Onko vastuullinen vaateteollisuus mahdoton yhtälö? Osa 2

”Suomalaiset tuottavat tekstiilijätettä 2,2 kiloa sekunnissa eli 70 miljoonaa kiloa vuodessa.” Muun muassa tämän käsittämättömän ja pysäyttävän luvun opin Vastuullinen vaate kiertotaloudessa -videokoulutuksessa, jonka minulle tarjosi Anniina Nurmi. Luvut tuntuvat hurjilta, suorastaan absurdeilta. Onko vaatteistamme tosiaan tullut kertakäyttökamaa vai mistä tämä kertoo? Vastaus on varmasti monisyinen.

Olen viimeisten vuosien ajan huollattanut rikki menneitä vaatteitani tai antanut reikien olla osana vaatetta. Ajastus roskiin heittämisestä tuntuu vieraalle. Toki muistan ne ajat, kun tuli kerta viikkoon ostettua vaatekaapin perälle heikkolaatuisia ja nopeasti muodista meneviä t-paitoja, koska halvalla sai. Jos vaatteeseen tuli reikä, oli halvempi ostaa uusi tilalle. Ehkä jopa kahdessa eri värissä.

Törmäsin viikonloppuna sosiaalisessa mediassa termiin ”visible mending”, eli tehdään korjaukset näkyviksi vaatteisiin. Ei siis peitellä mitään, vaan korostetaan. Tämä on hyvä esimerkki, kuinka käytettyjen ja korjattujen vaatteiden arvostusta tuodaan esiin. Koen, että tuossa 70 miljoonassa kilossa näkyy osittain meidän kuluttajien välinpitämättömyys, tietämättömyys sekä arvostuksen puute.

Pienistä teoista, kuten vaatteiden korjaamisesta, voi kasvaa suuriakin muutoksia. Se on myös Anniinan vahva viesti meille, kun pohdimme, onko omilla teoillamme merkitystä isossa kuvassa. Blogisarjamme ensimmäisessä osassa Anniina antoi vinkkejä ja näkemystä ekologisista materiaalivalinnoista, joilla voi vaikuttaa omien kulutustottumuksien muuttamiseen kestävämmäksi. Tässä toisessa osassa paneudumme kuluttamiseen, viestintään ja tuotantoon. 


Muistutuksena vielä, jos olet kiinnostunut Anniinan videokoulutuksesta Vastuullinen vaate kiertotaloudessa, koodilla ”PESOJOONAS” saat 20% alennuksen koulutusmaksusta (tarjous voimassa 31.12.2019 saakka). Koulutuksen kesto on 1,5h. Tästä pääset myös tutustumaan koulutuksen sisältöön.

Vastuullinen vaateteollisuus – Anniina Nurmi vastaa

Mitkä ovat niitä oikeita kysymyksiä, joita tulisi osata kysyä, kun miettii uuden vaatteen ostamista?

Ihan ensimmäinen ja perimmäinen kysymys tulisi esittää itselleen: Tarvitsenko tätä oikeasti? Ei pelkästään ekologisten ja eettisten kulutusvalintojen tekeminen pelasta tätä maailmaa, vaan se, että radikaalisti vähennämme ostamista ylipäätään. 

Toiseksi voi kysyä itseltään, voisinko löytää kyseisen vaatteen kierrätettynä? Aina on parempi hyödyntää jo olemassa olevaa materiaa uuden sijaan ja näin pidentää vanhojen vaatteiden käyttöikää.

Kaikkea ei kuitenkaan aina löydä kirpparilta ja joskus ihan oikeasti tarvitsee jotain uutta. Tässä tilanteessa kannattaa lukea laajempi kirjoitukseni, johon olen koonnut viisi vastuullisuuskysymystä, joita voi kysyä vaatekaupassa tai suoraan vaatemerkiltä.

Vaatteita ostaessa kohtaa väistämättä arvoristiriitoja. Millä perustein suosittelet tekemään lopullisen valinnan?

Pitää hyväksyä se, että maailma ei ole vielä valmis, eikä aina löydy juuri tarvitsemaansa vaatetta täydellisen vastuullisena täyttäen samalla kaikki muut omat kriteerit. Vaikka olisi ihana saada synnintunnustus kaikista ostopäätöksistä, välillä pitää myöntää: Nyt tein ostoksen pikamuotiliikkeestä, eikä valinta ollut vastuullinen. Pahinta on nimittäin vesittää vastuullisuus-termien käyttöä sanomalla lähes mitä tahansa tuotetta tai ostosta jollain verukkeella vastuulliseksi, ekologiseksi tai eettiseksi.

Jos vaate on joltain yksittäiseltä ominaisuudesta ekologinen, muttei laajemmin vastuullinen, voi sitä kutsua vaikkapa paremmaksi valinnaksi. Ja parempi valinta on ehdottomasti hyvä asia! Tämä ei vesitä sitä faktaa, että näitä teemoja pitää pohtia ja tehdä arvojen mukaisia valintoja – vaikka ne olisivatkin vielä kompromisseja.Tästä määritelmien viidakosta ja arvoristiriidoista olen kirjoittanut laajemmin täällä.

Anniina Nurmi kertoo vastuullisesta vaateteollisuudesta, Pesojoonas ja Marimekko

Mistä johtuu, että ihmiset ostavat lapsityövoimalla tuotettuja tuotteita? Kuinka voisi välttää tukemasta tällaista toimintaa?

Ihmiset eivät halua luopua ns. saavutetuista eduista. He mieluummin ummistavat silmänsä epäkohdille kuin olisivat ostamatta vaatteita järjettömän halpaan hintaan. Ei tarvitse mennä kuin muutama vuosikymmen taaksepäin, kun pikamuotiliikkeet vasta tulivat ysärin alussa Suomeen. Nyt ajattelemme, että näinhän tää on aina ollut: T-paidan kuuluu maksaa vain muutaman euron! Mutta ei se näin ole: noin halvassa vaatteessa ei mitenkään voi näkyä vaatteen todellisia kustannuksia ympäristöön ja ihmisiin. 

Paras tapa välttää tukemasta lapsityövoimalla tuotettuja vaatteita on jättää hälyttävän halvat vaatteet ostamatta, sekä ottaa selvää vaatemerkin taustoista, kysy ja kyseenalaista. 

Mietityttää, kuinka huonoja päätöksiä todennäköisesti teen tajuamatta sitä. Mikä neuvoksi?

Kukaan ei ole täydellinen. Eikä pidäkään olla. Vastuullisen vaatteen kenttä on tosi laaja, eikä kaikkea voi tietää heti kättelyssä (eikä voikaan, sillä ala kehittyy koko ajan, onneksi!) Tärkein on se, että tiedostaa vaatteiden ongelmallisuudet ja pyrkii askel askeleelta lisäämään omaa tietoisuutta ja tekemään parempia valintoja.

Jos on pieni budjetti, miten ostaa vaatteita vastuullisemmin? 

Vastuullinen kuluttaminen voi itse asiassa olla aika halpaa, sillä ostamatta jättäminen on se vastuullisin teko. Vaikka pikamuotiliikkeen paita saattaa tuntua halvalta ostohetkellä, ei se sitä kuitenkaan ole, jos se ei kestä käytössä pitkään joko laatunsa tai ulkomuotonsa takia. 

Edullisia löytöjä kannattaa tehdä kirppareilta. Vaikkakin tätä nykyä joutuu näkemään vähän enemmän vaivaa, että niitä oikeasti hyviä ja laadukkaita tuotteita löytää kirppisten ylitsepursuavasta tarjonnasta, se vaiva kannattaa nähdä. Jollei tykkää kierrellä perinteisillä kirpputoreilla, kannattaa tsekata nettikirpparit, kuten Tori.fi, Facebookin erilaiset myyntiryhmät & kauppapaikka, Emmy.fi tai vaikkapa kirppissovellus Zadaa

Jos ostat jotain uutena, Suomenkin markkinoilla löytyy jo edukkaampia vastuullisia merkkejä. Jos ostaa tosi harvoin mitään uutta, voi ostoksen nähdä sijoituskohteena, johon säästää rahaa. Laita vaikkapa jemmaan kaikki ne rahat, jotka säästät sillä, ettet osta heräteostoksia pikamuotiketjuista, ja sijoita kestävään tuotteeseen.

Vastuullisuudesta viestiminen

Onko vastuullinen vaateteollisuus mahdoton yhtälö?

Vastuullinen vaateteollisuus ei ole mahdoton yhtälö, mutta hankala sellainen. Nykyisen vaateteollisuuden ongelmat ovat niin syvällä rakenteissa, että niiden muuttaminen vaatii radikaaleja toimia. Me ihmiset olemme kuitenkin tämän nykyisen systeemin rakentaneet ja sitä edelleen ylläpidämme, joten me ihmiset voimme sen myös korjata. Muuta vaihtoehtoa meillä ei ole. 

Kuka saa viestiä vastuullisuudesta ja kuka ei? Mikä määrittelee tämän ja mistä voi tietää, ettei kyseessä ole viherpesua? 

Mikä vaan vaateyritys saa (ja pitää!) viestiä omasta toiminnastaan ja siitä, millä tavalla sen on vastuullista. Mikä vaan yritys ei tosin voi väittää oman toimintansa olevan vastuullista, jos se ei sitä ole. Eka askel onkin läpinäkyvyys: Ensin kerrotaan avoimesti omasta toiminnasta, tuotannosta ja sen vaikutuksista ympäristöön ja ihmisiin. Sen jälkeen avataan sitä, mitkä ovat vastuullisuustavoitteet ja miten niihin päästään. Tein jokin aika sitten videon, jossa avaan lisää sitä, mitä ja miten vaatebrändin tulisi viestiä vastuullisuudestaan.

Vaadi vaatebrändiltä konkretiaa. Älä hyväksy ympäripyöreitä korulauseita, vaan vaadi tiukkaa faktaa. Esimerkiksi lause ”Pyrimme lisäämään ekologisten materiaalien osuutta mallistoissamme.” ei riitä, vaan brändin tulee avata asia konkreettisesti, vaikkapa näin: ”Nykyisessä mallistossamme ekologisten materiaalien osuus on 35%, josta 30% on GOTS-sertifitoitua luomupuuvillaa ja 5% kierrätyspolyesteria. Vuoteen 2025 mennessä ekologisten materiaalien osuus mallistostamme tulee olemaan 75%.”

Onko viherpesu aina pahasta?

On. Viherpesu, jossa annetaan ymmärtää jonkun yrityksen tai tuotteen olevan vastuullisempi kuin mitä onkaan, vesittää koko vastuullisuuden kenttää ja hankaloittaa kuluttajan mahdollisuuksia tehdä oikeasti hyviä valintoja.

Vastuullinen tuotanto

Mitkä ovat vaateteollisuuden kipeimmät ongelmat? 

Kipeitä ongelmia on tosi monia, kuten materiaalituotannon ympäristöhaitat, valmistuksen ihmisoikeusloukkaukset ja koko tuotannon ilmastovaikutukset. Silti näitäkin isompi ongelma on koko vaateteollisuuden nykyinen rakenne, joka perustuu halpoihin hintoihin, nopeaan tuotantotahtiin ja yhä kasvaviin vaatemääriin. Jollei näihin rakenteellisiin teemoihin pureuduta, jäävät muut vastuullisuusteot vain laastariratkaisuksi.

Miten voi välttää vaatteita, joiden tuotannossa on käytetty myrkyllisiä kemikaaleja, jotka eivät ole hyväksi luonnolle eikä ihmiselle?

Luomutuotannossa ei saa käyttää haitallisia, keinotekoisia torjunta-aineita tai lannoitteita, joten luomua ostamalla voit ainakin tietää, että vaatteen tuotannossa tai lopullisessa tuotteessa ei ole käytetty myrkyllisiä kemikaaleja.

Mistä voin tietää, kuka on tehnyt vaatteeni? Minkälaista palkkaa he saavat?

Nämä tiedot pitäisi ehdottomasti tulla vaatebrändeiltä, sillä läpinäkyvyys on kaiken a ja o. Ei pelkästään se tieto, missä maassa ja tehtaassa vaate on valmistettu, vaan myös tarkemmin siitä, minkälaiset työolosuhteet heillä on sekä minkälaista palkkaa he saavat ja miten tämä palkka suhteutuu kyseisen maan elämiseen riittävään palkkaan. 

Tavoite olisi, että nämä kaikki tiedot olisivat avoimesti nähtävillä esimerkiksi yrityksen nettisivuilla. Vielä ei kuitenkaan olla näin hyvässä tilanteessa, joten tässä vaaditaan meidän jokaisen aktiivisuutta: kysytään ja vaaditaan yrityksiltä läpinäkyvämpää toimintaa. 

Anniina Nurmi kertoo vastuullisesta vaateteollisuudesta, Pesojoonas ja Marimekko

Vastuullinen vaikuttaminen

Maailma hukkuu vaatteisiin. Miten tätä voidaan hillitä ja saamaan vaateteollisuus ottamaan vastuuta luonnosta? Kuinka paljon kuluttajalla on valtaa vaikuttaa?

Vaateteollisuuden ongelmat ovat rakenteellisia, joihin pitää myös puuttua rakenteiden tasolla. Suurin osa vaateyrityksistä tekee vain pieniä, näennäisiä vastuullisuustekoja, kun oikeasti heidän pitäisi muuttaa koko liiketoimintansa rakenne: hintaan, nopeuteen ja määrään perustuva bisnesmalli ei voi olla ikinä oikeasti vastuullinen. Harva yritys on valmis muuttamaan perustavanlaatuisesti omia toimintatapojaan – ilman pakkoa. Paine muutokseen pitääkin tulla ulkoapäin: sekä kuluttajilta että lainsäätäjiltä. 

Kuluttajalla on paljon mahdollisuuksia vaikuttaa, vaikka se välillä ei siltä tunnu. Yksittäisen ihmisen valinnat ja teot eivät vielä muuta maailmaa, mutta jokainen muutos lähtee yksittäisestä ihmisestä (mieti vaikka Greta Thurnbergia!). Yhdessä saamme aikaan joukkovoimaa, jolla on mahdollisuudet vaikka mihin. 

Voimme vaikuttaa jokaisella kulutuspäätöksellämme – sekä kuluttamatta jättämisellä. Mutta meidän roolimme ei voi rajautua pelkkään kuluttamiseen. Tätä tärkeämpää on kysyä, kyseenalaistaa ja vaatia vastuullisempaa toimintaa yrityksiltä sekä vaikuttaa poliitikkoihin, jotta he tekisivät vaikuttavampaa vastuullisuustyötä. Lue lisää tavoista, joilla meistä jokainen voi vaikuttaa täältä.

Kaikilla kolmella – kuluttajilla, poliitikoilla ja yrityksillä – onkin tärkeä oma roolinsa siinä, miten vaateteollisuutta saadaan oikeasti vastuullisille urille. Kaikkien tulee tehdä radikaaleja, isoja tekoja!

Kuvat Arttu Mustonen


Mitä tulisi tietää vastuullisesta vaateteollisuudesta? Osa 1

Ah tiedän, kuinka ristiriitaiselta tuntuu puhua vastuullisista teoista sekä valinnoista ja samaan aikaan mainostaa erilaisia tuotteita ja tarpeita ihmisille sosiaalisessa mediassa omissa kanavissani. Vaikka osa mainostamistani tuotteista on merkattu erilaisilla vastuullisuusmerkinnöillä ja osa ei, molempien mainostaminen tähtää yhteen asiaan: kulutuksen ja myynnin kasvattamiseen. Toki osa on vähemmän paheellista kuin osa – tehtävä kuitenkin yksi ja sama. 

Tehdessäni kaupallisia yhteistöitä sosiaaliseen mediaan, pohdin usein, että onko työni välttämättä kaikista vastuullisin tapa lyhentää asuntolainaani ja kehittää liiketoimintaani. Ainakin se on sellaista, mistä nautin suunnattomasti. Tiedän, että oikeutan toimintani itsekkäistä syistä ja vetoamalla liiketoiminnan harjoittamiseen ja itseni toteuttamiseen, kun puntarissa on meidän yhteinen tulevaisuutemme ilmastotalkoiden parissa. En voi kieltää, etteikö mainonnan parissa työskennellessä auttamatta tulisi arvoristiriitoja vastaan. 

vastuullinen vaateteollisuus

Arvoristiriitoja suurempi asia, joka painaa mieltäni, on tietämättömyys. Tietämättömyys omien valintojeni seurauksista ja vaikutuksista. Tämä tekee oloni vähän tyhmäksi, vastuuttomaksi ja voimattomaksi. Toki en saa antaa syyllisyyden painaa mieltäni liikaa, vaan enempi olla aktiivisempi toimija ja miettiä, miten voisin kasvaa tietoisemmaksi ja tehdä parempia valintoja askel askeleelta. En odota itseltäni äkkikäännöstä vastuulliseksi, vaan vastuullisemmaksi.

Tästä syntyikin ajatus haastatella vaateteollisuuden asiantuntijaa, Vihreät Vaatteet -sivuston perustajaa Anniina Nurmea ja pyytää häntä vastaamaan meitä askarruttaviin kysymyksiin. Mitä on vastuullinen vaateteollisuus? Mitä tulisi tästä aiheesta? Janoan tietoa vastuullisesta kuluttamisesta ja vaateteollisuudesta, joten tämä yhteistyö antaa varmastikin paljon ajateltavaa minulle ja toivottavasti myös teillekin.

Vaateteollisuudesta puhutaan ja paljon. Hyvä niin! Vaatteet koskettavat meitä kaikkia. Osalle ne merkitsevät enemmän, osalle vähemmän eikä tässä ole sen ihmeellisempää. Ala tuottaa suuremman hiilijalanjäljen kuin laiva- ja lentoliikenne yhteensä, alan eettisistä ongelmista puhumattakaan. Osallistuin Anniinan tarjoamaan Vastuullinen vaate kiertotaloudessa -videokoulutukseen, joka tarjosi tuhdin katsauksen vaateteollisuuden haasteisiin ja kuinka näitä haasteita tulisi alkaa taklaamaan niin yritysten kuin meidän kuluttajienkin.

Koulutus on lähtökohtaisesti suunnattu vaatealan ammattilaisille, mutta itse kuluttajana ja mainostajana opin paljon materiaalivalinnoista ja niiden vaikutuksista ympäristöön sekä tuotantoketjusta. Jos mietit, kuinka ostovalinnoillasi pystyt vaikuttamaan alan tulevaisuuteen, antaa koulutus siihen näkemystä.

Sain koulutuksen aikana paljon vastauksia moniin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin, mutta samaan aikaan mielen päälle pulpahteli kymmenittäin uusia kysymyksiä. Näihin ja teidän lähettämiinne kysymyksiin Anniina tulee vastaamaan kaksiosaisessa blogisarjassa. Tämä ensimmäinen osa käsittelee yleisesti pikamuotia ja materiaalivalintoja, ja seuraavassa osassa aiheina ovat kuluttaminen, tuotanto ja viestintä.

Kiitos kaikista kysymyksistä ja ennen kaikkea kiitos Anniinalle asiantuntevista vastauksista. Sain myös teille alennuskoodin Anniinan Vastuullinen vaate kierotaloudessa -videokoulutukseen. Koodilla ”pesojoonas” saat 20% alennuksen kurssimaksusta (tarjous voimassa 31.12.2019 saakka). Koulutuksen kesto on 1,5h. Tästä pääset myös tutustumaan koulutuksen sisältöön.

vastuullinen vaateteollisuus

Vastuullinen vaateteollisuus – Anniina Nurmi vastaa

Mitä on pikamuoti?

Pikamuoti on systeemi, joka perustuu halpoihin hintoihin, nopeaan vaihtuvuuteen ja isoihin tuotantomääriin. Kauppoihin tuodaan myytäväksi jopa joka päivä uusia tuotteita, joita markkinoidaan meille mitä mielikuvituksellisimmin keinoin: meidän päähämme iskostetaan ajatus, että haluamme juuri tuon uuden paidan, vaikka meillä on jo viisi samanlaista kaapissa.

Miksi vastuullisuus, ekologisuus ja alhainen hinta eivät ole ikinä samassa paketissa?

Halvat hinnat on saatu aikaiseksi viemällä vaatetuotanto halvan työvoiman maihin ja lähtemällä mukaan yhä tiukkenevaan hintakilpailuun. Samalla on unohdettu, että todellisuudessa moni joutuu maksamaan todella kovan hinnan meidän näennäisen edullisista vaatteistamme. Vaatekauppojen rekeissä roikkuvien vaatteiden hinnoissa ei ole mukana tuotannon todellisia kustannuksia: Ei tuotannon aiheuttamia ympäristö- ja ilmastohaittoja. Ei ihmisoikeuksien polkemista. Ei sairastumisia ja jopa kuolemia, joita vastuuton tuotanto aiheuttaa.

Muutama hyvä dokkari pikamuodin ongelmista: Stacey Dooley: Totuus halpamuodista ja The True Cost.

Puhuit verkkokurssillasi tunnesiteen luomisesta vaatteeseen. Mitä tämä tarkoittaa ja mistä lähteä liikenteeseen?

Vaatteen pitkäikäisyys muodostuu pitkälti ”konreettisista” asioista, kuten vaikkapa kankaan  ja ompelutyön laadusta. Silti pelkästään nämä tekijät eivät määrittele sitä, kuinka pitkään joku vaate on meillä käytössä, sillä emme ole aina kovin rationaalisia suhteessamme vaatteisiin. Vaikka joku vaate olisi aivan priimakuntoinen, mutta yksinkertaisesti emme välitä siitä, se saattaa jäädä pölyttymään kaapin perukoille ilman sen kummempaa syytä. 

Jos kohtelisimme vaatteita kuin arvoesineitä, luultavimmin pitäisimme niistä myös parempaa huolta ja ne säilyisivät käytössä pidempään. Yksi keino vaatteiden arvostuksen nostamiseen on tunnesiteen luominen vaatteeseen. Silloin vaate ei ole vain geneerinen tusinatavara, vaan merkityksellinen. Tunnesiteen luomiseen on tosi monta tapaa: Jollekin side muodostuu siitä, että vaatteen on tehnyt tai korjannut itse. Toiselle siitä, että vaatteen on saanut rakkaalta ystävältä. Kolmannelle jostain ihan muusta!

Mitä materiaaleja tulisi suosia?

Riippuu paljolti vaatteesta ja käyttötarkoituksesta, mikä materiaali on paras juuri tiettyyn vaatekappaleeseen. Parempia vaihtoehtoja, joita jo löytyy kaupan hyllyiltä, on mm. kierrätyskuidut, kuten kierrätetty puuvilla, hamppu, lyocell ja luomupuuvilla.

Lisää eri materiaalien vastuulisuudesta voit lukea Vihreät vaatteet -sivujen materiaalioppaasta.

Miksi puuvilla on ongelmallinen materiaali? Entäs ekologinen puuvilla?

Puuvillan viljelyyn käytetään todella paljon myrkyllisiä, keinotekoisia torjunta-aineita ja lannoitteita, jotka ovat haitallisia niin ympäristölle, viljelijöille kuin meille loppukäyttäjillekin. Lisäksi puuvillan tuotanto vie todella paljon vettä, enemmän kuin mikään muu tekstiilikuitukasvi.

Lue lisää puuvillasta kemikaalikuormasta, kytköksistä moderniin orjuuteen ja poliittisiin valtasuhteisiin sekä yleisesti puuvillasta materiaalioppaan puolelta.

Jos vaatemerkki kertoo materiaalin olevan ”ekologista puuvillaa” se ei vielä kerro, millä tapaa se on ympäristöystävällinen. Puuvillan kohdalla paras on etsiä sertifioitua luomupuuvillaa (yksi yleisimmistä sertifioinneista on GOTS-sertifikaatti). Tällöin voit olla varma, että puuvilla on oikeasti luomua. Lisää siitä, mitä luomupuuvilla tarkoittaa, voit lukea täältä.

vastuullinen vaateteollisuus

Mistä tietää kestääkö joku vaate vai ei?

Haluaisin antaa tähän helpon ja yksiselitteisen vastauksen, mutta sellaista ei valitettavasti ole. Yksittäisen kuluttajan on ihan liian vaikea vaatekaupassa ottaa selvää, kestääkö joku vaate oikeasti vai ei. Monissa vaatteissa on käytetty esimerkiksi viimeistelyaineita, jotka saavat vaatteen näyttämään vielä kaupan henkarilla tosi skarpilta, mutta ensimmäisen pesun jälkeen tilanne on aivan toinen. 

Toki jotain yleispäteviä vinkkejä voi antaa: Vaatteen kangasta kannattaa kaupassa hypistellä ja venytellä. Palautuuko se venyttämisen jälkeen takaisin malliinsa vai jääkö lörpöttämään? Vaikuttaako kangas jämäkältä ja kestävältä vai onko se jo valmiiksi nyppyinen esimerkiksi kainaloiden alta? Käännä vaate nurinpäin ja katso saumoja. Ovatko saumat suorassa vai kiertävätkö ne? Onko saumojen tikki tasaista ja lyhyttä vai tosi pitkää ja löyhää? 

Kaikista paras vaihtoehto olisi kuitenkin, että laadun varmistaminen ei olisi pelkästään kuluttajan vastuulla. Olisi mahtavaa, jos vaatteille haluttaisiin antaa jonkinlainen laatutakuu, jonka turvin voisi paremmin luottaa tuotteen kestävyyteen jo ostettaessa.

Vastuullinen vaateteollisuus blogisarjan toinen osa ilmestyy muutaman päivän sisään.


Mitä minulle kuuluu? – Satunnaisia kuulumisia

Tätä vuosikymmentä on enää alle kaksi kuukautta jäljellä. Kelatkaa, siirryn elämässäni viidennelle vuosikymmenykselle. KREISIÄ! Aika vierii, mutta onhan tässä taas ennättänyt tapahtumaankin paljon, kiitos siitä elämälle. En ole hetkeen kirjoitellut kuulumisia, joten ajattelin istahtaa alas ja kysyä itseltäni, mitä minulle kuuluu.

Mitä minulle kuuluu?

On vain ajan kysymys, milloin ostan lennot Aasian. Minne, se on vielä epäselvää. Kuinka pitkäksi aikaa, sekään ei ole vielä tiedossa, mutta uskoisin viihtyväni oikein hyvin kuukaudesta kahteen reissun päällä. Mikään kiire ei ole tyhjentämään varastoa omista tavaroistani ja palaamaan takaisin rakkaaseen yksiööni.

Ystäväni kysyi minulta taannoin syitä reissuun lähtemiseen. Pimeys ja koleus, jotka johtavat armottomaan vit… jotka ovat siis hallittavissa olevia asioita, eivät ole pääsyitä lähtemiseen. Koen, että yksin reissaaminen auttaa minua löytämään yhteyden itseeni ja sitä kautta, miettimään omaa suuntaani elämässä. Niin kliseiseltä kuin se saattaa kuulostaakin, olen juuri se stereotyyppinen y-sukupolvelainen, joka lähtee reppu selässä maailmalle etsimään itseään. Toki en koe, että olisin eksyksissä itseni kanssa tai minun tulisi löytää jotenkin itseni. Kylläkin olen reissun päällä yleensä löytänyt itseni, tietämättä olevani eksyksissä. 

Miksi en etsi yhteyttä itseeni Suomessa? Yritetty on. Viime kesän kolmen kuukauden kesäloman aikana yritin tätä, tuloksetta. Syy on pitkälti siinä, että Suomessa olen jatkuvasti toisten ihmisten saavutettavissa. Tutussa ympäristössä on haastavaa sulkeutua omien ajastusten pariin. Koen, että menemällä juurikin kauas, on helpompi nähdä tähän hetkeen Helsingissä. Saada täysin uutta ajateltavaa ja koettavaa. Uusia virikkeitä mielellä ja uomista poistumista.

Asuntokaupoilla

Reilu kuukausi sitten kirjoitin ehdollisena kauppakirjat uudesta asunnosta, joka oli kaksi kertaa isompi, rutkasti valoisampi ja avarampi kuin nykyinen asuntoni. Kyseessä oli Hitas-kohde, joten kustannuksetkaan eivät olisi nousseet montaa satasta korkeammaksi. Kaupanteko oli yhtä soutamista ja huopaamista, lähinnä minun puoleltani. Välillä tuntui, että asunto oli juurikin täydellinen minulle lähellä luontoa Helsingissä. Välillä taas mietin, että tartunko asuntoon juurikin sen edullisen hinnan takia, joka mahdollistaisi isommat neliöt muttei takaisi viihtyvyyttä.

Lopun viimein suuremmat voimat (LUE: ylityöllistetty lainaneuvottelija, joka ei koskaan palanut lainakuvioihin) ottivat jälleen kerran otteen elämästäni ja luovuin aikeista asettua Pasilaan. Näin jälkikäteen ajateltuna, erittäin hyvä ratkaisu. Olen huomannut, että asuntoa ostaessa yksi tärkeimpiä ostokriteerejä on fiilis, joka välittyy asunnosta. 

Year In Clarion -kuulumiset

Year In Clarion -projektin viimeinen neljännes käynnistyi viime viikolla. Paljon on tullut pohdittua mennyttä aikaa ja sitä, että olenko varmasti ottanut kaiken ilon irti tästä huvista. Huomaan omassa ajattelussani käyttäväni paljon ”-isi”-muotoa. ”Olisiko pitänyt tehdä sitä ja tätä”. Kai tämä ajatus kumpuaa riittämättömyyden tunteesta, joka on usein läsnä omassa tekemisessäni. Ennen projektiin hyppäämistä mielessä oli kaikenlaisia mielikuvia ja ideoita, mitä kaikkea hotellissa voisikaan tehdä ja kokea. Sitä peilaa kuljettua matkaa näihin mielikuviin ja huomaan, etteivät ne täysin kohtaa, josta syntynyy ristiriitaiset tunteet ja juurikin tuo riittämättömyyden tunne.

Samaan aikaan olen vahvasti sitä mieltä, että vuosi on ollut juurikin minun näköiseni, vaikkei se ehkä vastaa mielikuviani. Odotukseni kumpuavat ehkä enempi vuosien takaa, jolloin saatoin olla uteliaampi ja kokeilunhaluisempi. En sano, ettenkö olisi sitä tänä päivänäkin, mutta eri lailla, eri asioissa. Sitä niin helposti lukkiutuu omiin oletuksiin itsestään. ”Mä olen tällainen tyyppi”-mantra voi välillä ohjata täysin väärään suuntaan. Kasvun polullahan tässä ollaan ja on enemmän kuin tervetullutta vaihtaa omia mielenkiinnon kohteita, tapoja ja tottumuksia, ajatuksia ja käsityksiä. 

mitä minulle kuuluu?

Tässä taas yritän muistutella lähinnä itseäni armollisuudesta itseäni kohtaa. Tämä on juurikin yksi tärkeimpiä syitä, miksi tykkään kirjoittaa blogia ja haluaisin kirjoittaa enemmänkin. Näppäimistö antaa luvan pysähtyä omien ajatuksien äärelle ajattelemaan omaa ajattelua. Kummastelemaan ja nauramaan itselle. Sanallistamaan tunteita ja ristiriitoja. 

Palatakseni takaisin hotellivuoteen. Vuosi on tähän asti ollut unohtumaton, enkä tekisi mitään toisin tai mitään yhtään enempää. Viimeiset kolme kuukautta aion viettää ilman mitään sen suurempia sirkushuveja tai ”elä kuin eläisit viimeistä hotellipäivää”.  Toki huvittaa, että yritän tässä sanoa ääneen haluavani elää arkista ja tavallista arkea loppu vuoden hotellissa, ja samaan aikaan naurattaa, että jos kertoisin mummolleni, että elän arkista elämää hotellissa, niin onhan siinä kontrastia kerrakseen. Mikä sitten on kenellekin tavallista ja mikä ei. 

mitä minulle kuuluu?

Ystäviä ja merkityksellisiä kohtaamisia

Olen viimeisen parin viikon aikana käynyt tosi inspiroivia keskusteluita ystävieni kanssa, joita en ole hetkeen nähnyt. Jokaisen tapaamisen jälkeen olen ollut aivan haltioissaan. ”Aivan, näinkin asioista voi ajatella”. On myös ollut lohduttavaa kuulla, miten ystävillänikin on samoja epävarmuuden, mutta toiveikkuuden tunteita tulevaisuudesta. Ajattelin, että voisin ensi vuodelle yrittää sopia joka viikolle tai joka toiselle viikolle yhden tapaamisen ihmisen kanssa, jota en ole hetkeen nähnyt tai kokonaan uuden tuttavuuden kanssa. Inspiroitua ihmisistä useammin ja järjestelmällisesti.  

Kirsikkana kakun päällä, Yaël tuli Helsinkiin ja pääsin perjantaina nauttimaan jälleen kerran hänen esiintymisestään. Varmasti moni pystyy samaistumaan tunteeseen, kun näet toisen ihmisen palon ja ylpeyden omaa tekemistään kohtaan. Sen, kun toinen tekee asioita sydämellään ja nauttii joka hengenvedosta. Se jos mikä nostattaa karvat pystyyn. Ihana päästä elämään näitä hetkiä hänen kanssaan.

Oma jengini, Lettijengi, oli viikonlopun Helsingissä viettämässä jo perinteiseksi tullutta Lettijengi Awards of Finlandia, jossa palkitsemme toisiamme menneestä vuodesta. Ensi vuonna meillä neljällä tulee ystävyyttä täyteen kymmenen vuotta. Hassuja tyyppejä, hassuja muistoja. Ei lisättävää, kiitos tyypit.

Kysy sinäkin tänään, mitä minulle kuuluu?


Kadonnut flow-tila ja hukassa oleva kutsumus

Kutsumus on siellä, missä intohimosi kohtaa maailman tarpeet.” Olisipa Aristoteles tai yksi hänen kavereistaan nyt täällä. Olen tovin nimittäin potenut pientä maailman tuskaa, tai tuska on täysin liioiteltu termi kuvaamaan tuntemuksiani, siitä, mitä haluan elämässäni tehdä. Mitkä asiat saavat minut maanantaiaamuisin kiljahtamaan innostuksen merkiksi. Mitkä arkiset tai maailmaani järisyttävät asiat innostavat minua. 

Year In Clarion -projektissa alkaa loppurutistus sekä uusi vuosikymmen koputtelee jo huoneeni oveen. Nämä ovat varmastikin suurimmat syyni tämän hetkisiin fiiliksiini. Väliaikaisuudesta ollaan etenemässä siirtymävaiheeseen, ja yhden luvun loppuessa, toinen on jo alkamassa. En vain ole vielä saanut muotoiltua näkyä siitä seuraavasta luvusta. Mikä on seuraava vaihe elämässäni? Millaisia tavoitteita olisi hyvä luoda tulevaisuudelle. Mikä minulla on seuraava päämäärä elämässä? Onpa suuria kysymyksiä.

kutsumus pesojoonas

Onneksi tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun mietin näitä asioita, joten en koe suurta painetta tässä hetkessä edes vastata noihin kysymyksiin. Luotan prosessiin. Prosessiin luottaminen vain tuntuu vuosi vuodelta raskaammalta ja raskaammalta. Elämästäni puuttuu ankkurit, elementit, jotka luovat pysyvyyttä. Toki jalastani löytyy yksi ankkuri ja toinen Amsterdamista. On ystäviä ja perhe. Ankkurilla tarkoitan kotia ja työpaikkaa. Kahta perustavanlaatuista asiaa elämässä. Asioita, joiden parissa vietämme eniten aikaa.

