Karanteenin päätös – Ryijytuoli ja viimeiset päivät eristyksessä

En ymmärrä, miten aika voi juosta näin vikkelää vauhtia eteenpäin. Olin kuvitellut, että nyt kun joudun olemaan karanteenissa, aika matelisi ja tylsyys koulisi sieluani (nyt on traagisuutta pelissä). Mutta ei, päinvastoin. Esimerkiksi eilen jouduin skippaamaan kiireiden takia ystäväporukan Hangouts-treffit. Toistan, kiireiden takia. Huvittaa itseänikin. Toki kiire ei ehkä ole se oivallisin sana kuvaamaan todellisuutta. Olen halunnut pitää kiinni omasta ajastani sekä hitaista aamuista.

Virallinen karanteeni tuli viime viikon perjantaina päätökseensä. Hetkellisesti olo tuntui kevyemmälle, kun sai lisää liikkumatilaa omaan arkeen. Tovin tuumailun jälkeen, ymmärsin, ettei se arki kauheasti kuitenkaan tule muuttumaan lähipäivinä saatika viikkoina. Toki ei tässä kovin suuria muutoksia päiviin oikein ole tarvettakaan. Nyt kun maailma on ylösalaisin, itse ainakin haen turvaa ja rauhallisuutta juurikin rutiineista. Ehkä se on myös tekijä, jonka seurauksena koen päivien verkkaisen etenemisen.

pesojoonas, ryijytuoli

Kaikista haastavimpia hetkiä viikoissa ovat olleet viikonloput, etenkin perjantai- ja lauantai-illat. Normaalin tapaan juuri noina hetkinä tulisi oltua ystävien kanssa ulkona syömässä tai viettämässä muuten iltaa. Viime viikonloppuna juhlimme bingon merkeissä ystäväni syntymäpäiviä, joka itsessään oli jo huvittavan hauskaa. Ryhmäpuhelun loputtua, ilta päättyi kuin seinään. Normaalisti iltaa on joko jatkettu pienemmällä porukalla tai sitten kotimatkalla poikettu vielä grillin kautta hakemaan pientä purtavaa. Olo tuntui jokseenkin tyhjälle tuon illanvieton jälkeen. Hetkellisesti jopa mietin, olinko edes synttäreillä?

Operaatio ryijytuoli

Kotimatkalla Thaimaasta Suomeen bongasin Instagramissa Muitaihania Tiinan ryijytuolin. Muutamia vuosia sitten olin bongannut Pupulandian blogista Ragmaten saman henkisen tuolin päällisen. Juttelin Tiinan kanssa mitä tuollaisen ryijytuolin tekeminen oikein vaatii, ja hän uskotteli, ettei kovinkaan paljoa. Ainoastaan oikeanlaisen tuolin, trikookudetta sekä pitkää pinnaa. Kyselin Instagramin puolella löytyisikö keneltäkään ylimääräistä Ikean mallistosta jo poistunutta Gratulera-tuolia, johon Tiina oli tehnyt oman ryijynsä. Omaksi yllätyksekseni 24 tunnin sisään tuosta stoorista, kyseinen tuoli löytyi kotiinkannettuna Korpilahdelle. Yhtäkkiä nenän edessäni oli iso kasa trikookuteita sekä tuunattava tuoli.

Tiina ohjeisti melkein kädestä pitäen IG liven välityksellä, kuinka tuolia aletaan ryijyttämään. Niin kuin hän lupasi, se oli helppoa kuin heinänteko. Tosin en ole koskaan heinää tehnyt, mutta luotan tuohon sanontaan yhtä paljon kuin omiin käsityötaitoihini. Ajattelin, että projekti olisi ohi muutamassa päivässä. Toisin kävi. Työ eteni alkuspurtin jälkeen vähän hitaammin, sillä sormenpäät alkoivat kokemaan kovia. 14 päivää, muutaman dokumentin ja sarjamaratonin jälkeen tuoli valmistui vihdoinkin, ja se on ihana! Hymyillyttää joka kerta, kun katson sitä. Omin kätösin tuunattu karanteenituoli! Se suorastaan huutaa syliinsä. Tuoli toimii myös jonkinlaisena muistona tästä eriskummallisesta ajasta. Se, minne tuoli sijoittuu asunnossani, on mysteeri, sillä tajusin ettei minulla ole edes tarpeeksi tilaa yksiössäni tälle ihanuudelle.

Tarkemmat ohjeet tuolin tekemiseen löytyy Tiinan blogin puolelta.

pesojoonas, ryijytuoli
pesojoonas, ryijytuoli

Aloitin myös taannoin toisen projektin ryijytuolin ohella, nimittäin kylvöpuuhat. Olen haaveillut Helsinkiin muuttaessani, että minulla olisi käytössäni parveke tai oma piha, jotta pystyisin istuttamaan kesäisin aina omat yrtit ja salaatit. Tämän unelman toteutumista saanen kuitenkin odotella tovin, joten päätin tehdä välimallin ratkaisun. Istutan yrtit nyt ja mietin myöhemmin, mihin sijoitan ne Helsinkiin saavuttuani. Meidän taloyhtiön takapihalta löytyy muutama käyttämätön istutuslava, jotka voisin valjastaa tähän käyttöön, tai sitten tuuletusparvekkeelle kyhäillä pienen puutarhan. 

Minulle kylvämisessä ei niinkään ole oleellista se, että pääsisin korjaamaan satoa jossain vaiheessa. Enempi nautin itse prosessista. Siitä kun pääsee laittamaan kädet multaan, kastelemaan ruukkuja ja odottamaan pienten taimien tuloa. Toki jokaikinen oman maan tomaatti ja salaatinlehti ovat kirsikoita kakun päällä.

pesojoonas, ryijytuoli

Paluu työelämään

Aloitin tällä viikolla myös virallisesti työt. Tai kovasti ainakin yritän. Ensimmäinen etäpalaverikin on pidetty ja keskiviikkona olisi vuorossa ensimmäinen tiimipalaveri etänä. En ole oikein koskaan osannut nauttia etätöistä. Toki jos on selkeä työtehtävä, joka vaatii keskittymistä, silloin mieluiten sulkeudun muilta työn pariin. Olen tehokkaimmillani ja parhaimmillani juurikin tiimityöskentelyssä. Saan tosi paljon muilta ihmisiltä ideoita ja draivia. Tykkään olla avuksi toisille ja voisin toimia vaikka vakituisena tukihenkilönä organisaatioissa (saa soitella!). Jännittynein fiiliksin odotan, miten työt tästä käynnistyvät ja kuinka saan itseni valjastettua muiden avuksi.

Vähän olen myös jännittänyt, miten töitä riittää keväälle ja kesälle. Moni projekti on tällä hetkellä jäissä tai siirretty syksylle. Olen yrittänyt ajatella tämän vaiheen jonkinlaisena jatkeena Aasian lomailulle. Hiljaisina ajanjaksoina ruokkia omaa luovuutta ja kasvattaa tietotaitoa. Ottaa vain iisisti ja kehittää itseäni. Hengähtää ja opetella muotoilemaan työpäiviä minulle sopiviksi. Taloudellisesti uskon pärjääväni kesän yli, joten sen suhteen turvattomuuden tunne ei kalva mieltäni.

Toivottavasti mahdollisimman monella talous ja ennen kaikkea pääkoppa kestää tämän erikoisajan yli.

<3

Ps. Kurkkaa myös karanteenipäiväkirjan ensimmäinen kirjoitus. Nopeasti tää aika menee.


Miten tulin kaapista ulos?

Yksinkertaiset ohjeet kaapista ulostulemiseen: 

Avaa ovi ja tule kaapista ulos. Jos sattuu, että ovi on syystä tai toisesta lukittu, soita kaveri avamaan. Hyvä on myös toivoa, ettei sohvaa ole sattumoisin siirretty kevätsiivouksen ajaksi kaapin eteen.”

Jos totta puhutaan, en oikein jaksa ymmärtää tätä ”kaappi”-keskustelua. Tiedän kyllä, mitä sillä tarkoitetaan ja mistä tuon sanonnan historia tulee. Olen itsekin viljellyt sitä aikoinaan, ajattelematta sen vaikutuksia sen suuremmin. Nyt eletään kuitenkin vuotta 2020 (mikä ei itsessään ole mikään argumentti) ja haluaisin naiivisti uskoa, ettei ketään tarvitse työntää kaapin perukoille eikä kenenkään siellä tarvitse viettää aikaa, jos ei itse sitä halua.

Itse en ole ollut kaapissa, joten älä sinäkään laita minua sinne, kiitos!

Kun kerroin seurustelevani miehen kanssa, moni ystävistäni ilahtui aidosti puolestani. Ilahtumisen jälkeen alkoikin sadella kysymyksiä, jotka liittyivät lähinnä kumppanini sukupuoleen. ”Milloin tiesit tuntevasi vetoa myös miehiin?” ”Miltä tuntuu seurustella samaa sukupuolta olevan kanssa?” ”Olet varmaan helpottunut, kun ei enää tarvitse salailla mitään?”. Toki joukkoon mahtui paljon kysymyksiä itse ihastumisen tunteeseen liittyen: “Miltä se tuntuu?”

Itselleni sukupuolta suurempi asia oli itse ihastumisen tunne. Olin pitkään kipuillut tunteideni kanssa ja pelännyt tukahduttavani mahdollisuuden ihastumiselle. Sen jälkeen, kun aloin sairastamaan lievää masennusta, en tuntenut vetoa toisiin ihmisiin. Sama meno jatkui vielä masennuksen jälkeenkin. En edes ihastunut hetkellisesti kaupungilla ohimeneviin kanssakulkijoihin, kuten olin aikaisemmin monet kerrat kokenut. Ihastumisen tunne oli pitkään poissa eikä loppua näkynyt.

Tämän takia sukupuolta suurempi asia oli tuntea. Tuntea olevansa elossa, tuntea ihastuminen. Olin jo luullut tukahduttaneeni jotain ihmisyydelle oleellista, ja nyt sain kokea, kuinka perhoset mahanpohjassa olivat heränneet talviunilta. Sanoinkin kyselijöille, että vaikka olisin ihastunut lyhtypylvääseen, koen suurta helpotusta, että voin vielä tuntea jotain näinkin kaunista ja tärkeää. Vihdoinkin olin tuntenut sen kutkuttavan tunteen sisälläni ja kokenut sykkeen nousun. Kuulin sydämenlyöntini rinnassani voimakkaammin kuin hetkeen.

Ihastuin.

kaapista ulos, pesojoonas, makia, homoseksuaalisuus

Kyse on tunteesta, ei sukupuolesta

Sukupuoli on pitkään ollut itselleni toissijainen asia, miettiessäni omaa seksuaalista suuntautumista. Olen tunnistanut tämän jo lukioaikoina itsessäni. Toisinaan mietin, miksi sukupuolella on ylipäätään merkitystä. Vai onko sillä todellisuudessa edes merkitystä? Ihastummeko sukupuoleen vai ihmiseen? Missä määrin tasapainoilemme näiden kahden muuttujan välillä?

Seurustelu samaa sukupuolta olevan kanssa, saattaa aiheuttaa monessa meissä uteliaisuutta, varsinkin jos itsellä ei ole kokemusta tai kosketuspintaa tuollaisesta suhteesta. Tällöin juurikin kohteliaasti kysymällä, saa laajennettua omaa ymmärrystä aiheesta. Omaa uteliaisuutta kannattaa myös toppuutella ja kysyä aina etukäteen, onko ok jutella aiheesta. Sama varmasti pätee heteroseksuaalisuuden kanssa. Tosin tuntuu, ettei kukaan kysy, miltä tuntuu olla heteroseksuaali, vaikka kyseessä on yksi seksuaalisuuden muoto muiden joukossa, mistä jokaisella meistä on varmasti omanlaisensa käsitys ja tuntemus.

Kertoessani seurustelustani samaa sukupuolta olevan kanssa, päätin etten suostu selittämään valintaani. Eihän yksikään ystävistänikään ole joutunut selittelemään, miksi seurustelee miehen tai naisen kanssa. En siis koe tarpeelliseksi ”puolustella” omaa valintaani, vaikkei kysyjä suoranaisesti kyseenalaistaisikaan suhdettani tai kumppanin sukupuolta. 

Olin varautunut selittämään asiaa ainoastaan vanhemmilleni. Kannoin mukanani turhia ennakkoluuloja ja skenaarioita, kuinka he saattaisivat reagoida uutiseen. Olin kuullut tarinoita, joissa vanhemmat eivät olleet hyväksyneet lapsensa seksuaalista suuntautumista. Jotenkin sekoitin noiden tarinoiden ihmiset ja omat vanhempani keskenään. Kaikki se välittäminen, jota olin elämäni aikana saanut heiltä, oli yhtäkkiä noiden tarinoiden varjossa. Tuntuu kurjalta sanoa näin, mutta kai sitä ihmisluonne haluaa varautua aina pahimpaan. Vanhempani eivät ole tähänkään päivään mennessä kysyneet sukupuoleen liittyviä kysymyksiä ja tuskin kysyvät. Onhan se täysin epäoleellinen asia.

Jännitin myös jonkin verran, miten miespuoliset ystäväni asian ottaisivat vastaan. Ensimmäinen jätkäkaveri, jolle kerroin ihastuksestani, alkoi itkemään kanssani. Toiselta sain viestin somessa, jossa hän kertoi olevansa enemmän kuin iloinen puolestani ja kysyi, milloin saunotaan seuraavan kerran. Veljeni taas kutsuivat minut ja puolisoni saunomaan heti, kun olemme maisemissa.

Omalla kohdallani suurentelin uhkakuvia tai muiden reaktiota omassa päässäni aivan liikaa. Loin pelkokuvia suojellakseni itseäni, vaikka samaan aikaan loin pahaa oloa ja vastakkainasettelua. Onneksi tunnistin tämän nopeasti ja ymmärsin, että muilla ihmisillä on varmasti paljon muutakin ajateltavaa, kuin minun seksuaalisuuteni. Ja miksi ystäväni kieltäisivät tai kyseenalaistaisivat rakkauden minulta? Enhän minäkään ole sitä tehnyt heille.

Olen aina ollut kova päästäni ja kulkenut omia polkujani. Koen, että olen saanut kasvattaa omaa itsetuntoani ja kasvaa minuksi hyvinkin turvallisessa ympäristössä. Toki en ole täysin säästynyt homotteluilta teinivuosina. Turvallisen lapsuuden myötä, en ole kokenut omaa seksuaalisuuttani mitenkään erikoisena asiana ja suhtautumiseni myös utelijaimpien kysymyksiin, on ollut aika suora: ”Kysytkö heteroltakin samoja kysymyksiä?” 

Ymmärrän toki, ettei kaikille oman seksuaalisuuden näyttäminen ja ääneen sanominen ole näin helppoa kuin minulle. Tämän suhteen olen etuoikeutetussa asemassa, mikä tuntuu jokseenkin typerälle sanoa ääneen. Miksei kaikilla ole etuoikeutta rakastaa ja tulla rakastetuksi juuri sellaisina kuin he haluavat. Keneltä toisen rakkaus on pois?

kaapista ulos, pesojoonas, makia

Osa ihmisistä voi tuntea olonsa turvallisemmaksi peittämällä oman seksuaalisuutensa. Uhkailut ja loukkaavat huutelut ovat vieläkin arkipäivää osalle seksuaalivähemmistöjä. Osa saattaa vielä etsiä seksuaalisuuttaan ja eivätkä koe tarpeelliseksi puhua aiheesta ääneen. Eikä ole tarvettakaan. 

”Minä tiesin, että se on homo” -lausahdukset ovat jokseenkin loukkaavia niitä ihmistä kohtaan, ketkä etsivät vielä omaa seksuaalisuuttaan. En ymmärrä, miten joku ulkopuolinen voi tietää toisen seksuaalisuuden paremmin kuin henkilö itse. Tiedostan, että nämä lausahdukset pohjautuvat yleensä tietynlaisiin stereotypioihin ja olettamuksiin. Siihen, mitä näemme ulkoisesti toisessa ja miten peilaamme sitä vallitseviin mielikuviin. Juurikin näiden stereotypioiden ruokkiminen, saattaa vaikeuttaa omaa seksuaalisuutta etsivän ihmisen matkaa itseensä. Stereotypiat leimaavat helposti ihmisryhmiä yhdeksi massaksi, jolloin yksilö saattaa puolustautua kieltämällä asioita itseltään ja muilta, esimerkiksi menemällä sinne kuuluisaan ”kaappiin”, joka saattaa tuntua turvalliselle paikalle siinä hetkessä.

Kaapista ulos – miten se kävi?

Käyttämällä tuota kulahtanutta sanontaa, kaapista ulostuleminen, vahvistamme stigmaa, että seksuaalivähemmistöissä olisi jotain erikoista, salattavaa, hävettävää tai normista poikkeavaa. Ja normista poikkeavaa se tulee olemaan niin kauan kuin osoitamme sitä sormella erilaisten sanontojen kautta.

Samalla käyttämällä tuota sanontaa, saatamme työntää toisen ihmisen kaapin perälle, jossa hän ei edes itse ole kokenut olevansa. Omalla kohdallani, kun olen joutunut vastaamaan kyselyihin, milloin tulin ulos kaapista, olen pyytänyt kysyjää, ettei laittaisi minua mihinkään kaappiin. Tämän jälkeen kysyjä on saattanut jatkaa sanomalla ”kyllä sä tiedät, mitä mä tarkoitan”. Ei, en tiedä. Ihmisen seksuaalisuus on muuttuva tekijä, ei suinkaan pysyvä. Se mitä tunnen tänään, saattaa olla aivan jotain muuta 10 vuoden päästä.

Tätä samaa kysymystä harvoin myöskään esitetään, kun ihastuksen kohde on vastakkaista sukupuolta oleva. Tätä hetkeä odotellessa! Jos tämä asia tuntuu haastavalle hahmottaa, kysy itseltäsi ”Milloin tulit kaapista ulos ja kerroit ystävillesi ihastuneesi vastakkaista sukupuolta olevaan”. Eikö kuulostakin typerälle? Mitä edes teemme tällä tiedolla? 

Monelle meistä ihastuminen ja seurustelu vastakkaista sukupuolta olevan kanssa on vallitseva normi ja se tuntuu normaalille tai ”luonnolliselle” tavalle nähdä maailma. Itselleni ja varmasti monelle muullekin seksuaalivähemmistöön kuuluvalle normaalius pitää sisällään paljon muutakin kuin heteronormatiivisen näkemyksen parisuhteesta. Onkin tärkeää haastaa omaa ajattelua ja yrittää nähdä, miten maailma makaa toisen silmin. Tätä kautta voi päästä käsiksi näiden ongelmallisten sanontojen ja kysymysten taakse.

En sano, etteikö näistä asioista saisi kysyä ja puhua. Ehdottomasti saa ja pitää. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että se, miten aiheeseen mennään ja miten siitä kysytään, palvelee enempi kysyjän uteliaisuuden täyttämistä kuin aitoa välittämistä.

Tiedän, että sanonnan avulla saadaan nopeampi käsitys myös toisen ihmisen seksuaalisuudesta. Itse en kuitenkaan haluaisi, että minua määritellään oman seksuaalisuuteni kautta tai identifioituisin johonkin tiettyyn seksuaaliryhmään. Harvoin kahvipöytäkeskusteluissa puhutaan ”siitä yhdestä heterotutusta”. Monella meistä kuitenkin on ”se yksi homokaveri” lähipiirissä.  Jos joku haluaa alleviivata omaa seksuaalisuuttaan, se on täysin fine juttu! Itse en tosin halua tulla muiden määrittelemänä miksikään, varsinkaan jos se liittyy sukupuoleeni tai seksuaalisuuteeni, lukuunottamatta parhaimpia ystäviäni.

Mikä merkitys toisen seksuaalisuudella ja etenkin sen poikkeavuudella yleisestä normista oikein on? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, mitä teet tällä tiedolla? Miksi tulee erotella tai määritellä toisiamme sen mukaan tykkääkö joku tytöistä, pojista, jostain muusta tai kaikista näistä? Mitä sitten, kun saat selville toisen seksuaalisen suuntautumisen? Mitä teet tällä tiedolla?

Kuulun siihen ”koulukuntaan”, joka ei halua nostaa omaa seksuaalisuuttaan sen koommin esille. Se on asia muiden arkisten juttujen joukossa. Koen, että tätä kautta voin normalisoida vähemmistöseksuaalisuutta eikä meidän tarvitsisi enää miettiä, kuka on kaapissa ja missä kaapissa kukin on. En kaipaa rituaalia oman seksuaalisen mieltymykseni esiintuomiselle enkä odota sitä muiltakaan.

Kolikolla on kuitenkin aina kääntöpuolensa ja kannustan kaikkia niitä ihmisiä, jotka äänekkäästi myös tuovat seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ja ääntä esille muilla keinoilla kuin minä. Tiedän, että tarvitsemme ihmisiä, jotka rikkovat lasikattoja ja vahvoja stereotypioita seksuaalivähemmistöihin liittyen. Janne Puhakka ja Jani Toivola ovat tästä erinomaisia esimerkkejä. Kiitos työstänne! Nämä eri tavat lähestyä ja tuoda esiin seksuaalivähemmistöjä, vievät molemmat tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta eteenpäin, eri tavoin kylläkin. Ne eivät suinkaan poissulje toisiaan.

kaapista ulos, pesojoonas, makia

Jos kamppailet oman seksuaalisuutesi kanssa, anna itsellesi aikaa, itsemyötätuntoa ja armollisuutta. Kun koet, että olet jollain tapaa valmis (tuskin tässä koskaan valmiiksi tullaan, mikä on hyvä muistaa) sanoittamaan oman seksuaalisuutesi ääneen itsellesi ja/tai ympärillä olevalle/oleville ihmisille, tee se omalla tavallasi. Sellaisella tavalla, mikä palvelee sinua parhaiten ja tekee sinun olosi hyväksi. Emme voi koskaan sanoa varmaksi, miten ihmiset ympärillämme reagoivat kertoessamme esimerkiksi omasta seksuaalisuudestamme. Joka kerta, kun päästämme toisen ihmisen lähelle meitä, näkemään jotain paljasta meistä, liittyy siihen suunnaton riski. Riski haavoittua tai kokea häpeän tunnetta. Samalla siinä on valtava potentiaali kasvaa. Kasvaa itse, mutta myös yhdessä. Tämän riskin ottamiseen tuskin löydät yhdestäkään oppaasta tai blogikirjoituksesta vastausta. Pahoittelut siitä. Se, mitä voin tarjota on rohkaisu. 

Sä olet juuri oikeanlainen tuollaisena! 

Elämisen parhautta,

Joonas


Karanteenipäiväkirja – Rakas Helsinki, toivottavasti näemme pian! Päivä 11

Voisi sanoa, että tämä eristäytyminen Korpilahdelle reissun jälkeiseen karanteeniin, on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi. Alkuun jännitin ajatusta paluusta pikkukylälle lapsuuden maisemiin. Aivan turhaan, sillä olen huomaamattani päässyt tekemään monia asioita, joista olen jäänyt paitsi Helsingissä asuessani. Pääsin muun muassa pihatöihin! Siis työntämään sormet multaan ja haravoimaan niin lujaa, että kädet ovat vieläkin rakkuloilla. Eilen taas aloitin kylvöprojektin ja aain kivenheiton päässä kotioveltani löytyy metsäkaistale, jonne pääsen hetkessä rauhoittumaan ja halailemaan puita. Luonnon läheisyys onkin tuonut luottamusta ja rauhaa kaiken tämän kriisin keskelle.

Kulunut viikko onkin saanut minut pohtimaan, mikä pitää minut Helsingissä? Miksi edes asun kehä kolmosen sisäpuolella? Mitä toiveita minulla on kotipaikkakunnalta ja kodilta? Heti ensimmäisenä mieleen tulee sosiaaliset suhteet. Iso osa ystävistäni asuu ratikkamatkan päässä kotoani ja osa jopa tien toisella puolen. Toinen argumentti on työt ja heti sen perään aktiivinen kaupunkielämä ja sen tuomat mahdollisuudet.

rakas helsinki

Mikä pitää miehen Helsingissä?

On totta, että suurin osa ystävistäni asuu Helsingissä, mutta yhtä lailla ystäviäni löytyy ympäri Suomea. Kuinka paljon sitä sitten todellisuudessa tuleekaan vietettyä aikaa fyysisesti ystävien parissa? Sosiaalinen media on luonut pienen illuusion, ainakin itselleni, että olisin päivästä toiseen ystävieni seurassa, selaillessani Instagram feediäni. Todellisuus on kuitenkin aivan muuta. Kyse on usein vain yksittäisistä valikoiduista hetkistä, joihin törmään kuvien ja lyhyiden videoiden muodossa, ja jotka eivät ole suoraan edes jaettu kanssani, vaan muun yleisön kesken.

Näin poikkeusoloissa ei ole ollut vielä päivääkään, kun joku ystävistäni ei olisi ollut kanssani Korpilahdella videopuhelun välityksellä. Videopuheluiden ja Instagram päivityksien ero on selkeä: kanssakäyminen on intiimiä yhdessäoloa, etäisyydestä huolimatta. Voisinko koronakriisin jälkeenkin miettiä fyysisen läsnäolon lisäksi viikottaisia tai kuukausittaisia videopuheluita ystävien kanssa? Voisiko videopuhelut korvata osittain helsinkiläisten ystävieni näkemisen? Onko sosiaaliset suhteet edes juurisyy Helsingissä asumiseen? 

Kurkkasin viime vuoden kirjanpitoani selvittääkseni, mistä päin Suomea asiakkaani tulevat. Viime vuoden puolella minulla oli kolme asiakasta pääkaupunkiseudun ulkopuolelta. Yhdellä näistä kolmesta on toimisto Jyväskylän lisäksi myös Helsingissä. Käytännössä koko vuoden tuloistani lähestulkoon 100% tuli pk-seudulta ja etenkin Helsingistä.

Työni ei kylläkään suurilta osin ole paikkasidonnaista. Monimediatuottajana on toki suotavaa olla fyysisesti läsnä, jotta tiedonkulku ja ylipäätä asiat liikkuvat jouhevammin tiimissä. Kaupalliset yhteistyöt, joita teen henkilökohtaisen brändini alla, eivät taas ole suoranaisesti sidoksissa Helsinkiin. Verkostojen kannalta, jotka ovat työssäni merkityksellisessä roolissa, on suotavaa olla Helsingissä, missä kaikki alan tilaisuudet yleensä järjestetään.

Jos en siis asuisi Helsingissä, kuinkakohan paljon fyysinen läsnäolo ja sen puute vaikuttaisivat mahdollisiin toimeksiantoihin. Tämä on asia, joka mietityttää ja on isossa roolissa mietittäessä kotipaikkakuntaa.

Paljon myös perustelen itselleni ja ystävilleni, kuinka Helsingissä tapahtuu aina. Sen lisäksi Helsingistä löytyy satoja ravintoloita ja kahviloita, joissa viettää aikaa. Koskaan en ole oikeastaan pitänyt kirjaa, kuinka paljon todellisuudessa kuitenkaan kulutan näitä palveluita Helsingissä. Onko kyse enempi tunteesta, että palvelut ovat helposti saavutettavissa vai käytänkö oikeasti palveluita aktiivisesti saaden sisältöä elämääni?

rakas helsinki

Kaikella on hintansa

Eilen saunassa pohdin, että mitä hintaa olen sitten valmis maksamaan Helsingissä asumisesta? Missä menee kipuraja kuluille? Mihin omat resurssini riittävät? Olen ennenkin sanonut, että kulut Helsingissä ovat karanneet käsistä ja loppua ei näy tulevan.

Tällä hetkellä Korpilahden asunnolla saan nauttia ensimmäistä kertaa neliöistä, joita on kolme kertaa enemmän, mihin olen tottunut. Täältä löytyy oma piha, jota saan laittaa kesäkuntoon ja suunnitella istutuksia. Kylpyhuoneen jatkeena on sauna, joka oli jo Clarionissakin kovassa käytössä. Seinänaapureita löytyy ainoastaan yksi kappale, joten ei tarvitse viikonloppuisin pelätä, että yläkerrasta kuuluu basson jytkettä. Keittiön ja olohuoneen seinät ovat ikkunoita täynnä, joten valoa tulee koko asuntoon.

Asioilla on myös kääntöpuolensa. Paikallinen ravintola on kiinni maanantaisin ja tiistaisin sekä heidän kasvisruokavaihtoehtonsa ovat, mitä ovat. Kirkonkylältä löytyvä kahvio sulkee arkisin ovensa puoli neljältä. Wolt ei kuljeta Jyväskylästä ruoka-annoksia Korpilahdelle. Paikallisliikenteen bussit kulkevat arkisin reilun tunnin välein. Viikonloppuisin vielä harvemmin.

Jos taas haluaisin Helsingistä edes puolet näistä mukavuuksista, joiden perään olen haaveillut jo pitkään ja joista pääsen nyt Korpilahdella nauttimaan, tulisi minun kaivaa euroja pöytään enemmän kuin puolet palkastani. Toinen vaihtoehto olisi etsiä asuntoa esimerkiksi Vantaan puolelta tai sen lähettyviltä, joka tarkoittaisi ettei haluamani palvelut välttämättä olisi enää niin lähellä saavutettavissa. Samalla työmatkoihin käytetty aika pidentyisi.

Toki kotipaikkakuntaan liittyy paljon muutakin kuin sosiaaliset suhteet, työt ja palvelut. Ehkä näitäkin merkittävämpi tekijä on tunne. Helsinki tuntuu monin paikoin omalle paikalle. Ihmisten moninaisuus on kauralattejakin arvokkaampaa. Helsinki tarjoaa myös turvallisuuden tunnetta. Ihan sama minne menet, on aina ihmisiä ympärillä. Tietyistä kaupunginosista löytyy myös helposti saman henkisiä ihmisiä ympärille.

rakas helsinki

Tällaisissa kriisitilanteissa sitä tulee helposti pysähdyttyä ja mietittyä, mitä sitä oikein haluaa elämältä. Mikä on asioiden marssijärjestys? Mistä asioista voisin luopua, saadakseni tilalle jotain uutta? 

Rakas Helsinki, toivottavasti kuitenkin näemme pian!


Karanteenipäiväkirja – Jallunhuuruiset syntymäpäiväkahvit, päivä 7

Minulla on tapana reppureissuilla kantaa aina mukana Fazerin sinistä, salmiakkipussia sekä jallupulloa. Karkit kaikkoavat yleensä ensimmäisen kuukauden aikana parempiin suihin, kun taas Jaloviina saa luvan odottaa juhlapäivää, synttäreitäni. Olin suunnitellut korkkaavani pullon Koh Koodin saarella kylmän Colan kanssa. Ottaa siis kunnon päiväjurrit ja mennä ajoissa yhdeksän uutisten jälkeen unten maille. 

Kun kaksi vuotta sitten minut yllätettiin syntymäpäiväaamuna Uudessa-Seelannissa, yllätin minut yllättäneet Siskon ja Villen kaivamalla rinkastani jallupullon aamupalapöytään. Siinä oli naurussa pidättelemistä kaikilla. Sitä edellisellä reissulla nautin itsekseni tuota herkkua singaporelaisessa hostellissa. Normaalisti en ole mikään Jaloviinan ystävä, mutta reissun päällä se tuo hassulla tapaa turvallisuuden tunnetta ja paikkaa koti-ikävää.

Perinteistä ei tänäkään vuonna lipsuttu täällä Keski-Suomen Balilla, Korpilahdella. Perheeni yllättivät minut aamusta tuomalla wc-paperikakun, jonka päällä komeili porkkanamuffini. Samaan aikaan kun tällaiset yllätykset sulattavat sydämeni, on riipaisevaa sulkea ovi läheisiltäni ja keittää syntymäpäiväkahvit yksin. Tuntuu pahalle nähdä ihmisten kääntävän selkänsä siinä vaiheessa, kun normaalisti he astuisivat peremmälle. Tässä oudonkurisessa tilanteessa on vain parasta keskittyä asioihin, jotka tuovat iloa ja ymmärtää väliaikaisuutta.

karanteeni

Täysin yksin en kuitenkaan nauttinut syntymäpäiväkahveja, sillä olin lähettänyt Phuketista Yaelille paikallisen paahtimon kahvia yhden kupillisen verran. Ostin samanlaisen paketin myös itselleni. Sovimme päiväkahvitreffit tähän ”thaimaalaiseen kahvilaan” syntymäpäiväni johdosta. Miten sympaattista oli juoda samaa kahvia yhdessä puhelimen välityksellä hänen kanssaan. Pääsin myös puhaltamaan kynttilän, kun Yael tarjoili leivoksen, jonka päälle hän oli sytyttänyt tuikun. Nyt on todistetusti juhlittu ensimmäisiä täysin teknologiavälitteisiä syntymäpäiviäni.

Kädet multaan ja töihin!

karanteeni

Viime päivät ovat menneet pihatöiden parissa. Naapurin rouvakin tuli ihmettelemään pihan muodonmuutosta. ”Kyllähän tämä jo kaipasi siistimistä!”, hän tokaisi ilman minkäänlaisia kaunisteluja tai muodollisuuksia. Kädet puuskassa ihastuttava rouva kertoi kuulumisiaan ja ajatuksiaan maailmanmenosta ja ennen kaikkea siitä hurjasta muutoksesta, mikä hänen elinaikanaan on tapahtunut Suomessa.

Kädet rakkuloilla ja jännetupit hellänä olen haravoinut pihaa parin päivän ajan. Ihana tunne, kun voi istahtaa harava kädessä terassin reunalle ja ihastella, kuinka piha muuttaa muotoaan. Hyvästi talvi, tervetuloa kevät! Olen myös huomannut, kuinka erilaisia askareita tehdessä sitä sukeltaa uudenlaisiin maailmoihin, irti tästä hetkestä ja karanteenista. Kuin hetkellisesti asiat olisivat niin kuin ne ovat aina olleet.

karanteeni

Karanteeniasuntoni isosta olohuoneen ikkunasta avautuu suora näkymä päiväkodin pihalle. Olen virittänyt keinutuolin ikkunan lähettyville (täytin tosiaan 32 vuotta, en 72). Noita pikkutaaperoita seuratessa ei voi kuin hymyillä. Sitä toivoisi itsekin leikkivänsä hippaa, hyppivän kuralätäköihin ja kiljuvan niin lujaa kuin lähtee. Ehkä teenkin kaikkea tuota, kun oikea tunne valtaa kehoni. 

karanteeni
karanteeni
karanteeni

Reissun jälkeen lukeminen on jäänyt taka-alalle. Mieltä kuormittaa uutisvirrat, joita tulee päivän aikaan selattua useaan otteeseen. Uutisten lukeminen on varmastikin osa syy kirjojen vähäiselle lukemiselle. Toinen syy on lisääntynyt ruutuaika. Illalla olen sen verran puhki päivän askareista, että nenänpääni on visusti kiinni älypuhelimen näytöllä. Aivot narikkaan ja applikaatioralli käyntiin. Huomaan kuinka olen koukuttunut taas puhelimen käyttöön ja näyttöaikakin sen todistaa. Viikonlopun tavoitteena onkin siirtää katse näytöltä yöpöydän vierellä odottaviin kirjoihin.

Olo on myös tällä hetkellä kovin toiveikas. Vaikka Uusimaa eristetään tänään muusta maasta, uskon vahvasti viranomaisten työhön ja niiden vaikutuksiin. Uskon myös, että viimeistään nyt ihmiset ymmärtävät, kuinka kukin meistä voi vaikuttaa tilanteen kulkuun pysymällä mahdollisimman paljon kotona. Yhdessä tästä selvitään! Tätä mantraa toistan itselleni ja yritän elää sitä todeksi joka kerta, kun luen uutisia ja selaan sosiaalista mediaa.

Yhdessä tästä selvitään!

Suositukset karanteeniin:

  1. Osta leikkokukkia
  2. Aseta nojatuli ikkunan vierelle
  3. Paista pannukakku

Toivoa tuovat asiat:

  1. Yaelin mummo oppi vastaamaan videopuheluun
  2. Kevään ensimmäiset kukat tekevät tuloaan
  3. Jääkaapista löytyy lonkero

Karanteenipäiväkirja- Parasta vastinetta Yle-verolle! Päivä 3

Yle-vero kunniaan!

Olen yllättynyt toistaiseksi, kuinka helposti päivät (ainakin vielä) ovat vierineet eteenpäin. Suurin syy varmasti on, että nautin tylsyydestä ja omissa oloissa olemisesta. Eilen jopa ajatukseni juoksenteli sen verran vauhdikkaasti, että romantisoin mielessäni elämää Korpilahdella: ”Tännehän voisi muuttaa, kun on niin rauhallista ja luonto on läsnä!” 

Palataan tähän ajatukseen kahden viikon jälkeen uudestaan ja katsotaan sitten, mitkä ovat fiilikset.

Hyvä puoli Suomeen palaamisessa oli, että pääsin taas käsiksi Yle Areenan tarjontaan. Jos et ole vielä huomannut, niin Areena on puolillaan laadukasta sisältöä. Näin “Ylen miehenä”, “Yle-vero -lähettiläänä” sekä sen suurena kannattajana olen enemmän kuin mielissäni, kuinka verorahojani hyödynnetään yhteiseen hyvään. Ja en siis tarkoita pelkästään Ylen minulle maksamaa palkkaa, vaan juurikin niitä laadukkaita sisältöjä, joita jokainen meistä pääsee kuluttamaan ilman maksuja. Olen parin päivän ahminut Areenaa aamuin ja illoin. Yrittänyt hotkia niitä sarjoja, joista kaverit puhuivat viikkoja sitten.

Kokosin teille omia suosituksia Areenasta, jotta päivien kulku siellä älylaitteen toisella puolen olisi mahdollisimman mielekästä.

Lue myös Karanteenipäiväkirjan ensimmäinen kirjoitus.

Verta, hikeä ja T-paitoja

Yle-vero, Yle areena

Erittäin ajankohtainen kurkistus vaateteollisuuden ongelmakohtiin. Mielenkiintoisen sarjasta tekee siinä olevien päähenkilöiden tunteet ja ajatukset. Arvostan tosi paljon kuinka he ovat heittäytyneet ohjelmaan ja tuovat esiin omaa tietämättömyyttään. Sarja, jonka sisällön toivon aiheuttavan paljon puhetta ja ennen kaikkea konkreettisia muutoksia. Moni ainakin omassa somekuplassani päivitteli aihetta, mutta nähtäväksi jää, kuinka moni oikeasti muuttaa kulutustottumuksiaan sarjan nähtyään. Juuri Myanmarissa myös olleena, sarja tulee entistä lähemmäksi iholle.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50183627

Mitä mietit, Ronja Salmi?

Yle-vero, Yle areena

Ronja on minun toteemieläin. Ihannoin hänen älykkyyttään sekä tyyliä ja tapaa lähestyä vaikeitakin yhteiskunnallisia aiheita. Edelliset kaksi kautta Mitä mietit, Ronja Salmi? ovat olleet ajatuksia herättäviä. Ronjan tyyli on selkä ja suoraan asiaan menevä. Sisällöt ovat helposti lähestyttäviä, sillä aiheita käsitellään niin asiantuntijoiden kuin kokijoiden kautta. Sarjan jatkoksi on tehty myös podcast-sarja Mitä vielä, Ronja Salmi? Podcastissa jatketaan aiheista, joita käsiteltiin TV-ohjelmassa.

