Lomavinkit Helsinkiin – Mun Hesat!

Kaupallinen yhteistyö Helsinki Marketing / My Helsinki

Rakas Helsinki! Jos olisit ihminen, olisit varmastikin nainen. Niin moniulotteinen, älykäs, lämminhenkinen, avarakatseinen ja kaunis. Mutta ennen kaikkea avoin. Sitä sinä olet ollut minulle. Täynnä mahdollisuuksia. Toki, jos olisit mies, olisit tismalleen näitä samoja asioita. Jostain syystä olen mielessäni kuvitellut sinut naiseksi.

En koskaan oikein suunnitellut Helsinkiin muuttoa. Asiat vain tapahtuivat ja yhtäkkiä löysin itseni 10 ratikan varrelta. Ison kaupungin alkuhuuma vei heti miehen mukanaan. Välttelin uomautumista valitsemalla aina uusia reittejä ja hyppäämällä ratikkaan ilman määränpäätä. Tutkin kaupunkia ja erityisesti sen asukkaita. Haistelin eri kaupunginosien tunnelmaa ja hyppäsin keskustan sykkeeseen. Ihailin pukuihin sonnustautuneita liikenaisia ja -miehiä Espalla. Haaveilin asunnosta Skattalta. Koukutuin seuraamaan satoja ja satoja turisteja Senaatintorilla. 

Nykyään moni näistä asioista on jäänyt historiaan ja elämä on arkipäiväistynyt. Ja ihanaa, että on! Arjen löytäminen on hirmu tärkeää. Siis se, että tuntee olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi. Ettei tarvitse, joka päivä miettiä uusia reittejä tai etsiä kahviloita, vaan voi mennä siihen tuttuun ja turvalliseen. Vaihtaa yrittäjän kanssa kuulumiset ja nauttia laadukkaasta kahvista.

Turvallisen arjen löytäminen ei ole mitenkään itsestäänselvyys. Siihen vaikuttaa niin moni asia, mutta suurimpana varmastikin ympäristö. Vallila, jossa olen asunnut kolme vuotta jo, tuntuu kodilta ja on tuntunut ensikohtaamiselta asti. Varmasti moni meistä pystyy samaistumaan siihen tunteeseen, kun löytää juuri oman näköisen kodin tai asuinalueen. Itse löysin molemmat samasta myynti-ilmoituksesta.

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki

Hesalaisuutta etsimässä

Helsinki on merkittävästi suurempi kirkonkylä kuin yksikään muu suomalainen kaupunki. Erilaisuutta ja moninaisuutta löytyy kaikkialta Suomesta. Helsingissä massan määrä on kuitenkin muita kaupunkeja suurempi, jolloin erilaisuudesta muodostuu helposti normi. Jossain toisella paikkakunnalla voi helposti kokevansa olevan yksinäinen oman erilaisuutensa vuoksi, kun taas Helsingistä saman henkisiä ihmisiä voi löytyä yhden festivaaliväen verran. Erilaisuuden määrä on luonut itselleni turvaa ja luottamusta. Se on myös haastanut omia opittuja ajattelumallejani aivan eri tavalla kuin aikaisemmin elämässäni.

Helsingin eri kaupunginosat ovat kuin omia kyliä. Muuttaessani Helsinkiin, valitsin kaikista asuinalueista rauhallisen ja idyllisen Meilahden. Meilahden sairaala oli itse asiassa ainoa asia, jonka tiesin etukäteen, joten kai ajattelin sen olevan jotenkin cool juttu. ”Uutisista tuttu alue”. Olin myös kuullut, että alueen ikärakenne oli Töölön kaltainen eli vähän varttuneempien ihmisten suosima. Mikäs sen kodikkaampaa kuin pullantuoksuiset naapurit. Meilahdesta löytyy myös Helsingin suurin puistoalue, Keskuspuisto. Luonnonläheisyys oli yksi tärkeimpiä kriteerejä muuttaessani Helsinkiin. 

Fun fact: Törmäsin Meilahdessa useammin villieläimiin kuin kotikylilläni Korpilahdella.

Asuin muutaman vuoden Pihlatiellä. Kerran tilasin taksin Pihlajakadulle ja väitin kiven kovaa kuskille, että ”juu juu Pihlajakadulle”, kunnes hän kohteliaasti kysyi ”vai Pihlajatielle, siihen Kuusitien viereen?”. Asetuttuani Helsinkiin, huomasin kaipaavani ympärille enemmän elämää ja sykettä, mitä Meilahti ei pystynyt tarjoamaan. Monet kerrat kävellessäni Kalliossa terassien ohi, nautin kuinka ihmiset olivat ottaneet kaupungin kadut haltuunsa. Halusin omalta asuinalueeltani juurikin tuollaista elämää.

Lähtökohtaisesti kaikki puisto- ja katutapahtumat ovat enemmän kuin tervetulleita. Kaupunki kuuluu nimenomaan kaupunkilaisille, ei tyhjän pantiksi. Kallio Block Party, Puu-Vallilan kesäkirppikset, Arabian katufestivaalit ja Sompasauna ovat loistavia esimerkkejä, kuinka kaupunkilaisten annetaan olla aktiivisia toimijoita omassa ympäristössään. Kaupunkien tavoitteena tulisikin kannustaa kaupunkilaisia aktiiviseen toimijuuteen ja tarjota parhaansa mukaan resursseja toiminnan tukemiseen. Tämän tyyppinen toiminta luo itselleni viihtyvyyttä ja sitä lähdin hakemaan Töölönlahden toiselta puolen.

Meilahden jälkeen löysin unelmien asunnon Vallilasta, aivan Puu-Vallilan kupeesta. Kävellessäni Puu-Vallilan kapeita katuja, en voi olla ajattelematta Korpilahden vanhaa kylänraittia, jossa puutalot kipuavat kohti kirkon mäkeä. Sattumaa tai ei, Vallilasta löytyy Päijänteentie aivan kotini lähettyviltä. Näin Päijänteen rannalla varttuneena, katu tuo mieleen omat juureni ja muistuttaa minua siitä, mistä minä tulen.

Stadilaisuutta, tai paremmin omaan suuhuni sopivaa hesalaisuutta, pidetään joissakin piireissä coolina juttuna. Hesalaisuus tosin tarkoittaa noin 650 000 eri asiaa, sillä yli puolet helsinkiläisistä on sen kuuluisan junan tuomia. Jos jotain olen oppinut Helsingissä asumisen aikana, on se, ettei ole yhtä tapaa olla helsinkiläinen. Pitkään peittelin omaa maalaisuuttani tai käytin sitä tekosyynä, jos en esimerkiksi tunnistanut stadin slangisanoja tai löytänyt ensimmäisellä yrittämällä perille. Tavoittelin coolin hesalaisen asemaa ja tein asioita, joita kuvittelin kaikkien coolien tyyppien tekevän Hesoissa. Nykyään en kaihda lainkaan sanoa olevani maalta ja näyttäväni juuriani, päinvastoin! 

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki

Helsinki, maailman paras kaupunki

Yael tietää jo, kuinka ylpeä olen Suomesta ja Helsingistä, yhdestä maailman parhaimmasta kaupungista. ”Meillä Helsingissä on sitä, tätä ja tota…” Näillä sanoilla alkavat monet meidän keskusteluista, jotka liittyvät kotikaupunkeihimme. Sanonta ”ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaa” pätee hyvin Helsinkiin. Yllättävän vähän sitä tulee matkailtua omassa kotikaupungissa saati kotimaassa. Lomafiilistä ja nähtävyyksiä tulee usein lähdettyä hakemaan ulkomailta, kun kaikkeen tähän olisi tarjolla myös vaihtoehtoja omasta takaa.

Haluankin jakaa teille omia suosikkikohteitani Helsingistä. Kannustaa meitä kaikkia kotimaan matkailun pariin. Mietit sitten päiväretkeä Helsinkiin, yksittäisiä nollabudjetin kohteita keskusta-alueelta tai emmit Tallinan risteilylle lähtemistä ja etsit varteenotettavaa ”laivasimulaatiota”, nappaa tästä lomavinkit Helsinkiin.

Lomavinkit Helsinkiin – Päiväretki

Tälle päiväretkelle tarvitset mukaasi kypärän, pyörän (Alepa-fillari toimii myös), aurinkovoiteen, rantapyyhkeen, kivan kirjan, kahvitermarin, tanssikengät ja reipasta mieltä. Jos Helsingistä tulisi suositella yhtä kaupunginosaa, olisi se Vallila. Tietenkin! Sen takia päiväretkeni alkaakin Puu-Vallilasta. Vallilasta jos mielii pulahtamaan meriveteen tai nauttimaan hiekkarannasta, suosittelenkin ottamaan suunnaksi kovaa nousua tekevän Herttoniemen. Päiväretken voi myös tehdä ilman polkupyörää. Metro vie, metro tuo!

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki

Puu-Vallila

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki
Helsingin kahvipaahtimon päiväkahvila (Päijänteentie 29)

Tämä on yksi Helsingin sympaattisimmista kahviloista! Sään helliessä suosittelen nappaamaan kahvit mukaan ja kävelemään Vallilan kallioille, jotka löytyvät aivan nurkan takaa. Kallioilta avautuu kauniit näkymät pitkälle Pasilaan asti. Varsinkin koronakevään ajan kallioilla on ollut paljon tunkua ja tunnelma on myös ollut sen mukainen. Vaihtoehtoisesti suosittelen kurkistamaan arkkitehtuurisesti yhden kauneimmista uudisrakennuksista Vallilassa, nimittäin OP:n pääkonttorin. Pääkonttorin edestä löytyy Dallapén puisto, jossa järjestetään kesäsunnuntaisin kirpputori.

Kahvila Päijänne (Päijänteentie 1)

Vallilan todellinen herkku löytyy kahvila Päijänteestä. Heidän porkkanakakku on heittämällä Hesojen maukkain. Korvapuustissakaan ei ole valittamista! Tunnelmaltaan Päijänne on rauhallinen, joten se sopii hyvin työntekoon. Jos ennätit nappaamaan jo kahvit Helsingin kahvipaahtimon päiväkahvilasta, täytä täällä termari kahvilla ja nappaa korvapuustit mukaan rannalle.

Ravintola Tartine (Sturenkatu 36)

Tätä ranskalaista vegaaniravintolaa on kehuttu somessa ja sanomalehdissä. Ja ymmärrän täysin miksi! Tartine avasi pahimpaan korona-aikaan, mutta silti hyllyt olivat tyhjillään noutoruokailijoiden ansiosta. Tartine on ranskalainen voileipä, joka ulkoisesti näyttää aika vaatimattomalle, mutta on sitäkin herkullisempi. Paikan omistajalla on ihana ranskalainen aksentti puheessaan ja onhan se nyt älytön fiilis, kun oman kylän ravintolassa puhutaan ranskaa.

Kirpputori Metka (Hämeentie 76)

Ennen Herttoniemeen siirtymistä,  suosittelen piipahtamaan Hämeentien kirpputori Metkassa, vaikka ainoastaan haistelemassa tunnelmaa, jonka kirppiksen yrittäjä, vanhempi rouva, luo ympärilleen omalla olemuksellaan. Hänen otteessaan palvella asiakkaita on jotain, jonka voisin nimetä suojeltavaksi kulttuuriperinnöksi. ”Kakstuhatta euroo!” kuuluu kovaan ääneen, kun hän naputtelee hintoja kassakoneeseen. Kirpputori itsessään on aika pieni, mutta joka kerta sieltä on jotain lähtenyt mukaan.

Herttoniemenranta

Jos tuntuu, ettei polkeminen innosta tällä kertaa, metro vie ja metro tuo. Herttoniemen metropysäkiltä on kävelymatka rantaan ja upean vehreälle puistoalueelle. Maisemallisesti polkupyöräreitti kylläkin tarjoilee kaunista katseltavaa läpi Kulosaaren, poiketen myös Laivalahden venesatamaan.

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki
Herttoniemen kartanonpuisto

Eksyin tarkoituksenmukaisesti Herttoniemeen löytäen itseni valtavasta puistosta. Kaivoin Google Mapsin esiin tarkistaakseni minne olin saapunut. Puistoa reunusti meri, jossa joutsenet lentelivät ees sun taas. Tuoriniemen koira-aitauksen kohdalta löytyi myös Perttu Häkkisen muistoa kunnioittava iso graffititeos. Puiston keskeltä löytyy ihastuttava Herttoniemen kartano sekä vanha mylly. Harvassa ovat pääkaupungit, joissa 8 kilometrin päässä ydinkeskustasta viljellään maata ja nautitaan maalaismaisemasta. Tämä on juurikin yksi suurimmista syistä, miksi rakastan Helsinkiä: Kivenheiton päässä pääsee nauttimaan kauniista Suomi-miljööstä. Puistosta löytyy monia hyviä paikkoja, joissa pääsee nauttimaan piknikistä. 

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki
Marimekon tehtaanmyymälä (Kirvesmiehenkatu 7)

Herttoniemen tehdasalueelta saattaa bongata yllättävän paljon aasialaisia turisteja Marimekon kassit käsissään. Näky on aika kummallinen, sillä alueelta löytyy autokauppa, tehdasvarastoja ja Mäkkäri. Syy tähän näkyyn on Marimekon iso tehtaanmyymälä, josta löytyy sesongissa olevien tuotteiden lisäksi valtava määrä jo poistuneita tuotteita sekä 2-laatua olevia astioita. 

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki, herttoniemi
Teurastamo (Työpajankatu 2)

Paluumatkalla keskustaan päin suosittelen poikkeamaan Teurastamolla. Alue on kehittynyt viimeisten vuosien aikana todella kivaan suuntaan. Keskeltä Teurastamoa löytyy kaupunkilaisten oma grillauspaikka, jota saa käyttää vapaasti, kunhan on omat polttopuut mukana. Toivotaan, että viime kesän tutut ilmaistapahtumat saavat tänäkin kesänä jatkoa Teurastamolla.

Jädelino (Teurastamo)

Ihana idyllinen jäätelökioski, josta saa italialaista artesaanijäätelöä. Maut vaihtelevat päivittäin ja perinteisen vaniljan ja suklaan lisäksi listalta saattaa löytyä yllättäviäkin makuja, kuten sahramin makuinen jäätelö. Mistä muualta voi saada näin hyvää jäätelöä Helsingistä? Tuskin monesta paikkaa!

B-Side Bar (Teurastamo)

Käsi pystyyn, jos olit B-Side Barin Madonna-bileissä. Sairaan hyvä konsepti! Koko illan ajan kuultiin ainoastaan Madonnan hittejä ja tanssilattialta saattoi bongata eri aikakausien Madonnoja. B-Side Barin terassille paistaa aurinko melkein koko päivän, joten jos etsit ilta-auringossa kylpevää terassia, ota suunnaksi Teurastamo. Terassi sopii myös julkkisbongareille erityisen hyvin!

Musta Härkä (Mäkelänkatu 52)

Jos tanssijalkaa vipattaa oikein urakalla ja Siltaseen on jonoa, ota suunnaksi Musta Härkä. Meno muistuttaa monesti aikoja Pihtiputaan tai Korpilahden paikallisissa. Ikimuistoisimmat baari-illat ovat alkaneet ja päättyneet Mustaan Härkään. Oma ehdoton suosikki baari Helsingissä!

Nollabudjetin kohteita Helsinkiin

Talvipuutarha (Hammarskjöldintie 1 A)

Tämä on yksi oma suosikkikohteistani Helsingissä. Talvella puutarha antaa eskapistisen kokemuksen, kun pääsee sukeltamaan kuuman kosteaan viidakkoon. Nyt kesäaikaan Talvipuutarhan piha-alue tarjoilee kukkien ystäville paljon ihmeteltävää ja ihailtavaa. Siitäkin huolimatta, ettei Talvipuutarhaan ole sisäänpääsyä, en ole törmännyt yleisöryntäykseen siellä. 

Keskustakirjasto Oodi (Töölönlahdenkatu 4)

Oodi on heittämällä yksi Helsingin kauneimmista uudisrakennuksista! Suosittelen kiertelemään ja kaartelemaan Oodissa tovin jos toisenkin. Ihanaa, että Helsingin ydinkeskustasta löytyy paikka, jonne kaikki ovat tervetulleita ja jonne kaikilla on pääsy. Helsinkiläisten kirjo konkretisoituu nimenomaan Oodissa.

Ps. Oodin alakerran Fazerin kahvilasta on ainakin ennen korona-aikaa saanut edullista aamupalaa. Ja kun sanon edullista, niin Helsingin hinnoissa todella edullista!

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki, oodi
Pasilan katutaidekierros 

Kuin varkain Pasilasta on tullut Helsingin katutaiteen keskittymä. Pasilasta, eli harmaasta betoniviidakosta, voidaan olla montaa mieltä (itsehän tykkään tuosta tunnelmasta), mutta siitä voidaan olla yhtä mieltä, että kaupunginosa tarjoaa parhaimmat katutaideteokset. Harva ystävistäni edes tietää, että Itä-Pasila kuhisee mitä näyttävämpiä graffiteja. Tästä pääset lataamaan kartan Pasilan taideteoksista ja tästä pääset näkemään mistä muualta Helsingistä löytyy katutaidetta.

lomavinkit helsinkiin, pesojoonas, helsinki
Lenininpuisto (Alppila)

Hävettää sanoa tämä ääneen, mutta löysin tieni vasta ensimmäistä kertaa naapurustossa olevaan Lenininpuistoon TÄNÄ kesänä. Puisto on Linnanmäen kyljessä, kallion päällä. Näkymät ovat mielettömät! Loisto spotti piknikille. Puisto on yksi suosikeistani tällä hetkellä. Olen tainnut nauttia jo neljät puisto-oluet siellä. Ainoa miinuspuoli Lenininpuistossa on, ettei sieltä löydy käymälöitä.

