vielä ammattikorkeakouluaikoina kerroin musiikkimaukseni radion. Siis kaikki se radiohittimusa, jota tuli ulos radiosta, kuuntelin sitä. Ei mitään sen ulkopuolella olevaa, vain sitä itseään. Toiselle meistä taas musiikki on yksi osa työtä, väline tunteiden ja itsensä ilmaisuun.

Musiikki ei onneksi katso kuuntelijaansa, vaan yhdistää erilaisia kuulijoita ja tulkitsijoita. Ensitapaamiselta lähtien olemme enemmissä määrin pysähtyneet musiikin pariin, tanssinut sen tahdissa ja sanoittanut tunteitamme sen kautta. Musiikista on tullut meidän yhteinen tapamme aloittaa aamut, erityisesti silloin, kun emme ole toistemme luona. Aamun ensimmäisiä asioita on avata Whatsapp ja kuunnella sinne saapunut kappale. Tänään aamu alkoi esimerkiksi tällä:

Yhteen kappaleeseen, tai yhteen tekoon, voi mahtua niin paljon ajatuksia ja pieniä nyansseja. Siis se, että toisen viimeinen teko ennen nukkumaan menoa, on lähettää viesti toiselle, itsessään on jo valtava asia. Ainakin minulle. Ajatus siitä, että joku toinen ajattelee minua ja osoittaa sen jollain pienellä viestillä, kortilla, sanalla, on aina vaikuttanut minuun suuresti. Sen takia tykkään esimerkiksi lähettää postikortteja ystävilleni, kertoakseni, että ovat he ovat olleet siinä hetkessä mielessäni, sekä osoittaakseni, kuinka tärkeitä he ovat minulle.

rakkaudenosoituksia, pesojoonas
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Uskon enempi arjen pieniin tekoihin kuin lentokoneen perässä liehuviin huomionosoituksiin. Uskon enempi tekoihin, jotka vaativat enemmän ajatusta kuin rahaa. Uskon ennen kaikkea läsnäoloon. Haluun olla toisen vierellä, vaikkei fyysisesti siihen ole aina mahdollisuutta. Joskus pienestä ajatuksesta voi kasvaa dominoefektin lailla vaikuttava tapahtumasarja ympäristöömme. Me olemme ympäristö ja luomme teoillamme ja sanoillamme sitä. 

Itse opettelen vielä rakastamaan ja tulemaan rakastetuksi. Voisi kuvitella, että se on helppoa, mutta ei. Ei kai sen helppoa tarvitsekaan olla. Tämän tyyppisten tekojen, rakkaudenosoitusten vastaanottaminen on vaatinut opettelua. ”Ei minua varten tarvitse”-ajattelu on jokseenkin suomalaista ja jokseenkin itsekästä. Eihän hän sitä minua varten tee, vaan meitä varten. Ei kai rakkaudessa ole kyse yksilöistä, vaan meistä. 

Ehkä huominen kappale kertoo meistä.


Onko vastuullinen vaateteollisuus mahdoton yhtälö? Osa 2

”Suomalaiset tuottavat tekstiilijätettä 2,2 kiloa sekunnissa eli 70 miljoonaa kiloa vuodessa.” Muun muassa tämän käsittämättömän ja pysäyttävän luvun opin Vastuullinen vaate kiertotaloudessa -videokoulutuksessa, jonka minulle tarjosi Anniina Nurmi. Luvut tuntuvat hurjilta, suorastaan absurdeilta. Onko vaatteistamme tosiaan tullut kertakäyttökamaa vai mistä tämä kertoo? Vastaus on varmasti monisyinen.

Olen viimeisten vuosien ajan huollattanut rikki menneitä vaatteitani tai antanut reikien olla osana vaatetta. Ajastus roskiin heittämisestä tuntuu vieraalle. Toki muistan ne ajat, kun tuli kerta viikkoon ostettua vaatekaapin perälle heikkolaatuisia ja nopeasti muodista meneviä t-paitoja, koska halvalla sai. Jos vaatteeseen tuli reikä, oli halvempi ostaa uusi tilalle. Ehkä jopa kahdessa eri värissä.

Törmäsin viikonloppuna sosiaalisessa mediassa termiin ”visible mending”, eli tehdään korjaukset näkyviksi vaatteisiin. Ei siis peitellä mitään, vaan korostetaan. Tämä on hyvä esimerkki, kuinka käytettyjen ja korjattujen vaatteiden arvostusta tuodaan esiin. Koen, että tuossa 70 miljoonassa kilossa näkyy osittain meidän kuluttajien välinpitämättömyys, tietämättömyys sekä arvostuksen puute.

Pienistä teoista, kuten vaatteiden korjaamisesta, voi kasvaa suuriakin muutoksia. Se on myös Anniinan vahva viesti meille, kun pohdimme, onko omilla teoillamme merkitystä isossa kuvassa. Blogisarjamme ensimmäisessä osassa Anniina antoi vinkkejä ja näkemystä ekologisista materiaalivalinnoista, joilla voi vaikuttaa omien kulutustottumuksien muuttamiseen kestävämmäksi. Tässä toisessa osassa paneudumme kuluttamiseen, viestintään ja tuotantoon. 


Muistutuksena vielä, jos olet kiinnostunut Anniinan videokoulutuksesta Vastuullinen vaate kiertotaloudessa, koodilla ”PESOJOONAS” saat 20% alennuksen koulutusmaksusta (tarjous voimassa 31.12.2019 saakka). Koulutuksen kesto on 1,5h. Tästä pääset myös tutustumaan koulutuksen sisältöön.

Vastuullinen vaateteollisuus – Anniina Nurmi vastaa

Mitkä ovat niitä oikeita kysymyksiä, joita tulisi osata kysyä, kun miettii uuden vaatteen ostamista?

Ihan ensimmäinen ja perimmäinen kysymys tulisi esittää itselleen: Tarvitsenko tätä oikeasti? Ei pelkästään ekologisten ja eettisten kulutusvalintojen tekeminen pelasta tätä maailmaa, vaan se, että radikaalisti vähennämme ostamista ylipäätään. 

Toiseksi voi kysyä itseltään, voisinko löytää kyseisen vaatteen kierrätettynä? Aina on parempi hyödyntää jo olemassa olevaa materiaa uuden sijaan ja näin pidentää vanhojen vaatteiden käyttöikää.

Kaikkea ei kuitenkaan aina löydä kirpparilta ja joskus ihan oikeasti tarvitsee jotain uutta. Tässä tilanteessa kannattaa lukea laajempi kirjoitukseni, johon olen koonnut viisi vastuullisuuskysymystä, joita voi kysyä vaatekaupassa tai suoraan vaatemerkiltä.

Vaatteita ostaessa kohtaa väistämättä arvoristiriitoja. Millä perustein suosittelet tekemään lopullisen valinnan?

Pitää hyväksyä se, että maailma ei ole vielä valmis, eikä aina löydy juuri tarvitsemaansa vaatetta täydellisen vastuullisena täyttäen samalla kaikki muut omat kriteerit. Vaikka olisi ihana saada synnintunnustus kaikista ostopäätöksistä, välillä pitää myöntää: Nyt tein ostoksen pikamuotiliikkeestä, eikä valinta ollut vastuullinen. Pahinta on nimittäin vesittää vastuullisuus-termien käyttöä sanomalla lähes mitä tahansa tuotetta tai ostosta jollain verukkeella vastuulliseksi, ekologiseksi tai eettiseksi.

Jos vaate on joltain yksittäiseltä ominaisuudesta ekologinen, muttei laajemmin vastuullinen, voi sitä kutsua vaikkapa paremmaksi valinnaksi. Ja parempi valinta on ehdottomasti hyvä asia! Tämä ei vesitä sitä faktaa, että näitä teemoja pitää pohtia ja tehdä arvojen mukaisia valintoja – vaikka ne olisivatkin vielä kompromisseja.Tästä määritelmien viidakosta ja arvoristiriidoista olen kirjoittanut laajemmin täällä.

Anniina Nurmi kertoo vastuullisesta vaateteollisuudesta, Pesojoonas ja Marimekko

Mistä johtuu, että ihmiset ostavat lapsityövoimalla tuotettuja tuotteita? Kuinka voisi välttää tukemasta tällaista toimintaa?

