Muistan, kuinka olen vältellyt pakettimatkoja pitkään. Olen joskus tokaissut niiden olevan turhin tapa matkustaa ja nähdä maailmaa. Ihmettelin monesti, miksi äitini haluaa matkustaa kaksi kertaa vuodessa Malagan niemimaalle samaan kohteeseen, samaan hotelliin. Ennakkoluuloni pakettimatkoja kohtaan ovat voimakkaita, johtuen varmastikin ”true backpacker”-taustastani ja ihanteestani matkustaa ns. autenttisesti, jolloin pääsee näkemään sitä kuuluisaa ”oikeaa elämää”. Seikkailla ja vältellä valtavirtaa. Olla sukupolvelleni tyypilliseen tapaan uniikki lumihiutale. Vältellä viimeiseen asti turistileimaa, joka kylläkin lyödään, halusin tai en, passin lisäksi ohimolleni, matkustin sitten Tallinaan tai Galapakossaarille.
Olin kuitenkin jo muutaman vuoden ajan haaveillut, toisinaan salaa ja toisinaan ääneen, vanhasta kunnon etelän lomasta, pakettimatkasta. Matkasta, jossa bussi noutaa minut lentokentältä hotellille, ja jonka jälkeen kaikki elämiseen välttämättömät asiat, hoidetaan puolestani kuin Manulle illallinen. Ainoana toiveena vain, että hotellista löytyy kaikki tarvittava täydelliseen lomaan, eli aurinkotuoli ja uima-allas.
Kun Tjäreborg tarjosi mahdollisuutta lähteä Intian valtamerellä sijaitsevalle Seychelleille pakettimatkalle, mietin, että tässä on tilaisuuteni. Tilaisuuteni mennä valmiiksi katettuun pöytään, olla aurinkotuolin syleilemänä viikon ajan ilman sen suurempia suunnitelmia. Antaa muiden päättää, mitä syön aamupalaksi ja illalliseksi. Olla täysin muiden ihmisten palveltavana. Jättää reissusuunnitelmallisuus kokonaan pois, antaen tilaa tälle hetkelle ja odottaa, josko tylsyys koputtelisi ovelle. Mennä siis lomalle, jossa ei välttämättä tarvitse nähdä yhtään kristuksen kirkkoa tai kääntää ylimääräistä kivenlohkaretta löytääkseen jotain. Nauttia vain paikallaolosta.
Jonkun korvaan saattaa kuulostaa tyhmälle viettää viikko niin sanotusti neljän seinän sisällä, kun mahdollisuus olisi tutustua paikalliseen kulttuuriin ja ympärillä oleviin paratiisisaariin. Kokea ja nähdä kaikkea sitä, mitä kotisohvalta ei voisi. Tämä on yksi tapa matkustaa ja viettää lomaa. Toinen tapa esimerkiksi on nauttia juuri sen värisestä hiekasta, jota löytyy hotellin edessä olevalta rannalta, vaihtaa kuulumisia henkilökunnan kanssa ja selata hotellin ravintolan tuttua ja turvallista menua illasta toiseen.
Tuntuu välillä, että olen hakenut reissuiltani aina vähän kirkkaampia vesiä, kauniimpia maisemia ja maukkaampia hedelmiä. Todella koukuttavaa, mutta samalla ei kovinkaan kestävää. Entä jos hiekka ei olekaan vaaleampaa aidan toisella puolen? Tämän oivaltaminen omassa ajattelussani, on muuttanut käsitystäni siitä, mitä haen reissaamiselta. Tärkeintä on löytää ne omat sisäiset motiivit ja halut reissaamiseen.