Kiasma (Mannerheiminaukio 2)

Tiesitkö, että Kiasman taidemuseoon on vapaa pääsy kerran kuukaudessa? Kiasman tarjonta kestää kansainvälisen vertailun aivan heittämällä. Rakennus itsessään on jo kaunista katseltavaa, mutta suosittelen nappaamaan ilmasperjantaisin lipun ja kurkkaamaan, mitä Kiasmalla on sisällä tarjottavana. Itse en ole mikään ”taideihminen” (mitä ikinä se tarkoittaakaan), mutta tykkään käydä ihmettelemässä, mitä ajateltavaa taideteokset voivat antaa. Ei siis kannata ottaa stressiä siitä, ymmärtääkö taiteesta jotain tai pitääkö siitä löytää jotain tasoja tai merkityksiä. Joskus voi vaan ihmetellä ja kummastella. Antaa ajatuksen lipua eteenpäin.

Myös muut Helsingin museot tarjoavat jonkin verran ilmaisia vapaa pääsyjä.

Lomavinkit Helsinkiin: Itä tutuksi -metrokierros

Jos Kauppakadun Appro tai Hämeenkadun Appro ovat tuttuja juttuja ja maisterin tutkinto niissä suoritettu, suosittelen nappaamaan Itä-Helsingin metrokierroksen haltuun ja korottamaan tutkintoa tohtoriksi. Metrokierros toimii myös Tallinnan risteilyn korvikkeena, kylläkin ilman tax freetä.

Homman nimi on yksinkertainen: ota metro itään, joko Vuosaareen tai Mellunkylään. Pysähdy jokaisella pysäkillä nauttimassa olut tai virvoke paikallisessa pubissa. Voin taata, että saapuessasi Kamppiin koet ja näet laajan kirjon Helsinkiä ja helsinkiläisyyttä. Samoin konkretisoituu oluen litrahinnan muutos matkan edetessä kohti keskustaa. Jos mielit suolaista kesken kierroksen, Siilitien pysäkin kupeesta löytyy Siilinpesä niminen ravintola, jossa suosittelen nappaamaan pizzat!

Itä-Helsinki on mainettaan parempi paikka, jota turhaan kartetaan ja mollataan. Paikallisten yhteisöllisyys oli käsin kosketeltavaa Mellunmäen paikallisessa, kun viereisen pöydän ihmiset tarjosivat suolaista naposteltavaa myös meille, Kallion hipstereille, ja auttoivat toisen pöydän seuruetta löytämään sohvan alle tippuneen kolikon.

Tästä pääset myös kurkkaamaan ison tukun lisää Helsinki-vinkkejä MyHelsingin sivuilta. Sivuilta löytyy myös tapahtumainfoja sekä tuttujen kasvojen suosittelemia Helsinki-kohteita.


Q&A osa 2 – Mitä pelkäät, Joonas?

On aika taas vastailla teidän esittämiin kysymyksiin. Täytyy sanoa, että oikeiden kysymysten esittäminen avaa ajattelua niin paljon. Oma ajattelu uomautuu aika helposti ja harvoin tulee pysähdyttyä miettimään esimerkiksi asioita, jotka inspiroivat minua. Kiitos siis jälleen kerran näistä kysymyksistä. Q&A:n ensimmäiseen osaan pääset tästä.

Onko kolmenkympinkriisi todellinen?

Omalla kohdallani se oli todellinen. Tai en puhuisi kriisistä, mutta monia isoja ja merkittäviä asioita tuli tuohon aikaan mietittyä. Olin Aasiassa reppureissulla, kun täytin pyöreitä. Tuolloin ei ollut muuta kuin aikaa miettiä asioita. Kuunnella podcasteja, lukea kirjoja ja havainnoida ympärillä olevaa elämää. Miettiä omaa suhdetta noihin tuhansiin ja tuhansiin tarinoihin, jotka vilisivät edessäni. Päällimmäisenä kysymyksenä oli, olenko onnellinen, mitä olen saavuttanut elämässä, onko elämä sellaista, millaiseksi sen kuvittelin vuosia sitten.

Jos kaksikymppiseltä Joonakselta kysyisi, missä hän näkisi itsensä 30-vuotiaana, olisi se varmasti kaikkea muuta, mitä todellisuus siinä hetkessä oli. Ja tästähän elämässä on kyse: tapahtuu asioita, joita emme osaa edes kuvitella ja asioita jää tapahtumatta, joita kovasti olisimme toivoneet tapahtuneen. Kun todellisuus ei kohtaa mielikuvia, syntyy juurikin pettymyksiä ja pettymykset saattavat eskaloitua kriisiksi.

Monia tulevaisuuden suunnitelmia on joutunut viimeisten kymmenen vuoden aikana miettimään uusiksi. Osasta on vain pitänyt luopua. Parasta kuitenkin on todeta, että aika paljon asioita on elämässä jo tapahtunut. Keskittyä enempi näihin asioihin kuin haikailla sellaisen perään, jota ei ole tapahtunut tai tule tapahtumaan.

Koen myös, että meillä on jonkin verran ulkopuolelta tulevia odotuksia, joiden kanssa joutuu painimaan. Jo pelkästään se, että tunnistaa, mitkä asiat tulevat ulkoapäin, on puoli voittoa. Todellinen voitto on, kun pystyy luopumaan turhista odotuksista, jotka eivät vain sovi itselle. Itselleni huojentavaa oli kuulla ystäväni sanat: ”Mitäs jos Joonas kertoisit itsellesi oman näköisiä tarinoita, kun kaikki yhteiskunnan luomat eivät sovi sinulle?”

mitä pelkäät, pesojoonas

Jos päivässä olisi 23h, mistä karsisit?

Puhelimella olosta. Vaikka parikin tuntia samantien!

Miten sun elämässä menee ajan jakaminen levolle, vapaa-ajalle ja töille? Onko ajankäyttö löytänyt tasapainon vai pitäisikö jollekin olla enemmän aikaa?

Silloin kun muutin Helsinkiin ja aloitin työt tutkimus- ja konsulttiyrityksessä, olen kipuillut ajankäytön kanssa. Kuinka paljon olen valmis myymään aikaani muille ihmisille? Kapinoin tietyllä tapaa nykyistä työelämää vastaan, missä kärjistetysti tehdään töitä viisi päivää viikossa melkein 11 kuukautta putkeen, ja lomat menevät lähinnä palautuessa oravanpyörässä juoksemisesta jotta ollaan taas valmiina tekemään niska limassa töitä seuraavat 11 kuukautta. Toivottavasti kauhean monella ei ole tällainen tilanne. Eikä se sitä ole ollut minullakaan. Tällä esimerkillä sain itseni ajattelemaan kriittisemmin työelämää ja sitä, miten aikani käytän.

Työn ja vapaa-ajan välinen raja on ainakin omassa työssäni häilyvä. Sen takia olen tuntenut turhautumista ja epäoikeudenmukaisuutta, koska harvoin työni antaa ekstraa vapaa-ajalleni. Yleensä se on nimenomaan toisinpäin. Palkkaa maksetaan useimmiten ainoastaan työtunneista, jotka hoidetaan työaikaan ja ne ovat suoraan sidoksissa työtehtäviin. Vapaa-ajalla tehdyistä havainnoista, tiedonkeruusta tai verkostoitumisesta harvoin maksetaan palkkaa, vaikka kaikki ne voivat edesauttaa työprojekteja. Annankin arvostusta kaikille niille työnantajilleni, jotka ovat ymmärtäneet, mistä osista työ voi koostua tänä päivänä ja maksavat palkkaa myös sen mukaan.

Koen, että nykyään olen ehkä vähän liiankin tarkka omasta vapaa-ajastani ja sen suojelemisesta. Sekään ei välttämättä ole aina hyvä asia, sillä se voi tappaa luovuutta tai hidastaa kehitystä.

Jos et saisi olla sellainen kuin nyt olet, millainen haluaisit olla?

Apua! Varmaan joku todella persoonallinen tyyppi. Ina Mikkola tulee ensimmäisenä mieleen. Super utelias, ajattelevainen, oman tiensä kulkija ja vähät välittää muiden mielipiteistä. Äärettömän fiksu ja kunnioittava ihminen.

Mistä sun on ollut vaikeinta päästä yli sun elämässä?

Olen ”periaatteiden mies” niin välillä tuntuu, että kompastun omiin periaatteisiini, jotka eivät oikeastaan nojaa mihinkään muuhun kuin omaan mielipiteeseeni.

Koin aikoinaan lievän masennuksen ja loppuunpalamisen ja se on sellainen asia, joka roikkuu vieläkin mielen päällä. Varsinkin niistä syistä, jotka aiheuttivat tuon katalan olotilan, on ollut vaikea päästää irti. Kannan vieläkin pientä vihaa, suuttumista ja epäoikeudenmukaisuuden tunnetta sisälläni. Onneksi nämä tunteet eivät ole mitenkään arjessa usein läsnä, mutta paikoitellen nostavat päätään, kun joku tuon ajan asia pompsahtaa mieleen. Onneksi nykyään osaan päästää noista negatiivisista tunteista aika nopeasti irti, jotten jää vellomaan noihin tunteisiin.

Onko elämässäsi joku hetki, jonka haluaisit elää uudestaan? Jos on, niin mikä ja kenen kanssa?

Sielunkamerani on täynnä näitä hetkiä. Ekana mieleen tulee ensimmäinen yhteinen tanssi Yaelin kanssa. Siinä oli sitä jotain! Perhosia vatsanpohja täynnä. 

Toinen hetki tai paremminkin ajanjakso oli lukio. Kävin Pihtiputaalla lentopallolukion. Lukioaika oli jotenkin niin haavoittuvaista ja kaunista. Moni asia tuli koettua ensimmäistä kertaa ja silloin elettiin suuria ja vahvoja tunteita. Elettiin huoletonta opiskelijaelämää lintukodossa. Pelattiin intohimoisesti lentopalloa ja kasvettiin aikuisiksi. Kannettiin ensimmäistä kertaa kunnolla vastuuta itsestämme ja toisistamme. Opittiin ja opetettiin toisiamme. Pidettiin yhtä!

Oli huikeaa, kuinka meidän nuorten lukiolaisten luottamus kasvoi vanhempien ja opettajien silmissä vuosien aikana. Paljon ikimuistoisia hetkiä ja ennen kaikkia ystäviä, joiden kanssa vielä tänäkin päivänä ollaan yhteydessä.

Näetkö painajaisia?

En. Unetkin ovat harvassa. Murrosiässä tuli nähtyä monesti unia ja painajaisia. Klassikko painajainen oli luokkahuoneen edessä alasti oleminen. Tämä on ilmeisesti aika yleinen uni.

Jos lähtisit opiskelemaan, mitä opiskelisit?

Varmaan teologiaa, filosofiaa tai palvelumuotoilua. Toki puusepän opinnot kiinnostaisivat myös.

Millainen sun itsetunto on? Oletko onnellinen?

Onnellinen, sitä olen! 

Mä koen, että mulla on terve itsetunto. Opettelen jatkuvaa armollisuutta itseäni kohtaan, mutta nykyään myös enempi muita kohtaan. Nykyinen keskustelukulttuuri sosiaalisessa mediassa on saanut minut ajattelemaan enemmissä määrin impulsiivisemmin. Huomaan toisinaan tuomitsevan ihmisiä aika heppoisinkin perustein tai vajavaisin tiedoin. Tämän seurauksena näen, kuinka oma minä-kuvani saattaa myös vääristyä: olenko oikeasti tällainen tuomitsevainen?

Oman kehoni kanssa olen viimeiset vuodet työskennellyt tosi paljon ja hyvin tuloksin. Kiva pieni mahakin on kasvanut ja se on täysin fine! Toki edelleen katson itseäni peilistä ja mietin, että voinko lähteä ulos tämän näköisenä. Tässäkin some on aika isossa roolissa. Vertailen itseäni feedille ilmaantuviin miesmalleihin ja ystäviini. Olenkin alkanut karsimaan seurattavia sekä piilottelemaan Instagramin suosittelemia tilejä, joissa näkyy paljon paljasta pintaa.

Parisuhde on antanut todella paljon niin itsetunnolle kuin mielelle. Se, että elämässä on ihminen, jonka edessä uskaltaa olla paljaana, on mieletöntä. Pirun jännittävääkin. Toisen ihmisen kautta pystyy heijastamaan monia asioita, kuin katsoisi peiliin.

mitä pelkäät, pesojoonas

Mitä erityisesti arvostat itsessäsi? Mitä luulet, että muut arvostavat sinussa?

Onpa hyvä kysymys! Arvostan itsessäni rehellisyyttä ja siihen pyrkimistä. Toisinaan ehkä ajattelen vähän hassun naiivisti siitä, mitä saa sanoa ja mitä ei. Tämän seurauksena sanon suoraan monesti asioita tai ainakin kysyn niitä ”tyhmiäkin” kysymyksiä ääneen. Tällä tavoin haluan olla rehellinen itselleni, etten yritä peittää ymmärtämättömyyttäni tai tietämättömyyttäni. 

Muut ehkä arvostavat minussa oikeudenmukaisuutta ja läsnäoloa. Olen monen kuullut sanovan, että läsnäoloni tuo lämpöä ja turvallisuuden tunnetta. Tuntuu tosi otetulta, kun kuulee tällaista. Varsinkin, kun en koe tekeväni mitään sen kummempaa. Olen vain. Välillä oikeudenmukaisuuteni saattaa ärsyttää lähimmäisiäni, kun nostan tikun nokkaan asioita, joita ei aina tarvitsisi. Tai aina ei tarvitsisi olla puolustelemassa ihmisiä ja heihin kohdistuvia mielipiteitä. Harvemmin edes tunnen ihmisiä, joita puolustelen.

Minkä tyyppinen on lempparioluesi?

Opin juomaan olutta vasta ammattikorkeakoulun jälkeen, kun olimme lähdössä maailmanympärysmatkalle kavereiden kanssa. Hyvä niin, sillä maailmalla siidereiden ja lonkeroiden tarjonta on vähäistä. Olutmakuni sijoittuu vieläkin salkkusaatavuuteen, joista Lapin Kulta on mieluisin. Jos oikein villiksi ryhdyn niin Blanc, Brooklyn American Ale tai Hoegaarden ovat maistamisen arvoisia perusoluita.

Erikoisuuksista mieleen tulee kirsikkaolut!

Nimeä yksi asia, jonka ottaisit mukaan autiolle saarelle ja miksi?

En haluaisi sanoa älypuhelinta, mutta siihen alan kallistumaan. Puhelimella kun pystyisi pelaamaan Scrabblea tai Rummikubia.

Mikä oli viime kesän paras hetki?

Kun oltiin soutelemassa Yaelin kanssa meidän mökillä. Se oli hänelle kaikin puolin uutta ja eksoottista, kun taas itselleni se on iso osa suomalaisuutta. Järven rannalla oleminen oli jo itsessään antoisaa. Helsingissä meren äärellä en koe samanlaista fiilistä, joten nautin jokaisesta hetkestä minkä pääsen viettämään kesämökillämme.

Matkahaaveesi?

Haluaisin ehdottomasti pidemmäksi aikaa Uuteen-Seelantiin. Tuo maa on yksi suurimmista rakkauksistani. Varsinkin eteläinen saari. Wellington, Queenstown ja Dunedin ovat paikkoja, joissa näkisin itseni jopa asumassa.

Toinen matkailuhaave, jonka haluaisin tänä kesänä jo toteutuvan, liittyy kotimaan matkailuun. Auto alle ja Saimaata kiertämään.

mitä pelkäät, pesojoonas

Minkä asian haluaisit muuttaa tässä maailmassa?

Tämä kysymys esitettiin aikana ennen koronaa. Näin koronan aikaan voitaisiin aloittaa vaikka tuosta viruksesta. 

Epäoikeudenmukaisuudet voisivat olla hyvä savotta meille koronan ohella. Niihin aktiivisesti puuttuminen, esiintuominen sekä epäoikeudenmukaisuutta kokevien ihmisten puolustaminen ovat asioita, joita me kaikki voimme tehdä päivittäin.

Millainen on sinun unelmien arkipäivä?

Sellainen, jossa saan aamun ensimmäiset tunnit juoda kahvia kaikessa rauhassa ja katsoa ikkunasta ulos. Tämän jälkeen lähteä kävelylle ilman sen suurempaa päämäärää. Palata kotia, kun siltä tuntuu. Olla ja loikoilla. Maata lattialla ja tuijottaa kattoa. Odottaa tylsyyden saapumista ja turhautua, kun on tylsää. Katsoa leffaa, syödä sipsejä sweet chili dipillä ja selailla Instagramia.

Mikä on sellainen luonteenpiirre sinussa, jonka olemassaolon hoksasit vasta aikuisena ja tajusit, että se on ollut sinussa aina ja/tai mikä luonteenpiirteesi sinun on ehkä ollut vaikea hyväksyä osaksi omaa minuuttasi?

Viittasinkin jo aikaisemmin tähän eli kysymisen taito. Joskus ihmiset pitävät minua ehkä vähän yksinkertaisena, kun en ymmärrä jotain asiaa siinä hetkessä ja esitän jatkokysymyksiä. Niitä kuuluisia ”tyhmiä kysymyksiä”. Ymmärtämisellä ja tietämisellä on eronsa. Saataan tietää monia asioita, mutta en ymmärrä niitä. Esimerkiksi äänipuhelut ja faksit. Tiedän mistä on kyse, mutta en ymmärrä miten se on mahdollista. Suuret teräslaivat, pilvenpiirtäjät, tähystysleikkaus… Lista on pitkä. 

Se, että saatan vaikuttaa tyhmälle tai yksinkertaiselle on vain hyvä muistutus ainakin itselleni, kuinka vähän me yksittäiset ihmiset loppupeleissä tiedämme mistään mitään.

Miten vastasit eri elämäntilanteissa ”mikä susta tulee isona?”?

Mua vähän jopa harmittaa, kun en muista tarkalleen ottaen lapsuuden haaveammatteja. Ainakin halusin jossain vaiheessa malliksi, kyläkauppiaaksi, tv-tähdeksi ja stuertiksi. Yläasteella taisin haaveilla ammattiurheilijan työstä. Lukiossa unelmissa oli viittomakielinen juristi, kunnes ymmärsin luopua juristin ammatista ja tähdätä lukemaan viittomakieltä.

Pääsinkin lukemaan viittomakieltä, mutta luovuin koulupaikasta. Lukion jälkeen haaveilin jostain syystä pukumiehen töistä. Ensimmäisen ammattikorkeakouluvuoden jälkeen havahduin kuitenkin siihen, että unelma pukumiehestä tuli ulkoapäin. Puku symboloi tietynlaista statusta, jota tavoittelin ilman, että edes mietin, mitä se tarkoittaa. Luovuin Tiger of Swedenin tyylikkäästä puvusta ja aloin toteuttamaan omia juttujani. Pyöritin omaa ravintolaa ja maalaiskauppaa, juonsin tapahtumia ja opettelin tiimin johtamista ja valmentamista.

Tänä päivänä haaveilen televisiotyöstä. Tähdeksi en haikaile, mutta jos töllöön pääsisi, uskoisin sen olevan unelmien työ minulle.

Millainen olit lapsena?

Tosi kiva ja kiltti. En yhtään äänekäs. Varsinainen unelma. 

Omat muistikuvat itsestäni lapsena eivät ole kaukana tästä päivästä. Olin helposti lähestyttävä, sosiaalinen, iloinen ja avoin. Tykkäsin leikkiä niin barbeilla kuin leikkiaseilla. Ystäväpiirini oli laaja ja niin monipuolinen kuin 90-luvun Korpilahdella pystyi olemaan. 

Top 3 voimabiisit?

Pitkästä aikaan mulla on sellainen tilanne, että kuuntelen satunnaisella toistolla musiikkia Spotifysta enkä niinkään omia soittolistoja. Voimabiisejä mulla on muutenkin ollut aika vähän elämässä. En ehkä hae musiikista saman lailla inspiraatiota tai iloa kuin esimerkiksi Yael meidän suhteessa. Jos häneltä kysyttäisiin nyt top 3 voimabiisejä olisivat ne Rain On Me, Rain On Me ja Rain On Me.

Viimeisin biisi, jonka olen lisännyt listoilleni on Nina Nesbittin Cry Me a River.

Oletko mustasukkainen? Mitä ajatuksia mustasukkaisuus sinussa herättää?

En ole. Minulle mustasukkaisuus on vieras käsite. Tapailin kerran yhtä mimmiä ja kerroin hänelle, etten osaa olla mustasukkainen. Hän jopa vähän suutahti, kun hän koki ettei juttumme merkannut minulle paljoakaan, koska en koe mustasukkaisuutta. 

Itse koen, ettei toista ihmistä voi omistaa. On enemmän kuin normaalia, jos parisuhteessa olevat ihmiset kokevat suhteen ulkopuolisiin ihmisiin ihastumisen tunteita. En tarkoita, mitään sen suurempia ihastuksia, vaan ohimeneviä tuntemuksia. Näistä tuntemuksista tulisi uskaltaa puhua enemmän ääneen, ovathan ne täysin normaaleja.

Avoimet suhteet ovat edelleen todella monelle ihmisille tabu. Jopa siinä määrin, että siitä puhuminen yleisellä tasolla tuntuu olevan tuomittavaa. Tähän peilaten, on aika ymmärrettävää, että suhteen ulkopuolisista ihastumisista on vaikea puhua tai ainakin aloittaa keskustelua. Terveen suhteen merkki on mielestäni se, että näistä tunteista tulee pystyä puhumaan ilman, että tulee tuomituksi. Kyse on luonnollisista ja inhimillisistä tuntemuksista.

Ikuinen rakkaus ja sen tavoittelu on jollain tavoin tosi syvälle nakutettu meidän mieliimme. ”Kunnes kuolema meidät erottaa”. En itse usko, että ihmisiä on lähtökohtaisesti luotu yksiavioiseen elämään. Tai jos on luotu, on tämä luomiskertomus varmasti kerrottu silloin, kun ihmisen eliniänodote oli puolet vähemmän, mitä se tänä päivänä on. Uskon rakkauteen ja totta kai toivon sen kestävän. Uskon myös siihen, että rakkaus saattaa päättyä joskus. Ja sekin voi olla kaunis asia, joka avaa uudenlaisia tarinoita kaikille meille.

Paras neuvo, jonka joku on joskus antanut sinulle?

Muistan, kun olimme saattamassa rakasta mummoani viimeiselle matkalleen. Kysyin häneltä, että onko hän tyytyväinen elettyyn elämäänsä. Hän vastasi hyvin: ”Minulla oli mies, lapset, työ ja omakotitalo. Kaikki oleellinen, mitä elämään voi toivoa.” Se oli hyvin kauniisti sanottu. Kaikki oleellinen, mitä elämään voi toivoa. Sitä kun muistaisi karsia elämästä turhia asioita ja odotuksia pois. Olla tyytyväinen siihen, mitä on. Nähdä oleellisimmat asiat kaiken tämän runsauden keskeltä ja pitää niistä asioista kiinni. 

Kiitos mummo!

Mikä on parasta Helsingissä asumisessa?

Eri kaupunginosien erilaiset tunnelmat. Helsingin ollessa reippaasti Suomen suurin kaupunki, mahtuu sen rajojen sisälle monenlaista kulkijaa. Yhtä lailla muistakin Suomen kaupungeista löytyy kirjavaa sakkia. Helsingissä sitä sakkia vaan on niin paljon, että omat hengenheimolaiset löytävät toisensa ehkä paremmin, eivätkä ole yhteisönsä ainoita vaan niitä ”outoja” tyyppejä löytyy iso määrä. Rakastan kun ihmiset hukkuvat massaan, mutta samalla ovat niin hip ja hop uniikkeja hiutaleita. Helsinki on myös pitkälti asukkaidensa näköinen kaupunki. 60% on junantuomia, joten ei ole yhtä tapaa olla helsinkiläinen.

Toinen merkittävä asia Helsingissä on rajattomat mahdollisuudet. Etenkin työmarkkinoilla. Tuskin kirjoittaisin tätä blogia, jos en olisi muuttanut Helsinkiin ja tavannut alan ihmisiä. 

Puu-Vallilan alue on yksi lemppareista! Jos et ole vielä päässyt käymään alueella, ratikat 1, 7 ja 8 tuovat sinut perille.

Maali vai tapetti?

Maali!

Millä ruoalla eläisit, jos olisi pakko valita yksi?

Sushi! Rakastan raakaa lohta ja niitä vihreitä herneen näköisiä juttuja, joissa on karsee määrä suolaa päällä.

mitä pelkäät, pesojoonas

Jos koko maailma kuuntelisi sinua 30 sekuntia, mitä sanoisit, mihin asioihin puuttuisit tai minkälaisia toiveita tulevaisuutta varten toisit esiin?

”ÄLKÄÄ IHMISET LOPETTAKO AJATTELEMASTA!” En tiedä monesti tuon ennättäisi sanoa 30 sekunnissa. Välillä on sellainen tunne, että ihmiset ovat lopettaneet ajattelemasta. Ajattelemiseen kulminoituu niin moni asia: kunnioittaminen, huomaavaisuus, kriittisyys, läsnäolo, huolenpito, solidaarisuus, inhimillisyys.

Joten älkää ihmiset lopettako ajattelemasta, päinvastoin!

Voiko marraskuusta alkaa koskaan tykkäämään?

Ei voi.

Jos saisit lounastaa kenen tahansa elävän tai kuolleen julkkiksen kanssa, kuka se olisi ja mihin veisit sen lounaalle?

En tiedä miksi ekana mieleen pulpahti Spice Girlsit ja Cafe Regatta. Minä ja Baby Spice grillaamassa makkaraa Töölössä. Oishan siinä pureskeltavaa hetkeksi.

Mikä on sun lempiääni?

Tällä hetkellä kirjoitan tätä tekstiä ikkuna auki ja kyllähän nuo kesästä sekaisin menneet linnut ovat ihanaa kuunneltavaa.

Lemppari hotelliaamupala?

Cappuccino!

Kuka on  yksi ylitse muiden julkkisihastuksesi ja miksi?

Nykyään Meeri Koutaniemi ja Maria Veitola. Karismaattisia ja älykkäitä naisia. Musta tulee joka kerta ihan pikkupoika, kun olen heidän seurassaan. Lauri Tilkanen on kanssa oma lukunsa. 

Nuorempana Nylon Beatin mimmit sekä Emma Button oli kuumaa kamaa.

Mitkä asiat sua inspiroi?

Toiset ihmiset ja etenkin heidän intohimonsa seuraaminen. Solidaariset teot. Ihmiset, jotka ovat saavuttaneet tavoitteitaan ja taistelleet epäkohtia vastaan. Ihmiset, jotka ovat ottaneet hypyn tuntemattomaan siitäkin huolimatta, että pelottaa. Kauniit teot, joita ihmiset tekevät toisilleen.

Myös tarinat ihmisten takaa kiehtovat minua. Enkä tarkoita pelkästään julkkisten elämäkertoja vaan mielenkiintoisia tarinoita, jotka avaavat tirkistelyikkunan tuntemattoman pariin.

Jos sinulla olisi lapsi, millaisia arvoja toivoisit lapsesi omaksuvan sinulta?

Oikeudenmukaisuuden ja toisten kunnioittamisen. Tasa-arvon puolustaminen ei ole keneltäkään pois.

Mistä asioista huomaa, ettet ole jostain projektista niinkään innoissasi?

Tämä on hyvä kysymys! Tähän mulla ei ole kovinkaan konkreettista vastausta. Kyse on enempi tunteesta ja intuitiosta. Monesti mulla on etiäinen, ettei jokin asia innosta, mutta aina ei ole rohkeus riittänyt sanomaan sitä ääneen. Iän myötä olen oppinut luottamaan, että uusia tilaisuuksia tulee, vaikka sanoisi ”ei” jollekin projektille. 

Asioihin tarttumisen vaikeus on yksi esimerkki, jolloin huomaan etten ole innostunut jostain. Siirtelen ja siirtelen kunnes on pakko. Toki joskus kyse on vain työtehtävästä, joka ei innosta ja onkin tärkeä käydä omassa mielessä jatkuvaa keskustelua, että mitkä asiat projekteissa innostavat ja mitkä eivät.

Sitten on myös hyvä käydä avointa keskustelua työnantajan kanssa, jos jokin projekti tai työtehtävä ei innosta. Itselläni on tosi hyviä kokemuksia, kun olen sanonut esihenkilölleni, että nyt ei nappaa yhtään tai tarvitsen uudenlaisia haasteita. Sen myötä onkin usein löytynyt yhdessä ratkaisuja vallitseviin fiiliksiin.

Mimmoista on olla sinä?

Sanoisin, että elän monin paikoin etuoikeutettua elämää. En ole elämässäni kokenut suuria vastoinkäymisiä ja olen aina saanut tukea ympäriltä olevilta. Universumi on antanut paljon, toki on sinnekin päin annettu jotain. Suurimmat henkiset kriisit on toivon mukaan käyty jo, mutta huomaan käyväni jatkuvasti keskusteluja itseni kanssa, että mitähän sitä seuraavaksi tekisi. 

Itsepäisyys ja periaatteelisuus ärsyttävät välillä jopa itseänikin, joten ei ole heleppoa täälläkään. (Rivien välistä voi haistaa sarkasmin).

Mitä pelkäät?

Menettämistä. Siis aivan kauhea ajatus, että elämässä tulee luopua asioista ja ihmisistä. Varsinkin ihmisistä. Jo ajatuksen tasolla tuntuu karmealle.

Kaikki on niin väliaikaista.

Jos saisit paljon valtaa, mitä tekisit sillä?

Lopettaisin suhmuroinnin. Ärsyttää välillä, kun ihmisten arjesta ja elämästä päättävät tekevät päätöksiään kyseenalaisin motiivein. Päätöksentekijöiksi tarvitaan moninaisuutta ja erilaisia ääniä, jotka aidosti haluavat hyvää toisille ihmisille.

Parveketupakointi olisi kanssa asia, jonka kieltäisin.

Mikä on vaikein asia hyväksyä elämässä?

Se, ettei tiedä jotain tai on väärässä. Perkele, miten vaikeaa se on myöntää itselleen, että on väärässä tai ei tiedä. Samaan aikaan ymmärrän oman rajallisuuteni, mutta haluan antaa sen viimeisen sanan asiaan, josta en edes välttämättä tiedä yhtään mitään, peittääkseni tietämättömyyteni. Miksi on niin vaikeaa sanoa, että en tiedä. Enkä tarkoita, että tulisi sanoa toiselle ihmiselle, vaan itselleni.

mitä pelkäät, pesojoonas

Onko sinulla joku pinttynyt tapa, jonka haluaisit muuttaa? Miksi?

Saatan kuulla mitä toinen ihminen sanoo ja silti sanoa, että anteeki mitä. Kai se liittyy siihen, että yritän ostaa lisäaikaa vastata johonkin kiperään kysymykseen. Tampereen Emma on oppinut olemaan toistamatta kysymystä ja Yael tulee kovaa vauhtia perässä.

Kadehditko jotain? Mitä?

Toisten ihmisten elämää ja arkea. Sillain hyvällä tapaa. Haikailen ja haaveilen monista asioista, joita ystäväni tekevät. Koen sen enempi inspiraationa kuin todellisena kadehtimisena, joka saattaisi kuormittaa mieltä huomaamatta.

Isot ja tiiviit kaveriporukat, etenkin sellaiset jotka ovat lapsuudesta asti pysyneet samana, ovat kadehtittavien asioiden listalla korkealla. Ja tarkoitus ei ole vertailla kaverisuhteitani mihinkää. Kyse on enempi sellaisesta, mitä itsellä ei ole, ja sen myötä haikailen aidan toiselle puolelle ”vehreämmän ruohon” perään. Tietämättä kylläkään mitä todellisuudessa aidan toisella puolen on.

Mikä pitää sinut järjissäsi tässä hullussa maailmassa?

Eskapismi, jota esimerkiksi sosiaalinen media tarjoaa päivittäin. Joni Hesselgrenin videota antavat hyvän mahdollisuuden paeta todellisuutta edes kahdeksan minuutin ajaksi.

Tykkäätkö puolukasta?

Pelkiltään puolukka ei kyllä maistu, mutta esimerkiksi kaalilaatikon kanssa must-juttu! Samoin talkkuna-puolukkarahka on mun makuun.

Milloin viimeksi pysähdyit vain olemaan itsesi kanssa?

Nyt heti tämän jälkeen!


Isyys on homojen hommaa – Kuinka tulla isäksi homona?

15-vuotiaana luulin tietäväni, kuinka lapsia oikein tehdään. 15 vuotta myöhemmin huomasin olevani täysin ulapalla asian suhteen. Kuinka tulla isäksi homona?

Kirjoitin kolumnin isyydestä Motiivi-lehteen ja ajattelin jatkaa tuota pohdintaa myös täällä blogin puolella. Kolumnini käsitteli isäksi tulemista seksuaalivähemmistöön kuuluvana, mutta aihe liippaa myös aika läheltä sinkkumiehiäkin, seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Lapsien saaminen on asia, jota olen viimeiset vuodet pohtinut, kylläkin ilman suurta vauvakuumetta. Seksuaalivähemmistöön kuuluvana asiaa tulee tarkastella aivan uudella tapaa, mitä koulun penkillä on opetettu 90-luvulla. Perheen perustamisesta homoparina, mutta etenkin sinkkumiehenä, puhutaan yllättävän vähän meidän yhteiskunnassa.

Nuorempana naureskelimme kavereiden kanssa vitsihuumorilla isänpäivän tienoilla, että kuinkakohan monta onnittelukorttia kukin mahtaa saada ympäri Suomea. ”Tosi mies” huumoria konsanaan. Toista se on nyt, kun asiaa tulisi vakavammin harkita ja suunnitella tulevaisuutta. Tuntuu jokseenkin kummalliselta, kuinka parin viime vuoden aikana olen vasta ymmärtänyt, että isyyden tavoittelu kuuluu myös minulle.

Pitkään oltuani sinkkuna, ohitin ajatuksen isyydestä, koska perhekäsitykseeni ei kuulunut sinkkuisät. Yksinhuoltaja äitejä kuuluu lähipiiriin useitakin, yh-isää ei yhtään. Perheen perustaminen samaa sukupuolta oleville pariskunnille tuli myös mahdolliseksi tasa-arvoisen avioliittolain myötä vasta vuonna 2017. Perhekuvasto on ollut aika homogeenistä läpi ikäni.

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

Minustako isä?

Heräsin vasta kolmenkympin tienoilla miettimään kriittisemmin perheen perustamista ja perhekäsityksen kyseenalaistamista. Muistan, kun olin bussissa matkalla Khao Lakiin ja kuuntelin podcastia, jossa vieraana oli upea Jani Toivola. Jani kertoi isäksi tulemisesta, perheen perustamisesta. Se oli kaikin puolin hurjaa kuunneltavaa! Sinkku, avoimesti homoseksuuali mies puhui, kuinka hänestä oli tullut isä. Ensimmäistä kertaa eläessäni kuulin, kun mies oli perustanut perheen ilman puolisoa.

Sana perhe tuo mieleen miehen ja naisen, jotka asuvat saman katon alla. He ovat parisuhteessa tai naimisissa. Perheeseen  liittyy monesti myös lapsi tai lapsia. Toisinaan lemmikki. Yksinhuoltaja äiti voi muodostaa perheen lapsensa/lapsiensa kanssa. Viikonloppuisä on viikonloppuisä.

Janin tarinan kuuleminen teki näkyväksi ajattelunvinoumani: perhekäsitykseni oli aivan liian ahdas, vanhanaikainen ja heteronormatiivinen. Ajattelin juuri niin kuin minulle oli opetettu ja kuinka olin oppinut. En kyseenalaistanut tuota tarinaa vaan ainoastaan hain vahvistusta ympäriltäni sille. Vertasin itseäni sisaruksiini, ystäviini ja kadulla vastaan tuleviin tuntemattomiin lastenrattaita työntäviin pariskuntiin. Peilatessani itseäni näkemääni, ajattelin, ehkei minulla ollut tässä vaiheessa oikeutta perheeseen tai edes siitä haaveiluun.

Homona lapsia, kiitos!

Aloin ystävieni rohkaisemana luomaan uudenlaista narratiivia mielessäni omasta tulevaisuudestani. Sen sijaan, että ikuiset sinkkuvuodet olisivat vain jatkuneet villeinä ja vapaina, oli tämän rinnalle tullut ajatus leikkipuistoista ja pukluräteistä. Sinkkuisästä. Toki vain ajatuksen tasolla. Harkitsin jopa koiran ottamista, jolloin osa ystävistäni alkoikin toppuuttelemaan minua. 

Kun ryhdyin ”lapsentekopuuhiin”, eli menin Googleen ja kysyin ”Kuinka mies tekee lapsia”, huomasin, kuinka tietämätön olinkaan perheen perustamisesta. Kaikki koulun seksivalistustunneilla saadut opit olivat aika hyödyttömiä. Ei biologian tai terveystiedon tunneilla käsitelty miespariskunnan tai miehen halua perustaa perhe itsellisenä. Apilaperhe, kumppanuusvanhemmuus ja sijaissynnyttäminen olivat täysin vieraita käsitteitä ennen tätä päivää. Adoptiosta kyllä puhuttiin ja uutisoitiin lapsuudessani monesti. Tiettävästi ainoastaan yksi itsellinen mies on saanut adoption Suomessa sekä vasta pari kuukautta takaperin ensimmäinen miespari sai perheen ulkopuolisen adoption Suomessa. Adoptio on pitkälti nähty heteroperheellisten juttuna ja epäilen, että se tullaan myös tulevaisuudessakin näkemään.

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

Moni kauhisteli ja kummastelee vieläkin Lapsi tuntemattoman kanssa tv-ohjelmaa. ”Kuinka pitkälle viihdettä oikein voidaan viedä?” Uskoisin, että samat ihmiset kauhistelivat Häät tuntemattoman kanssa ohjelmaa. Harva kuitenkaan kauhistelee yhtä äänekkäästi houkutusten saarella kuvattavaa parisuhteita repivää viihdeohjelmaa, joka vuosien ajan on tarjonnut kansalle leipää ja sirkushuveja. Mikä on moraalista ja mikä ei. Mikä opettavaista ja mikä silkkaa viihdettä. 

Moni hetero, varsinkaan perheellinen, ei välttämättä ymmärrä tai näe, mitä Lapsi tuntemattoman kanssa ohjelma teki näkyväksi. Se toi ensimmäistä kertaa isosti esille yhteiskunnassamme hiljennetyn aiheen: yksin asuvien ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien miesten halun tulla isäksi.

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

Isyys on tasa-arvokysymys

Tasa-arvoisen perhepoliitikan parissa tehdään jatkuvasti töitä, kiitos siitä! Sanoisin, että suurin työnsarka on kuitenkin meidän asenteissamme. Kenellä on oikeus tulla vanhemmaksi? Voiko mies olla tasavertainen vanhempi naisen kanssa? Miten huomioimme sukupuolten väliset erot perheen perustamisessa? Tarvitseeko lapsi äidin ja isän, vai välittävän vanhemman/vanhemmat? 

Olen turhautuneena seurannut keskustelua syntyvyyden laskusta, kun synnytystalkoisiin lähinnä kaivataan heterosuhteessa olevia pariskuntia. Tai tältä ainakin minusta on tuntunut. Tiedän, että väestömme koostuu pitkälti juurikin heterosuhteissa elävistä pariskunnista, ei meistä vähemmistöissä olevista. Samaan aikaan yksin asuvien määrä Suomessa on kasvussa. Jopa 44% suomalaisista asuu yksin. Suomessa sinkkunaisten ja -miesten määrä on EU:n keskiarvoa suurempi. Syntyvyyden nostamiseksi ratkaisut ovat varmasti moninaiset. Toki ”vanhoina hyvinä aikoina” kun vielä oli vanhanpiian ja vanhanpojan verot Suomessa, saatiin verotuksella ohjattua sinkkuja ja pariskuntia lisääntymään verolievennyksillä. Vastaavanlainen politiikka ei varmastikaan toimisi vuonna 2020.

Ihmettelen, kuinka julkisessa keskustelussa seksuaalivähemmistöjä tai sinkkuja harvoin nähdään yhtenä ratkaisuvaihtoehtona syntyvyyden nostamisessa. Tämä kertonee paljon meidän näkemyksestämme perheestä – siis ydinperheestä. Haluaisin kovasti olla mukana tässä kaikkia meitä koskettavassa yhteiskunnallisessa haasteessa, mutta minunlaisille miehille ei tunnu olevan käyttöä. 

Kuinka tulla isäksi homona, pesojoonas

En suinkaan halua tehdä itsestäni marttyyria tai haaveile lapsista hyvinvointivaltion pelastaminen mielessäni. Sen sijaan haluaisin tasa-arvoisesti lähtökohdat perheen perustamiseen – olin sitten sinkku tai parisuhteessa toisen miehen kanssa oleva. Haluaisin olla osallisena yhteiskunnallisessa keskustelussa, en sivustaseuraaja. Minunlaisia miehiä on varmasti muitakin, tuskin olen yksin näiden ajatusten kanssa. Kuulkaa ja nähkää myös meidät, kun puhutte syntyvyyden laskusta ja perhepolitiikasta. Haastakaa käsitystänne perheestä ja etenkin ydinperheestä. Annetaan tilaa mahdollisimman monelle haaveilla niinkin kauniista ja rohkeasta asiasta kuin perheen perustamisesta.

Niin kai se on, että iän myötä moni asia kääntyy päälaelleen. Tulevana isänpäivänä tuskin enää odotan isäinpäiväkortteja menneisyydestä, saatika vitsailen niistä. Todennäköisempää on, että täyttelen lapsentekokaavakkeita. Niinhän niitä lapsia kuulemma nykyään tehdään.


Kirjavinkit aloittelevalle ja kokeneelle lukijalle

Tuntuu, että kirjat ovat nousseet ensimmäistä kertaa (vihdoinkin) pysyvämmin osaksi arkeani. Lukuintopiikkejä on ollut useita kertoja, mutta into on kadonnut yhtä nopeaan kuin tullutkin. Yleensä lukuinnon tukahduttamiseen on riittänyt ainoastaan yksi huono lukukokemus. Kirja, joka ei vain ole lähtenyt lentoon tai on ollut vaikeaa luettavaa.

Kirjojen kesken jättäminen tuntuu brutaalille kirjoittajaa kohtaan, vaikkei hän edes tiedä, että luen hänen kirjaansa saatika jätän kesken sen. Elokuvien ja TV-ohjelmien kohdalla asian laita on aivan toinen. Vielä herkemmällä liipaisin on Ihmisten Instagram stoorien kohdalla. Kirjassa on jotain selittämätöntä arvokkuuden tuntua, ehkä jopa jotain symboliikkaa, minkä takia niiden kesken jättäminen tuntuu väärälle.

Viime vuonna luin ennätysmäärän kirjoja, jos ei lasketa ammattikorkeakouluaikoja, jolloin opintojen eteneminen oli riippuvainen luettujen kirjojen määrästä. Viime vuoden saldo oli 13 kirjaa, eli kirja per kuukausi. Tahti on sen kuin vain kiihtynyt, sillä tällä hetkellä  luettujen kirjojen määrä on seitsemän ja kaksi opusta olen jättänyt kesken. Edistystä siis silläkin rintamalla.

Kokosin kirjavinkit teille viime aikaisista luetuista kirjoistani. Tämän lisäksi pyysin ”kirja-, kirjoitus- ja elämämentoriltani” omat, kirjallisuuteen ehkä keskivertotallaajaa enemmän vihkiytyneen kirjavinkit. Veera Kaukoniemi on hyvä ystäväni, copywriter ja kirjallisuustieteen maisteri. 

Hän on myös se henkilö, jonka puoleen olen aina kääntynyt, kun joku kirja tuottaa haasteita minulle tai en vain ymmärrä kirjan juonta. Somessa paljon nosteessa ollut Emmi-Lii Sjöholmin Paperilla toinen, on hyvä esimerkki kirjasta, joka lähti lukukokemuksena kuin purkka tukasta. Veera osasi hyvin avata mahdollisia syitä tähän. 

Veera lupasi myös vinkata omat suosikkinsa ja mihin näissä kirjoissa ehkä kannattaa hänen mielestään kiinnittää huomiota, jos haluaa löytää niistä jonkun syvemmän tason. Veeran ajatuksia kirjallisuudesta ja genrevihasta voit kuunnella Takakansi-podcastista, jossa hän vieraili viime vuonna.

Veera hostaa myös ajoittain matalan kynnyksen kirjallisuustapahtumia kalliolaisessa Riski Sip & Shop -baarissa Helsingissä

Joonaksen kirjasuositukset

Suvi Vaarla: Westend (WSOY)

Kirjoitinkin pidemmän kirjoituksen Westend-kirjasta jo viime vuoden puolella. Lyhykäisyydessään kirjasta: Kirja on yksi parhaimmista lukemistani (ja samalla muistaakseni myös yksi ainoista) teoksista, joka on vahvasti sukupolvikokemuksellinen.  90-luvun laman lapsena kirja antoi aikamatkan ruskean eri sävyisiin hetkiin ja Marie-keksien makuisiin vuosiin. Olen itse syntynyt 1988, joten nuoren ikäni vuoksi lama ei jättänyt sen kummempia jälkiä mieleeni. Lapsuudestani muistan kuitenkin tuon henkisen raskauden ja taakan, jonka varmasti jokainen vanhempi ihminen tuntee vieläkin mielessään tai maksaa kallista hintaa vieläkin

Uskomatonta miten kirja sanoitti hyvin mielen päällä olleita ajatuksia lapsuudesta, joita minulla on noilta ajoilta mutta en ole osannut sanoittaa niitä oikein. Paljon siis kysymysmerkkejä ja ihmetyksiä, niukkuutta ja häpeää, yhteisön voimaa ja yksilöiden romahduksia. 

Olga Kokko: Munametsä (S&S)

Hervoton on oikea sana kuvaamaan tätä jokseenkin ironista teosta. Tietyllä tapaa pystyn samaistumaan kirjan stereotyyppiseen helsinkiläiseen hahmoon, joka löytää unelmaduuninsa, mistäs muualtakaan kuin mainostoimistosta, ja jonka elämä on täynnä ”kalliolaisia mieltymyksiä”. Jos jotain niin kirja ainakin laittoi nauramaan itselleen (joka on aina tervetullutta) ja muistuttamaan ettei kaikkea kannata ottaa niin vakavissaan. 

Jos Henriikka Rönkkösen Mielikuvistuspoikaystävä iski nauruhermoon, suosittelen nappaamaan tämän teoksen lukuun. Teoksissa on aika paljon samanhenkisyyttä. Kepeää, humoristista ja nopeaa luettavaa.

Tämän tyyppisiä kirjoja olisi vaihtelun vuoksi myös kiva lukea miespäähenkilön kertomana. Toki en osaa sanoa, toimisiko se lainkaan tai mitä se vaatisi toimiakseen. Jos on vinkata teoksista, jossa kieriskellään sinkkumiehen itsesäälissä ja yhden illan hairahduksissa, kertokaa ihmeessä!

Max Seeck: Uskollinen lukija (Tammi)

Okei, ehdottomasti viime vuoden yksi parhaimmista lukemistani kirjoista. Kirjat harvoin koukuttavat minua, mutta tämän teoksen kohdalla odotin iltaa, jolloin pääsin taas käsiksi ratkomaan murhamysteeriä. Kirja meni sen verran ihon alle, että murhan ratkominen jatkui myös unissa.

Kirja on kohtuullisen raaka, joka tuntuu hassulle, että jopa kirjoissa voisi olla suositusikärajat. En suosittele lukemaan teosta, jos esimerkiksi ruumiin polttaminen saattaa aiheuttaa jokseenkin ikäviä tuntemuksia. Rakastin Saw elokuvia, joissa raaka ja repaleinen mielikuvitus riuhtoi ihmisiä mitä kuvottavimpiin kuolemiin, ja joissa taisteltiin aikaa vastaan. Uskollisessa lukijassa on samoja psykologiselle trilleri ominaisia piirteitä. 

Suosittelen tekemään mind mapia kirjaa lukiessa. Tulee hetkellisesti pieni tunne, että olisi itsekin Keskusrikospoliisissa töissä.

Eino Nurmisto: Homopojan opas (Otava)

Kirja, jonka olemassaoloa olisin varmasti kaivannut nuorena poikana. Onneksi teos on vihdoinkin puskettu ulos, kiitos Einon. Kirja on kirjoitettu nuorille pojille, jotka tutkiskelevat ja hakevat omaa seksuaalisuuttaan. Niille, jotka eivät välttämättä sovi annettuun muottiin tai ei saa koulun terveystiedon tunneilta vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin seksuaalisuudesta. Kirjassa on myös oma osionsa homopojan vanhemmille ja lähipiirissä oleville, mikä antaa näkemystä uuden, ehkä vähän haastavan asian käsittelyyn.

Ostin kyseisen teoksen fyysisenä kappaleena mutta päädyin kuitenkin kuuntelemaan sen. Kirja saattaa jopa toimia kuunneltuna paremmin, sillä lukijan ääni muistuttaa pelottavan paljon samalle kuin itse kirjailijan, Einon. Suosittelen siis ottamaan muutaman Instagram stoorin Einolta alle ennen kuin sukellat peppuseksin saloihin.

Blogissani löytyvä ”Dear Eino, sattuuko eka kerta perseeseen” on yksi luetuimmista postauksistani. Aihe siis puhuttelee, eikä vain homopoikia. 

Tiia Forsström: Ammattirakastaja (Like)

Koin olevani seksuaalisesti aika avoin sekä avarakatseinen, kunnes kuuntelin Tiia Forsströmin kirjoittaman kirjan seksityöntekijän arjesta Suomessa. Huomasin kirjan edetessä, kuinka saatoin häpeissäni välillä katsoa ettei kukaan huomaa, mitä kirjaa oikein kuuntelen. Toisinaan taas sain itseni kiinni pinttyneistä ennakkoluuloistani. Kun taas toisinaan nousin seisomaan nyrkki ojossa, puolustamassa seksityöntekijöiden oikeuksia ja vaatimassa heille kuuluvaa arvostusta. Myötäelämässä niiden ihmisten rinnalla, joilla ei ilman seksityöläisiä olisi mahdollisuutta kokea ihmisen kosketusta tai tulla edes nähdyiksi kokonaisina ihmisinä.

Kirja ei ole pelkkää seksityön glorifiointia, vaan siinä on hyvin otettu huomioon alalla olevat haasteet ja ongelmakohdar, joita ei pidä unohtaa. Uhkakuville ei myöskään saa antaa liian suurta valtaa yhteiskunnallisessa keskustelussa, varsinkin jos ne pohjautuvat tunteisiin, ei faktaan. Forsström kertoo kirjassa paljon omakohtaisia kokemuksia sekä tuoden myös muiden alalla olevien näkemyksiä esiin. Kirja suorastaan pakottaa kohtaamaan omia ennakkoluuloja ja asettumaan toisten ihmisten asemaan.

Teos on hurjan rohkea, mikä toivon mukaan avaa niin yhteiskunnallisen kuin poliittisen keskustelun. Forsström taitaa olla ensimmäinen suomalainen, joka puhuu avoimesti omilla kasvoillaan seksityöläisen työstä.

Pajtim Statovci: Bolla (Otava)

Bolla on ensimmäinen ”korkean profiilin” kirja, jonka olen lukenut. Finlandia-voittaja, kirjojen Oscar- tai Jussi- pystin saaja. Tällaiselle aloittelevalla lukijalle Bollan kaltaisessa moniuloitteisessa teoksessa saattaa moni kerros jäädä huomioimatta. Niin kävi myös Bollassa. 

Kirja on kauniisti kirjoitettu ja suosittelen mieluummin lukemista kuin kuuntelemista. Olosuhteiden sanelemana kuuntelin kirjan reissun päällä ja olisin halunnut monessa kohtaa kelata taaksepäin, pysähtyä miettimään hyvinkin yksityiskohtaisesti kuvattuja kohtauksia, tunnustelemaan hienovaraisia ja vähäeleisiä tunteita, pieniä nyansseja. 

Bolla avaa ikkunan itäeurooppalaiseen, rösöiseen sodan runtelemaan maailmaan. Samalla tirskitelykerralla pääsee käsiksi itsensä hyväksymisen kivuliaisiin tunteisiin, hylkäämiseen ja pakenemiseen. Paikoitellen koin oloni aika haavoittuvaiseksi kirjaa lukiessani.

Kirjan lopetus oli alkuun pettymys. Miksi ihmeessä kirja loppui niin kuin se loppui. Miksi se ei loppunut niin kuin odotin sen loppuvan. Hetkellinen tyhjä olo vaihtui oivallukseen, kun kysyin Veeralta, osaisiko hän kertoa, mitä kohtaa lopusta en ymmärtänyt. Muutaman Whatsapp-viestin jälkeen koin suuren ahaa-elämyksen. Piru vie, miten loistokas teos!

Ystäväni Veera Kaukoniemen kirjavinkit

Kirjavinkit aloittelevalle ja kokeneelle lukijalle
Kuva Sami Laakso

Neil Gaiman: American Gods (Headline Book Publishing, 2001)

Kukaan ei yhdistä mytologisia elementtejä, matkakertomusta ja pohdintaa maailman sekä ihmismielen tilasta niin kuin Neil Gaiman. Olen valmis tappelemaan jokaisen kanssa, joka uskaltaa olla eri mieltä.

Mies nimeltä Shadow vapautuu vankilasta ja kohtaa hämärältä vaikuttavan herra Wednesdayn, jolla on jos jonkin sortin bisneksiä käynnissä pitkin Amerikkaa. Bisneksiin on sotkeutunut vanhoja jumalia, joilla on vaikeuksia sopeutua nykyaikaiseen maailmanmenoon ja siihen, että nykyihmisiä ei jumalat enää niin kiinnostele.

American Godsin kieli on niin mestarillista ja henkilöhahmojen kirjo on niin laaja ja uskomaton, että petyn joka kerta kun kirja loppuu. Olen lukenut American Godsin neljästi ja löytänyt siitä jokaisella lukukerralla jotain uutta ihmeteltävää. Kaikki Neil Gaimanin romaanit ovat jättäneet minuun pysyvän jäljen ja haluaisin suositella niistä jokaista, mutta American Gods on mielestäni hänen kattavin taidonnäytteensä. 

Jos tämän perusteella innostuit ehkä tutustumaan Gaimanin tuotantoon, mutta olet kiireinen hybridisuorittaja, jota vaivaa länsimaisen ihmisen pahin vitsaus eli keskittymiskyvyttömyys, kannattaa aloittaa Gaimanin lukeminen Fragile Things -novellikokoelmasta. Siitä sitten pikkuhiljaa kovempiin aineisiin kuten Neverwhereen ja American Godsiin.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: sekularisaatio, avioliitto instituutiona post mortem, valtarakenteet, amerikkalaisen yhteiskunnan monimuotoisuus

Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö (Den amerikanska flickan. Suomentanut Liisa Ryömä. Teos, 2004)

Miten joku voi kirjoittaa näin upeasti? Sitä saa kyllä ihmetellä Amerikkalaisen tytön alusta loppuun. Fagerholmin kaunista kieltä kehutaan usein, niin kehutaan nyt tässäkin. Fagerholm on mestari luomaan vaihtelevia tunnelmia ja paikkoja, joihin samaan aikaan sekä tekee että ei tee mieli mennä tutustumaan.

Amerikkalainen tyttö on murhamysteeri, mutta se on ihan tosi paljon kaikkea muutakin. Eri aikakaudet ja ihmiskohtalot sekoittuvat yhteen ja luovat kokonaisuuden, joka on välillä pakahduttavan kaunis, välillä pelottava ja synkkä. Välillä taas tuntuu, että on lukijana vähän salaa tirkistelyhommissa. Ainoa mikä tässä harmittaa on se, ettei oma ruotsinkielentaitoni riitä lukemaan teosta alkukielellä.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: idyllit ja niiden ylläpitämiseen tarvittavat kulissit, kasvamisen vaikeus rajoittavissa ympäristöissä, hyväksikäyttö

Joonas Konstig: Kaikki on sanottu (Gummerus, 2011)

Kolme isänsä yllättäen menettänyttä aikuista lasta käy läpi suruprosessiaan. Kaikki ovat hukassa omalla tavallaan.

Näin monta erilaista suremisen ja menetyksen käsittelemisen tapaa voisi olla vaikea laittaa samaan romaaniin, mutta Konstig onnistuu siinä superhienosti. Teosta voisi pitää melkein pakollisena tukikeppinä ja luettavana kaikille, jotka ovat menettäneet jonkun. Kaikki on sanottu on niin täynnä ihmisyyttä ja kaikkia mahdollisia tunteita epätoivosta iloon, että sitä lukiessaan ei tunne olevansa käsittelyvaikeuksiensa kanssa ainakaan yksin.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: surun käsittelemisen tavat ja oheistoiminnot, joilla ihmiset koittavat helpottaa suruaan, problemaattiset perhedynamiikat, yksinäisyys

Bram Stoker: Dracula (1897)

Mikä kirjavinkkilista se semmoinen on, jossa ei kehoteta lukemaan klassikkokauhua? Monen mielestä tämä on se ainoa oikea vampyyriromaani, jonka jälkeen on tullut vain puoskarointia ja halpoja kopioita. Ei nyt mennä tässä ihan niin pitkälle kuitenkaan, mutta en aio myöskään kiistää, etteikö Dracula olisi vaikuttanut länsimaiseen kauhukirjallisuuden traditioon erittäin merkittävästi. Mielenkiintoista tässä on myös kertomisen muoto: romaani rakentuu muun muassa päähenkilöiden päiväkirjamerkinnöistä.

Sen lisäksi, että Dracula on ihan vaan jännä ja viihdyttävä teos, on se myös mielettömän hieno tutkielma aikansa asenteista esimerkiksi naisia (hysteerisiä ja heikkoja otuksia, joiden kalvakoita kasvoja tulee miehen kaukaa ihaileman) ja seksuaalisuutta (väärin! Petollista! Tuhmaa!) kohtaan.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: naiskuva, seksuaalisuus ja hirviöt allegoriana haureuden tekemiselle, uskonto, ajan brittiläinen ylimielisyys muita kansoja kohtaan

Gail Honeyman: Eleanor Oliphant is Completely Fine (Pamela Dorman Books, 2017)

Päähenkilö Eleanor on erikoisen oloinen ihminen, joka asuu yksin, juo paljon viinaa eikä osaa kommunikoida muiden kanssa. Aluksi lukeminen tuntui oudolta – mistä tässä oikein niin kuin puhutaan? Miksi neuroottista käytöstä pitää kuvata näin… osoittelevasti?

Kun malttaa lukea rauhassa eteenpäin, alkaa avautua mitä Eleanorille on tapahtunut, mitä traumat ja mielenterveysongelmat ovat hänelle aiheuttaneet ja miten vaikeaa voi olla muodostaa ihmissuhteita ja mielekästä arkea, kun maailma on aina kohdellut kaltoin. Eleanorille kuuluu ihan hyvää on matka ihmismielen syövereihin ja sieltä pois. Tämän lukeminen voisi toimia hyvänä väylänä monille erilaisuuden ymmärtämiseen ja sen tajuamiseen, että ihan kenen tahansa menneisyydessä voi olla tosi hirveitä asioita, jotka vaikeuttavat elämää tavoilla, jotka eivät aina näy ulospäin.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: traumojen hoitamatta jättämisen vaikutukset, perhedynamiikat, ennakkoluulot

Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo (Like Kustannus, 2019)

(Tunnustus: ajattelin koko ajan Helsingin Merihakaa kun luin Kerrostaloa, vaikka se sijoittuukin täysin fiktiiviseen pikkukaupunkiin jossain päin Suomea.)

Kerrostalo samaan aikaan sekä on että ei ole dystopiaromaani, mikä tekee siitä erityisen hienon kuvauksen rappeutuneesta yhteisöstä betonilähiössä. Melkein kaikilla on joku kytkös toisiinsa, jokainen tuntee jonkun, joka on ollut jonkun kanssa, joka on jotenkin merkittävä. Kukaan ei ole merkittävä. Huumekauppa rehottaa, ihmisillä on hirveää. Kaikki tuntuu jollain tavalla liian ajankohtaiselta ja tutulta.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: yhteiskuntakritiikki, raha ja sen vaikutus ihmisiin, addiktiot, heitteillejättö

Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet (WSOY, 2019)

Veteen syntyneet on kirjoittajansa esikoisteos ja sellaiseksi poikkeuksellisen eheä kokonaisuus. Esikoisromaaneissa monesti vähän haetaan omaa tyyliä, juoni saattaa vähän lässähtää, jotain tuntuu puuttuvan. Mikään näistä ei pidä Veteen syntyneiden suhteen paikkaansa.

Veteen syntyneet on synkkä, surullinen ja herkkä, ja siinä on käytetty aivan mielettömän kaunista kieltä. Kirjassa käydään läpi tosi rankkoja aiheita, mutta niiden käsittely on helpompaa lukijalle ja aiheet ”pehmenevät”, kun mukana on mystisiä elementtejä. En tosiaan ole mikään maailman suurin genrerajojen ystävä, mutta sanoisin että Veteen syntyneet voidaan hyvällä omallatunnolla laskea maagiseksi realismiksi, jota Suomessa ei ole kirjoitettu ainakaan yhtään liikaa. Harvoin näkee, että mieskirjailija pystyy näin taitavasti kirjoittamaan naiskertojan äänellä.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: kosto, lapsuustraumat, kotiseuturakkaus ja/tai sen puute, perhesuhteet, väkivalta vallankäytön välineenä, maaginen realismi keinona käsitellä vaikeaa aihetta

Väinö Linna: Sotaromaani (WSOY, 2000)

Sotaromaani on lyhentämätön versio vuonna 1954 julkaistusta Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. (Moni varmaan miettii, että onko se nyt ihan tosissaan, Väinö Linnaa suosittelee millenniaaleille LOL). Olen tosissani. Sotaromaani on nerokas teos. Ei sovi ihmisen tätä kansakuntamme tukipilaria väheksymän. Se on kulttuurihistoriallisesti tärkeä ja sellaisenaan jo mittaamattoman arvokas. Sotaromaani on myös hauska, koskettava, jännittävä ja surullinen. Kieli on rikasta ja hahmogalleria käsittämättömän upea.

Sotaromaani on myös äärettömän mielenkiintoinen katsaus aikakauden poliittiseen ilmapiiriin ja sensuuriin, sillä nykyihmisen näkökulmasta kohdat, jotka Tuntemattomasta sotilaasta oli karsittu pois, ovat osittain lievää huvitusta herättäviä, osittain ihmetystä aiheuttavia. Osa taas on todella merkityksellisen tuntuisia havaintoja sodan mielettömyydestä ja luokkaeroista. Tuntemattomasta sotilaasta poistetut kohdat on merkitty Sotaromaaniin selkeästi kursiivilla, ja niitä on jännä bongailla menemään.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: sodan mielettömyys, luokkaerot, sensuuri

Joël Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta (La Vérité sur l’Affaire Harry Quebert, 2014. Suomentanut Anna-Maija Viitanen)

Muistan, kun luin tätä ensimmäisen kerran ja jossain parinsadan sivun kohdalla aloin melkein itkeä, kun tajusin miten paljon lahjakkuutta ja työtä tämän kaltaisen teoksen kirjoittaminen vaatii. Tiivistetysti sanottuna tämä on romaani kirjoittamisesta, murhasta, rakkaudesta ja pikkukaupungin sekopäisistä asukkaista, joista jokaisella on jotain tekemistä toistensa ja murhan kanssa. Juoni yllättää koko ajan uudelleen ja uudelleen. Teos on nykymittakaavalla pituudeltaan melkoinen järkäle, mutta kerronta vie niin mukanaan, että hämäläisiäkään ei haittaa.

Todella paljon lukeva ystäväni tosin vihaa tätä teosta intohimoisesti. Hänestä se on ärsyttävä ja laahaava ja juonikin jotenkin vähän ankea. Ymmärrän kritiikin. No en oikeasti ymmärrä, hyväksynkin vain puolittain. On totta, että Joël Dickerin tapa kirjoittaa on vähän maneerinen ja kikkaileva. Tässä se ei mielestäni haittaa, vaan tukee polveilevaa kerrontaa. Quebertin myöhemmät teokset sen sijaan eivät ole mielestäni mitään tähän verrattuna, enkä välttämättä haaskaisi aikaani niiden lukemiseen. Mutta jos samat maneerit maistuu teos toisensa jälkeen, niin mikäs siinä. 

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: idolisoimisen ongelmallisuus, ulkopuolisuus, epäfunktionaaliset yhteisöt

Anna Gavalda: Lohduttaja (La Consolante, 2009. Suomentanut Lotta Toivanen)

Keski-ikäinen mies on onneton. Vaimo vihaa, teini-ikäinen tytärpuoli pitää ärsyttävänä, työ on perseestä. Sitten menneisyys alkaa koputella ovelle ja on pakko alkaa ajatella asioita, joita ei ole pitkään aikaan halunnut ajatella. Jokainen meistä kaipaa vaikeissa tilanteissa lohduttajaa, ja eri elämänvaiheissa sen kunniatehtävän saattaa saada yllättäväkin ihminen.

Teoksessa on lopulta tosi lohdullinen tunnelma, vaikka päähenkilö käykin läpi kaikenlaista tunnetilaa melkoisen itsereflektion kautta. Tekee mieli itsekin lähteä Ranskan maaseudulle toikkaroimaan ja etsimään itseään. Anna Gavaldalla on mahtava kyky kertoa ihmisten pienistä ärsyttävyyksistä ja isoista tunteista vähän toteavaan tyyliin: elämä on tällaista, ja on näitä kaikki tunteita, mutta hei… kyllä me pärjätään.

Kiinnitä huomiota vaikka näihin: surutyötä on monenlaista, perheiden monimuotoisuus, ranskalaisen yhteiskunnan asettamien normien kapeus

Löytyikö listalta uutta luettavaa? Mitä kirjoja sinä suosittelisit?


Muistoja vuosikymmenyksen takaa

Kirjoittelin joululomalla, jota muuten vietin useamman viikon ajan, ylös satunnaisia asioita, joita mieleeni pompsahteli edelliseltä vuosikymmenykseltä. Vähän jopa huvitti, kun mietin, että millä logiikalla juuri nämä hetket kaivautuivat mielen syövereistä ajatuksiini. Varmastikin vahva tunnekokemus on yksi syy, joka on jättänyt vahvan muistijäljen. Ajattelin jakaa näitä muistoja myös teille menneeltä vuosikymmenykseltä, jota värittivät useat reppureissut ja ammatillisen identiteetin kasvu sekä rakkaus.

muistoja

Islannin tulivuoren purkaus vuonna 2010 ja jumissa Torremolinoksella

Muistatteko vielä, kun Islannissa purkautui Eyjafjallajökull-tulivuori. Lähdin äitini kanssa viettämään ystäväperheemme isän 60-vuotisjuhlia Torremolinokseen. Oman isäni piti alun perin lähteä äidin seuraksi, mutta työkiireiden vuoksi hän joutui perumaan, joten otin hänen paikkansa koneesta. Sain myös koulusta vapaata viikoksi siitäkin huolimatta, että meillä oli iso tapahtumaprojekti meneillään. Paluulentoni Suomeen oli päiviä aikaisemmin ennen kouluprojektiani.

Islannin Tulivuori purkautui kuitenkin muutamia päiviä ennen meidän suunniteltua kotiinpaluuta. Lentoliikenne halvaantui melkein kokonaan Euroopassa ja olimme jumissa Malagassa. Toistan: MALAGASSA. Kotiinpaluumme siirtyi päivä päivältä, kun tulivuori vain jatkoi purkautumistaan. 

Torremolinos paikkana ei oikein ole ikäiselleni kummoinen rantakohde. Sanoinkin kavereilleni, jotka fiilistelivät lomani jatkumista, että olen tämän rannikon nuorin ja äitini toiseksi nuorin. Suunnittelin jo lähteväni junalla tai rekan kyydillä takaisin Suomeen, kunnes saimme ilmoituksen mahdollisesta lennosta kotiin. Melkein viikon jumissa olon jälkeen pääsimme lähtemään takaisin Suomeen. 

Kaiken tämän seurauksena en päässyt osalliseksi kouluprojektini loppuhuipennukseen, mutta tulipan force majeure tutuksi.

Ravintolan avaaminen ja elintarvikealan lakko

Harva varmaankaan tietää, mutta olen pyörittänyt Pielavedellä omaa satamaravintolaa kahden kesän ajan. Kesällä 2010 olimme avaamassa Satamaravintola Laivuria kolmen muun kaverukseni kanssa. Kenelläkään meistä ei ollut aikaisempaa kokemusta ravintolan pyörittämisestä. Kaikilla oli kova into ja halu kokeilla ja yrittää.

Samana kesänä Suomea ravisutteli myös elintarvikealan lakko, joka kosketti 4500 työntekijää. Toisin sanoen kauppojen leipä-, eines- ja lihahyllyt alkoivat tyhjentyä, kun suurimpien elintarvikealojen yritysten tuotannot seisahtuivat. Meillä oli viikko ravintolan avajaisiin ja keittiömme ammotti tyhjyyttään. Soitin äidilleni ja kysyin, että miksi juuri nyt, kun olemme avaamassa ravintolaa, piti tämäkin vielä tulla tähän sotkemaan suunnitelmiamme.