Ihmiset eivät halua luopua ns. saavutetuista eduista. He mieluummin ummistavat silmänsä epäkohdille kuin olisivat ostamatta vaatteita järjettömän halpaan hintaan. Ei tarvitse mennä kuin muutama vuosikymmen taaksepäin, kun pikamuotiliikkeet vasta tulivat ysärin alussa Suomeen. Nyt ajattelemme, että näinhän tää on aina ollut: T-paidan kuuluu maksaa vain muutaman euron! Mutta ei se näin ole: noin halvassa vaatteessa ei mitenkään voi näkyä vaatteen todellisia kustannuksia ympäristöön ja ihmisiin. 

Paras tapa välttää tukemasta lapsityövoimalla tuotettuja vaatteita on jättää hälyttävän halvat vaatteet ostamatta, sekä ottaa selvää vaatemerkin taustoista, kysy ja kyseenalaista. 

Mietityttää, kuinka huonoja päätöksiä todennäköisesti teen tajuamatta sitä. Mikä neuvoksi?

Kukaan ei ole täydellinen. Eikä pidäkään olla. Vastuullisen vaatteen kenttä on tosi laaja, eikä kaikkea voi tietää heti kättelyssä (eikä voikaan, sillä ala kehittyy koko ajan, onneksi!) Tärkein on se, että tiedostaa vaatteiden ongelmallisuudet ja pyrkii askel askeleelta lisäämään omaa tietoisuutta ja tekemään parempia valintoja.

Jos on pieni budjetti, miten ostaa vaatteita vastuullisemmin? 

Vastuullinen kuluttaminen voi itse asiassa olla aika halpaa, sillä ostamatta jättäminen on se vastuullisin teko. Vaikka pikamuotiliikkeen paita saattaa tuntua halvalta ostohetkellä, ei se sitä kuitenkaan ole, jos se ei kestä käytössä pitkään joko laatunsa tai ulkomuotonsa takia. 

Edullisia löytöjä kannattaa tehdä kirppareilta. Vaikkakin tätä nykyä joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa, että niitä oikeasti hyviä ja laadukkaita tuotteita löytää kirppisten ylitsepursuavasta tarjonnasta, se vaiva kannattaa nähdä. Jollei tykkää kierrellä perinteisillä kirpputoreilla, kannattaa tsekata nettikirpparit, kuten Tori.fi, Facebookin erilaiset myyntiryhmät & kauppapaikka, Emmy.fi tai vaikkapa kirppissovellus Zadaa

Jos ostat jotain uutena, Suomenkin markkinoilla löytyy jo edukkaampia vastuullisia merkkejä. Jos ostaa tosi harvoin mitään uutta, voi ostoksen nähdä sijoituskohteena, johon säästää rahaa. Laita vaikkapa jemmaan kaikki ne rahat, jotka säästät sillä, ettet osta heräteostoksia pikamuotiketjuista, ja sijoita kestävään tuotteeseen.

Vastuullisuudesta viestiminen

Onko vastuullinen vaateteollisuus mahdoton yhtälö?

Vastuullinen vaateteollisuus ei ole mahdoton yhtälö, mutta hankala sellainen. Nykyisen vaateteollisuuden ongelmat ovat niin syvällä rakenteissa, että niiden muuttaminen vaatii radikaaleja toimia. Me ihmiset olemme kuitenkin tämän nykyisen systeemin rakentaneet ja sitä edelleen ylläpidämme, joten me ihmiset voimme sen myös korjata. Muuta vaihtoehtoa meillä ei ole. 

Kuka saa viestiä vastuullisuudesta ja kuka ei? Mikä määrittelee tämän ja mistä voi tietää, ettei kyseessä ole viherpesua? 

Mikä vaan vaateyritys saa (ja pitää!) viestiä omasta toiminnastaan ja siitä, millä tavalla sen on vastuullista. Mikä vaan yritys ei tosin voi väittää oman toimintansa olevan vastuullista, jos se ei sitä ole. Eka askel onkin läpinäkyvyys: Ensin kerrotaan avoimesti omasta toiminnasta, tuotannosta ja sen vaikutuksista ympäristöön ja ihmisiin. Sen jälkeen avataan sitä, mitkä ovat vastuullisuustavoitteet ja miten niihin päästään. Tein jokin aika sitten videon, jossa avaan lisää sitä, mitä ja miten vaatebrändin tulisi viestiä vastuullisuudestaan.