Sarjan toisessa jaksossa oli mielenkiintoista nähdä, kuinka Ronja heittäytyy aiheeseen todella pysäyttävällä henkilökohtaisella tarinalla.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-4333760

Line ja matka kehoihin

Yle-vero, Yle areena

Seksi ja seksuaalisuus puhuttavat paljon tällä hetkellä. Ja ihanaa, että aihe herättää keskustelua. Seksistä puhuminen ei ainakaan omassa kaveripiirissäni ole mitenkään yleistä ja Suomessakin alkanut Sex Tape aiheutti hämmennystä sosiaalisessa mediassa. Seksi on hyvinkin luonnollinen asia ja moni meistä painottaakin sen tärkeyttä parisuhteessa. Samaan aikaan siitä puhuminen saa monesti ihmiset lukkoon ja vähän jopa häpeilemään. Reaktio kertonee aika paljon kulttuuristamme ja suhtautumisestamme seksiin ja seksuaalisuuteen. Line ja matka kehoihin 4. jaksossa kuvaillaan hyvin arkisella tapaa seksiä, ja jakson lopuksi myös näytetään, kun nuori pari harrastaa seksiä. Niin kaunista ja konstailematonta.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-4396615

Jaakko Keso

Yle-vero, Yle areena

Erikoistilanteiden erikoismies Jaakko Keso julkaisi oman dokumenttisarjan viime vuoden puolella. Jaakolla on ihmeellinen kyky löytää itsensä mitä ihmeellisimmistä paikoista, mitä ihmeellisimpien ihmisten seurasta. Jaakko on opettanut minulle uusia puolia uteliaisuudesta ja kyvystä kysyä vilpittömästi asioista, joista emme itse välttämättä uskalla kysyä tai edes miettiä niitä. Suosittelen aloittamaan sarjan katselun 3. jaksosta, jossa Helsinki päihtyy.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50211368

SKAM

Yle-vero, Yle areena

Ihan vain muistutuksena, että Areenasta löytyy edelleen kaikkien aikojen trippi nuoruuden kutkuttaviin ja moninaisiin tunteisiin. SKAM. Ei lisättävää. Lähinnä pohdin tulisiko katsoa uudestaan nyt vai huomenna.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-3666602

Vuosi New York Timesin toimituksessa

Yle-vero, Yle areena

Vanha mutta silti valitettavan ajankohtainen, kiitos Yhdysvaltain istuvan presidentin. Dokkarisarja tuli sattumalta uudelleen vastaan selatessani Areenaa. Muistan reilu vuosi sitten tätä katsellessani hien tunteen ohimollani. Sarja vetää nopeasti mukaansa ja pakottaa kysymään monen monta kertaa ääneen “miksi?!”.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-4187997

Kelet – Ole mitä haluat, honey!

Yle-vero, Yle areena

Susani Mahaduran esikoisdokkari Kelet avaa ikkunan aivan uudenlaiseen maailmaan. Kun ensimmäisen kerran kuulin Susanin projektista, tajusin ettei minulla ollut minkäänlaista kosketuspintaa aiheeseen lainkaan. Lähipiiristäni ei löydy luultavammin yhtään transnaista saatika rodullista transsukupuolista. Viime vuoden lopulla katsoin Yaelin kanssa Netflixistä Pose-sarjan yhdeltä istumalta. Sarjan kautta avautui täysin uudenlainen maailma itselleni. Keletin kautta tuo New Yorkin kaduilta lähtöisin oleva maailma tuli hetkessä kotisohvalleni Korpilahdelle, Suomeen. Äärettömän tärkeä dokumentti, kiitos siitä Susan!

Katso dokumentti https://areena.yle.fi/1-50229417

Miehiä ja poikia

Yle-vero, Yle areena

Yksi viime Docventures-kauden kovimpia dokkareita Miehiä ja poikia porautuu syvälle ihon alle. Nessupakettivaroitus! Miesten tunteet ja niiden ääneen sanoittamisessa on jotain ainutlaatuista herkkyyttä. Toki toivoisin, että lähitulevaisuudessa sillä kuka tunteista puhuu, mies vai nainen, ei olisi niin suurta roolia, vaan se, mistä puhutaan antaisi vastaavanlaisia kokovartalo kananliharavisteluita. Dokumentin ehdoton suola on siinä, että meistä varmasti suurimmalla osalla on jonkinlainen samaistuttava pinta elokuvan päähenkilöihin.

Katso dokumentti https://areena.yle.fi/1-4338285

Lista sarjoista, jotka odottavat vuoroaan

Logged in

Koruton, rehellinen ja koskettava dokkarisarja nuorista miehistä. Sami Kieksi antaa jälleen kerran arvoa niille, joille yhteiskunta on osittain kääntänyt selkänsä. Kiitos Sami!

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50409258

Vogue Williams: Haluan vauvan, en miestä

Jos Vogue Williamsin tekemiset ovat menneet ohi, niin suosittelen korvamerkkaamaan tämän irlantilaisen toimittajan ohjemat. Harmi, että osa hänen ohjelmistaan on jo kadonnut Areenasta, mutta uusia oli onneksi tullut tilalle. “Haluan vauvan, en miestä” on aiheena jo sellainen, mistä meillä Suomessakin on alettu paljon puhumaan jo. Mielenkiinnolla kurkistan ohjelman kautta, mitkä asiat resonoivat perheen perustamisessa Irlannissa, ja käsitelläänkö ohjelmassa millä tavoin perhettä käsitteenä.

Katso ohjelma https://areena.yle.fi/1-4433040

F-sana

SKAMin ystävät hoi! Ulrikke Falch eli Vilde hostaa omaa dokumenttisarjaa F-sana. Sarjassa Ulrikken tavoite on tehdä yhden koulun kaikista oppilaista feministejä. Ajattelin tarttua sarjan 4. jaksoon käsiksi pikimiten, sillä aiheena on pojat ja tunteet. Monelle miehelle feminismi on kirosana, vaikka unohtuu, että feminismi koskettaa nimenomaan heitä ja ajaa myös heidän etujaan. Mielenkiinnolla odotan, miten poikien tunteita lähestytään sarjassa.

Katso sarja https://areena.yle.fi/1-50274002

Kukkia ja korvapuusteja

pesojoonas

Näiden sarjojen ahmimisen lisäksi pääsin tänään ja eilen myös nauttimaan ystäväni tuomista korvapuusteista. Oven taakse jätetyt puustit ilahduttivat mieltäni suunnattomasti. Eletään kyllä hyvin erikoisia aikoja, kun kontaktini muuhun maailmaan tapahtuu joko ikkunan tai puhelimen näytön läpi. Ruokaostokseni ja muut elämiseen tarvittavat asiat ilmaantuvat puhelinsoitolla oveni taakse. En ole koskenut toiseen ihmiseen sitten Koh Sametilla olemisen jälkeen. Paljon uusia asioita sisäistettävänä tällä hetkellä. Toki kaikki tämä on onneksi väliaikaista.

pesojoonas

Asioita, joista olen nauttinut:

  • käsillä tekeminen
  • saunominen
  • päiväkahvit terassilla

Asioita, joista haaveilen:

  • sushibuffetti
  • multien vaihtaminen viherkasveille
  • ratikka

Karanteenipäiväkirja – Kaikki järjestyy! Päivä 1

Ajattelin, nyt kun olen kahden viikon ajan itsekseni täällä karanteenin kaltaisessa olosuhteissa Korpilahdella jakaa ajatuksia ja arkeani teidän muiden ”kohtalon tovereiden” kanssa karanteenipäiväkirjan muodossa. Yhdessähän tässä tilanteessa ollaan, vaikkakin aika yksin paikoitellen. 

Olotila on tällä hetkellä hyvin hämmentynyt. Eilen vielä tähän aikaan olin Bangkokissa hotellini ylimmässä kerroksessa uittamassa varpaitani kattouima-altaalla. Tänään ikkunasta näkyy talven alta paljastuva Päijänne. Vielä hetki sitten koko maailma oli edessäni. Nyt katson maailmaa älypuhelimeni kautta ja ihmettelen, miten tähän pisteeseen ollaan tultu.

Päällimmäisenä mieltäni kalvaa epäreiluus ja vääryyden tunne. Miksi jouduin keskeyttämään reissuni? Miksi Suomeen saavuttuani en saanut halata juna-asemalta minua hakemaan tullutta äitiäni. Miksi joudun olemaan eristyksissä perheestäni ja ystävistäni. Miksei minulle kerrota, milloin näen seuraavan kerran Yaelia. Miksi! Nyt kun olen saanut huutaa nämä asiat ääneen, tunnen helpotusta. Tiedostan tilanteen vakavuuden ja väliaikaisuuden. Kyse ei ole minusta, vaan meistä. Päästän irti näistä tunteista ja keskityn tähän hetkeen ja asioihin, joilla on merkitystä.   

Kaikki järjestyy.

kaikki järjestyy, karanteeni, pesojoonas

Ensimmäisen karanteenipäiväni tehtävälistalla on yksi missio. Ehkäistä nimittäin toisen riippakiven synty. Muistatteko vielä, kun Phuketissa löysin sängystäni luteita. Vain luoja tietää jäivätkö luteet nauttimaan auringontasaajan lämmöstä vai ottivatko he menolipun pohjoiselle pallonpuoliskolle. Kaiken varalta tungin kaikki vaatteeni pakastimeen, jonka jälkeen pyykkään ne vielä 60 asteessa. Rinkan taas otin saunanlauteille kanssani. 

Naurahdan itsekseni ääneen, kun mietin itseni saunassa jätesäkkiin ahdetun rinkan kanssa. Mieleeni tulee Cast Away elokuva, jossa Tom Hanksin kaverina autiolla saarella oli Wilsonin lentopallo. Nähtäväksi jää onko tänään illallinen katettu yhdelle vai kahdelle hengelle.

Vielä viime viikolla pohdin, että miksi en jäisi Thaimaahan odottamaan Euroopan tilanteen rauhoittumista. Koh Sametilla ei nimittäin ollut kummemmin tietoa koronasta. Elämä oli leppoisaa ja rauhallista. Ainoastaan turistien vähyys herätti kysymysmerkkejä. Päivien suurimmat pohdinnat liittyivät ruokailuihin: Mitä sitä söisi tänään?  Saarella kuitenkin mieltä painoi alas ystävien huoli minusta ja uutisoinnit Suomesta. Koronatilanne näyttäytyi niin eriltä Thaimaasta käsin katsottuna kuin Suomesta. Välillä oli haastavaa ottaa vastaan kaikkea sitä informaatiota ja huolenpitoa, koska siihen liittyi niin valtavia sisäisiä ristiriitoja. Oma todellisuuteni ei vastannut lainkaan viestejä ja uutisia, joita sain Suomesta, joten oli haastavaa ymmärtää täysin tilanteen vakavuutta täällä kotimaassa.

Ihanaa kuitenkin, että ihmiset olivat aidosti huolissaan ja osoittivat välittämistään tuhansien kilometrien päähän. Kiitos siitä tyypit!

Myös tieto siitä, milloin tilanne Euroopassa saattaisi rauhoittua tai palata ennalleen, painoi vaakakupissa sen verran paljon, että päätin olla miettimättä pidemmälle Thaimaahan jäämistä. Viranomaisilta tuli myös selkeä viesti maailmalla oleville suomalaisille: Palatkaa mahdollisimman pian kotiin! Thaimaassa tilanne tartuntojen suhteen oli vielä paikallisten mukaan hallinnassa. Toki viranomaisten tietoihin tulee Kaakkois-Aasiassa suhtautua kriittisesti. Myöskään minkäänlaista varmuutta ei ollut, etteikö tilanne sielläkin alkaisi eskaloitumaan. Yökerhot, baarit, koulut ja hierontapaikat suljettiin jo tällä viikolla. Liikkumista aletaan seuraavaksi rajoittamaan maan sisällä. 

kaikki järjestyy, karanteeni, pesojoonas

Hämmenyksen lisäksi mieltä sekoittaa tällä hetkellä nopeat muutokset ja niiden tuomat kontrastit sekä pettymys. Pettymys siitä, kuinka niin kauan odotetut asiat eivät toteudukaan suunnitelmien mukaan. Vaikka maailmassa on nyt isompiakin ja tärkeämpiä asioita mietittävänä kuin minun murheeni ja toteutumattomat haaveeni, ei se tarkoita etteikö tunteeni olisi silti todellisia. Pettymykset tulee kohdata ja käsitellä, olivat ne kuinka isoja tai pieniä. Jos kyseessä olisi peruuntunut keikka tai festarit, tuskin harmittaisi lainkaan, muuta kuin muusikon/muusikoiden puolesta. Mutta kun kyseessä on kaksi elämän peruspilaria, koti ja puoliso, ei vastoinkäymisiä pysty vain kuittaamaan olan heilautuksella. 

Yaelin näkemiseen liittyy vielä epätietoisuus siitä, milloin seuraavan kerran edes näemme toisiamme. Milloin pääsen tuntemaan hänet vierelläni? Milloin herään hänen vierestään? Milloin pääsen astumaan huoneeseen, jonka hän on täyttänyt hymyllään? Milloin? Tuntuu tosi epäreilulle, kun kukaan ei ole vastaamassa kysymyksiini. Samaan aikaan tuntuu myös lapselliselle huudella, että elämä on helvetin epäreilua välillä.

Jotta tässä omakin pääkoppa pysyy kasassa, on henkilökohtaiset pettymykset ja negatiiviset tunteet hyvä käsitellä ja elää ne läpi. Kiukutella jos kiukuttaa. Antaa kaikkien tunteiden mennä mielen ja sydämen läpi juuri sellaisinaan. Päästää irti ja katso, mitä muuta elämällä on tarjota juuri nyt.

Kaksi viikkoa, perkele! Ei ole paha. 


Q&A osa 1 – Jos olisit päivän nainen, mitä tekisit ekana?

Yksi suurimmista ihailun kohteista on ehdottomasti Maria Veitola. Hän on kuin sekoitus Esa Saarista ja Pertti Kurikkaa. Mariassa on saarismaista hellän dynaamista rakkautta ja ylärekisterissä olemista. Hän osaa kannatella toisia ihmisiä ja hänellä on vilpitöntä uteliaisuus ihmisiä kohtaan. Tähän kaikkeen sekoittuu pieni anarkisti punkkari, joka uskaltaa kyseenalaistaa ja ottaa kantaa tärkeisiin asioihin.

Innostuin Marian uusimmasta kirjasta, Toisinpäin, kysymään teiltä, mitä haluaisitte tietää minusta. Sainkin noin sata kysymystä laidasta laitaan ja mikä parasta, kysymyksien laatu oli korkea. Mukaan mahtui toki muutama kevyempikin tuomaan keveyttä mukaan. Kiitos kaikille teille kysymyksistä ja oli mielenkiintoista huomata, millaiset asiat teitä kiinnostaa.

Haluan vastata kaikkiin teidän kysymyksiin, joten tulen julkaisemaan vastaukset osissa. En jaotellut kysymyksiä mitenkään, joten ajatukset voivat pomppia laidasta laitaan. Käydäänhän käsiksi!

Mistä saavutuksesta olet eniten ylpeä?

Ekana mielen päälle tuli The Blog Awards voitto, sillä siihen liittyy paljon asioita ja suuria tunteita. Ensinnäkin on hienoa saada tunnustusta omalle työlle ja varsinkin, kun siihen liittyy vahvasti oma persoona. Se, että olen omilla teoillani ja itsenäni olemisella voinut tuottaa iloa toisille ihmisille, on hienoa. Omalle tekemiselle tulee aivan uudenlainen merkitys tällaisen tunnustuksen jälkeen.

Noihin aikoihin liittyy myös isoja taisteluita. Tuntuu hurjalle muistella tuota voiton hetkeä ja kiitospuhettani. Pari viikkoa ennen gaalaa olin vielä palasina psykologin  vastaanotolla. Olin aivan puhki ja eksyksissä itseni kanssa. Pelkäsin kadottavani oman persoonani ja tunteeni. Kaikki tämä yhden huonon työpaikan takia. Olen vieläkin vähän vihainen, kuinka joku toinen ihminen voi kaataa toisen ihmisen heikoksi ja työkyvyttömäksi. 

Samaan aikaan, kun tulin valituksi vuoden positiivisimmaksi somepersoonaksi, etsin juurikin tuota positiivisuutta psykologin vastaanotolla. Kuinka ironista? Kovan paikan tullen myös lähipiirin merkitys nousee omaan arvoonsa. Tuo aika toi myös esiin, kuinka paljon rakkautta löytyykään lähipiiristäni. Se jos jokin on saavutuksista merkittävin ja tärkein.

Mistä haaveilet?

Haaveilen yhteisestä kodista tai kodeista Yaelin kanssa. Lisäneliöt olisivat tervetulleita sekä parveke, jossa voi kevään tullessa istuttaa yrttejä ja tuulettaa lakanoita. Katselen asuntoja tällä hetkellä muualta kuin Helsingin keskusta-alueelta. Katto asumiskustannuksissa on tullut vastaan ja tuntuu, että hinnat sen kuin nousevat vain. Tällä hetkellä olen kurkkinut asuntoja Vantaalta, Itä- ja Pohjois-Helsingistä.

Toinen isoista haaveista on myös perheen perustaminen. Tämä kylläkin vasta pitkän aikavälin asiana. En voisi kuvitella lasta elämääni tällä hetkellä. Toki jos se taivaasta tippuisi nyt, kyllähän tilanteeseen varmasti kasvaisi.

Mikä on lempikirjasi?

Olen vasta viimeisen vuoden aikana hurahtanut kirjoihin. Sitä ennen luin ainoastaan pakosta. Tämän takia ajatus lempikirjasta on itselleni jokseenkin vieras, joten nostan esille muutaman mielenkiintoisen teoksen viime ajoilta. Inka Nousiaisen Mustarastas oli riipaiseva kertomus luopumisesta ja siitä, kun toinen ei enää koskaan palaa takaisin. Jos äänikirjat ovat sun juttu, teoksen lukijana toimii kirjan päähenkilö. Nessupaketit esiin!

Paula Norosen Tarja Kulho on aiheuttanut kiusallisia tilanteita, kun olen kuunnellut teosta julkisilla paikoilla. Naurattaa niin maan perkeleesti! KIITOS PAULA!

Tässä lista minun ja ystäväni Veeran kirjavinkeistä.

Mikä on viimeisin rohkeutta vaatinut teko, jonka olet tehnyt?

Hyvä kysymys. Varmastikin reissuun lähteminen ja sen seurauksena luottaminen siihen, että parisuhteeni pysyy kasassa. Tai se, että toinen on ja odottaa, kun tulen takaisin kotiin. Onhan tämä parisuhde konseptina aivan älytön, kun pitää vain pystyä luottamaan siihen, että toinen on ja pysyy vierellä. 

Mikä on suurin unelmasi?

Isäksi tuleminen. Kylläkin tiedän, ettei nyt ole se hetki, mutta se koittaa vielä.

Jos olisit päivän nainen mitä tekisit ekana?

Mitkä ovat lempielokuvasi ja miksi?

Notebook ja Ps. I Love You! Sekä pakko myöntää, että Sandra Bullockin ja Jennifer Lopezin tuotannot ovat minun guilty pleasure. Jos taas kaipaat ahdistusta arkeen niin Black Swan sekä The Danish Girl tarjoavat sitä. Oscar-leffoista Green Book oli viihdyttävä komedia, jonka huumori oli älykästä sekä Jokeri oli kauniisti toteutettu karmiva tarina mielenterveysongelmista. Teräsleidit taitaa olla viimeisin leffateatterikokemus ja enemmän kuin hyvä sellainen. Hulvaton kotimainen komedia.

Kumman valitsisit – sen että kehossasi kasvaisi kaikkialla ja jatkuvasti karvaa, vai että et voisi lakata hikoilematta runsaasti ja deodorantti ei auttaisi?

Aika helppo: karvat. Niitä kasvaa jo melkein joka paikassa. Toki hikoilen kuin pieni sika, joten molemmat näistä tuntuu aika omille jo. Muistan, kun peliurani aikana, minä olin se syy, kun lattiaa tuli kuivata pallo toisensa jälkeen.

Mikä oli lapsuuden haaveammattisi?

Muistan, että lapsuudessani haaveammattini vaihtuivat yhtä nopeaa kuin alushousutkin. Jossain vaiheessa haaveilin kauppiaan urasta ja olin kaikissa urheilutapahtumissa aina myymässä kahvia. Sitten haaveilin poliisin, kokin, stuertin, parturin ja viittomakielen tulkin ammattista. Ehkä yksi suurimmista haaveista oli lentopalloilijan ura vaikkakin roolimalleja oli hyvin vähän tuohon aikaan. Lukion alettu en ole enää löytänyt haaveammattia itselleni, sillä niin moni asia kiinnostaa ja vetää puoleensa.

Mikä on syvällisintä, mitä sinulta on kysytty?

Muistan, kun olin ystävieni kanssa Esa Saarisen Pafos-seminaarissa. Seminaari on kovaa kamaa! Siellä jos jossain sukelletaan syvälle Saarisen hellässä otteessa. Olimme illallistamassa koko seminaariporukalla ja istuin meidän koulusta tuttujen tyyppien vieressä. Yksi seurueemme jäsenistä aivan yllättäen kysyi minulta, olenko oikeasti onnellinen. Kysymystä pohjusti keskustelut minun silloisista valinnoista ja niiden tausta-ajureista. Kysymys pysäytti koko keskustelun ja taisimme molemmat purskahtaa itkuun. Sen jälkeen ystävystyimme oikein kunnolla ja ihanaa, että hän on pysynyt lähelläni kysymässä hyviä kysymyksiä tuonkin reissun jälkeen.

Oletko tyytyväinen elämääsi?

Olen. Nyt kun aloin miettimään, niin en edes muista olisinko joskus ollut tyytymätön elämääni. Olen syntynyt aika onnellisten tähtien alla ja elämä on aina virrannut kevyesti eteenpäin. En usko, että elämässä on oikeita tai vääriä valintoja. On valintoja, jotka johtavat erilaisiin lopputulemiin. Ja noissa lopputulemissa olen omasta mielestäni aika hyvin sopeutunut muuttujiin.

Mitä häpeät?

Hetkittäin häpeän itseäni. Ihan vain nanosekunnin ajan. Toisinaan saatan alkaa vertailemaan itseäni toisiin ihmisiin ja huomaan, etten ole niin kuin he. En vastaa valtavirtaa tai sitä kuvaa, mitä meille kerrotaan. Seksuaalisuuteni on varmasti yksi muuttuja, jonka kautta peilaan itseäni muihin. En sanoisi, että on täysin turhaa verrata itseä muihin. Omassa tapauksessani se vain paljastaa kuinka heteronormatiivinen yhteiskuntamme on ja sen suhteen on vielä paljon asioita tehtävänä.

Todellinen häpeän tunne valtaa, kun yritän julkisilla paikoilla kuvata Instagram storya. Hävettää niin pirun paljon, että pitää varmistaa aina kahteen kertaan ettei kukaan näe.

Jos olisit päivän nainen mitä tekisit ekana?

Mikä tuo lohtua ja auttaa jaksamaan silloin, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle ja omat voimat ovat kateissa?

Letut jäätelöllä! 

Jos menisit matkalle, minkä matkamuiston tai tuliaisen toisit mukanasi ja miksi juuri sen?

Välttelen yleensä tuliaisten tuomista. Ostan ainoastaan jos vastaan tulee sellainen asia, jonka yhdistän saajaan välittömästi. Sisarusten lapset ovat yleensä niitä, jotka tulevat ensimmäisinä mieleen. Viimeksi lähetin heille pienen pieniä simpukoita, heidän mukaansa barbie-simpukoita. Tällä kertaa löysin Myanmarista heille paikallisen taideyhdistyksen tekemiä sorminukkeja. Yritän suosia aina paikallisten tekemiä käsitöitä, joilla on jonkinlainen tarina taustalla sekä samalla tukea paikallisten toimintaa.

Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?

Mun lempikysymys, kunhan sitä ei esitetä minulle. Toivoisin näkeväni itseni media-alalla. Oma TV-ohjelma tai dokumenttisarja ovat sellaisia, joiden eteen haluan tehdä töitä. Todennäköisesti tuolloin meiltä löytyy yksi tai kaksi yhteistä kotia Yaelin kanssa, mitkä olemme yhdessä laittaneet meidän näköisiksi. Se, missä kaupungeissa tai kaupungissa kaikki tämä on, selkenee varmasti matkan varrella.

Toivon myös, että elämä jatkuu yhtä tasapainoisena ja yhtä yllättävänä mitä se on tähän asti ollut. 

Mikä on sun lempi huonekasvi?

Anopinkieli on ehdoton suosikkini. Se on muotokieleltään ja värimaailmaltaan minun makuuni. Helppohoitoisuudesta puhumattakaan! Jos mietit, että minkä kasvin sitä ostaisi kotiin, suosittelen aloittamaan anopinkielestä. Muistat vain olla kastelematta kasvia, niin pääset aika pitkälle.

Viherkasviunelmani on viherseinä sekä valtava kastanjaviiniköynnös. 

Tässä vielä kootusti vinkkejä viherkasvien hoitoon.

Jos olisit päivän nainen mitä tekisit ekana?, pesojoonas, finlayson

Kolme sanaa joilla kuvailisit itseäsi?

Lämmin, kiva ja jäärä

Kumpi tulee ensin leivälle: kinkku vai juusto?

Juusto. Mikä kysymys tämä nyt oli?

Mikä on mielestäsi suurinta rohkeutta?

Oman haavoittuvaisuuden ja keskeneräisyyden näyttäminen. Paljaana oleminen. Piru vie se on pelottavaa puuhaa. Joskus valojen sammuttaminen voi auttaa uskaltamaan avaamaan itseään toiselle. Tai lattialla selällään makaaminen. Tähän päälle voi vielä laittaa silmätkin kiinni, jos oikein pelottaa. Molempia toimia on testattu ja on toiminut. Toisen edessä oleminen kaikkine valuvikoineen, häpeineen ja tuntemuksineen on pelottavaa, mutta sen näyttäminen on minun mielestäni rohkeaa.

Olen aina ihaillut myös sitä rohkeutta, kun joku on tullut pyytämään treffeille. Vitsit soikoon kuinka pelottavaa se on ja mikä riski siihen liittyy. Entä jos toinen kieltäytyy tai nauraa minulle?

Mikä saa sinut vihastumaan ja miten käsittelet vihaa?

Ihmisten ajattelemattomuus. Ja toisinaan se, että tunnistan noissa ajattelemattomissa ihmisissä itseni. Se jos mikä saa olon tuskaiseksi.

Mulla on myös sellainen kymmenen minuutin vitutussääntö. Silloin kun jokin asia ottaa päähän, sitä on turha pitää sisällään ja hymistellä, että ”good vibes only”. Toki paskakasaan on turha jäädä makaamaan. 10 minuutin agressiivisaktiivisen mököttämisen jälkeen on hyvä kysyä itseltä, voiko asialle tehdä jotain ja jos voi, tee! Jos ei, päästä irti ja siirry eteenpäin.