Suunnittelimme raaka-aineiden hakureissua jopa Viroon, leipomistalkoita ja mitä kaikkea. Lakko kuitenkin kesti vain parin päivän ajan ja saimme muutamaa päivää ennen avajaisia keittiömme täyteen iskuvalmiuteen. 

Uusi-Seelanti ja hollantilaisen tytön pianoesitys 

Olimme ystävieni kanssa maailmanympärysmatkalla vuonna 2013, ja yhtenä kohteena oli oma suosikkini Uusi-Seelanti. Vuokrasimme autot, jolloin pääsimme kätevästi liikkumaan omien halujemme ja aikataulujemme mukaan. Uuden-Seelannin hintataso on myös aika korkea, joten olimme etukäteen varanneet Kilroyn kautta vouchereita hostelleihin. Harmikseni en enää muista missä kaupungissa tai kylässä olimme, kun hostellin keittiössä törmäsin nuoreen naiseen, joka harmitteli kovaan ääneen, että joku oli varastanut hänen ruokansa jääkaapista. Tarjouduin avuksi hänelle, sillä pastakattilassani oli yhdelle aivan liikaa syötävää. Kohtaus oli jo tuossa vaiheessa kuin suoraan jostain romanttisesta Jennifer Anistonin komediasta. 

muistoja, pesojoonas

Juttelimme niitä näitä nuoren naisen kanssa, kunnes hän kysyi minulta, uskaltaisikohan hän soittaa ruokailutilassa olevalla pianolla yhden kappaleen minulle kiitokseksi. Ujutin hänet pianon eteen ja ensimmäisestä soinnusta lähtien olin myyty. Hän esitti Birdyn People Help People -kappaleen. Kyseinen hetki väreilee vieläkin kehossani. Tiemme erkanivat kuitenkin samana päivänä, emmekä nähneet tuon päivän jälkeen enää toisiamme. Ystäväni olivat törmänneet häneen pikaisesti muutamaa päivää myöhemmin toisessa kylässä.

Välillä aina palaan miettimään mitäköhän hänelle kuuluu tänään. Mitenköhän hänen reissunsa on mennyt. Entä jos matkamme olisi jatkunut yhdessä…

Cheekin jäähallikeikoilla jakamassa ilmaista limsaa ja sipsiä

APUA! Olin unohtanut tämän tapahtuman melkein kokonaan. Yhden kesän ajan tein kaikkea työtä remonttimiehestä asuntoesittelijään ja promopoikaan. Halusin vimmatusti jatkaa matkustelua, joten tein puolen vuoden ajan kaikkea mitä vastaan tuli ja josta maksettiin. 

Jäähallikeikan loputtua olimme jakamassa kaikki loput sipsit mitä oli jäänyt jakamatta ennen keikan alkua. Ilmaiset tuotteet toden teolla saa ihmiset sekoamaan. Ennen keikkaa kaikki meni vielä hyvin, mutta keikan jälkeen olimme kuin vapaata riistaa. Pelkäsin ettei kukaan vie vaatteita päältäni. Muutamassa minuutissa ihmiset olivat haalineet taskut täyteen parinkymmenen gramman sipsipusseja, joissa on vain kourallinen halpoja amerikkalaisia perunalastuja. Ihmiset oikeasti.

Laastari hakusessa

Naurattaa valmiiksi jo. Miksi muistan tämän hetken kuin eilisen? Olimme ystäväni Siskon kanssa saapuneet Indonesian pääkaupunkiin Jakartaan. Lähdimme kaupoilta etsimään laastaria. Kumpikaan meistä ei muistanut millään, mikä laastari oli englanniksi, eikä meillä ollut nettiä käytössämme. Hetken yritimme myyjälle, jonka englanti oli välttävä, selittää mitä olimme hakemassa. Selitimme ja selitimme, kunnes paikalle saapui toinen myyjä, jolla oli ohimossa laastari.

Kiljahdin ja osoitin suoraan myyjän ohimoa, jolloin repesimme kaikki nauramaan. Millä todennäköisyydellä yhdellä myyjällä oli ohimossa laastari. Monesti ystäväni nauravat minulle, kun universumi kuulee pyyntöjäni. Tässä tapauksessa nauroin itsekin.

Chet Fakerin klubikeikalla äidin kanssa

Sain kunnian viedä äitini viettämään 60-vuotisjuhliaan New Yorkiin, jonne hän oli aina unelmoinut menevänsä. Suunnittelimme reissun hänen toiveidensa mukaan, sillä olin itse aikaisemminkin käynyt jo New Yorkissa.

Huomasin kuitenkin, että silloin kovassa soitossa olleella Chet Fakerilla oli keikka Manhattanilla. Ehdotin äidille, että voisin mennä katsomaan keikkaa vaikka yksin, jos hän ei halua lähteä mukaan. Ennen kuin edes olin tehnyt ostopäätöstä keikkalipuista, oli äitini googlettanut Chetin ja tiesi kertoa hänen albumiensa määrän, iän sekä synnyinmaan. Asiat, joita itse en edes tiennyt.

muistoja

Päädyimme molemmat hänen keikalleen. Jossain vaiheessa keikkaa havahduin absurdiin hetkeen: olin äitini kanssa klubikeikalla New Yorkissa, vasemmalla puolen meitä oli kaksi isoa homomiestä, jotka suutelivat kiihkeästi toisiaan. Oikealla puolen pössyteltiin pilveä ja suoraan edessämme kaikkien valojen vilkkuessa soitti Chet Faker. Äitini puhkaisi kuplani hetkellisesti sanoen, että kaikin puolin ok meno, mutta musa on vähän liian kovalla.

Äiti <3

Passiepisodi Aasiassa

Jos joku tapahtumasarja pitää viime vuosikymmenykseltä nostaa jalustalle, on se ehdottomasti matkantekoni vanhentuneella passilla Thaimaasta Indonesiaan. Jos ihmettelette, miten on mahdollista, että joku lähtee matkaan vanhentuneella passilla, niin sitä samaa ihmettelen minäkin. 

Long story short, matkani tyssäsi Kuala Lumpurin lentokentällä, kun virkailijat huomasivat passini vanhentuneen. Jostain kumman syystä olin kuitenkin Thaimaassa päässyt nousemaan koneeseen, jonka ei olisi pitänyt olla mahdollista. Välilasku Kuala Lumpurissa kuitenkin pakotti minut muuttamaan matkasuunnitelmiani.

Erityisen hienon tuosta seikkailusta teki ystävieni reaktiot meidän Whatsapp-ryhmässä: Yksi alkoi selvittämään suurlähetystöjä ja heidän yhteystietoja, toinen otti selvää pikapasseista, kolmas rauhoitteli mieltäni. Kukaan ei missään vaiheessa kuittaillut toilailustani, vaan päinvastoin. Tuntui kuin koko jengimme olisi ollut lähtöselvityksessä Kuala Lumpurin lentokentällä. Tiimi toimi! 

Viime vuonna selasimme yhdessä tuon päivän vanhat Whatsapp-viestit läpi ja naureskelimme koko tarinalle. Olihan se aikamoista menoa!

muistoja

Mummon poismeno ja yhteys pappaan

En ole kovinkaan montaa kertaa kohdannut kuolemaa. Tai itse asiassa vain yhden kerran, sillä olen ollut sen verran nuori, kun kummitätini, setäni ja pappani ovat nukkuneet pois, etten muista edes hautajaisia. Vuosikymmenyksen puolivälissä rakas mummoni kuitenkin menehtyi. Olin onnekas, kun pääsin vielä hyvästelemään hänet ja juttelemaan eletystä elämästä hänen kanssaan.

Ensimmäisenä päivänä muistelimme lapsuuttani. Vietin paljon aikaa hänen kanssaan kesämökillä. Mummo teki paljon ruokaa kalasaaleistamme sekä marjapiirakoita itsekerätyistä mustikoista ja vadelmista. Lohduttavinta oli kuulla, että hän oli tyytyväinen omaan elettyyn elämäänsä: oli lapset, mies ja omakotitalo.

Toisena päivänä mummon tila muuttuikin. Muistan sen hetken, kun hän kertoi juuri puhuneensa papan kanssa, joka on kymmeniä vuosia sitten jo menehtynyt. Hän kertoi, että pappa odotti häntä. Siinä hetkessä oli jotain kaunista. Kaikkien näiden vuosien jälkeen he olisivat taas yhdessä – ikuisesti.

Ensimmäinen ”oikea” työpaikka ja tutkijat

Muutin Helsinkiin nopealla aikataululla. Kahden viikon varoitusajalla. Sain töitä Filosofian Akatemia nimisestä yrityksestä. Kaikki kollegani tulivat yliopistomaailmasta. Osa oli tehnyt jo ensimmäisen väitöskirjansa, osa oli kirjoittanut lukuisia tietokirjoja, suurimmalla osalla tuntui olevan akateeminen projekti töiden ohella. Sitten oli minä, joka oli paria vuotta aikaisemmin valmistunut ammattikorkeakoulusta liiketalouden tradenomiksi. Olin yrityksen ensimmäinen työntekijä, joka ei tullut akateemisesta maailmasta.

muistoja, sisu, pesojoonas

Opiskeluaikoina naureskelin monesti yliopistossa opiskeleville. En oikein tiedä miksi, mutta kai se jotenkin ”kuului” asetella vastakkain yliopistoa ja ammattikorkeakoulua. Samaa tehtiin lukiossa ammattikoulun kanssa. Noiden työvuosien aikana kuitenkin opin järjettömän paljon ihmismielestä, motivaatiosta ja suomalaisesta työelämästä, sekä ymmärsin entistä paremmin, miksi on tärkeää arvostaa tieteellistä tutkimusta. Vuodet Filosofian Akatemialla kasvatti ihmisenä rutkasti minua. Vitsit, olen ollut onnekas työyhteisöjeni suhteen urallani.

Lievä burnout ja masennus

Toki onnen hetkien keskelle mahtui myös alamäkeä. Näin vuosien jälkeen, kun mietin tuota ajanjaksoa, karvat nousevat edelleen pystyyn. Joitakin asioita on vielä käsittelemättä tuolta ajalta, enkä ole täysin saanut mielenrauhaa itseni kanssa.

Noiden tapahtumien jälkeen tosin olen oppinut pitämään visusti huolen omasta ajastani ja rajoistani, ainakin työelämässä. Samaan aikaan nuo ajat antoivat uuden hienon mahdollisuuden uusien haasteiden parissa. Jälleen kerran universumi vastasi pyyntöihini. Pitääkin alkaa miettimään, mitä tälle vuodelle voisi toivoa…

muistoja

Spontaani puistokeskustelu ystäväni kanssa

Viime kesän yksi mieleenpainuvimpia hetkiä oli puistokävely ystäväni kanssa, jonka päätteeksi päädyimme makailemaan nurmelle pitkäksi toviksi. Tiedättekö, kun jonkun ihmisen kanssa pystyy kivuitta olemaan paljaana. Paljastamaan itseään jopa sisimpien suojamuurien takaa ilman minkäänlaista pelkoa tai häpeää. Tiedät, kun katsot häntä silmiin, että hän kantaa tai ottaa vastaan, jos jotain tapahtuu. Hänen viisautensa tuo tyyneyttä muuten niin levottomaan mieleen. Hän ei koskaan tuomitse, ei edes nanosekunninkaan ajan. Hänen katseensa kertoo kaiken: olen tässä sinua varten.

Niinä hetkinä, kun räkää tuntuu olevan poskella enempikin, kaipaa juurikin tämän tyyppistä ihmistä vierelleen. Ihmistä, joka osaa kysyä niitä hankaliakin kysymyksiä ja muotoilla kaaoksesta harmonisen kauniita ja eheitä kokonaisuuksia. Noissa hetkissä on jotain arvokasta ja ennen kaikkea toivoa antavaa.

Vaikka räkää on vieläkin poskilla, on tuo hetki hänen kanssaan rohkaissut olemaan avoimempi itseäni ja maailmaa kohtaan. Kyllä se elämä kantaa.

Ps. Varma tapa kostuttaa silmäkulmat on ajatella ystäviä ja niiden läsnäoloa.

Yaelin kohtaaminen

Ah, rakkauden suurlähettiläs, joka muistuttaa veistoksellista kreikkalaista patsasta. Heh, no onhan se tuotakin, mutta paljon kaikkea muutakin. Kirjoitin ensikohtaamisestamme aikaisemmin blogin puolelle, joten ajattelin jakaa yhden tragikoomisen hetken alkutaipaleeltamme.

Olin antanut Yaelille asuntoni avaimet, ettei hänen tarvinnut odottaa minua töistä kotiin. Yhtenä iltana, kun saavuin kympin jälkeen illasta asuntooni, oli hän ovella vastassa. Eteisessä huomasin, kuinka asuntoa valaisivat kymmenet kynttilät. Tunnelma oli jälleen kerran suoraan kuin jostain elokuvasta. Yael kuitenkin oli noussut varpailleen ja hermostuneen oloisena hymyili ja kyseli sen hetkisiä fiiliksiäni. Haistoin palaneen käryä hänen olemuksessaan, mutta myös kirjaimellisesti palaneen käryä.

Hän oli vahingossa pitänyt yhtä kynttilää hyllyn päällä liian lähellä keittiön kattoa. Keittiöni sijaitsee parven alapuolella. Kattoon oli jäänyt pieni tummentunut palojälki kynttilästä. Olisittepa nähneet hänen ilmeensä, kun hän kertoi tapahtuman kulun. Itseäni lähinnä nauratti koko tilanne. Kaikki tämän tyyppiset jäljet ovat vain elämisen merkkejä, ja mitään suurempaa vahinkoa ei onneksi kuitenkaan käynyt.

muistoja, marimekko, pesojoonas

Instagramia selaillessa pääsee myös käsiksi moneen yksittäiseen hetkeen vuosien takaa. Ihmeellistä kuinka yksittäisen kuvan, kappaleen tai jopa sanan kautta pääsee hetkessä käsiksi muistoihin. Kymmenen vuoden päästä sitä sitten ihmetelleen millaista olikaan asua hotellissa vuosi.


Vinkit viherkasvien hoitoon: juttele ja jaa rakkautta

Niin kuin moni on saattanut varmastikin huomata, että rakastan viherkasveja ja kotini on myös niitä täynnä. Tai jos ei rakkaudesta puhuta, niin ainakin viihdyn viherkasvien keskellä. Viherharrastukseni kipinä on varmastikin peruja rakkaalta mummoltani, jonka kukkapenkki on aina ollut taloyhtiön runsain, värikkäin ja elinvoimaisin. Mummolan seinältä löytyi aikoinaan myös valtava unelma, jota ihailimme aina hänen luonaan. Mummon vinkit viherkasvien hoitoon oli simppelit: juttele ja jaa rakkautta.

Olen yrittänyt tuota samaa mantraa toistaa itselleni. Suinkaan pelkällä pyhällä hengellä, rakkaudella ja puheella omat kasvini eivät ole kuitenkaan villiintyneet täällä Clarionissa, vaan siihen on tarvittu jotain muutakin. Ajattelin teidän pyynnöstänne jakaa omia vinkkejäni viherkasvien hoitoon. 

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Viherkasvien kasvatusfilosofia

Oma kasvatusfilosofiani on aika armollinen, sillä tietämykseni perustuu aika pitkälti kokemukseen, kokeiluun ja erehdyksiin. Moni manaa itsensä turhaan jo valmiiksi kukkien tappajaksi. Tällöin ihmiset alkavat usein myös toteuttaa todeksi sitä, mitä toistavat itselleen. Jos epäilet omaa osaamistasi ja koet itsesi huonoksi kasvien kanssa, on hyvä muistaa, että meillä on kaikki tieto saatavilla älypuhelimessamme ja kasvien hoitaminen on opittavissa oleva taito, siinä missä lukeminen tai ruoanlaittokin.

Entinen pomoni ja hyvä ystäväni sanoi, että aina on hyvä yrittää hahmottaa kasvien luonnollista kasvuympäristöä ja mukailla parhaansa mukaan sitä kotioloissa. Esimerkiksi monista kodeista löytyvä pylvästyrakki on kotoisin eteläisestä Afrikasta ja nauttii palavasta auringon paahteesta, kuten moni kaktuskin. Näille kasveille on siis hyvä yrittää löytää mahdollisimman valoisa paikka kotoa.

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion
Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Moni pilaa kaktuksen liikakastelulla ja/tai pimeydellä. Se on vähän kuin laittaisi punavuorelaisen Neste Ralleihin myymään makkaraa. Yhtälö ei toimi. Kaktukset nauttivat kuivuudesta, ja mitä tulee kasteluun, itse annan kaatosateen lailla kerran puolessa vuodessa piikikkäille ystävilleni vettä.

Viime talvena kuiva huoneilma koitui kalliolaisessa yksiössäni lyyraviikunan ja kultapalmun kohtaloksi. Samoin kumiviikunan lehdet alkoivat kuivumaan. Hankin pari talvea sitten kotiini kasvejani ja itseäni varten ilmankostuttimen. Vaikea sanoa, minkä verran todellisuudessa ilmankostutin on auttanut, mutta tuskin siitä haittaakaan on ollut. Suurin apu on ollut säännöllisessä sumuttamisessa. Varsinkin peikonlehti, kultapalmu ja kastanjasutipuu ovat tykänneet sumuttamisesta. Talvella sumuttamista voi huolella harrastaa noin 5 kertaa viikossa sekä kerran kuukaudessa kantaa kasvit suihkuun. Suosittelen myös välttämään kasvien sijoittelua talvella lämpöpattereiden viereen.

Miten sitten tietää, milloin kasveha tulisi kastella?

