En ole oikein koskaan ymmärtänyt tätä kysymystä: oletko tissi- vai persemiehiä? Muistan monesti kipuilleeni nuorempana vastauksen kanssa ja saatoinkin haparoiden vastata vain jotain, välttääkseni kiusalliset tilanteet. Kai se oli osa jonkinlaista miehisyyttä, tykätä joko tisseistä tai perseistä. Ja nimenomaan naisen fyysisistä ominaisuuksista. Näin jälkikäteen katsottuna yhteenkuuluvuuden tarve, leimaantumisen riski ja miesmallissa tiukasti pysyminen ohjasivat vahvasti omaa toimintaani vuosien ajan.

Jossain vaiheessa jätin vastaamisen kokonaan pois joko kiertäen tai sanomalla suoraan, ettei kiinnosta: En ole tissi- tai persemiehiä. En tiedä johtuiko tämä ”ulos kasvaminen” siitä, että moni ystäväni on nainen, joilla on hyvinkin eri muotoisia ja kokoisia tissejä sekä peppuja, joiden kanssa he ovat kokeneet ulkonäköpaineita. Silikonien hankkiminen, rasvaimu, laihdutuskuurit ja plastiikkakirurgia ovat olleet osa kahvipöytäkeskusteluja naispuolisten ystävieni kanssa, ei koskaan miespuolisten. Samoin anoreksiaa ja bulimiaa ovat ystäväpiirissäni sairastaneet vain naiset, ei koskaan miehet. Joten tuntuu tyhmältä ruokkia toisten ulkonäköpaineita löytääkseen oman eksyksissä olevan miehyyden.

Olisi tyhmää väittää, etteikö näillä tissi vai perse -kyselyillä olisi vaikutusta naisten itsetuntoon. Yhtä lailla mainoksien photoshopatut pyykkilautavatsat ja alushousujen pullotukset vaikuttavat miesten itsetuntoon, ainakin omaani. Mitä enemmän puhumme ja osoitamme kauneusihanteita, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kamppailemme itsetuntomme kanssa.

Oletko tissi- vai persemiehiä? Sitä miettii @pesojoonas

Samaan aikaan tissi ja perse -arvailuleikillä ohjataan heteronormatiiviseen ajatteluun, joka voi toisinaan tuntua ahdistavalta jätkäporukassa. Voiko mies olla miestä kohtaan tissi- tai persemiehiä? Varmastikin voi olla, mutta sanoisin tuon kulahtaneen kysymyksen silti olevan suunnattu ainoastaan arvostelemaan naisten ulkonäköä.

Kapean miesroolimallin ongelmallisuus voi ohjata aivan liian helposti laiskan puoleiseen naisten ulkonäön kommentoimiseen oman statuksen pöhöttämisen kustannuksella. Olisi niin paljon helpompaa myös meille miehille, jos miehisyytemme ei olisi riippuvainen siitä, kummasta ruumiinosasta tykkää enemmän: perseestä vai tisseistä. Luopumalla tästä fraasista, antaisimme myös minun kaltaisilleni ”Mikki Hiirille”, tuulen nussimille vinkuheinille (niin kuin eräs nainen kerran osasi sanoa), tilaa olla omanlaisensa mies. Mies, jolle peppu ja tissit ovat vain ruumiinosia. Samalla vähentäisimme niitä häpeän ja kiusallisuuden tuntuisia hetkiä, kun ei ollut varma, miten tuohon kysymykseen tulisi vastata.

Uskoisin, että tällä tilan antamisella tekisimme myös palveluksen niille ”tosi miehille”, jotka paukuttelevat pallejaan ja ruokkivat omaa miehisyyttään täällä, koska ovathan ”pojat poikia”.

Oletko tissi- vai persemiehiä? Sitä miettii @pesojoonas

Miehen malli ei muutu, jos sitä ei muuteta

Jotta tästä maskuliinisesta stereotypiasta, pallien paukuttelusta ja naisten esineellisestämisestä, päästään joku päivä vielä eroon, on sitä muutettava. En suinkaan kiellä, etteikö osa meistä saisi tykätä enempi tisseistä tai pepuista. Go for it! Siitä tässä ei suinkaan ole kysymys. Kaikilla meillä on omat seksuaaliset mieltymyksemme ja oikeutemme tuoda sitä esiin, kunhan se ei vahingoita ulkopuolisia. Se ei kuitenkaan oikeuta puhumaan kaikkien miesten äänellä, kuten joskus kuulee yleisessä keskustelussa puhuttavan. Onkin hyvä miettiä, missä omista seksuaalisista mieltymyksistä on hyvä puhua, voisiko omaa eksyksissä olevaa miehisyyttä etsiä peilistä tai yksinkertaisesti keskittyä muuhun kuin ulkonäön kommentoimiseen.