Tämän ohjeen kanssa itse yritän toimia ja elää. Aina ei ihan 10 minuuttiin saa purkitettua harmitusta, mutta siihen on hyvä tähdätä.

Jos olisit päivän nainen mitä tekisit ekana?
Jos olisit päivän nainen, mitä tekisit ekana?

Jos olisit päivän nainen, mitä tekisit ekana?

Kokeilisin kuukuppia. Siitä on niin paljon puhuttu mun kavereiden kanssa, että pakkohan sitä olisi testattava.

Mikä on sun tähänastisen elämän tärkein hetki?

Se, kun Yael ilmestyi asuntoni alaovelle. Siinä oli taikaa sekä jotain niin tavallista ja kaunista.

Tästä pääset lukemaan ällön romanttisen ensikohtaamisemme.

Jos sinun tulisi luopua yhdestä aistista, mikä se olisi?

Varmaan tuntoaisti. Viisaudenhampaita kun on poistettu,  parasta antia on ollut puudustuvaihe, jolloin pystyy läiskimään poskelle ilman minkäänlaista kipua. Onhan se vähän huvittavaa.


Reissukuulumisia – Köyhyyden ja koronaviruksen keskellä

Maailma heitti kuperkeikkaa hetkessä, etenkin Euroopassa asiat eskaloituvat nopeasti kuluneella viikolla. Muutokset tuntuvat tapahtuvan tunneissa, ei edes päivissä. Tsemppiä hurjasti kaikille ja ollaan toistemme tukena! Kriisien keskellä on tapahtunut ennenkin paljon kauniita asioita.

Miten maailma sitten makaa auringontasaajalla? Jos en lukisi kotimaisia uutisia ja seuraisi sosiaalista mediaa, en välttämättä edes tietäisi koronaviruksesta ja sen laajuudesta paljoakaan. Elämä turistin silmin, niin Myanmarissa kuin Thaimaassa, on jatkunut kutakuinkin muuttumattomana. Kauppakeskuksissa, satamissa ja lentokentillä saatetaan mitata lämpötila ohimolta ja käsidesipurkkeja on ilmaantunut moniin paikkoihin. Bangkokin metroon oli myös ilmaantunut videoita, kuinka julkista liikennettä putsataan päivittäin ja kehotukset käsihygieniaan.

Suurin muutos, joka on pitkälti koronaviruksen seurausta, on kiinalaisten katoaminen katukuvasta. Tai tässä tapauksessa rantakuvasta. Toki turismin määrä on muissakin kansalaisuuksissa vähentynyt, mutta kiinalaisten turistien määrä on valtava maailman mittakaavassa, joten heidän poissaolo on varmasti huomattu ympäri maailmaa.

Myanmar, Mandalay

Myanmar – Kasvotusten köyhyyden kanssa

Myanmar, Yangon

Oma olotilani on tällä hetkellä kovin levollinen. Toki parantelen vielä itseäni Myanmarista saadusta flunssasta. Hostellissa joku oli yön aikana kääntänyt ilmastoinnin pakkasen puolelle ja oma punkkani sijaitsi suoraan laitteen vieressä. Vitsit kuinka aamulla ärsytti yksittäisten ihmisten itsekkyys ja ajattelemattomuus. Kyseinen henkilö oli ennättänyt aamulla lähteä, joten en päässyt kysymään, miksi hän oli päättänyt muilta kysymättä laskea useammalla asteella ilmastoinnin lämpötilaa, johon kaikki muut olivat tyytyväisiä nukkumaan mennessä. 

En ehkä olisi ollut näin nuiva tilannetta kohtaan, jos olisin ollut muualla kuin Myanmarissa, sillä olin valmiiksi hiukan väsynyt ja stressaantunut kulttuurishokista, joka iski vasten kasvojani saavuttua Yangoniin. Kontrasti Thaimaan hiekkarantoihin oli valtava. Vaikka tiesin osittain mitä vastassa tulee olemaan, ei mieli ja sielu vain pysyneet matkassa. Olen nähnyt Indonesian ja Kambodzan pääkaupungit ja Yangon ei niinkään eronnut niistä. Näky ei siis ollut uusi minulle.

Myanmar, Yangon
Myanmar, Yangon
Myanmar, Yangon

Myanmar, maa, jossa ei voi välttää suoraa katsekontaktia köyhyydeltä. Paikoitellen se oli käsin kosketeltavaa, esimerkiksi silloin kun hostellissa työskenteli kaksi lasta tai joukko kerjääjiä seurasi minua. Köyhyys näkyy myös heikossa perusinfrassa sekä jatkuvassa korruption epäilyksen tunteessa. Suurilta kontrasteiltakaan maassa ei voinut välttyä. Yhtenä hetkenä eteesi saattaa ilmaantua uudenkarhea Hummeri tai nurkan takaa avautua näkymä uuteen hotellirakennukseen kiiltävine marmoripintoineen.

Koen olevani tosi empaattinen ihminen ja myötäelän niin ystävieni ylä- ja alamäkiä kuin täysin tuntemattomien. Koin saavani jonkinlaisen myötätuntouupumuksen Myanmarissa, joka alkoi kuormittamaan mieltä sen verran paljon, että ostin uudet aikaisemmat lennot pois maasta. En sano, ettenkö menisi uudestaan Myanmariin jos tilaisuus kävisi. Myanmar oli tällä kertaa oli vain huonojen sattumuksien ja kokemuksien sarja, joka laski yleistä fiilistä.

Harvoin ostan reppureissuiltani tuliaisia itselleni tai muille, mutta myanmarilaisten tarinat ja koko lähihistoria sai minut jokseenkin tunteiden valtaan ja ostin noin 150€ paikallisten tuottamia käsitöitä maalauksista hopeakoruihin. Maan poliittinen tilanne on vieläkin kriittinen, mutten jättäisi sen takia matkustamatta maahan, sillä turismin kautta paikallisilla on mahdollisuus parantaa elinolojaan. Otto Lilja kirjoitta hyvin aiheesta Instagramin puolella.

Myanmar, Yangon
Myanmar, Yangon

Kaakkois-Aasian turvasatama

Bangkokista on tullut jonkinlainen Aasian tukikohta minulle, turvasatama. Ennen se oli Singapore, mutta nyt en ole siellä vuosiin päässyt käymään, joten Bangkok on napannut tämän tittelin. Monesti Kaakkois-Aasian turistikohteissa ei aina voi olla varma mitä tulevan pitää ja miten asiat toimivat. Rakastan juurikin tätä puolta Kaakkois-Aasiassa. Toisinaan kylläkin iskee tarve saada asiat järjestykseen ja Bangkokin kadut tarjoavat tätä. Toki Bangkokin kokoisesta kaupungista löytyy hulvatonta thaimaalaista menoa myös.

Saavuin eilen Koh Sametin saarelle, joka taitaa olla yksi lähimpiä saaria bangkokilaisille, joten saari tunnetaankin paikallisten viikonloppulomakohteena. Saavuttuani satamaan, haistoin heti saaren leppoisan tunnelman. Saaren ainoata katua koristelee pienet idylliset liiketilat, joista päivittäin ihmiset jaksavat tervehtiä ja toivottaa aurinkoista päivää. Päiväsaikaan rannan valtaavat auringonottajat ja kymmenet innokkaasti häntiään heiluttavat koirat. Auringon laskettua mäen taakse, ravintolat levittävät kalusteensa rantaviivan tuntumaan.

Myanmar, Mandalay
Myanmar, Mandalay
Myanmar, Mandalay
Myanmar, Mandalay
Myanmar, Mandalay

Tällä hetkellä reissuani on vielä kolme viikkoa edessä päin, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Jos ei, sitten tulee huhtikuun alussa katsoa tilannetta uudemman kerran ja miettiä erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Olen siitä onnekkaassa tilanteessa, että työni kulkevat mukanani ja pystyn suurimmalta osin hoitamaan niitä myös täältä käsin, jos tilanne sitä vaatii.

Olen aika rauhallisin ja luottavaisin mielin tulevaisuuden suhteen, joten eletään päivä kerrallaan. Yritän kaikesta tästä kamalasta tilanteesta huolimatta nauttia tästä hetkestä ja ennen kaikkea olla läsnäphuket. Iso tsemppihalaus kaikille! Yhdessä me tästä selvitään.

Myanmar, Bagan
Myanmar, Bagan
Myanmar, Bagan
Myanmar, Bagan

Kuvat Myanmar: Yangon, Mandalay ja Bagan.


Vanhoja reissukuvia – yö vuorella ja minipossun tuima

Voihan itku soikoon! Kävin läpi vanhoja reissukuvia ja täytyy sanoa, että niin paljon hyviä muistoja ja tunteita nousi pintaan. Lähdin 2014 toiselle pidemmälle reppureissulleni hyvän ystäväni Siskon kanssa. Teimme puolivuotta tiiviisti töitä yhdessä milloin missäkin. Otimme joulun alla rinkat selkään ja lensimme Indonesian pääkaupunkiin uudeksi vuodeksi.

Kokosin tämän reissun kaikista kuvista omat suosikkini teille. Tuli ihan sellainen fiilis, että olisi kuratoinut pienen näyttelyn. Löysin myös vanhoista kirjoituksistani päiväkirjamerkintöjä tältä reissulta (äks dee äks dee). Minulla oli tuolloin mukana pieni almanakka, johon kirjoitin jokaisen päivän kohdalle yhden tai kaksi asiaa päivältä. Näitä merkintöjä pääset lukemaan tästä.

Rinjani vuori

Ristus mikä savotta oli päästä mäen huipulle. 9 tunnin kipuaminen ylös ja tunti alas. Vuoren huipulta aukeaa uskomattomat näkymät järvelle, joka löytyy vuorelta. Asia, jota en ymmärrä: miten järvi on voinut muodostua huipulle? Mistä vesi sinne tulee? Vietimme yön teltassa myrskytuulen keskellä ja aamulla herättyämme meidät ympäröi usvan peittämä maisema.

vanhoja reissukuvia
Sisko El Nidossa

Filippiinien yksi väriläiskista, El Nido. Kaupungissa oli aistittavissa Espanjan siirtomaa-aikoja. El Nidon merivesi oli kristallin kirkasta ja laguunit kauniita kuin suomalaiset viljapellot kesän lopussa.

Phnom Penh

Niin kaunis ja samaan aikaan rujo Kambodzan pääkaupunki Phnom Penh. Kaupungin erikoisuus oli pitkälle kehittynyt ravintolakulttuuri. Vaikka moni muu asia oli kehityksessä jäljessä, löytyi kaupungista mielettömiä makuelämyksiä.

S-21 vankileiri Phnom Penh

Kambodzan lähihistoria on verinen ja raaka. Sen läsnäololta on vaikea välttyä, mutta sitä on myös turha vältellä. S-21 vankileiri sekä Killing Field olivat pysäyttäviä kokemuksia molemmat, jotka jättivät ainakin minuun pysyvän jäljen.

vanhoja reissukuvia
Vietnam, maaseutu

Otimme Siskon kanssa moottoripyörät kuskeineen alle ja lähdimme kurkkaamaan mitä Vietnamin maaseudulla oli annettavaa. Jos budjetti ja aikataulut antavat myöten, suosittelen ehdottomasti ottamaan “Easy Riderin” alle ja kurkkaamaan kauniin ja koskemattoman maaseudun pienine kylineen ja vierailemaan rasnkalaishenkisessä Da Latissa.

Vietnam

Vietnamissa oli meneillään tuolloin maan yksi suurimmista moottoritieurakoista, jota toteutettiin pitkälti käsityönä. Ja kun sanon käsityönä, tarkoitan sitä kirjaimellisesti. Isot kivenlohkareet naputeltiin käsin pienemmiksi palasiksi, jotta niiden siirtäminen onnistui. Kiven palaset päätyvät talojen pohjustuksiin. Olisi mielenkiintoista kuulla, onkohan valtava urakka valmistunut jo.

vanhoja reissukuvia, vietnam
Vietnamin maaseutua

Paikallinen vihanneskauppias työssään. Joen veden väri iski silmään ja pyysin moottoripyörän kuskia pysähtymään kuvaa varten. Tämä on yksi mun lemppari kuvista mun reissuilta. Mitä mieltä olette, tulisko tehdä juliste tästä?

Hoi An, Vietnam

Jos matkustat Vietnamiin, suosittelen suuntaamaan Hoi Anin vanhaan kaupunkiin, joka on myös Unescon kulttuuriperintökohde. Kaupungin kapeilla kaduilla ei ole autoja lainkaan, joten mieli lepää jo sen puitteissa. Kadut ovat täynnä keltaisia väriläiskiä ja pieniä idyllisiä ravintoloita. Hoi Anista löytyy myös Vietnamin parhaimmat räätälit.

vanhoja reissukuvia, hanoi
Hanoi

Jos yhteen kuvaan pystyy tiivistämään Vietnamin pääkaupungin, olisi se tämä. Missään muualla maailmassa en ole nähnyt näin ruuhkaista liikennettä kuin Hanoissa. Kadun ylitys ruuhkien aikaan tapahtuu laittamalla silmät kiinni ja kävelemällä tien yli. Kyllä, luit aivan oikein. Skootterikuskit yksi toisensa perään hidastavat katuja ylittäviä ihmisiä.

Ha Long Bay

Ha Long Bay on yksi maailman seitsemästä luonnonihmeestä ja syystäkin. Taianomainen yhden yön risteily elokuvamaisiin maisemiin on säilynyt sydämessäni. Sekä korurasiassani. Nappasin nimittäin simpukan sisältä helmen itselleni. Alueella viljellään simpukan helmiä. Viljelyihin pääsee myös tutustumaan risteilyn aikana. Jos mieli alkaa tehdä pientä suolaista tai makeaa, kauppaveneet kiertelevät alueella.

vanhoja reissukuvia
Barcelona

Aasian reppureissun jälkeen otin suunnaksi Länsi-Euroopan ennen kotiinpalua. Barcelonan kaduilla ei pystynyt välttämään 2010-luvun laman jälkiä, massaturismista huolimatta. Toivottavasti kaupunki on elpynyt jo sekä saanut kasvavat turistimäärät kuriin.

vanhoja reissukuvia, bilbao
Bilbao

Baskimaan pääkaupunki Bilbao on sekoitus modernia arkkitehtuuria ja vanhaa teollisuutta. Saavuin pääsiäiseksi kaupunkiin, joka on vahvasti katolilainen. Todistimme näiden poikien ja tuhansien muiden kanssa pääsiäiskulkuetta, joka omaan silmään vaikutti hieman pelottavalle. Kulkueessa olevilla ihmisillä oli päällään pitkät kaavut, kasvot peittävä suippomallinen huppu.

San Sebastian

Bongasin tämän suloisen näyn San Sebastianin sateisilta kaduilta. Kaupunki on yksi mieluisimmista Espanjassa. San Sebastianin pääkatu on upean hiekkarannan varrella ja vanhan kaupungin pintxokset sulattavat kielen. Jos mielit kaupunkilomalle, suosittelen vierailemaan Sansessa.

Bordeaux

Ranska yhdessä kuvassa. Ei lisättävää!

vanhoja reissukuvia, pariisi
Pariisi

Jostain kumman syystä Eiffel-tornin näkeminen ottaa joka kerta mahanpohjasta. Parasta kaupungissa on, kun ei koskaan tiedä mistä suunnasta Eiffel-tornin voi bongata seuraavaksi. Tämän kuvan otin, kun aivan sattumalta käännyin katsomaan taakseni ja siellähän se oli.

Oliko jokin näistä kuvista sun lemppari? Laita ihmeessä kommenttia!


Kirjavinkit aloittelevalle ja kokeneelle lukijalle

Tuntuu, että kirjat ovat nousseet ensimmäistä kertaa (vihdoinkin) pysyvämmin osaksi arkeani. Lukuintopiikkejä on ollut useita kertoja, mutta into on kadonnut yhtä nopeaan kuin tullutkin. Yleensä lukuinnon tukahduttamiseen on riittänyt ainoastaan yksi huono lukukokemus. Kirja, joka ei vain ole lähtenyt lentoon tai on ollut vaikeaa luettavaa.

Kirjojen kesken jättäminen tuntuu brutaalille kirjoittajaa kohtaan, vaikkei hän edes tiedä, että luen hänen kirjaansa saatika jätän kesken sen. Elokuvien ja TV-ohjelmien kohdalla asian laita on aivan toinen. Vielä herkemmällä liipaisin on Ihmisten Instagram stoorien kohdalla. Kirjassa on jotain selittämätöntä arvokkuuden tuntua, ehkä jopa jotain symboliikkaa, minkä takia niiden kesken jättäminen tuntuu väärälle.

Viime vuonna luin ennätysmäärän kirjoja, jos ei lasketa ammattikorkeakouluaikoja, jolloin opintojen eteneminen oli riippuvainen luettujen kirjojen määrästä. Viime vuoden saldo oli 13 kirjaa, eli kirja per kuukausi. Tahti on sen kuin vain kiihtynyt, sillä tällä hetkellä  luettujen kirjojen määrä on seitsemän ja kaksi opusta olen jättänyt kesken. Edistystä siis silläkin rintamalla.

Kokosin kirjavinkit teille viime aikaisista luetuista kirjoistani. Tämän lisäksi pyysin ”kirja-, kirjoitus- ja elämämentoriltani” omat, kirjallisuuteen ehkä keskivertotallaajaa enemmän vihkiytyneen kirjavinkit. Veera Kaukoniemi on hyvä ystäväni, copywriter ja kirjallisuustieteen maisteri. 

Hän on myös se henkilö, jonka puoleen olen aina kääntynyt, kun joku kirja tuottaa haasteita minulle tai en vain ymmärrä kirjan juonta. Somessa paljon nosteessa ollut Emmi-Lii Sjöholmin Paperilla toinen, on hyvä esimerkki kirjasta, joka lähti lukukokemuksena kuin purkka tukasta. Veera osasi hyvin avata mahdollisia syitä tähän. 

Veera lupasi myös vinkata omat suosikkinsa ja mihin näissä kirjoissa ehkä kannattaa hänen mielestään kiinnittää huomiota, jos haluaa löytää niistä jonkun syvemmän tason. Veeran ajatuksia kirjallisuudesta ja genrevihasta voit kuunnella Takakansi-podcastista, jossa hän vieraili viime vuonna.

Veera hostaa myös ajoittain matalan kynnyksen kirjallisuustapahtumia kalliolaisessa Riski Sip & Shop -baarissa Helsingissä

Joonaksen kirjasuositukset

Suvi Vaarla: Westend (WSOY)

Kirjoitinkin pidemmän kirjoituksen Westend-kirjasta jo viime vuoden puolella. Lyhykäisyydessään kirjasta: Kirja on yksi parhaimmista lukemistani (ja samalla muistaakseni myös yksi ainoista) teoksista, joka on vahvasti sukupolvikokemuksellinen.  90-luvun laman lapsena kirja antoi aikamatkan ruskean eri sävyisiin hetkiin ja Marie-keksien makuisiin vuosiin. Olen itse syntynyt 1988, joten nuoren ikäni vuoksi lama ei jättänyt sen kummempia jälkiä mieleeni. Lapsuudestani muistan kuitenkin tuon henkisen raskauden ja taakan, jonka varmasti jokainen vanhempi ihminen tuntee vieläkin mielessään tai maksaa kallista hintaa vieläkin

Uskomatonta miten kirja sanoitti hyvin mielen päällä olleita ajatuksia lapsuudesta, joita minulla on noilta ajoilta mutta en ole osannut sanoittaa niitä oikein. Paljon siis kysymysmerkkejä ja ihmetyksiä, niukkuutta ja häpeää, yhteisön voimaa ja yksilöiden romahduksia. 

Olga Kokko: Munametsä (S&S)

Hervoton on oikea sana kuvaamaan tätä jokseenkin ironista teosta. Tietyllä tapaa pystyn samaistumaan kirjan stereotyyppiseen helsinkiläiseen hahmoon, joka löytää unelmaduuninsa, mistäs muualtakaan kuin mainostoimistosta, ja jonka elämä on täynnä ”kalliolaisia mieltymyksiä”. Jos jotain niin kirja ainakin laittoi nauramaan itselleen (joka on aina tervetullutta) ja muistuttamaan ettei kaikkea kannata ottaa niin vakavissaan. 

Jos Henriikka Rönkkösen Mielikuvistuspoikaystävä iski nauruhermoon, suosittelen nappaamaan tämän teoksen lukuun. Teoksissa on aika paljon samanhenkisyyttä. Kepeää, humoristista ja nopeaa luettavaa.

Tämän tyyppisiä kirjoja olisi vaihtelun vuoksi myös kiva lukea miespäähenkilön kertomana. Toki en osaa sanoa, toimisiko se lainkaan tai mitä se vaatisi toimiakseen. Jos on vinkata teoksista, jossa kieriskellään sinkkumiehen itsesäälissä ja yhden illan hairahduksissa, kertokaa ihmeessä!

Max Seeck: Uskollinen lukija (Tammi)

Okei, ehdottomasti viime vuoden yksi parhaimmista lukemistani kirjoista. Kirjat harvoin koukuttavat minua, mutta tämän teoksen kohdalla odotin iltaa, jolloin pääsin taas käsiksi ratkomaan murhamysteeriä. Kirja meni sen verran ihon alle, että murhan ratkominen jatkui myös unissa.

Kirja on kohtuullisen raaka, joka tuntuu hassulle, että jopa kirjoissa voisi olla suositusikärajat. En suosittele lukemaan teosta, jos esimerkiksi ruumiin polttaminen saattaa aiheuttaa jokseenkin ikäviä tuntemuksia. Rakastin Saw elokuvia, joissa raaka ja repaleinen mielikuvitus riuhtoi ihmisiä mitä kuvottavimpiin kuolemiin, ja joissa taisteltiin aikaa vastaan. Uskollisessa lukijassa on samoja psykologiselle trilleri ominaisia piirteitä. 

Suosittelen tekemään mind mapia kirjaa lukiessa. Tulee hetkellisesti pieni tunne, että olisi itsekin Keskusrikospoliisissa töissä.

Eino Nurmisto: Homopojan opas (Otava)

Kirja, jonka olemassaoloa olisin varmasti kaivannut nuorena poikana. Onneksi teos on vihdoinkin puskettu ulos, kiitos Einon. Kirja on kirjoitettu nuorille pojille, jotka tutkiskelevat ja hakevat omaa seksuaalisuuttaan. Niille, jotka eivät välttämättä sovi annettuun muottiin tai ei saa koulun terveystiedon tunneilta vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin seksuaalisuudesta. Kirjassa on myös oma osionsa homopojan vanhemmille ja lähipiirissä oleville, mikä antaa näkemystä uuden, ehkä vähän haastavan asian käsittelyyn.

Ostin kyseisen teoksen fyysisenä kappaleena mutta päädyin kuitenkin kuuntelemaan sen. Kirja saattaa jopa toimia kuunneltuna paremmin, sillä lukijan ääni muistuttaa pelottavan paljon samalle kuin itse kirjailijan, Einon. Suosittelen siis ottamaan muutaman Instagram stoorin Einolta alle ennen kuin sukellat peppuseksin saloihin.

Blogissani löytyvä ”Dear Eino, sattuuko eka kerta perseeseen” on yksi luetuimmista postauksistani. Aihe siis puhuttelee, eikä vain homopoikia. 

Tiia Forsström: Ammattirakastaja (Like)

Koin olevani seksuaalisesti aika avoin sekä avarakatseinen, kunnes kuuntelin Tiia Forsströmin kirjoittaman kirjan seksityöntekijän arjesta Suomessa. Huomasin kirjan edetessä, kuinka saatoin häpeissäni välillä katsoa ettei kukaan huomaa, mitä kirjaa oikein kuuntelen. Toisinaan taas sain itseni kiinni pinttyneistä ennakkoluuloistani. Kun taas toisinaan nousin seisomaan nyrkki ojossa, puolustamassa seksityöntekijöiden oikeuksia ja vaatimassa heille kuuluvaa arvostusta. Myötäelämässä niiden ihmisten rinnalla, joilla ei ilman seksityöläisiä olisi mahdollisuutta kokea ihmisen kosketusta tai tulla edes nähdyiksi kokonaisina ihmisinä.

Kirja ei ole pelkkää seksityön glorifiointia, vaan siinä on hyvin otettu huomioon alalla olevat haasteet ja ongelmakohdar, joita ei pidä unohtaa. Uhkakuville ei myöskään saa antaa liian suurta valtaa yhteiskunnallisessa keskustelussa, varsinkin jos ne pohjautuvat tunteisiin, ei faktaan. Forsström kertoo kirjassa paljon omakohtaisia kokemuksia sekä tuoden myös muiden alalla olevien näkemyksiä esiin. Kirja suorastaan pakottaa kohtaamaan omia ennakkoluuloja ja asettumaan toisten ihmisten asemaan.

Teos on hurjan rohkea, mikä toivon mukaan avaa niin yhteiskunnallisen kuin poliittisen keskustelun. Forsström taitaa olla ensimmäinen suomalainen, joka puhuu avoimesti omilla kasvoillaan seksityöläisen työstä.

Pajtim Statovci: Bolla (Otava)

Bolla on ensimmäinen ”korkean profiilin” kirja, jonka olen lukenut. Finlandia-voittaja, kirjojen Oscar- tai Jussi- pystin saaja. Tällaiselle aloittelevalla lukijalle Bollan kaltaisessa moniuloitteisessa teoksessa saattaa moni kerros jäädä huomioimatta. Niin kävi myös Bollassa. 

Kirja on kauniisti kirjoitettu ja suosittelen mieluummin lukemista kuin kuuntelemista. Olosuhteiden sanelemana kuuntelin kirjan reissun päällä ja olisin halunnut monessa kohtaa kelata taaksepäin, pysähtyä miettimään hyvinkin yksityiskohtaisesti kuvattuja kohtauksia, tunnustelemaan hienovaraisia ja vähäeleisiä tunteita, pieniä nyansseja. 

Bolla avaa ikkunan itäeurooppalaiseen, rösöiseen sodan runtelemaan maailmaan. Samalla tirskitelykerralla pääsee käsiksi itsensä hyväksymisen kivuliaisiin tunteisiin, hylkäämiseen ja pakenemiseen. Paikoitellen koin oloni aika haavoittuvaiseksi kirjaa lukiessani.

Kirjan lopetus oli alkuun pettymys. Miksi ihmeessä kirja loppui niin kuin se loppui. Miksi se ei loppunut niin kuin odotin sen loppuvan. Hetkellinen tyhjä olo vaihtui oivallukseen, kun kysyin Veeralta, osaisiko hän kertoa, mitä kohtaa lopusta en ymmärtänyt. Muutaman Whatsapp-viestin jälkeen koin suuren ahaa-elämyksen. Piru vie, miten loistokas teos!