Yksi hyvä tapa aloittaa tutkimusmatka, on työntää sormi multaan. Jos multa on kosteaa, tuskin tarvitsee lisäkastelua. Itse olen kesän ajan kastellut vähintäänkin kerran viikkoon suurimman osan kasveista, kiitos aurinkoisen kesän. Jukkapalmu ja pullojukka ovat sellaisia, joita kastelen harvemmin. Talvella kastelun tarve vähenee huomattavasti ja juuri sen takia, on hyvä työntää sormi multaan ennen kastelua tarkistaaksesi tilanteen. Tarkemmat kasteluohjeet löydät helposti googlaamalla.

Ravinteet ovat pelkkää plussaa kasveille tai näin ainakin itse ajattelen. Ilman niitäkin pärjää. Itse olen käyttänyt Substralia tai viherlevää, joka kuulemma myös toimii ravinteena. Ravinnepurkkien kyljessä on selkokieliset ohjeet, ja jälleen kerran Internet auttaa tämänkin asian kanssa, milloin ravinnetta on tarve käyttää ja kuinka usein. Ravinteiden lisäksi ostin entiseen asuntooni kasvilampun, lisätäkseni valon määrää.

On hyvä muistaa, että suurinta osaa viherkasveista ei ole luotu napapiirin seudulle eikä edes Hangon hujakoille. Jokainen joka on käynyt Kanariansaarilla, tietää ettei Suomessa ole tarjolla vastaavia elinolosuhteita. Tarkennuksena: siis kasveille. Lisävalon lisäksi suosittelen maksimoimaan luonnonvalon määrän ja siirtämään kasvit talvella tarpeen tullen valoisammille paikoille. 

Kevät on hyvää aikaa myös lapsien tekemiseen. Huhtikuussa pistokkaiden napsiminen lasikuppeihin takaa näin syyskuussa mahdollisuuden istutuspuuhiin. Toki itse välillä innostun vuodenaikaan katsomatta tekemään pistokkaita. Ohjekirjoissa suositellaan kevättä. Itselläni on tällä hetkellä iso kasa rönsyliljan, kultaköynnöksen ja palmuvehkan pistokkaita odottamassa istutusta. Pistokkaiden ottaminen on myös ilmastoystävällisempi tapa kasvattaa omaa viherkasvikokoelmaa.

Mistä kasveista kannattaa aloittaa ja mitä kasveja olisi hyvä vältellä?

Palmuvehka on varmasti yksi helpoimmista kasveista, joita itselläni on ollut. Kasvi viihtyy kovassakin valossa, muttei laita pahakseen varjossa oloa. Ilman liikakastelua, tuskin pystyt tappamaan sitä.

Kultaköynnökset ovat kanssa helppohoitoisia ja niistä saa myös hyvin pistokkaita otettua. Jukkapalmu taas vaatii ainoastaan valoa, muuten helppo vahdittava. Jukkapalmun lehdistä on muuten helppo päätellä, milloin kasvi tarvitsee lisää vettä. Normaalisti lehdet ovat ryhdikkäät ja ylöspäin suuntaavat. Kun lehdet alkavat näyttämään väsyneille, on aika antaa vettä.

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Anopinkieli sietää hyvin kuivaakin huoneilmaa ja kuivuutta. Anopinkieli on myös yksi omista suosikeista. Toki kasvin nimi kaipaisi päivittämistä tähän aikaan sopivammaksi.

Olen saanut reilu vuosi sitten tapettua Plantagenin kestoalennuksessa viihtyvän kultapalmun, johtuen kuivasta huoneilmasta. Ainakin Plantagenista ostetuilla kultapalmuilla on juuret vuorattu savella, jotka tulisi ilmeisestikin keväällä poistaa kasvista, jotta kasvi pystyisi paremmin hengittämään. En ole ihan tarkkaa syytä saanut, miksi kasvin juuret savitetaan ennen kaupan hyllylle laittamista. Erittäin likaista ja työlästä puuhaa, joten kultapalmut jäävät jatkossa kauppaan.

Toisin kuin mummoni, itse tapoin oman unelmani. Kuulostaa aika surulliselle, nyt kun sen kirjoitti tähän noin. Kasvi kaipasi enemmän valoa sekä taisin unohtaa kerran jos toisenkin kastella sen, joten nämä kaksi oleellista asiaa johtivat ennen aikaiseen kuolemaan. Muratti on myös tosi yleinen kasvi, jota itse en ole saanut pysymään elossa. Tuntuu, että muratin kastelun kanssa tulee olla todella tarkkana sekä en ole ihan varma viihtyykö kasvi sisätiloissa Suomessa.

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Jos joku kasvi on todellinen diiva, on se limoviikuna. Jos erehdyt siirtämään kasvia metrin verran, voi kohtalona olla lehtien totaalinen pudottaminen. Kasvi reagoi todella voimakkaasti muutoksiin. Talvella siitä saattaa olla jäljellä pelkästään runko, mutta kevään tullen (jos hyvin käy) alkaa se taas työntämään uutta lehteä.

Muita surmansa saaneita kasveja: Alokasia, lyyraviikuna, alokasia zebrina, herttalyhty, kilpipiilea (en tajua miten onnistuin tappamaan sen), saniainen (KYLLÄ), kahvipensas, uurremuori.

Viherkasvien täyttämä asunto. #YearInClarion

Viherkasvien ehdoton hyvä puoli on, että ne raikastavat huoneilmaa sekä antavat pehmeyttä. Itse en ole sen kummempi viherpeukalo kuin sinäkään, joten suosittelen rohkeasti kokeilemaan kasveja ja googlettamaan, jos jokin asia mietityttää. Ei sen kummempaa ole.

Jos et vielä ole liittynyt Jodelin viherpeukalot-kanavalle, tee se nyt


Säästövinkit huolettomalle kuluttajalle – eli minulle

Kuuntelin viime viikolla Nordnetin Rahapodia, jossa puhuttiin säästämisestä ja seuraajat kertoivat omia vinkkejään, kuinka ovat saaneet säästettyä kuukaudessa kymmenistä euroista satoihin. Säästäminen ja erilaiset säästövinkit ovat osittain tuttua puuhaa itselleni, mutta tuossa podcastissä oli hyviä säästövinkkejä nimenomaan tällaiselle huolettomalle kuluttajalle kuin minä. 

Säästövinkkejä kuunnellessa ja erityisesti niitä jakaessa on hyvä muistaa ja sanoa myöskin nyt ääneen, että ne säästövinkit mitkä toimivat toiselle, ei välttämättä toimi itselle. Kaikilla meillä on erilaiset elämäntilanteet ja resurssit käytettävissä, joten kannattaa aina huomioida tämä. Niin kuin tuossa Rahapodissakin todettiin, ota aina tarkasteluun sellaiset säästövinkit, jotka koet itsellesi sopiviksi sinun elämäntilanteeseesi.

Tuosta podcastistä jäi erityisesti kielen päälle yksi vinkki, joka laittoi ainakin minut tarkastelemaan omia tiliotteitani tarkemmin. #YearInClarion -projektin aikana kiinteät kuluni ovat aika lailla minimissä, lainalyhennystä lukuun ottamatta. Suurin kulueräni muodostuu ruoan ympärille. Käyn vähintäänkin kerran päivässä ulkona syömässä lounasaikaan tai pelastan ReasQ:n kautta illallisen itselleni. Tiedostan, että rahaa menee ravintoloihin viikko tasolla normaalia enemmän, mutten ole ottanut selvää, kuinka paljon rahaa oikeasta menee. 

Avasin eilen verkkopankin ja kurkkasin, mihin kolmen viimeisimmän kuukauden rahani ovat hälvenneet. Mikään yllätys ei ollut, että ravintola- ja ruokakauppamenot olivat suurimmat heti lainalyhennyksen jälkeen. Se mikä tässä yllätti, oli kuukausittainen euromäärä, jonka laitan keskivartaloni kunnon ja muodon ylläpitämiseen.

Joonas Pesonen on huolettomasti puku päällä ja miettii säästövinkkejä

Olen käyttänyt keskimäärin kesäkuukauksien aikana 460€ ravintoloihin, yökerhoihin ja kahviloihin. Vastaavasti ruokakauppoihin on mennyt 240€. Jos asuisin normaalisti yksiössäni, uskoisin näiden summien olevan suhteessa toisinpäin. Äkkiseltään 460€ kuulostaa suurelle summalla, jota se kylläkin on, mutta kun sen pilkkoo päivätasolle, on se vain noin 15€ päivä. Tässä vaiheessa on siis hyvä muistaa, että elän hotellihuoneessa, jossa ruoanlaittomahdollisuudet ovat aika rajalliset.

Toki oma kuluttaminen on viimeisen vuoden aikana muuttunut paljon materiakeskeisyydestä palveluiden käyttämiseen. Jos ennen saatoin ostaa 300€:n edestä vaatetta kuukaudessa, nyt summa lähentelee keskimäärin 100€. Joten pelkkä hotellivuosi ei selitä ravintolalaskuja.

Oikotie onneen käy ravintolan kautta

Tuossa aikaisemmin mainitsemassani podcastissa, kuulija vinkkasi tosiaan nostamaan kuukauden ruokarahat kerralla käteiseksi. Tällöin rahan kulutusta pystyy konkreettisemmin seuraamaan ja suunnittelemaan. Itse olen aika huoleton tilitietojen tarkastelija. Käyn silloin tällöin katsomassa tilin tilannetta ja tarkistamassa, onko vuokratulot ja vastikkeet hoituneet. Woltin, Resq:n, Spotifyn ja Bookbeatin tapaisten alustojen kautta on vielä vaikeampi nähdä rahan kulutusta, kun sovellus itsessään hoitaa ne vain yhdellä swaippaauksella. Tämän takia koenkin, että minun tilanteessani on hyvä palata perustekijöiden pariin ja kaivaa kirjaimellisesti kuvetta esiin.

Joonas Pesonen on huolettomasti puku päällä ja miettii säästövinkit

Ajattelin siis syyskuun ajan testata, miten onnistuu, jos nostan kuukaudelle budjetoidut ruokarahat kerralla sukan varteen ja saan ainoastaan ostaa käteisellä ravintoloista ja ruokakaupoista ruokaa. Vain hätätilanteissa kelpuutetaan muoviraha. Havainnoida siis tarkemmin omaa rahaliikennettä konkreettisin keinoin. Miltä tämä kuulostaa teidän korvaanne? Onko tuttua puuhaa ja lähdetkö mukaan kokeiluun? 

Ajattelin budjetoida 400€ kuukaudelle, joka tarkoittaisi 300€ säästöä. Voisikohan näin iso leikkaus toimia? Tämä vaatii varmastikin roimasti etukäteissuunnittelua, aamuisten cappuccinojen vähentämistä ja aktiivisempaa ”koti”kokkailua. Puolessa välin kuuta, käytössä tulisi vähintäänkin olla 200€, jolloin viikkotasolla tämä tarkoittaa 100€ ja päiväbudjetti olisi noin 13€. Tulee ihan Aasian reppureissuajat mieleen, kun piti budjetoida omia menoja päivätasolla – kylläkin vaihtelevin tuloksin. Äkkiseltään kuulostaa aika hurjan pienelle määrälle 13€. Toki säästäminen harvoin tulee helposti, vaan se vaatii kriittistä sekä luovaa ajattelua. Loppupeleissä ravintolassa syöminen on tilanteessani useasti vain se oikotie onneen. 

Jotta tässä haasteessa olisi jonkunlainen porkkana mukana, ajattelin sijoittaa nuo ”ylimääräiset” rahat lomareissua varten. Kanarian saaret, täältä tullaan!


Hoi, kuuluuko? – Kesän kuulumisia

Kesäkuun lopulla päätin sulkea läppärin ja keskittyä näytön tuijottamisen sijaan ihan johonkin muuhun kuin velvollisuudentunteeseen päivystää sähköpostia ja kirjoittaa ajatuksiani auki tänne blogin puolelle. Sitä jotenkin elää sellaisessa uskossa, että jos ei päivitä sosiaaliseen mediaan mitään, seuraajat kaikkoavat ja unohtavat sinut. Noh, täällä sitä ollaan taas. Kuuluuko?

JVG:n laulaessa ikuisesta vapusta, itse voisin kirjoittaa ikuisesta kesästä. Kesään liittyy vahvasti vapautta ja ajattomuutta. Juurikin niitä asioita, joita itse arvostan suuresti. Aamut ovat usein alkaneet hitaasti vailla suunnitelmia. ”Pitäis ja pitäisi tehdä”-ajattelun olen työntänyt nurkkaan, pyytänyt huonepalvelua kuskaamaan sen takaisin sinne, mistä se tuotiinkin huoneeseeni. Kesä on ollut itselleni aikaa, jolloin ei ole pitänyt tehdä mitään, on saanut tehdä ja olla tekemättä. 

Monia asioita, joita suunnittelin tekeväni ennen kesää, on jäänyt tekemättä, mutta vielä enempi on asioita, joita on tullut tehtyä ja koettua. Ylärekisterissä oikein värähtelee, kun aloin miettimään menneitä viikkoja ja päiviä. Kesäisiä hetkiä ilman velvollisuuksia ja aikatauluja. Huolettomia iltoja ja pitkäksi venyneitä aamuja peiton alla. Viime kesän päivystin työmaalla, joten tälle kesälle otin opikseni ja nostin jalan kaasulta.

korpilahden kesämaisemat heinäkuussa
Joonas kukkakimpun kanssa
Joonas retkellä Lonnan saarella Nolla-mökissä

Kesän kohokohtia

Yleensä kesän kohokohtiin kuuluva Ruisrock ei ikävä kyllä tänä vuonna säväyttänyt. Ei sitten oikein mitenkään. Ehkä aika ja ikä ovat tehneet tehtävänsä. Suomipopit taas Jyväskylässä oli suomalaisen pop-musiikin ilotulitusta. Chisu, Sanni, ja Anna Puu, kaikki niin pirun hyviä artisteja. Festarina Suomipopit iskevät syvälle maalaisuuteeni: makkaraperunoita ja pirusti humalaisia ihmisiä pienellä alueella, sekä tunnetta siitä, että eletään kuin viimeistä päivää. Jotkut sanoisivat tapahtumaa mauttomaksi. Itse koen sen osaksi omaa maalaisidentiteettiäni ja sen takia seison tapahtuman luonteen takana visusti.

Suomimatkailu on toden teolla ottanut isoja harppauksia eteenpäin niin käytännön tasolla kuin yleisessä keskustelussakin. Syystäkin! Hyvin kätkettyjä matkailukohteita on alkanut pulpahtamaan somen kautta pintaan kuin tatteja parhaimpina sienisatoina. Fiskarsin vanha kylä oli idyllisyyden ilmentymä. Mäntän museot luonnon keskellä herätti kysymyksen mieleeni, miksen ole aikaisemmin vieraillut siellä. Korpilahdella sijaitseva Haanpään alpakkakahvila on tuonut kotikyläni takaisin Suomen kartalle. Somen kautta on päässyt myös seuraamaan monen ystäväni suomiretkiä ja kokemaan sitä kautta Suomea. Kiitos siitä ystävät.

Ruisrockissa juhlimassa yhdessä Viena K:n kanssa
Kuva: Viena K
Yaelin kanssa poseeraamassa talon edessä Suomipopeilla, happy couple goals meininki
Joonas poseeraa vanhan mustangin edessä Orivedellä

Kesään on mahtunut myös paljon Täydellisiä naisia ja vaahtokylpyjä. En tiennytkään kuinka paljon koen suurta vetovoimaa tuota komboa kohtaan. Olo on kuin Ikeassa olisi käynyt: et edes tiedä tarvitsevasi elämääsi maidonvaahdotinta tai aluslautasten aluslautasia, kunnes kohtaat ne. Muutenkin hotellielämä tuntuu maistuvan päivä päivältä enemmän ja enemmän. Varsinkin, kun olen alkanut hahmottamaan paremmin tätä projektia. Helppous on hyvä sana kuvaamaan tuntemuksiani YearInClarion-projektista

Viime viikkoinen mökkimoodi oli juurikin sitä, mitä olin odottanut kesältä kovasti. Kirja, aurinko ja Päijänne. Mökki ympäristönä on hyvin salliva laiskotteluun, ja huomaamattaan sitä tulee työnnettyä puhelimensankin nurkkaan. Kaikki tapahtuu hyvin opitusti ja luonnostaan. Mökkeilyssä on omat kirjoittamattomat sääntönsä, joita itse ainakaan en ole vielä osannut kyseenalaistaa. Esimerkiksi herätyskellokielto, kiireettömyys, tehdään jos tehdään ja elektroniikkalaitteiden vähäinen koskettelua ja hipelöinti. Odotan seuraavaa viikkoa erityisesti, sillä Yaël tulee Suomeen ja otamme saman tien suunnaksi kesämökkimme. Sienestyskausikin alkaa olemaan ovella, joten saadaan myös meidän Amsterdamin tanssi-ihmeemme ottamaan pari tangon askelta itikoiden ja hirvikärpästen tahtiin. 

Punainen mökki Pihlajasaaren rannassa Helsingissä
Joonas nauttimassa ilta-auringosta ja syömässä Pingviinin jäätelöä
veera kaukoniemi ja juhannuksen vietto Rautalammilla

Yksi oleellinen tekijä lomamoodiin pääsemiseen oli poistua kaikista työhön liittyvistä keskusteluryhmistä, laittaa puhelimesta ilmoitukset pois päältä, poistaa haitalliset applikaatiot ja tehdä tietoinen päätös sähköpostin lukemisen suhteen. Vitsit miten yksinkertaisia asioita, mutta niin oleellisessa asemassa olevia. Toivon, että saan vietyä jotain näistä käytänteistä syksyyn mukanani.