Vaadi vaatebrändiltä konkretiaa. Älä hyväksy ympäripyöreitä korulauseita, vaan vaadi tiukkaa faktaa. Esimerkiksi lause ”Pyrimme lisäämään ekologisten materiaalien osuutta mallistoissamme.” ei riitä, vaan brändin tulee avata asia konkreettisesti, vaikkapa näin: ”Nykyisessä mallistossamme ekologisten materiaalien osuus on 35%, josta 30% on GOTS-sertifitoitua luomupuuvillaa ja 5% kierrätyspolyesteria. Vuoteen 2025 mennessä ekologisten materiaalien osuus mallistostamme tulee olemaan 75%.”

Onko viherpesu aina pahasta?

On. Viherpesu, jossa annetaan ymmärtää jonkun yrityksen tai tuotteen olevan vastuullisempi kuin mitä onkaan, vesittää koko vastuullisuuden kenttää ja hankaloittaa kuluttajan mahdollisuuksia tehdä oikeasti hyviä valintoja.

Vastuullinen tuotanto

Mitkä ovat vaateteollisuuden kipeimmät ongelmat? 

Kipeitä ongelmia on tosi monia, kuten materiaalituotannon ympäristöhaitat, valmistuksen ihmisoikeusloukkaukset ja koko tuotannon ilmastovaikutukset. Silti näitäkin isompi ongelma on koko vaateteollisuuden nykyinen rakenne, joka perustuu halpoihin hintoihin, nopeaan tuotantotahtiin ja yhä kasvaviin vaatemääriin. Jollei näihin rakenteellisiin teemoihin pureuduta, jäävät muut vastuullisuusteot vain laastariratkaisuksi.

Miten voi välttää vaatteita, joiden tuotannossa on käytetty myrkyllisiä kemikaaleja, jotka eivät ole hyväksi luonnolle eikä ihmiselle?

Luomutuotannossa ei saa käyttää haitallisia, keinotekoisia torjunta-aineita tai lannoitteita, joten luomua ostamalla voit ainakin tietää, että vaatteen tuotannossa tai lopullisessa tuotteessa ei ole käytetty myrkyllisiä kemikaaleja.

Mistä voin tietää, kuka on tehnyt vaatteeni? Minkälaista palkkaa he saavat?

Nämä tiedot pitäisi ehdottomasti tulla vaatebrändeiltä, sillä läpinäkyvyys on kaiken a ja o. Ei pelkästään se tieto, missä maassa ja tehtaassa vaate on valmistettu, vaan myös tarkemmin siitä, minkälaiset työolosuhteet heillä on sekä minkälaista palkkaa he saavat ja miten tämä palkka suhteutuu kyseisen maan elämiseen riittävään palkkaan. 

Tavoite olisi, että nämä kaikki tiedot olisivat avoimesti nähtävillä esimerkiksi yrityksen nettisivuilla. Vielä ei kuitenkaan olla näin hyvässä tilanteessa, joten tässä vaaditaan meidän jokaisen aktiivisuutta: kysytään ja vaaditaan yrityksiltä läpinäkyvämpää toimintaa. 

Anniina Nurmi kertoo vastuullisesta vaateteollisuudesta, Pesojoonas ja Marimekko

Vastuullinen vaikuttaminen

Maailma hukkuu vaatteisiin. Miten tätä voidaan hillitä ja saamaan vaateteollisuus ottamaan vastuuta luonnosta? Kuinka paljon kuluttajalla on valtaa vaikuttaa?

Vaateteollisuuden ongelmat ovat rakenteellisia, joihin pitää myös puuttua rakenteiden tasolla. Suurin osa vaateyrityksistä tekee vain pieniä, näennäisiä vastuullisuustekoja, kun oikeasti heidän pitäisi muuttaa koko liiketoimintansa rakenne: hintaan, nopeuteen ja määrään perustuva bisnesmalli ei voi olla ikinä oikeasti vastuullinen. Harva yritys on valmis muuttamaan perustavanlaatuisesti omia toimintatapojaan – ilman pakkoa. Paine muutokseen pitääkin tulla ulkoapäin: sekä kuluttajilta että lainsäätäjiltä. 