Ystäväni Veera Kaukoniemen kirjavinkit

Kirjavinkit aloittelevalle ja kokeneelle lukijalle
Kuva Sami Laakso

Neil Gaiman: American Gods (Headline Book Publishing, 2001)

Kukaan ei yhdistä mytologisia elementtejä, matkakertomusta ja pohdintaa maailman sekä ihmismielen tilasta niin kuin Neil Gaiman. Olen valmis tappelemaan jokaisen kanssa, joka uskaltaa olla eri mieltä.

Mies nimeltä Shadow vapautuu vankilasta ja kohtaa hämärältä vaikuttavan herra Wednesdayn, jolla on jos jonkin sortin bisneksiä käynnissä pitkin Amerikkaa. Bisneksiin on sotkeutunut vanhoja jumalia, joilla on vaikeuksia sopeutua nykyaikaiseen maailmanmenoon ja siihen, että nykyihmisiä ei jumalat enää niin kiinnostele.

American Godsin kieli on niin mestarillista ja henkilöhahmojen kirjo on niin laaja ja uskomaton, että petyn joka kerta kun kirja loppuu. Olen lukenut American Godsin neljästi ja löytänyt siitä jokaisella lukukerralla jotain uutta ihmeteltävää. Kaikki Neil Gaimanin romaanit ovat jättäneet minuun pysyvän jäljen ja haluaisin suositella niistä jokaista, mutta American Gods on mielestäni hänen kattavin taidonnäytteensä. 

Jos tämän perusteella innostuit ehkä tutustumaan Gaimanin tuotantoon, mutta olet kiireinen hybridisuorittaja, jota vaivaa länsimaisen ihmisen pahin vitsaus eli keskittymiskyvyttömyys, kannattaa aloittaa Gaimanin lukeminen Fragile Things -novellikokoelmasta. Siitä sitten pikkuhiljaa kovempiin aineisiin kuten Neverwhereen ja American Godsiin.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: sekularisaatio, avioliitto instituutiona post mortem, valtarakenteet, amerikkalaisen yhteiskunnan monimuotoisuus

Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö (Den amerikanska flickan. Suomentanut Liisa Ryömä. Teos, 2004)

Miten joku voi kirjoittaa näin upeasti? Sitä saa kyllä ihmetellä Amerikkalaisen tytön alusta loppuun. Fagerholmin kaunista kieltä kehutaan usein, niin kehutaan nyt tässäkin. Fagerholm on mestari luomaan vaihtelevia tunnelmia ja paikkoja, joihin samaan aikaan sekä tekee että ei tee mieli mennä tutustumaan.

Amerikkalainen tyttö on murhamysteeri, mutta se on ihan tosi paljon kaikkea muutakin. Eri aikakaudet ja ihmiskohtalot sekoittuvat yhteen ja luovat kokonaisuuden, joka on välillä pakahduttavan kaunis, välillä pelottava ja synkkä. Välillä taas tuntuu, että on lukijana vähän salaa tirkistelyhommissa. Ainoa mikä tässä harmittaa on se, ettei oma ruotsinkielentaitoni riitä lukemaan teosta alkukielellä.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: idyllit ja niiden ylläpitämiseen tarvittavat kulissit, kasvamisen vaikeus rajoittavissa ympäristöissä, hyväksikäyttö

Joonas Konstig: Kaikki on sanottu (Gummerus, 2011)

Kolme isänsä yllättäen menettänyttä aikuista lasta käy läpi suruprosessiaan. Kaikki ovat hukassa omalla tavallaan.

Näin monta erilaista suremisen ja menetyksen käsittelemisen tapaa voisi olla vaikea laittaa samaan romaaniin, mutta Konstig onnistuu siinä superhienosti. Teosta voisi pitää melkein pakollisena tukikeppinä ja luettavana kaikille, jotka ovat menettäneet jonkun. Kaikki on sanottu on niin täynnä ihmisyyttä ja kaikkia mahdollisia tunteita epätoivosta iloon, että sitä lukiessaan ei tunne olevansa käsittelyvaikeuksiensa kanssa ainakaan yksin.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: surun käsittelemisen tavat ja oheistoiminnot, joilla ihmiset koittavat helpottaa suruaan, problemaattiset perhedynamiikat, yksinäisyys

Bram Stoker: Dracula (1897)

Mikä kirjavinkkilista se semmoinen on, jossa ei kehoteta lukemaan klassikkokauhua? Monen mielestä tämä on se ainoa oikea vampyyriromaani, jonka jälkeen on tullut vain puoskarointia ja halpoja kopioita. Ei nyt mennä tässä ihan niin pitkälle kuitenkaan, mutta en aio myöskään kiistää, etteikö Dracula olisi vaikuttanut länsimaiseen kauhukirjallisuuden traditioon erittäin merkittävästi. Mielenkiintoista tässä on myös kertomisen muoto: romaani rakentuu muun muassa päähenkilöiden päiväkirjamerkinnöistä.

Sen lisäksi, että Dracula on ihan vaan jännä ja viihdyttävä teos, on se myös mielettömän hieno tutkielma aikansa asenteista esimerkiksi naisia (hysteerisiä ja heikkoja otuksia, joiden kalvakoita kasvoja tulee miehen kaukaa ihaileman) ja seksuaalisuutta (väärin! Petollista! Tuhmaa!) kohtaan.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: naiskuva, seksuaalisuus ja hirviöt allegoriana haureuden tekemiselle, uskonto, ajan brittiläinen ylimielisyys muita kansoja kohtaan

Gail Honeyman: Eleanor Oliphant is Completely Fine (Pamela Dorman Books, 2017)

Päähenkilö Eleanor on erikoisen oloinen ihminen, joka asuu yksin, juo paljon viinaa eikä osaa kommunikoida muiden kanssa. Aluksi lukeminen tuntui oudolta – mistä tässä oikein niin kuin puhutaan? Miksi neuroottista käytöstä pitää kuvata näin… osoittelevasti?

Kun malttaa lukea rauhassa eteenpäin, alkaa avautua mitä Eleanorille on tapahtunut, mitä traumat ja mielenterveysongelmat ovat hänelle aiheuttaneet ja miten vaikeaa voi olla muodostaa ihmissuhteita ja mielekästä arkea, kun maailma on aina kohdellut kaltoin. Eleanorille kuuluu ihan hyvää on matka ihmismielen syövereihin ja sieltä pois. Tämän lukeminen voisi toimia hyvänä väylänä monille erilaisuuden ymmärtämiseen ja sen tajuamiseen, että ihan kenen tahansa menneisyydessä voi olla tosi hirveitä asioita, jotka vaikeuttavat elämää tavoilla, jotka eivät aina näy ulospäin.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: traumojen hoitamatta jättämisen vaikutukset, perhedynamiikat, ennakkoluulot

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo (Like Kustannus, 2019)

(Tunnustus: ajattelin koko ajan Helsingin Merihakaa kun luin Kerrostaloa, vaikka se sijoittuukin täysin fiktiiviseen pikkukaupunkiin jossain päin Suomea.)

Kerrostalo samaan aikaan sekä on että ei ole dystopiaromaani, mikä tekee siitä erityisen hienon kuvauksen rappeutuneesta yhteisöstä betonilähiössä. Melkein kaikilla on joku kytkös toisiinsa, jokainen tuntee jonkun, joka on ollut jonkun kanssa, joka on jotenkin merkittävä. Kukaan ei ole merkittävä. Huumekauppa rehottaa, ihmisillä on hirveää. Kaikki tuntuu jollain tavalla liian ajankohtaiselta ja tutulta.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: yhteiskuntakritiikki, raha ja sen vaikutus ihmisiin, addiktiot, heitteillejättö

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet (WSOY, 2019)

Veteen syntyneet on kirjoittajansa esikoisteos ja sellaiseksi poikkeuksellisen eheä kokonaisuus. Esikoisromaaneissa monesti vähän haetaan omaa tyyliä, juoni saattaa vähän lässähtää, jotain tuntuu puuttuvan. Mikään näistä ei pidä Veteen syntyneiden suhteen paikkaansa.

Veteen syntyneet on synkkä, surullinen ja herkkä, ja siinä on käytetty aivan mielettömän kaunista kieltä. Kirjassa käydään läpi tosi rankkoja aiheita, mutta niiden käsittely on helpompaa lukijalle ja aiheet ”pehmenevät”, kun mukana on mystisiä elementtejä. En tosiaan ole mikään maailman suurin genrerajojen ystävä, mutta sanoisin että Veteen syntyneet voidaan hyvällä omallatunnolla laskea maagiseksi realismiksi, jota Suomessa ei ole kirjoitettu ainakaan yhtään liikaa. Harvoin näkee, että mieskirjailija pystyy näin taitavasti kirjoittamaan naiskertojan äänellä.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: kosto, lapsuustraumat, kotiseuturakkaus ja/tai sen puute, perhesuhteet, väkivalta vallankäytön välineenä, maaginen realismi keinona käsitellä vaikeaa aihetta

Väinö Linna: Sotaromaani (WSOY, 2000)

Sotaromaani on lyhentämätön versio vuonna 1954 julkaistusta Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. (Moni varmaan miettii, että onko se nyt ihan tosissaan, Väinö Linnaa suosittelee millenniaaleille LOL). Olen tosissani. Sotaromaani on nerokas teos. Ei sovi ihmisen tätä kansakuntamme tukipilaria väheksymän. Se on kulttuurihistoriallisesti tärkeä ja sellaisenaan jo mittaamattoman arvokas. Sotaromaani on myös hauska, koskettava, jännittävä ja surullinen. Kieli on rikasta ja hahmogalleria käsittämättömän upea.

Sotaromaani on myös äärettömän mielenkiintoinen katsaus aikakauden poliittiseen ilmapiiriin ja sensuuriin, sillä nykyihmisen näkökulmasta kohdat, jotka Tuntemattomasta sotilaasta oli karsittu pois, ovat osittain lievää huvitusta herättäviä, osittain ihmetystä aiheuttavia. Osa taas on todella merkityksellisen tuntuisia havaintoja sodan mielettömyydestä ja luokkaeroista. Tuntemattomasta sotilaasta poistetut kohdat on merkitty Sotaromaaniin selkeästi kursiivilla, ja niitä on jännä bongailla menemään.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: sodan mielettömyys, luokkaerot, sensuuri

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (La Vérité sur l’Affaire Harry Quebert, 2014. Suomentanut Anna-Maija Viitanen)

Muistan, kun luin tätä ensimmäisen kerran ja jossain parinsadan sivun kohdalla aloin melkein itkeä, kun tajusin miten paljon lahjakkuutta ja työtä tämän kaltaisen teoksen kirjoittaminen vaatii. Tiivistetysti sanottuna tämä on romaani kirjoittamisesta, murhasta, rakkaudesta ja pikkukaupungin sekopäisistä asukkaista, joista jokaisella on jotain tekemistä toistensa ja murhan kanssa. Juoni yllättää koko ajan uudelleen ja uudelleen. Teos on nykymittakaavalla pituudeltaan melkoinen järkäle, mutta kerronta vie niin mukanaan, että hämäläisiäkään ei haittaa.

Todella paljon lukeva ystäväni tosin vihaa tätä teosta intohimoisesti. Hänestä se on ärsyttävä ja laahaava ja juonikin jotenkin vähän ankea. Ymmärrän kritiikin. No en oikeasti ymmärrä, hyväksynkin vain puolittain. On totta, että Joël Dickerin tapa kirjoittaa on vähän maneerinen ja kikkaileva. Tässä se ei mielestäni haittaa, vaan tukee polveilevaa kerrontaa. Quebertin myöhemmät teokset sen sijaan eivät ole mielestäni mitään tähän verrattuna, enkä välttämättä haaskaisi aikaani niiden lukemiseen. Mutta jos samat maneerit maistuu teos toisensa jälkeen, niin mikäs siinä. 

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: idolisoimisen ongelmallisuus, ulkopuolisuus, epäfunktionaaliset yhteisöt

Anna Gavalda: Lohduttaja (La Consolante, 2009. Suomentanut Lotta Toivanen)

Keski-ikäinen mies on onneton. Vaimo vihaa, teini-ikäinen tytärpuoli pitää ärsyttävänä, työ on perseestä. Sitten menneisyys alkaa koputella ovelle ja on pakko alkaa ajatella asioita, joita ei ole pitkään aikaan halunnut ajatella. Jokainen meistä kaipaa vaikeissa tilanteissa lohduttajaa, ja eri elämänvaiheissa sen kunniatehtävän saattaa saada yllättäväkin ihminen.

Teoksessa on lopulta tosi lohdullinen tunnelma, vaikka päähenkilö käykin läpi kaikenlaista tunnetilaa melkoisen itsereflektion kautta. Tekee mieli itsekin lähteä Ranskan maaseudulle toikkaroimaan ja etsimään itseään. Anna Gavaldalla on mahtava kyky kertoa ihmisten pienistä ärsyttävyyksistä ja isoista tunteista vähän toteavaan tyyliin: elämä on tällaista, ja on näitä kaikki tunteita, mutta hei… kyllä me pärjätään.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: surutyötä on monenlaista, perheiden monimuotoisuus, ranskalaisen yhteiskunnan asettamien normien kapeus

Löytyikö listalta uutta luettavaa? Mitä kirjoja sinä suosittelisit?