Yleisesti ottaen elämään kuuluu siis paljon hyvää. Itse asiassa tosi paljon hyvää. Kai se on aivan turhaa ja typerää peitellä tätä tunnetta. Onnellisten tähtien allahan tässä eletään tällä hetkeä. Toivon mukaan moni muukin on päässyt nauttimaan näistä tähdistä ja niiden suomista tuntemuksista ja kokemuksista. Jos jotain kätken sydämeeni ja sieluuni näistä menneistä kesäkuukauksista, on tunne ikuisesta kesästä. Olkoon purkillinen kesää säilöttynä talven apaattisimpien hetkien varalle. Sekä kuva rusketusrajoista muistuttamassa tulevista kesistä.


Dear Eino, sattuuko eka kerta perseeseen?

Kuva: Anni Korhonen

Ihan ensi alkuun, rakkaudentäyteistä Pride-viikonloppua kaikille meille, ja muistetaan puolustaa yhdenvertaisuutta niin tänään kuin tulevaisuudessakin! 

Moni kaltaiseni, 90-luvun kultalama-aikoina kasvanut nuori, muistaa varmastikin yhden legendaarisimmista lääkäreistä, Ekin. Suosikki-lehden Bees & Honey -lääkäripalstalla päivystänyt Eki, vastaili nuoria askarruttaviin kysymyksiin. Palstalla pystyisi kysymään esimerkiksi sattuiko eka kerta tai onko karvojen kasvu normaalia.

”Dear Eki, olen 14-vuotias poika ja alapäähäni on alkanut kasvamaan karvoja. Onko tämä normaalia?”

T: Huolestunut nurmikon ajelija -88”

Palsta palveli lähes 40 vuotta, kunnes muutamia vuosia sitten se lopetettiin. Itsekin palstaa aikoinaan lukeneena, voin ääneen todeta, kuinka sieltä löytyi monesti juuri niitä omaa mieltä askarruttavia kysymyksiä, joita ei kehdannut itse kysyä kavereilta tai sukulaisilta. Nolojen kysymyksien kysyminen antoi liiankin otolliset mahdollisuudet leimaantumiselle, joten oli parempia olla vain hiljaa. 

Pride-viikon kunniaksi halusin herättää Ekin, tai no tässä tapauksessa Einon, taas henkiin. ”Valtakunnan ykköshomoksi” itseään tituleeraava Tämän kylän homopoika -blogi pitävä Eino lupautui vastaamaan seuraajiani askarruttaviin kysymyksiin liittyen Prideihin, homoseksuaalisuuteen tai homoseksiin. Ja Einohan vastasi! 

Dear Eino…

Eiks Prideihin osallistuminen oo aika leimaavaa? (varmaan homoksi?) 

”Ei ole. Pride-kulkueeseen osallistuu kymmeniätuhansia, jopa satatuhatta, ihmisiä. Keskiössä on ihmisoikeuksien vaatiminen ja mielenilmaisu, ei se, mitä kukakin on. Prideen osallistuvien joukkoon mahtuu ihan kaikenlaisia ihmisiä, kaikista suuntautumisista ja sukupuolista. Kysymyksessä toisaalta piilee pieni asenteellisuus – ja juuri se onkin yksi syy Priden olemassaololle. On täysin ok kuulua seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin. Siksi niihin leimautumisessakaan ei ole mitään pahaa, jos niin nyt edes tapahtuisi.” 

Miksi heteroilla ei ole omaa pridea?

”Kärkevästi voisi sanoa, että Hetero Prideä vietetään vuoden jokaisena päivänä. Heteron ei tarvitse pelätä seksuaalisen suuntautumisensa vuoksi syrjintää, väkivaltaa tai kuolemaa. Heteron ei tarvitse puolustaa ja perustella olemassaoloaan kaiken aikaa tai olla huolissaan siitä, miten yhteiskunta häntä seksuaalisuutensa vuoksi kohtelee.” 

Miksi seksi liitetään niin vahvasti Pride/homo mielikuviin? 

”Hyvä kysymys! Äkkiseltään voisi arvella, että kulttuurillinen tausta lienee jossain Raamatun tienoilla: Raamattukin keskittyy puhumaan vain samaa sukupuolta olevien, nimenomaan miesten, välisestä seksistä. Romanttisia rakkaussuhteita Raamattu ei huomioi. Ehkä tästä on muodostunut seksiin keskittyvä mielikuva. Nämä käsitykset elävät, vaikkei uskontoa tai Raamattua aktiivisesti seuraisikaan. 

Aikana, jolloin homoseksuaalisuus on ollut sairaus tai rikos, ei ole ollut samanlaisia mahdollisuuksia muodostaa parisuhteita. Parisuhteiden muodostaminen on ollut vaikeaa, jopa mahdotonta ja vaarallista. Seksi on ollut ainoita tapoja toteuttaa seksuaalisuuttaan ja puuttuvia parisuhteita. Olosuhteiden pakosta tämä on yleisesti tapahtunut niin sanotuilla kruisailupaikoilla, siis puistoissa ja julkisissa vessoissa, joissa homomiehet ovat päivystäneet seksiä etsien. Toisaalta olen huomannut, että monet ihmiset eivät osaa nähdä eroa seksuaalisuuden ja seksin välillä – ne ajatellaan ikään kuin samaksi asiaksi. Seksi lienee myös konkreettinen asia, joka ihmisen on helppo kuvitella, niin hyvässä kuin pahassakin.” 

Sattuuko eka kerta?
Kuva: Anni Korhonen

Tietääkö ihminen intuitiivisesti onko top vai bottom vai tuleeko se kokeilemalla? 

”Jonkinlainen intuitio asiaan yleensä on – samalla tavalla kuin mihin tahansa ei-seksuaalisiin mieltymyksiinkin on. Toisaalta omaa ajattelua voi ohjata vaikka aikuisviihteestä omaksutut toimintatavat. Toppius tai bottomius ei myöskään ole mitenkään kiveenhakattua – oma rooli voi hyvinkin vaihdella elämän varrella tai esimerkiksi eri partnerien kanssa. Siihen tietysti vaikuttaa myös kokemus ja kokeileminen. Jotkut eivät toisaalta osaa nauttia jommastakummasta roolista, vaikka kuinka haluaisivat tai yrittäisivät.”

Sattuuko eka kerta perseeseen? Entäs toinenkin kerta? 

”Tässä luultavasti tarkoitetaan nimenomaan anaaliseksiä ja vastaanottavaa osapuolta eli bottomia. Yleisestihän ekan kerran kivuliaisuus liitetään emättimeen yhtymiseen ja immenkalvon rikkoutumiseen. Tätähän ei tietenkään tapahdu anaaliseksissä, eli siinä mielessä ekan kerran mahdollinen kivuliaisuus ei ole mikään itsestäänselvyys. 

Itselläni eka kerta ei sattunut ollenkaan – toisaalta joskus vuosia ja satoja yhdyntöjä myöhemmin taas on sattunut. Sattuminen on fysiikan lisäksi todella paljon kiinni korvien välistä. Jos on rauhassa, rentoutunut, riittävästi esileikkinyt ja partneri sopivasti varusteltu, ei välttämättä satu ollenkaan. Kivuttomuus on myös tila, johon on hyvä pyrkiä. Tietysti partnerin peniksen koko vaikuttaa: valtavankokoisen peniksen ottaminen sisäänsä on yleensä haastavampaa kuin pienemmän peniksen.” 

Onko douching pakollinen paha? 

”Tunnen itseni aina vähän ravintoterapeutiksi aiheesta puhuessani! Douching, eli suolihuuhtelu ennen anaaliseksiä, mielletään yleisesti pakolliseksi. Tärkeää ei kuitenkaan ole itse puhdistusprosessi, vaan se, että suoli on tyhjä ja puhdas. Joidenkin ihmisten ruokavalio ja ruuansulatus ovat sellaisia, ettei erillistä suihkuttelua tarvita – toisilla taas ei loppujen lopuksi auta edes douchaaminen. 

Joskus asiaa ei myöskään vain ajattele – himo ja tunnelma vievät mukanaan, eikä pieni sotku haittaa (toisaalta tunnelma voi myös laskea, jos sotkua tuleekin enemmän). Pitkissä parisuhteissakaan asiasta ei välttämättä ota samalla tavalla paineita kuin esimerkiksi uudemmissa suhteissa tai yhden yön jutuissa. Niinhän sitä sanotaan, että puhtaus on puoli ruokaa: se siis vaikuttaa paljon, mutta on kuitenkin vain puolet. Seksissä on paljon tärkeämpiäkin asioita kuin douching.” 

Sattuuko eka kerta?

Mitä tarkoittaa miekkataistelu? 

”Tässä luultavasti tarkoitetaan niin kutsuttua kikkelimiekkailua eli cock swordingia, jossa, no, miekkaillaan peniksillä. Olen aika harvoin törmännyt tähän ilmiöön ja tuntuu, että se on enemmänkin urbaanilegenda heteromiesten humalaisista saunailloista, mutta kehotan toki kokeilemaan, jos asia kiinnostaa.” 

Mistä tietää tykkääkö pojista vai tytöistä tai molemmista? 

”Yksinkertaisesti siitä, keneen tai keihin ihastuu – asiasta ei kannata ottaa sen suurempia paineita. Asia kyllä selkenee omaan tahtiinsa omassa mielessä. Toisaalta seksuaalisuus kehittyy koko elämän ja totuus voi valjeta vaikka kolmenkymmenen avioliittovuoden jälkeen. Ei ole ollenkaan tavatonta, että ihminen olisi elänyt heterona tavallista perhe-elämää vuosikymmeniä ja tajuaa vasta sitten, että onkin todellisuudessa homo. Tykkääminen ja ihastuminen on ihanaa, sen kohdetta ei kannata sen suuremmin epäillä tai hermoilla.” 

Mikä on parasta ja pahinta, mitä on joutunut kokemaan sen takia, että kuuluu seksuaalivähemmistöön? 

”Parasta lienee ylipäätään seksuaalisuuteen liittyvät asiat: hyvät parisuhteet, ihmiskontaktit ja seksi noin ylipäätään. Vähemmistöön kuuluminen antaa myös hyvät valmiudet oppia ymmärtämään myös muita vähemmistöihin kuuluvia ja kokea empatiaa – automaattisesti seksuaalivähemmistöys ei kuitenkaan tätä anna, vaan homokin voi olla totaalisen mulkku. 

Pahimmat puolet eivät tule omasta itsestä, vaan nimenomaan ulkopuolelta. Ennakkoluulot, homofobia, syrjintä ja erityisesti epävarmuus ja pelko siitä, miten itseen uusissa tilanteissa suhtaudutaan. Vaikka mitään suoranaisen pahaa ei olisikaan tapahtunut, pysyy seksuaalivähemmistön edustajana monissakin tilanteissa tahtomattaankin hiukan varuillaan.” 

Mitä jos on homo? 

”Ei yhtikäs mitään, kaikki on hyvin! Homona oleminen ei vaadi mitään sen erityisempää toimintaa tai tekoa kuin heteronakaan oleminen.”

Sattuuko eka kerta?
Kuva: Anni Korhonen

Ai ettien että! Kiitos Eino, ei tainnut olla eka kerta, kun vastasit näihin kysymyksiin. Einolta on ilmestymässä lokukakuussa myös kirja Homopojan opas, jossa käsitellään lisää seksuaalisuuteen ja seksiin liittyviä kysymyksiä. Siis kysymyksiä, joita moni miettii, muttei välttämättä uskalla kysyä ääneen. 

Olen hirmu onnellinen, että tämän tyylisiä kirjoja kirjoitetaan nuorille. Rispektiä – seksikirja pojille -teos oli mieletön lukukokemus, vielä tässäkin iässä. Seksuaalisuudesta ja seksistä tulee pystyä puhumaan avoimemmin, jottei kukaan jää kysymysten kanssa yksin. 

Vielä kerran, iso kiitos Eino. Jäämme odottamaan esikoisteostasi!

Kansikuva Anni Korhonen


Kesän bucket-lista – hulluttelua ja road trip!

Kesä yllätti lomailijan. Joka vuosi sama virsi, lukuun ottamatta viime kesää, jolloin pääsin viettämään koko kesän töiden parissa. Tänä kesänä asiat ovat täysin päinvastoin, sillä päätin ottaa takaisin menetetyt lomapäivät ja viettää parin kuukauden loman. Varsinkin nyt, kun se on hotellivuoden myötä taloudellisesti mahdollista, niin mikä ettei. 

En ole se suunnitelmallisin ihminen, jonka moni kaverini on päässyt todistamaan aika usein. Tykkään yoloilla menemään tai ehkä paremminkin sanottuna, leijua tuulen mukana. Suunnittelemattomuudessa on omat hyvät puolensa, sillä usein odotukset pysyvät alhaalla. Samaan aikaan sitä haluaisi toimia järjestelmällisemmin ja saada asioita hyvissä ajoin aikaan, eikä vasta kesän viimeisinä päivinä. Olen yrittänyt löytää tasapainoilua tälle hetkessä elämiselle ja päämäärätietoiselle tekemiselle. 

Päätin aloittaa tasapainoittelun joukkoistamalla tämän vuoden kesälomasuunnitelmat yhdessä teidän kanssanne. Kysyin viime viikolla Instagramin puolella teiltä ehdotuksia kesän bucket -listalle. Olen nyt napannut sieltä 5 hyvinkin erilaista asiaa, jotka menevät toteutukseen tämä kesän aikana.

Road trip

”Käy jossain Suomen kaupungissa road tripilla, missä et ole vielä ikinä käynyt.”
”Rod trip pikkukyliin Suomessa!”

Jos jotain, niin tätä odotan ja paljon. Suomi on kesäkaupunkien ja -kylien luvattu maa. Sanokaa yksikin paikkakunta, joka ei olisi kiva kesällä. Olen jo tovin haaveillut retkestä Fiskarsiin tai Saimaalle. Ystäväni kävivät viime viikolla Punkaharjulla ja täytyy sanoa, etten laittaisi vastaan, jos tieni kävisi tänä kesänä sinne. Muutama kesä sitten liftasimme kaverini kanssa Porvooseen, ehkä tänä kesänä Fiskarsiin.

Kesäpäivä lähisaaristossa 

”Vietä kesäpäivä esimerkiksi Lonnassa, joka on avain KYMMENEN minuutin lauttamatkan päässä.”

Miten sitä niin helposti unohtaa, että Helsingin edustalla on useita mielenkiintoisia saaria, joissa ei ole vielä tullut vierailtua. Kävin viime kesänä ohikulkumatkalla Vallisaaressa, kun yövyin Nolla-mökissä. En silloin päässyt nauttimaan saaren antimista, jotka yllättivät itseni, mutta ehkä tänä kesänä lautta vie uudestaan saarelle. Lonnan saunassa olen taas käynyt silloin, kun sitä oltiin vasta avaamassa, mutta löylyt ovat jääneet heittämättä. Tässä vain muutama esimerkki saarista, jotka ovat lyhyen lauttamatkan päässä Kauppatorilta.

Vesiputous Jämsässä

”Juveninkoski Jämsässä. Keski-Suomen korkein vesiputous, ne sanoo!”

Vaaruvuorta on tullut kiivettyä ja käveltyä peruskouluvuosina useampaankin otteeseen, mutten ole koskaan aikaisemmin kuullut tästä Korpilahden eteläpuolella olevasta nähtävyydestä. Kuulostaa aika paksulle korpilahtelaisen korviin, että Jämsästä löytyisi vesiputous. Tästä on otettava selvää!

Jos sinulla on muuten muita hyvin salassa pidettyjä eksoottisia nähtävyyksiä mielessä, jaathan niitä sosiaalisessa mediassa meille esimerkiksi blogin kommenttikenttään.

Ystävät

”Veeran kanssa piknik.”
”Lehtisaareen soutaen saunomaan.”

Kyllä Veera, lähden kanssasi piknikille. Viime kesänä jäi piknikit kokonaan välistä, joten otetaan menetetyt hetket takaisin korkojen kera. Pullo kylmää roseeta reppuun ja menoksi. Piknikeissä muuten yhdistyy hyvin suunnitelmallisuus ja yoloilu. Usein nuo viattomilta kuulostaneet piknik-hetket ovat eskaloituneet monenkirjaviksi baarireissuiksi. 

Muutenkin kesäiset retket ystävien kanssa ovat tervetulleita. Ihan vaan vinkkinä muillekin, olkaa kuin Veera!

Hulluttele

”Yöuinti”
”Tehkää Jarin kanssa tanssi”
”Juo kokist!”
”Sankohiipimisen sm-kisat”

Ehkä se kesän tärkein asia itselleni on irrottelu. Arkena töiden keskellä tulee uomauduttua liian helposti ja lapsenmielisyys rapisee tiehensä. Kesä ja etenkin festarit huutavat hulluttelun puolesta. Toki vuodenaikaan katsomatta sitä saa irrotella ja hupsutella, mutta kesässä on jotain sellaista tietynlaista sallivuutta. Sama kuin vappuna, kuka vaan voi olla mitä vaan. Tiedättekö mitä tarkoitan? Tämän takia onkin hyvä muistaa hyödyntää kesän tuoma ilmapiiri, koska syksyhän on jo ovella eikä jouluunkaan ole enää kauaa (huomaa sarkasmin pilke).

Näiden ohella, haluan lisätä listaani kesäteatterin ja mökkeilyn Korpilahdella. En laittaisi lainkaan vastaan, jos viettäisin viikon putkeen meidän kesämökillämme ahvenia narratessa. Toisaalta, rakastan kesä-hesaakin ja sen tuomaa sykettä.