Ehkä tuohon kelaan kiteytyy muutenkin ajan henki. Tulisi aina olla uusinta huutoa olevat farkut jalassa ja laskuvarjohypyn jälkeen benji-hyppy ei tunnu enää missään. Tavallisuuden tavoittelu on historiaa. Tuntuu, että nykyään pitää olla elämyksiä ja huippu-etuliitteitä ollaksesi jotain erityistä. Tylsyys täytetään älypuhelimen tarjoamilla loputtomilla mahdollisuuksilla. Instant tarkoittaa muutakin kuin nuudelipussissa oleva teksti, asioiden tulee tapahtua nopeasti. Pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta etsitään kissojen ja self help-kirjojen kanssa. Tunnistan niin itseni näistä keloista. Olisikohan tämän tyyppinen meno jo saavuttanut ääripäänsä ja heijariliike olisi jo lähtenyt takaisin päin?
Seychellit – pikkuruinen paratiisisaari Intian valtamerellä
Näiden ajatusten pohjalta, olen toden teolla löytänyt paikkani Coral Strand hotellin altaalta. Hotelli tarjoaa täydelliset näkymät altaalta merelle. Aurinkotuolista on helppo hypätä joko virkistävän lämpöiseen altaaseen tai juosta suorilta kauniin turkoosiin mereen. Hotellilta löytyy allasravintola, jonka antimista löytyy hellepäiville otollista syötävää sekä oma uusi lempparini, ranskikset. Aamupala ja illallinen kuuluvat meidän lomapakettiin, joten olemme ainoastaan kerran käyneet hotellin viereisessä ravintolassa nauttimassa italialaisen illallisen. Lähin kauppakin löytyy parkkialueen toiselta puolen. Kauin poistumispisteeni on ollut paikallinen koriskenttä, jossa olen illan hämärtyessä käynyt treenailemassa. Onnekseni, eilen kentän vierelle avattiin uuden karhea ulkoilmasali, täydellä varustuksella ja kunnon painoilla.
Beau Vallon alueen pienellä idyllisellä bulevardilla löytyy muutama hedelmäkauppias ja ruokakoju sekä paikallisia matkatoimistoja, jotka tarjoavat muun muassa päiväreissuja viereisille saarille, joista löytyy kuulemma värikkäitä snorklauskohteita sekä kilpikonnia. Isoja kilpikonnia. Saarelta löytyy myös hyviä patikointireittejä vuorille. Kaikki nämä mahdollisuudet ovat olleet tavoiteltavissa, mutta tällä kertaa olen keskittynyt äänikirjoihin ja Suomen Kuvalehtiin, joita otin ison kasan mukaani.
Seychellit on yksi Afrikan vauraimmista valtioista. Taloutta pitää pitkälti yllä turismi ja kalastus. Tähän aikaan vuodesta ei kylläkään ole ollut ruuhkaa rannoilla tai saanut kilpailla rantatuoleista. Ei mitään sellaista, mitä esimerkiksi monesti Kaakkois-Aasiassa olen kohdannut. Turkish Airlines lennätti meidät Istanbulin kautta tänne.
Mainitsemisen arvoista on myös kulttuurien kirjo, joka näkyy katukuvassa. Vieraita on niin länsimaista, Itä-Euroopasta, Intiasta kuin muslimimaista. Hotellin henkilökuntaakin löytyy ympäri maailmaa. Odotuksissani näin, että Seychellit on yltiöromanttinen pariskuntien täyttämä kohde. Sitä se on varmasti myöskin, mutta paljon muutakin. Lapsiperheitä, vanhempia pariskuntia, rauhanturvaajia, työporukoita, ystävyksiä, tavan tallaajia, jos tuota termiä edes voi käyttää kenestäkään.
Reissuilla on eri tarkoituksensa ja tärkeää on ennen kaikkea tehdä omannäköistä lomaa. Tiedostaa, mitä itse haluaa. Tämän hetkisiin tarpeisiini tämä Tjäreborgin tarjoama reissu oli nappivalinta ja uskoisin, ettei tämä tule olemaan viimeinen pakettimatkani. Ehkä seuraavaksi on aika toteuttaa salainen unelmani, paluu Lanzarotelle.
Niin ja en enää ihmettele lainkaan äitini halua matkustaa kahdesti vuodessa Malagaan.