Olen tehnyt pätkätöitä viimeiset kolme vuotta, samalla pyörittänyt omaa liiketoimintaa. Kulunut vuosi on mennyt määräaikaisessa ”vuokrasuhteessa” hotellissa. Parisuhteenikaan ei vielä anna mahdollisuutta täysin juurtua aloilleen. Moni asia elämässäni antaa vapautta. Ehkä liikaakin. Ja kuinka paradoksaalisinta, nautin vapaudesta, mutta haluaisin pysyvyyttä elämääni, juuret.

kutsumus pesojoonas
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Havahduin tänään siihen, että puuttuvat ankkurit ja usvan täyteinen horisontti kuluttavat mieltäni. Tämän takia on ollut haastavaa tutkailla, mikä nykyisessä tekemisessä sytyttää minut, mistä asioista nautin suurella sydämellä. Tekeminen on tällä hetkellä lähinnä toteuttamista ja toimittamista. Kipinä ja innostus ovat syvällä sisälläni, valmiina tulemaan ulos, jos vain energiaa riittäisi. Toki yritän toistaa itselleni, ettei elämän ja työn aina tarvitse olla kipinän täyteistä ja innostuksella kuorrutettua. Välillä on enemmän kuin ok ”vain” tehdä ja toteuttaa. Ilman sen suurempia tunteita.

Tosin tiedostan, että kaipaan sitä flow-tilan tuomaa tunnetta, että kokemus omasta itsestä loistaa poissaolollaan. Keskittyminen on itse tekemisessä. Tätä tunnetta en ole hetkeen kokenut. Viimeksi, kun koin, oli tekemisellä selkeä merkitys, se haastoi minua, pääsin toteuttamaan itseäni, tiesin mitä halusin tehdä. Tiesin kutsumukseni. Kutsumus, sinua on ikävä.

kutsumus pesojoonas

Luin tänään entisen kollegani ajatuksen merkityksellisyydestä: ”Viime kädessä elämäsi saa merkityksen, kun annat sille merkityksen.” Yritän työstää tätä ajatusta seuraavan viikon tai kuukauden ajan. Katsotaan mitä uutta se tuo arkeen. 


Räntäinen rakkauspäiväkirja – Kuinka tapasimme?

Rakas päiväkirja, jonka vuosipäivää kukaan, ei edes kirjoittaja muista, joten ei muistella pahalla. Se, mitä voisimme tänään vuosipäivän kunniaksi muistella, on hetki, kun katseemme kohtasivat ja kaikki sai alkunsa.

Me saimme alkumme.

Purskahdan saman tien itkuun. Kylmät väreet valtaavat rintakehän ja käteni. Olen yhtä hymyä kyynelteni kanssa.

Tietyt hetket elämässä, joissa on valtavasti tunnetta, jäävät pieniä yksityiskohtia myöten mieleen. Kaikki pienet nyanssit tunnelmassa, maut lautasella ja musiikin tuomat rytmit, kaikki nuo ovat mielessäni tuolta illalta. Kuin se olisi ollut eilinen.

Siitä on nyt tasan vuosi, kun astuin Teatteri Forumin rappusia ylös. Vastassa oli ammattikorkeakouluaikojen ihastukseni Jyväskylästä ja hänen kollegansa. Koko mustissa, tarjoilijan olemuksessa, he toivottivat tervetulleiksi ja toinen heistä, ei ihastukseni, ohjasi meidät pöytäämme. Hetki oli aivan tavallinen, mitä nyt entiset ihastukset tulevat vastaan kymmenen vuoden jälkeen. 

Tai niin ainakin luulin.

Yaelilta jos kysytään, oli tuo hetki kuin suoraan jostain elokuvasta: Prinssi pottatukassaan ja kukkapaidassaan ilmaantuu nurkan takaa, suoraan nenän eteen. Hän oli sanonut kollegalleen, että hoitaa tämän asiakkaan. ”Rakkautta ensisilmäyksellä” voisi joku hollantilainen romantikko todeta. 

Hetkeä myöhemmin, shown alettua, huomasin entisen ihastukseni lavalla sekä hänen kollegansa. Tuon, jonka tummat kasvonpiirteet ja kiharat hiukset erottuivat muuten niin vaaleasta joukosta. He olivatkin esiintymässä täällä, eivätkä tarjoilemassa.

Mieti päiväkirja, millä todennäköisyydellä me ihmiset kohtaamme toisemme. Mikä määrä erilaisia sattumia ja tapahtumasarjoja meidän elämämme on täynnä täällä pallon päällä. Mikä määrä ihmisiä kohtaamme ja ohitamme päivittäin. Toisten kanssa vaihdamme sanasen, jos toisenkin. Toisten kanssa saatamme vain vaihtaa katseita ja se oli siinä.

Se oli myös siinä tässäkin tapauksessa. Esityksen jälkeen otimme ja lähdimme jatkamaan iltaa muualle. Oli aika astella Teatteri Forumin portaita alas. 

Kävellessäni portaita alas, Yael saapui paikalle. Juurikin niin elokuvamaisesti kuin voitte vain kuvitella. Olen joskus sanonut, että elämäni on kuin Bridget Jonesista. Niin tälläkin kertaa. Colin Firth saapui paikalle hetkeä liian myöhään, nähdäkseen vain perävalot.

Rakastan musiikkia ja sitä, kun ihmiset näyttävät intohimonsa ja palonsa. Krista Siegfrieds on elävä esimerkki tällaisesta ihmisestä. Seuraavana päivän työpäivän jälkeen sukelsin Instagramiin ja halusin palata hetkeksi nauttimaan tuosta energiasta, jota Dinner Show tarjoili. Tietysti uteliaisuuteni nosti päätään ja halusin tutkia, mitä tuolle vanhalle ihastukselleni kuului: minne elämä oli hänet kuljettanut.

Yksi kuva johti toiseen ja hetken kuluttua löysin muidenkin tanssijoiden Instagram-tilit. Silmään iski tuo tumma tanssija, jolla oli persoonallinen syntymämerkki silmässään. Ilman mitään taka-ajatuksia tokaisin ”onpa cool kuvafeed” ja aloin seuraamaan häntä.

Naurattaa. Naurattaa niin kovasti. 

Tämä on se hetki, kun Yael alkaa kertomaan omaa tarinaansa: HE STARTED FOLLOW ME! Tuona herran hetkenä, hänen maailmansa oli pysähtynyt täysin. Edellisen illan harmitus oli hetkessä historiaa.

”Hey! Weren´t you at the premiere of Dinner Show with Krista?”

Kyllä, se olin minä. Kiitin ja kuittasin: ”Time to go bed. Good luck with the upcoming shows”.Luulin, että olisi ollut siinä. Ei. Ei ollut päivää, jolloin Yael ei olisi kommentoinut tai laittanut jotain reaktiota Instagramissa minulle. 

Yhtenä iltana Instagramini värisi värisemistään. Ihmettelin mistä oli kyse. Käyttäjä @yagila yritti soittaa videopuhelua Instagramissa. Löin samalla sekunnilla luurin korvaan. 

Mitä hemmettiä olisin sanonut hänelle? Mukissut menemään englanniksi jotain? Olen äärimmäisen ujo poika, mitä tulee tällaisiin hetkiin. 

Tällaisiin hetkiin. Vaikken halunnut nähdä siinä hetkessä mitään erikoista, olihan siinä sähköä ilmassa. Kutistuin ja luuhistuin täysin puhelin kädessäni. Olen aivan liian ujo poika tällaisiin kohtaamisiin. Isääni tullut. 

Olin Levin talvikauden avajaisissa ja puhelimeni tärisi jälleen. En vastannut taaskaan. Laitoin perään viestiä: ”Not my thing, too shy”.

Tuli uusi puhelu heti perään.

Vastasin. 

Yael oli Kannelmäen aseman grillillä syömässä ranskalaisia ketsupilla ja majoneesilla. Silloin mietin, että tässä on tyylikkyyttä. Ehkä meistä voisi tulla ystäviä tai enempi kavereita.

Palasin takaisin Helsinkiin ja ei mennyt kuin päivä tai kaksi, kun tuo ranskalaisia syövä hollantilainen oli tulossa käymään luonani. Kello oli pitkälti yli 11 illalla, kun hän soitti, että on alaovella.

Katsoin itseäni peilistä. Jalassani oli rikkinäiset kolmiraidalliset shortsit ja musta huppari. Tukka aivan sekaisin. Tokaisin, että tällainen minä olen enkä ala muuksi muuttumaan miellyttääkseni toista tai tehdäkseni vaikutusta ulkoisilla tekijöillä. Se oli ensimmäinen kerta, kun annoin hyväksynnän itselleni olla yrittämättä mitään.

Ilta toisensa jälkeen Yael löysi tiensä luokseni. Ajattelin, että tämä on vain vaaratonta hauskanpitoa. Molemmat nautimme toistemme seurasta, syvällisistä keskusteluista ja ruoasta. Molemmilla meillä oli samaan aikaan pientä säätöä meneillään. Olimme siitä hyvinkin avoimia. Tiesimme, mistä oli kyse ja mitä halusimme.

Tai näin ainakin luulimme tai luulin. 

Moneen kertaan uskottelin itselleni ja ystävilleni, että just for fun. Nenänpääni oli puhelimen näytössä kiinni jatkuvasti. Milloin hän vastaisi viestiini? Onkohan hän tulossa tänäänkin luokseni? Milloin näemme seuraavan kerran?

Oli niin helppoa kieltää itselleen, että kyseessä olisi ollut jotain muutakin. Oli turvallisempaa pysyä sovitulla alueella. Suojella itseään tunteilta, jotka olivat tuntemattomia itselleni. Monet tunteet tuntuivat vierailta, en osannut sanoittaa niitä. En tiennyt, mitä oli tapahtumassa. Pelotti niin perkeleesti.

4.12. olin Pete Parkkosen toimistokeikalla. Pete soitti uuden singlensä Mä haluun sut tänään. Harvoin kuuntelen biisien sanoja tarkkaan tai mietin niitä sen enempää. Yhtäkkiä kuitenkin huomasin olevani biisissä. Katsoin Peteä, kun hän kertoi tarinaani. Ymmärsin heti, mistä kaikesta tässä oli kyse. 

Se miten sä katot mua kun mä katon sua.
Sua niin pelottaa, muaki pelottaa, mut just tältä sen pitääki tuntua.
Luota muhun sen verran vaan.

Pete Parkkonen

Itkulle ei meinaa tulla loppua. 

Elämäni Bridget Jonesina sai arvoisensa päätöksen. Tai eihän tässä olla mihinkään päätöksen tultu ja vaikka tultaisiinkin tältä istumalta, olen enemmän kuin kiitollinen näistä hetkistä, tunteista ja matkastani itseeni ja sinuun. Kaikki tämä on ja tulee aina pysymään minussa, sinussa ja meissä. 

rakkautta ensisilmäyksellä

Rakastan sinua.


Aletaanko seurustelemaan? – Parisuhteen määritteleminen

Muistan, kun Yael ensimmäisen kerran sivulauseessa leikitellen yritti kysyä, seurustellaanko. Kevyen kiusallisen hymäilyn seurauksena kysyin, mitä se tarkoittaa? Mitä seurustelu tarkoittaa meidän kahden välillämme? Miksi parisuhteen määritteleminen on tärkeää?

Olen aina vältellyt ihmissuhteiden määrittelyä, muottiin laittamista. Syy on varmastikin ollut epätietoisuudessa ja -varmuudessa. Pelosta, että joudun luopumaan jostain itselleni tärkeästä: itsenäisyydestä. Halusin tai en, etäsuhde itsessään jo määrittelee suhteen ja vaikkemme olisikaan etäsuhteessa, kaikilla suhteilla on oma muotonsa, sanoitettiin niitä ääneen tai ei. Määrittelyn välttelyllä sivuutamme oleellisen aiheen ihmissuhteissa, nimittäin merkityksellisyyden tunteen. Mitä tämä suhde merkitsee sinulle, minulle ja meille.

Jos ennen kaikin voimin yritin vältellä määrittelemästä ja viemästä asioita ”liian” vakaviksi, on takki kääntynyt täysin tämän suhteen. Nyt parisuhteessa olen vasta ymmärtänyt, kuinka tärkeää on määritellä suhde, jotta molemmat osapuolet tietävät missä mennään ja mitä toinen osapuoli ajattelee suhteesta. Mitä enemmän olemme määritelleet suhdettamme ja puhuneet siitä ääneen, sitä vähemmän meillä on ollut epävarmuutta keskuudessamme. 

Parisuhteen määritteleminen, pesojoonas, miehisyys

Kieli- ja kulttuurierot tuovat tarpeeksi haastetta niin arkisiin keskusteluihin kuin syvällisimpiinkin, niin puhuminen, puhuminen ja puhuminen sen kuin korostuu entisestään. Puhumme välillä kyllästyneisyyteen saakka ja jatkamme sen jälkeenkin. Ei se aina ole ollut mukavaa ja hauskaa, vaan enemmänkin aikaa ja energiaa vievää, pelon ja häpeän hiellä höystettynä. Mutta juurikin noiden tunteiden kohtaaminen on oleellisessa roolissa, kun puhutaan toisen ihmisen tuntemisesta. Paljaana olemisen ytimessä on aitous, jota pelko ja häpeä suojelevat. 

Koen, että rakastamisen opettelun yksi keskeisimmistä asioista on vuorovaikuttaminen, erityisesti kysyminen ja kuuntelu, avoimena oleminen. Avoimuus on antanut meille ainakin tilaa laajentaa rajoittunutta käsitystämme parisuhteesta. Meidän suhteessamme tärkeimpinä rakennuspalikoina onkin juuri ollut vilpitön kysyminen ja välitön kuunteleminen. Tämä oli myös syy, miksi koin tärkeäksi heti alussa kysyä Yaelilta, mitä seurustelu ja parisuhde tarkoittavat meille. 

Parisuhteen määritteleminen, pesojoonas, miehisyys

Suhteemme on muuttunut moneen otteeseen jo menneen vuoden aikana ja varmasti tulee muuttumaan paljonkin vuosien saatossa. Se, millaiseksi määrittelimme sen ensimmäisten kuukausien aikana, on jo historiaa. Yhtä lailla kuin ihmiset muuttuvat, olisi naivia olettaa, ettei suhdekin muuttuisi. Suhteen muuttuminen jännittää ja pelottaa. Niin kuin monesti uusi ja tuntematon tekee. Samaan aikaan se kutkuttaa mahanpohjassa. Olisi niin vaaleanpunaista ja ihanaa, jos ajan pystyisi pysäyttämään ja elämään tätä hetkeä ikuisesti. Tai sitä hetkeä, kun kaikki oli uutta ja jännittävää suhteessa. Toisen pienikin ele sai polvet heilumaan ja perhoset lentelemään mahassa. Samaan aikaan mieltä painaa ajatus, että entäs kaikki ne hetket, jotka ovat vasta tuloillaan?

Jos jokin on varmaan ihmissuhteissa niin ne elävät ja muuttuvat jatkuvasti. Sen takia suhteen jatkuva sanoittaminen on enemmän kuin tervetullutta puuhaa. Vaikkakin se tuo epävarmuutta ja on aikaa vievää touhua, mutta se luo myös yhteistä tulevaisuutta ja harmoniaa välillemme. 


Budjettikuukauden lopputulos – silkkaa säästöä!

Havahduin elokuun lopussa tolkuttomaan rahan kulutukseeni. Kävin kesän jäljiltä katsomassa tarkemmin verkkopankissa tiliotteitani ja huomasin suuren rahareijän: kulutin 700 euroa kuukaudessa ravintoloihin ja ruokakauppoihin. Aivan liikaa omaan makuuni.

Kulurakenteeni muuttui täysin muutettuani hotelliin helmikuussa. Keittiötön elämä, mukavuuden halu ja näennäinen kiire veivät vähintäänkin kerran päivässä lueskelemaan ravintoloiden ruokalistoja. Päätin syyskuun ajan muuttaa suuntaa ja tietoisesti keskittymään rahan kulutukseeni. Päädyin tekemään viikkobudjetin (100€) sekä nostamaan tuon summan käteisenä lompakkooni, jolloin pystyn konkreettisemmin seuraamaan rahan menoa.  

Miten kuukausi sujui ja kuinka paljon rahaa säästyi?

Ensimmäisen viikon käynnistyttyä, ostin jääkaappiin valmiiksi viikon ruokatarvikkeet, joihin upposi heti puolet viikon budjetista. Mietin tuossa vaiheessa, että mitenköhän tässä käy, kun lompakossa oli enää 50€ seteli ja maanantain lounastakaan ei oltu vielä nautittu. Tässä vaiheessa on tosiaan hyvä sanoa ääneen, että aamupala kuuluu hotellivuoteeni, joten sen suhteen sain säästöä viikkobudjettiini.

Vaikka kokkailu hotellikonstein tuntui lähes koko kuukauden ajan yllättävän hyvälle, en siltikään koe miellyttäväksi ruokakaupoissa asioimista. Liikaa mahdollisuuksia ja päätöksiä tehtävänä. Tämän takia tykkäsin viime vuonna käyttää Anton&Antonin ruokakassipalvelua, jossa oli valmiina viikon reseptit sekä tuotteet. Ruokakaupat ovat rakennettu nujertamaan ihmisen tahdonvoimaa, joten jos vain jotenkin pystyn välttelemään kaupassa asiointia, teen sen.

Silkkaa säästöä, pesojoonas helsingissä

Ennen töihin lähtöä, varmistin aina erikseen, että löytyyhän lompakostani päivän lounaaseen riittävät eurot. Tämän myötä tuli tietoisemmaksi käytettävissä olevista varoista. Normaalisti sitä tulisi vain vingutettua pankkikorttia ja ostettua helpommin heräteostoksia, kuten suklaapatukoita kassahihnalta tai kookosvettä. Käteinen auttoi säännöstelemään paremmin budjettiani.

Ensimmäiset harmaat hiukset syntyivät, kun joutui miettimään pystyykö lähteä ystävien kanssa ulos tai edes kahville. 3-4€ kahvikuppi vastaa päivän itsetehtyä lounasta, 7€ olut vastaa melkein kahden päivän lounaita. Ravintolaillallisille ei tässä kuukaudessa ollut varaa tai se olisi vaatinut tiukkaa säästökuuria. Työni puolesta pääsin kylläkin yhtenä iltana syömään ystävien seurassa, joka toi kivan piristeen ja vaihtelun pussinuudeleihin. 

Otin tosiaan omasta ideastani ja tahdostani tämän haasteen vastaan. En osannut odottaa, että budjettikuukauden aikana joutuisin miettimään, pystynkö näkemään ystäviäni perinteisin menoin ravintolassa tai kahvilassa. Omat tuntemukseni menevät lähinnä ensimmäisen maailman ongelmien joukkoon, kun taas joillekin nämä fiilikset ovat arkea. Sen takia, en koe, että oma ”avautuminen” aiheesta olisi mitenkään relevanttia täällä.

Toisen viikon käynnistyttyä oli huomattavasti helpottuneempi olo, kun tiesi tavallaan mitä tulevan pitää. Ensimmäinen viikko oli uuden opettelua, toinen viikko meni opitun toistamiseen. Lounasruokailuihinkin alkoi löytymään eineshyllyltä jo omia suosikkeja. Onneksi einesruokien taso on noussut todella paljon. Toki kyseessä on edelleen eines, joka ei kotitekoista makaronilaatikkoa voita.

Kolmannen viikon olin mökillä Korpilahdella. Ostin jälleen kerran viikon ruokaostokset kerralla, alle 10 minuutin kauppareissulla, sillä saavuin iltajunalla Jyväskylään ja ennätimme juuri ja juuri kauppaan ennen sulkeutumisaikaa. Satokauden ollessa Suomessa parhaimmillaan, vihanneksista sai taiottua laadukkaita ja ennen kaikkea edullisia annoksia. Kaalilaatikko oli lähestulkoon ilmainen ja sitä riitti useammalle päivälle. Puolukkahillo taisi maksaa melkein koko laatikon verran. 

Mökillä, kun oli pelkästään aikaa tehdä ja olla, tuli käsiteltyä ruokaakin aivan eri tavalla, arvostaen. Instant- ja pikaruokakulttuurin keskellä tuntuu, että ruoasta on tullut enempi kertakäyttöistä ja itsestään selvää, jonka tehtävä on ainoastaan antaa energiaa. Yhteiskunnan muuttuessa suhde ruokaankin on muuttunut, joten on aivan loogistakin, ettei meillä ole enää suoraa kosketusta ruoan alkulähteisiin saman lailla kuin vanhemmillamme on ollut. Pääsin pienessä mittakaavassa muistuttamaan itseäni, mistä muualta kuin kaupan hyllyltä ruoka voi tulle, sillä kaivoin kumpparit jalkaan ja suuntasin sienimehtälle. 

Silkkaa säästöä, pesojoonas helsingissä

Silkkaa säästöä

Kulutin kesäkuukausien aikana keskimäärin noin 700€ ravintoloihin, kahviloihin ja ruokakauppoihin. Tavoite oli melkein puolittaa tuo kulutus, 400 euroon. Dansken verkkopankki lajittelee valmiiksi aina menot eri kategorioihin ja nyt katsoessani syyskuun pylpyröitä ja piirakkamallinnuksia, ei voi kuin hymyillä.

Nostin käteistä kuukauden aikana yhteensä 350€, joista 50 euroa meni muihin kuluihin kuin ruokaan. Ruokakauppoihin meni 105€ ja ravintoloihin 43€ (muutama ResQ pelastus, hätäillallinen Woltista sekä kuukauden lopuksi Mortonissa hampurilainen). Kolikkokippoon jäi reilun kympin edestä kolikoista, joten budjetti ylittyi noin 40 eurolla. Säästöä kertyi huimat 265€ edellisiin kuukausiin verrattuna. Aivan älytön summa euroja, silkkaa säästöä.

Huomasin myös, että säästöä kertyi muissakin elämän osa-alueilla syyskuun aikan. Suoria johtopäätöksiä on toki turha vedellä, mutta rahan tiedostaminen voisi olla yksi tapa vähentää ylimääräistä kuluttamista. Pankkikortit, suoraveloitukset ja mobiilimaksaminen ovat tehneet rahan hahmoittamisen vaikeammaksi. Varsinkin Resq:n ja Uberin kaltaisissa sovellukissa, joissa maksaminen hoituu yhtä helposti kuin ihmisten swaippaaminen Tinderissä, luo helposti käsityksen, ettei rahaa kulu lainkaan. Ja tuskin tämä on sattumaa.

En missään vaiheessa kuukautta kokenut, että joutuisin kituuttelemaan, ainoastaan karsimaan turhia haluja, joita tuntuu syntyvän jatkuvalla syötteellä somessa, bussipysäkeillä, kotisohvalla. Kaiken kaikkiaan kuukausi oli onnistunut ja ajattelin jatkaa käteisen nostamista tulevaisuudessakin.


Yksin – Jäänkö paitsi ystävieni elämästä?

Pääsin viime viikon nauttimaan jälleen kerran mökkeilystä, tällä kertaa kylläkin yksin. En ole aikaisemmin ollut näin myöhään vuodesta mökkeilemässä. Olemme tehneet syksyisin ja talvisin ainoastaan perheen kanssa päiväreissuja mökille grillaamaan, keräilemään sieniä tai laittamaan paikkoja kuntoon talvea varten. Nykyään mökkimme taipuu myös talvikäyttöön, joten ihanaa päästä nauttimaan pimeistä syysilloista myös Päijänteen rannalle.

Olen huomannut vuosi vuodelta, kuinka kaipaan enemmän aikaa itselleni. Tai en tiedä kaipaanko, mutta vietän aikaa itsekseni enemmän. Kynnys pyydellä ihmisiä joko käymään luonani tai kahvilla, on noussut. Varsinkin työviikon jälkeen perjantaisin kaipaan omaa aikaa eniten. Silloin saatan sanoa Yaëlillekin, että palataan asiaan huomenna. Vapaina viikonloppuina oikein toivon, ettei kukaan laittaisi viestiä, sillä muuten saattaisin joutua keksimään valkoisen valheen. Samaan aikaan kylläkin toivon, että ihmiset pyytäisivät minuakin brunsseille ja pyöräretkille. Ihanan ristiriitaista.

korpilahti yksin mökillä
yksin pesojoonas mökillä korpilahti

Mitä enemmän vietän aikaa itsekseni, koen, että sitä vähemmän minua kutsutaan mukaan erilaisiin rientoihin. Voi olla, että tämä on vain sosiaalisen median luoma illuusio ja omassa mielessäni kuviteltua. Pääsenhän kotisohvalta perjantai-iltaisin napin painalluksella näkemään, kuinka ”kaikki” muut ovat viettämässä yhdessä hauskaa. Tunne on todellinen, kylläkin tiedän, ettei sosiaalinen media kerro koko totuutta, vaan yhden näkemyksen. Rakastan olla yksin, mutta samaan aikaan pelkään, jäänkö yksin tai paitsi ystävieni elämästä.

Koen välillä myös itsekkyyden tunnetta, kun en jaa aikaani muiden ihmisten kanssa. Olettaen siis, että toiset ihmiset haluavat jakaa aikaansa kanssani. Nytkin olin melkein viikon mökillä, enkä pyytänyt ketään käymään luonani, saatikka mennyt kotia viettämään aikaa vanhempieni kanssa. Pohdin moneen otteeseen, olisiko minun pitänyt kutsua ystäviä yöksi tai saunomaan mökille kanssani. Itsekkyys vei kuitenkin voiton ja jätin kutsumatta. Ehkä itsekkyys on tässä tapauksessa hyväkin juttu. Näin ainakin uskottelen ja oikeutan käyttäytymisen itselleni.

Ehkä peilaan liikaa nykyhetkeä menneisyyteen. Aikaan, jolloin olin se ”kaveriporukan suosituin”. Se, joka oli viikonloppuisin aina menossa jonkun kanssa. Toki näinä aikoina sosiaalinen media ei ollut samanlaisessa roolissa. Somen aikana tuntuu, että aina on jonkun kanssa, vaikka fyysisesti olisi yksin. Onko sosiaalinen media korvannut tuon tarpeen ja halun olla fyysisesti muiden ihmisten ympäröimänä? Vai onko ikä tuonut muuttuvia tarpeita ja sitä myötä käyttäytyminenkin on muuttunut? Ehkä kaikkea tätä ja paljon muutakin…

yksin korpilahdella mökillä

Oli miten oli, nautin aivan suunnattomasti yksin olemisesta, pimeydestä, koleudesta, ajattomuudesta, tyynestä järvestä, metsän äänistä, laineiden liplatuksesta, kynttilänvalosta, punaviinistä ja nuotion äärellä olemisesta. Ennen kaikkea muistoihin kääriytymisestä. Vietinhän kaiket kesät lapsena mökillä mummoni kanssa.


Year In Clarion – 50 kysymystä hotellielämästä

Kaupallinen yhteistyö Clarion, kuva Anni Korhonen

Aika juoksee kovaa vauhtia, vielä kun tietäisi minne. Year in Clarion -hotellivuodessa on rikottu jo 200 päivän raja. Ikimuistoista vuotta on vielä kolmasosa jäljellä. Tuntuu huvittavalta, että olen asunut yli puoli vuotta hotellissa. 

Kyselin aikaisemmin teiltä, mitä haluaisitte tietää Year in Clarion -vuodesta. Tässä 50 kysymystä hotellielämästä ja vastausta asioihin, jotka teitä kiinnostavat.

1. Mikä on parasta hotelliasumisessa? 

Ensimmäisenä mieleen tuli auringonnousut ja -laskut, varsinkin nousut. Tähän aikaan vuodesta aurinko pilkahtaa esiin suoraan sänkyyni seitsemän aikoihin, joten onko parempaa tapaa herätä uuteen päivään. Kesällä kylläkin piti käyttää pimennysverhoja, muuten herätys olisi tullut kukonlaulun aikoihin.

Hyvänä kakkosena listalla on helppous. Siis kokonaisvaltainen helppous kaiken suhteen. 

2. Mikä on ollut pahinta?

Varmaan periaatteellinen päätös olla syömättä pekonia aamiaisella koko hotellivuoden aikana. Kevyinä darra-aamuina voisin uida pekonin rasvassa ja samalla imeä pillillä sitä.

3. Mitä yhtä aamupalaa voisit syödä kuukauden putkeen?

Hmm paha, ehkä juusto-omelettia. Klassikko aamupala-annos on kuitenkin lämminsavulohileivät suolakurkuilla.

clarion pesojoonas zalando

4. Onko ikinä nolottanut jättää huonetta sotkuiseksi siivoojaa varten?

On tai mitään en myönnä. Muutamaan otteeseen on saattanut safkat levitä lakanoihin, kun tulee nykyään syötyä sängyssä. Sängyssä syöminen on jotain tähtitieteellisen nautinnollista. 

Ensimmäisten viikkojen ajan taisin jopa siivota huoneen ennen siivoojan tuloa. Pienessä mittakaavassa teen sitä vieläkin. En tiedä miksi olen vähän häpeissäni, kun luonani käy siivooja ainakin kerran viikkoon.

5. Milloin vuosi tulee täyteen?

Tammikuun viimeinen päivä tulee tasan vuosi täyteen.

6. Oletko ikävöinyt omaa kotia?

Olen. Sain juuri ennen muuttoa valmiiksi kylppärin pintaremontin ja eteisen seinän, joten en päässyt kovinkaan pitkään nauttimaan niistä. Toki asuntoon liittyy paljon hyviä muistojakin, joita on aina silloin tällöin ikävä.

7. Tiedätkö ketään toista, joka asuu tai on asunut vastaavanlaisesti hotellissa?

Vastaavanlaista projektia ei ole tullut vastaan. Clarionin väki ympäri Pohjoismaita seuraa mielenkiinnolla Year InClarion -projektia. 

8. Mikä on yllättänyt?

Se, miten helposti tähän muutokseen sopeutui ja ylipäätä arjen helppous. Aika nopeasti arki lähti rullaamaan muuton jälkeen. Tosi moni asia on myös mietitty valmiiksi puolestani ja asiat vain tapahtuvat. Apua on aina saatavilla ja lähtökohtaisesti kaikkiin haasteisiin lähdetään etsimään ratkaisua. 

Toki vieläkin ihmetyttää ja naurattaa, että asun hotellissa ja ikkunoistani aukeaa maisemat merelle ja Helsingin ylle. 

9. Miltä se ainainen respan kautta kulkeminen sisään ja ulos tuntuu?

Hyvä kyssäri. Lähtökohtaisesti nautin, kun on aina joku, joka tervehtii, toivottaa hyvät huomenet tai kysyy kuulumisia. Tätä tulee varmasti ikävä, kun koittaa aika muuttaa takaisin kerrostaloasuntooni, jossa toisinaan tekee tiukkaa saada naapurilta vastakaikua tervehdykseen. Onneksi omassa taloyhtiössäni talonmies asuu viereisessä rapussa, joten hän tuo omalla olemuksellaan yhteisöllisyyden tunnetta.

Toisinaan respan ohi käveleminen saattaa vähän ahdistaa, kun ei ole yksityisyyttä. Tai sitten on niitä hetkiä, kun ei haluaisi olla missään tekemisissä yhteiskunnan kanssa, vaan haluaisi sukeltaa peiton alle ja syödä litran jäätelö Täydellisten naisten kanssa.

10. Missä teet ruokaa?

Teen ruokaa lähinnä vedenkeittimellä, mikrolla ja blenderillä. Nuudelit pavuilla on muodostunut hotellivuoden bravuuriksi.

11. Miten ruokailutottumuksesi on muuttunut, vai onko ne muuttunut hotellivuoden myötä?

Syön aamupalan melkein joka aamu. Ennen saatoin startata päivän pelkällä kahvilla ja syödä aikaisen lounaan. Nykyään otan vähintäänkin yhden leivän aamupalalla.

Muuten ruokavalio on pysynyt samana. Toki ruokaa tulee syötyä enemmän ulkona, kun kokkausmahdollisuudet ovat rajalliset.

12. Kyllästyykö hotelliaamupalaan?

Klassikko kysymys. Alustetaanpa aihetta. Jos mietit omaa aamupalavalikoimaasi ja vertaat sitä hotelliaamupalan, kummassa on enemmän variaatiota? Näen hotellin aamupalavalikoiman lähinnä mahdollisuutena syödä monipuolisemmin, mitä söisin kotona, joten kyllästymistä ei tapahdu.

Hotelliaamupalat koetaan monesti runsaina ja arjen luksuksena. Ja sitähän se on. Lautanen täytetään reunoja myöten täyteen. Pöytään kannetaan kilpaa lautasia ja mehulaseja. Kahvia ja puurokulhoa unohtamatta. Olen vahvasti sitä mieltä, että buffet-ruokailuja ei ole tehty ihmiselle. Jokin primitiivinen reaktio valtaa mielen ja pelko ruoan loppumisesta on todellinen. Buffet-pöydässä unohtuu täysin, että ruokaa saa santsata, kaikkea ei tarvitse ottaa kerralla. Suurin osa Clarionin ruokahävikistä tulee nimenomaan asiakkailta.

13. Montako kertaa olet käynyt kokkaamassa hotellin keittiössä?

Tasan kerran. Teollisuuskeittiö ei niinkään houkuttele luokseen. Olen enemmän kuin tervetullut kokkailemaan, mutta jostain syystä kynnys hypätä keittiön puolelle on suuri. Osa syy saattaa olla, ettei haluaisi olla vaivaksi, vaikka tuskin edes olisin sitä. Pakastepizzan tekeminen on vielä to do-listalle, joten ainakin toisen kerran tulen vierailemaan keittiön puolella.

clarion pesojoonas

14. Tuntuuko elämä hotellissa kotosalta ja ”normiarjelta”, mitä ikinä tämä sinulle merkitseekin?

Tuntuu. Tuntuu kotoisalle ja arkiselle. Kun suljen huoneeni oven, fiilis on kuin olisin missä tahansa asunnossa. Moni ystävänäkin on tokaissut, että tämähän näyttää ihan kodilta. Huonekasvit tekevät tosi paljon ja onneksi sain ottaa ne mukaan.

Arki ja sen muodostuminen vaati alkuun tiettyjen raamien hahmottamista. Esimerkiksi käytän uima-allasta vain harvoin ja valikoiden, jotta osa palveluista pysyy arjen luksuksina. Sovimme Clarionin kanssa yhden kiinteän siivouspäivän ja yritän saada pyykkipäivänkin osumaan samaan ajankohtaan. Kuntosalini löytyy aivan nurkan takaa ja tarpeen tullen yläkerrastakin löytyy punttisali. Arki muodostuu pitkälti samoista asioista, mistä ennenkin. Koen, että juurikin näiden arkisten asioiden pitäminen mukana hotellivuodessa, on tärkeää jaksamisen kannalta. 

15. Mitä on ollut eniten ikävä omassa kodissa asumisesta?

Keittiö on ehkä ollut selkein asia, mitä olen ikävöinyt. Osan korvaan saattaa ehkä kuulostaa tyhmälle, mutta myös omistamista. Tunnetta siitä, että omistaa asunnon, jossa asuu, jolloin pystyy suunnittelemaan ja tekemään pintaremontteja. Erikoinen fiilis, vai mitä?

Vanhasta asunnosta en kylläkään ikävöi pientä ikkunaa ja kylpyhuonetta. En sitten lainkaan.

16. Mitä olet katunut tähän mennessä siellä asuessasi?

Olen aika huono katumaan asioita. Ehkä enempikin miettii, että onkohan tullut otettua varmasti kaikki ilo irti tästä, tulisiko tehdä jotain ekstraa, onkohan asioita, joita en ole vielä tajunnut tehdä… Toisin sanoen, riittämättömyyden tunne on enempi läsnä kuin katumuksen merkit.

17. Paras hotellin järjestämä tapahtuma, johon olet osallistunut?

Clarion says no! -tapahtuma, jossa sain myös kunnian olla juontajana. Tapahtumassa julistettiin koulurauha ja Duudsonit kävivät puhumassa koulukiusaamisesta. Aihe on tärkeä itselleni, joten mielellään olen antamassa oman panostukseni kiusaamisen kitkemiseksi. Toki oli nastaa myös olla ala-astelaisten parissa. 

18. Tekeekö koskaan mieli ihan vain tavalliseen opiskelija-asuntoon?

Ei. 

19. Ahdistaako koskaan ajatus siitä, ettei ole ”omaa” kotia? Entä se, että ihmiset tietävät missä asut?

Ehkä vähän. Tykkään laittaa omaa kotia. Maalailla ja vaihtaa sisustusta. Hotellihuoneessa tämän tyyppinen toiminta ei ole niinkään mahdollista tai jos on, niin rajallista. Samoja fiiliksiä oli, kun asuin vuokra-asunnossa. 

20. Oletko kuullut muista huoneista paljon epämääräisiä ääniä tai jotain erikoista? Oletko valittanut näistä?

Hotellihuoneen ääneneristys on sen verran hyvä, että viereisistä huoneista ei meinaa kuulua kuin siivoojan imurin äänet. Ainoastaan kerran olen ihmetellyt yläpuolelta tulevia ääniä. Silloin tuntui kuin päiväkodillinen lapsia olisi hyppinyt tasajalkaa Baby Sharkin tahtiin. 

Ainoa asia, josta olen ilmoittanut respaan, oli se kerta, kun saunatiloissa tuntui olevan pari ulkopuolista, jotka olivat tulleet saunomaan todennäköisesti lauttamatkan jatkeeksi. 

21. Käykö sinulla ihmisiä kylässä?

Kyllä käy. Aivan normaaliin tapaan ystäväni ovat olleet kylässä luonani. Saan myös pyytää kerralla yhden ystävän yökylään. Huoneeni on kahdelle hengelle tarkoitettu. Ehdoton plussa on, kun pystyn tarjoamaan monipuolisia tiloja vierailulle. Milloin on saunottu tai syöty alakerran ravintola Kitchen and Tablessa

22. Oletko nähnyt jotain tosi outoa tai hämmentävää hotellissa?

Hämmennystä riittää, kun puhutaan aika isosta massasta vierailijoita vuoden aikana. Saunatiloissa törmäsin kerran aasialaiseen turistiin, joka tuli untuvatakissa ihmettelemään kiuasta. Itse olin siinä vieressä ilman rihman kiertämää. 

Hämmennystä aiheuttaa myös tilanteet, jossa hotellin vieras/vieraat eivät suostu tulemaan hissiin, jossa on muita ihmisiä. Mielessäni vain mietin, että on pitkä viikonloppu tuloillaan, jos tulee aina odottaa tyhjää hissiä.

clarion pesojoonas

23. Onko sinun käsityksesi hotelleista muuttunut? Esim asuminen, henkilökunta, palvelut…

Olen asunut ennenkin pidempiä aikoja hotelleissa, joten sen suhteen hotellielämä on tuttua. Toki reilun puolivuotta, kun on nähnyt hotelliarkea oikein läheltä, huomaa miten vuodenajan mukaan hotellielämäkin muuttuu. Kesä toi ison kasan perheitä ja turisteja mukanaan, kun taas muina aikoina talo on täyttynyt liikemiehistä ja toivottavasti kasvavissa määrin myös liikenaisista.

Varmasti aika hotellikohtaista, mutta Clarion Jätkäsaaressa tuntuu olevan henkilökuntaa hommissa ympäri vuorokauden muuallakin kuin vastaanotossa. Huoltotöitä, siivoamista, ravintolan väkeä ja varmasti monia muitakin hommia, joita en edes itse huomaa. Ehkä juurikin se, miten paljon asioita tapahtuu kulisseissa on yllättänyt.

Palveluiden osalta ala on aika perinteinen. En osaa suorilta sanoa, mitä palveluita kaipaisin hotellissa, mutta jotenkin odotuttaa, että joku asia tulee ravisuttamaan alaa tai Clarionin palvelutarjontaa. On se sitten kotieläimet, kukkakauppa, VR-maailma, leffateatteri, kirjasto, hiljaisuuden temppeli… Joku ehkä odottamaton palvelu. Tai voisiko hotellihuoneen tulevaisuudessa jakaa tuntemattoman kanssa, jotta kustannukset tulisivat pienemmiksi?

24. Saatko pitää hotellissa synttärijuhlia yms juhlia? Tuleeko niiden olla erillisissä kokoustiloissa?

Saan pitää ja olen pitänytkin. 100 päivää Clarion -bileissä olikin iso kasa ystäviä juhlimassa taivaltani hotellissa. Nuo bileet olivat junior sviitissä, sillä halusin nimenomaan järjestää kotibileet. Uskoisin, että tulen järjestämään myös jonkinlaiset pikkujoulut ystävilleni loppuvuoden aikana. 

Clarion on tosi avoin kaikille ehdotuksille. Allasbileet kylläkin jäi toteuttamatta tänä kesänä kiireiden takia, mutta ensi kesänä kenties uusi yritys.

25. Kuinka hyvin olet tutustunut hotellin henkilökuntaan?

Osan kanssa tulee oltua melkein päivittäin tekemisissä ja vaihdettua kuulumisia. Varsinkin ravintolan ja kahvilan työntekijöiden kanssa tulee useasti höpötettyä enempikin ja sitä kautta tutustuttua. Olen myös päässyt yhteen Clarionin henkilökunnan tapahtumaan mukaan. Muutama muu on valitettavasti mennyt muiden menojen takia ohi suun.

Helsinki-Vantaan Clarionissa on tullut oltua projektin aikana vähemmän aikaa, mutta kiva päästä taas lokakuussa viikoksi viettämään aikaa sielläkin ja tutustumaan sen talon väkeen.

clarion pesojoonas

26. Mitä kasvit pitävät hotellielämästä?

Erittäin tärkeä ja oleellinen kysymys, kiitos siitä. Kasvit rakastavat hotellielämää. Valon määrä on uskomaton verrattuna aikaisempaan. Muutama kasveista onkin elpynyt kuoleman portilta muuton jälkeen. Huoneilmakaan ei tunnu yhtään niin kuivalle, mitä se oli pienessä yksiössäni.

27. Saatko pestä pyykkiä ilmaiseksi?

Jos saan nostaa yhden ylellisyyden tai palvelun hotellielämästä esille, on se pyykkipalvelu. Sukkapyykki on asia, jota ei ole ikävä. Ei sitten lainkaan. Puhtaat pyykit noin kerran viikkoon tuo mieleen reppureissut maailmalla.

Pyykkipalvelu kuuluu tosiaan asumiseen, joten siitä ei tarvitse erikseen minun maksaa. 

28. Oletko pystynyt noudattamaan omia rutiineja hotellissa asuessa?

Suurin piirtein. Aamupala, työt, sali ja TV:n tai somen plärääminen. Juurikin niin tavallisia asioita, mitä elämältä kaipaa.

29. Voisiko hotellieläminen olla tulevaisuutta ja yleistä?

Alalla on tapahtumassa muutosta, kun ihmisten tarpeet ovat muuttuneet sekä alaa ravisuttanut AirBnB on pakottanut muutokseen. Helsinkiin on tämän vuoden puolella jo avattu uuden tyyppisiä hotelliasumisen muotoja. Huoneen pystyy normaaliin tapaan varaamaan esimerkiksi yhdeksi yöksi mutta myös kuukaudeksi tai kokonaiseksi vuodeksi. Tai huoneen voi vuokrata toimistokäyttöön virka-ajaksi.

Samoin olen ymmärtänyt, että muutamaan isoon taloyhtiöön on tehty tai suunnitteilla aulapalvelut. Vastaanottoon voi esimerkiksi tilata kauppakassin kautta viikon ruoat tai ilmoittaa mahdollisista huoltotarpeista. Esimerkiksi yksin asuville vanhuksille tämän kaltainen aulapalvelu voi luoda turvallisuuden tunnetta sekä mahdollisuuden sosiaalisiin kontakteihin.

30. Nakuiletko usein ison ikkunan edessä?

Vähintäänkin kerran päivässä. Aika harvassa on Helsingissä asunnot, joissa on lattiasta kattoon ikkunat eikä naapurin naapuriakaan näkemässä sisälle. Kiitos Clarion tästä huvista.

31. Saako hotelliin tuoda koiria?

Saa tuoda. Minnin koira Beethoven taitaa olla ainoa karvaturri, joka on vieraillut luonani. Helsinki-Vantaan Clarion on tunnettu koirien uudesta vuodesta. Hotelli on silloin täynnä koiria ja heille suunnattua ohjelmaa ja tarjontaa. 

32. Vielä sinulle saa lähettää kortteja?

SAA! Koko vuoden ajan voi lähetellä postikortteja ja rakkauskirjeitä. Osoite on Tyynenmerenkatu 2, Hotelli Clarion,, 00220 Helsinki.

33. Monta postikorttia olet saanut?

Ihan pirun monta. Siis varmasti mennään yli sadassa jo. Parasta, että kortteja on tullut niin monesta eri maailman kolkasta. Iso kiitos kaikille kortin lähettäneille. Muistakaa lähetellä kortteja ystäville ja rakkaille! Siinä on niin paljon enemmän ajatusta kuin yhdessäkään snäpissä tai storyssa.

34. Onko moni seuraaja moikannut hotellin käytävillä?

Yllättävän vähän. Kerran pari vanhempaa rouvaa puhuivat hississä, kuinka joku asuu hotellissa. En kehdannut millään puuttua heidän keskusteluunsa, joten vetäisin vain lippistä syvemmälle.

Yksi huvittavimmista kohtaamisista tuli, kun ulkomaalainen mies hississä tuijotti hetken ja kysyi, olenko Yaelin poikaystävä, joka asuu täällä hotellissa. Mies seurasi sekä Yaelia, että minua Instagramissa.

35. Monta päivää jäljellä? Lasketko jo päiviä lähtemiseen?

Vielä on aamukammassa piikkejä jäljellä. Tarkkaa lukua on vaikea heittää, tulisi laskea.

36. Mihin ajattelit muuttaa hotellivuoden jälkeen?

Erittäin hyvä kysymys. Kävin jo pankissa neuvottelemassa uudesta asuntolainasta, mutta vetäydyinkin viime hetkellä pois asuntokaupoista. Haaveissa olisi muuttaa isompaan ja avarampaan asuntoon. Helsinki houkuttelee, mutta en ole poissulkenut muita vaihtoehtoja. Suunnitelmat hotellivuoden jälkeen ovat vielä auki.

clarion pesojoonas

37. Pelottaako luteet?

Ei. En ole oikein koskaan osannut reppureissuillakaan pelätä luteita. Niitä joko tulee tai ei. Onneksi Suomessa luteet eivät ole niin yleisiä, mitä esimerkiksi Aasiassa. 

38. Kuinka monesti on unohtunut avainkortti?

Kahdesti ja vielä peräkkäisinä viikkoina. Nyt latasin Nordic Choicen applikaation puhelimeen ja tulisi enää kirjautua sisään, jolloin saisin avainkortin puhelimeen myös.

39. Vaihdatko itse lakanat?

En, kuuluu huonesiivoukseen. 

40. Oletko nähnyt paljon julkkiksia hotellissa?

Olen tosi huono julkkisbongari. Flown lauantaina söimme Yaelin kanssa Robynin vieressä. Häntä katsellessani tuli vain mieleen Uuden-Seelannin keski-ikäiset saksalaiset reppureissaajat, joilla on aina niin käytännöllisen oloiset varusteet päällä joka paikassa. Sitten Yael osasikin sanoa, kuka oli kyseessä.

41. Kehtaatko käyttää room serviceä?

En. Muutamaan otteeseen olen saanut aamupalan huoneeseeni ja koen, jotenkin huonoa omaatuntoa, kun ”vaivaan” henkilökuntaa. Docventuresissa valittiin viime kaudella suomalaisin lause, joka meni näin: ”Ei minua varten tarvitse keittää.” Allekirjoitan 100% tuon lauseen.

42. Pääsenkö hotellin saunaosastolle yms aukioloaikojen ulkopuolella?

En. Minua koskee pitkälti samat säännöt kuin muitakin hotellin vieraita. Toki jos on jotain spesiaalia mielessä, kuten kuvaustarpeet, asiat ovat neuvoteltavissa.

43. Saako vastaanotosta ostettua kortsuja?

Ei mitään hajua. Lähin kauppa löytyy aivan nurkan takaa, joten jos ”hätä” yllättää, niin pelastus löytyy läheltä. Tästä saisi muuten ”hauskan” sisällön: Clarion condoms – turvallisesti sisään.

44. Mikä on ollut mieleenpainuvin hetki?

Varmasti muuttopäivä on yksi mieleenpainuvimmista. Silloin oli perhosia vatsassa ja taian tunnetta ilmassa. Kaikki oli uutta ja kiehtovaa. Jännityksen näki niin omilta kasvoilta kuin Clarionin henkilökunnankin. Tällaiset hetket ovat todella uniikkeja.

Toinen mainitsemisen arvoinen hetki oli, kun Yael tuli ensimmäistä kertaa vierailulle. Päästiin nauttimaan aamupalaa sänkyyn kannettuna. Kyllähän se nauratti, kun hän yritti kertoa ystävilleen ja perheelleen, miksi on hotellissa luonani.

45. Minkä maan kansalaiset sekoilevat eniten?

Sekoilu on ehkä vähän epäkorrekti ilmaisu. Ehkä eniten kulttuurillisia eroja tapahtuu kiinalaisten ja intialaisten kanssa. Toki siihen varmasti vaikuttaa myös se, että he matkustavat monesti isoissa ryhmissä, joten heihin on helppo kiinnittää huomiota. Saunan lauteilla taas itä-eurooppalaiset saattavat välillä yltyä heittämään löylyä piittaamatta vieruskaverista.

clarion pesojoonas

46. Onko hyvä netti hotellissa?

Ei valittamista. Yksi mielenkiintoinen huomio muuten nettiin liittyen. Kun olen käynyt Oslossa ja Tukholmassa Clarioneissa, olen automaattisesti liittynyt Clarionin avoimeen nettiin. Kysymys kuuluu, ovatko nämä yhtä ja samaa nettiä?

47. Mitä ajatuksia hotellista pois muuttoon liittyy?

Ristiriitaisia. Alusta asti on ollut tiedossa, että projekti alkaa ja päättyy, joten yllätyksenä se ei tule, että muutan tammikuun lopussa pois. Pelinsäännöt ovat selkeät.

Pientä haikeutta on kylläkin ilmassa, kun mietin tätä kysymystä. Olen viihtynyt niin hyvin Clarionissa. Kyse ei ole pelkästä hotellihuoneesta tai palveluista, vaan myös ihmissuhteista, joita on muodostunut henkilökunnan kanssa. Toki sitä odottaa kovasti, että pääsee taas laittamaan omaa asuntoa, kokkailemaan keittiössä ja tarttumaan imurin varteen.

Se missä kaikki tämä tulee tapahtumaan hotellivuoden jälkeen, on vielä epäselvää. 

48. Mitä tulet kaipaamaan hotellissa asumisesta?

Isoja ikkunoita ilman naapureita, maisemia ja helppoutta. Toki televisiotakin. En ole omistanut TV sitten Jyväskylän vuosien.

clarion pesojoonas

49. Asuisitko toisenkin vuoden?

Mikä ettei! En näkisi syitä, miksi en haluaisi asua toista vuotta putkeen hotellissa. Kampanjan puolesta en usko, että minun toinen vuoteni antaisi enää lisäarvoa markkinoinnillisesti. Tai ainakin se vaatisi aika paljon suunnittelua. Ensimmäisessä vuodessa, kun on uutuudenviehätys, joka kiinnostaa ihmisiä. Toisessa vuodessa tulisi keksiä uusia tulokulmia.

50. Saako sulta ale-koodia Clarioniin?

Kyllä. Vuoden loppuun asti Jätkäsaaren ja Helsinki-Vantaan Clarioneista -15% koodilla PESOJOONAS.


Jodel – Toisten ihmisten unelmien kyseenalaistaminen

Meillä jokaisella on tai ainakin joskus ollut jonkinlaisia unelmia. Pieniä tai suuria. Unelmia, jotka ovat vieneet meitä elämässä eteenpäin. Unelmia, joiden saavuttaminen on saanut meidät tuntemaan onnen hetkiä. Unelmia, jotka ovat musertuneet vastoinkäymisten myötä. Unelmia paremmasta huomisesta. Unelmia, jotka eivät koskaan toteutuneet, mutta matka niiden eteen oli sitäkin arvokkaampi. Koen, että unelmien merkitys on ylläpitää ja luoda tulevaisuuden toivoa. Uskoa paremmasta huomisesta ja merkityksellisyydestä.  

Luin Jodel -keskustelupalstalta kommentin, joka nosti verenpaineeni taivaisiin Paranoidin tahtiin. En tiedä, mitä kommentilla edes loppupeleissä haettiin. Purettiinko sillä omaa pahaa oloa tai epäonnistumista. Vai oliko se vain yksi huudahdus väkijoukon keskeltä. Se, mitä sillä ainakin tehtiin, oli toisen ihmisen unelmien kyseenalaistamista ilman minkäänlaista tietämystä tai perusteluita. 

Helvetin epäreilua. 

Kun bloggaaja laittaa olevansa unelmien hommassa ja se ”työ” on saada ihmiset kulluttamaan yli varojensa, luontoa tuhoten. Mikä tuossa on unelmaa? Se, että lennetään katsomaan jotain vaatetta rekissä ja ihastellaan ooh!

Joku Jodel -keskustelupalstalla
Jodel -kommentit

Kohti kutsumusta

Tutkin entisessä työssäni vuoden ajan puhtausalaa ja erityisesti siivoojien sisäistä motivaatiota. Mitkä tekivät vahvistavat ja heikentävät siivoojien sisäistä motivaatiota? Kävi hyvinkin nopeasti selväksi, kuinka hyvin siivoojan työssä täyttyvät sisäisen motivaation elementit: pääsee toteuttamaan itseään, kehittyy työssään, kokee yhteisöllisyyttä, näkee oman kädenjäljen sekä saa jatkuvaa palautetta, mutta ennen kaikkea kokee merkityksellisyyden tunnetta työssään. Moni puhtausalalla oleva kokikin olevansa unelmien duunissa. Selkä suorana workshopista toiseen, joku kertoi nauttivan työstään täysin rinnoin ja kertoi olevansa kutsumuksessaan, muiden yhtyessä nyökkäillen tähän. 

Alan alhainen palkkaus ja etenkin yleinen arvostus alaa kohtaan olivat suurimmat motivaatiota heikentävät tekijät. Allekirjoitan täysin nuo seikat. Palkkaus ei aina edes riitä elinkustannuksien kattamiseen ja yleinen puhe siivoojien työstä voi olla välillä aika ala-arvoistakin. ”Viimeinen homma, jota haluaisin tehdä, on siivota.” ”Ihan mitä muuta tahansa muttei siivoojaksi.” Yleisen puheen lisäksi liian usein huomaa piittaamattomuutta ihmisten käyttäytymisessä: jätetään roskat roskisten viereen, käännetään hotellihuone ylösalaisin, tumpataan tupakat maahan, koska joku sen siivoaa kuitenkin pois. Se joku on yleensä siivooja.

Unelmien duuni

Kaikilla meillä ei ole unelmien duunia, kutsumusta. Eikä tarvitsekaan olla. Hyvä puoli unelmien duuni -käsitteessä on, että se voi tarkoittaa niin montaa asiaa. Toiselle se on putkien rassaamista, kun toisen intohimo on tutkia suomalaista verotusta. Toiselle unelmien duuni voi tarkoittaa oman mediatoimiston pyörittämistä; julkaista säännöllisesti itse ottamia tai suunnittelemia kuvia Instagramissa. Kirjoittaa ajankohtaisista asioista tai kuvata videoita masennuksesta Youtube-kanavalleen. Suunnitella sisältökonsepteja yhdessä asiakkaiden kanssa. Myydä omaa osaamista toisten ihmisten käyttöön. Tai vaan puhua älylaitteen etukameralle ja julkaista niitä Snapchatissa.

Moni meistä ei koe siivoojan tai bloggarin ”työtä” unelmien duuniksi tai löydä siitä merkitystä itselleen. Sama kun itse en täysin ymmärrä, miten joku rakastaa ajaa 200km/h autorataa ympäri 46 kertaa parin tunnin sisään tai miten joku päivästä toiseen jaksaa laitella lukuja excel-taulukkoon. Se, etten ymmärrä jotain asiaa, kertoo enempi minusta kuin yhdestäkään kirjanpitäjästä tai autourheilijasta. Tietämättömyyteni kyseisistä aloista ei kuitenkaan oikeuta minua mollaamaan toisen ihmisen työtä tai unelmaa. Se, että itse näen maailman erilaisena, ei tarkoita, että toinen ihminen näkee asian kanssani samanlaisena. 

Koen, että toisten ihmisten unelmien kyseenalaistaminen on helvetin epäreilua. Se on kuin polkisi viinirypäleitä hiivasienen valtaamilla jaloilla. Ihmettelen suuresti, mikä oikeus tuntemattomalla ihmisellä on lytätä toisen ihmisen unelmia ja samalla horjuttaa tulevaisuuden uskoa. En myöskään ymmärrä heittomerkkejä tuossa kommentissa, mitkä olivat sanan työ ympärillä. On eri asia kritisoida kulutustottumuksia tai tekemisiä kuin unelmia. Toki jos unelma on sellainen, joka vahingoittaa toisia ihmisiä, on silloin tietysti aihetta kritisointiin. Harvan unelma kylläkään lähtökohtaisesti tarkoittaa toisten ihmisten satuttamista. 

Jodel -kommentit

Työnteon motiivien erilaisuuden ymmärtäminen

Bloggaajan työn voi nähdä juurikin tuollaisena, miten Jodel -kommentin kirjoittaja sen kuvailee: kulutuksen maksimoimiseen ilmaston kustannuksella. Samaan kastiin voi laittaa koripalloilijan, joka lentelee viikosta toiseen ympäri Amerikkaa, kyläkauppiaan, joka myy Australiasta tuotuja avokadoja, mainostoimiston AD:n, joka suunnittelee kotimaisen superfood brändin ulkoasuja Aasian markkinoiden valloitukseen, öljy-yhtiön pääkonttorin aulavastaavan, kauppakorkeakoulun lehtorin tai kätilön työtä. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Jokaisesta ammatista löydämme varmastikin omat haittapuolensa ilmaston kannalta katsottuna. Toiset toki kuormittavat enemmän kuin toiset. Itselläni ei kuitenkaan löydy tarvittavaa määrää tietoa tai älykkyyttä alkaa arvottamaan ammatteja mihinkään järjestykseen, siksi en mene siihen tässä.

Bloggaajan, siivoojan tai minkä tahansa ammatin voi nähdä niin monella eri tapaa. Eivät kaikki siivoojatkaan kokeneet vain siivoavansa, vaan osa koki olevansa luomassa viihtyisämpää ympäristöä. Osalle työ oli tapa toteuttaa vapaa-ajan harrastuksiaan tai unelmiaan. Toisille se oli tärkeä väylä olla osa jotain yhteisöä. Toisille se oli vaan työtä. Jokaisella meillä on omat motiivimme tehdä töitä ja unelmoida erilaisista asioista. Motiivien erilaisuus ei anna oikeutta suorilta kyseenalaistaa toistemme tekemisiä. Se antaa mahdollisuuden kysymiselle, oman ymmärryksen laajentamiselle. 

Vuosi siivoojien kanssa auttoi minua kohtaamaan omia ennakkoluulojani. Opetti ymmärtämään intohimoja, merkityksellisyyttä ja vilpitöntä ylpeyttä omaa tekemistä kohtaan. Ennen kaikkea arvostamaan toisen ihmisen kutsumusta, työtä ja unelmia.