Kuluttajalla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa, vaikka se välillä ei siltä tunnu. Yksittäisen ihmisen valinnat ja teot eivät vielä muuta maailmaa, mutta jokainen muutos lähtee yksittäisestä ihmisestä (mieti vaikka Greta Thurnbergia!). Yhdessä saamme aikaan joukkovoimaa, jolla on mahdollisuudet vaikka mihin. 

Voimme vaikuttaa jokaisella kulutuspäätöksellämme – sekä kuluttamatta jättämisellä. Mutta meidän roolimme ei voi rajautua pelkkään kuluttamiseen. Tätä tärkeämpää on kysyä, kyseenalaistaa ja vaatia vastuullisempaa toimintaa yrityksiltä sekä vaikuttaa poliitikkoihin, jotta he tekisivät vaikuttavampaa vastuullisuustyötä. Lue lisää tavoista, joilla meistä jokainen voi vaikuttaa täältä.

Kaikilla kolmella – kuluttajilla, poliitikoilla ja yrityksillä – onkin tärkeä oma roolinsa siinä, miten vaateteollisuutta saadaan oikeasti vastuullisille urille. Kaikkien tulee tehdä radikaaleja, isoja tekoja!

Kuvat Arttu Mustonen


Mitä tulisi tietää vastuullisesta vaateteollisuudesta? Osa 1

Ah tiedän, kuinka ristiriitaiselta tuntuu puhua vastuullisista teoista sekä valinnoista ja samaan aikaan mainostaa erilaisia tuotteita ja tarpeita ihmisille sosiaalisessa mediassa omissa kanavissani. Vaikka osa mainostamistani tuotteista on merkattu erilaisilla vastuullisuusmerkinnöillä ja osa ei, molempien mainostaminen tähtää yhteen asiaan: kulutuksen ja myynnin kasvattamiseen. Toki osa on vähemmän paheellista kuin osa – tehtävä kuitenkin yksi ja sama. 

Tehdessäni kaupallisia yhteistöitä sosiaaliseen mediaan, pohdin usein, että onko työni välttämättä kaikista vastuullisin tapa lyhentää asuntolainaani ja kehittää liiketoimintaani. Ainakin se on sellaista, mistä nautin suunnattomasti. Tiedän, että oikeutan toimintani itsekkäistä syistä ja vetoamalla liiketoiminnan harjoittamiseen ja itseni toteuttamiseen, kun puntarissa on meidän yhteinen tulevaisuutemme ilmastotalkoiden parissa. En voi kieltää, etteikö mainonnan parissa työskennellessä auttamatta tulisi arvoristiriitoja vastaan. 

vastuullinen vaateteollisuus

Arvoristiriitoja suurempi asia, joka painaa mieltäni, on tietämättömyys. Tietämättömyys omien valintojeni seurauksista ja vaikutuksista. Tämä tekee oloni vähän tyhmäksi, vastuuttomaksi ja voimattomaksi. Toki en saa antaa syyllisyyden painaa mieltäni liikaa, vaan enempi olla aktiivisempi toimija ja miettiä, miten voisin kasvaa tietoisemmaksi ja tehdä parempia valintoja askel askeleelta. En odota itseltäni äkkikäännöstä vastuulliseksi, vaan vastuullisemmaksi.

Tästä syntyikin ajatus haastatella vaateteollisuuden asiantuntijaa, Vihreät Vaatteet -sivuston perustajaa Anniina Nurmea ja pyytää häntä vastaamaan meitä askarruttaviin kysymyksiin. Mitä on vastuullinen vaateteollisuus? Mitä tulisi tästä aiheesta? Janoan tietoa vastuullisesta kuluttamisesta ja vaateteollisuudesta, joten tämä yhteistyö antaa varmastikin paljon ajateltavaa minulle ja toivottavasti myös teillekin.

Vaateteollisuudesta puhutaan ja paljon. Hyvä niin! Vaatteet koskettavat meitä kaikkia. Osalle ne merkitsevät enemmän, osalle vähemmän eikä tässä ole sen ihmeellisempää. Ala tuottaa suuremman hiilijalanjäljen kuin laiva- ja lentoliikenne yhteensä, alan eettisistä ongelmista puhumattakaan. Osallistuin Anniinan tarjoamaan Vastuullinen vaate kiertotaloudessa -videokoulutukseen, joka tarjosi tuhdin katsauksen vaateteollisuuden haasteisiin ja kuinka näitä haasteita tulisi alkaa taklaamaan niin yritysten kuin meidän kuluttajienkin.

Koulutus on lähtökohtaisesti suunnattu vaatealan ammattilaisille, mutta itse kuluttajana ja mainostajana opin paljon materiaalivalinnoista ja niiden vaikutuksista ympäristöön sekä tuotantoketjusta. Jos mietit, kuinka ostovalinnoillasi pystyt vaikuttamaan alan tulevaisuuteen, antaa koulutus siihen näkemystä.

Sain koulutuksen aikana paljon vastauksia moniin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin, mutta samaan aikaan mielen päälle pulpahteli kymmenittäin uusia kysymyksiä. Näihin ja teidän lähettämiinne kysymyksiin Anniina tulee vastaamaan kaksiosaisessa blogisarjassa. Tämä ensimmäinen osa käsittelee yleisesti pikamuotia ja materiaalivalintoja, ja seuraavassa osassa aiheina ovat kuluttaminen, tuotanto ja viestintä.

Kiitos kaikista kysymyksistä ja ennen kaikkea kiitos Anniinalle asiantuntevista vastauksista. Sain myös teille alennuskoodin Anniinan Vastuullinen vaate kierotaloudessa -videokoulutukseen. Koodilla ”pesojoonas” saat 20% alennuksen kurssimaksusta (tarjous voimassa 31.12.2019 saakka). Koulutuksen kesto on 1,5h. Tästä pääset myös tutustumaan koulutuksen sisältöön.

vastuullinen vaateteollisuus

Vastuullinen vaateteollisuus – Anniina Nurmi vastaa

Mitä on pikamuoti?

Pikamuoti on systeemi, joka perustuu halpoihin hintoihin, nopeaan vaihtuvuuteen ja isoihin tuotantomääriin. Kauppoihin tuodaan myytäväksi jopa joka päivä uusia tuotteita, joita markkinoidaan meille mitä mielikuvituksellisimmin keinoin: meidän päähämme iskostetaan ajatus, että haluamme juuri tuon uuden paidan, vaikka meillä on jo viisi samanlaista kaapissa.

Miksi vastuullisuus, ekologisuus ja alhainen hinta eivät ole ikinä samassa paketissa?

Halvat hinnat on saatu aikaiseksi viemällä vaatetuotanto halvan työvoiman maihin ja lähtemällä mukaan yhä tiukkenevaan hintakilpailuun. Samalla on unohdettu, että todellisuudessa moni joutuu maksamaan todella kovan hinnan meidän näennäisen edullisista vaatteistamme. Vaatekauppojen rekeissä roikkuvien vaatteiden hinnoissa ei ole mukana tuotannon todellisia kustannuksia: Ei tuotannon aiheuttamia ympäristö- ja ilmastohaittoja. Ei ihmisoikeuksien polkemista. Ei sairastumisia ja jopa kuolemia, joita vastuuton tuotanto aiheuttaa.

Muutama hyvä dokkari pikamuodin ongelmista: Stacey Dooley: Totuus halpamuodista ja The True Cost.

Puhuit verkkokurssillasi tunnesiteen luomisesta vaatteeseen. Mitä tämä tarkoittaa ja mistä lähteä liikenteeseen?

Vaatteen pitkäikäisyys muodostuu pitkälti ”konreettisista” asioista, kuten vaikkapa kankaan  ja ompelutyön laadusta. Silti pelkästään nämä tekijät eivät määrittele sitä, kuinka pitkään joku vaate on meillä käytössä, sillä emme ole aina kovin rationaalisia suhteessamme vaatteisiin. Vaikka joku vaate olisi aivan priimakuntoinen, mutta yksinkertaisesti emme välitä siitä, se saattaa jäädä pölyttymään kaapin perukoille ilman sen kummempaa syytä. 

Jos kohtelisimme vaatteita kuin arvoesineitä, luultavimmin pitäisimme niistä myös parempaa huolta ja ne säilyisivät käytössä pidempään. Yksi keino vaatteiden arvostuksen nostamiseen on tunnesiteen luominen vaatteeseen. Silloin vaate ei ole vain geneerinen tusinatavara, vaan merkityksellinen. Tunnesiteen luomiseen on tosi monta tapaa: Jollekin side muodostuu siitä, että vaatteen on tehnyt tai korjannut itse. Toiselle siitä, että vaatteen on saanut rakkaalta ystävältä. Kolmannelle jostain ihan muusta!

Mitä materiaaleja tulisi suosia?

Riippuu paljolti vaatteesta ja käyttötarkoituksesta, mikä materiaali on paras juuri tiettyyn vaatekappaleeseen. Parempia vaihtoehtoja, joita jo löytyy kaupan hyllyiltä, on mm. kierrätyskuidut, kuten kierrätetty puuvilla, hamppu, lyocell ja luomupuuvilla.

Lisää eri materiaalien vastuulisuudesta voit lukea Vihreät vaatteet -sivujen materiaalioppaasta.

Miksi puuvilla on ongelmallinen materiaali? Entäs ekologinen puuvilla?

Puuvillan viljelyyn käytetään todella paljon myrkyllisiä, keinotekoisia torjunta-aineita ja lannoitteita, jotka ovat haitallisia niin ympäristölle, viljelijöille kuin meille loppukäyttäjillekin. Lisäksi puuvillan tuotanto vie todella paljon vettä, enemmän kuin mikään muu tekstiilikuitukasvi.

Lue lisää puuvillasta kemikaalikuormasta, kytköksistä moderniin orjuuteen ja poliittisiin valtasuhteisiin sekä yleisesti puuvillasta materiaalioppaan puolelta.

Jos vaatemerkki kertoo materiaalin olevan ”ekologista puuvillaa” se ei vielä kerro, millä tapaa se on ympäristöystävällinen. Puuvillan kohdalla paras on etsiä sertifioitua luomupuuvillaa (yksi yleisimmistä sertifioinneista on GOTS-sertifikaatti). Tällöin voit olla varma, että puuvilla on oikeasti luomua. Lisää siitä, mitä luomupuuvilla tarkoittaa, voit lukea täältä.

vastuullinen vaateteollisuus

Mistä tietää kestääkö joku vaate vai ei?

Haluaisin antaa tähän helpon ja yksiselitteisen vastauksen, mutta sellaista ei valitettavasti ole. Yksittäisen kuluttajan on ihan liian vaikea vaatekaupassa ottaa selvää, kestääkö joku vaate oikeasti vai ei. Monissa vaatteissa on käytetty esimerkiksi viimeistelyaineita, jotka saavat vaatteen näyttämään vielä kaupan henkarilla tosi skarpilta, mutta ensimmäisen pesun jälkeen tilanne on aivan toinen. 

Toki jotain yleispäteviä vinkkejä voi antaa: Vaatteen kangasta kannattaa kaupassa hypistellä ja venytellä. Palautuuko se venyttämisen jälkeen takaisin malliinsa vai jääkö lörpöttämään? Vaikuttaako kangas jämäkältä ja kestävältä vai onko se jo valmiiksi nyppyinen esimerkiksi kainaloiden alta? Käännä vaate nurinpäin ja katso saumoja. Ovatko saumat suorassa vai kiertävätkö ne? Onko saumojen tikki tasaista ja lyhyttä vai tosi pitkää ja löyhää? 

Kaikista paras vaihtoehto olisi kuitenkin, että laadun varmistaminen ei olisi pelkästään kuluttajan vastuulla. Olisi mahtavaa, jos vaatteille haluttaisiin antaa jonkinlainen laatutakuu, jonka turvin voisi paremmin luottaa tuotteen kestävyyteen jo ostettaessa.

Vastuullinen vaateteollisuus blogisarjan toinen osa ilmestyy muutaman päivän sisään.