Vaikka suurin osa maailman miehistä olisi joko tissi- tai persemiehiä, olisiko kuitenkin aika antaa arvoa naisille muullakin tapaa kuin ulkonäköä arvioiden. Itsekään en koe mielekkääksi, kun lajitovereistani, muista miehistä, puhutaan voimakkaina ja rohkeina, lähinnä viitaten fyysisiin ominaisuuksiin. Ominaisuuksiin, joita minusta tuskin koskaan tulee löytymään. Väistämättä mielessäni herää kysymys: Olenko koskaan tarpeeksi mies? Tarpeeksi mies täyttääkseni tuon ahtaan roolimallin.

Oletko tissi- vai persemiehiä? Sitä miettii @pesojoonas

Entä jos ainaisen ulkonäön kommentoimisen sijaan, keskityttäisiin nostamaan esille ihmisen luonnetta tai persoonaa? 

Toki on naiivia väittää, etteikö itsellenikin ulkonäöllä olisi väliä tai ettenkö kommentoisi sitä. Totta kai sillä on väliä, kun kaikilla meillä sellainen on. Enemmän kuitenkin arvostan ihmisessä muita asioita kuin ulkokuorta. Ja tähän samaan varmastikin moni meistä pystyy samaistumaan. Miksi emme siis keskustelisi saunailloissa enempi niistä asioista, joita arvostamme myös eniten? Jos miehisyytesi kärsii tästä vakavin seurauksin, suosittelen ostamaan kylppäriin ison kansa ”for men” -tuotteita muistuttamaan, mitä lahkeistasi löytyy (toki sukuelin ei kerro koko totuutta).

Miksemme huomioisi enempi toisen ihmisen luonnetta tai persoonallisuutta, joka meihin vetoaa ja keskustelisi tästä perseiden ja tissien sijaan tai ohella? Toki uskon ja toivon vahvasti, että näin moni tekeekin jo. Tämä ei vain ole siirtynyt vielä yleiseen keskusteluun, vaan kannamme vanhaa kulahtanutta perinnettä mukanamme.

Monesti nämä luonteeseen ja persoonallisuuteen liittyvät ominaisuudet ovat niitä asioita, jotka säilyvät ihmisessä kauemmin kuin ulkonäkö. Nämä ovat varmasti myös niitä asioita, joita toivoisimme muiden arvostavan meissä.

Lue edellinenLue seuraava

2 kommenttia

2
  1. Sun kirjoitukset on kyllä niin timanttia!

    Ja mitä ulkonäköasioihin tulee, niin kyllä naisetkin niitä paineita toisilleen luo, jo peruskoulussa. Huolimatta siitä onko miehet tissi- vai persemiehiä, en ole yhdeltäkään tapailemaltani mieheltä koskaan kuullut valitusta rinnoistani, mutta muistan yhdenkin naispuolisen joskus kysyneen miksi ihmeessä kaltaiseni edes vaivautuu pitämään rintaliivejä. Joo, pienet rintani pysyvät omilla paikoillaan ilmankin, mutta ehkä en halunnut yläasteella nännieni vilkkuvan paitojen läpi, kuten en ihmisten ilmoilla edelleenkään useinkaan halua. Se on minun asiani, eikä kuulu muille.

    Some on myös niin isossa osassa tässä vartalo-asiassa. Kun tissikuva kerää 10 000 tykkäystä, ei joku järkeviä puhuva taasen saa ollenkaan näkyvyyttä. Avaralla kaula-aukolla saa sadoittain ”kaunis” -kommentteja. Isot tissit ja peput ovat tärkeämpiä, kuin ystävällisyys, hyvät tavat ja maalaisjärki. Ja se on surullista.
    Kuten sekin, että jos joku nainen sanoo asiasta, niin saatetaan sanoa sen olevan ruman ämmän valitusta. Itse pidän kyllä itseäni ihan kauniina, mutta arvostan silti enemmän ihmisten sisintä, kuin rasvaprosenttia ja ulokkeiden kokoa.

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/09/11/negatiiviset-ihmiset/

    1. Moikka!
      Multa oli täysin mennyt ohi tämä kommentti. Sori. Siis toi somen tuoma paine tuottaa tietynlaista sisältöä on armoton. Sitä joutuu todella tietoisesti itsekin jumppaamaan, että tuotanhan varmasti omannäköistäni sisältöä, enkä sellaista mikä kerää eniten huomiota.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *